Valtuustokauden päätöksiä ja uusi aloite: Häirintähuoneentaulu tukemaan luottamushenkilöitä

Kauden viimeinen kaupunginvaltuuston kokous oli poikkeuksellisen lyhyt, mutta itselleni merkityksellinen. Tein valtuustoaloitteen häirintähuoneentaulun laatimiseksi luottamushenkilöiden tueksi ja pidin lyhyen puheenvuoron, jossa esittelin aloitteen keskeiset ajatukset ja sen taustat.

Ennen kokousta juhlistimme valtuustokauden päätöstä kakkukahveilla. Hieno ele, joka toi tilaisuuteen yhteisöllisyyttä ja arvokkuutta. Erityisruokavalioni oli huomioitu, mutta valitettavasti kakku sisälsi jotakin, mikä ei minulle sopinut. Allerginen reaktio alkoi kehittyä juuri ennen puheenvuoroani, mutta sinnittelin ja pidin puheeni siitä huolimatta.

Kokouksen päätteeksi jaettiin tuttuun tapaan Kuntaliiton kunniamerkkejä pitkään mukana olleille luottamushenkilöille. Tällä kertaa omaa nimeäni ei mainittu, vaikka kunnallisia luottamustehtäviä on kertynyt vuodesta 2013 lähtien. Ja luonnollisesti tapaani kuuluvalla tavalla huomautin asiasta, pilke silmäkulmassa, mutta ihan tosissani. Ehkä joskus toiste. Tärkeintä kuitenkin on itse työ ja sen vaikuttavuus, ei se, saadaanko siitä merkki rinnukseen.

Tässä puheeni, joka sopii mielestäni hyvin myös blogiin:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Haluan aluksi kiittää teitä kaikkia kuluneista kausista, yhteistyöstä, arvokkaista keskusteluista ja siitä työstä, jota olemme yhdessä tehneet tämän kaupungin hyväksi. Vaikka olemme olleet eri mieltä monista asioista, arvostan sitä, että olemme saaneet käydä niitä keskusteluja yhdessä.

Tein tänään aloitteen häirintähuoneentaulun laatimiseksi ja käyttöönotoksi luottamushenkilöiden tueksi. Meillä jokaisella on oikeus turvalliseen ja kunnioittavaan toimintaympäristöön, myös politiikassa.

Valitettavasti tälläkin valtuustokaudella, kuten aiemmillakin on esiintynyt epäasiallista käytöstä monessa eri muodossa. Sanavalinnat, käytös kokouksissa ja kommentointi sosiaalisessa mediassa eivät ole aina täyttäneet hyvän keskustelukulttuurin vaatimuksia. On tapahtunut ylilyöntejä, joihin ei ole puututtu, tai niihin on puututtu epäjohdonmukaisesti ja eriarvoisesti.

Häirintähuoneentaulu olisi konkreettinen ja selkeä muistutus yhteisistä pelisäännöistä. Se tukisi meitä kaikkia toimimaan rakentavasti ja kunnioittavasti myös vaikeissa ja tunnepitoisissa tilanteissa.

Toivon, että aloitteeni saa kannatusta. Meillä on mahdollisuus vahvistaa avoimen, turvallisen ja tasa-arvoisen päätöksenteon kulttuuria tuleville kausille.

Kiitos.

Toivon, että tämä aloite vie meitä jälleen askeleen lähemmäs sellaista poliittista kulttuuria, jossa jokainen voi tuntea olonsa turvalliseksi ja kohdatuksi. Meistä jokainen luo osaltaan ilmapiiriä.

Kokouksen päätteeksi valtuustoystävä vei sairaalaan, jossa sain hoitoa anafylaktiseen shokkiin.

Huolestuttava yhdistelmä: nuorten rikollisuus lisääntyy, lastensuojeluilmoitukset kasvavat, mutta asiakkuudet vähenevät

Viime vuosina nuorten tekemien rikosten määrä on ollut kasvussa, erityisesti Länsi-Uudenmaan alueella. Samalla julkisuuteen on noussut toistuvasti viesti siitä, että lastensuojelu on kriisissä: resurssit eivät riitä, työntekijät uupuvat, ja lain velvoitteita ei aina pystytä täyttämään.

Tuore analyysi Sotkanetin tilastoista (Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, vuodet 2019–2023) paljastaa kehityssuunnan, joka on vakava ja vaatii kiireellisiä toimia.

Lastensuojeluilmoitukset kasvavat

Vuonna 2019 Länsi-Uudenmaan alueella tehtiin noin 5 800 lastensuojeluilmoitusta 0–17-vuotiaista. Vuoteen 2023 mennessä määrä on kasvanut yli 7 400 ilmoitukseen. Tämä tarkoittaa noin 28 % kasvua viidessä vuodessa. Suunta on huolestuttava ja kertoo siitä, että yhä useampi lapsi tai nuori on huolen aihe.

Avohuollon asiakkuudet vähenevät

Samaan aikaan lastensuojelun avohuollon asiakkuuksien määrä on laskenut. Vuonna 2019 asiakkaina oli noin 2 350 lasta, mutta vuonna 2023 enää noin 1 830. Pudotus on lähes 22 %, vaikka ilmoitusten määrä on kasvanut.

Tämä epäsuhta tarkoittaa käytännössä sitä, että suurempi osa ilmoituksista ei johda palveluihin, vaikka huoli on kasvanut. Syy ei välttämättä ole lapsen tilanteessa, vaan järjestelmän kyvyssä vastata tarpeeseen.

Rikollisuus lisää painetta, mutta reagoimmeko tarpeeksi ajoissa?

Poliisin mukaan alaikäisten tekemät pahoinpitelyt, ryöstöt ja omaisuusrikokset ovat lisääntyneet Länsi-Uudellamaalla. Samaan aikaan kunnissa koetaan, että ennaltaehkäisevä tuki ei tavoita nuoria ajoissa. Ankkuritoiminnan heikentyminen tai katkeaminen on ollut konkreettinen esimerkki tästä ja siksi kuntien, kuten Lohjan, Vihdin ja Karkkilan päätös rakentaa oma rakenne Ankkurityölle on ollut tärkeä vastaliike.

Miten tästä eteenpäin?

Lastensuojelu ei saa olla järjestelmä, joka reagoi vasta, kun kaikki on jo mennyt pieleen. Tarvitaan:

  • Ennaltaehkäiseviä palveluita, jotka tavoittavat perheet ajoissa
  • Riittävät resurssit käsitellä jokainen ilmoitus asianmukaisesti
  • Yhteistyötä poliisin, koulujen ja perusterveydenhuollon kanssa
  • Toimiva ja jatkuva Ankkuritoiminta myös Länsi-Uudellamaalla

Olisi vihdoin aika kääntää katseet kohti lapsia ja nuoria. Ei vasta sitten, kun rikos on tapahtunut tai kriisi on käsillä, vaan silloin kun ensimmäinen huoli nousee.

Lähteet:

Sotkanet, viitattu 7.5.2025; https://sotkanet.fi/sotkanet/fi/taulukko/?indicator=JctBCoAgFIThE03xdFEy26gL1FoCxRRqZ1Gn71G7D_4Zppb5IvJIuIMSCyExKbYfsF7odiLMnHQYJtrBdxq90YtfidTzuWkbCOvyBSGKqp6EeQE=&region=s06zBAA=&year=sy5ztTbS0zUEAA==&gender=t&abs=f&color=f&buildVersion=3.1.4&buildTimestamp=202504230900

Kouluterveyskysely, viitattu; 7.5.2025, https://thl.fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/kouluterveyskysely/kouluterveyskyselyn-tulokset

Julkari, viitattu 7.5.2025; https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/151397/Lastensuojelu%202024.pdf?sequence=1

Kuntalehti, viitattu 7.5.2025; https://kuntalehti.fi/uutiset/lastensuojeluilmoituksissa-15-prosentin-kasvu-vuosittain-tehdaan-jopa-pari-tuhatta-ilmoitusta-ennen-vauvan-syntymaa/

Talentia, viitattu 7.5.2025; https://www.talentia.fi/talentia-lehti/miksi-kiireelliset-sijoitukset-lisaantyvat/

Hoidon portaat vai esteet? Nuoret putoavat mielenterveyshoidon katvealueille

Viime päivinä ilmestyneet artikkelit nuorten mielenterveyshoidosta paljastavat jotakin olennaista järjestelmämme tilasta. Ne kertovat nuorista, jotka eivät saa tarvitsemaansa hoitoa ajoissa ja vanhemmista, jotka uupuvat yrittäessään toimia koordinaattoreina labyrintissä, jossa tieto ei kulje ja vastuu siirtyy, mutta ei kanna.

Yksi artikkelin nuori kuvaa oloaan kuin olisi ”projekti, joka vain halutaan siirtää eteenpäin”. Tämä kiteyttää sen, minkä moni kokee: avun hakija kohtaa järjestelmän, joka on rakennettu hallinnollisesti, ei ihmislähtöisesti.

Samaan aikaan psykoterapiakenttä kertoo karua kieltä. Lähetteitä ei enää tule, asiakkaat eivät löydä terapeutteja ja palvelusetelijärjestelmien ulkopuolelle jäävät ammattilaiset jäävät ilman potilaita. Psykoterapiakoulutuksen pitkän aikavälin investoinnit ja julkisen sektorin henkilöstöpula eivät kohtaa ja sen seurauksena apua tarvitseva nuori jää yksin.

Moni vakavasti oireileva nuori ohjataan tänään matalan kynnyksen omahoitoon, verkkopalveluihin ja ryhmämuotoiseen tukeen. Nämä voivat olla osa kokonaisuutta, mutta ne eivät korvaa yksilöllistä, pitkäkestoista hoitoa, kun oireet ovat vakavia. Nuorelta vaaditaan usein ”epäonnistumista” omahoidossa ennen kuin hoitovaste riittää pidempään tukeen pääsemiseen. Tämä logiikka on nurinkurinen ja vaarallinen.

Tämä ei ole enää yksittäisten nuorten tai perheiden hätä, vaan se on koko järjestelmän kriisi. Mutta se on myös mahdollisuus korjata suunta.

Mitä tarvitaan?

  1. Aidosti monipuolinen palveluvalikko, jossa matalan kynnyksen palvelut ja pitkäkestoisempi hoito tukevat toisiaan, eivätkä syrjäytä toisiaan.
  2. Läpinäkyvyys hoitopoluissa: Kuka vastaa, mitä palvelua on tarjolla, miten sinne pääsee, ja mitä tapahtuu siirtymävaiheissa.
  3. Psykoterapian saatavuuden turvaaminen: Yhteistyö yksityisten psykoterapeuttien kanssa on edelleen välttämätöntä, etenkin kun julkinen sektori ei kykene yksin vastaamaan kysyntään.
  4. Nuorten ja perheiden äänen kuuleminen: Palveluiden suunnittelu ilman kokemustietoa johtaa ratkaisuun, joka ei toimi.
  5. Vastuun ja tiedon kulun selkeyttäminen: Perhe ei saa olla hoitopolun projektipäällikkö – järjestelmän on toimittava niin, että nuori voi keskittyä toipumiseen, ei taisteluun.

Nuori ei ole projekti. Nuori on ihminen ja järjestelmän tehtävä on kohdata hänet sellaisena.

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011207411.html?fbclid=IwZXh0bgNhZW0CMTEAAR6sK8GggLiiu8NBiG2xhrVd6uP1zuQUxKJrhaMB7D9CvrLPpD_hs2lxMQF63A_aem_osbMR-wIHUA38307cNHQxg

Kun hätähuuto jää vaille vastausta nuorten mielenterveyden kriisi syvenee


Länsi-Uusimaan artikkeli https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/8475211?utm_source=bluetooth&utm_medium=social (27.4.2025) nostaa jälleen esiin sen, minkä me liian usein ohitamme: nuoret tytöt voivat pahoin, eikä meillä ole tarpeeksi resursseja auttaa heitä ajoissa. Kun nuori turvautuu lääkkeisiin hetken mielijohteesta, ei kyse ole huomiosta, vaan kyse on toivottomuudesta. Hätähuudosta, joka olisi pitänyt kuulla jo paljon aiemmin.

Ylilääkäri Elina Santin mukaan tyttöjen tahalliset lääkemyrkytykset ovat yleistyneet. Samoin syömishäiriöt. Moni teko ei ole yritys kuolla, vaan epätoivoinen yritys selviytyä tunteesta, jota ei enää pysty kantamaan yksin. Koronan aikaiset rajoitukset ovat jättäneet jälkiä, mutta ongelmat eivät ole kadonneet pandemian mukana, vaan ne ovat juurtuneet osaksi arkea.

Järvenpään nuorisopsykiatrian vastaanotolla asioi viime vuonna yli tuhat nuorta. Se on 8,4 prosenttia alueen 13–17-vuotiaista. Vaikka perustason palveluita on kehitetty, erikoislääkäreistä on huutava pula. Hoitajia ja psykologeja löytyy, mutta lääkärit, jotka tekevät diagnoosit ja määräävät hoidot, puuttuvat.

Terapia­takuu astui voimaan nyt toukokuussa,  mutta takuu on vain lupaus, jos tekijöitä ei ole. Lapsen tai nuoren hoito ei voi odottaa viikkoja tai kuukausia. Jokainen viivästynyt päätös, jokainen liian pitkä jono, voi olla hetki, joka kääntää elämän suuntaa väärään.

Meillä ei ole enää aikaa odottaa. Tarvitaan tekoja, nyt:

Ajattelen, että
1. Erikoislääkärikoulutuksen lisääminen: Valtion ja yliopistojen on lisättävä psykiatrian erikoistumispaikkoja ja tuettava opintoihin sitoutumista taloudellisesti.

2. Työolojen parantaminen julkisella sektorilla: Julkisen puolen on tarjottava kilpailukykyiset palkat ja realistinen työkuorma, jotta alan ammattilaiset eivät siirry yksityiselle tai vaihda alaa.

3. Moniammatillisten tiimien vahvistaminen: Psykologit, hoitajat ja sosiaalityöntekijät voivat hoitaa suuren osan työstä, kunhan työjako on selkeä ja sujuva. Tämä edellyttää vahvaa johtamista ja yhteistä ymmärrystä.

4. Koulujen ja perusterveydenhuollon tuki: Mielenterveyden ongelmiin pitää päästä kiinni ajoissa. Koulujen oppilashuollon ja opiskeluterveydenhuollon resurssit on turvattava, myös pienillä paikkakunnilla.

5. Kokemusasiantuntijoiden ja vertaistuen hyödyntäminen: Toipuneet nuoret ja vanhemmat voisivat olla osa ratkaisua, ei pelkkää tarinaa.

Meillä ei ole varaa välinpitämättömyyteen. Tämä on meidän yhteinen hälytyskellomme ja se soi nyt kovempaa kuin koskaan.

Hallitukselta keskeneräisiä vastauksia vajaaravitsemuksen ehkäisyyn

Keskustan Antti Kaikkonen jätti Eduskunnassa kirjallisen kysymyksemme: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä vajaaravitsemuksen ehkäisemiseksi ja varhaisen seulonnan tehostamiseksi terveydenhuollossa? Entä aikooko hallitus laajentaa kliinisten ravintovalmisteiden Kela-korvattavuuden koskemaan muistisairaita ja muita vajaaravitsemusriskiryhmiä?

Kysymykset olivat suoria ja asiallisia. Vastauksilta olisi odottanut konkreettisia linjauksia ja aikataulutettuja toimia. Sen sijaan saimme ympäripyöreitä viittauksia työryhmätyöhön ja jatkuvaan arviointiin – vaikka vajaaravitsemuksen aiheuttamat inhimilliset ja taloudelliset seuraukset ovat kiistattomia ja tiedossa.

Ministeri Kaisa Juuson vastaus kirjalliseen kysymykseen KKV 71/2025 vastaa molempiin kysymyksiin, mutta vastaukset eivät ole erityisen lupaavia. Voit lukea vastaukset linkistä alta.

Olen tiivistänyt ministeri Juuson vastaukset alle kysymysten kera. Ministeri ei vastauksissaan osoita ymmärtävän vajaaravitsemuksen ja aliravitsemuksen olennaista eroa, eikä niiden merkitystä sairauksien ehkäisyssä, toimintakyvyn ylläpitämisessä ja hoidon vaikuttavuudessa.

1. Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä vajaaravitsemuksen ehkäisemiseksi ja varhaisen seulonnan tehostamiseksi terveydenhuollossa?

Vastaus:
– Hallitus viittaa Terveydeksi-ohjelmaan, jossa kehitetään alueellisia hyvinvointipolkuja terveellisten elämäntapojen tueksi, mukaan lukien ravitsemus.
– Iäkkäiden ravitsemukseen on huomioitu mm. suun terveys, ravitsemussuositukset ja ravitsemushoidon suositukset.
– Muistipalvelupolku ja FINGER-toimintamalli mainitaan, mutta konkreettisia uusia toimia vajaaravitsemuksen varhaisen seulonnan tehostamiseksi ei luvata.

2. Aikooko hallitus laajentaa kliinisten ravintovalmisteiden Kela-korvattavuuden kattamaan muistisairaat ja muut vajaaravitsemuksen riskiryhmät?

Vastaus:
– Ei aio.
– Nykyinen korvattavuus koskee vain valtioneuvoston asetuksessa mainittuja vaikeita, henkeä uhkaavia ravintopuutoksia.
– Muistisairaudet ja muut riskiryhmät eivät kuulu korvauksen piiriin, eikä korvattavuuden laajentamiseen ole tällä hetkellä suunnitelmia.

Vastaus tuo esiin olemassa olevia ohjeistuksia ja malleja, mutta ei sisällä uusia konkreettisia toimia vajaaravitsemuksen ehkäisemiseksi eikä lupaa laajentaa Kela-korvattavuutta. Vastauksessa painottuu, että nykyinen lainsäädäntö rajaa korvattavuuden erittäin vakaviin tilanteisiin, eikä hallitus aio muuttaa tätä linjaa.

Ministeri Kaisa Juuson vastauksesta (KKV 71/2025) käy ilmi, että hän ei ole tehnyt selvää eroa ravitsemuksen yleisen edistämisen, vajaaravitsemuksen ehkäisyn ja kliinisen aliravitsemuksen hoidon välillä, tai jos on, sitä ei vastauksessa näy.

Miksi näin voi sanoa?

  • Vajaaravitsemus on ravintoaineiden puutetta, joka ei välttämättä näy painonlaskuna, vaan se on yleinen, mutta usein huomaamaton riski etenkin vanhuksilla ja pitkäaikaissairailla.
  • Aliravitsemus on kliinisesti vakava tila, joka uhkaa terveyttä ja henkeä.
  • Ravitsemuksen edistäminen taas on paljon laajempi, väestötason tavoite, johon viitataan Terveydeksi-ohjelmassa.

Ministerin vastaus niputtaa nämä kaikki samaan koriin viittaamalla yleisluontoisesti elämäntapoihin, suun terveyteen ja ravitsemussuosituksiin, mutta ei tuo esiin ymmärrystä vajaaravitsemuksen varhaisesta tunnistamisesta eikä tunnusta riskiä muistisairaiden tai iäkkäiden kohdalla, joiden vajaaravitsemus jää usein hoitamatta, koska kliinisen aliravitsemuksen kriteerit eivät täyty.

Lisäksi hallituksen kanta siihen, ettei kliinisten ravintovalmisteiden Kela-korvattavuutta aiota laajentaa riskiryhmiin (esim. muistisairaat), osoittaa että vajaaravitsemuksen ennaltaehkäisyä ja ravitsemushoitoa ei nähdä investointina vaan kustannuseränä.

Ministeri ei vastauksessaan osoita ymmärtävän vajaaravitsemuksen ja aliravitsemuksen olennaista eroa, eikä niiden merkitystä sairauksien ehkäisyssä, toimintakyvyn ylläpitämisessä ja hoidon vaikuttavuudessa.

https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/8475926?utm_source=bluetooth&utm_medium=social

Inhimillisellä politiikalla voidaan säästää 600 miljoonaa euroa vuodessa, muistutin jälleen hallitusta vajaaravitsemuksen seulonnasta

Puoliväliriihen kunniaksi lähetin muistutuksen tärkeästä ja tutkitusti vaikuttavasta asiasta sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juusolle, hänen valtiosihteerilleen, valtiovarainministeri Riikka Purralle ja hänen valtiosihteerilleen sekä pääministeri Petteri Orpolle ja hänen valtiosihteereilleen.

Kyse on vajaaravitsemuksen seulonnan ja hoidon ottamisesta osaksi ikääntyneiden hoitopolkua. Tätä ratkaisua on jo pitkään pidetty asiantuntijapiireissä sekä inhimillisesti että taloudellisesti erittäin järkevänä, eikä syyttä. Arvioiden mukaan vuotuiset säästöt voivat olla jopa yli 600 miljoonaa euroa ja samalla voidaan parantaa ikäihmisten elämänlaatua ja tukea heidän kotona asumistaan.

Tämä ei ole vain mielipide tai toive, vaan tutkitusti vaikuttava ja kustannustehokas ratkaisu:

  • Vajaaravitsemuksen varhainen tunnistaminen ja hoito vähentävät hoidon tarvetta ja kustannuksia
  • Ne parantavat ikäihmisten toimintakykyä ja elämänlaatua
  • Ne mahdollistavat pidemmän kotona asumisen ja tukevat itsenäistä arkea

Kysyn jälleen hallitukselta: miksi tätä ratkaisua ei ole vielä laajasti otettu käyttöön?

Olen aiemmin toimittanut asiasta tietoa pariinkin otteeseen mm. pääministerille, valtiovarainministerille ja sotevaliokunnan puheenjohtajalle. Nyt asiasta on jätetty myös kirjallinen kysymys eduskunnassa (Antti Kaikkonen), mikä osoittaa, että aihe on päättäjiä kiinnostava ja ansaitsee huomiota myös hallituksen taholta.

Toimin aluevaltuutettuna Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella, jossa vajaaravitsemuksen seulontaa parhaillaan pilotoidaan ja se on otettu mukaan myös palvelustrategiaan. Olen edistänyt asiaa aktiivisesti sekä säästöpotentiaalin että inhimillisten hyötyjen näkökulmasta.

Aiheesta kirjoittamani mielipidekirjoitukset on julkaistu muun muassa Helsingin Sanomissa, Turun Sanomissa, Aamulehdessä, Maaseudun Tulevaisuudessa sekä useissa paikallislehdissä. Viimeisin kirjoitukseni on toimitettu myös päättäjille sähköpostin liitteenä.

Odottaisin (todnäk turhaan), että puoliväliriihessä huomioitaisiin tämä konkreettinen ja vaikuttava toimenpide, joka ei heikennä palveluita vaan päinvastoin parantaa niitä ja tuo samalla merkittävää säästöä valtiolle.

Inhimillinen politiikka ei ole vain arvovalinta. Se on myös taloudellisesti viisasta.

Voit lukea sähköpostini alta:

Vuosittainen 600 miljoonan säästö: Vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito on tutkittu, vaikuttava ja kustannustehokas ratkaisu ikääntyneiden hoitoon  

Hei, 

Olen jo pitkään tuonut esiin sekä hyvinvointialueilla että eduskunnalle, että vajaaravitsemuksen seulonnan ja hoidon sisällyttäminen osaksi ikääntyneiden hoitopolkua on sekä tutkitusti vaikuttava että kustannustehokas toimenpide. Sen avulla voidaan asiantuntija-arvioiden mukaan saavuttaa jopa yli 600 miljoonan euron vuotuiset säästöt. 

Aiheesta on nyt jätetty myös kirjallinen kysymys eduskunnassa (Antti Kaikkonen), mikä osoittaa, että asia kiinnostaa päättäjiä ja ansaitsee laajempaa huomiota myös hallituksen suunnalta. 

Tutkimusnäytön mukaan vajaaravitsemuksen varhainen tunnistaminen ja hoito: 

  • vähentävät hoidon tarvetta ja kustannuksia 
  • parantavat merkittävästi ikäihmisten elämänlaatua 
  • tukevat ikäihmisten kotona asumista 

Kyseessä on siis ratkaisu, joka on sekä inhimillisesti että taloudellisesti järkevä. 

Vuosi sitten toimitin asiasta tietoa valtiovarainministeri Riikka Purralle, hänen valtiosihteerilleen, pääministeri Petteri Orpolle sekä sotevaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiurulle. Toistaiseksi hallituksen toimenpiteissä ei kuitenkaan näy konkreettista etenemistä tämän vaikuttavan keinon hyödyntämisessä. Samaan aikaan keskusteluissa korostuvat säästöpaineet, vaikka juuri tämä toimenpide toisi säästöjä ilman palveluiden heikentämistä. 

Kysynkin: miksi vajaaravitsemuksen seulontaa ja hoitoa ei ole otettu laajemmin käyttöön osana ikääntyneiden hoitoa? 

Olisitteko halukkaita keskustelemaan asiasta tarkemmin? Olen mielelläni käytettävissänne lisätietoja varten. 

Toimin aluevaltuutettuna Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella, jossa tätä parhaillaan pilotoidaan ja se on otettu mukaan myös alueen palvelustrategiaan. Olen pyrkinyt edistämään asiaa alueella sekä säästöpotentiaalin että inhimillisten hyötyjen näkökulmasta. 

Aihetta koskevia kirjoituksiani on julkaistu muun muassa Helsingin Sanomissa, Turun Sanomissa, Aamulehdessä, Maaseudun Tulevaisuudessa ja useissa paikallislehdissä. Viimeisin kirjoitukseni on ohessa tämän viestin lopussa. 

Toivon, että puoliväliriihessä huomioitaisiin tämä ratkaisu, joka tarjoaa aidosti vaikuttavan keinon tukea ikäihmisten hyvinvointia ja hillitä sote-menojen kasvua. 

Ystävällisin terveisin, 

Lotta Paakkunainen 

Asiantuntija, sosiopedagoginen tukityö 

Aluevaltuutettu (LUVN)