Tänään tulee kuluneeksi 85 vuotta Talvisodan päättymisestä. Tasavallan Presidentin päiväkäsky tuolta ajalta muistuttaa meitä menneisyyden koettelemuksista, rohkeudesta ja selviytymisestä. Lukiessani tuota päiväkäskyä mietin omaa lapsuuttani, omien lasteni lapsuutta ja työssäni kohtaamieni nuorten elämää. Miten sota ja sen perintö näkyvät edelleen yhteiskunnassamme ja arjessamme?
Sota jätti syvät jäljet niihin, jotka sen kokivat. Monet vanhempamme ja isovanhempamme kantoivat mukanaan traumoja, joita ei välttämättä koskaan sanoitettu. Heidän kokemuksensa vaikuttivat siihen, miten he kohtelivat lapsiaan ja puolisoitaan. Sodan aikainen niukkuus, pelko ja menetykset siirtyivät sukupolvelta toiselle tavalla, joka on vieläkin läsnä perheiden dynamiikassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Me kannamme tänä päivänäkin vanhempiemme traumoja, vaikkemme aina tiedostaisikaan sitä.
Jotkut meistä ovat kasvaneet perheissä, joissa tunteista ei puhuttu, sillä sodan kokeneille vaikeneminen oli selviytymiskeino. Toisille sodan jälkeinen epävarmuus ja pelko ovat jättäneet perinnöksi turvattomuuden tunteen, jota on vaikea selittää, mutta joka vaikuttaa tapaamme reagoida ja nähdä maailma.
Tämän päivän nuoret elävät erilaista todellisuutta, mutta hekin kantavat osaltaan menneisyyden perintöä. Miten puhumme heille sodasta ja rauhasta? Miten rakennamme yhteiskuntaa, jossa menneisyyden traumat eivät siirry eteenpäin vaan muuntuvat ymmärrykseksi ja kestäväksi tulevaisuudeksi?
Talvisodan muistopäivä ei ole vain historian merkkipaalu, vaan se on myös mahdollisuus pysähtyä miettimään, miten historia elää meissä. Miten voimme huolehtia siitä, että menneisyyden haavat eivät estä meitä rakentamasta turvallista ja toiveikasta tulevaisuutta? Tämä on kysymys, jonka jokainen sukupolvi joutuu kohtaamaan.
Kirjoitimme sivistyslautakunnan jäsen, varavaltuutettu Reeta Kinnusen ja Meidän Lohjan sivistyslautakunnan jäsenen, Mika Eskolan kanssa vastineen mielipidekirjoitukseen Saukkolan päiväkodin päätöksenteosta. Voit lukea mielipidekirjoituksemme 11.3 julkaistusta Länsi-Uusimaasta tai alta:
Päiväkotiratkaisut vaativat huolellista valmistelua – ei vaalipaniikkia
Kaupunginvaltuutetun, sivistyslautakunnan jäsenen, Pekka Luoman Länsi-Uusimaassa 6.3. julkaistu kirjoitus antaa harhaanjohtavan kuvan Nummi-Saukkolan päiväkotiratkaisun käsittelystä ja pöydällepanon tarkoituksesta. On tärkeää korjata nämä väärinkäsitykset ja tuoda esiin päätöksenteon todelliset perusteet.
Kaupunginhallituksen päätös 24.2. linjasi, että Nummi-Saukkolan päiväkoti sijoittuu Saukkolaan ja että hankkeen suunnittelussa huomioidaan myös muut alueen palvelutarpeet. Lisäksi päätettiin tarkastella sijaintivaihtoehtoja tarkemmin hankesuunnittelun yhteydessä. Tämä osoittaa, että selvitystyö on vielä kesken ja päätöksiä tulee tehdä huolellisesti, ei kiirehtien.
Sivistyslautakunnassa pöydällepanoesityksen tarkoituksena ei ollut viivyttää päiväkotihanketta, kuten Pekka Luoma väittää, vaan varmistaa, että päätettävänä oleva ratkaisu – uusi väistötila – perustuu ajantasaiseen tietoon ja kestävään suunnitteluun. On harhaanjohtavaa esittää, että lautakunnan päätettävänä olisi ollut koko uuden päiväkodin tarveselvitys, sillä se oli jo käsitelty kaupunginhallituksessa.
Nykyinen tilaelementti on ollut väliaikaisratkaisuna käytössä jo kymmenen vuoden ajan. Tämä kertoo siitä, että väliaikaisratkaisut voivat venyä pysyviksi. Monessa kunnassa on nähty, kuinka väistötiloista tulee ”lopullisia ratkaisuja”, vaikka niiden ei pitäisi olla pitkäaikaisia oppimisympäristöjä. Lähtökohtana pitää olla se, että rakennetaan pysyvä päiväkotitila, ei pelkästään uutta väistötilaa. Kaupungille ja veronmaksajille edullisin ja järkevin ratkaisu pitkällä aikavälillä olisi pysyvä päiväkotirakennus.
Me emme halua viivästyttää päiväkotihanketta, vaan varmistaa, että tehdään kestävä ja pitkäjänteinen ratkaisu lasten, perheiden ja kaupungin talouden kannalta. Kokoomuksen vaalipaniikin sijaan päätöksenteon tulee perustua huolelliseen valmisteluun ja vastuulliseen suunnitteluun – eikä hätiköityihin ratkaisuihin, jotka voivat johtaa uusiin ongelmiin tulevaisuudessa.
Hiiden Omaishoitajat ry ja Länsi-Uudenmaan Omaishoitajat ry ovat kirjoittaneet tärkeän mielipidekirjoituksen, jossa he vastustavat Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen suunnittelemia leikkauksia 0–17-vuotiaiden omaishoidon tukeen. Tuen täysin heidän kantaansa ja haluan korostaa, että kyseiset leikkaukset olisivat kohtuuton isku perheille, jotka jo nyt kamppailevat tiukkojen tuen kriteerien kanssa.
THL:n vuoden 2023 tilanneanalyysin mukaan Länsi-Uudellamaalla 0–17-vuotiaiden omaishoidettavien osuus samanikäisestä väestöstä on erittäin alhainen verrattuna muuhun maahan – vain Kainuussa tilanne on heikompi.
Omaishoidon tukeminen on taloudellisesti ja inhimillisesti viisas investointi, jopa vaikeina taloudellisina aikoina. Leikkaukset saattavat johtaa tilanteiden kriisiytymiseen ja kasvattaa raskaampien ja kalliimpien palveluiden, kuten lastensuojelun, tarvetta. Päättäjien on tunnistettava omaishoidon vaihtoehtoiskustannukset ja ymmärrettävä, että omaishoito on yhteiskunnalle moninkertaisesti edullisempi ratkaisu kuin laitoshoito tai muut vastaavat palvelut.
Perheiden tilanteet ovat yksilöllisiä, ja omaishoidon sitovuus voi olla korkea myös silloin, kun lapsi tarvitsee esimerkiksi aamu- tai iltapäivähoitoa tai muita tukipalveluja. Kategoriset rajaukset ovat tästä syystä ongelmallisia. On myös huomioitava, että vanhemmilla on oikeus työssä käymiseen ja julkisella vallalla on perustuslain 18 § mukainen velvollisuus edistää työllistymisen mahdollisuuksia.
Alimpaan tukiluokkaan ehdotetut vaatimukset, kuten vaativat hoidolliset toimenpiteet tai satunnainen yöaikainen hoito, ovat kohtuuttomia. Tämä tarkoittaisi, että tuki myönnettäisiin vain ääritilanteissa, jolloin hoidon sitovuus on jo äärimmäisen korkea.
Lisäksi esitys, jonka mukaan alle 3-vuotiaille omaishoidon tuki myönnettäisiin vain vaikeavammaisille tai pitkäaikaissairaille lapsille, jotka tarvitsevat vaativan ja sitovan hoidon lisäksi esimerkiksi vaativia hoitotoimenpiteitä tai lapsi muutoin vaatii sairaalahoitoa tai laitoshoitotasoisen hoitopaikan, on liian rajaava. Laki omaishoidon tuesta ei tunne ikärajoja. Tuen saamisen tai sen epäämisen ei tule perustua henkilön ikään. Ikään perustuvat päätökset omaishoidon tuesta ovat laittomia.
He vaativat, että lasten omaishoidon tuen heikennyksistä luovutaan. THL on käynnistämässä lasten omaishoitoon liittyviin erityiskysymyksiin vuorovaikutusohjauksen hyvinvointialueille tänä vuonna, joten tässä vaiheessa linjausten kiristäminen on ennenaikaista ja harkitsematonta. Leikkaukset lisäisivät myös hallinnollista taakkaa, valituksia ja kustannuksia ilman todellisia säästöjä. Vastuulliset päättäjät panostavat omaishoidon tukemiseen – myös vaikeina taloudellisina aikoina.
Olen tehnyt aluevaltuustoryhmäni puolesta aloitteen hyvän omaishoidon turvaamiseksi, jossa nostamme lapsiperheiden aseman yhdeksi kärjeksi. Lapsiperheiden omaishoidon tukeminen on välttämätöntä, jotta perheet saavat tarvitsemansa tuen ja palvelut. Nyt on aika vahvistaa omaishoitoa, ei heikentää sitä.
Haluan muistella vielä vuoden 2022 Hiiden Omaishoitajat ry:n järjestämää vaalipaneelia, jossa olin mukana. Tuolloin nostin keskustelussa esiin sanan ”lähimmäisenrakkaus”, joka oli erityisesti sillä hetkellä monesti mainittu termi – ja on edelleen. Totesin puheenvuorossani, että toivoin meidän oppivan pois tavasta puhua omaishoidon yhteydessä lähimmäisenrakkaudesta. Toki monella rakkaus on ollut syy ryhtyä omaishoitajaksi, mutta vaikuttaako tapamme puhua omaishoidosta myös siihen, miten suhtaudumme omaishoidon korvauksiin? Onko juuri tämä yksi syy siihen, että omaishoidon palkkiokehitys on heikkoa?
Omaishoitajaksi usein lähdetään rakkaudesta tai velvollisuudentunnosta. Rakkaus ja yhdessäolo – kuinka tärkeä se läheinen onkaan! Jossain vaiheessa rakkauden aloittama omaishoitajuus saattaa kuitenkin muuttua velvoitteeksi, raskaaksi työksi, ja voi olla, että jossain vaiheessa se rakkaus työn tunteena on jo kaukana. Tästä syystä omaishoitajien tukeminen ja heidän työnsä arvostaminen on ensiarvoisen tärkeää.
Tein ryhmäni puolesta aluevaltuustoaloitteen hyvän omaishoidon turvaamiseksi hyvinvointialueella aluevaltuustokokouksessa 25.2.2025.
Omaishoidon tuen valtakunnalliset erot ovat kasvaneet kestämättömiksi. Omaishoitajat tekevät arvokasta työtä, joka säästää hyvinvointialueiden resursseja ja mahdollistaa monelle kotona asumisen pidempään.
Tuen tasossa on kuitenkin huomattavia eroja eri hyvinvointialueiden välillä. Esimerkiksi Kainuussa omaishoitaja saa tuen tasolla 2 kuukausittain 618,52 euroa, kun taas naapurimaakunnassa Pohjois-Pohjanmaalla vastaava korvaus on 1061,92 euroa. Tällaiset erot ovat kohtuuttomia. Siksi tämä aloite tähtää omaishoidon tilanteen selvittämiseen alueellamme ja sen kehittämiseen.
Suomen väestö ikääntyy ja suuret ikäluokat tulevat tarvitsemaan yhä enemmän palveluja. Omaishoidon tukeminen on taloudellisesti järkevää: korottamalla tukea ja parantamalla palveluita voidaan vähentää raskaamman hoidon tarvetta ja säästää hyvinvointialueiden resursseja.
Päätöksenteon pohjaksi on tehtävä perusteellinen selvitys omaishoidon nykytilasta. Selvityksessä tulee tarkastella muun muassa:
omaishoidon tuen tasoa ja kattavuutta alueellamme
omaishoitajien määrää, ikäjakaumaa ja sopimusten kattavuutta
lakisääteisten vapaiden käyttöastetta ja syitä niiden käyttämättä jättämiseen
palveluiden saatavuutta ja vertailua muihin hyvinvointialueisiin
Selvitys tulee tuoda aluevaltuuston tietoon ja tietoa on päivitettävä säännöllisesti. Tämän pohjalta on rakennettava kehitysohjelma, jossa asetetaan konkreettiset tavoitteet, mittarit ja aikataulut omaishoidon turvaamiseksi.
Omaishoidon tukipalveluiden on vastattava perheiden tarpeisiin, jotta omaishoitajat jaksavat ja voivat yhdistää työn ja omaishoidon. Tämä edellyttää muun muassa:
riittävien kotiin tuotavien ja kodin ulkopuolisten hoitopaikkojen järjestämistä
ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittamisen tukemista
Esimerkiksi Lohjalla palvelusetelit lisäsivät omaishoidon vapaiden käyttöastetta ja omaishoitajien hyvinvointia. Tätä mallia tulee laajentaa koko hyvinvointialueelle.
Omaishoitajien kokemuksia ja asiantuntemusta on hyödynnettävä palveluiden kehittämisessä. Hyvinvointialueiden on järjestettävä asiakasraateja, neuvostoja ja työpajoja sekä tehtävä yhteistyötä omaishoitoyhdistysten kanssa.
Vaativissa omaishoitotilanteissa myös sopimuksettomilla omaishoitajilla on oikeus lakisääteisiin vapaapäiviin sosiaalihuoltolain 27 b §:n mukaisesti. Tietoisuutta tästä oikeudesta on lisättävä, jotta kaikki omaishoitajat saavat tarvitsemansa tuen.
Me allekirjoittaneet vaadimme
Selvitys omaishoidon tuen tasosta ja tarpeista hyvinvointialueellamme, mukaan lukien tuen taso, lakisääteisten vapaiden käyttö ja tukipalveluiden saavutettavuus.
Kehitysohjelma hyvän omaishoidon turvaamiseksi, jossa määritellään tavoitteet, mittarit ja aikataulut.
Omaishoitoperheiden palveluiden parantaminen, erityisesti varmistamalla lastensa omaishoitajille oikeus omaishoidon tukeen sekä riittävät aamu- ja iltapäivähoitopaikat.
Palvelusetelit käyttöön koko hyvinvointialueella omaishoidon vapaiden hyödyntämisen helpottamiseksi.
Hyvin toimiva omaishoito on inhimillinen ja taloudellisesti kestävä ratkaisu, joka tukee sekä omaishoitajien että hoidettavien hyvinvointia.
Aluevaltuuston kokouksessa 25.2.2025 käsiteltiin useita keskeisiä teemoja, kuten lasten ja nuorten mielenterveyttä, hammashoitoa, ilmasto-ohjelmaa, lähisuhdeväkivaltaa sekä omaishoidon parantamista. Pidin useita puheenvuoroja ja nostin esiin huoleni siitä, miten tietyt tärkeät asiat jäävät päätöksenteossa taka-alalle. Lisäksi tein ryhmäni puolesta aluevaltuustoaloitteen hyvän omaishoidon turvaamiseksi hyvinvointialueella.
Psykiatriset sairaanhoitajat kouluihin – miksi ei oteta mallia Turusta?
Valtuustoaloitteessa, joka koski lasten, nuorten ja perheiden palveluja, esitettiin jälleen tutut perustelut sille, miksi psykiatrisia sairaanhoitajia ei haluta kouluihin. Tämä on lyhytnäköistä. Nuorten mielenterveysongelmat kasvavat, ja varhainen puuttuminen on avainasemassa.
Esimerkiksi Turussa psykiatristen sairaanhoitajien läsnäolo kouluissa on tuottanut erinomaisia tuloksia – miksi emme ottaisi tästä mallia? Sen sijaan aluehallitus vetoaa nykyisiin resursseihin, jotka eivät selvästikään riitä. Nuoret tarvitsevat apua ajoissa, eikä palveluiden hajauttaminen riitä vastaamaan tarpeeseen.
Lasten ja nuorten hammashoidon parantaminen
Pidin kannatuspuheenvuoron valtuutettu Kajavan tekemälle toivomusesitykselle käsitellessämme aloitetta, joka koski lasten ja nuorten suunterveyden laiminlyöntien ehkäisemistä. Toivomus koski sitä, että hammastarkastusten ajanvarauksesta tulisi sujuvampaa, mutta ilman konkreettisia toimia tämä jää tyhjäksi lupaukseksi.
Käytin puheenvuoroani hyväksi siinä, että nostin jälleen esiin huolen siitä, että Espoon toimimattomia malleja – ankkuritoimintaa, ohjaamotoimintaa ja lastensuojelun ratkaisuja – tuodaan jatkuvasti esille ilman näyttöä niiden todellisesta tehokkuudesta. Palveluiden kehittämisen täytyy perustua vaikuttavuuteen, ei pelkkiin hallinnollisiin uudistuksiin.
Ilmasto-ohjelma ja kokouskäytännöt
Ilmasto-ohjelmasta käydyssä keskustelussa pidin ryhmäni puheenvuoron ja tein lisäysesityksen esteettömyyden ja saavutettavuuden puolesta sekä kannatin esitystä uudelleenvalmistelusta. Keskustelu oli erikoista, ja osa valtuutetuista pyrki vähättelemään tekemäämme esitystä.
Kokouksessa käytettiin puheenvuoroja siitä, miten vain heidän tekemänsä muutoksensa olisivat riittäviä, mutta jättivät täysin huomiotta ryhmämme kannatetun esityksen. Toin esiin, että vaikka olemme pieni ryhmä, olemme silti asukkaiden äänestämiä edustajia ja tekemämme esitykset ja puheenvuorot ansaitsevat yhtä lailla huomion.
Lisäksi hämmästelin kokouksen levottomuutta – hyvä, jos kokousta oli mennyt edes puolta tuntia moni kävi jo hakemassa kahvia kesken keskustelujen. Tällaisella asenteella on vaikea tehdä pitkäjänteistä ja vastuullista päätöksentekoa.
Puheenvuoro: Lähisuhdeväkivalta – enemmän kuin fyysinen väkivalta
Pidin myös kannatuspuheenvuoron esityksestä, että sotehenkilöstön koulutusta lisättäisi tunnistamaan lähisuhdeväkivaltaa sekä Omatila-toimintamallin levittämisestä koko hyvinvointialueelle. Omatilan toimintamalli tarjoaa tärkeän ja vaikuttavan tavan tukea lähisuhde- ja perheväkivallan uhreja. Tiedämme, että palveluiden saatavuus hyvinvointialueella ei tällä hetkellä ole yhdenvertaista – ja tämä selvitys antaa meille konkreettista tietoa siitä, mitä resurssit tarkoittaisivat käytännössä.
On tärkeää, että tämä tieto on käytettävissämme ennen talousarvioneuvotteluja, jotta voimme tehdä vastuullisia ja kestäviä päätöksiä. Lähisuhdeväkivallan ehkäisy ja siihen puuttuminen eivät voi olla sattumanvaraista, vaan se on varmistettava kaikkialla alueellamme. Valmistelin myös puheenvuoroa kesken kokouksen siitä, että lähisuhdeväkivalta ei ole vain fyysistä, eikä se rajoitu parisuhteisiin. Se voi kohdistua lapseen, ikääntyneeseen, vammaiseen, ystävään tai muuhun läheiseen. Se voi olla henkistä vallankäyttöä, taloudellista kontrollia, seksuaalista hyväksikäyttöä tai digitaalista häirintää. Tätä puheenvuoroa valmistelin siksi, että erään ryhmän edustaja kävi pitämässä puheenvuoron, jossa nosti sen, ettei hänen mielestään lähisuhdeväkivalta ole sote-asia, vaan poliisiasia. En käynyt pitämässä puheenvuoroa, sillä niin moni muu nousi pitämään puheenvuoron, joka tuki omaani.
Olen hyvin huolissani siitä, että lähisuhdeväkivaltaa vähätellään, eikä tarvetta tunnistaa se tunnusteta. Moni uhri kokee, ettei väkivalta ole ”tarpeeksi vakavaa”, jos siitä ei jää mustelmia. Mutta väkivalta jättää aina jälkiä – vaikka ne eivät näkyisi ulospäin. Se rikkoo itsetunnon, turvallisuuden ja elämänhallinnan.
Tämä ei ole pelkästään yksilön tai perheen asia, vaan mitä suurimmassa määrin myös sosiaali- ja terveydenhuollon kysymys. Lähisuhdeväkivalta kuormittaa terveydenhuoltoa, mielenterveyspalveluja ja lastensuojelua. Sen ehkäisyyn ja hoitoon tarvitaan resursseja ja selkeitä toimintamalleja.
Väkivalta ei pääty suhteen päättyessä, eikä toipuminen tapahdu hetkessä. Uhri tarvitsee pitkäjänteistä tukea, ja myös tekijälle on tarjottava apua, jotta väkivallan kierre saadaan katkaistua. Hyvinvointialueen tehtävä on varmistaa, että apua on saatavilla kaikille – ajoissa ja matalalla kynnyksellä.
Aluevaltuustoaloite hyvän omaishoidon turvaamiseksi
Tein myös aluevaltuustoaloitteen hyvän omaishoidon turvaamiseksi hyvinvointialueella. Omaishoitajat tekevät arvokasta työtä läheistensä hyväksi, mutta liian usein he jäävät ilman riittävää tukea ja palveluita. Haluan varmistaa, että hyvinvointialueella panostetaan omaishoitajien jaksamiseen, heidän oikeuksiinsa sekä konkreettisiin tukitoimiin, kuten sijaishoitoon ja riittävään vapaaseen.
Omaishoito ei saa olla yksin omaishoitajan vastuulla – se on myös yhteiskunnan asia. Hyvä omaishoidon tuki parantaa sekä hoidettavan että hoitajan hyvinvointia ja vähentää tarvetta raskaammille palveluille.
Kokous osoitti jälleen, että moni tärkeä asia jää retoriikan ja vähättelyn jalkoihin. Jatkan työtä sen eteen, että lasten ja nuorten hyvinvointi, mielenterveyspalvelut ja oppilashuolto saavat ansaitsemansa huomion – ei vain juhlapuheissa, vaan myös käytännön päätöksissä.
Lisäksi toivon, että lähisuhdeväkivallan vakavuus ymmärretään ja siihen osoitetaan tarvittavat resurssit. Tämä ei ole asia, jonka voimme sivuuttaa. Samoin omaishoidon merkitystä on vahvistettava, jotta perheet eivät jää yksin vastuuseen hoidosta.
Kirjoitin tästä tärkeästä aiheesta mielipidekirjoituksen, joka julkaistiin Länsi-Uusimaassa 21.2.2025. Nuorten rikollisuuden kasvu on huolestuttavaa ja samalla ennaltaehkäisevän työn tulevaisuus on epävarma. Länsi-Uusimaa uutisoi 19.2. Ankkuritoiminnan päättymisestä nykyisessä muodossaan helmikuun lopussa – ilman että korvaavaa mallia on vielä esitetty.
Vuonna 2024 Lohjalla kirjattiin 849 alaikäisten tekemää rikosta – 200 enemmän kuin edellisvuonna. Tämä kertoo karua kieltä siitä, että nuorten pahoinvointi ja rikollisuuteen ajautuminen eivät ole yksittäistapauksia, vaan laajempi ilmiö, johon on puututtava.
Ankkuritoiminta on ollut keskeinen keino ehkäistä nuorten rikoskierteitä moniammatillisen yhteistyön kautta. Poliisi, sosiaalityö ja nuorisotyö ovat yhdessä tukeneet nuoria, joilla on riski ajautua rikollisuuden polulle. Ilman tätä yhteistyötä vaarana on, että ongelmiin puututaan vasta, kun rikokset ovat jo toistuvia tai vakavia.
Olen jättänyt valtuustoaloitteen Ankkuritoiminnan jatkon tukemiseksi. Ennen kuin aloitetta on edes käsitelty, viranhaltijat ovat jo ilmoittaneet, ettei kaupunki aio ottaa toimintaa vastuulleen. Samalla hyvinvointialue ei ole tuonut esiin selkeitä suunnitelmia siitä, miten alaikäisten rikoksia jatkossa käsitellään ja miten nuorten ja perheiden tuki varmistetaan.
Ennaltaehkäisy maksaa aina vähemmän kuin korjaavat toimenpiteet
Meidän on ymmärrettävä, että ennaltaehkäisevä työ ei ole pelkkä menoerä, vaan se säästää pitkällä aikavälillä sekä inhimillistä kärsimystä että rahaa. Jokainen nuori, joka saadaan ajoissa tuen piiriin, on potentiaalinen tulevaisuuden veronmaksaja eikä syrjäytymisuhan alla oleva tapaus.
Koulujalkautuminen ja poliisin ennalta estävä työ ovat tärkeitä, mutta ne eivät yksin riitä. Tarvitsemme moniammatillista lähestymistapaa, jossa eri toimijat voivat yhdessä puuttua ongelmiin ennen kuin ne paisuvat hallitsemattomiksi.
Nyt ei ole aika jäädä odottamaan – tarvitsemme konkreettisia päätöksiä ja toimia. Nuoret ansaitsevat turvaverkon, joka kannattelee heitä ennen kuin ongelmat kasvavat liian suuriksi.
Voit lukea mielipidekirjoitukseni 21.2.2025 julkaistusta Länsi-Uusimaasta
Nuorten rikollisuus kasvaa – onko meillä varaa odottaa?
Länsi-Uusimaa uutisoi 19.2. Ankkuritoiminnan tulevaisuudesta ja siitä, miten nuorten rikollisuus on huolestuttavassa kasvussa. On tärkeää, että nuorille suunnattua ennaltaehkäisevää toimintaa mietitään ja vaihtoehtoja etsitään. Tästä kiitos kaikille tahoille, jotka ovat mukana ratkomassa haastetta. Samalla on kuitenkin syytä kysyä: onko meillä varaa odottaa? Vuonna 2024 Lohjalla kirjattiin 849 alaikäisten tekemää rikosta – 200 enemmän kuin edellisvuonna. Ankkuritoiminta on ollut keskeinen keino puuttua nuorten rikoskierteisiin, mutta nykymuotoinen toiminta lakkaa helmikuun lopussa, eikä korvaavaa mallia ole vieläkään esitelty. Olen jättänyt valtuustoaloitteen Ankkuritoiminnan jatkon tukemiseksi, mutta ennen kuin sitä on edes käsitelty, viranhaltijat ovat jo todenneet, ettei kaupunki tule ottamaan toimintaa vastuulleen. Samalla hyvinvointialue ei ole tuonut esiin selkeitä suunnitelmia siitä, miten alaikäisten rikoksia jatkossa käsitellään ja miten nuorten ja perheiden tuki varmistetaan. Koulujalkautuminen ja poliisin ennalta estävä valvontatyö ovat tärkeitä, mutta eivät yksin riittäviä. Moniammatillinen työ, jossa poliisi, sosiaalityö ja nuorisotyö toimivat yhdessä, on ollut Ankkuritiimin vahvuus. Ilman tätä yhteistyötä riskinä on, että nuorten ongelmiin puututaan vasta, kun rikokset ovat jo toistuvia tai vakavia. Nyt tarvitaan ratkaisuja – ei vain selvityksiä ja odottelua. Kunnilla on vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä, ja Ankkuritoiminnan ennaltaehkäisevä työ voidaan katsoa osaksi tätä. Tarvitaan pikaisia toimia, jotta nuoret eivät jää ilman tukea.
Lotta Paakkunainen 