Kohtaavaa työtä ei tehdä tyhjiössä, mutta katsooko ministeri Rydman mitä leikkaukset saavat aikaan?

Hallituksen edustajat ovat toistuvasti vakuutelleet, etteivät sosiaali- ja terveysjärjestöihin kohdistuvat STEA-leikkaukset osu ihmisten kohtaavaan työhön. Erityisesti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman on puolustanut tätä linjaa. Hänen mukaansa säästöjä haetaan hallinnosta, päällekkäisyyksistä ja vaikuttamistyöstä, ei ruohonjuuritason kohtaamisista.

Minä haluaisin kysyä ministeri Rydmanilta, että onko hän todella pysähtynyt miettimään, mitä kaikkea ihmisten kohtaaminen edellyttää?

Pitkin syksyä on uutiset kertoneet järjestöistä, jotka joutuvat irtisanomaan työntekijöitään, supistamaan toimintaansa ja pahimmillaan vaarantavat koko olemassaolonsa. Kyse ei ole abstrakteista hallintorakenteista tai tarpeettomasta byrokratiasta, vaan ihmisistä, jotka tarvitsevat apua, tukea, neuvontaa ja rinnalla kulkijaa.

Esimerkkeinä Kehitysvammaliitto, Sateenkaariperheet ja EHYT

Kehitysvammaliitto on varoittanut STEA-leikkausten vaarantavan koko järjestön toiminnan. Liitto on ilmoittanut seitsemän työntekijän irtisanomisesta, kolmen työntekijän osa-aikaistamisesta ja 17 työntekijän pitkistä lomautuksista. Samalla liitto joutuu karsimaan mm. neuvontaa, tutkimusta ja vertaistoimintaa. Uhattuna ovat myös Tikoteekin ja Papunetin tuottamat vuorovaikutuksen materiaalit ja työkalut sekä Selkokeskuksen toiminta.

Miten ministeri ajattelee, ettei tämä vaikuta ihmisten saamaan tukeen?

Kehitysvammaiset ihmiset ja heidän läheisensä tarvitsevat tietoa, neuvontaa ja tukea arjessaan. He tarvitsevat myös ammattilaisten osaamista ja materiaaleja, joiden avulla yhdenvertaisuus ja osallisuus toteutuvat.

Sateenkaariperheet ry puolestaan on päättänyt irtisanoa koko kymmenhenkisen vakituisen henkilöstönsä varautuakseen tuleviin rahoitusleikkauksiin. Järjestön neuvonta- ja tukipalveluissa kohdataan vuosittain yli tuhat perhettä ja vertaistoimintaan osallistutaan vuosittain lähes 8 000 kertaa.

Irtisanomiset ovat ennakoiva varautumistoimi ja järjestö toivoo voivansa perua ne, jos rahoituspäätökset mahdollistavat toiminnan jatkumisen, mutta jo se, että järjestö joutuu tekemään tällaisia ratkaisuja epävarman rahoituksen vuoksi, kertoo tilanteen vakavuudesta.

EHYT ry on puolestaan käynnistänyt koko henkilöstöään koskevat muutosneuvottelut. Uhattuna ovat ehkäisevä päihdetyö, auttava puhelin ja kouluissa tehtävä päihdekasvatus.

Nämä eivät ole mitään ylimääräisiä mukavuuspalveluita, vaan työtä, jolla ehkäistään ongelmia ennen kuin ne muuttuvat vakaviksi ja kalliiksi kriiseiksi.

Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä järjestökentältä.

Miten kohtaavaa työtä voi olla ilman sitä mahdollistavia rakenteita?

Tässä on mielestäni koko hallituksen perustelujen suurin ongelma.

Kohtaavaa työtä käsitellään ikään kuin se olisi erillinen saareke, jonka voisi irrottaa kaikesta muusta järjestöjen tekemästä työstä. mutta kohtaavaa työtä ei tehdä tyhjiössä. Jotta järjestö voi kohdata ihmisen, tarvitaan työntekijöitä, osaamista, koulutusta, neuvontaa, viestintää, vapaaehtoisten koordinointia, tutkimusta, kehittämistä ja toimivia rakenteita.

Joku kouluttaa vapaaehtoisen kohtaamaan kriisissä olevan ihmisen, joku tuottaa tiedon, jonka avulla perhe löytää oikean palvelun, joku kouluttaa ammattilaisia tunnistamaan avuntarpeen ja joku koordinoi toimintaa ja varmistaa, että apua on saatavilla myös ensi viikolla ja ensi vuonna.

Kaikki tämä ei välttämättä näy yksittäisenä asiakaskohtaamisena, mutta ilman sitä kohtaamisia ei välttämättä olisi lainkaan.

Esimerkiksi ammattilaisten kouluttaminen voi olla erittäin vaikuttava tapa edistää lasten ja nuorten hyvinvointia. Kun opettaja tai muu ammattilainen osaa tunnistaa lapsen hädän ja auttaa häntä, vaikutus voi ulottua paljon yksittäistä järjestön työntekijän kohtaamista laajemmalle.

Jos tällainen työ määritellään kohtaavan työn ulkopuoliseksi ja siksi vähemmän tärkeäksi, ymmärretäänkö silloin todella, miten ennaltaehkäisevä työ toimii?

Ministeri Rydman, miten perustelette tämän?

Ministeri Rydman on puolustanut leikkauksia toteamalla, etteivät aiemmat järjestöavustusten leikkaukset ole kohdistuneet varsinaiseen kohtaavaan työhön. Hän on myös vedonnut siihen, että järjestöillä on mahdollisuus karsia hallintoaan ja päällekkäisyyksiä, mutta mitä tapahtuu, kun hallintoa on jo karsittu? Mitä tapahtuu, kun järjestö on jo tehostanut toimintaansa, yhdistänyt tehtäviä ja yrittänyt selvitä pienemmillä resursseilla?

Jossain tulee raja vastaan.

Kaikkea ei voi yhdistää. Kaikki järjestöt eivät tee samaa työtä, eikä valtakunnallinen asiantuntijatyö ole automaattisesti tarpeetonta vain siksi, ettei se näy suoraan yksittäisen asiakkaan kohtaamisena.

Minusta on myös kohtuutonta siirtää vastuu leikkausten seurauksista järjestöille itselleen. Ministerin perustelu tuntuu olevan, että jos järjestö joutuu vähentämään kohtaavaa työtä, se on järjestön oma väärä valinta säästöjen kohdentamisessa, mutta jos rahoitusta vähennetään näin voimakkaasti, ei ole mahdollista säilyttää kaikkea entisellään pelkästään järjestön sisäisillä järjestelyillä.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuksia vähennetään vuonna 2027 noin 84 miljoonalla eurolla. Koko hallituskauden aikana leikkaukset ovat erittäin mittavia.

SOSTEn ja Hyvinvointiala Halin kyselyssä 80 prosenttia järjestöistä arvioi joutuvansa lopettamaan jonkin toimintonsa ja 40 prosenttia piti koko järjestön toiminnan päättymistä mahdollisena.

Nämä luvut eivät vastaa kuvaa siitä, että kyse olisi vain hallinnon siivoamisesta.

Kuka ottaa vastuun, kun järjestöjen työ loppuu?

Kun järjestöjen tarjoama tuki vähenee tai loppuu, kuka ottaa vastuun?

Kuka neuvoo kehitysvammaisen lapsen vanhempaa?

Kuka tukee perhettä, joka ei löydä palvelujärjestelmästä tarvitsemaansa apua?

Kuka vastaa nuorelle, joka soittaa auttavaan puhelimeen?

Kuka järjestää vertaistukea ihmiselle, joka on elämäntilanteessaan yksin?

Kuka kouluttaa ammattilaisia tunnistamaan ongelmia ajoissa?

Hyvinvointialueet eivät voi yksinkertaisesti ottaa kaikkea tätä työtä itselleen. Niiden talous ja henkilöstö ovat jo valmiiksi tiukilla. Kunnatkaan eivät pysty korvaamaan kaikkea järjestöjen tekemää työtä ja vaikka jokin toiminta voitaisiin siirtää julkiselle sektorille, se ei tapahdu hetkessä eikä ilman kustannuksia.

Säästö yhdessä paikassa voi tarkoittaa suurempia kustannuksia toisaalla. Vielä vakavampaa on se inhimillinen hinta, joka syntyy silloin, kun jää ilman tarvitsemaansa tukea.

Järjestöt eivät ole vain palveluntuottajia, ne ovat myös ihmisten ääni

Järjestöjen merkitys ei rajoitu suoriin asiakaskohtaamisiin.

Järjestöt tuottavat tietoa, nostavat esiin epäkohtia, osallistuvat palvelujen kehittämiseen ja välittävät päätöksentekoon sellaisten ihmisten kokemuksia, joiden ääni ei muuten kuulu.

Kaikilla ei ole voimia, osaamista tai mahdollisuuksia puolustaa omia oikeuksiaan ja järjestöjen kautta heidän kokemuksensa tulevat näkyviksi.

Kun järjestöjen vaikuttamis-, neuvonta- ja asiantuntijatyöstä leikataan, vaarana on myös se, että heikoimmassa asemassa olevien ihmisten ääni hiljenee yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Tästä Live-säätiön Marja Pajulahti kirjoitti osuvasti: järjestöjen vaikuttamistyö ei ole vain niiden omaa edunvalvontaa, vaan se toimii viestinvälittäjänä ihmisille, joilla ei ole mahdollisuuksia osallistua keskusteluun.

Säästöjä tarvitaan, mutta vastuuta ei voi ulkoistaa

En väitä, etteikö julkista taloutta pitäisi tasapainottaa, en myöskään väitä, ettei järjestöjen toimintaa voisi uudistaa tai etteikö päällekkäisyyksiä pitäisi tarkastella, mutta uudistaminen ja hallitsematon alasajo ovat kaksi eri asiaa.

Järjestöjen rahoitukseen kohdistuvat leikkaukset ovat niin suuria, että niiden vaikutuksia ei voi kuitata toteamalla, ettei kohtaavaan työhön kosketa.

Hallituksen on kannettava vastuu päätöstensä seurauksista. Ministeri Rydmanin on pystyttävä perustelemaan, miten kohtaava työ tosiasiassa säilyy, kun sitä mahdollistavista rakenteista, osaamisesta ja työntekijöistä leikataan.

Pelkkä vakuuttelu ei riitä. Tarvitaan vaikutusarvioita, avointa keskustelua ja ennen kaikkea kykyä kuunnella järjestöjä, työntekijöitä ja niitä ihmisiä, joiden elämästä tässä päätetään.

Minusta on hämmästyttävää, miten ministeri voi perustella leikkauksia sillä, etteivät ne osu ihmisten kohtaamiseen, kun järjestöt toisensa jälkeen kertovat aivan toisenlaisesta todellisuudesta.

Kohtaavaa työtä ei voi suojella leikkaamalla pois sen edellytykset.

Lähteet:

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000012275490.html https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000012242100.html https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012411557.html https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012403510.html https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000012253231.html https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000012236972.html https://www.suomenmaa.fi/uutiset/kehitysvammaliitto-stea-leikkaukset-uhkaavat-lakkauttaa-koko-jarjeston/ https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sateenkaariperheet-irtisanoo-kaikki-tyontekijansa-syyna-stea-leikkaukset/9415436 https://www.livesaatio.fi/ajankohtaista/mielipide-stea-leikkaukset-hiljentavat-kansalaisyhteiskuntaa https://www.facebook.com/100057371871125/posts/1703115944944118/?mibextid=rS40aB7S9Ucbxw6v