Nuoren arvo

Kirjoitin lyhyen mielipidekirjoituksen, mutta aiheesta voisi kirjoittaa loputtomasti

Nuorten palveluista ja pahoinvoinnista voisi kirjoittaa loputtomasti. Tällä kertaa tiivistin ajatukseni mielipidekirjoitukseen, joka on julkaistu Suomenmaassa ja Länsi-Uusimaassa otsikolla

”Minkä arvoinen nuori on?”

Kirjoituksessa nostan esiin huoleni siitä, miten nuorisopsykiatrian poliklinikalle ei saa aikoja ja itsetuhoinen nuori voi joutua odottamaan lähetteen kanssa jopa 5–8 kuukautta. Omaishoidon tukea 0–17-vuotiaille kiristettiin maaliskuussa, kun aluehallitus käveli aluevaltuuston päätöksen yli, jättäen monet perheet ilman elintärkeää tukea. Samalla hallitus leikkaa lisää lastensuojelusta.

Meille on puhuttu vuosia ennaltaehkäisystä ja varhaisesta puuttumisesta, mutta silti leikkurit osuvat aina ensin niihin palveluihin, jotka näitä periaatteita tukisivat. Kuinka kauan voimme tehdä tällaisia päätöksiä? Me ryöväämme lastemme ja nuortemme tulevaisuuden ja samalla omamme.

Väestömme ikääntyy ja lapsimäärät vähenevät, mutta juuri siksi meillä ei ole varaa menettää yhtään lasta. Yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle noin 1,2 miljoonaa euroa, mutta minkä arvoinen yksi lapsi tai nuori on?

Lapsiin ja nuoriin panostaminen ei ole menoerä, vaan investointi, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Nyt olisi jo vihdoin aika kääntää suunta.

Voit lukea mielipidekirjoitukseni kokonaan 10.4. Suomenmaasta https://www.suomenmaa.fi/mielipide/lukijalta-minka-arvoinen-nuori-on/

ja 11.4 julkaistusta Länsi-Uusimaasta.

Se, mistä olen tyytyväinen ja toivon muuttavan paljon, on että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen lasten ja nuorten terapiatakuu tulee voimaan 1.5.2025. Sen myötä alle 23-vuotiaat pääsevät mielenterveyspalveluihin viimeistään 28 vuorokauden kuluessa tarpeen toteamisesta. Tavoitteena on turvata yhdenvertainen pääsy psykososiaaliseen hoitoon tai lyhytpsykoterapiaan. Alue on valmistautunut uudistukseen kouluttamalla ammattilaisia hoitomenetelmien käyttöön.

Äiti, juostaan museoon!

WeeGeen portaat
WeeGeen portaat kutsuivat nopeaan nousuun

 

Näyttelykeskus WeeGeessa, Emma-museossa on upea tunnelma. Museo on selkeä, henkilökuntaa on runsaasti, he ohjaavat ja opastavat mielellään ja asiantuntevasti.

Museokäynnin alkuun lapset halusivat heti Futuroon käymään ja saimmekin hauskan ja kiinnostavan opastuksen majan sisällä.

Futurossa
Futurossa

Futuro
Futuro heti museovierailun alkuun

 

Futurosta kiersimme Saastamoisen säätiön kokoelman. Kokoelma oli hyvin mieleenpainuva, pysäyttävä ja ristiriitaisia tunteitakin herättävä. Osittain kokoelma oli perheemme pienimmälle ahdistava ja näin ollen jätimme osan teoksista väliin. Hienoa, että kokoelma oli aseteltu niin, että oli mahdollista välttää ahdistavimmat ja pelottavimmat. Jälkikäteen puhuimme näyttelystä ja pelottavimmista teoksista. Puhuimme myös kivoimmista ja lasten mielestä hienoimmista teoksista.

Huomasin jälleen lapsissani erilaisia piirteitä ja opin heistä taas paljon uutta. Oli upea nähdä, miten he kokevat taiteen eri tavalla ja kuinka herkkyys näkyy eri tavalla. Toinen jää miettimään teosta, toinen katsoo ja siirtyy seuraavaan, yksi hengähtää jonkun teoksen kohdalla ja yksi kysyy ”mennään jo, milloin mennään”.

Emma-museon nettisivuilta lisää Saastamoisen säätiön kokoelman näyttelystä allaolevasta linkistä.

http://emmamuseum.fi/kosketus

 

Lelumuseo oli pieni ja kiva museo.

20180705_120135
Lelumuseon nallet

Lelumuseon lelunäyttely
Lelumuseon lelunäyttely

Kivaa museossa on myös se, että lelumuseo ei ole pelkästään näyttely, vaan saa myös koskea ja saa leikkiä.

Ruutuhyppelyä
Ruutuhyppelyä

Äitikin pääsi hyppelemään (ja nolaamaan lapset)

Löylymäki
Löylymäki

 

Futuromania-näyttely (-17.8.2019) kannattaa kokea ja tämä myös oli aseteltu todella kivasti lapsia ajatellen niin, että heti lelumuseosta pääsi suunnittelemaan unelmiensa taloa.

 

 

 

 

 

Näiden lisäksi museossa ehtii vielä näkemään Meret Oppenheimin Mielen peilit-näyttelyn (-12.8.2018 saakka) ja John Kørnerin Tripoli-Lampedusa teoksen (-29.7.2018 saakka). Oli muuten molemmat lastenkin mieleen, varsinkin Tripoli-Lampedusa.

 

Oli todella mieleenpainuvat ja hienot näyttelyt. Lapsiperheelle iso plussa se, että alle 17 vuotiat pääsevät maksutta koko näyttely- ja museoalueelle.

Lapset(kin) odottavat innolla seuraavaa museovierailua.