Kirjoittajavieras-kolumni: Säästöt voivat olla kallis lasku tulevaisuudelle

Kirjoitin Länsi-Uusimaan Kirjoittajavieras-kolumniini siitä, että säästöt voivat olla kallis lasku tulevaisuudelle.

Säästöjä, jotka tulevat kalliiksi – ajatuksia kolumnini taustalta

Kirjoittaessani kolumnia ”Säästöt voivat olla kallis lasku tulevaisuudelle”, pohdin pitkään, mitä hyvinvointialueiden säästöt todella merkitsevät niille ihmisille, jotka tarvitsevat apua. Mielessäni pyöri lukuisia tarinoita – lapsia, perheitä, omaishoitajia ja ikääntyneitä – jotka jäävät järjestelmän rattaisiin, kun päätöksiä tehdään liian yksisilmäisesti budjettilukuja tuijottaen.

Näitä asioita ei voi tarkastella pelkkinä euroina tai tehokkuuslaskelmina. Jokaisen budjettileikkauksen taustalla on ihminen, jonka elämä voi muuttua pysyvästi huonompaan suuntaan, jos apu viivästyy tai jää kokonaan saamatta. Tämä ajatus ei jättänyt minua rauhaan, kun kirjoitin kolumnia.

Lapsen elämä voi muuttua hetkessä – mutta mihin suuntaan?

Pohdin esimerkiksi tilannetta, jossa lapsi joutuu odottamaan liian pitkään apua lastensuojelussa. Resurssipula voi tarkoittaa, ettei perhetyötä saada käyntiin ajoissa tai ettei lapsen kokemia ongelmia ehditä selvittää ennen kuin ne kärjistyvät. Tällaisissa tilanteissa voi käydä niin, että ongelmat, jotka olisi voitu ratkaista ennaltaehkäisevästi, johtavat lopulta huostaanottoon – ja tämä maksaa paitsi taloudellisesti myös inhimillisesti valtavasti.

Tiedän, että lastensuojelun sijaishuollon kustannukset ovat valtavia. Vuonna 2022 Suomessa käytettiin 1,33 miljardia euroa lastensuojeluun, ja tästä summasta 74 % kului sijaishuoltoon, kuten laitossijoituksiin. En voi olla miettimättä, kuinka moni näistä sijoituksista olisi voitu välttää, jos perheiden tukipalveluihin olisi panostettu ajoissa.

Omaishoitajien uupuminen ei ole vain heidän ongelmansa

Omaishoitajien tilanne nousi myös vahvasti mieleeni. Tiedän, kuinka raskasta omaishoitajan arki voi olla, ja miten paljon he tekevät yhteiskunnan hyväksi. Jos heidän jaksamistaan ei tueta esimerkiksi riittävillä palkkioilla tai vapaapäivillä, he uupuvat. Mutta kuka kantaa vastuun, kun omaishoitaja ei enää jaksa? Usein se tarkoittaa, että läheinen siirtyy laitoshoitoon – kalliimpaan ja monesti vähemmän inhimilliseen ratkaisuun.

Tällaisten asioiden äärellä en voinut olla ajattelematta, kuinka lyhytnäköistä säästäminen voi olla. Yhteiskuntamme pyörii paljolti niiden ihmisten varassa, jotka jaksavat kantaa vastuuta läheisistään. Silti juuri heiltä leikataan ensin.

Ennaltaehkäisevä työ on investointi

Ennaltaehkäisevä työ nousi kirjoituksessani keskiöön, koska näen sen valtavan merkityksen. Oli kyse lastensuojelusta, omaishoidosta tai ikääntyneiden hoivasta, varhainen apu ja tuki voivat estää ongelmien kasvamisen mittasuhteisiin, joissa niiden ratkaiseminen tulee huomattavasti kalliimmaksi.

Kirjoittaessani kolumnia mietin paljon sitä, miksi säästöjä haetaan usein juuri näistä palveluista. Eikö pitäisi olla itsestään selvää, että ongelmien ratkaiseminen ajoissa on aina taloudellisesti ja inhimillisesti viisaampaa? Silti varhaisen tuen resurssit ovat usein ensimmäisenä leikkauslistalla.

Rakenteet kuntoon, mutta ei ihmisten kustannuksella

Kolumnia kirjoittaessani tiesin, että rakenteellisia uudistuksia tarvitaan. Hyvinvointialueet ovat uusi toimintaympäristö, jossa resurssit on järjestettävä uudella tavalla. Mutta samalla en voinut lakata miettimästä, mitä tämä tarkoittaa ihmisille, jotka jo nyt joutuvat sinnittelemään järjestelmän puutteiden kanssa.

Haluan uskoa, että on mahdollista tehdä päätöksiä, jotka eivät jätä ketään väliinputoajaksi. Tämä ei kuitenkaan onnistu, jos näemme ihmiset vain kuluerinä budjettikirjassa. Panostukset lapsiin, perheisiin, omaishoitajiin ja ikääntyneisiin eivät ole pelkkä kulu – ne ovat investointi tulevaisuuteen, jossa voimme kaikki elää paremmin.

Kirjoittaessani tätä kaikkea tunsin, kuinka suuri merkitys sillä on, että meillä on päättäjiä, jotka näkevät numerot niiden takana olevien ihmisten kautta. Toivon, että yhä useampi pysähtyy miettimään, millaisen laskun lyhytnäköiset säästöt voivat jättää tulevaisuudelle – ja millainen lasku me voisimme jättää maksamatta, jos panostaisimme ennaltaehkäisyyn ajoissa.

Voit lukea kolumnini alta:

Säästöt voivat olla kallis lasku tulevaisuudelle

Hyvinvointialueiden perustaminen tähtäsi yhdenvertaisiin palveluihin ja perustason hoidon vahvistamiseen. Nyt säästöjä haetaan hinnalla millä hyvänsä. Mutta kuka miettii, mitä hintaa palveluiden tarvitsijat tästä maksavat?

Kuvitellaan tilanne, jossa lapsi joutuu odottamaan apua lastensuojelussa liian pitkään resurssipulan vuoksi. Aika, joka voisi olla käänteentekevä hänen elämässään, hukataan. Tai omaishoitaja, joka jaksaa päivästä toiseen hoitaa läheistään, mutta palkkioiden ja vapaapäivien leikkaukset vievät viimeisetkin voimat. Entä ikääntynyt, joka odottaa turvallista hoivapaikkaa, mutta joutuu jäämään kotiin, kun tarvittavaa tukea ei ole tarjolla? Nämä eivät ole pelkkiä numeroita budjetissa – nämä ovat ihmisiä, joiden elämänlaatu ja tulevaisuus ovat kiinni tekemistämme päätöksistä.

Ennaltaehkäisevä työ on investointi tulevaisuuteen.

Vuonna 2022 lastensuojelun kokonaiskustannukset Suomessa olivat 1,33 miljardia euroa, josta 74 % kului sijaishuoltoon, kuten laitossijoituksiin. Samaan aikaan tiedämme, että ennaltaehkäisevät palvelut, kuten perhetyö ja varhainen puuttuminen, voivat vähentää sijoitustarvetta. Silti näistä palveluista leikataan ensimmäisenä. Tämä ei ole vain inhimillisesti kestämätöntä, vaan myös taloudellisesti järjetöntä.

Ennaltaehkäisevä työ on investointi tulevaisuuteen. Se voi estää huostaanottoja ja antaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden parempaan elämään. Jokainen panostus, joka auttaa perhettä ajoissa, maksaa itsensä takaisin – ei vain säästöinä, vaan myös ihmisten elämänlaadun parantumisena.

Säästäminen perustason palveluista johtaa usein ongelmien siirtymiseen kalliimpiin hoitomuotoihin. Tämä koskee myös ikääntyneiden hoivaa ja omaishoitajien jaksamista. Kun tukipalvelut heikkenevät, vastuu siirtyy laitoshoitoon, joka kuormittaa paitsi julkista taloutta myös inhimillisiä resursseja.

Rakenteellisia uudistuksia tarvitaan, mutta ne on tehtävä niin, ettei kukaan jää väliinputoajaksi. Jokainen lapsi, nuori, omaishoitaja ja ikääntynyt ansaitsee tulla kohdatuksi – myös silloin, kun järjestelmää uudistetaan. Lyhytnäköiset säästöt voivat kaataa tulevaisuuden, mutta panostukset ihmisiin eivät ole vain kulu – ne ovat investointi, joka kantaa pitkälle.

Kirjoittaja on lohjalainen aluevaltuutettu.

https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/8147341

Kirjoittajavieras-kolumni: Katse peiliin – Päätösten vastuu ja vaikutukset

Kirjoitin Länsi-Uusimaa-lehden Kirjoittajavieras-vuorollani pohdintojani miksi virheiden myöntäminen ja päätösten taustalla olevien tietojen kattavuus ovat tärkeitä erityisesti silloin, kun kyse on merkittävistä, kauaskantoisista päätöksistä, kuten koulujen lakkautuksista.

Mitä päätöksenteossa pelätään?

Viimeisin kaupunginvaltuuston kokous jätti minut miettimään päätöksenteon perimmäisiä kysymyksiä: Miksi virheitä ei haluta myöntää? Miksi emme halua katsoa peiliin ja tarkastella päätöksiämme kriittisesti?

Esitin valtuustossa, että koulujen lakkautuksia koskeva aloite tulisi käsitellä uudelleen. Käsittelyn aikana minulle valkeni, että vaikka taloudellisia vaikutuksia oli arvioitu osittain, laskelmat olivat epätäydellisiä, ja kokonaisvaltaiset vaikutukset lasten ja perheiden hyvinvointiin sekä kyläyhteisöjen elinvoimaisuuteen jäivät huomiotta.

Tämä herättää kysymyksen: kuinka voimme tehdä perusteltuja päätöksiä, jos emme tiedä kaikkia vaikutuksia?

Pelko myöntää virheitä?

Miksi päätöksentekijät usein karttavat perusteellisempaa itsetutkiskelua? Joskus kyse voi olla siitä, että myönnetään puutteellisten tietojen vaikutus. Ehkä on pelottavaa tunnustaa, että päätöksiä tehdään keskeneräisten tietojen pohjalta.

Tämä ei kuitenkaan saa estää meitä vaatimasta tarkempia selvityksiä. Jos taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset jäävät vajavaisiksi, kuka siitä kärsii? Lapset, perheet, ja kyläyhteisöt. Päätöksentekijöinä meillä on vastuu varmistaa, että vaikutukset on arvioitu kokonaisvaltaisesti, ennen kuin päätämme kaupungin tulevaisuudesta.

Päätöksenteon inhimillinen puoli

Lopulta kyse ei ole vain numeroista. Päätöksenteko on myös ihmisten arkeen vaikuttamista. Meidän täytyy kysyä itseltämme: teemmekö päätöksiä, jotka palvelevat kaikkien kaupunkilaisten etua? Jos emme voi tähän varmuudella vastata, on pysähdyttävä, tarkasteltava kokonaisuutta ja tarvittaessa suunnattava takaisin perusteellisemman selvityksen äärelle.

Voit lukea kolumnini 18.10.2024 julkaistusta verkkolehdestä: https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/7978811

Tai alta:

Katse peiliin – Päätösten vastuu ja vaikutukset

Viimeisin kaupunginvaltuuston kokous jätti pohtimaan, miksei virheitä haluta myöntää ja miksi päätöksenteossa vältetään syvällisempää itsetutkiskelua. Esitin, että koulujen lakkautusten vaikutuksia koskeva valtuustoaloitteen vastaus palautettaisiin uudelleen valmisteluun, sillä aloitetta ei oltu käsitelty riittävän kattavasti, eikä taloudellisia vaikutuksia arvioitu perusteellisesti.

Vaikka vastauksessa huomioitiin osittain taloudellisia vaikutuksia, kuten koulukuljetusten kustannuksia ja säästöjä, kokonaiskuva jäi vajaaksi. Lakkautusten vaikutukset lasten hyvinvointiin ja kyläyhteisöjen elinvoimaisuuteen sivuutettiin ja laskelmat koulukuljetusten sekä tyhjien kiinteistöjen ylläpidon todellisista kustannuksista olivat puutteellisia.

Tällaisessa tilanteessa on mahdotonta tehdä perusteltuja päätöksiä. Ilman kattavaa selvitystä lakkautusten taloudellisista ja sosiaalisista vaikutuksista riskinä on, että päätökset nojaavat epätäydellisiin tietoihin. Nämä ovat merkittäviä päätöksiä, joilla on kauaskantoisia seurauksia. Siksi on tärkeää tarkastella vaikutuksia laajemmin – ei vain taloudellisesti, vaan myös inhimilliseltä kannalta.

Virheiden välttely tai piiloutuminen epätäydellisten tietojen taakse ei palvele kaupunkilaisten etua. Onko niin, että valtuutetut eivät halua katsoa peiliin ja myöntää, että päätöksentekoon tarvitaan laajempaa selvitystä?

On huolestuttavaa, että valtuuston enemmistö katsoi, ettei perusteellisia laskelmia tai vaikutusten arviointeja tarvita. Päätöksenteon pitäisi kuitenkin perustua siihen, että ymmärretään päätösten kaikki seuraukset. Ilman kattavia selvityksiä lasten hyvinvoinnista, kyläyhteisöjen elinvoimasta tai taloudellisista realiteeteista, on vaikea väittää, että päätökset ovat aidosti harkittuja.

Päätöksenteko ei ole vain numeroiden pyörittelyä, vaan myös ihmisten arjen ja yhteisöjen huomioimista. Meidän on katsottava peiliin ja kysyttävä, teemmekö päätöksiä kaikkien kaupunkilaisten parhaaksi. Jos vastaus on epävarma, on aika pysähtyä, korjata suuntaa ja palata takaisin perusteellisemman selvityksen äärelle – juuri lasten ja perheiden hyvinvoinnin vuoksi.

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu ja aluevaltuutettu (kesk.).

Kirjoittajavieras-kolumni: Hiljainen epidemia

Kirjoitin Länsi-Uusimaa lehden Kirjoittajavieras-kolumniin ikääntyneiden vajaaravitsemuksesta. Jälleen.

”On kyse inhimillisestä ja taloudellisesta vastuusta, jonka laiminlyönti tulee kalliiksi niin ihmisille kuin yhteiskunnallekin, lohjalainen aluevaltuutettu ja kaupunginvaltuutettu Lotta Paakkunainen kirjoittaa.”

Hiljainen epidemia

Vajaaravitsemus on yksi suurimmista, mutta samalla aliarvioiduimmista terveysongelmista, erityisesti ikäihmisten ja sairaalapotilaiden keskuudessa. Sen vaikutukset ovat laajoja, ulottuen fyysisen hyvinvoinnin heikkenemisestä vakaviin taloudellisiin kustannuksiin. Huono ravitsemustila hidastaa sairauksista toipumista, vaikeuttaa haavojen paranemista ja lisää infektioherkkyyttä. Tämä puolestaan lisää kaatumisten ja murtumien riskiä, mikä heikentää ikäihmisten mahdollisuuksia säilyttää toimintakykynsä ja itsenäisyytensä.

Syyskuussa hallitus neuvottelee vuoden 2025 talousarviosta valtiovarainministeriön ehdotuksen pohjalta ja hyvinvointialueiden kasvavat menot ovat keskeisessä roolissa. Jälkikäteistarkastusten mukaan hyvinvointialueet tarvitsevat lisärahoitusta noin 1,5 miljardia euroa. Tässä yhteydessä vajaaravitsemuksen ennaltaehkäisyn ja hoidon merkitys korostuu entisestään. Hallitus on tietoinen mahdollisuudesta saavuttaa jopa 600 miljoonan euron vuosittaiset säästöt panostamalla tehokkaaseen ravitsemushoitoon. Kysymys kuuluu, tarttuuko hallitus tähän mahdollisuuteen.

Ravitsemusneuvonta tulisi olla helposti saatavilla.

On hälyttävää, että Suomessa vajaaravitsemukseen on kiinnitetty yllättävän vähän huomiota, vaikka sen vaikutukset ovat jopa laajemmat kuin lihavuuden. Tarvitsemme konkreettisia toimenpiteitä vajaaravitsemuksen kitkemiseksi.

Järjestelmällinen seulonta on olennaista vajaaravitsemuksen tunnistamiseksi ajoissa. Seulonnan tulisi olla osa ikäihmisten ja sairaalapotilaiden hoitoprosessia.

Ravitsemusneuvonta tulisi olla helposti saatavilla niin sairaaloissa kuin avohoidossa. Tämä edellyttää ravitsemusterapeuttien määrän lisäämistä ja heidän roolinsa vahvistamista osana hoitotiimejä. Tehokas ravitsemushoito vaatii tiivistä yhteistyötä terveydenhuollon ammattilaisten, ravitsemusterapeuttien, ruokapalveluiden ja omaisten välillä. Tämä yhteistyö voi merkittävästi parantaa potilaiden ravitsemustilaa ja vähentää vajaaravitsemuksen riskiä.

On kyse inhimillisestä ja taloudellisesta vastuusta, jonka laiminlyönti tulee kalliiksi niin ihmisille kuin yhteiskunnallekin.

Kirjoittaja on lohjalainen aluevaltuutettu ja kaupunginvaltuutettu (kesk.).

Voit lukea kolumnin 22.8.2024 julkaistusta Länsi-Uusimaasta. https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/7692004

Kirjoittaessani pohdin ja surin jo etukäteen, että mitään ei tule tapahtumaan.

Onko hallitus valmis tarttumaan vajaaravitsemuksen tarjoamaan mahdollisuuteen?

Hallituksen neuvotellessa vuoden 2025 talousarviosta, hyvinvointialueiden kasvavat menot nousevat varmasti esille. Tässä yhteydessä on hälyttävää, että vajaaravitsemuksen aiheuttamat terveysongelmat, erityisesti ikäihmisten ja sairaalapotilaiden keskuudessa, ovat jääneet lähes huomiotta, vaikka niiden inhimilliset ja taloudelliset vaikutukset ovat merkittävät.

On tiedossa, että tehokkaalla ravitsemushoidolla voidaan saavuttaa jopa 600 miljoonan euron vuosittaiset säästöt. Kysymys kuuluukin, miksi hallitus ei ole tarttunut tähän mahdollisuuteen. Olisiko liian optimistista odottaa, että hallitus tunnustaisi vajaaravitsemuksen laajuuden ja ryhtyisi konkreettisiin toimiin sen kitkemiseksi? Jos tätä mahdollisuutta ei huomioida, voimme vain arvata, miten tämä laiminlyönti tulee näkymään tulevien vuosien terveysmenoissa ja ikäihmisten hyvinvoinnissa.

Ravitsemusneuvonnan saatavuuden varmistaminen, ravitsemusterapeuttien määrän lisääminen sekä seulonnan ottaminen osaksi hoitoprosessia ovat kaikki toimenpiteitä, joihin hallituksen tulisi välittömästi tarttua. Toimimalla nyt voisimme parantaa lukemattomien suomalaisten elämänlaatua ja säästää merkittävästi yhteiskunnan resursseja. On kyse sekä inhimillisestä että taloudellisesta vastuusta, jonka laiminlyönti tulee kalliiksi niin ihmisille kuin yhteiskunnallekin.

Kirjoittajavieras-kolumni Länsi-Uusimaassa 25.6.2024: Kesäkissa

Kirjoitin tällä kertaa kolumnivuorollani kesäkissoista. Suomessa on kissakriisi, eikä kyseessä enää ole ”vain” kesäkissaongelma, vaan ympärivuotinen. Päätin kolumnissani kuitenkin lähestyä ongelmaa kesäkissojen kautta. Kolumnin voi lukea 25.6.2024 ilmestyneestä Länsi-Uusimaasta.

Kissa on Suomen kaltoinkohdelluin lemmikkieläin, ja vuosittain hylätään yli 20 000 kissaa. Hylätyt kissat kuolevat usein nälkään tai kylmyyteen. Lähes 10 000 kissaa päätyy löytöeläintaloihin, mutta vain viidesosa niistä haetaan takaisin kotiinsa, ja osa joudutaan lopettamaan. Kissapopulaatiot elävät suurissa, hallitsemattomasti lisääntyvissä ryhmissä ilman kunnollista hoitoa, kärsien sairauksista, nälästä ja kylmyydestä.

Kissakriisi on ympärivuotinen ongelma, ei vain kesäkissailmiö. Kissojen heitteillejättötapaukset ja eläinsuojeluilmoitukset ovat lisääntyneet, ja erityisesti luontoon syntyviä kissoja tulee yhä enemmän vapaaehtoisten hoitoon. Ongelmat johtuvat kissan heikosta arvostuksesta ja haitallisista myyteistä, kuten siitä, että kissan pitäisi saada pennut tai ulkoilla vapaana. (Lähde: SEY 2024)

SEYn kokemuksen mukaan varsinaisia kesäkissoja tässä merkityksessä ei enää ole. Kissoja hylätään Suomessa ympäri vuoden.

Kolumni: Kesäkissa

Kesä on monille odotettua aikaa, täynnä aurinkoisia päiviä, lomamatkoja ja rentoutumista. Monissa perheissä kesä tarkoittaa myös eläinystävän, usein kissan, ottamista osaksi kesän riemuja. Valitettavasti tämä ilmiö tuo mukanaan synkemmän puolen: kesäkissat, joita hylätään kesän loputtua.

Suomessa hylätään arviolta 20 000 kissaa vuosittain, mutta todellisuudessa määrä voi olla huomattavasti suurempi.

Kesäkissat on paitsi eläinsuojelullinen myös eettinen kysymys. Jokainen kissa ansaitsee rakastavan kodin, huolenpitoa ja asianmukaista ravintoa. Hylätty kissa joutuu usein kärsimään nälästä, sairauksista ja petojen hyökkäyksistä. Lisäksi hylätyt kissat voivat aiheuttaa haittaa luonnolle tappamalla lintuja ja muita pieniä eläimiä.

Miksi sitten niin moni kissa hylätään? Usein syynä voi olla tiedon puute tai välinpitämättömyys. Kissan ottaminen vaikuttaa helpolta ja houkuttelevalta ajatukselta kesän ajaksi, mutta monet eivät ota huomioon sen pitkäaikaista sitoutumista. Kissa voi elää jopa 15–20 vuotta ja sen hoitaminen vaatii aikaa, rahaa ja sitoutumista.

Ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan sekä valistusta että konkreettisia toimia. On tärkeää lisätä tietoisuutta kissojen hoidon vaatimuksista ja vastuullisesta lemmikinpidosta. Valmisteilla on kissojen rekisteri, joka voi olla yksi tärkeä askel oikeaan suuntaan, jotta hylkäämistä voidaan ennaltaehkäistä ja toisaalta, että hylätyt eläimet voitaisiin tunnistaa ja palauttaa omistajilleen.

Toki aina voi myös olosuhteet muuttua ja on eläimenkin edunmukaista luopua siitä. Eläinsuojelujärjestöt tekevät arvokasta työtä kissojen auttamiseksi, mutta ne tarvitsevat lisää tukea ja resursseja. Paikalliset löytöeläinkodit ovat usein täynnä ja vapaaehtoiset tekevät työtä sydämestään auttaakseen kodittomia eläimiä. Meidän jokaisen panos on tärkeä – lahjoitukset, vapaaehtoistyö ja kissojen adoptointi löytöeläinkodeista voivat pelastaa monen kissan hengen.

Kesäkissat eivät ole vain kausiluonteinen ongelma, vaan jatkuva haaste, joka vaatii yhteiskunnan huomiota ja toimia. Meidän on yhdessä tehtävä työtä sen eteen, että jokainen kissa saisi ansaitsemansa turvallisen ja rakastavan kodin – kesästä riippumatta.

Kirjoittaja on lohjalainen aluevaltuutettu ja kaupunginvaltuutettu (kesk.)

Länsi-Uusimaan Kirjoittajavieras 23.4.2024: Unohdettu tulevaisuus – taas?

Muistammeko, kuinka 1990-luvun lama jätti jälkensä nuoriin sukupolviin, mietin Länsi-Uusimaan Kirjoittajavieras-kolumnissani tällä kertaa. Minua, kuten montaa muutakin on järkyttänyt Orpo-Purran hallituksen leikkauslistat, joissa lapsiin ja nuoriin ja heikompiin kohdistuu kovimmat leikkaukset. Ns säästölistat tulevat tuomaan kovia kustannuksia, eikä edes kovian kauas tulevaisuuteen tarvitse katsoa, kun näemme romahduksen lasten nuorten ja perheiden hyvinvoinnissa ja sitä kautta kustannuksissa sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä romahtaneina työntekijälukuina ja verotuloina. Mutta eipä sitä ymmärretä, koska on ”pakko”.

Unohdettu tulevaisuus – taas?

1990-luvun laman varjo lankeaa tuleville sukupolville. Lasten ja nuorten hyvinvointi on kiistatta jokaisen yhteiskunnan perusta. He ovat tulevaisuutemme siemen, joka ansaitsee kaiken mahdollisen vaalimisen ja suojan. Vantaan kouluampumisen traagiset tapahtumat paljastivat järjestelmän murtumat ja pakottivat meidät kysymään: Olemmeko tehneet tarpeeksi?

Pääministeri Orpo ja muut ministerit ilmaisivat järkytyksensä ja lupasivat panostaa lapsiin. Mutta sanat eivät riitä. Orpon lupaukset lasten ja nuorten tulevaisuuden priorisoinnista herättävät kysymyksiä. Keskustelu on jo laantunut ja teot ovat jääneet lupausten varjoon. Aivan kuten Vilja-Erikan ja Mironkin tapauksissa. Lupaukset unohtuvat nopeasti. Lasten paha olo unohtuu nopeasti. Miksi ei nähdä hätää, vaikka se huudetaan näkyviin? Vielä pahempaa, se nähdään, mutta ei välitetä. Ei, koska itse ei voida huonosti. Ainakaan enää.

Vantaan tapaus paljasti jälleen järjestelmän heikkoudet ja herätti hetkeksi huolen: Lasten ja nuorten palveluista on leikattu liikaa ja tullaan leikkaamaan liikaa. Mikä riittää Orpo-Purran hallitukselle? Onko mielenterveyspalveluihin, lastensuojelupalveluihin, ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen suunnattu riittävästi resursseja? Nämä ovat kysymyksiä, joita on kysyttävä jatkuvasti.

Mutta entä 1990-luvun laman opetukset?

Mutta entä 1990-luvun laman opetukset? Muistammeko, kuinka lama jätti jälkensä nuoriin sukupolviin? Olemmeko varmoja, ettemme toista samoja virheitä? 1990-luvun laman lapset ovat nyt vanhempia, ja tällä voi olla vaikutusta lapsimäärän jyrkkään laskuun ja vanhemmuuden haasteisiin.

Hallitus ei halua säästää pitkäjänteisesti ja inhimillisesti 600 miljoonaa vuodessa ottamalla osaksi ikääntyneiden terveydenhuoltoa vajaaravitsemuksen seulontaa ja hoitoa. Sen sijaan leikataan lapsilta ja nuorilta.

Pääministeri Orpo sanoi huhtikuun alussa: ”Me tiedostamme ja tunnistamme nuorten ja lasten pahoinvoinnin. Budjettipöydässä tämän täytyy olla erityissuojelussa.” Hallitus laatii erillisen lapsiin ja nuoriin liittyvän toimenpidepaketin, jolle osoitetaan pysyvästi 5 miljoonaa euroa. Viisi miljoonaa!

Hallitus, älkää unohtako. Ei näin nopeasti!

Kirjoittaja on lohjalainen alue- ja kaupunginvaltuutettu (kesk.).

https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/6715390

Lastensuojelun kriisi syvenee

Kirjoitin Länsi-Uusimaa-lehden Kirjoittajavieras-kolumnivuorollani 20.2.2024 jälleen lastensuojelun kriisistä.

Olen usein asiasta puhunut ja kirjoittanut. Kirjoitukseni tuo esiin huolen siitä, että lastensuojelun kriisi on pahentunut ajan myötä ja että päättäjät eivät aina ymmärrä tai reagoi tilanteeseen riittävällä vakavuudella.

Hyvinvointialueiden päätöksenteon haasteet ja niiden vaikutus lasten turvallisuuteen ja hyvinvointiin ovat keskeisiä teemoja kirjoituksessani. On selvää, että resurssien riittämättömyys ja päätöksenteon ongelmat voivat vakavasti vaarantaa lasten turvallisuuden.

Kirjoitus nostaa myös esille sosiaalityöntekijöiden vastuun ja kohtaamat haasteet ja on huolestuttavaa, että he joutuvat usein kantamaan vastuun huonoista päätöksistä, jotka ovat seurausta resurssien puutteesta tai päätöksenteon virheistä.

https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/6572938

Katsotaan sen hetken budjettia ajattelematta pidemmän aikavälin kustannuksia tai tunnistamatta inhimillistä hätää, lohjalainen aluevaltuutettu Lotta Paakkunainen kirjoittaa.

Lastensuojelun kriisi syvenee

Lastensuojelun pahenevaan ahdinkoon kiinnitetään huomiota, kun pahin tulee esiin. Esimerkkeinä Vilja-Eerika ja Joensuun neljävuotiaan lapsen kamala kohtalo.

Lastensuojelun kriisi ei ole uusi asia eikä hyvinvointialueiden tuottama, mutta se pahenee. Kriisin käsittelyä haittaa, että kaikkien hyvinvointialueiden päättäjät eivät ymmärrä kriisin vakavuutta, tai omassa kunnassa tilanne ei ole ollut niin paha kuin esimerkiksi Lohjalla ollut jo vuosia. Kriisin käsittelyä haittaa myös, että aluevaltuutetut eivät saa tietoa.

Päätöksentekijöillä on vastuu varmistaa, että resurssit ja organisaatio toimivat tehokkaasti lasten turvallisuuden takaamiseksi. Jos resurssit ja tuki eivät ole riittäviä, se heijastuu suoraan kykyyn tarjota asianmukaista suojelua lapsille, jotka ovat haavoittuvimmassa asemassa yhteiskunnassa.

Hyvinvointialueella toimii työryhmä, joka kokoontuu tekemään päätökset lapsen palvelusta, eli päätöksenteko ja apu on viety kauemmas lapsesta ja päätetyt sopimukset voivat olla liian lyhyitä lapsen tarpeisiin nähden tai apua ei myönnetä. Jostain syystä kuvitellaan sillä säästettävän rahaa. Katsotaan sen hetken budjettia ajattelematta pidemmän aikavälin kustannuksia tai tunnistamatta inhimillistä hätää.

Huono ja väärä päätös työryhmältä menee lapsen sosiaalityöntekijän vastuulle, jota sitten mediassa ja somessa syytellään. Ikävää on, että myös tunnolliset ja erinomaista työtä tekevät sosiaalityöntekijät saavat pahimmat haukut. Lastensuojelussa törmätään usein myös siihen, että vanhempien oikeudet on lain puitteissa laitettava lasten oikeuksien edelle.

Muutama vuosi sitten nostin kriisin Lohjalla esiin ja johtavan viranhaltijan toimesta minua sanottiin hassuksi ja sanojani ylireagoinniksi ja liioitelluiksi. Luottamushenkilöpuolelta minua kutsuttiin negatiiviseksi. Olin silloin ja olen edelleen sitä mieltä, että tulisi tarkastella huolellisesti nykyisiä käytäntöjä ja varmistaa, että tarvittavat muutokset tehdään lasten turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. On tärkeää, että teemme yhteistyötä ja sitoudumme parantamaan järjestelmiä, jotta vastaavilta tragedioilta voidaan mahdollisimman tehokkaasti ehkäistä tulevaisuudessa.

Kirjoittaja on lohjalainen alue- ja kaupunginvaltuutettu (kesk.).