Minut on valittu Keskustan Nummen paikallisyhdistyksen edustajana Uudenmaan Keskustanaisten hallitukseen. Olen aidosti kiitollinen tästä luottamuksesta. Luottamustehtävät eivät koskaan ole itsestäänselvyyksiä ja otankin tämän tehtävän vastaan nöyryydellä, innolla ja vahvalla halulla tehdä työtä hyvinvoinnin, yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden puolesta.
Viime viikkoina olen pysähtynyt miettimään myös laajemmin sukupuoleen perustuvaa yhdistystoimintaa. Onko se tätä päivää? Pitäisikö meidän jo olla siirtyneet eteenpäin rakenteista, joissa sukupuoli määrittää toimintaa tai osallistumista? Osittain ajattelen niin. Ihmisten elämäntarinat, kokemukset ja identiteetit ovat tänä päivänä moninaisempia kuin koskaan. Sukupuoli ei ole ainoa eikä usein edes tärkein tekijä, joka määrittelee osallistumisen tapaa.
Mutta samaan aikaan maailma ympärillämme kertoo toisenlaista tarinaa.
Naisviha on jälleen noussut pintaan suoremmin, räikeämmin ja yhä hyväksytymimmässä muodossa. Vähemmistöjen oikeudet ovat murenemassa ja feministinen ajatusmaailma, joka vuosikymmenten ajan on kantanut meitä kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa, tuntuu ottaneen kolauksen. Keskustelukulttuuri on koventunut. Hyväntahtoinen oletus ihmisyydestä on heikentynyt. Kaikkien tasavertainen kohtaaminen ei ole enää itsestäänselvyys.
Juuri siksi naistoimintaa tarvitaan.
Tarvitaan tiloja ja yhteisöjä, joissa voidaan tarkastella arkea ja päätöksiä naisnäkökulmista yhtä aikaa kriittisesti ja ratkaisukeskeisesti. Tarvitaan kanavia, joista käsin voimme puolustaa yhdenvertaisuutta ja turvallisuutta aikana, jolloin nämä perusarvot eivät ole suojassa. Tarvitaan vaikuttamista, joka on lempeää mutta päämäärätietoista, kuuntelevaa, mutta rohkeaa.
Keskustalaisena minua ohjaa vahvasti yksi periaate: ihmisarvo on jakamaton. Jokainen ihminen on arvokas syntymästään lähtien ilman ehtoja, kategorioita tai vertailua. Tätä on alkiolaisuus parhaimmillaan: syvää luottamusta ihmisyyteen ja siihen, että yhteiskuntaa tulee rakentaa aina heikoimmankin näkökulmasta käsin. Kun ihmisarvo on jakamaton, kenenkään arvo ei voi nousta toisen arvoa korkeammaksi. Siksi myös tasa-arvotyö ja naisten äänen esillä pitäminen eivät ole vastakkain muiden oikeuksien kanssa, vaan ne ovat osa samaa ihmisarvon puolustamista.
Otan tämän tehtävän vastaan siitä ymmärryksestä käsin, että naisten ääni ei saa hiljetä. Ei tänään, eikä huomennakaan.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue (Luvn) on keskellä suurta murrosta, kun se käynnistää edellisellä valtuustokaudella hyväksytyn palveluverkkopäätöksen toimeenpanon. Tämä päätös merkitsee alueella kaikkiaan 35 sosiaali- ja terveyspalvelujen toimipisteestä luopumista.
On erittäin tärkeää huomata, että Keskusta ei ollut mukana tätä koskevassa sovussa. Me vastustimme päätöstä, sillä näimme sen heikentävän lähipalveluiden saavutettavuutta. Nyt päätöstä ryhdytään käytännössä toteuttamaan ja se näkyy monissa kunnissa suljettavina toimipisteinä.
Muutosten taustalla on hyvinvointialueiden ja kuntien välinen kolmen vuoden pakollinen vuokra-aika sote-kiinteistöille, joka päättyy vuoden 2025 lopussa. Laki velvoitti hyvinvointialueet vuokraamaan kiinteistöt kuntiin siirtymäajaksi, mutta nyt on aika tehdä valintoja: jatketaanko optiovuotta, vai puretaanko vuokrasuhteita.
Talousohjauksen alla hyvinvointialueet etsivät säästöjä luopumalla ylimääräisistä tiloista. Kunnille tämä on kuitenkin vaikea paikka, sillä ne tarvitsevat kiinteistöistään vuokratuloja.
35 sulkeutuvaa toimipistettä Espoosta Raaseporiin
Länsi-Uudenmaan kymmenen kunnan alueella muutokset näkyvät konkreettisesti:
Espoossa luovutaan kymmenestä tilasta, kuten Martinkadun terveysasemasta ja Virastotalo 3:n tiloista.
Lohjalla toiminta päättyy muun muassa Roution kotihoidon tiloissa, Harjulan monitoimitalossa ja Aunen tuvassa. Lisäksi hyvinvointialue luopuu Karjalohjan ja Sammatin terveysasemien kiinteistöistä. On myös hyvä muistaa, että Virkkalan terveysaseman toiminta on jo lakkautettu.
Raaseporissa luovutaan Grabbe Gårdenin ja Tammiharjun tiloista, joissa on toiminut perhe- ja päihdepalveluja.
Inkoossa, Siuntiossa, Hangossa, Karkkilassa ja Kauniaisissa suljetaan yksittäisiä, pienempiä palvelupisteitä.
Kaikkiaan 35 sote-toimipistettä poistuu käytöstä vuoden 2025 loppuun mennessä.
Harjulan monitoimitalossa matalan kynnyksen tuki nuorille säilyy
Toinen merkittävä muutos Lohjalla koskee Harjulan monitoimitaloa. Hyvinvointialue luopuu talossa aiemmin olleista sote-tiloista, mutta on erittäin tärkeää huomioida, että etsivä nuorisotyö ja Lohjan Ohjaamo (joka tarjoaa nuorille muun muassa työvoimapalveluja) ovat edelleen Lohjan kaupungin toimesta Harjulan tiloissa.
Talo on ollut vuosia erittäin vaikuttavan ja kustannustehokkaan ennaltaehkäisevän työn keskus. Ohjaamo toimii nuorten matalan kynnyksen kohtaamispaikkana, josta saa tukea muun muassa työhön, koulutukseen, asumiseen ja mielenterveyteen liittyvissä asioissa.
❗ Aiemmin Harjulassa toimi myös psykologi, terveydenhoitaja ja ehkäisyneuvola hyvinvointialueen järjestämänä, mutta nämä sote-palvelut siirrettiin terveysasemalle. Samalla matala kynnys avun hakemiseen nousi nuorten kannalta hieman korkeammaksi.
Hyvinvointialueuudistuksen tavoitteena oli parhaiden käytäntöjen leviäminen, mutta nyt pelkona on, että Harjulan Ohjaamon kaltainen, todistetusti toimiva malli on vaarassa heikentyä, vaikka kaupungin omat palvelut tiloissa jatkuvatkin.
Aunen tupa
Lohjalta poistuu myös ikääntyneiden tuetun asumisen yksikkö, Aunen tupa. Se on tarjonnut asukkaille mahdollisuuden itsenäiseen mutta turvalliseen asumiseen, yhdistettynä kotihoidon tukipalveluihin (turvapuhelin, ateriapalvelut) ja yhteisöllisyyttä tukeviin yhteisiin tiloihin.
Tämä kodinomainen ja turvallinen yksikkö lopettaa toimintansa vuoden 2025 loppuun mennessä osana palveluverkon uudistusta.
Keskusta kieltäytyi sopimuksesta, painopiste saavutettavuudessa
Keskusta ei osallistunut palveluverkkosopuun, eikä siten hyväksynyt näitä toimia.
Korostimme, että päätös johtaa lähipalveluiden heikkenemiseen ja että uudistuksessa olisi pitänyt painottaa enemmän saavutettavuutta ja ihmisten arjen sujuvuutta, ei ainoastaan kiinteistökustannusten karsimista.
Monen kunnan kohdalla huoli on todellinen: kun terveysasemia ja ikäihmisten asumisyksiköitä suljetaan, palvelut etääntyvät ja ihmisten kynnys hakea apua kasvaa.
Tämä on vaikea yhtälö: kaksi tiukassa taloudellisessa tilanteessa olevaa osapuolta (kunta ja hyvinvointialue) yrittää tasapainottaa talouttaan yhteisen vastuun, asukkaiden hyvinvoinnin, kustannuksella.
Kunnat ja hyvinvointialueet hankalassa tilanteessa
Kunnat joutuvat nyt pohtimaan, mitä tehdä tyhjiksi jääville kiinteistöille, kun vuokralainen lähtee. Samalla hyvinvointialueiden on löydettävä keinot tasapainottaa talouttaan.
Kyseessä on vaikea yhtälö: kaksi tiukassa taloudellisessa tilanteessa olevaa osapuolta, joilla on kuitenkin yhteinen vastuu alueen asukkaiden hyvinvoinnista.
Osallistuin sosiaali- ja terveysministeriön järjestämään webinaariin “Ravitsemusterveyden edistämisen ja liikuntaneuvonnan itsearviointi – työkaluja kehittämiseen”, jossa esiteltiin uusia arviointityökaluja hyvinvointialueiden käyttöön.
Webinaarissa käytiin läpi kaksi kyselytyökalua:
Itsearviointikysely ravitsemusterveyden edistämisen ja ravitsemushoidon arviointiin, jonka tarkoituksena on tukea hyvinvointialueiden kehittämistyötä, auttaa tunnistamaan onnistumisia ja kehittämiskohteita sekä priorisoimaan toimenpiteitä.
Itsearviointikysely liikuntaneuvonnan kehittämiseen, joka kokoaa alueellista tietoa yhteistyökäytännöistä, vaikuttavuuden seurannasta ja menetelmistä.
Ylätason ohjausta, missä konkretia?
Webinaarin sisältö jäi valitettavasti hyvin ylätasolle. Vaikutelma oli, että nämä kyselyt on laadittu lähinnä ministeriön omiksi ohjausvälineiksi, eikä vastaamaan kentän todellisiin haasteisiin, kuten vajaaravitsemuksen seulonnan ja hoidon puutteeseen.
Esitin useita kysymyksiä:
Alueella on aloitteestani tehty työtä vajaaravitsemuksen seulonnan ja hoidon sisällyttämiseksi ikääntyneiden hoitopolkuun, mutta käytäntö ei ole vielä levinnyt koko alueelle.
Kysyin ministeriöltä muun muassa:
Miten ministeriö aikoo ohjata hyvinvointialueita niin, että seulonta ja hoito otetaan käyttöön koko maassa?
Miten varmistetaan, että seulonta johtaa konkreettisiin toimenpiteisiin, ei vain arviointiraportteihin?
Mihin itsearviointikysely on tarkoitus johtaa ja kuka seuraa, mitä toimenpiteitä sen perusteella syntyy?
Miten lääkäreille ja muille ammattilaisille saadaan lisää ravitsemuskoulutusta?
WHO on äskettäin hyväksynyt uuden ICD-11-diagnoosikoodin aikuisen vajaaravitsemukselle (5B72), mikä on merkittävä kansainvälinen askel kliinisessä ravitsemuksessa. Miten näette, että tämä uusi luokitus voisi tukea ravitsemusterveyden edistämistä ja käytännön kehittämistyötä Suomessa, erityisesti ikääntyneiden vajaaravitsemuksen ehkäisyssä ja hoidossa?
Ministeriön vastaukset olivat höttöisiä ja vältteleviä
Ministeriön tarjoamat vastaukset olivat valitettavasti varsin höttöisiä. Sain muun muassa linkin, jonka mukaan hoitotyö seuraa vajaaravitsemuksen seulontojen tekemistä, mutta kuka seuraa seulonnoista syntyviä toimenpiteitä ja niiden vaikutuksia?
Ministeriö liikkuu aivan liian ylätasolla, vaikka kentällä tarvitaan nyt konkreettisia ohjeita ja yhdenmukaista toimeenpanoa. Totesin webinaarissa, että ministeriön vahvempaa ohjausta tarvitaan, sillä muuten asukkaat ovat epätasa-arvoisessa asemassa riippuen siitä, missä hyvinvointialueella sattuvat asumaan.
Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että kyselyt on tehty lähinnä hyvinvointialueiden omien suunnitelmien tueksi, eikä ohjaamaan todellisiin muutoksiin. Oli jopa hieman surkuhupaisaa, että ministeriössä kyseltiin, kuka on kyselyä käyttänyt ja mitä siitä on seurannut.
Seulonta on tehtävä velvoittavaksi ja koko maan kattavaksi
Itsearviointi ei voi olla päämäärä. Sen täytyy johtaa käytännön toimenpiteisiin, jotka ovat samanlaisia eri puolilla maata. Kansalaisilla on oltava yhtäläiset oikeudet ravitsemukselliseen tukeen asuinpaikasta riippumatta.
Nyt kun hyvinvointialueilla neuvotellaan ensi vuoden talousarvioista ja taloussuunnitelmista, vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito tulisi ottaa taloudellisena ja inhimillisenä prioriteettina.
Pelkästään Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella säästöpotentiaali on noin 25 miljoonaa euroa vuodessa ikääntyneiden osalta, ja yli 50 miljoonaa euroa, jos seulonta ja hoito ulotettaisiin kaikkiin yli 18-vuotiaisiin.
Itä-Uudenmaan alueella vastaavat säästöt olisivat lähes 6 miljoonaa euroa vuodessa.
Nämä luvut eivät ole toiveajattelua, vaan tutkitusti realistisia arvioita. THL:n ja kansainvälisten tutkimusten mukaan vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito voisivat tuoda Suomessa jopa 600 miljoonan euron vuosittaiset säästöt.
WHO:n uusi diagnoosikoodi tarjoaa suunnan
WHO:n hyväksymä uusi ICD-11-diagnoosikoodi (5B72) aikuisen vajaaravitsemukselle on merkittävä askel kliinisessä ravitsemuksessa. Se tekee vajaaravitsemuksesta virallisesti tunnistettavan ja hoidettavan sairauden. Suomessa tämä tulisi nähdä mahdollisuutena parantaa ravitsemushoidon laatua, tiedonkeruuta ja seurantaa, eikä vain hallinnollisena yksityiskohtana.
Ministeriön on aika siirtyä arvioinneista ja kyselyistä konkreettisiin päätöksiin ja velvoittavaan ohjaukseen. Ilman sitä vajaaravitsemuksen seulonta jää paperille, eikä potentiaalisia säästöjä tai terveyshyötyjä saavuteta.
Itsearviointi ei riitä, vaan tarvitaan toimeenpanoa, joka takaa kaikille suomalaisille yhdenvertaisen ravitsemushoidon.
Aluevaltuuston lokakuun kokouksessa käsiteltiin talouden hyvää kehitystä ja alueen uutta strategiaa. Pidin puheenvuorot omaishoidon ja erityisen tuen lasten palveluiden kehittämisestä sekä lastensuojelun tilanteesta. Vaadin, että päätöksenteko perustuu avoimeen tietoon ja että perheiden arki otetaan aidosti huomioon, jotta hyvinvointialueen oman sloganin mukaan kaikki länsiuusimaalaiset voivat hyvin.
Aluevaltuuston lokakuun kokouksessa käsiteltiin monia tärkeitä teemoja, joista keskeisimpinä olivat hyvinvointialueiden rahoitustilanne sekä alueemme strategia vuosille 2026–2029.
Talouskatsauksen perusteella olemme Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella tekemässä merkittävää tulosparannusta. Talousarvio on laadittu 76 miljoonan euron ylijäämäiseksi, ja tulos näyttää paranevan vielä noin 31 miljoonalla eurolla. Konsernipalvelujen johtaja Syrjäsen arvion mukaan tämän vuoden ylijäämä riittää kattamaan aiemmat alijäämät, jotka lain mukaan olisi katettava vuoteen 2026 mennessä.
Vaikka LUVN:lla on muihin hyvinvointialueisiin nähden heikommat lähtökohdat, sillä meille siirtyneet kustannukset ovat olleet korkeammat (6,6 % vs. muiden 5,9 %) olemme tehneet nopeimmat tasokorjaukset ja sopeutukset, yhteensä noin 110 miljoonan euron edestä. Olemme myös ensimmäisten joukossa kattamassa alijäämämme. Toki talouden tämän päivän nopea kattaminen ja lyhytnäköisyys tulee näkymään tulevaisuudessa ikävänä pahoinvoinnin lisääntymisenä sekä talouden jyrkässä laskussa.
Strategiasovussa lähes kaikki valtuustoryhmät ovat mukana ja Keskusta sai mukaan useita meille tärkeitä painotuksia ja olemme olleet rakentavassa hengessä mukana viemässä hyvinvointialuetta eteenpäin.
Puheenvuorot omaishoidosta, lasten lomahoidoista ja lastensuojelusta
Pidin kokouksessa puheenvuorot tekemistäni aloitteista hyvän omaishoidon takaamiseksi sekä erityisen tuen lasten lomahoitojen kehittämiseksi, vaikka jälkimmäinen ei enää tullut valtuuston käsittelyyn. Lisäksi käytin puheenvuoron lastensuojelun tilanteesta tekemäni valtuustokysymyksen vastauksesta.
Omaishoitajien tilanne puhuttaa monella tasolla. Aloitteeseeni annettu vastaus oli valitettavasti epämääräinen. Siinä viitattiin useisiin kehittämishankkeisiin, mutta aloitteen keskeinen vaatimus, eli omaishoidon nykytilan selvittäminen ja sen pohjalta tehtävä kehitysohjelma jäi toteutumatta. Hankkeet ja kokeilut eivät yksin riitä, jos kokonaiskuva palveluiden riittävyydestä ja yhdenvertaisuudesta puuttuu.
Palvelusetelit ovat hyvä väline, mutta niiden käyttö ja saavutettavuus vaihtelevat alueittain. Esimerkiksi omaishoitajan vapaan aikainen palveluseteli on kiinteäarvoinen (167 euroa/vrk, enintään kolme vuorokautta kuukaudessa), mutta sen hyödyntämisessä on ollut alueellisia eroja. Tämä osoittaa, että pelkkä olemassaolo ei riitä, vaan käyttöä ja kattavuutta on seurattava ja kehitettävä määrätietoisesti.
Toinen aloitteeni, jonka allekirjoitti yli puoluerajojen 14 valtuutettua, koski erityisen tuen oppilaiden loma-ajan hoidon kehittämistä. Aloite ei edennyt valtuustoon, koska allekirjoittajia oli alle 15, mutta se on monille omaishoitajaperheille elintärkeä asia. Perheet tarvitsevat ennakoitavaa, turvallista ja jatkuvaa hoitoa myös loma-aikoina. Nykyinen järjestelmä jättää perheet helposti epävarmuuden varaan. Tuttu ja toimiva hoitopaikka lapselle olisi samalla tukea vanhempien jaksamiselle ja hallinnolle kustannustehokasta.
Hyvinvointialueemme slogan on “jotta länsiuusimaalaiset voivat hyvin”. Sen ei pitäisi koskea vain suurta enemmistöä, vaan kaikkia asukkaita, myös omaishoitajia ja erityisen tuen lapsia perheineen. Lapsen etu on lakisääteinen velvoite, ja meidän tehtävämme on varmistaa, ettei yksikään perhe jää hallinnollisten rajojen väliin.
Kriittinen puheenvuoro lastensuojelukysymyksestä
Jätimme myös valtuustokysymyksen, jossa pyysimme selkeää analyysiä lastensuojelun toimintaedellytyksistä ja strategisista linjauksista. Valitettavasti saamamme vastaus oli käsittämättömän huono. Se jäi yleiselle ja hallinnolliselle tasolle, eikä vastannut kysymyksiin pyydetyllä tarkkuudella.
Alunperin olin kritisoinut ankarasti puheenvuorossani myös koko valtuustokysymysinstituutiota, sillä tällä kertaa se tuntui enemmän poliittiselta akrobatialta kuin aidolta tiedonhankinnalta. Jos kysymyksiin vastataan vain muodollisesti, ilman avoimuutta tai konkreettisia toimenpiteitä, on vaarana, että valtuustokysymykset jäävät pelkäksi näytelmäksi. Mutta koska minun on samalla kuitenkin todettava, että muihin kysymyksiin oli annettu parempia vastauksia. Ehkä siis annan tälle uudelle konseptille ja uudelle lastensuojelun vastuuviranhaltijalle vielä aikaa. Meidän luottamushenkilöiden tehtävä on varmistaa, että lasten ja perheiden ääni kuuluu päätöksenteossa ja että päätökset perustuvat tietoon, ei oletuksiin.
Muut tärkeät päätökset ja kannanotot
Kokouksessa kannatin valtuutettujen Hukarin (vihr) ja Kajavan (ps) tekemiä toivomusesityksiä, jotka liittyivät lasten ja nuorten huumekuolemien vähentämiseen. Nämä esitykset olivat tärkeitä muistutuksia siitä, että hyvinvointialueen on vahvistettava ehkäisevää työtä ja varmistettava, ettei yksikään nuori jää ilman tukea.
Lisäksi äänestin sen puolesta, että selvitetään tämän syksyn talousarvioneuvotteluita varten toteuttamisvaihtoehdot kustannuksineen päivittäisen lounasruokailun järjestämiseksi Olarinluoman tilapäismajoituksen yksikössä, osana asiakkaiden arjenhallinnan vahvistamista ja ilman henkilöstökustannusten lisäämistä. Tämä esitys ikävä kyllä ei saanut tarpeeksi kannatusta.
Olarinluoman tilapäismajoitus on sosiaalihuoltolain mukaista asumispalvelua täysi-ikäisille asunnottomille henkilöille, jotka tarvitsevat mielenterveys- tai päihdesairauden vuoksi lyhytaikaista, kiireellistä asumispalvelua. Päivittäinen lämmin ateria tukisi asiakkaiden hyvinvointia ja toisi arkeen rytmiä ja inhimillisyyttä, eli juuri niitä asioita, joilla on merkitystä, kun rakennetaan polkua pois asunnottomuudesta ja riippuvuuksista.
Katse eteenpäin
Olen jättänyt aluevaltuustolle toivomuksen, että laaditaan arvio omaishoidon ja erityisen tuen lasten palveluiden kattavuudesta ja vaikuttavuudesta suhteessa asukkaiden tarpeisiin. Lisäksi toivon, että kehittämistoimille asetetaan selkeät aikataulut ja mittarit, ja että etenemistä seurataan aktiivisesti aluevaltuustossa ja lautakunnissa.
Valtuustoaloitteiden ja kysymysten tulee olla välineitä todelliseen kehittämistyöhön, ei pelkkää muodollisuutta. Jokaisen länsiuusimaalaisen, myös omaishoitajan ja erityisen tuen lapsen, hyvinvointi on yhteinen tehtävämme.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tuore kuukausikatsaus antaa monipuolisen kuvan palveluiden tilanteesta kesällä 2025. Raportti nostaa esiin sekä myönteistä kehitystä että kipukohtia, jotka erityisesti lastensuojelun, mielenterveyspalvelujen, ikääntyneiden ja vammaispalvelujen näkökulmasta vaativat syvällistä tarkastelua.
Hyviä uutisia
Raportin mukaan monissa palveluissa on tapahtunut edistystä:
Terapiatakuu toteutui 88 %:sti lain edellyttämässä 28 päivän määräajassa, keskimääräinen odotusaika vain 13 päivää. Tämä on selkeä parannus verrattuna aiempiin vuosiin.
Erikoissairaanhoitoon pääsy on poikkeuksellisen nopeaa, ja jonot ovat lyhentyneet.
Ikääntyneiden pitkäaikaiseen asumispalveluun ei kesällä joutunut kukaan odottamaan yli 90 vuorokautta.
Sosiaalityön mitoitus toteutuu lastensuojelussa, mikä on välttämätöntä laadukkaan työn ja lasten oikeusturvan kannalta.
Lastensuojelu ja perhepalveluista ristiriitainen kuva
Lastensuojelun asiakasmäärä on vähentynyt, mikä voisi ensisilmäyksellä vaikuttaa myönteiseltä. Samanaikaisesti lastensuojeluilmoitusten määrä on kuitenkin kasvanut, mikä kertoo lasten ja perheiden huolenaiheiden lisääntymisestä. Perhehoidon osuuden kasvu on hyvä kehitys sekä inhimillisesti että taloudellisesti, mutta avohuollon asiakkuuksien vähentyminen voi olla huolestuttavaa, sillä se heijastaa ennaltaehkäisevien palvelujen heikentymistä.
Perheneuvoloissa odotusajat vaihtelevat suuresti alueittain (3–10 viikkoa), ja lasten mielenterveyspalveluissa alueellinen eriarvoisuus on edelleen merkittävää. Tämä on vakava haaste tilanteessa, jossa lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat kasvussa.
Lisäksi neuvolapalveluista on tullut paljon ristiriitaista palautetta: tilastojen mukaan yhteydenottojen digitalisoituminen on sujunut hyvin, mutta käytännössä vanhemmat kertovat, että neuvolaan on vaikea saada yhteyttä ja kausirokotusaikoja ei ole tarjolla. Tämä heikentää luottamusta palvelujärjestelmään, joka pitäisi nähdä perheiden kivijalkana.
Mielenterveys- ja päihdepalvelut
Positiivista on, että raportin mukaan psykiatriset siirtoviiveet ovat käytännössä poistuneet uuden toimintamallin ansiosta. Sen sijaan asumispalveluiden jonot pysyvät sitkeästi korkeina. Kun tavoitteena on pitää jonot alle sadassa asiakkaassa, tilanne vaihtelee ja erityisesti yhteisöllisessä asumisessa jono on kasvanut. Tämä kertoo siitä, että matalamman kynnyksen palveluita tarvittaisiin enemmän.
Lunna, digitaalinen lupaus vai pullonkaula?
Digipalvelu Lunna on nopeuttanut yhteydenottojen hoitoa, mutta kentältä kuuluu myös huolestuttavia viestejä. Asiakkaille on kerrottu, että lääkäriaikoja ei ole lainkaan, näinhän ei saisi koskaan sanoa. Palvelun digitalisoituminen ei saa muuttua portiksi, joka karsii asiakkaita ulos tai syventää kokemusta, ettei apua ole saatavilla.
Ikääntyneiden palvelut
Ikääntyneiden asumispalvelujen jonotilanne on pysynyt hallinnassa (130 jonossa), mutta kotihoidon asiakasmäärät ovat laskeneet. Tämä kehitys on huolestuttava, sillä kotona asumisen tukeminen on sekä kansallisen strategian että ikäihmisten oman toiveen mukaista. Tilapäisen kotihoidon ja kotikuntoutuksen tilastointimuutokset selittävät osan laskusta, mutta trendi on syytä ottaa vakavasti.
Raportin mukaan sairaalapalveluissa hoitojaksojen määrä on kasvanut ja pituus lyhentynyt, mikä voisi olla myönteinen merkki hoitoketjujen toimivuudesta. Toisaalta kotisairaaloiden hoitopäivissä on alueellista vaihtelua, mikä heijastaa epätasa-arvoa palvelujen saavutettavuudessa.
Vammaispalvelut
Vammaispalveluissa asiakasmäärä on hienoisessa kasvussa, mutta suurin huoli liittyy päätösten käsittelyaikoihin. Vain 59 % päätöksistä käsiteltiin lain edellyttämässä kolmessa kuukaudessa. Uusi vammaispalvelulaki edellyttää palveluiden uudelleenarviointia, mikä on hidastanut prosesseja entisestään. Tämä viivästyttää palvelujen alkamista ja aiheuttaa tarpeetonta epävarmuutta asiakkaille ja heidän perheilleen.
Yhteenveto
Kesän 2025 katsaus piirtää kuvan hyvinvointialueesta, jossa on sekä onnistumisia että vakavia haasteita:
Digipalvelut, kuten Lunna, ovat parantaneet yhteydenottojen sujuvuutta, mutta ne eivät ratkaise vastaanottoaikojen riittävyyttä.
Mielenterveys- ja lastensuojelupalveluissa on nähtävissä alueellista eriarvoisuutta, mikä vaarantaa lasten ja nuorten yhdenvertaisen kohtelun.
Ikääntyneiden kotihoito ja vammaispalvelujen päätöksenteko vaativat välitöntä huomiota, jotta palvelut pysyvät lain ja inhimillisyyden vaatimalla tasolla.
Katsaus osoittaa, että edistystä on, mutta todelliset haasteet eivät ole poistuneet. Neuvolan vaikeutunut saavutettavuus, rokotusaikojen puute ja asiakkaiden huolestuttavat kokemukset Lunnasta eivät saa jäädä huomiotta. Lapsiperheiden, ikääntyneiden ja vammaisten palvelut tarvitsevat ennen kaikkea varmuutta ja inhimillisyyttä, ei lupauksia, jotka eivät toteudu käytännössä.
Todellinen mittari ei ole vain tilastot, vaan se, kokeeko ihminen saavansa apua silloin kun hän sitä tarvitsee. Nyt tuossa kokemuksessa on vielä liian suuria säröjä.
Aluevaltuustoryhmämme päätti jo viime kaudella, että tutustumme alueemme eri toimipisteisiin paikan päällä. Kokemus on osoittanut, että päätöksiä on helpompi tehdä, kun on itse nähnyt toiminnan ja kuullut henkilöstön näkemyksiä. Tämän kauden alussa päätimme jatkaa vierailuja, ja perjantaina oli vuorossa Raaseporin sairaala.
Vierailun aikana saimme keskustella henkilökunnan kanssa heidän kokemuksistaan hyvinvointialuemuutoksen ja HUSin tekemien muutosten keskellä. Toimintaa haastaa erityisesti jatkuva muuto, sillä muutosten välillä hengähdystaukoja ei juuri ole. Oli kuitenkin rohkaisevaa kuulla, että henkilöstö kokee saavansa hyvää tukea lähiesimiehiltään muutosten keskellä. Keskustelimme myös yöpäivystyksen lakkauttamisen vaikutuksista sairaalan arkeen.
Yksi Raaseporin sairaalan keskeisistä toiminnoista on palliatiivinen hoito ja kotisairaala. Kotisairaala oli aiemmin HUSin vastuulla, mutta hyvinvointialueuudistuksen jälkeen toiminta siirtyi alueelle ja laajeni ympärivuorokautiseksi. Palliatiivisen hoidon saavutettavuudessa ei ole vielä päästy asetettuun tavoitteeseen, mutta tarve on tunnistettu ja kehitystyötä tehdään aktiivisesti.
Vierailulla nousi esiin myös laajempi kuva alueemme palveluiden tilanteesta. Länsi-Uudellamaalla ikääntyneiden asumispalveluyksiköihin jonottaa tällä hetkellä noin 130 henkilöä. Koska kaikki alueen paikat ovat täynnä, palveluja on jouduttu ostamaan muualta. Lisäksi kuulimme mielenkiintoisen ja selkeän esityksen Liikkuvan sairaalan toiminnasta.
Raaseporin sairaalan kiinteistö kuuluu HUSille ja tällä hetkellä rakennuksessa on myös tyhjää tilaa. Se on valitettavaa, sillä vajaakäyttö ei palvele henkilöstön työskentelyä eikä alueen asukkaita parhaalla mahdollisella tavalla.
Kaiken kaikkiaan vierailu oli erittäin antoisa. Saimme laajan kuvan sairaalan toiminnasta sekä arvokasta taustatietoa päätöksenteon tueksi aluevaltuustossa. Itse sain myös paljon hyödyllisiä evästyksiä tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan työhön, jossa arvioimme ja seuraamme hyvinvointialueen yhteistyön kehittymistä.
Lämmin kiitos Raaseporin sairaalan henkilöstölle, vierailu oli opettavainen ja avartava.
Lotta Paakkunainen 