Kategoria-arkisto:alueellinen tasa-arvo

Kun rata kulkee yli luonnon, ihmisten ja kotien

Länsiratalinjaus näyttää paperilla suhteellisen yksinkertaiselta viivalta, joka tuo nopeutta ja tehokkuutta liikkumiseen. Mutta maastossa se ei ole viiva, vaan metsäkaistaleita halkova betonileikkaus, jokien ylittämistä, pihapiirien häviämistä ja herkkien luontokokonaisuuksien katoamista. Kun katsoo YVA-selostusta (2020) ja sen yksityiskohtia Lohjan ja Nummi-Pusulan osalta, ymmärtää nopeasti, että kyse ei ole pelkästään infrasta. Kyse on luonnosta, ihmisistä ja koko alueen identiteetistä.

Etätyön aikakaudella liikennemäärät ovat pienentyneet, tarvitaanko rata edes tällaisena?

Viime vuosien etätyöbuumi on muuttanut liikkumista pysyvästi. Työmatkoja tehdään harvemmin ja pendelöinti erityisesti pääkaupunkiseudulle on vähentynyt. Liikennemäärät ovat pienentyneet valtakunnallisesti, eikä ole selvää, että kysyntä koskaan palaa entiselle tasolleen.

Onkin aiheellinen kysymys:
Miksi rakentaa jättihanke, jonka liikennetarpeet ovat pienentyneet ja jonka hyödyt kohdistuvat suppealle joukolle, mutta haitat kohdistuvat laajasti?

Lohjan väestörakenne: suurin osa ei asu keskustassa, asema ei ole saavutettavissa ilman autoa

On myös syytä muistaa, että Lohja ei ole pelkkä keskusta.

  • Lohjan keskustassa ja taajaman lähialueilla asuu noin 16 000 asukasta.
  • Mutta jopa noin 30 000 asukasta asuu muissa taajamissa, kylissä ja laajoilla maaseutualueilla.

Juuri näiltä alueilta on kaikkein haastavinta päästä mahdolliselle juna-asemalle, jos asemaa Lohjalle edes tulee. Moni joutuisi käyttämään autoa joka tapauksessa, mikä tekee arjen sujuvuuden kannalta koko ratayhteyden hyödyistä epävarmoja. Junarata ei tällöin ole todellinen vaihtoehto, jos liityntäyhteydet eivät toimi, matka-aika pitenee tai arjen sujuvuus kärsii.

Jos suurin osa hyötyjistä asuu jo valmiiksi liikenneyhteyksien äärellä, mutta suurin osa haitankärsijöistä asuu muualla, rakentaminen alkaa näyttää entistä vähemmän perustellulta.

Luonto, jota ei voi siirtää sivuun eikä palauttaa, jos se menetetään

Ratalinjaus kulkee alueella, joka on poikkeuksellisen arvokas ja herkkä. Se osuu suoraan useiden tiukasti suojeltujen lajien elinpiireihin:

  • Saukko liikkuu Hämjoella ja Raatinjoella, näitä reittejä rata pirstoo.
  • Viitasammakko, EU:n erityisesti suojelema laji, lisääntyy Halarin lammilla, rata kulkisi suoraan niiden yli.
  • Vuollejokisimpukka, yksi Suomen arvokkaimmista virtavesilajeista, on havaittu Hämjoessa.
  • Lohjan alueella on neljä lepakoiden luokan I kohdetta, joiden hävittäminen on yksiselitteisesti kielletty.
  • Ratalinjaus halkaisee FINIBA-lintuvedet ja uhkaa paahdeympäristöjä, jotka ovat valtakunnallisesti tärkeitä uhanalaisten hyönteisten elinalueita.
  • Liito-oravan elinpiirit pirstoutuvat laajalla alueella.

Nämä eivät ole yksittäisiä havaintoja. Ne muodostavat kokonaisuuden, jota ei voi kompensoida maastoon istutettavilla taimilla tai rakentamalla muutaman kilometrin mittaisia siirtymäsiltoja. Kun tällaiset elinympäristöt menetetään, ne menetetään pysyvästi.

Ei pelkkä luontokysymys, vaan myös monen koti, eläke ja elinkeino jää raiteiden alle

Luonto ei ole ainoa, joka joutuu väistymään. Ratalinjaus vaikuttaa suoraan myös ihmisten elämään.

Monelle tämä rata ei ole lupaus nopeammasta yhteydestä, vaan uhka elämäntyölle.
Sen alle jää:

  • Koteja, jotka ovat olleet suvun hallussa sukupolvien ajan.
  • Maatiloja ja metsätalousalueita, joiden tulevaisuus muuttuu arvottomaksi yhdessä yössä.

Kun maa lunastetaan valtiolle, se tapahtuu usein niin pienellä korvauksella, ettei sillä voi tosiasiassa korvata menetettyä elantoa tai kotiseutua. Rata ei siis ole vain tekninen hanke, vaan se on taloudellinen ja sosiaalinen isku monen ihmisen arkeen.

Miksi tästä ei puhuta tarpeeksi?

Ratahanke esitellään usein “mahdollisuutena” ja “kasvun moottorina”. Kun lukee YVA-selostuksen, huomaa, että vaikutukset Lohjan ja Nummi-Pusulan kohdalla ovat kaikkea muuta kuin positiivisia:

  • merkittäviä
  • pitkäkestoisia
  • vaikeasti tai mahdottomasti lievennettäviä

Tästä huolimatta poliittinen ilmapiiri ohjaa helposti siihen, että hankkeelle ei “uskalleta” sanoa ei. Se nähdään valtakunnallisesti tärkeänä. Mutta paikallisella tasolla nämä vaikutukset ovat todellisia, konkreettisia ja koskettavat sekä luontoa että ihmisiä.

En vaadi hankkeen hautaamista valtakunnallisella tasolla. Vaadin realismia ja vastuullisuutta.
Nummi-Pusulan ja Lohjan kohdalla tarvitaan:

  1. Uusi linjaustarkastelu, joka kiertää herkimmät luontoarvot ja asutut alueet. (tuskin tulee tapahtumaan)
  2. Lisäselvityksiä, jotka tehdään maastossa eikä kartalla. (tuskin tulee tapahtumaan)
  3. Ihmisten elinkeinon, asumisen ja turvallisuuden todellista huomioimista. (tuskin tulee tapahtumaan)
  4. Avoin kysymys: onko koko hankkeen kulku tällä alueella perusteltavissa, edes periaatteessa?

Tämä rata ei voi olla hanke, jossa luonto ja ihmiset nähdään esteinä eikä arvoina. Meidän on voitava tunnustaa se, minkä YVA osoittaa selkeästi: nykyinen linjaus ei ole ekologisesti, sosiaalisesti eikä taloudellisesti oikeudenmukainen.

Jos rakennamme tulevaisuutta, sitä ei voi tehdä niin, että kadotamme sen luonnon ja ne kodit, joiden varaan alueen identiteetti, hyvinvointi ja elinvoima ovat rakentuneet.

Ihmisarvo on jakamaton ja siksi naistoimintaa tarvitaan

Minut on valittu Keskustan Nummen paikallisyhdistyksen edustajana Uudenmaan Keskustanaisten hallitukseen. Olen aidosti kiitollinen tästä luottamuksesta. Luottamustehtävät eivät koskaan ole itsestäänselvyyksiä ja otankin tämän tehtävän vastaan nöyryydellä, innolla ja vahvalla halulla tehdä työtä hyvinvoinnin, yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden puolesta.

Viime viikkoina olen pysähtynyt miettimään myös laajemmin sukupuoleen perustuvaa yhdistystoimintaa. Onko se tätä päivää? Pitäisikö meidän jo olla siirtyneet eteenpäin rakenteista, joissa sukupuoli määrittää toimintaa tai osallistumista? Osittain ajattelen niin. Ihmisten elämäntarinat, kokemukset ja identiteetit ovat tänä päivänä moninaisempia kuin koskaan. Sukupuoli ei ole ainoa eikä usein edes tärkein tekijä, joka määrittelee osallistumisen tapaa.

Mutta samaan aikaan maailma ympärillämme kertoo toisenlaista tarinaa.

Naisviha on jälleen noussut pintaan suoremmin, räikeämmin ja yhä hyväksytymimmässä muodossa. Vähemmistöjen oikeudet ovat murenemassa ja feministinen ajatusmaailma, joka vuosikymmenten ajan on kantanut meitä kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa, tuntuu ottaneen kolauksen. Keskustelukulttuuri on koventunut. Hyväntahtoinen oletus ihmisyydestä on heikentynyt. Kaikkien tasavertainen kohtaaminen ei ole enää itsestäänselvyys.

Juuri siksi naistoimintaa tarvitaan.

Tarvitaan tiloja ja yhteisöjä, joissa voidaan tarkastella arkea ja päätöksiä naisnäkökulmista yhtä aikaa kriittisesti ja ratkaisukeskeisesti. Tarvitaan kanavia, joista käsin voimme puolustaa yhdenvertaisuutta ja turvallisuutta aikana, jolloin nämä perusarvot eivät ole suojassa. Tarvitaan vaikuttamista, joka on lempeää mutta päämäärätietoista, kuuntelevaa, mutta rohkeaa.

Keskustalaisena minua ohjaa vahvasti yksi periaate: ihmisarvo on jakamaton. Jokainen ihminen on arvokas syntymästään lähtien ilman ehtoja, kategorioita tai vertailua. Tätä on alkiolaisuus parhaimmillaan: syvää luottamusta ihmisyyteen ja siihen, että yhteiskuntaa tulee rakentaa aina heikoimmankin näkökulmasta käsin. Kun ihmisarvo on jakamaton, kenenkään arvo ei voi nousta toisen arvoa korkeammaksi. Siksi myös tasa-arvotyö ja naisten äänen esillä pitäminen eivät ole vastakkain muiden oikeuksien kanssa, vaan ne ovat osa samaa ihmisarvon puolustamista.

Otan tämän tehtävän vastaan siitä ymmärryksestä käsin, että naisten ääni ei saa hiljetä. Ei tänään, eikä huomennakaan.

Miksi lapsiperheköyhyys kasvaa, vaikka tiedämme sen seuraukset?

Lapsiperheköyhyys on noussut julkiseen keskusteluun ja se on tärkeää pitää näkyvillä. Viime kuukausien uutiset ja tutkimukset piirtävät yhteisen, pysäyttävän kuvan: Suomessa yhä useampi lapsi elää perheessä, jonka tulot eivät riitä arjen tarpeisiin.

Köyhyyden kasvu ei ole pelkkä tilastoluku

THL:n arviot kertovat karua kieltä: pienituloisten määrä kasvaa Suomessa enemmän kuin ennakoitiin. Arvioiden mukaan jopa 110 000 ihmistä putoaa pienituloisuuden rajan alle ja 27 000 heistä on lapsia.
Sosiaaliturvaleikkauksilla ja heikennyksillä on tässä kehityksessä selkeä rooli. Kun lapsiperheiden tuloja pienennetään ja tukiverkkoa heikennetään, vaikutus näkyy suoraan lasten arjessa: ruokalautasella, harrastusmahdollisuuksissa ja vanhempien jaksamisessa.

Itlan datakatsaus: monikerroksinen ongelma

Itlan artikkeli “Lapsiperheköyhyys datana” syventää keskustelua tuomalla esiin ilmiön moniulotteisuuden.
Vuonna 2023 noin 120 000 lasta eli pienituloisessa perheessä, se on 12,2 % kaikista lapsista. Köyhyys ei jakaudu tasaisesti: se on yleisempää yksinhuoltajaperheissä, työttömien ja sairastuneiden vanhempien kodeissa sekä tietyillä alueilla Suomessa.

Itla muistuttaa, että köyhyys ei ole vain rahasta kiinni. Se liittyy myös sosiaaliseen osallisuuteen, koulutukseen ja mielenterveyteen. Kun perheen arki on jatkuvaa selviytymistä, lapsen mahdollisuudet keskittyä oppimiseen, kaverisuhteisiin ja tulevaisuuden haaveisiin kaventuvat.

Turun yliopisto: lapsuuden köyhyys seuraa aikuisuuteen

Turun yliopiston Aurora-artikkeli nostaa esiin vielä pysäyttävämmän näkökulman: köyhyys lapsuudessa jättää pitkän varjon aikuisuuteen.
Tutkimukset osoittavat, että lapsuuden perheen pitkäaikainen toimeentulotuen saanti moninkertaistaa riskin jäädä ilman toisen asteen tutkintoa, joutua taloudellisiin vaikeuksiin ja kärsiä mielenterveysongelmista aikuisena.

Toisin sanoen lapsiperheköyhyys ei ole vain tämän hetken kriisi, vaan se rakentaa jo nyt eriarvoista tulevaisuutta seuraaville sukupolville.

Sama viesti kolmesta suunnasta: emme voi katsoa sivusta

Vaikka MTV:n uutinen, Itlan analyysi ja Turun yliopiston tutkimus lähestyvät aihetta eri suunnista, niiden sanoma on yhteinen: lapsiperheköyhyys on kasvussa, ja sen seuraukset ovat vakavia ja pitkäkestoisia.

  • MTV korostaa talouspolitiikan ja sosiaaliturvan vaikutuksia.
  • Itla kuvaa ilmiön laajuutta ja arjen todellisuutta datan kautta.
  • Turun yliopisto muistuttaa köyhyyden ylisukupolvisista vaikutuksista.

Yhdessä ne muodostavat varoituksen, jota ei voi ohittaa: jos emme nyt tue lapsiperheitä, maksamme hintaa tulevaisuudessa inhimillisesti ja yhteiskunnallisesti.

Mitä pitäisi tehdä?

Ratkaisuja on olemassa. Itlan mukaan keskeistä on varmistaa riittävä ja selkeä sosiaaliturva, vanhempien työllisyyden tukeminen, koulutuksen saavutettavuus ja peruspalvelujen vahvistaminen.
Turun yliopiston tutkijat korostavat myös lapsivaikutusten arviointia kaikessa päätöksenteossa: jokainen talouspäätös vaikuttaa lopulta lapsiin.

Mutta tarvitaan muutakin. Tarvitsemme yhteistä tahtoa nähdä köyhyys paitsi tilastona myös ihmisten todellisuutena.
Se alkaa pienistä teoista: harrastusmaksujen tukemisesta, ruoka-avun arvostamisesta, perheiden jaksamisen huomioimisesta työelämässä.

Lapsiperheköyhyys ei ole vain joidenkin perheiden ongelma. Se on yhteinen mittari sille, miten hyvinvointivaltio voi.
Jos emme huolehdi lapsista nyt, emme voi puhua aidosti kestävästä tulevaisuudesta.


Lähteet:

Länsi-Uudenmaan sote-myllerrys: 35 palvelupistettä suljetaan. Kuinka lähipalvelusi muuttuvat?

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue (Luvn) on keskellä suurta murrosta, kun se käynnistää edellisellä valtuustokaudella hyväksytyn palveluverkkopäätöksen toimeenpanon. Tämä päätös merkitsee alueella kaikkiaan 35 sosiaali- ja terveyspalvelujen toimipisteestä luopumista.

On erittäin tärkeää huomata, että Keskusta ei ollut mukana tätä koskevassa sovussa. Me vastustimme päätöstä, sillä näimme sen heikentävän lähipalveluiden saavutettavuutta. Nyt päätöstä ryhdytään käytännössä toteuttamaan ja se näkyy monissa kunnissa suljettavina toimipisteinä.

Muutosten taustalla on hyvinvointialueiden ja kuntien välinen kolmen vuoden pakollinen vuokra-aika sote-kiinteistöille, joka päättyy vuoden 2025 lopussa. Laki velvoitti hyvinvointialueet vuokraamaan kiinteistöt kuntiin siirtymäajaksi, mutta nyt on aika tehdä valintoja: jatketaanko optiovuotta, vai puretaanko vuokrasuhteita.

Talousohjauksen alla hyvinvointialueet etsivät säästöjä luopumalla ylimääräisistä tiloista. Kunnille tämä on kuitenkin vaikea paikka, sillä ne tarvitsevat kiinteistöistään vuokratuloja.

35 sulkeutuvaa toimipistettä Espoosta Raaseporiin

Länsi-Uudenmaan kymmenen kunnan alueella muutokset näkyvät konkreettisesti:

  • Espoossa luovutaan kymmenestä tilasta, kuten Martinkadun terveysasemasta ja Virastotalo 3:n tiloista.
  • Lohjalla toiminta päättyy muun muassa Roution kotihoidon tiloissa, Harjulan monitoimitalossa ja Aunen tuvassa. Lisäksi hyvinvointialue luopuu Karjalohjan ja Sammatin terveysasemien kiinteistöistä. On myös hyvä muistaa, että Virkkalan terveysaseman toiminta on jo lakkautettu.
  • Raaseporissa luovutaan Grabbe Gårdenin ja Tammiharjun tiloista, joissa on toiminut perhe- ja päihdepalveluja.
  • Inkoossa, Siuntiossa, Hangossa, Karkkilassa ja Kauniaisissa suljetaan yksittäisiä, pienempiä palvelupisteitä.

Kaikkiaan 35 sote-toimipistettä poistuu käytöstä vuoden 2025 loppuun mennessä.

Harjulan monitoimitalossa matalan kynnyksen tuki nuorille säilyy

Toinen merkittävä muutos Lohjalla koskee Harjulan monitoimitaloa. Hyvinvointialue luopuu talossa aiemmin olleista sote-tiloista, mutta on erittäin tärkeää huomioida, että etsivä nuorisotyö ja Lohjan Ohjaamo (joka tarjoaa nuorille muun muassa työvoimapalveluja) ovat edelleen Lohjan kaupungin toimesta Harjulan tiloissa.

Talo on ollut vuosia erittäin vaikuttavan ja kustannustehokkaan ennaltaehkäisevän työn keskus. Ohjaamo toimii nuorten matalan kynnyksen kohtaamispaikkana, josta saa tukea muun muassa työhön, koulutukseen, asumiseen ja mielenterveyteen liittyvissä asioissa.

❗ Aiemmin Harjulassa toimi myös psykologi, terveydenhoitaja ja ehkäisyneuvola hyvinvointialueen järjestämänä, mutta nämä sote-palvelut siirrettiin terveysasemalle. Samalla matala kynnys avun hakemiseen nousi nuorten kannalta hieman korkeammaksi.

Hyvinvointialueuudistuksen tavoitteena oli parhaiden käytäntöjen leviäminen, mutta nyt pelkona on, että Harjulan Ohjaamon kaltainen, todistetusti toimiva malli on vaarassa heikentyä, vaikka kaupungin omat palvelut tiloissa jatkuvatkin.

Aunen tupa

Lohjalta poistuu myös ikääntyneiden tuetun asumisen yksikkö, Aunen tupa. Se on tarjonnut asukkaille mahdollisuuden itsenäiseen mutta turvalliseen asumiseen, yhdistettynä kotihoidon tukipalveluihin (turvapuhelin, ateriapalvelut) ja yhteisöllisyyttä tukeviin yhteisiin tiloihin.

Tämä kodinomainen ja turvallinen yksikkö lopettaa toimintansa vuoden 2025 loppuun mennessä osana palveluverkon uudistusta.

Keskusta kieltäytyi sopimuksesta, painopiste saavutettavuudessa

Keskusta ei osallistunut palveluverkkosopuun, eikä siten hyväksynyt näitä toimia.

Korostimme, että päätös johtaa lähipalveluiden heikkenemiseen ja että uudistuksessa olisi pitänyt painottaa enemmän saavutettavuutta ja ihmisten arjen sujuvuutta, ei ainoastaan kiinteistökustannusten karsimista.

Monen kunnan kohdalla huoli on todellinen: kun terveysasemia ja ikäihmisten asumisyksiköitä suljetaan, palvelut etääntyvät ja ihmisten kynnys hakea apua kasvaa.

Tämä on vaikea yhtälö: kaksi tiukassa taloudellisessa tilanteessa olevaa osapuolta (kunta ja hyvinvointialue) yrittää tasapainottaa talouttaan yhteisen vastuun, asukkaiden hyvinvoinnin, kustannuksella.

Kunnat ja hyvinvointialueet hankalassa tilanteessa

Kunnat joutuvat nyt pohtimaan, mitä tehdä tyhjiksi jääville kiinteistöille, kun vuokralainen lähtee. Samalla hyvinvointialueiden on löydettävä keinot tasapainottaa talouttaan.

Kyseessä on vaikea yhtälö: kaksi tiukassa taloudellisessa tilanteessa olevaa osapuolta, joilla on kuitenkin yhteinen vastuu alueen asukkaiden hyvinvoinnista.

Ravitsemusterveyden edistäminen vaatii tekoja, ei vain kyselyitä ja ylätason puhetta

Osallistuin sosiaali- ja terveysministeriön järjestämään webinaariin “Ravitsemusterveyden edistämisen ja liikuntaneuvonnan itsearviointi – työkaluja kehittämiseen”, jossa esiteltiin uusia arviointityökaluja hyvinvointialueiden käyttöön.

Webinaarissa käytiin läpi kaksi kyselytyökalua:

  • Itsearviointikysely ravitsemusterveyden edistämisen ja ravitsemushoidon arviointiin, jonka tarkoituksena on tukea hyvinvointialueiden kehittämistyötä, auttaa tunnistamaan onnistumisia ja kehittämiskohteita sekä priorisoimaan toimenpiteitä.
  • Itsearviointikysely liikuntaneuvonnan kehittämiseen, joka kokoaa alueellista tietoa yhteistyökäytännöistä, vaikuttavuuden seurannasta ja menetelmistä.

Ylätason ohjausta, missä konkretia?

Webinaarin sisältö jäi valitettavasti hyvin ylätasolle. Vaikutelma oli, että nämä kyselyt on laadittu lähinnä ministeriön omiksi ohjausvälineiksi, eikä vastaamaan kentän todellisiin haasteisiin, kuten vajaaravitsemuksen seulonnan ja hoidon puutteeseen.

Esitin useita kysymyksiä:

Alueella on aloitteestani tehty työtä vajaaravitsemuksen seulonnan ja hoidon sisällyttämiseksi ikääntyneiden hoitopolkuun, mutta käytäntö ei ole vielä levinnyt koko alueelle.

Kysyin ministeriöltä muun muassa:

  • Miten ministeriö aikoo ohjata hyvinvointialueita niin, että seulonta ja hoito otetaan käyttöön koko maassa?
  • Miten varmistetaan, että seulonta johtaa konkreettisiin toimenpiteisiin, ei vain arviointiraportteihin?
  • Mihin itsearviointikysely on tarkoitus johtaa ja kuka seuraa, mitä toimenpiteitä sen perusteella syntyy?
  • Miten lääkäreille ja muille ammattilaisille saadaan lisää ravitsemuskoulutusta?
  • WHO on äskettäin hyväksynyt uuden ICD-11-diagnoosikoodin aikuisen vajaaravitsemukselle (5B72), mikä on merkittävä kansainvälinen askel kliinisessä ravitsemuksessa. Miten näette, että tämä uusi luokitus voisi tukea ravitsemusterveyden edistämistä ja käytännön kehittämistyötä Suomessa, erityisesti ikääntyneiden vajaaravitsemuksen ehkäisyssä ja hoidossa?

Ministeriön vastaukset olivat höttöisiä ja vältteleviä

Ministeriön tarjoamat vastaukset olivat valitettavasti varsin höttöisiä. Sain muun muassa linkin, jonka mukaan hoitotyö seuraa vajaaravitsemuksen seulontojen tekemistä, mutta kuka seuraa seulonnoista syntyviä toimenpiteitä ja niiden vaikutuksia?

Ministeriö liikkuu aivan liian ylätasolla, vaikka kentällä tarvitaan nyt konkreettisia ohjeita ja yhdenmukaista toimeenpanoa. Totesin webinaarissa, että ministeriön vahvempaa ohjausta tarvitaan, sillä muuten asukkaat ovat epätasa-arvoisessa asemassa riippuen siitä, missä hyvinvointialueella sattuvat asumaan.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että kyselyt on tehty lähinnä hyvinvointialueiden omien suunnitelmien tueksi, eikä ohjaamaan todellisiin muutoksiin. Oli jopa hieman surkuhupaisaa, että ministeriössä kyseltiin, kuka on kyselyä käyttänyt ja mitä siitä on seurannut.

Seulonta on tehtävä velvoittavaksi ja koko maan kattavaksi

Itsearviointi ei voi olla päämäärä. Sen täytyy johtaa käytännön toimenpiteisiin, jotka ovat samanlaisia eri puolilla maata. Kansalaisilla on oltava yhtäläiset oikeudet ravitsemukselliseen tukeen asuinpaikasta riippumatta.

Nyt kun hyvinvointialueilla neuvotellaan ensi vuoden talousarvioista ja taloussuunnitelmista, vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito tulisi ottaa taloudellisena ja inhimillisenä prioriteettina.

  • Pelkästään Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella säästöpotentiaali on noin 25 miljoonaa euroa vuodessa ikääntyneiden osalta, ja yli 50 miljoonaa euroa, jos seulonta ja hoito ulotettaisiin kaikkiin yli 18-vuotiaisiin.
  • Itä-Uudenmaan alueella vastaavat säästöt olisivat lähes 6 miljoonaa euroa vuodessa.

Nämä luvut eivät ole toiveajattelua, vaan tutkitusti realistisia arvioita. THL:n ja kansainvälisten tutkimusten mukaan vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito voisivat tuoda Suomessa jopa 600 miljoonan euron vuosittaiset säästöt.

WHO:n uusi diagnoosikoodi tarjoaa suunnan

WHO:n hyväksymä uusi ICD-11-diagnoosikoodi (5B72) aikuisen vajaaravitsemukselle on merkittävä askel kliinisessä ravitsemuksessa. Se tekee vajaaravitsemuksesta virallisesti tunnistettavan ja hoidettavan sairauden. Suomessa tämä tulisi nähdä mahdollisuutena parantaa ravitsemushoidon laatua, tiedonkeruuta ja seurantaa, eikä vain hallinnollisena yksityiskohtana.

Ministeriön on aika siirtyä arvioinneista ja kyselyistä konkreettisiin päätöksiin ja velvoittavaan ohjaukseen. Ilman sitä vajaaravitsemuksen seulonta jää paperille, eikä potentiaalisia säästöjä tai terveyshyötyjä saavuteta.

Itsearviointi ei riitä, vaan tarvitaan toimeenpanoa, joka takaa kaikille suomalaisille yhdenvertaisen ravitsemushoidon.

Omaishoidosta ja lastensuojelusta ei saa tulla hallinnollisia sanoja

Aluevaltuuston lokakuun kokouksessa käsiteltiin talouden hyvää kehitystä ja alueen uutta strategiaa. Pidin puheenvuorot omaishoidon ja erityisen tuen lasten palveluiden kehittämisestä sekä lastensuojelun tilanteesta. Vaadin, että päätöksenteko perustuu avoimeen tietoon ja että perheiden arki otetaan aidosti huomioon, jotta hyvinvointialueen oman sloganin mukaan kaikki länsiuusimaalaiset voivat hyvin.

Aluevaltuuston lokakuun kokouksessa käsiteltiin monia tärkeitä teemoja, joista keskeisimpinä olivat hyvinvointialueiden rahoitustilanne sekä alueemme strategia vuosille 2026–2029.

Talouskatsauksen perusteella olemme Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella tekemässä merkittävää tulosparannusta. Talousarvio on laadittu 76 miljoonan euron ylijäämäiseksi, ja tulos näyttää paranevan vielä noin 31 miljoonalla eurolla. Konsernipalvelujen johtaja Syrjäsen arvion mukaan tämän vuoden ylijäämä riittää kattamaan aiemmat alijäämät, jotka lain mukaan olisi katettava vuoteen 2026 mennessä.

Vaikka LUVN:lla on muihin hyvinvointialueisiin nähden heikommat lähtökohdat, sillä meille siirtyneet kustannukset ovat olleet korkeammat (6,6 % vs. muiden 5,9 %) olemme tehneet nopeimmat tasokorjaukset ja sopeutukset, yhteensä noin 110 miljoonan euron edestä. Olemme myös ensimmäisten joukossa kattamassa alijäämämme. Toki talouden tämän päivän nopea kattaminen ja lyhytnäköisyys tulee näkymään tulevaisuudessa ikävänä pahoinvoinnin lisääntymisenä sekä talouden jyrkässä laskussa.

Strategiasovussa lähes kaikki valtuustoryhmät ovat mukana ja Keskusta sai mukaan useita meille tärkeitä painotuksia ja olemme olleet rakentavassa hengessä mukana viemässä hyvinvointialuetta eteenpäin.

Puheenvuorot omaishoidosta, lasten lomahoidoista ja lastensuojelusta

Pidin kokouksessa puheenvuorot tekemistäni aloitteista hyvän omaishoidon takaamiseksi sekä erityisen tuen lasten lomahoitojen kehittämiseksi, vaikka jälkimmäinen ei enää tullut valtuuston käsittelyyn. Lisäksi käytin puheenvuoron lastensuojelun tilanteesta tekemäni valtuustokysymyksen vastauksesta.

Omaishoitajien tilanne puhuttaa monella tasolla. Aloitteeseeni annettu vastaus oli valitettavasti epämääräinen. Siinä viitattiin useisiin kehittämishankkeisiin, mutta aloitteen keskeinen vaatimus, eli omaishoidon nykytilan selvittäminen ja sen pohjalta tehtävä kehitysohjelma jäi toteutumatta. Hankkeet ja kokeilut eivät yksin riitä, jos kokonaiskuva palveluiden riittävyydestä ja yhdenvertaisuudesta puuttuu.

Palvelusetelit ovat hyvä väline, mutta niiden käyttö ja saavutettavuus vaihtelevat alueittain. Esimerkiksi omaishoitajan vapaan aikainen palveluseteli on kiinteäarvoinen (167 euroa/vrk, enintään kolme vuorokautta kuukaudessa), mutta sen hyödyntämisessä on ollut alueellisia eroja. Tämä osoittaa, että pelkkä olemassaolo ei riitä, vaan käyttöä ja kattavuutta on seurattava ja kehitettävä määrätietoisesti.

Toinen aloitteeni, jonka allekirjoitti yli puoluerajojen 14 valtuutettua, koski erityisen tuen oppilaiden loma-ajan hoidon kehittämistä. Aloite ei edennyt valtuustoon, koska allekirjoittajia oli alle 15, mutta se on monille omaishoitajaperheille elintärkeä asia.
Perheet tarvitsevat ennakoitavaa, turvallista ja jatkuvaa hoitoa myös loma-aikoina. Nykyinen järjestelmä jättää perheet helposti epävarmuuden varaan. Tuttu ja toimiva hoitopaikka lapselle olisi samalla tukea vanhempien jaksamiselle ja hallinnolle kustannustehokasta.

Hyvinvointialueemme slogan on “jotta länsiuusimaalaiset voivat hyvin”. Sen ei pitäisi koskea vain suurta enemmistöä, vaan kaikkia asukkaita, myös omaishoitajia ja erityisen tuen lapsia perheineen. Lapsen etu on lakisääteinen velvoite, ja meidän tehtävämme on varmistaa, ettei yksikään perhe jää hallinnollisten rajojen väliin.

Kriittinen puheenvuoro lastensuojelukysymyksestä

Jätimme myös valtuustokysymyksen, jossa pyysimme selkeää analyysiä lastensuojelun toimintaedellytyksistä ja strategisista linjauksista. Valitettavasti saamamme vastaus oli käsittämättömän huono. Se jäi yleiselle ja hallinnolliselle tasolle, eikä vastannut kysymyksiin pyydetyllä tarkkuudella.

Alunperin olin kritisoinut ankarasti puheenvuorossani myös koko valtuustokysymysinstituutiota, sillä tällä kertaa se tuntui enemmän poliittiselta akrobatialta kuin aidolta tiedonhankinnalta. Jos kysymyksiin vastataan vain muodollisesti, ilman avoimuutta tai konkreettisia toimenpiteitä, on vaarana, että valtuustokysymykset jäävät pelkäksi näytelmäksi. Mutta koska minun on samalla kuitenkin todettava, että muihin kysymyksiin oli annettu parempia vastauksia. Ehkä siis annan tälle uudelle konseptille ja uudelle lastensuojelun vastuuviranhaltijalle vielä aikaa. Meidän luottamushenkilöiden tehtävä on varmistaa, että lasten ja perheiden ääni kuuluu päätöksenteossa ja että päätökset perustuvat tietoon, ei oletuksiin.

Muut tärkeät päätökset ja kannanotot

Kokouksessa kannatin valtuutettujen Hukarin (vihr) ja Kajavan (ps) tekemiä toivomusesityksiä, jotka liittyivät lasten ja nuorten huumekuolemien vähentämiseen. Nämä esitykset olivat tärkeitä muistutuksia siitä, että hyvinvointialueen on vahvistettava ehkäisevää työtä ja varmistettava, ettei yksikään nuori jää ilman tukea.

Lisäksi äänestin sen puolesta, että selvitetään tämän syksyn talousarvioneuvotteluita varten toteuttamisvaihtoehdot kustannuksineen päivittäisen lounasruokailun järjestämiseksi Olarinluoman tilapäismajoituksen yksikössä, osana asiakkaiden arjenhallinnan vahvistamista ja ilman henkilöstökustannusten lisäämistä. Tämä esitys ikävä kyllä ei saanut tarpeeksi kannatusta.

Olarinluoman tilapäismajoitus on sosiaalihuoltolain mukaista asumispalvelua täysi-ikäisille asunnottomille henkilöille, jotka tarvitsevat mielenterveys- tai päihdesairauden vuoksi lyhytaikaista, kiireellistä asumispalvelua. Päivittäinen lämmin ateria tukisi asiakkaiden hyvinvointia ja toisi arkeen rytmiä ja inhimillisyyttä, eli juuri niitä asioita, joilla on merkitystä, kun rakennetaan polkua pois asunnottomuudesta ja riippuvuuksista.

Katse eteenpäin

Olen jättänyt aluevaltuustolle toivomuksen, että laaditaan arvio omaishoidon ja erityisen tuen lasten palveluiden kattavuudesta ja vaikuttavuudesta suhteessa asukkaiden tarpeisiin. Lisäksi toivon, että kehittämistoimille asetetaan selkeät aikataulut ja mittarit, ja että etenemistä seurataan aktiivisesti aluevaltuustossa ja lautakunnissa.

Valtuustoaloitteiden ja kysymysten tulee olla välineitä todelliseen kehittämistyöhön, ei pelkkää muodollisuutta. Jokaisen länsiuusimaalaisen, myös omaishoitajan ja erityisen tuen lapsen, hyvinvointi on yhteinen tehtävämme.