Kaupunginvaltuuston kokouksessa 26.2.2025 käsittelimme monia aloitteita ja niiden vastauksia. Käsittelimme muun muassa valtuustoaloitetta Lohjan liittymisestä WHO:n ikäystävällinen kunta -verkostoon. Pidin ryhmämme puheenvuoron aiheesta ja haluan vähän avata tätä keskustelua.
Valtuustoaloite sai laajaa kannatusta yli puoluerajojen, mikä osoittaa, että ikäystävällisyyden edistäminen on meille kaikille yhteinen päämäärä. Lohjan on oltava hyvä paikka asua kaiken ikäisille ja erityisesti väestön ikääntyessä on tärkeää, että kaupunki panostaa ikääntyneiden hyvinvointiin, osallisuuteen ja palveluihin.
Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto esitti perusteluinaan verkostoon liittymättömyydelle resurssien rajallisuuden. Tämä herättää kuitenkin kysymyksen: eikö juuri resurssipula ole syy etsiä tehokkaampia ratkaisuja ja hyödyntää verkostojen tarjoamaa tietoa ja tukea? WHO:n verkostoon liittyminen ei velvoittaisi kaupunkia mihinkään, mutta se avaisi meille mahdollisuuden oppia muilta, jakaa parhaita käytäntöjä ja kehittää Lohjaa entistä ikäystävällisemmin. Monet muut kaupungit ovat jo tehneet tämän valinnan, miksi Lohja ei halua hyödyntää tätä mahdollisuutta?
Lisäksi herää kysymys, onko ikääntyneiden mielipiteitä kuultu tämän päätöksen yhteydessä? Valtuustoaloitteen perusteluissa korostettiin ikääntyneiden osallisuutta päätöksenteossa, mutta nyt tehdyn ratkaisun taustalla tuntuvat olevan enemmän hallinnolliset näkökohdat kuin asukkaiden tarpeet. Onko vanhusneuvosto saanut lausua asiasta mielipiteensä? Tämän kaltaisten päätösten tulisi perustua vuoropuheluun ja asukkaiden todellisiin tarpeisiin.
Kun näin moni valtuutettu eri puolueista näkee tämän asian tärkeänä, herää kysymys: miksi kaupunki ei ole valmis ottamaan edes tätä yhtä askelta ikäystävällisyyden edistämiseksi? Jatkan työtä ikääntyneiden hyvinvoinnin ja osallisuuden puolesta, ja toivon, että keskustelu aiheen ympärillä jatkuu laajana myös valtuuston ulkopuolella. Lohjan tulee olla kaupunki, jossa jokainen voi elää hyvää ja arvokasta elämää läpi elämänkaaren.
Aluevaltuuston kokouksessa 25.2.2025 käsiteltiin useita keskeisiä teemoja, kuten lasten ja nuorten mielenterveyttä, hammashoitoa, ilmasto-ohjelmaa, lähisuhdeväkivaltaa sekä omaishoidon parantamista. Pidin useita puheenvuoroja ja nostin esiin huoleni siitä, miten tietyt tärkeät asiat jäävät päätöksenteossa taka-alalle. Lisäksi tein ryhmäni puolesta aluevaltuustoaloitteen hyvän omaishoidon turvaamiseksi hyvinvointialueella.
Psykiatriset sairaanhoitajat kouluihin – miksi ei oteta mallia Turusta?
Valtuustoaloitteessa, joka koski lasten, nuorten ja perheiden palveluja, esitettiin jälleen tutut perustelut sille, miksi psykiatrisia sairaanhoitajia ei haluta kouluihin. Tämä on lyhytnäköistä. Nuorten mielenterveysongelmat kasvavat, ja varhainen puuttuminen on avainasemassa.
Esimerkiksi Turussa psykiatristen sairaanhoitajien läsnäolo kouluissa on tuottanut erinomaisia tuloksia – miksi emme ottaisi tästä mallia? Sen sijaan aluehallitus vetoaa nykyisiin resursseihin, jotka eivät selvästikään riitä. Nuoret tarvitsevat apua ajoissa, eikä palveluiden hajauttaminen riitä vastaamaan tarpeeseen.
Lasten ja nuorten hammashoidon parantaminen
Pidin kannatuspuheenvuoron valtuutettu Kajavan tekemälle toivomusesitykselle käsitellessämme aloitetta, joka koski lasten ja nuorten suunterveyden laiminlyöntien ehkäisemistä. Toivomus koski sitä, että hammastarkastusten ajanvarauksesta tulisi sujuvampaa, mutta ilman konkreettisia toimia tämä jää tyhjäksi lupaukseksi.
Käytin puheenvuoroani hyväksi siinä, että nostin jälleen esiin huolen siitä, että Espoon toimimattomia malleja – ankkuritoimintaa, ohjaamotoimintaa ja lastensuojelun ratkaisuja – tuodaan jatkuvasti esille ilman näyttöä niiden todellisesta tehokkuudesta. Palveluiden kehittämisen täytyy perustua vaikuttavuuteen, ei pelkkiin hallinnollisiin uudistuksiin.
Ilmasto-ohjelma ja kokouskäytännöt
Ilmasto-ohjelmasta käydyssä keskustelussa pidin ryhmäni puheenvuoron ja tein lisäysesityksen esteettömyyden ja saavutettavuuden puolesta sekä kannatin esitystä uudelleenvalmistelusta. Keskustelu oli erikoista, ja osa valtuutetuista pyrki vähättelemään tekemäämme esitystä.
Kokouksessa käytettiin puheenvuoroja siitä, miten vain heidän tekemänsä muutoksensa olisivat riittäviä, mutta jättivät täysin huomiotta ryhmämme kannatetun esityksen. Toin esiin, että vaikka olemme pieni ryhmä, olemme silti asukkaiden äänestämiä edustajia ja tekemämme esitykset ja puheenvuorot ansaitsevat yhtä lailla huomion.
Lisäksi hämmästelin kokouksen levottomuutta – hyvä, jos kokousta oli mennyt edes puolta tuntia moni kävi jo hakemassa kahvia kesken keskustelujen. Tällaisella asenteella on vaikea tehdä pitkäjänteistä ja vastuullista päätöksentekoa.
Puheenvuoro: Lähisuhdeväkivalta – enemmän kuin fyysinen väkivalta
Pidin myös kannatuspuheenvuoron esityksestä, että sotehenkilöstön koulutusta lisättäisi tunnistamaan lähisuhdeväkivaltaa sekä Omatila-toimintamallin levittämisestä koko hyvinvointialueelle. Omatilan toimintamalli tarjoaa tärkeän ja vaikuttavan tavan tukea lähisuhde- ja perheväkivallan uhreja. Tiedämme, että palveluiden saatavuus hyvinvointialueella ei tällä hetkellä ole yhdenvertaista – ja tämä selvitys antaa meille konkreettista tietoa siitä, mitä resurssit tarkoittaisivat käytännössä.
On tärkeää, että tämä tieto on käytettävissämme ennen talousarvioneuvotteluja, jotta voimme tehdä vastuullisia ja kestäviä päätöksiä. Lähisuhdeväkivallan ehkäisy ja siihen puuttuminen eivät voi olla sattumanvaraista, vaan se on varmistettava kaikkialla alueellamme. Valmistelin myös puheenvuoroa kesken kokouksen siitä, että lähisuhdeväkivalta ei ole vain fyysistä, eikä se rajoitu parisuhteisiin. Se voi kohdistua lapseen, ikääntyneeseen, vammaiseen, ystävään tai muuhun läheiseen. Se voi olla henkistä vallankäyttöä, taloudellista kontrollia, seksuaalista hyväksikäyttöä tai digitaalista häirintää. Tätä puheenvuoroa valmistelin siksi, että erään ryhmän edustaja kävi pitämässä puheenvuoron, jossa nosti sen, ettei hänen mielestään lähisuhdeväkivalta ole sote-asia, vaan poliisiasia. En käynyt pitämässä puheenvuoroa, sillä niin moni muu nousi pitämään puheenvuoron, joka tuki omaani.
Olen hyvin huolissani siitä, että lähisuhdeväkivaltaa vähätellään, eikä tarvetta tunnistaa se tunnusteta. Moni uhri kokee, ettei väkivalta ole ”tarpeeksi vakavaa”, jos siitä ei jää mustelmia. Mutta väkivalta jättää aina jälkiä – vaikka ne eivät näkyisi ulospäin. Se rikkoo itsetunnon, turvallisuuden ja elämänhallinnan.
Tämä ei ole pelkästään yksilön tai perheen asia, vaan mitä suurimmassa määrin myös sosiaali- ja terveydenhuollon kysymys. Lähisuhdeväkivalta kuormittaa terveydenhuoltoa, mielenterveyspalveluja ja lastensuojelua. Sen ehkäisyyn ja hoitoon tarvitaan resursseja ja selkeitä toimintamalleja.
Väkivalta ei pääty suhteen päättyessä, eikä toipuminen tapahdu hetkessä. Uhri tarvitsee pitkäjänteistä tukea, ja myös tekijälle on tarjottava apua, jotta väkivallan kierre saadaan katkaistua. Hyvinvointialueen tehtävä on varmistaa, että apua on saatavilla kaikille – ajoissa ja matalalla kynnyksellä.
Aluevaltuustoaloite hyvän omaishoidon turvaamiseksi
Tein myös aluevaltuustoaloitteen hyvän omaishoidon turvaamiseksi hyvinvointialueella. Omaishoitajat tekevät arvokasta työtä läheistensä hyväksi, mutta liian usein he jäävät ilman riittävää tukea ja palveluita. Haluan varmistaa, että hyvinvointialueella panostetaan omaishoitajien jaksamiseen, heidän oikeuksiinsa sekä konkreettisiin tukitoimiin, kuten sijaishoitoon ja riittävään vapaaseen.
Omaishoito ei saa olla yksin omaishoitajan vastuulla – se on myös yhteiskunnan asia. Hyvä omaishoidon tuki parantaa sekä hoidettavan että hoitajan hyvinvointia ja vähentää tarvetta raskaammille palveluille.
Kokous osoitti jälleen, että moni tärkeä asia jää retoriikan ja vähättelyn jalkoihin. Jatkan työtä sen eteen, että lasten ja nuorten hyvinvointi, mielenterveyspalvelut ja oppilashuolto saavat ansaitsemansa huomion – ei vain juhlapuheissa, vaan myös käytännön päätöksissä.
Lisäksi toivon, että lähisuhdeväkivallan vakavuus ymmärretään ja siihen osoitetaan tarvittavat resurssit. Tämä ei ole asia, jonka voimme sivuuttaa. Samoin omaishoidon merkitystä on vahvistettava, jotta perheet eivät jää yksin vastuuseen hoidosta.
Haluan ilmoittaa, että en asetu ehdolle vuoden 2025 kuntavaaleissa. Olen toiminut kunnallisissa luottamustehtävissä vuodesta 2013 lähtien ja koen, että nyt on sopiva hetki ottaa taukoa kunnallisesta toiminnasta. Uskon, että tämä tauko voi olla hyödyllinen sekä minulle että yhteisöllemme.
Päätökseeni vaikuttaa myös haluni viettää enemmän aikaa perheeni kanssa ja valmistautua elämänmuutoksiin, jotka ovat edessäni. Elämässä on hetkiä, jolloin suunnanmuutos avaa uusia mahdollisuuksia ja koen tämän olevan juuri sellainen hetki.
Kunnallispolitiikassa toimiminen on antanut minulle paljon ja olen pyrkinyt tekemään parhaani kuntalaisten hyväksi. Olen tehnyt aloitteita, esityksiä ja aina ajatellut koko Lohjan etua, erityisesti heikommassa asemassa olevien puolesta. Matkan varrella olen saanut arvokkaita yhteistyökumppaneita, käynyt rakentavia keskusteluja ja saavuttanut konkreettisia tuloksia. Erityinen kiitos teille, jotka olette pyytäneet minua olemaan ehdolla kuntavaaleissa – arvostan tätä suuresti ja olen kiitollinen luottamuksestanne.
Valitettavasti luottamustehtävät ovat tuoneet mukanaan myös ikäviä kokemuksia, kuten uhkailuja, herjauksia ja jopa perheeni uhkaamista. Vaikka nämä eivät ole päätökseni pääsyitä, ne ovat esimerkkejä siitä, mitä julkinen toiminta voi joskus sisältää. Olen kohdannut kampituksia ja painostusta, mutta myös paljon kannustusta ja kiitosta.
Perheeni on minulle aina etusijalla ja nyt haluan keskittyä heihin entistä enemmän. Kiitän kaikkia luottamuksestanne ja yhteistyöstänne vuosien varrella. Toivotan uudelle kaupunginvaltuustolle sekä muille kaupungin luottamushenkilöille viisautta ja menestystä tehtävissään.
Vaikka jätän kunnallispolitiikan toistaiseksi, olen edelleen mukana vaikuttamassa, sillä olen ehdolla aluevaaleissa. Hyvinvointialueiden päätöksillä on suuri merkitys meidän kaikkien arkeen ja haluan jatkaa työtä oikeudenmukaisten ja saavutettavien palveluiden puolesta. Toivon luottamustanne, jotta voin jatkaa hyvinvointialueen kehittämistä tavalla, joka turvaa sosiaali- ja terveyspalvelut oikeudenmukaisesti ja kaikkien hyvinvointi huomioiden.
Osallistuin hiljattain Omaishoitajien äitien teemakahvilaan, jossa keskustelimme siitä, mikä toimii ja mikä ei hyvinvointialueella. Minulta toivottiin myös avausta hyvinvointialueen päätöksenteosta ja kerroin siitä suunnilleen näin:
Hyvinvointialueella päätöksenteko perustuu valmisteltuihin esityksiin, jotka tulevat viranhaltijoilta. Aluevaltuusto on ylin päättävä elin, mutta sen päätöksenteko keskittyy pääasiassa strategioihin, talousarvioon ja hallintosääntöön. Viimeisimmän hallintosäännön muutoksen yhteydessä tein ryhmäni puolesta esityksen, että päätösvaltaa siirrettäisi aluehallitukselta ja virkajohdolta lautakunnille ja aluevaltuustolle, mutta enemmistö katsoi, ettei muutoksia tarvita, vaikka aluehallitus ja virkajohto tekevät suurimman osan päätöksistä, jotka vaikuttavat merkittävästi ihmisten arkeen.
Tämä näkyi esimerkiksi omaishoidon tuen osalta, kun virkajohto esitti aluevaltuuston talousarviopäätökseen perustuen leikkauksia erityisesti alle 17-vuotiaiden omaishoidon tukeen. Aluehallitus kuitenkin käytti otto-oikeuttaan tähän päätökseen, mikä osoittaa, että vaikuttaminen kannattaa – tekemänne kannanotto huomioitiin aluehallituksessa.
Päätöksenteossa merkittävässä roolissa on neuvottelukunta, johon kuuluu edustaja jokaisesta valtuustoryhmästä. Neuvotteluissa käsitellään ennen suuria päätöksiä, kuten talousarviota, palveluverkkoa ja hallintosääntöä. Keskustelut ovat yleensä rakentavia ja niissä pyritään sopuun, mutta käytännössä suuremmat ryhmät sanelevat linjauksia. Keskustelut ovat yleensä rakentavia, ja niissä pyritään sopuun. Käytännössä suuremmat ryhmät sanelevat linjauksia ja pienemmät ryhmät lähtevät mukaan sopuun, jotta saisivat omia esityksiään mukaan ja jotta näyttäisi siltä, että ollaan yhteistyössä.
Keskustalle monet kysymykset olivat kuitenkin tärkeämpiä kuin suurempien ryhmien esitykset ja vaatimukset. Esimerkiksi omaishoitajiin, lastensuojeluun ja ennaltaehkäiseviin toimiin suunnatut leikkaukset olivat meille kynnyskysymys – emme voineet hyväksyä niitä. Palveluiden on oltava saavutettavia ja lähellä ihmisiä, jotta ne todella palvelevat kaikkia asukkaita.
Lautakunnat ja neuvostot ovat päätöksenteon tukena, mutta niiden rooli on pitkälti lausunnollinen. Lautakunnissa ei päätetä kuin lausunnoista, jotka esitetään aluehallitukselle päätöksenteon tueksi. Itse olen tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan jäsen ja tämä lautakunta päättää järjestöavustuksista. Lisäksi vammais- ja vanhusneuvostot antavat lausuntoja aluehallitukselle. Toisinaan nämä lausunnot vaikuttavat päätöksiin, mutta nykyinen aluehallitus on kovin tyytyväinen itseensä siitä, kuinka paljon se on leikannut ja ”säästänyt” kustannuksista. Valitettavasti nämä säästöt tulevat maksamaan pitkällä aikavälillä – niin taloudellisesti kuin inhimillisesti.
Minulta kysyttiin, että kannattaako tehdä aloitteita. Kerroin, että olen itse tehnyt kaupunginvaltuustossa 15 aloitetta ja niiden käsittely siellä on hyvin erilaista kuin hyvinvointialueella. Hyvinvointialueella aloitteita ei esitellä erikseen, vaan ne vain jätetään kokousmateriaaliin. Jotta aloite etenee käsittelyyn, sen pitää saada tietty määrä kannatusta ja vielä suurempi kannatus tarvitaan, jotta se käsitellään puolen vuoden sisään. Itse olen tehnyt aluevaltuustoaloitteen omaishoidon neuvottelukunnan perustamiseksi hyvinvointialueelle, mutta se ei saanut tarpeeksi kannatusta. Lisäksi virkajohto esitti päätösesityksessään, että aloitteen toteuttaminen lisäisi byrokratiaa ja päätöksenteon kerroksia. Mielestäni vielä yksikään asukkaan tekemä aloite ei ole päätynyt käsittelyyn hyvinvointialueella.
Kahvilakeskustelussa nousi esiin monia tärkeitä teemoja. Toimiviksi asioiksi mainittiin vertaistuen merkitys ja se, että omaishoidon tuki tuo edes jonkinlaista turvaa ja tunnustusta omaishoitajien työlle. Toisaalta kehitettävää on edelleen paljon: jaksamisen tukemisessa, palveluiden joustavuudessa ja siinä, miten omaishoitajien ääni kuuluu päätöksenteossa.
Kävimme myös paljon hyvää keskustelua omaishoidon neuvottelukunnan tarpeellisuudesta. Esille nousi, että neuvottelukuntaan voisi kuulua kuten Lohjallakin oli kuulunut, omaishoidon edustajia, viranhaltijoita, luottamushenkilöitä, seurakunnan edustajia sekä ammattikoulun ja ammattikorkeakoulun edustajia. Moniammatillinen yhteistyö mahdollistaisi sen, että eri toimijat voisivat keskustella ja nostaa esiin omaishoidon kannalta tärkeitä asioita. Neuvottelukunta voisi myös tarjota arvokasta tietoa viranhaltijoille, joilla ei välttämättä aina ole syvällistä tuntemusta alueesta tai omaishoidon arjesta.
Jatkuvat esitykset omaishoidon tuen leikkauksista ja niistä kumpuava epävarmuus syövät omaishoitajien jaksamista. Erityisen raskaita ovat heinäkuut, jolloin omaishoidettavien lasten paikat ovat suljettuina, eikä sijaistavia paikkoja ole tarjolla. Lisäksi tiedonkulku on puutteellista – omaishoitajat eivät ole saaneet ennakkoon tietoa palvelujen lakkautuksista, tukien muutoksista tai edes indeksikorotuksista. Tämä lisää epävarmuutta ja vaikeuttaa jo valmiiksi kuormittavaa arkea.
Lupasin viedä näitä viestejä eteenpäin. Kaikkia haasteita ei ratkaista yhdessä yössä, mutta jokainen keskustelu ja kohtaaminen auttavat meitä rakentamaan parempaa tukea omaishoitajille. Kiitos vielä kutsusta ja tärkeästä keskustelusta!
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen leikkaukset lastensuojeluun, oppilashuoltoon, ikääntyneiden terveydenhuoltoon ja asumispalveluihin sekä vammaispalveluihin ovat surullinen esimerkki siitä, kuinka lyhytnäköisesti palveluita johdetaan. Hyvinvointialueen virkajohdon ja aluehallituksen esityksiin perustuvat leikkaukset saivat enemmistön tuen aluevaltuustossa, vaikka historia on jo osoittanut, millaisia seurauksia tällä on.
1990-luvun laman aikana tehdyt sosiaali- ja terveyspalveluiden leikkaukset vaikuttavat yhteiskuntaamme edelleen. Tuolloin tehtiin niin sanottuja välttämättömiä säästöjä, joiden seurauksena lasten, nuorten, perheiden ja ikääntyneiden hyvinvointi heikkeni merkittävästi. Pitkällä aikavälillä nämä säästöt maksettiin moninkertaisesti lisääntyneinä sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksina, syrjäytymisenä ja jopa rikollisuuden kasvuna. Nyt, vuonna 2025, teemme täsmälleen samoja virheitä. Mitään ei ole opittu.
Leikkausten kohdistuminen lasten, nuorten, ikäihmisten ja vammaisten palveluihin on erityisen raju isku, sillä juuri nämä ryhmät tarvitsevat palveluita eniten. Lastensuojelun ja oppilashuollon heikennykset lisäävät koulupudokkuutta, pahoinvointia ja syrjäytymistä. Ikääntyneiden palveluiden heikennykset johtavat suurempaan kuormitukseen perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa, kun ennaltaehkäiseviin toimiin ei panosteta. Vammaispalveluiden leikkaukset rajoittavat itsenäistä elämää ja yhdenvertaisuutta entisestään.
Omaishoitajien tilanne on myös heikentynyt jatkuvien leikkausten vuoksi. Omaishoitajien palkkioita on esitetty leikattavaksi toistuvasti, ja koko aluevaltuustokauden ajan niitä onkin jo leikattu sekä omaishoitajien vapaiden käyttöä vaikeutettu. Lohjalla oli aiemmin erinomaisesti toimiva käytäntö, joka mahdollisti omaishoitajien vapaiden joustavan käytön ja lisäsi siten heidän jaksamistaan. Nyt vapaita käytetään huomattavasti vähemmän, mikä johtaa omaishoitajien uupumiseen. Samalla vapaiden ajaksi osoitettuja hoitopaikkoja lakkautetaan ilman, että tilalle tarjotaan sopivaa vaihtoehtoa, jolloin hoidettavien ja omaishoitajien tilanne vaikeutuu entisestään.
Erityisen hälyttävää on Ankkuritoiminnan alasajo Lohja-Vihti-Karkkila-alueella. Tätä ei voi perustella palvelujen yhdenmukaistamisella tai virtaviivaistamisella, sillä kyseinen alue on ainoa, jossa muutoksia tehdään. Samalla Lohja-Vihti-Karkkila on ainoa alue, jossa Ankkuritiimin työ on ollut erillinen, eikä vain muiden tehtävien ohessa hoidettava työmuoto. Tämän muutoksen taustalla ei ole edes säästöt, vaan jotain aivan muuta – mitä, sitä ei ole avattu asukkaille. Lopputulos on kuitenkin selkeä: rikoskierteessä olevien nuorten ja nuorten aikuisten tukeminen vaikeutuu.
Tämän päivän säästöt ovat huomisen suuria kustannuksia. Me maksamme niistä tulevaisuudessa niin inhimillisesti kuin taloudellisesti. Nyt olisi viimeinen hetki pysähtyä ja miettiä, millaisen yhteiskunnan haluamme jättää tuleville sukupolville. Onko meillä varaa tehdä samat virheet uudelleen?
Nuorten hyvinvointi ja turvallisuus ovat yhteiskuntamme tulevaisuuden peruspilareita. Tämän vuoksi tein valtuustoaloitteen kaupunginvaltuuston kokousessa 22.1.2025 ankkuritoiminnan turvaamiseksi ja kehittämiseksi. Ankkuritoiminta on moniammatillista yhteistyötä, joka yhdistää poliisin, sosiaalityön, terveystoimen ja nuorisotyön asiantuntemuksen. Sen tarkoituksena on tarjota apua ja tukea nuorille ja perheille mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, estää ongelmien kasautuminen ja puuttua rikoksiin, päihteiden käyttöön sekä väkivaltaiseen radikalisoitumiseen.
Ankkuritoiminnan merkitys
Ankkuritoiminta on tehokas tapa ennaltaehkäistä nuorten syrjäytymistä ja tukea heitä elämänhallinnan haasteissa. Varhaisessa vaiheessa annettu tuki voi muuttaa kokonaisia elämänpolkuja ja estää rikoskierteen tai päihdeongelmien syntymisen. Tämän vuoksi ankkuritiimin jatkuvuus ja riittävä resursointi ovat kriittisiä, jotta palvelut vastaavat paikallisiin tarpeisiin.
Kuitenkin viime aikoina on noussut esiin huoli siitä, miten ankkuritoiminnan resurssit turvataan hyvinvointialueiden uudistuksen jälkeen. Esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden ja psykiatristen sairaanhoitajien siirtäminen muihin tehtäviin tai oman toimen ohella tehtäväksi voi vaarantaa toiminnan laadun ja tehokkuuden kuten hyvinvointialueen virkajohto aluehallituksen hyväksymänä on päättänyt tehdä Lohja-Vihti-Karkkila alueella.
Aloitteen tavoitteet
Aloitteeni tavoitteena on varmistaa, että:
Ankkuritoiminnan resurssit turvataan: Hyvinvointialue sitoutuu varmistamaan, että ankkuritiimissä on riittävästi sosiaalityöntekijöitä, psykiatrisia sairaanhoitajia ja muita asiantuntijoita, jotka voivat keskittyä tehtäväänsä täysipainoisesti.
Moniammatillisuus säilyy vahvana: Tiimin jokaisen jäsenen asiantuntemusta hyödynnätään parhaalla mahdollisella tavalla, ja yhteistyö eri toimijoiden välillä on sujuvaa.
Toiminnan jatkuvuus ja kehittäminen: Hyvinvointialue varmistaa, että ankkuritoiminnan vaikuttavuutta arvioidaan ja sitä kehitetään tarpeiden mukaisesti.
Yhteistyömallit kuntien ja hyvinvointialueen kesken
Aloitteessa esitin, että hyvinvointialue ja kunnat voisivat kehittää yhteistyömalleja, jotka tukevat ankkuritoimintaa. Esimerkiksi kunnat voisivat osallistua ankkuritoiminnan rahoitukseen ja tarjota tukipalveluita, kuten toimitiloja tai hallinnollista tukea. Toisaalta hyvinvointialue voisi ottaa vastuun sosiaalityön ja psykiatrian resursoinnista. Tällainen hybridiratkaisu voisi varmistaa palveluiden jatkuvuuden ilman, että yksikään osapuoli kantaa kohtuuttomia kustannuksia.
Miksi tämä on tärkeää?
Nuorten ongelmat eivät odota, eivätkä ne ratkea itsestään. Ilman riittäviä resursseja moni nuori ja perhe voi jäädä vaille apua silloin, kun sitä kipeimmin tarvitaan. Ankkuritoiminnan turvaaminen on paitsi inhimillisesti oikea ratkaisu, myös taloudellisesti viisas valinta. Ennaltaehkäisevä työ on huomattavasti edullisempaa kuin ongelmien korjaaminen jälkikäteen.
Aloitteen allekirjoitti moni valtuutettu toiveenamme, että voimme yhdessä turvata tärkeän toiminnan jatkuvuuden. Kyseessä on sijoitus tulevaisuuteen – sijoitus, joka maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti parempana hyvinvointina ja turvallisuutena.
Me allekirjoittaneet esitämme, että Lohjan kaupunki ryhtyy selvittämään yhteistyössä Vihdin ja Karkkilan kanssa mahdollisuutta palkata Ankkuritiimiin sosiaalityöntekijä ja psykiatrinen sairaanhoitaja. Lisäksi esitämme, että kaupunki käynnistää viipymättä neuvottelut Vihdin ja Karkkilan kanssa asian edistämiseksi.
Huolimatta Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen muutoksista, on tärkeää turvata nuorten hyvinvointi ja jatkaa Ankkuritiimin arvokasta työtä. Esitämme, että aloitamme selvitystyön kuntien välisestä yhteistyöstä sosiaalityöntekijän ja psykiatrisen sairaanhoitajan palkkaamiseksi, jotta voimme yhdessä taata riittävät resurssit nuorten tukemiseen. Kuntien vastuulla oleva hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen (hyte-toiminta) kattaa myös nuorten rikollisuuden ja päihdeongelmien ehkäisyn, johon Ankkuritoiminnan toiminta voidaan lukea.
Tällä hetkellä Ankkuritiimissä toimii erityisnuorisotyöntekijä, jonka palkkakustannukset jaetaan Lohjan, Vihdin ja Karkkilan kesken. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten kuntien välinen yhteistyö mahdollistaa tärkeiden palveluiden järjestämisen ja kustannusten jakamisen. Samalla tavalla kunnat voivat yhdessä jakaa myös sosiaalityöntekijän ja psykiatrisen sairaanhoitajan palkkakustannukset. Vaikka kunnat eivät voi ottaa hoitaakseen kaikkia tehtäviä, jotka hyvinvointialueet jättävät hoitamatta tai hoitavat puutteellisesti, Ankkuritiimin sosiaalityöntekijän ja psykiatrisen sairaanhoitajan palkkaaminen on mahdollista toteuttaa kustannustehokkaasti. Esimerkiksi Turun kaupungissa Ankkuritiimin psykiatrisen sairaanhoitajan vuosikustannus on noin 41 657 euroa, josta puolet laskutetaan seutukunnilta, jolloin kaupungin osuudeksi jää noin 20 829 euroa vuodessa.
Tämä osoittaa, että vastaava järjestely Lohjan, Vihdin ja Karkkilan kesken voisi olla taloudellisesti toteutettavissa noin 0,7 henkilötyövuoden kustannuksilla per kunta.
Ankkuritiimin työ nuorten rikollisuuden ja päihdeongelmien ennaltaehkäisemiseksi on äärimmäisen tärkeää, jopa yhdeksän kymmenestä kontaktoidusta nuoresta ohjautuu pois rikosten parista. Viime vuonna Lohja-Vihti-Karkkila alueen Ankkuritiimi tapasi 344 lasta tai nuorta. Vuoden 2024 alle 14 vuotiaiden tekemien rikosten määrä on nousussa (31,7 per 1000). Monialaisen tuen vahvistaminen sosiaalityön ja psykiatrisen hoidon osaamisella parantaisi palveluiden laatua ja vaikuttavuutta sekä lisäisi nuorten kokonaisvaltaista tukemista. Yhteistyön avulla voimme kustannustehokkaasti varmistaa, että tiimissä on riittävät resurssit nuorten tukemiseksi.
Lainsäädäntö ja kuntien itsehallinto mahdollistavat tällaisen yhteistyön, kunhan palvelut järjestetään sosiaalihuollon ja terveydenhuollon sääntelyn mukaisesti. Kuntien välinen sopimus selkeyttää vastuut ja kustannusten jaon ja yhteistyö mahdollistaa resurssien tehokkaan hyödyntämisen. Tämä auttaa meitä paremmin vastaamaan nuorten tarpeisiin ja ennaltaehkäisemään sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia. On myös tärkeää varmistaa, että lapset ja nuoret saavat tukea, vaikka hyvinvointialueen mahdollinen sopimusrike olisikin tutkinnan alla.
Keskeisiä huomioitavia asioita ovat:
Lainsäädäntö: Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon järjestämisvastuut on määritelty laissa. Kunnat voivat kuitenkin päättää palveluiden tuottamisesta yhteistyössä, kunhan ne noudattavat alan sääntelyä, kuten sosiaalihuoltolakia ja terveydenhuoltolakia.
Yhteistyösopimukset: Kuntien välinen sopimus, jossa määritellään vastuut ja kustannusten jako, on tärkeä. Tämä varmistaa, että kaikki osapuolet ymmärtävät roolinsa ja velvoitteensa.
Kuntien itsehallinto: Kunnilla on itsehallinnollinen oikeus päättää palveluiden järjestämisestä paikallisten tarpeiden mukaan. Tämä mahdollistaa joustavien ratkaisujen toteuttamisen, kuten monialaisen tiimin resurssien jakamisen.
Yhteistyö kuntien välillä on tavanomainen tapa järjestää palveluita, joissa voidaan jakaa osaamista ja resursseja tehokkaasti.
Lotta Paakkunainen 