Kunnat ottavat vastuuta ankkuritoiminnan puolesta ja hyvinvointialue vetäytyy


Lohjalla, Vihdissä ja Karkkilassa ei olla valmiita luopumaan Ankkuritoiminnasta, jonka vaikuttavuus on tunnustettu niin paikallisesti kuin laajemmin viranomaisten yhteistyössä. Viime syksynä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue teki päätöksen siirtää sosiaalityöntekijät pois näiden kolmen kunnan yhteisestä Ankkuritiimistä. Tällä oli välitön vaikutus ennaltaehkäisevään työhön ja paine kasvoi etsivässä nuorisotyössä ja nuorten tukeminen vaarassa.

Tuon viranhaltijoiden päätöksen jälkeen toin aluevaltuuston tietoon Ankkuritoiminnan uhanalaisuuden Lohjan, Vihdin ja Karkkilan alueella. Halusin varmistaa, ettei tärkeä ja tehokas työ nuorten hyväksi pääse katoamaan hallinnollisten ratkaisujen myötä. Tein myös kaupunginvaltuustoaloitteen, jossa esitin, että Lohja ryhtyisi selvittämään yhdessä Vihdin ja Karkkilan kanssa, miten toimintaa voitaisiin turvata omatoimisesti, jos hyvinvointialue ei enää kanna vastuutaan. Iloitsen siitä, että Vihdissä tehtiin pian vastaavanlainen aloite. Tässä näkyy vahva yhteinen tahtotila.

Ja nyt tämä tahtotila konkretisoituu. Lohja, Vihti ja Karkkila aikovat rakentaa kuntarajat ylittävän Ankkuritoiminnan mallin, jossa paikallisuus vahvistuu ja ennaltaehkäisevä työ saa jatkua. Lohjalle perustetaan uusi erityisnuorisotyöntekijän vakanssi ja jatkossa sekä Lohjassa että Vihdissä on omat työntekijänsä. Karkkilan osuus sovitaan erikseen. Tämä on erinomainen askel ja ennen kaikkea osoitus siitä, että kuntien päättäjät ja viranhaltijat ottavat vastuun siellä, missä hyvinvointialue on jättänyt aukon.

Kunnat edellyttävät myös, että erityisnuorisotyöntekijöillä on jatkossa paikkansa niissä yhteistyöryhmissä, joissa käsitellään Ankkuri-nuorten asioita yhdessä poliisin ja hyvinvointialueen kanssa. Tämä on tärkeä vaatimus, sillä ilman aitoa yhteistyötä ja tiedonvaihtoa ei synny vaikuttavaa työtä.

Ankkuritoiminnan ydin on tukea nuorta ajoissa tilanteessa, jossa riski ajautua rikos- tai päihdekierteeseen on suuri, mutta vaikuttamisen mahdollisuus vielä olemassa. Ankkuritiimit ovat olleet korvaamaton osa tätä työtä. On rohkaisevaa nähdä, että Lohjalla, Vihdissä ja Karkkilassa on tahtoa ja tekoja varmistaa, että tämä tuki ei katoa.

Toivon, että tämä paikallisten toimijoiden ratkaisu nähdään myös esimerkkinä koko Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella siitä, miten ennaltaehkäisevää työtä kannattaa tukea – ei purkaa.

https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/8478232

Hoidon portaat vai esteet? Nuoret putoavat mielenterveyshoidon katvealueille

Viime päivinä ilmestyneet artikkelit nuorten mielenterveyshoidosta paljastavat jotakin olennaista järjestelmämme tilasta. Ne kertovat nuorista, jotka eivät saa tarvitsemaansa hoitoa ajoissa ja vanhemmista, jotka uupuvat yrittäessään toimia koordinaattoreina labyrintissä, jossa tieto ei kulje ja vastuu siirtyy, mutta ei kanna.

Yksi artikkelin nuori kuvaa oloaan kuin olisi ”projekti, joka vain halutaan siirtää eteenpäin”. Tämä kiteyttää sen, minkä moni kokee: avun hakija kohtaa järjestelmän, joka on rakennettu hallinnollisesti, ei ihmislähtöisesti.

Samaan aikaan psykoterapiakenttä kertoo karua kieltä. Lähetteitä ei enää tule, asiakkaat eivät löydä terapeutteja ja palvelusetelijärjestelmien ulkopuolelle jäävät ammattilaiset jäävät ilman potilaita. Psykoterapiakoulutuksen pitkän aikavälin investoinnit ja julkisen sektorin henkilöstöpula eivät kohtaa ja sen seurauksena apua tarvitseva nuori jää yksin.

Moni vakavasti oireileva nuori ohjataan tänään matalan kynnyksen omahoitoon, verkkopalveluihin ja ryhmämuotoiseen tukeen. Nämä voivat olla osa kokonaisuutta, mutta ne eivät korvaa yksilöllistä, pitkäkestoista hoitoa, kun oireet ovat vakavia. Nuorelta vaaditaan usein ”epäonnistumista” omahoidossa ennen kuin hoitovaste riittää pidempään tukeen pääsemiseen. Tämä logiikka on nurinkurinen ja vaarallinen.

Tämä ei ole enää yksittäisten nuorten tai perheiden hätä, vaan se on koko järjestelmän kriisi. Mutta se on myös mahdollisuus korjata suunta.

Mitä tarvitaan?

  1. Aidosti monipuolinen palveluvalikko, jossa matalan kynnyksen palvelut ja pitkäkestoisempi hoito tukevat toisiaan, eivätkä syrjäytä toisiaan.
  2. Läpinäkyvyys hoitopoluissa: Kuka vastaa, mitä palvelua on tarjolla, miten sinne pääsee, ja mitä tapahtuu siirtymävaiheissa.
  3. Psykoterapian saatavuuden turvaaminen: Yhteistyö yksityisten psykoterapeuttien kanssa on edelleen välttämätöntä, etenkin kun julkinen sektori ei kykene yksin vastaamaan kysyntään.
  4. Nuorten ja perheiden äänen kuuleminen: Palveluiden suunnittelu ilman kokemustietoa johtaa ratkaisuun, joka ei toimi.
  5. Vastuun ja tiedon kulun selkeyttäminen: Perhe ei saa olla hoitopolun projektipäällikkö – järjestelmän on toimittava niin, että nuori voi keskittyä toipumiseen, ei taisteluun.

Nuori ei ole projekti. Nuori on ihminen ja järjestelmän tehtävä on kohdata hänet sellaisena.

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011207411.html?fbclid=IwZXh0bgNhZW0CMTEAAR6sK8GggLiiu8NBiG2xhrVd6uP1zuQUxKJrhaMB7D9CvrLPpD_hs2lxMQF63A_aem_osbMR-wIHUA38307cNHQxg

Kun hätähuuto jää vaille vastausta nuorten mielenterveyden kriisi syvenee


Länsi-Uusimaan artikkeli https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/8475211?utm_source=bluetooth&utm_medium=social (27.4.2025) nostaa jälleen esiin sen, minkä me liian usein ohitamme: nuoret tytöt voivat pahoin, eikä meillä ole tarpeeksi resursseja auttaa heitä ajoissa. Kun nuori turvautuu lääkkeisiin hetken mielijohteesta, ei kyse ole huomiosta, vaan kyse on toivottomuudesta. Hätähuudosta, joka olisi pitänyt kuulla jo paljon aiemmin.

Ylilääkäri Elina Santin mukaan tyttöjen tahalliset lääkemyrkytykset ovat yleistyneet. Samoin syömishäiriöt. Moni teko ei ole yritys kuolla, vaan epätoivoinen yritys selviytyä tunteesta, jota ei enää pysty kantamaan yksin. Koronan aikaiset rajoitukset ovat jättäneet jälkiä, mutta ongelmat eivät ole kadonneet pandemian mukana, vaan ne ovat juurtuneet osaksi arkea.

Järvenpään nuorisopsykiatrian vastaanotolla asioi viime vuonna yli tuhat nuorta. Se on 8,4 prosenttia alueen 13–17-vuotiaista. Vaikka perustason palveluita on kehitetty, erikoislääkäreistä on huutava pula. Hoitajia ja psykologeja löytyy, mutta lääkärit, jotka tekevät diagnoosit ja määräävät hoidot, puuttuvat.

Terapia­takuu astui voimaan nyt toukokuussa,  mutta takuu on vain lupaus, jos tekijöitä ei ole. Lapsen tai nuoren hoito ei voi odottaa viikkoja tai kuukausia. Jokainen viivästynyt päätös, jokainen liian pitkä jono, voi olla hetki, joka kääntää elämän suuntaa väärään.

Meillä ei ole enää aikaa odottaa. Tarvitaan tekoja, nyt:

Ajattelen, että
1. Erikoislääkärikoulutuksen lisääminen: Valtion ja yliopistojen on lisättävä psykiatrian erikoistumispaikkoja ja tuettava opintoihin sitoutumista taloudellisesti.

2. Työolojen parantaminen julkisella sektorilla: Julkisen puolen on tarjottava kilpailukykyiset palkat ja realistinen työkuorma, jotta alan ammattilaiset eivät siirry yksityiselle tai vaihda alaa.

3. Moniammatillisten tiimien vahvistaminen: Psykologit, hoitajat ja sosiaalityöntekijät voivat hoitaa suuren osan työstä, kunhan työjako on selkeä ja sujuva. Tämä edellyttää vahvaa johtamista ja yhteistä ymmärrystä.

4. Koulujen ja perusterveydenhuollon tuki: Mielenterveyden ongelmiin pitää päästä kiinni ajoissa. Koulujen oppilashuollon ja opiskeluterveydenhuollon resurssit on turvattava, myös pienillä paikkakunnilla.

5. Kokemusasiantuntijoiden ja vertaistuen hyödyntäminen: Toipuneet nuoret ja vanhemmat voisivat olla osa ratkaisua, ei pelkkää tarinaa.

Meillä ei ole varaa välinpitämättömyyteen. Tämä on meidän yhteinen hälytyskellomme ja se soi nyt kovempaa kuin koskaan.

Ei neuvottelut, vaan äänten mukainen jako

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen luottamuspaikoista on ”päästy sopuun”, kuten julkisuudessa lehdistötiedotteissa kerrotaan. On toki tärkeää, että puolueet sitoutuivat yhteiseen sopuun, mutta samalla on syytä muistaa, ettei kyse ollut mistään tasapainoisesta työnjaosta, joka olisi saavutettu neuvotteluin. Kyse oli paikkojen mekaanisesta jaosta puolueiden saamien äänimäärien mukaisessa suuruusjärjestyksessä.

Suurimpana puolueena kokoomus johti prosessia ja varasi itselleen keskeiset puheenjohtajuudet sekä huomattavan määrän jäsenpaikkoja aluehallitukseen ja lautakuntiin. Muiden puolueiden rooliksi jäi lähinnä hyväksyä vaalituloksen määräämä jako.

Tämä asettaa vastuunkannon painopisteen selvästi suurimman puolueen ja sen johdon harteille. Kun paikat jaetaan suoraan äänten perusteella, suurimman puolueen vastuulla on huolehtia myös lain edellyttämien sukupuolikiintiöiden toteutumisesta, eikä sysätä tätä velvoitetta pienempien ryhmien kannettavaksi. Näin on kuitenkin käytännössä tapahtunut, niin kokoomuksen kuin muidenkin suurten ryhmien toimesta.

Demokratia ja vastuullinen hallinto edellyttävät paitsi vaalituloksen kunnioittamista myös lain ja tasa-arvon toteutumisen varmistamista kaikilla päätöksenteon tasoilla.

Demokratia edellyttää avoimuutta ja siksi on syytä sanoa asiat niin kuin ne ovat.

https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/8480136?utm_source=bluetooth&utm_medium=social

Hyvinvointia ikääntyneelle, tietoa ja tukea LUVN:n kautta

https://www.luvn.fi/fi/hyvinvointia-ikaantyneelle

Tiesitkö tästä sivustosta?

Hyvinvointia ikääntyneelle – tietoa ja tukea LUVN:n kautta

Ikääntyminen tuo mukanaan monia uusia vaiheita, tarpeita ja kysymyksiä, eikä niiden kanssa tarvitse jäädä yksin. Tiesitkö, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen (LUVN) verkkosivuilta löytyy kattava tietopaketti erityisesti ikääntyneiden hyvinvoinnin tueksi?

Kurkkaa: www.luvn.fi/fi/hyvinvointia-ikaantyneelle

Sivustolta löydät helposti ymmärrettävästi koottuna tietoa esimerkiksi:

  • Mistä saa apua arjessa selviytymiseen tai kotiin vietäviin palveluihin?
  • Miten toimii palveluohjaus tai mistä aloittaa, jos huoli omasta tai läheisen toimintakyvystä kasvaa?
  • Miten omaa hyvinvointia voi edistää arjessa – liikkumisen, ravinnon tai mielen hyvinvoinnin kautta?
  • Entä miten päästä mukaan yhteisölliseen toimintaan ja ehkäistä yksinäisyyttä?

Sivusto ei ole pelkkä infopankki, vaan se toimii myös suunnannäyttäjänä, jos et vielä tiedä, mistä apua hakea tai miten palvelujärjestelmä toimii. Olitpa sitten ikääntynyt itse, läheinen tai ammattilainen, tämä sivu voi tarjota juuri sen tiedon tai yhteystiedon, jota etsit.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan, erityisesti, jos sydäntäsi lähellä ovat ikääntyneiden arvokas elämä ja palvelujen saavutettavuus.

Pienikin tieto voi joskus tehdä suuren eron.

Hallitukselta keskeneräisiä vastauksia vajaaravitsemuksen ehkäisyyn

Keskustan Antti Kaikkonen jätti Eduskunnassa kirjallisen kysymyksemme: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä vajaaravitsemuksen ehkäisemiseksi ja varhaisen seulonnan tehostamiseksi terveydenhuollossa? Entä aikooko hallitus laajentaa kliinisten ravintovalmisteiden Kela-korvattavuuden koskemaan muistisairaita ja muita vajaaravitsemusriskiryhmiä?

Kysymykset olivat suoria ja asiallisia. Vastauksilta olisi odottanut konkreettisia linjauksia ja aikataulutettuja toimia. Sen sijaan saimme ympäripyöreitä viittauksia työryhmätyöhön ja jatkuvaan arviointiin – vaikka vajaaravitsemuksen aiheuttamat inhimilliset ja taloudelliset seuraukset ovat kiistattomia ja tiedossa.

Ministeri Kaisa Juuson vastaus kirjalliseen kysymykseen KKV 71/2025 vastaa molempiin kysymyksiin, mutta vastaukset eivät ole erityisen lupaavia. Voit lukea vastaukset linkistä alta.

Olen tiivistänyt ministeri Juuson vastaukset alle kysymysten kera. Ministeri ei vastauksissaan osoita ymmärtävän vajaaravitsemuksen ja aliravitsemuksen olennaista eroa, eikä niiden merkitystä sairauksien ehkäisyssä, toimintakyvyn ylläpitämisessä ja hoidon vaikuttavuudessa.

1. Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä vajaaravitsemuksen ehkäisemiseksi ja varhaisen seulonnan tehostamiseksi terveydenhuollossa?

Vastaus:
– Hallitus viittaa Terveydeksi-ohjelmaan, jossa kehitetään alueellisia hyvinvointipolkuja terveellisten elämäntapojen tueksi, mukaan lukien ravitsemus.
– Iäkkäiden ravitsemukseen on huomioitu mm. suun terveys, ravitsemussuositukset ja ravitsemushoidon suositukset.
– Muistipalvelupolku ja FINGER-toimintamalli mainitaan, mutta konkreettisia uusia toimia vajaaravitsemuksen varhaisen seulonnan tehostamiseksi ei luvata.

2. Aikooko hallitus laajentaa kliinisten ravintovalmisteiden Kela-korvattavuuden kattamaan muistisairaat ja muut vajaaravitsemuksen riskiryhmät?

Vastaus:
Ei aio.
– Nykyinen korvattavuus koskee vain valtioneuvoston asetuksessa mainittuja vaikeita, henkeä uhkaavia ravintopuutoksia.
– Muistisairaudet ja muut riskiryhmät eivät kuulu korvauksen piiriin, eikä korvattavuuden laajentamiseen ole tällä hetkellä suunnitelmia.

Vastaus tuo esiin olemassa olevia ohjeistuksia ja malleja, mutta ei sisällä uusia konkreettisia toimia vajaaravitsemuksen ehkäisemiseksi eikä lupaa laajentaa Kela-korvattavuutta. Vastauksessa painottuu, että nykyinen lainsäädäntö rajaa korvattavuuden erittäin vakaviin tilanteisiin, eikä hallitus aio muuttaa tätä linjaa.

Ministeri Kaisa Juuson vastauksesta (KKV 71/2025) käy ilmi, että hän ei ole tehnyt selvää eroa ravitsemuksen yleisen edistämisen, vajaaravitsemuksen ehkäisyn ja kliinisen aliravitsemuksen hoidon välillä, tai jos on, sitä ei vastauksessa näy.

Miksi näin voi sanoa?

  • Vajaaravitsemus on ravintoaineiden puutetta, joka ei välttämättä näy painonlaskuna, vaan se on yleinen, mutta usein huomaamaton riski etenkin vanhuksilla ja pitkäaikaissairailla.
  • Aliravitsemus on kliinisesti vakava tila, joka uhkaa terveyttä ja henkeä.
  • Ravitsemuksen edistäminen taas on paljon laajempi, väestötason tavoite, johon viitataan Terveydeksi-ohjelmassa.

Ministerin vastaus niputtaa nämä kaikki samaan koriin viittaamalla yleisluontoisesti elämäntapoihin, suun terveyteen ja ravitsemussuosituksiin, mutta ei tuo esiin ymmärrystä vajaaravitsemuksen varhaisesta tunnistamisesta eikä tunnusta riskiä muistisairaiden tai iäkkäiden kohdalla, joiden vajaaravitsemus jää usein hoitamatta, koska kliinisen aliravitsemuksen kriteerit eivät täyty.

Lisäksi hallituksen kanta siihen, ettei kliinisten ravintovalmisteiden Kela-korvattavuutta aiota laajentaa riskiryhmiin (esim. muistisairaat), osoittaa että vajaaravitsemuksen ennaltaehkäisyä ja ravitsemushoitoa ei nähdä investointina vaan kustannuseränä.

Ministeri ei vastauksessaan osoita ymmärtävän vajaaravitsemuksen ja aliravitsemuksen olennaista eroa, eikä niiden merkitystä sairauksien ehkäisyssä, toimintakyvyn ylläpitämisessä ja hoidon vaikuttavuudessa.

https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/8475926?utm_source=bluetooth&utm_medium=social