Miksi tutkimme, jos emme toimi?

Mäntynummen koulurakennuksen ongelmat ovat olleet esillä vuosia. Niin kauan, että lapset ovat ehtineet kasvaa päiväkodista yläkouluun, altistuen jatkuvasti sisäilmaongelmiin ja rakenteellisiin riskeihin. Vuosien varrella on teetetty lukuisia tutkimuksia – kalliita sellaisia – jotka ovat toistuvasti osoittaneet kiinteistön sisäilman ja rakenteiden vakavat puutteet. Olemme saaneet kattavaa asiantuntijatietoa, mutta päätöksenteossa olemme juuttuneet epäröintiin. Kysyn: miksi tilaamme tutkimuksia, jos ne eivät johda konkreettisiin toimenpiteisiin?

Tämän tilanteen suurin uhri on Mäntynummi ja sen lapset. Päätöksenteon tehottomuus on johtanut siihen, että lapset ja henkilökunta joutuvat työskentelemään kiinteistössä, jonka tiedetään olevan haitallinen terveydelle. Kaikki eivät oireile, mutta kaikki altistuvat. Miksi olemme sallineet tämän jatkua näin pitkään?

Kokouksessa käsiteltiin Mäntynummen monitoimijatalon toteutussuunnitelmaa. Valitettavasti esityksessä oli jälleen yksi merkittävä haaste: päätösteksti ei ollut riittävän selkeä eikä yksiselitteinen. Ehdotus ”osittain uudisrakennuksena, mikäli uusimpia rakennusosia voidaan hyödyntää” jättää liikaa tulkinnanvaraa. Tämä voi johtaa epäjohdonmukaisuuksiin toteutuksessa ja siten lisäkustannuksiin tai ongelmiin.

Olisin mieluummin nähnyt teknisen lautakunnan alkuperäisen, asiantuntijoiden perusteleman esityksen suoraan osana valtuuston päätöstä. Se olisi linjannut yksiselitteisesti:

  1. Mäntynummen monitoimijatalo toteutetaan kokonaan uudisrakennuksena.
  2. Ei-käyttöön jäävät vanhat rakennukset, pois lukien liikuntasali, puretaan.
  3. Uudisrakennus suunnitellaan muuntojoustavaksi, jotta tiloja voidaan tulevaisuudessa laajentaa tai pienentää tarpeen mukaan.

Tämä olisi ollut selkeä ja johdonmukainen ratkaisu, joka perustuu asiantuntijatietoon ja takaa terveellisen, turvallisen ja kustannustehokkaan lopputuloksen.

Jos tekisin vastaesityksen, se perustuisi juuri tähän. Mutta en tehnyt vastaesitystä. Mäntynummi ja sen oppilaat ansaitsevat vihdoin päästä eteenpäin. Olemme viivyttäneet hanketta jo liian pitkään, ja nyt on tärkeintä saada toteutus liikkeelle.

Toivon kuitenkin, että jatkossa päätöksentekomme on selkeämpää ja nojaa johdonmukaisesti asiantuntijoiden suosituksiin. Emme voi sallia tilannetta, jossa tutkimuksia teetetään loputtomasti ilman, että ne johtavat todellisiin toimenpiteisiin. Päätösten on oltava niin selkeitä, että ne toteutuvat ilman viivästyksiä tai epäselvyyksiä.

Mäntynummen monitoimijatalo on tärkeä investointi, joka vaikuttaa lapsiemme terveyteen ja henkilökunnan työhyvinvointiin. Nyt on aika varmistaa, että tämä hanke viimein etenee ja tuottaa terveelliset, turvalliset ja tarkoituksenmukaiset tilat vuosikymmeniksi eteenpäin.

On aika mennä eteenpäin.

Puheenvuoroni kaupunginvaltuuston kokouksessa liittyen Mäntynummen monitoimijatalon toteutussuunnitelmaan:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, viranhaltijat sekä kokousta seuraavat

Mäntynummen koulurakennuksen ongelmat ja mahdolliset ratkaisut ovat olleet pitkään esillä. Vuosia. Olemme teettäneet kalliita tutkimuksia, jotka ovat kerta toisensa jälkeen osoittaneet rakennuksen sisäilma- ja rakenteelliset ongelmat. Näistä tutkimuksista on saatu kattavaa asiantuntijatietoa, mutta silti päätöksentekomme tuntuu etenevän epäröiden, vaikka on asetettu työryhmiä ja käyty keskusteluja. Kysyn teiltä: miksi tilaamme tutkimuksia, jos ne eivät johda selkeisiin ja konkreettisiin toimenpiteisiin?

Mäntynummi ja sen lapset on joutunut päätöksenteon tehottomuuden sivulliseksi uhriksi.

Tämän lisäksi tässä esityksessä on kuitenkin yksi merkittävä haaste. Päätösteksti ei ole riittävän selkeä eikä yksiselitteinen, vaan jättää liian paljon tulkinnanvaraa. Esimerkiksi ehdotus ”osittain uudisrakennuksena, mikäli uusimpia rakennusosia voidaan hyödyntää” on hämmentävä ja voi johtaa epäjohdonmukaisuuksiin toteutuksessa. Olisin mieluummin nähnyt, että teknisen lautakunnan ammattilaisten selkeä ja perusteltu esitys olisi suoraan tuotu osaksi valtuuston päätöstä – tekstinä, jonka ammattilaiset ovat analyysien ja tutkimusten perusteella nähneet parhaaksi.

Jos tekisin vastaesityksen, tekisin sen niin, että päätösteksti korjattaisiin vastaamaan teknisen lautakunnan alkuperäistä suositusta:

  1. Mäntynummen monitoimijatalo toteutetaan kokonaan uudisrakennuksena.
  2. Ei-käyttöön jäävät vanhat rakennukset, pois lukien liikuntasali, puretaan.
  3. Uudisrakennus suunnitellaan niin, että sen tiloja voidaan tulevaisuudessa laajentaa tai pienentää.

Tämä olisi selkeämpi ja johdonmukaisempi linjaus, joka perustuu asiantuntijatietoon ja takaa terveellisen, turvallisen ja kustannustehokkaan ratkaisun.

Mutta en tee vastaesitystä. Mäntynummi ja sen oppilaat ansaitsevat jo päästä eteenpäin. Tärkeintä tässä vaiheessa on, että saamme hankkeen liikkeelle ja varmistamme sen toteutuksen sellaisena, joka palvelee kaupunkilaisia parhaalla mahdollisella tavalla. On kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että päätöksenteossamme hyödynnetään jatkossa selkeästi asiantuntijoiden suosituksia, eikä jätetä avainkysymyksiä avoimiksi tai tulkinnanvaraisiksi.

Arvoisat valtuutetut, meillä on mahdollisuus tehdä nyt vihdoin päätös, joka varmistaa terveelliset ja turvalliset tilat lapsille ja henkilökunnalle. Toivon, että tämä päätös vie Mäntynummen hankkeen viimein eteenpäin kohti toteutusta. Mennään eteenpäin.

Kiitos.

Luonnollisesti salin vasemmalta laidalta tuli laidallinen minulle puheenvuoroni jälkeen.

Arvojen ja ratkaisujen ristiriita aluevaltuustossa

Eilinen aluevaltuuston kokous oli monella tapaa silmiä avaava ja tunteita herättävä. Keskustelu Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen talousarviosta vuodelle 2025 osoitti, kuinka syvä ristiriita vallitsee arvojen ja konkreettisten ratkaisujen välillä. Keskustan ryhmänä emme voineet hyväksyä talousarvioesitystä, joka hakee säästöjä hinnalla millä hyvänsä – erityisesti omaishoitajien palkkioiden sekä lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kustannuksella ja jälleen pienen kunnan, tällä kertaa Siuntion palvelujen lakkauttamisella.

Kannatin aluevaltuutettu Frantsi-Lankian vastaesitystä omaishoitajien palkkioiden säilyttämisestä, perheiden palvelujen leikkauksien perumista ja Siuntion vuodeosaston toiminnasta ja Wickströmin tekemää vastaesitystä Siuntion vuodeosaston toiminnasta. Näissä esityksissä korostui inhimillisyys ja vastuullisuus, jotka ovat päätöksenteon peruskiviä.

Omaishoitajat ja perheiden palvelut säästöjen kohteena

Talousarviossa omaishoitajien palkkioiden leikkaaminen esitetään ratkaisuna talouden tasapainottamiseksi. Tämä on paitsi epäinhimillistä myös taloudellisesti lyhytnäköistä. Leikkaukset voivat johtaa siihen, että omaishoitajat eivät jaksa jatkaa työtään, ja hoivavastuu siirtyy julkiselle sektorille – huomattavasti korkeammilla kustannuksilla.

Lasten ja nuorten palveluihin kohdistuvat 1,3 miljoonan euron säästöt ovat erityisen huolestuttavia. Ne vaarantavat ennaltaehkäisevän työn ja lisäävät jo ennestään kuormittuneen lastensuojelun painetta, esimerkiksi ostopalveluiden leikkausten vuoksi. Resurssipula näkyy konkreettisesti myös, kun esimerkiksi Lohjalla lopetetaan LUVNin osallistuminen Ankkuritoimintaan – erittäin vaikuttavaan työhön, joka pyrkii auttamaan 10–17-vuotiaita nuoria rikos- ja ongelmakierteiden katkaisemiseksi. Tämä päätös on järkyttävä esimerkki yhteistyön päättämisestä ilman ymmärrystä sen seurauksista.

Ennaltaehkäisevä työ – jälleen leikkausten kohteena

Vuosi toisensa jälkeen olemme kuulleet poliittisissa puheenvuoroissa korostuksia siitä, kuinka ennaltaehkäisevään työhön ja varhaiseen puuttumiseen on panostettava. Tämä on ollut myös yksi hyvinvointialueiden perustamisen keskeisistä perusteista: parantaa perustason palveluita ja ennaltaehkäistä ongelmia ennen kuin ne kasvavat suuriksi ja kalliiksi. Ja mitä nyt nähtiin – jälleen? Jatkuvasti? Ennaltaehkäisystä leikataan.

HUSin taloudenpidosta käytiin kokouksessa useita puheenvuoroja, joissa todettiin, että sinne menee liikaa rahaa. Mutta jos haluamme keventää erikoissairaanhoidon kustannuksia, miksi emme panosta juuri ennaltaehkäisyyn? Hyvin hoidettu perusterveydenhuolto ja ennaltaehkäisevät palvelut vähentävät HUSin kustannuksia merkittävästi. Tämä yhtälö on niin ilmeinen, että sen jatkuva sivuuttaminen herättää väistämättä kysymyksiä päätöksenteon perusteista.

Investointisuunnitelman ongelmat

Investointisuunnitelma vuosille 2026–2029 on kunnianhimoinen, mutta siinä on merkittäviä puutteita. Konkreettiset tiedot kampuskehityksen ja palveluverkon muutosten vaikutuksista puuttuvat, ja suunnitelma nojaa vahvasti valtion lainanottovaltuuksiin. Tämä altistaa sen merkittävälle epävarmuudelle ja voi vaarantaa alueellisen tasapuolisuuden.

Digitaaliset investoinnit, kuten asiakas- ja potilastietojärjestelmien yhtenäistäminen, ovat tärkeitä, mutta niiden riskit – kustannusten paisuminen ja aikataulujen viivästykset – on arvioitu puutteellisesti. Lisäksi kestävän kehityksen näkökulma jää investoinneissa liian vähälle huomiolle, vaikka se on kriittinen tekijä tulevaisuuden palveluiden rakentamisessa.

Tunteet kuumenivat kokouksessa

Kokouksessa kuultiin useita tunteikkaita ja jopa loukkaantuneita puheenvuoroja. Yksi mieleenpainuva hetki oli, kun valtuutettu ilmoitti suoraan, ettei äänestäisi tietyn toivomusponnen puolesta, koska se oli väärän puolueen tekemä ja väärään aikaan esitetty – ja puheenvuoron sävy kertoi myös henkilökohtaisesta loukkaantumisesta. Tämä sai miettimään, kuinka vahvasti henkilökohtaiset tunteet ja puoluepolitikointi voivat ajoittain varjostaa päätösten sisältöön keskittymistä.

Monessa puheenvuorossa toistui myös ajatus siitä, että olisi ollut helppoa jäädä talousarviosovun ulkopuolelle, mutta vaikeita päätöksiä pitää tehdä. Itse koen asian toisin. Sovun ulkopuolelle jääminen ei ole helppoa – se vaatii selkärankaa ja rohkeutta. On paljon helpompaa kulkea sovussa mukana ja myydä omat arvot, mutta siihen en voi lähteä. Omaishoitajien palkkioiden leikkaaminen ja lasten palveluiden heikentäminen ovat vastoin niitä arvoja, joita olen täällä puolustamassa.

Mitä tästä opimme?

Aluevaltuuston kokous muistutti, kuinka tärkeää on pysyä päätöksenteossa keskittyneenä siihen, mikä on asukkaiden kannalta kestävää ja inhimillistä. Talouden tasapainottamisen kiireessä ei saa unohtaa, keiden kustannuksella säästöt lopulta tehdään. Meidän on rakennettava päätöksiä, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen – ei vain tämän vuoden budjetin läpi viemiseksi.

Toisaalta kokouksessa oli nähtävissä myös poliittista tasapainottelua – erityisesti SDP:n osalta, joka onnistui taidokkaasti navigoimaan kriittisten puheenvuorojen ja hyväksynnän välimaastossa. Tämä ”kaksilla rattailla ajaminen” on taito sinänsä, mutta jättää avoimeksi kysymyksen linjakkuuden säilymisestä.

Voit katsoa puheenvuoroni täältä:

Aluevaltuustonkokous Siuntiossa – leikkaukset lähipalveluihin eivät ole kestävä tie

Ensi viikolla aluevaltuusto kokoontuu päättämään mm. vuoden 2025 talousarviosta sekä talous- ja investointisuunnitelmasta vuosille 2025–2027. Kokouksen pitopaikkana on Siuntio, mikä on vähintäänkin erikoista, kun otetaan huomioon, että talousarvioneuvotteluissa enemmistö aluevaltuustoryhmistä päätti lakkauttaa Siuntion lähipalveluita.

Lähipalvelut Siuntiossa uhattuna
Keskustan aluevaltuustoryhmä ei voinut hyväksyä talousarviosovun linjauksia juuri Siuntioon suunnattujen leikkausten vuoksi. Olemme pitäneet tärkeänä, että palveluiden turvaamiseksi käytäisiin neuvottelut kunnan kanssa. Siuntio on osoittanut halukkuutta tehdä yhteistyötä ja investoida esimerkiksi asumispalveluyksikköön. Tämä olisi voinut olla ratkaisu, joka hyödyttää sekä Siuntiota että hyvinvointialuetta. Valitettavasti tämä esitys ei saanut muiden ryhmien tukea. Palvelut vain lakkautetaan, mikä ei ole kestävää eikä oikeudenmukaista.

Leikkauksia lapsiperheiden ja omaishoitajien kustannuksella
Talousarviosovussa Keskustan ryhmän oli mahdotonta olla mukana myös siksi, että säästöjä kohdistettiin erityisesti lapsiperheisiin ja omaishoitajiin. Lasten ja nuorten palveluissa, kuten neuvoloissa, kouluterveydenhuollossa ja lastensuojelussa, henkilöstö on jo nyt tiukoilla. Nyt esitetyt säästöt uhkaavat palveluiden laatua ja henkilöstön jaksamista entisestään. Samoin omaishoitajien palkkiotaso, joka viime vuonna hyväksyttiin, joutuu jälleen tarkisteltavaksi. Jokavuotinen rumba palkkioissa on kohtuuton stressi omaishoitajille. Tämä on erityisen huolestuttavaa, sillä omaishoitajat tekevät korvaamatonta työtä, joka säästää julkisia varoja.

Inhimillisempää talouden tasapainottamista
Keskustan linja talousarvioneuvotteluissa oli selkeä: olemme sitoutuneet talouden tasapainottamiseen, mutta emme hinnalla millä hyvänsä. Uskomme maltillisempaan aikatauluun, jossa lähipalvelut turvataan ja säästöt toteutetaan inhimillisemmin. Talous voidaan saada kuntoon ilman, että se tehdään lapsiperheiden, omaishoitajien ja pienten kuntien kustannuksella.

Siuntio – symboli aluepolitiikan haasteille
On merkillepantavaa, että kokous pidetään juuri Siuntiossa. Tämä pieni, mutta aktiivinen kunta on nyt joutunut leikkauslistojen kärkeen. Samalla Siuntio toimii symbolina aluepolitiikan haasteille: kuinka turvaamme lähipalvelut ja tasapainoisen kehityksen koko hyvinvointialueella? Keskustan aluevaltuustoryhmän mielestä vastaus ei löydy lähipalveluiden alasajosta, vaan yhteistyöstä ja innovatiivisista ratkaisuista.

Kannustan alueen asukkaita ottamaan kantaa jo ennen kokousta, ota yhteyttä aluevaltuutettuusi, seuraa kokousta, puheita ja tekoja. Nyt tehtävät päätökset vaikuttavat suoraan siihen, millaisena lähipalvelut ja alueen hyvinvointi näyttäytyvät tulevina vuosina. Me Keskustassa seisomme edelleen sen takana, että taloutta tasapainotetaan, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Lähipalvelut, omaishoitajat ja lasten hyvinvointi ovat meille asioita, joista emme tingi.

Pääset lukemaan kokouksen esityslistaa täältä: https://luhva-d10julk.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2024416

Keskustan aluevaltuustoryhmän linja: Inhimillisempi talouden tasapainotus turvaten lähipalvelut



Keskustan aluevaltuustoryhmänä emme voineet hyväksyä talousarviosta käytyjen neuvotteluiden lopputulosta. Tämä päätös ei ollut kevyt, mutta se perustui vahvaan arvopohjaamme ja vastuulliseen näkemykseen, joka painottaa lähipalveluiden turvaamista ja inhimillistä lähestymistapaa talouden tasapainottamiseen. 


Erityisesti Siuntion kohdalla olemme korostaneet yhteistyön merkitystä kunnan kanssa. Olemme ehdottaneet neuvotteluja, joissa kunnan halukkuus investoida esimerkiksi asumispalveluyksikköön voitaisiin huomioida osana ratkaisua. Kunnan sitoutuminen terveyspalvelujen järjestämisen ohella olisi voinut luoda kestävän mallin, joka hyödyttää kaikkia osapuolia. Valitettavasti muiden ryhmien mielestä tämä ei ollut mahdollinen tie. Palvelut halutaan vain lakkauttaa, mikä on mielestämme väärä suunta. 

Lähipalveluiden puolustaminen ja maltillinen talouspolitiikka
Keskustan ryhmä ei myöskään hyväksynyt aiempaa palveluverkkoa koskevia ratkaisuja. Talousarvioneuvotteluissa esitetyt toimenpiteet, joissa vedotaan yksityisten paikkojen riittävyyteen, eivät vastaa alueen todellisia tarpeita. Meidän linjamme on selkeä: sitoudumme talouden tasapainottamiseen, mutta emme hinnalla millä hyvänsä. Inhimillisyys ja lähipalveluiden turvaaminen ovat keskiössä. 

Keskeiset painopisteet:
1. Lähipalvelut kuten Siuntiossa: Tarjotaan kestäviä ratkaisuja yhteistyössä kuntien kanssa sen sijaan, että palveluita vain lakkautetaan. 
2. Omaishoitajien asema ja palkkiotaso:

Tämän parantaminen on jo päätetty viime vuonna ja sen toteutumista tulee valvoa, ei joka vuosi laskea.
3. Lasten ja nuorten palvelut: Erityisesti lastensuojelussa, neuvoloissa sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa henkilöstö on asetettu kohtuuttoman tiukille. Tämä uhkaa pitkällä aikavälillä sekä henkilöstön jaksamista että palveluiden laatua. 

Kannustan kaikkia alueemme asukkaita ja toimijoita osallistumaan keskusteluun ja tuomaan esiin mielipiteitään. Meidän linjamme ei ehkä ole nopein, mutta se on kestävämpi ja inhimillisempi. Lähipalvelut, omaishoitajien asema sekä lasten ja nuorten hyvinvointi ovat asioita, joista emme voi tinkiä. 

Omaishoitajat ja perhepalvelut jätetty leikkausten varjoon


Kirjoitin mielipidekirjoituksen hyvinvointialueen talousarviosovusta. Sovimme toimittajan kanssa, että hän voi siteerata talousarviosovusta kirjoittamaansa artikkeliin minulta ryhmämme kannan.

Kirjoitin, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen talousarviosovussa omaishoitajat, lasten ja nuorten palvelut sekä perheet asetettiin kohtuuttoman leikkauspolitiikan eturintamaan.

Keskustan aluevaltuustoryhmä ei voinut hyväksyä neuvottelutulosta, joka tavoittelee säästöjä hinnalla millä hyvänsä. Vaikka talouden tasapainottaminen on tärkeää, se ei saa tapahtua kaikkein haavoittuvimpien ryhmien kustannuksella.


Omaishoidon palkkioihin lisättiin kyllä neuvottelujen aikana 3,5 miljoonaa euroa, mutta pohjaesityksessä oli selkeitä leikkaussuunnitelmia, jotka jäivät osin voimaan. Tämä vaarantaa omaishoitajien jaksamisen ja luo epävarmuutta heidän tulevaisuudestaan. Omaishoitajat tekevät korvaamatonta työtä, joka säästää hyvinvointialueelle miljoonia euroja vuosittain. Heidän palkkioidensa ja vapaittensa leikkaaminen ei ole taloudellisesti järkevää eikä inhimillisesti oikeutettua.


Talousarvioesityksessä lasten, nuorten ja perheiden palveluihin kohdistetaan säästöjä 1,3 miljoonan euron edestä. Tämä vaarantaa ennaltaehkäisevien palveluiden toimivuuden ja jo nyt ylikuormitetun lastensuojelun. Keskusta ei voi hyväksyä linjaa, jossa säästöjen kohteeksi joutuvat tulevaisuuden rakentajat – lapset ja nuoret – samalla kun heidän hyvinvointinsa turvaaminen pitäisi olla koko uudistuksen keskiössä.


Säästöjä on helppo esittää Excelissä, mutta todellisuus on toinen. Lyhytnäköiset leikkaukset omaishoidon tuista, perhepalveluista ja lastensuojelusta johtavat pitkällä aikavälillä suurempiin kustannuksiin. Kun omaishoitajat väsyvät ja lapset jäävät ilman riittävää tukea, kustannukset siirtyvät kalliimpiin palveluihin, kuten laitoshoitoon ja erikoissairaanhoitoon.

Keskusta on edellyttänyt, että hyvinvointialueille annettaisiin enemmän aikaa alijäämän kattamiseen. Hyvinvointialueet ovat toimineet vasta kaksi vuotta – on kohtuutonta odottaa täydellistä taloudellista tasapainoa näin lyhyessä ajassa. Valtion tulisi joustaa rahoituslain vaatimuksissa, jotta hyvinvointialueet voivat kehittää palvelujaan kestävällä tavalla ilman kohtuutonta painetta asiakkaille ja henkilöstölle.
Hyvinvointialueen budjetti pitää rakentaa kestävälle ja oikeudenmukaiselle pohjalle. Keskustan ryhmä ei voinut olla mukana sovussa, joka sivuuttaa asiakkaiden ja palveluiden käyttäjien näkökulmat. Meidän on turvattava omaishoitajien, lasten ja nuorten sekä kaikkien palveluita tarvitsevien asema – ei leikattava heidän hyvinvoinnistaan talouden nimissä.


Lotta Paakkunainen
Aluevaltuutettu (kesk.)

Synnyttäjien oikeuksien puolesta: Lohjan synnytysosaston lakkautus on virhe

Kirjoitin mielipidekirjoituksen Länsi-Uusimaahan Lohjan synnytysosaston lakkautuksesta sillä osaston lakkautus on räikeä virhe ja mahdollisesti lakia rikkova.

Synnytys on yksi elämän tärkeimmistä ja herkimmistä hetkistä, ja jokaisella synnyttäjällä tulisi olla oikeus tuntea olonsa turvalliseksi ja arvostetuksi. Siksi Lohjan synnytysosaston lakkauttaminen on paitsi alueellinen menetys, myös vakava virhe, joka lisää synnyttäjien epätasa-arvoa ja heikentää turvallisuutta. Lohja on ollut paikka, jossa synnyttäjät ovat saaneet laadukasta ja yksilöllistä hoitoa – jotain, mitä suuremmat sairaalat eivät aina pysty tarjoamaan resurssipulan keskellä. 

Omat kokemukseni eri synnytyssairaaloista tuovat tämän kontrastin selkeästi esiin. 

Hyvinkää: Komplikaatioiden varjossa
Ensimmäiset kaksi synnytystäni tapahtuivat Hyvinkään sairaalassa, ja kummassakaan ei selvitty ilman komplikaatioita. Esikoiseni menehtyi kuuden viikon ikäisenä vakavaan sydänvikaan, jota ei havaittu hänen elinaikanaan. Tämä surullinen kokemus jätti pysyvän jäljen, mutta myös toi esiin terveydenhuollon haavoittuvuudet. 

Toisessa synnytyksessäni Hyvinkäällä kohtasin huolimattomuuden, joka horjutti turvallisuudentunnettani entisestään. Synnytyssalissa oli rikkoutuneet laattaseinät, joiden sisältämä asbesti oli näkyvillä. Huomautettuamme asiasta meidät siirrettiin toiseen saliin, mutta kuulin myöhemmin, että alkuperäiseen saliin oli sijoitettu toinen synnyttäjä. 

Jorvi ja Naistenklinikka: Yksin tai liukuhihnalla
Toimiessani tukihenkilönä Jorvin sairaalassa näin läheltä, kuinka synnyttäjä jäi pitkälti yksin hoitohenkilökunnan kiireen vuoksi. Tämä ei ollut vain kuormittavaa minulle tukihenkilönä, vaan ennen kaikkea epäreilua synnyttäjälle, joka olisi tarvinnut enemmän tukea ja huolenpitoa. 

Naistenklinikalla oma synnytyskokemukseni oli toisenlainen, mutta ei vähemmän raskas. Suuren sairaalan kiireessä synnytys tuntui olevan enemmän prosessi kuin yksilöllinen kokemus. Omat huoleni lapseni voinnista sivuutettiin, ja myöhemmin paljastui, että lapsellani oli vakava sydänvika, joka vaati leikkausta. Tämä tieto oli murskaava – varsinkin kun sitä ei huomioitu ajoissa. 

Lohja: Turvaa ja inhimillisyyttä
Lohjan synnytysosastolla olen synnyttänyt kaksi lasta. Molemmat synnytykset olivat täysin toisenlaisia kuin aiemmat kokemukseni. Lohjalla tunsin oloni turvalliseksi ja hoidetuksi. Synnyttäjänä minut kohdataan ihmisenä, ei vain yhtenä osana terveydenhuollon kiireistä arkea. 

Lohjan henkilöstö ansaitsee kiitoksen – ei epäreilua kohtelua
HUSin toiminta Lohjan synnytysosaston henkilöstöä kohtaan on ollut ala-arvoista. Henkilökunta, joka on omistautunut työlleen ja synnyttäjien hyvinvoinnille, ansaitsisi kiitoksen ja tuen, ei lakkautuksen uhkaa ja vähättelyä. Olen yhdessä toisen äidin kanssa tehnyt tasa-arvovaltuutetulle kantelun, joka tutkii, ovatko Lohjan kesäsulku ja lakkautuspäätös laittomia. 

Synnytys ei ole paikka säästää – se on paikka priorisoida inhimillisyyttä ja turvallisuutta. Lohjan synnytysosasto ei ole vain sairaala, se on turvan symboli alueemme perheille. 

Kiitos, Lohjan henkilöstö – olette korvaamattomia.

https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/8105642?utm_source=bluetooth&utm_medium=social