Avainsana-arkisto: Vajaaravitsemus

Vanhusten perusoikeudet eivät saa jäädä vain paperille

Osallistuin sunnuntaina aluepäättäjille suunnattuun tilaisuuteen, jossa alustajana toimi vanhusasianvaltuutettu Päivi Topo. Keskustelu pureutui suoraan suomalaisen vanhustenhoidon tilaan ja tulevaisuuteen. Aiheeseen, joka on polttava niin inhimillisestä kuin perustuslaillisesta näkökulmasta.

Viimeaikaisessa uutisoinnissa tutkijat ovat nostaneet esiin raunioituneen tilanteen: vanhusten perusoikeuksia rikotaan tällä hetkellä räikeällä tavalla. Priorisointi, hoidon valvonta ja riittämätön omavalvonta tarkoittavat, ettei vanhustenhuolto vastaa sitä, mitä perustuslaki ja ihmisoikeudet meiltä edellyttävät.

Perustuslaki ei ole tyhjä lupaus

Suomen perustuslaki takaa jokaiselle oikeuden riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Julkisen vallan tehtävä on varmistaa, että tämä oikeus toteutuu käytännössä, ei vain juhlapuheissa.

Tilaisuudessa kävi selväksi, että nykyiset ongelmat, kuten henkilöstömitoituksen haasteet ja palvelurakenteiden pirstaleisuus, eivät ole poistuneet, vaan pikemminkin syventyneet. Kyse on tietoisista valinnoista: haluammeko yhteiskunnan, joka tarjoaa vanhuksilleen arvokkaan hoidon, vai sellaisen, jossa oikeudet jäävät teoreettisiksi?

Ennaltaehkäisy on tehokkainta hoitoa (ja säästöä)

Vanhusasianvaltuutettu nosti esiin, että WHO:n mukaan jopa 40 % muistisairauksien riskitekijöihin voimme vaikuttaa ja noin 60 % lonkkamurtumista olisi ehkäistävissä. Meillä on siis jo keinot parantaa elämänlaatua ja säästää kustannuksissa, jos vain päätämme käyttää niitä.

Yksi konkreettinen keino, josta olen puhunut vuosia, on vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito ottamiseksi osaksi ikääntyneiden hoitopolkua.

  • Vajaaravitsemus heikentää lihasvoimaa, lisää kaatumisriskiä ja nopeuttaa muistisairauksien etenemistä.
  • Seulonnan ja ravitsemushoidon tuominen osaksi jokaisen ikääntyneen hoitopolkua ei ole kallis tai monimutkainen ratkaisu.
  • Se on osaamista ja vastuunkantoa, joka vähentää raskaiden ja kalliiden palveluiden tarvetta myöhemmin.

Ratkaisuja: Yhteisöllisyys, perhehoito ja päivätoiminta

Hoivakriisiä ei ratkaista yhdellä tempulla, vaan monipuolisilla malleilla:

  1. Yhteisöllinen asuminen: Se tarjoaa turvaa ja sosiaalisuutta, mutta se ei saa jäädä epämääräiseksi ”väliinputoajaksi”. Sen on tarjottava todellista hoivaa, jotta se keventää palvelujärjestelmää aidosti.
  2. Perhe- ja omaishoito: Nämä ovat tukiverkkomme selkäranka, mutta ne eivät saa perustua läheisten uupumiseen. Omaishoidon tukeen ja vapaiden toteutumiseen on panostettava resursoidusti.
  3. Kuntouttava päivätoiminta: Tämä tulisi säätää lailla iäkkäille taattavaksi palveluksi. Se ehkäisee yksinäisyyttä, tukee toimintakykyä ja tarjoaa luontevan paikan järjestöjen ja hyvinvointialueiden yhteistyölle.

Vastuu on poliittinen

Vanhustenhoidon kriisi ei ole yksittäisten hoitajien tai yksiköiden vika. Kun tiedämme väestön ikääntyvän ja hoidon tarpeen kasvavan, nykyinen tilanne ei voi olla yllätys.

Vastuu on rakenteellinen ja poliittinen. Kyse on arvovalinnasta: pidetäänkö huolta niistä, jotka ovat tämän maan rakentaneet? Hyvä vanhustenhuolto syntyy siitä, että hoitoon pääsee ajoissa, kotihoito on joustavaa ja henkilöstöä on riittävästi tekemään työnsä inhimillisesti.

Viisaus ongelmien ratkaisemiseksi on ollut olemassa jo pitkään. Kukaan ei vain tunnu kuulevan.

Vanhustenhuollon kriisin ei pitäisi olla yllätys

Vanhustenhuolto nousee otsikoihin kerta toisensa jälkeen järkyttävien tapahtumien kautta. Kuolemia, laiminlyöntejä, liian vähäisiä käyntejä kotihoidossa, henkilöstöä joka uupuu ja omaisia, jotka jäävät kantamaan huolta yksin. Jokaisella kerralla reaktio on samanlainen: järkytys, pahoittelu ja lupaus selvityksistä.

Silti yksi asia on itsellä päällimmäisenä mielessä: tämä ei ole tullut yllätyksenä. Tai ei pitäisi olla yllätys.

Tiedossa oleva ongelma

Vanhustenhuollon kriisistä on kirjoitettu vuosia. Siitä ovat varoittaneet hoitajat, ammattiliitot, tutkijat, omaiset ja vanhukset itse. Resurssipulasta, henkilöstön riittämättömyydestä ja kotihoidon mahdottomista aikatauluista on puhuttu niin mediassa kuin päätöksenteon pöydissä.

Ongelma ei ole ollut tiedon puute. Ongelma on ollut ennaltaehkäisyn puute ja poliittisen vastuun välttely.

Kun hoitoon pääsy viivästyy, kotihoidon käynnit kutistuvat minuutteihin ja ympärivuorokautiseen hoivaan pääsee vasta liian myöhään, seuraukset eivät ole sattumanvaraisia. Ja silloinkin, kun hoitopaikka lopulta järjestyy, arki voi joissain yksiköissä tarkoittaa suljettuja hoitopuhelimia ja puutteellista valvontaa. Nämä seuraukset ovat ennustettavia ja juuri siksi niistä on kannettava vastuu.

Samalla on huomioitava, että vastuuministeri Kaisa Juuso on viime viikkoina turhautuneena vaatinut hyvinvointialueita noudattamaan hänen määrittämiään hoitajamitoituksia ja ilmaissut niistä ärtymystään, kun mitoitus on laskettu alimpaan mahdolliseen tasoon eikä hoidon laatu ole parantunut. Tämä kaikki tapahtuu kuitenkin samalla, kun hallitus on itse säästänyt vanhustenhoidon rahoituksesta ja laskenut mitoituksen minimitasolle, pakottaen juuri ne alueet venymään entistä niukoilla resursseilla.

Reagointia vasta tragedian jälkeen

Yhteiskunnallinen keskustelu herää usein vasta silloin, kun jotain peruuttamatonta tapahtuu. Kun vanhus kuolee yksin, kun hoivakodissa epäillään laiminlyöntiä tai kun omaiset kertovat epäinhimillisistä olosuhteista.

Tällöin kysytään: miten näin pääsi käymään?

Kysymys on väärä. Oikea kysymys kuuluu: miksi tähän annettiin mennä?

Ennaltaehkäisevä, laadukas hoito maksaa, mutta niin maksaa myös se, ettei siihen panosteta. Inhimillinen hinta on mittaamaton, mutta myös taloudellisesti kriisit, päivystykset, sairaalajaksot ja jälkiselvittelyt tulevat kalliiksi. Tämä tiedetään. Me kaikki tiedämme sen.

Historiallinen peili: huutolaisuus ja lama

Kun vertaamme nykytilannetta historiaan, mieleen nousee väistämättä huutolaisuus. Aikakausi, jolloin heikoimmassa asemassa olevat siirrettiin halvimmalle tarjoajalle, koska yhteiskunta ei kantanut vastuuta.

Emme tietenkään elä 1800-lukua. Mutta kysymys on samasta perusasetelmasta: mitä tapahtuu, kun talous asetetaan ihmisarvon edelle?

1990-luvun laman olisi pitänyt opettaa meille, mitä tapahtuu, kun sosiaaliturvaa ja palveluita leikataan rajusti. Seuraukset näkyivät vuosikymmeniä myöhemmin ihmisten terveydessä, syrjäytymisessä ja kuolleisuudessa. Silti nyt olemme toistamassa samaa kaavaa, tällä kertaa vanhusten kustannuksella.

Poliittinen vastuu ei ole abstrakti

Vanhustenhuollon tila ei ole yksittäisten hoitajien tai yksittäisten yksiköiden vika. Vastuu on rakenteellinen ja poliittinen. Päätökset resursseista, mitoituksista, palvelurakenteista ja rahoituksesta tehdään tietoisesti.

Kun tiedetään, että väestö ikääntyy.
Kun tiedetään, että hoidon tarve kasvaa.
Kun tiedetään, että henkilöstö uupuu ja poistuu alalta.

ei voida sanoa, että nykytila olisi yllätys.

Ennaltaehkäisy on arvovalinta

Hyvä vanhustenhoito ei synny sattumalta. Se syntyy siitä, että:

  • hoitoon pääsee ajoissa
  • kotihoito on riittävää ja joustavaa
  • ympärivuorokautinen hoiva ei ole viimeinen vaihtoehto vaan oikea-aikainen ratkaisu
  • henkilöstöä on riittävästi ja työ on inhimillistä

Tämä ei ole ideologinen kysymys vaan arvokysymys. Kysymys siitä, pidämmekö huolta niistä, jotka ovat rakentaneet tämän yhteiskunnan.

Vajaaravitsemuksen seulonta osaksi hoitopolkua

Yksi konkreettinen ja pitkään tunnistettu, mutta yhä puutteellisesti toteutettu keino ennaltaehkäisyyn on vajaaravitsemuksen systemaattinen seulonta ja hoito osana ikääntyneiden hoitopolkua. Vajaaravitsemus heikentää toimintakykyä, lisää kaatumisia, altistaa infektioille ja kasvattaa sairaalahoitojen tarvetta ja silti se jää liian usein huomaamatta.

Kun ravitsemustila arvioidaan säännöllisesti kotihoidossa, palveluasumisessa ja ympärivuorokautisessa hoidossa, ongelmiin voidaan puuttua ajoissa. Tämä ei ole kallis tai monimutkainen ratkaisu, vaan perustyötä: osaamista, seurantaa ja vastuunkantoa. Vajaaravitsemuksen ehkäisy ja hoito on esimerkki siitä, miten laatu syntyy ennakoinnista, ei kriiseihin reagoimisesta.

Jälkiviisauttako?

Usein sanotaan, että jälkiviisaus on helppoa. Tässä asiassa kyse ei ole jälkiviisaudesta. Kyse on siitä, että viisaus on ollut olemassa koko ajan, mutta sitä ei ole haluttu kuulla.

Vanhustenhuollon kriisi ei ratkea pahoitteluilla tai yksittäisillä selvityksillä. Se ratkeaa vain ottamalla vastuu, ajoissa, ennakoiden ja ihmisarvo edellä.

https://yle.fi/a/74-20203656

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011782644.html

https://www.tehylehti.fi/fi/blogit/mainio/monenko-vanhuksen-kuoltava-kotihoidon-resurssipulassa

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6a1eb457-f729-4463-9af5-264def0cf7d7

https://www.is.fi/politiikka/art-2000011774590.html

Ajankohtaista aluevaltuustosta: 9.12. kokouksen pääkohdat

Aluevaltuuston kokouksessa käsiteltiin sekä ajankohtaisia talousasioita että hyvinvointialueen keskeisiä kehityskohteita. Alla tiivis katsaus siitä, mitä kokouksessa nousi esiin ja mitä pidin tärkeänä tuoda esille.

Ajankohtaiset asiat ja luvut

Hyvinvointialueen muutoslupauksiin on panostettu yhteensä 25,7 miljoonaa euroa, ja LUVN on tekemässä kuluvana vuonna ylijäämäisen tuloksen. Omalääkärimalliin on saatu kahdeksan uutta lääkäriä, vaikkakaan tarkkaa aluerajausta ei kokouksessa nostettu esiin.

THL:n arvioiden mukaan kustannustasoltaan Länsi-Uusimaa on valtakunnallisesti keskitasoa. Lisäksi lasten ja nuorten määrä kasvaa alueellamme ja Lunna-palvelu on jo noin 180 000 asukkaan käytössä.

AVI:n huomautukset ja kehittämiskohteet

Aluehallintovirasto nosti esiin useita kehittämistarpeita:

  • Onnettomuuksia tulee vähentää ja tulipalojen määrä puolittaa vuoteen 2030 mennessä.
  • Pelastustoimen resurssit ja väestönsuojelu on varmistettava.
  • Työhyvinvointiin ja työturvallisuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota.
  • Uudellamaalla sote-integraatiota ja yhteisiä investointeja tulee vahvistaa edelleen.
  • Lasten ja nuorten riippuvuus- ja mielenterveyspalvelut on turvattava perustasolla.
  • Sote-tietojen oikeellisuutta ja tiedonhallintaa on kehitettävä.

Taloustilanne: ylijäämää, mutta myös kysymyksiä

Talousarvioon esitettiin muutoksia sekä käyttö- että investointitalouteen. Alijäämä saadaan katettua jo tämän vuoden aikana tai ensi vuoden alkupuolella ja kokonaisuudessa on tulossa 47 miljoonan ylijäämä.

On kuitenkin aiheellista pohtia, missä määrin ostopalveluista tehdyt yli 10 miljoonan euron säästöt ovat järkeviä, jos samalla ennaltaehkäiseviin palveluihin olisi voitu panostaa ja ehkä välttää osa AVI:n huomautuksista.

Puheenvuoroni talousarviosta

Nostin esiin useita kohtia, jotka vaativat päättäjiltä tarkkaa seurantaa ja konkreettisia toimenpiteitä:

Vammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminta sekä kesätoiminta
Vuonna 2026 lakisääteinen vastuu siirtyy kunnista hyvinvointialueelle. Tämä ei kuitenkaan näy budjetissa. On tärkeää varmistaa, ettei palveluun synny katkosta ja että toiminta järjestetään turvallisesti.

Omaishoito
Lakisääteinen korotus ei saa tarkoittaa tiukempia myöntämiskriteerejä. Omaishoitajien vapaat ja lyhytaikaishoito ovat yhä riittämättömiä, ja jos tukea ei ole saatavilla, kustannukset siirtyvät nopeasti raskaampiin palveluihin.

Ikääntyneiden ravitsemus
Nykykäytännöissä on selviä puutteita. Vajaaravitsemuksen seulonta ei johda riittävästi toimenpiteisiin. Ennaltaehkäisevä ravitsemustyö on tutkitusti tehokasta ja kustannuksia säästävää ja meidän on vahvistettava tätä työtä.

Lasten ja nuorten palvelut
Opiskeluhuoltoon on tulossa lisäresursseja, mikä on hyvä. Samalla on varmistettava, ettei ennaltaehkäisy heikkene, jos ostopalveluja vähennetään ilman oman henkilöstön vahvistamista. Alueelliset erot on otettava huomioon, eikä tasapuolisuus saa tarkoittaa mekaanista yhdenmukaistamista.

Vammaispalvelut
Esteettömyys, saavutettavuus ja oikea-aikaisuus ovat keskeisiä. Prosessien parantaminen ei riitä, jos palveluihin ei pääse ajoissa.

Järjestöjen tuki
Järjestöt ovat korvaamaton osa palvelukokonaisuutta, mutta avustusten reaaliarvo laskee. Tätä kumppanuutta ei saa päästää heikkenemään.

Keskustan näkökulmasta ihmislähtöisyys, ravitsemushoito ja ennaltaehkäisy ovat investointeja, jotka maksavat itsensä takaisin sekä hyvinvointina että pitkän aikavälin säästöinä.

Jätetyt aloitteet ja kysymykset

Jätin kokouksessa kaksi asiaa etenemään:

  1. Valtuustoaloitteen, jossa esitin, että palautuneet järjestöavustukset palautetaan takaisin järjestöjen käyttöön sen sijaan, että ne menevät yhteiseen kassaan.
  2. Aluevaltuustokysymyksen, joka koskee vammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä kesätoiminnan järjestämisvastuun siirtymistä hyvinvointialueelle vuonna 2026.

Ravitsemusterveyden edistäminen vaatii tekoja, ei vain kyselyitä ja ylätason puhetta

Osallistuin sosiaali- ja terveysministeriön järjestämään webinaariin “Ravitsemusterveyden edistämisen ja liikuntaneuvonnan itsearviointi – työkaluja kehittämiseen”, jossa esiteltiin uusia arviointityökaluja hyvinvointialueiden käyttöön.

Webinaarissa käytiin läpi kaksi kyselytyökalua:

  • Itsearviointikysely ravitsemusterveyden edistämisen ja ravitsemushoidon arviointiin, jonka tarkoituksena on tukea hyvinvointialueiden kehittämistyötä, auttaa tunnistamaan onnistumisia ja kehittämiskohteita sekä priorisoimaan toimenpiteitä.
  • Itsearviointikysely liikuntaneuvonnan kehittämiseen, joka kokoaa alueellista tietoa yhteistyökäytännöistä, vaikuttavuuden seurannasta ja menetelmistä.

Ylätason ohjausta, missä konkretia?

Webinaarin sisältö jäi valitettavasti hyvin ylätasolle. Vaikutelma oli, että nämä kyselyt on laadittu lähinnä ministeriön omiksi ohjausvälineiksi, eikä vastaamaan kentän todellisiin haasteisiin, kuten vajaaravitsemuksen seulonnan ja hoidon puutteeseen.

Esitin useita kysymyksiä:

Alueella on aloitteestani tehty työtä vajaaravitsemuksen seulonnan ja hoidon sisällyttämiseksi ikääntyneiden hoitopolkuun, mutta käytäntö ei ole vielä levinnyt koko alueelle.

Kysyin ministeriöltä muun muassa:

  • Miten ministeriö aikoo ohjata hyvinvointialueita niin, että seulonta ja hoito otetaan käyttöön koko maassa?
  • Miten varmistetaan, että seulonta johtaa konkreettisiin toimenpiteisiin, ei vain arviointiraportteihin?
  • Mihin itsearviointikysely on tarkoitus johtaa ja kuka seuraa, mitä toimenpiteitä sen perusteella syntyy?
  • Miten lääkäreille ja muille ammattilaisille saadaan lisää ravitsemuskoulutusta?
  • WHO on äskettäin hyväksynyt uuden ICD-11-diagnoosikoodin aikuisen vajaaravitsemukselle (5B72), mikä on merkittävä kansainvälinen askel kliinisessä ravitsemuksessa. Miten näette, että tämä uusi luokitus voisi tukea ravitsemusterveyden edistämistä ja käytännön kehittämistyötä Suomessa, erityisesti ikääntyneiden vajaaravitsemuksen ehkäisyssä ja hoidossa?

Ministeriön vastaukset olivat höttöisiä ja vältteleviä

Ministeriön tarjoamat vastaukset olivat valitettavasti varsin höttöisiä. Sain muun muassa linkin, jonka mukaan hoitotyö seuraa vajaaravitsemuksen seulontojen tekemistä, mutta kuka seuraa seulonnoista syntyviä toimenpiteitä ja niiden vaikutuksia?

Ministeriö liikkuu aivan liian ylätasolla, vaikka kentällä tarvitaan nyt konkreettisia ohjeita ja yhdenmukaista toimeenpanoa. Totesin webinaarissa, että ministeriön vahvempaa ohjausta tarvitaan, sillä muuten asukkaat ovat epätasa-arvoisessa asemassa riippuen siitä, missä hyvinvointialueella sattuvat asumaan.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että kyselyt on tehty lähinnä hyvinvointialueiden omien suunnitelmien tueksi, eikä ohjaamaan todellisiin muutoksiin. Oli jopa hieman surkuhupaisaa, että ministeriössä kyseltiin, kuka on kyselyä käyttänyt ja mitä siitä on seurannut.

Seulonta on tehtävä velvoittavaksi ja koko maan kattavaksi

Itsearviointi ei voi olla päämäärä. Sen täytyy johtaa käytännön toimenpiteisiin, jotka ovat samanlaisia eri puolilla maata. Kansalaisilla on oltava yhtäläiset oikeudet ravitsemukselliseen tukeen asuinpaikasta riippumatta.

Nyt kun hyvinvointialueilla neuvotellaan ensi vuoden talousarvioista ja taloussuunnitelmista, vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito tulisi ottaa taloudellisena ja inhimillisenä prioriteettina.

  • Pelkästään Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella säästöpotentiaali on noin 25 miljoonaa euroa vuodessa ikääntyneiden osalta, ja yli 50 miljoonaa euroa, jos seulonta ja hoito ulotettaisiin kaikkiin yli 18-vuotiaisiin.
  • Itä-Uudenmaan alueella vastaavat säästöt olisivat lähes 6 miljoonaa euroa vuodessa.

Nämä luvut eivät ole toiveajattelua, vaan tutkitusti realistisia arvioita. THL:n ja kansainvälisten tutkimusten mukaan vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito voisivat tuoda Suomessa jopa 600 miljoonan euron vuosittaiset säästöt.

WHO:n uusi diagnoosikoodi tarjoaa suunnan

WHO:n hyväksymä uusi ICD-11-diagnoosikoodi (5B72) aikuisen vajaaravitsemukselle on merkittävä askel kliinisessä ravitsemuksessa. Se tekee vajaaravitsemuksesta virallisesti tunnistettavan ja hoidettavan sairauden. Suomessa tämä tulisi nähdä mahdollisuutena parantaa ravitsemushoidon laatua, tiedonkeruuta ja seurantaa, eikä vain hallinnollisena yksityiskohtana.

Ministeriön on aika siirtyä arvioinneista ja kyselyistä konkreettisiin päätöksiin ja velvoittavaan ohjaukseen. Ilman sitä vajaaravitsemuksen seulonta jää paperille, eikä potentiaalisia säästöjä tai terveyshyötyjä saavuteta.

Itsearviointi ei riitä, vaan tarvitaan toimeenpanoa, joka takaa kaikille suomalaisille yhdenvertaisen ravitsemushoidon.

Hyvinvointialueen strategiapäivitys ja ennaltaehkäisyn sekä kokonaiskuvan puute

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on julkaissut luonnoksen strategiasta vuosille 2026–2029. Asiakirja on kunnianhimoinen ja painottaa uudistumiskykyä, kustannustehokkuutta ja teknologian hyödyntämistä. Silti monista kohdista nousee huoli: ollaanko keskittymässä liikaa yksittäisiin toimenpiteisiin ja unohtamassa ennaltaehkäisyn ja varhaisen tuen ratkaiseva merkitys?

Ennaltaehkäisy jää varjoon

Luonnoksessa tunnistetaan, että palvelujärjestelmä painottuu edelleen reagointiin ja ongelmien korjaamiseen, ei ennaltaehkäisyyn. Tämä on rehellinen lähtökohta, mutta herää kysymys: miksi konkreettiset linjaukset ennaltaehkäisevästä työstä ovat niin vähäisiä?
Strategialuonnoksessa nostetaan esiin yksityiskohtia, kuten lasten palveluissa digitaalinen hyvinvointikysely. Sinänsä se voi olla hyödyllinen, mutta jos huomio keskittyy vain tällaisiin yksittäisiin välineisiin, vaarana on, että suuremmat kokonaisuudet jäävät huomiotta. Juuri näin on käynyt neuvolapalveluiden kohdalla.

Neuvola puuttuu kokonaan ja sen asema on heikentynyt

Yksi silmiinpistävimmistä puutteista strategiassa on neuvolatoiminnan täydellinen sivuuttaminen. Neuvola on suomalaisen ennaltaehkäisevän työn kulmakivi, jonka kautta tavoitetaan lähes kaikki lapsiperheet riippumatta perheen taustasta. Neuvolassa tunnistetaan varhaisessa vaiheessa niin terveydellisiä kuin sosiaalisia haasteita ja se on perheille luontevin ja matalin kynnys saada tukea ja ohjausta.

On huolestuttavaa, että strategialuonnoksessa neuvolaa ei mainita lainkaan. Tämä antaa kuvan, ettei sen merkitystä lasten ja perheiden hyvinvoinnin perustana ymmärretä. Samalla todellisuudessa neuvolapalvelujen saatavuutta on heikennetty. Aikoja on vähennetty, ja yhteydenpito on siirretty yhä enemmän mobiilisovellus Lunnan varaan. Lunna on sinänsä hyvä ja kehittyvä väline, mutta se ei voi olla ainoa tapa ottaa yhteyttä.

Neuvolaan saa toki yhteyden puhelinpalvelun kautta tietyinä aikoina, mutta omalle tutulle neuvolan työntekijälle ei voi enää soittaa suoraan. Tämä etäännyttää asiakasta ja vie pois juuri sen turvallisen ja luottamuksellisen suhteen, joka neuvolatyön ytimessä on. Tätä ei voi kutsua tehostamiseksi tai palvelujen parantamiseksi, vaan päinvastoin, kyse on palvelun laadun heikentämisestä.

Jos neuvola jätetään strategiassa sivuun, vaarana on, että sen rooli ennaltaehkäisevänä ja matalan kynnyksen tukena rapautuu entisestään.

Ikääntyneiden palveluissa teknologia ei yksin riitä

Ikääntyneiden kohdalla strategialuonnos korostaa kotiin vietävää teknologiaa ja tilannekeskuksia. Nämä voivat tuoda turvaa, mutta niihin liittyy riski: palvelu yksipuolistuu, jos ihmisen läsnäolon ja yhteisöllisyyden merkitys jää varjoon. Yksinäisyys ja turvattomuuden tunne eivät ratkea sensoreilla.

Lisäksi strategiassa ei juuri puhuta vajaaravitsemuksesta, joka on ikääntyneiden hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kannalta ratkaiseva tekijä. Vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito ovat sekä kustannusvaikuttavaa että inhimillisesti tärkeää työtä, mutta ne jäävät täysin varjoon. Tämä on jälleen esimerkki siitä, kuinka arkea koskevaan, konkreettiseen ennaltaehkäisyyn ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota.

Vammaisten palvelut ovat näkymättömiä strategiassa?

Vammaisten ihmisten näkökulma jää strategiassa lähes piiloon. Puhutaan kyllä asiakaslähtöisistä poluista ja saavutettavuudesta, mutta konkreettiset linjaukset vammaisten palveluiden kehittämiseksi loistavat poissaolollaan. Tämä on huolestuttavaa, sillä vammaiset ihmiset ovat usein palvelujärjestelmän suurkuluttajia ja tarvitsevat jatkuvaa tukea. Heidän asemansa tulisi näkyä strategiassa paljon nykyistä selkeämmin.

Strategialuonnos nostaa esiin monia pieniä yksityiskohtia, kuten digikyselyitä, sovelluksia ja sensoriratkaisuja, mutta iso kuva jää liian usein hahmottamatta. Neuvola puuttuu, ikääntyneiden ravitsemuksesta ei puhuta ja vammaisten palvelut jäävät taka-alalle.

Jos strategia ei tunnista näitä puutteita ja korjaa niitä, vaarana on, että hyvinvointialueen resurssit kuluvat edelleen ongelmien korjaamiseen sen sijaan, että niihin puututtaisiin ajoissa. Todellinen uudistus edellyttää, että keskitymme ennaltaehkäisyyn ja peruspalveluihin, eli niihin isoihin, vaikuttaviin kokonaisuuksiin, jotka luovat pohjan kaikelle muulle.

Vajaaravitsemus on inhimillinen ja taloudellinen haaste, johon hallitus ei näytä tarttuvan

Kirjoitin hiljattain mielipidekirjoituksen ikääntyneiden vajaaravitsemuksesta ja sen ehkäisyn tärkeydestä. Tämä kirjoitus on julkaistu sekä Suomenmaa-lehdessä että Länsi-Uusimaassa ja 19.8 myös Helsingin Sanomissa ja Länsiväylässä.

Ikääntyneiden vajaaravitsemus on luultua yleisempi ja usein unohdettu ongelma. Heikentynyt ravitsemustila huonontaa toimintakykyä, lisää sairastumisten ja kaatumisten riskiä sekä johtaa usein ennenaikaiseen laitostumiseen. Kyse ei ole vain inhimillisestä kärsimyksestä, vaan myös merkittävästä kustannustekijästä hyvinvointialueille.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella vajaaravitsemusta seulotaan ja hoidetaan jo joissakin ikääntyneiden palveluissa. Osaamista ja tahtoa on, mutta systemaattinen ja koko aluetta koskeva toimintamalli puuttuu. Laajasti käyttöön otettu seulonta- ja hoitomalli voisi merkittävästi parantaa ikääntyneiden toimintakykyä ja vähentää raskaampien palvelujen tarvetta.

Nyt käsittelyssä oleva hallituksen esitys rahoituslain muuttamisesta (HE 38/2025 vp) toisi mahdollisuuden parantaa hyte-toimien rahoitusta ja vajaaravitsemuksen seulonta olisi juuri sellainen vaikuttava toimenpide, jolla hyvinvointialue voisi saada sekä parempia tuloksia että lisärahoitusta. Länsi-Uusimaa voisi tässä olla edelläkävijä.

Mutta kokonaisuudessaan hallituksen esityksessä on ongelmansa. Hyte-kertoimen kasvattaminen voi käytännössä johtaa siihen, että ennaltaehkäiseviin toimiin pystytään panostamaan vain siellä, missä resursseja jo on. Tämä voi lisätä alueellista eriarvoisuutta ja heikentää haavoittuvimmassa asemassa olevien ikäihmisten asemaa erityisesti haja-asutusalueilla.

Samalla on vaikea ymmärtää valtiovarainministerin esittämiä uusia leikkauksia ja sosiaaliturvaministerin pyyntöjä laatia listoja sosiaaliturvasta leikattavista asioista. Se on järjetöntä ja laiskaa politiikkaa. Inhimillisyydellä ja oikeanlaisilla, vaikuttavilla toimilla saataisiin aikaan parempia säästöjä ja mikä tärkeintä, parempaa elämää ihmisille. Mutta valitettavasti tämä ei tunnu olevan tämän hallituksen todellinen tavoite.

Ikäihmisten vajaaravitsemuksen ehkäisy on esimerkki siitä, miten sekä taloudelliset että inhimilliset hyödyt voidaan saavuttaa yhtä aikaa. Tarvitaan vain tahtoa nähdä kokonaisuus ja sijoittaa ennaltaehkäisyyn siellä, missä sen vaikutukset olisivat suurimmat.

Voit lukea mielipidekirjoitukseni Suomenmaasta alta olevasta linkistä ja Länsi-Uusimaan 14.8.2025 ilmestyneestä näköis- sekä printtilehdestä sekä 19.8 ilmestyneestä Helsingin Sanomista.

Lukijalta: Vajaaravitsemuksen seulonnalla terveyden lisäksi säästöjä – voiko hallituksen hyte-esitys lisätä eriarvoisuutta hyötyjen sijaan?

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011419859.html

https://www.lansivayla.fi/paakirjoitus-mielipide/8764827?fbclid=IwdGRjcAMaPV1leHRuA2FlbQIxMQABHjSWMLAQN66ymH3fw0WmpqFRIsrVX7gTfpBXw3qS5zu6Jk2BV8E8GQrQTg-1_aem_4oFuX6M9hNV_VquRwZhcpw