alueellinen tasa-arvo – Sivu 41

Lapsiystävällistä

Lohjasta on tullut yksi niistä yhdeksästä kaupungista tai kunnasta, jotka ovat saaneet Suomen Unicefin lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen. On se hienoa. Oikeasti. Olin kyllä aivan varma, ettei Lohja saa sitä, mutta silloin en tiennyt, että lapsiystävällisyyttäkin voi katsoa monelta kantilta.

https://www.lansi-uusimaa.fi/artikkeli/599695-lohjalle-kiitosta-lapsiystavallisyydesta-aiemmin-lapsiystavallinen-kunta#.WmAjsXxbgR1.twitter

Vuonna 2014 esitettiin valtuustoaloitteessa, että Lohja hakisi Suomen Unicefilta lapsiystävällinen kunta – tunnustusta. Ohjelmaan Lohja hakeutui vuonna 2016, kun koululakkautuksista ja lukion lakkautuksesta oli jo päätetty.

Kartoituksen tehtyään kunta valitsee, mitä toiminnan osa-alueita se alkaa kehittää ja miten. Kaksivuotiskauden lopuksi kunta arvioi työnsä tulokset ja raportoi niistä UNICEFille.

Kunta siis itse arvioi omia tekojaan ja Unicef niiden perusteella myöntää tunnustuksen.

Millainen kunta on lapsiystävällinen?

Lapsiystävällisyys tarkoittaa UNICEFin mukaan sitä, että lapsen oikeudet toteutuvat. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että:

• Lapsiystävällisessä kunnassa lapsia kohdellaan tasa-arvoisesti kunnan asukkaina. Heidät otetaan mukaan palveluiden suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Jokaiselle lapselle turvataan yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua.

• Lapsi- ja nuorisopolitiikan ohjenuorana on YK:n lapsen oikeuksien sopimus. Kunnan päätöksenteossa hyödynnetään lasten ja nuorten tietämystä omasta arjestaan ja arvioidaan päätösten lapsivaikutuksia. Lapsen oikeus riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista näkyy kunnan talousarviossa.

• Sekä lapsille että aikuisille tiedotetaan lapsen oikeuksista. Lapsia ja nuoria rohkaistaan toimimaan kansalaisyhteiskunnassa ja he kokevat olevansa lähiyhteisönsä arvokkaita jäseniä.

Suomen UNICEFin lapsiystävällinen kunta -malli perustuu kansainväliseen esikuvaan (Child Friendly City), jota UNICEF on toteuttanut vuodesta 1996. Suomalainen malli kehitettiin yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin kanssa 2012–2013. UNICEF ottaa malliin uusia kuntia vuosittain (lähde Unicef Suomi)

https://www.unicef.fi/unicef/tyomme-suomessa/lapsiystavallinen-kunta-projektiesittely/

ehkä Unicef voisi miettiä uudestaan kriteerejään. Vai onko tällä tarkoituksena se, että hallinnon kautta alkaa teot?

Lapsiystävällisyys ei siis tarkoita sitä, että esimerkiksi 11 kilometrin koulumatka 8 vuotiaalla ei kestä 1,5 tuntia. Tai että kaupunki ei pitäisi lähtökohtanaan koulukuljetuksia suunnitellessaan sitä, että perusopetuslain mukaan koulumatka voi kestää 2,5 tuntia.

Otetaanpa koulumatkasta yksi esimerkki. Jos Karstun koulu lakkautetaan ja lapset siirtyvät Routionmäen kouluun:

Jos Karstulta lähtee koululainen kahdeksaksi Routiolle (koulu alkaa 8.15) kouluun lähtee bussi noin klo 7.10. Tämä tarkoittaa sitä, että kotoa on lähdettävä kävelemään noin kilometrin matkaa viimeistään 6.50 koska pysäkillä on oltava hyvissä ajoin. Routiolla bussi on 7.30.

Lapsille jää 45 minuuttia aikaa ennenkuin koulu alkaa.

Koulu puolestaan päättyy Routiolla 13.15 tai tasan 14.00. Yhtä kehnosti vuoroja tulee kotiinpäin Karstulle. Jos pääset 13.15 lähtee bussi klo 14.05. Jos pääset kahdelta et ehdi 14.05 bussiin vaan odotat klo 15.15 bussia.

Oletetaan, että koulu alkaa klo 8.15 ja päättyy klo 13.15. Lapsi lähtee kotoa 6.45. Koulu alkaa 8.15. Aikaa odotuksineen menee 1,5 tuntia.

Kotiinpäin tullessa odotat bussia 50 minuuttia, matkustat 23 minuuttia (Karstulla klo 14.28) ja kävelet kotiin 12 minuuttia (ohjeessa oleva aika kilometrin matkalle 4-luokkalaiselle). Kotona noin 14.45. Kotimatkaan aikaa 1,5 tuntia.

Lapsiystävällistä. Koulu on hieno, uusi ja moderni. Karstulainen koululainen istuu bussissa monta tuntia päästäkseen sinne. Tasa-arvoja mietittäessä ja lapsiystävällisyyttä mietittäessä tulisi miettiä myös istumisen vaaroja ja sitä, mistä bussissa istuminen on pois.

Lapsiystävällisten toimintojen ja ajattelun kehittämistyö on tärkeää, mutta niin myös todelliset teot.

Mikä olisi se realistinen taho määrittämään todellista lapsiystävällistä kaupunkia, kuntaa tai kylää? Määritelmät käytännön lapsiystävällisyydestä voisivat olla esimerkiksi tasa-arvoiset harrastusmahdollisuudet koko kunnan alueella, koulumatkojen ja koulupäivien mitta ja lisäksi kuulemiset.

On hienoa, että Suomen Unicef tällä tavalla pyrkii kannustamaan kuntia ja kaupunkeja lapsiystävälliseen päätöksentekoon, ehkä se joskus johtaa myös lapsiystävällisiin käytäntöihin.

Toistan vielä:

Kartoituksen tehtyään kunta valitsee, mitä toiminnan osa-alueita se alkaa kehittää ja miten. Kaksivuotiskauden lopuksi kunta arvioi työnsä tulokset ja raportoi niistä UNICEFille.

Kunta siis itse arvioi omia tekojaan ja Unicef niiden perusteella myöntää tunnustuksen. Kunta myös itse kartoittaa ja valitsee, millä toiminnan osa-alueella se on lapsiystävällinen.

Minua kiinnostaisi, että siinä vaiheessa, kun Unicef on miettinyt, että ansaitseeko kunta tunnustusta, onko kysytty muilta kuin hakijoilta itseltään, että ansaitseeko kunta ko tunnustuksen? Vai saavatko kaikki hakevat kunnat tunnustuksen?

Aluekeskukset kilpailuvalttina ja Lohjan nosteena

Lohjan talous on, kuten olemme moneen otteeseen kuulleet, huonohko, katastrofaalinen, mitä näitä nyt on. Tässä vaiheessa huomio tuleekin kohdistaa siihen, kuinka voimme saada kaupunkiimme lisää työpaikkoja ja enemmän veroäyrejä palveluiden tuottamiseen. Kuinka Lohja voi kilpailla pääkaupunkiseudun imussa muiden kuntien ja kaupunkien kanssa? Mitkä ovat ”lohjaiset argumentit”, kun perhe etsii uutta kotipaikkaa? Muut kaupungit voivat tarjota samat palvelut jopa lähempänä pääkaupunkia. Lohja ei ehkä pysty kilpailemaan muiden muuttokuntien kanssa voitokkaasti, sillä ne ovat sijainniltaan lähempänä pk-seudulla työssäkäyville ja osa jopa radan varrella. Nyt ei pelkkä ”omenakaupunki” eikä edes ”järvikaupunki” riitä.

Entä jos nostaisimme aluekeskukset kilpailuvaltiksemme? Ja yhä kasvavan vanhusväestön, jonka varaan voi kehittää myös erittäin tuottoisaa liiketoimintaa. Ollaan rohkeita, panostetaan hieman erilaiseen lähestymistapaan ja lähdetään kehittämään olemassa olevaa. Opitaan pois vanhasta ja siiloajattelusta ja pyritään luomaan jotain uutta. Lohjalla organisaatiomuutoksen myötä on pyritty eroon siiloista, mutta Karstun koulun tilaisuudessa kuulsi läpi, että siiloajattelu ei niin vain lähde kaupungin byrokraateista.

Nykyaikana työnteko ei ole sidottu aikaan eikä paikkaan. Ruuhka-aikaansa elävät perheet tarvitsevat hyvät palvelut ja yhä useampi haluaa elää maaseudulla. He tarvitsevat sujuvaan arkeensa lähelle päiväkodin, koulun ja mieluiten myös iltapäiväkerhon ja ehkä myös lukion arkeaan helpottamaan. Siten kyläkoulukeskuksiin, monitoimija-alueisiin on järkevää satsata, koska niissä saadaan synergiaetuja, esim. oppilashuollossa, kirjastotoimessa ja kulttuurin saralla. Niitä pystyttäisiin kehittämään lukemattomilla tavoilla, jos vain olisi tahtoa ja mahdollisuuksia -niin kuntalaisilla, kolmannella sektorilla kuin kaupungillakin.

Olin toissapäivänä Karstun alueen opetuksen järjestäminen tulevaisuudessa – tilaisuudessa, josta kirjoitin eilen. Olin hämmentynyt siitä, että asian selvitykseen ei oltu ehditty tekemään kunnon tutkielmia, tai edes lukemaan tutkimuksia aiheesta, mitä koulun lakkautus saattaa tehdä kylälle tai kuinka se voi vaikuttaa lapsen elämään ja perheeseen. Olen ollut monessa lakkautusrumbassa mukana ja olen lukenut teoksen, jos toisenkin aiheesta. Mutta niin ovat myös viranhaltijat olleet mukana. Eivätkä siltikään ole ehtineet.

Turun Yliopiston Sami Tantarimäellä on kiinnostavia ajatuksia liittyen kyliin ja kyläkouluihin ja muutaman asian voisin nostaa hänen ajatuksistaan tähänkin.
Hän totesi, että tutkimusten mukaan lähikouluja lakkautettaessa verrattiin niiden tuomia haittoja ja etuja.

Haittoina:
-perheiden ajankäyttö muuttuu
-lapset etääntyvät yhteisöstä
-perheen yhteinen aika vähenee
-tiivis yhteistyö koulun ja kodin kanssa muuttuu

myönteisinä asioina, etuina
+uudet kaverit
+uudet sosiaaliset verkostot lapsella
+uudet sosiaaliset verkostot vanhemmilla
+liikkuminen

Eräs mielenkiintoinen seikka, johon haluaisin pureutua ja asia, josta haluan muistututtaa on se, että:

Maaseutu ja kaupunki ovat kiistattomasti erilaisia sekä maantieteellisesti että asukasmäärältään ja asukastyypiltään. Tällä tarkoitan siis sitä, että useammin maalla-asuvan suku on asunut samassa talossa jo 400-500 vuotta. Sitä ei voi luokitella enää valinnaksi. Ihmiset, jotka ovat vapaaehtoisesti muuttaneet maalle, hakevat ehkä maaseudun väljyyttä, rauhaa, luontoa, mitä tahansa sieltä hakeekin. Työpaikat ovat usein kaupungissa, muualla. Työt eivät vielä toistaiseksi liiku samalla tavalla kuin ihmiset. Se pitäisi suoda kaikille. Vapaus valita asinpaikkansa. Ja yleensä työikäisillä on perhe, lapsia, joiden vuoksi usein myös asuinpaikkaa on katsottu sillä silmällä, että se koulu olisi edes kymmenen kilometrin päässä.

Eli tasa-arvoisuutta voi olla myös se, että siellä maalaiskylällä on se koulu, johon tullaan 10-20 km:n päästä, ei niin, että oppilaat lähtevät 40-50 km päähän. Tasa-arvoisuus ei ole sitä, että maalla istutaan autossa tuntikaupalla, että päästäisi kouluun. Tasa-arvoisuus ei näissä asioissa välttämättä tarkoita myöskään sitä, että on niitä koulukeskuksia ja että opetusryhmät ovat samankokoisia sekä kaupungissa että maalla. Se ei ole mahdollista. – koulut eivät ole sulatusuuneja – tasapäistäminen ei aina ole hyvä asia. Kaikki nyt vaan eivät ole samanlaisia. Toisaalta on tärkeää antaa ne tasa-arvoiset ja tasavertaiset mahdollisuudet. Tasa-arvoisuus on tärkeää, mutta liian pitkälle vietynä tasa-arvoisuus katoaa, esim. kaupunkialueella oleva koulu ja maaseudulla oleva koulu eivät maantieteellisestikään voi olla tasa-arvoisia.

Koulukeskuksiin, monitoimija-alueisiin on järkevää satsata. Saadaan synergiaetuja, esim oppilashuollossa, kirjastotoimessa, kulttuurin saralla, niitä pystyisi lukemattomilla tavoilla kehittämään, jos vain olisi tahtoa ja mahdollisuuksia, niin kuntalaisilla, kolmannella sektorilla kuin kaupungillakin. Esimerkkinä tästä Oinolan alakoulun, Nummen yläkoulun, Oinolan esikoulun, kaupungin ja Nummen kyläyhdistyksen kesken on suunniteltu ja toteutettukin yhteisiä tapahtumia, jolla on esitelty yhdistyksiä, käsityöläisten tuotoksia, alueen yrittäjät ovat olleet mukana esittelemässä uuden monitoimija-alueen mahdollisuuksia kivalla tavalla. Tälläkin tavalla tuodaan sitä omaa aluettaan, alueen omaa osaamista näytille. Rakennetaan alueylpeyttä, omasta koulusta ja koulualueesta, joka palvelisi alueena niin perheen pienimpiä kuin sitten iäkkäämpiäkin.

Yksi mielestäni kehitettävä asia olisi se, että kaupunki tekisi kolmannen sektorin kanssa yhteistyötä esim. koulun tekstiilityön tunnilla, kuten esimerkiksi Hyrsylän kyläkoulussa tehtiin. Kylämummot tulisivat esim virkkaamaan, neulomaan ja samalla auttaisivat oppilaita, opettajalle jäisi enemmän aikaa keskittyä opettamiseen, mummot opettaessaan pääsevät lasten seuraan ja kertomaan juttuja, oppilaat saisivat opetusta ja samalla seuraa mummoista ja ehkä vahingossa jäisi viisauden ajatuksia mieleen. Sosiaaliset taidot paranisivat ainakin huimasti, ainakin kehittyisivät. Lapsia se rikastuttaisi myös siinä suhteessa, että toisilla isovanhemmat ovat kaukana, eikä ole mahdollisuutta saada sitä kontaktia iäkkäämpään väestöön. Toisaalta onhan tässä upeassa ideassa heti ongelma: kuka kuljettaa?

Nummen yhtenäiskoulu tekee yhteistyötä alueen asukkaiden kanssa — Olavi Leikola ja Juhani Mannerkoski kertoivat Nummen yhtenäiskoulun 8. luokkalaisille Helsingin olympialaisista.

Olisiko mahdollista, että kaupungin toimialojen yhteistyö voisi parantua? Suunniteltaisiin yhdessä logistiikka:

kuljetukset -> aluksi esikoululaiset ja koululaiset kouluun -> sama auto hakee ikääntyvät ja vie palvelupisteelle, päivätoimintaan -> sama auto ajaa taas hakemaan kylämummot sovitusta paikasta ja vie koululle, jolloin jo esikoululaiset saattavat päästä kotiin ja kuski kuljettaa, jnejne.

lukujärjestys, koulujen lukujärjestykset tulisi siis synkronoida myös näiden asioiden kanssa

kyläruokailut ->kouluilla jää ruokaa usein yli, iäkkäät syövät välillä miten saattuu, ovat yksinäisiä, mitä jos alueen iäkkäät (jos alueella ei ole palvelu- tai päivätoimintaa) tulisivat koululle syömään?

kaikki nämä pitäisi samaan aikaan suunnitella. Saattaa olla haastavaa muuttaa byrokratian kulttuuria, mutta voisiko se tuoda säästöjä, voisiko kaupungin esimerkillinen yhteistyö luoda myös hyvää yhteishenkeä kuntalaisiin? Ollaan avoimia ja pyritään poisoppimiseen.

Mutta palveluverkon muutosten tuomia no, muutosten, arviointia tulisi tehdä ennen ja jälkeen. Ja, kuten edellä mainitsin, yksi tärkeä seikka on se, että olisimme avoimia uudelle. Uusille mahdollisuuksille ja vanhasta poisoppiminen. Ei ole helppoa.

Mahdollisen lakkautuksen jälkihoito on muutakin kuin koulukuljetukset, tulee arvioida minkälaisia alueellisia ja yhteisöllisiä vaikutuksia sillä on ollut. Asuinalueet elää ja yleensä ihmiset oppivat elämään uusien ratkaisujen kanssa. Tärkeää tässä vaiheessa on sanojen ja tekojen yhdenmukaisuus, eli vastuunkanto tehdyistä päätöksistä, ratkaisuista ja vastuunanto. Kuntalaiset kantavat vastuun yhä enemmän ja enemmän omista palveluistaan. Kuntalaiset tulevat käytännössä maksamaan enemmän ja enemmän palveluistaan. Toki maaseudulla se tulee kirpaisemaan enemmän pidempien etäisyyksien vuoksi.

Kun puhutaan palveluista, niiden laadusta ja määrästä, usein verrataan esim. Rovaniemelle. Hyvä vertaus, mukava, hyvä paikka, mielestäni vertaus pohjoiseen ontuu asuessamme näinkin lähellä pääkaupunkia.

Nummen Suomi100-juhlat

Sain ainutlaatuisen kunnian olla mukana tekemässä Suomi100-itsenäisyyspäiväjuhlaa Nummella. Lohjan kaupunki järjesti koko Lohjan kattavat juhlat ja kutsui kaikki aluetoimikunnat mukaan juhlien järjestämiseen tarkoituksena, että mahdollisimman moni iäkkäämpi ja varsinkin veteraani pääsisi osallistumaan juhliin.

Suunnittelutyöryhmä oli ihan mieletön, teimme juhlia yhdessä, Nummi ja Pusula. Tunnen syvää kiitollisuutta ja iloa saadessasi olla osa tätä upeaa työryhmää ja juhlaa. Saimme Nummen juhlaan juhlapuhujaksemme Heikki Tiilikaisen ja odotin hänen puhettaan todella paljon, kuten myös nuoremme puhetta.

Juhlamme avasi komeasti Nummen torvisoittokunta ja Jääkärimarssi

Jääkärimarssin jälkeen juhlaa jatkoi avaussanoilla Nummen alueseurakunnan aluepappi, Heikki Marjanen

Juhlapuhe oli hieno, Heikki Tiilikainen oli juuri niin kunnioitettava kuin odotin ja hänen asiantuntemuksensa on innoittavaa.

Koska Nummen ja Pusulan juhlissa tärkeänä teemana oli sukupolvien kohtaaminen, tuli työryhmässä esiin toive nuoren puheesta, kuulin työryhmän jäsenen toiveen puhujasta ja saimme hänetkin puhumaan. Nuutti, en voi sanoa kuin kiitos. Hänen puheensa sai minut liikuttumaan. Olen aina ollut sitä mieltä ja sanonutkin sen, että meidän nuoret ovat fiksuja ja Nuutin puhe vain vahvisti sitä.

Nuoren puheen juhlassa piti Nuutti Ruotsalainen. Nuutin puhe kirjoitukseni lopussa

Seppo Ahola tulkitsi Väinö Havaksen kirjeen pojalleen, ”testamentti pojalleni”. Laulu oli sykähdyttävä ja koskettava, Seppoa säesti pianolla Kaija Eerola.

Kiitos myös Nummen torvisoittokunnalle ja Antti Koskelle upeasta soitosta ja hienoista musiikkivalinnoista .

Suomi100 ei Nummella eikä Pusulassakaan ollut pelkkään juhlaa ja juhlan järjestämistä, vaan isona ja erittäin tärkeänä osana juhlavuotta meillä oli nuorilla oma projekti, jonka aikana he kävivät Nummen palvelukodissa, Niilonpirtissä, lukemassa iäkkäille ja haastattelemassa sodan kokeneita, lisäksi nuoret pohtivat monikulttuurisuutta ja omaa nuoruuttaan verraten sitä sodan aikaisten nuorten nuoruuteen. Tätä kaikkea he videoivat ja video lähetettiin ja esitettiin Lohjan pääjuhlassa. Oli ihana kokemus tehdä tätä yhdessä nuorten, Lohjan nuorisotoimen ja iäkkäiden kanssa. Oma tyttäreni oli mukana ja näin ollen pääsin seuraamaan projektia aika läheltä. Olen kiitollinen siitä, että oma nuoreni halusi lähteä siihen mukaan, pienellä suostuttelulla tosin, mutta loppujen lopuksi oli tyytyväinen itsekin, että oli siinä mukana.

Toinen hyvin tärkeä osa juhlavuotta oli Nummen ja Pusulan senioreiden tekemä työ sota-ajoista kertovista muistomerkkien esitteestä. Olavi Leikola kertoi elävästi tästä juhlassa julkistetusta sota-ajoista 1939-1944 kertovista vanhan Nummi-Pusulan muistomerkkien esitteestä.

Nummi-Pusulan tanhuujat olivat loihtineet ihanat tarjottavat ja oli upeaa, miten he jokainen olivat pukeutuneet kansallispukuihin.

Muuten, ihan erityiskiitos rakkaalle teinilleni, joka on ollut mukana työssä ja juontoparinani juhlassa.

Ennen juhlia oli jumalanpalvelus ja kunniavartio, johon kutsuttiin alueen 17-45 vuotiaita, jotta konkretisoituisi se, kuinka nuorina lähdettiin sotaan ja kuinka nuorena annettiin se suurin uhri.

Suomi 100 - kunniavartio Nummen sankarihaudoilla — Suomi 100 – kunniavartio Nummen sankarihaudoilla, Kuva Suvi Koivisto-Kanervo

Sankarihaudoille, jokaiselle, saimme seppeleet Saarelman puutarhalta. Olavi Leikola lahjoitti havut, Saarelman puutarha kutsui talkoisiin ja seppeleet valmistuivat talkoissa ennätysvauhtia. Nummi vastasi seppelehaasteeseen suurella sydämellä ja todella monen nummilaisen tekemänä.

Tämä vuosi on ollut todella ikimuistoinen ja varsinkin tämä itsenäisyyspäivä ja sen valmistelut. Todella moni on ollut tekemässä ja moni on ollut nauttimassa.

Ihana, rakas Nummi

Alla vielä oman nuoremme puhe:

Itsenäisyyspäivän juhlapuhe 6.12.2017 – Suomi100 – Nummen itsenäisyyspäivän juhla

Arvoisa juhlaväki, “On lottovoitto syntyä Suomeen”, sanotaan. Tämän lainauksen varmasti kaikki allekirjoittavat. Meillä on rauha, vapaus, turva, itsenäisyys ja mahdollisuus toteuttaa itseämme. Harvoin sitä tuleekaan ajatelleeksi, varsinkaan meidän nuorten, jotka ovat aina saaneet elää tässä lintukodossa. Mutta ei, eivät nuoret ajattele itsenäisyydestä välinpitämättömästi, päinvastoin. Monilla on varmasti sisimmässään se kokemus, kun nuori häviää sohvalta kymmenen ensimmäisen minuutin kohdalla Tuntematonta Sotilasta katsoessa. Sanat talvisota, Raatteentie, mottitaistelu, sisällissota ja Mainilan laukaukset ovat monille nuorille täysin tuntemattomia. Kyseiset termit ovat etäisesti tuttuja koulun penkiltä, mutta ne luokitellaan nuorison keskuudessa siihen samaan tuntemattomien kategoriaan. Tämä terminologian puute ei kuitenkaan poista sitä olennaista: isänmaallisuutta. Isänmaallisuus ilmenee nykysukupolven nuorissa eri tavoin: arvostamme ilmaista peruskoulua, hyvinvointivaltiota, kunnioitamme veteraaneja ja tiedämme mitä suomalaisuus meille tarkoittaa: täällä ei jätetä ketään yksin. Kysyin ikäisiltäni, mitä suomalaisuus heille merkitsee: ilmaista koulutusta, hyvinvointia, jääkiekkoa, neljä vuodenaikaa, jääräpäisyyttä, turvallisuutta ja tasa-arvoa. Yhden nuoren tulkinta suomalaisuudesta jäi minulle hyvin mieleen. Suomalaisuudesta voi ja pitääkin olla ylpeä. Jokaisessa maailman kolkassa suomalaisuutta pidetään arvostettavana asiana. Harva muu maa on pelannut korttinsa yhtä hyvin kuin me. Silti liian usein ihmiset ajattelevat, että nuoret ovat välinpitämättömiä. Ajatellaan, että nuorisoa ei kiinnosta. Tämä on täyttä puppua. Äskeisten perusteella voin väittää aivan toista. En minäkään täällä puhuisi, jos minua ei kiinnostaisi suomalaisuus. Nuorissa kytee meidän tulevaisuutemme. Nuorisolla on myös suuri vastuu tulevaisuuden suomalaisuudesta. Mielestäni meidän ei tarvitse olla huolissamme. Nuoriso tulee pitämään suomalaisuuden ja Suomen maailmankartalla. Nyt viime aikoina olen kuunnellut varsinkin vanhempien ihmisten suusta valitusta siitä, että nuoret eivät ole enää vastuuntuntoisia tai ystävällisiä, kuten “vanhoina aikoina”. Nuoret kuulemma viettävät kaiken aikansa puhelimillaan ja ovat eristäytyneitä ulkomaailmasta. Pyrin hajottamaan tätä myyttiä. Yhteiskunnan muuttuessa entistä modernimpaan suuntaan tarvitsee se myös entistä modernimpaa kansaa. Nuoriso edustaa sitä uutta sukupolvea, joka kantaa huolen ja vastuun tämän hyvinvointiyhteiskunnan ylläpidosta. En heti tuomitsisi lapsen uutta kännykkäpeliä – harrastuksellaan lapsi voi vielä rakentaa tulevaisuuden suuryrityksen. On kuitenkin asioita, joista minä en ole ylpeä. Kävelin puoli vuotta sitten rautatientorin halki. Torin laidalle oli kerääntynyt telttarakennelman ympärille suuri joukko ihmisiä Suomen lippujen kanssa. Suomen liput liehuivat ja teltan kyljessä luki “Suomi ensin!”. Sisimmässäni heräsi pieni järkytys. Suomen lippu ja Suomen Leijona on brändätty rasismille ja muukalaisvihalle. Onko totta, että Suomen lippu edustaa rasismia? Jos minulta kysytään, niin ei tietenkään. Sen kokemuksen jälkeen tajusin, että Suomalaisuuden kansallissymbolit edustavat suomalaisuutta. Suomalaisuus ei minulle eikä nuorisolle tarkoita rasismia tai itsekeskeisyyttä. Koen pikemminkin kansalaisvelvollisuudeksi käyttää suomalaisuuden symboleita ja kunnioittaa Suomen lippua. Nyt olemme vaarallisilla vesillä, kun yksi ääriryhmä pyrkii varastamaan suomalaisuuden symboleita. En usko, että tämä ilmiö olisi mikään erittäin huolestuttava trendi. Nuoriso on entistä tasa-arvoisempaa ja uskoo entistä enemmän sekä monikulttuurisempaan, että myös vapaampaan Suomeen. Nyt itsenäisyyden juhlavuonna emme voi laittaa päätämme koloon ja piiloutua ulkomaailmalta. Suomalaisuutta pitää tuoda aktiivisesti esiin myös ulkomailla. Suomalaiset muodostavat sellaisen kansan ja yhteiskunnan, joka ei toimi eristäytyneenä. Olemme aktiivisessa vuorovaikutuksessa ulkomaailman kanssa ja sitä linjaa tulee jatkaa. Tämän takia ensi tammikuun presidentinvaalit ovat tärkeät. Kansainvälisyys, avoimuus ja monikulttuurisuus ovat avainsanoja, jotka edistävät suomalaista ulkopolitiikkaa. Nämä periaatteet omaavat lähes kaikki presidenttiehdokkaat. Nationalismin huolestuttavan globaalin nousun lomassa presidenttimme on vastuussa suomalaisuuden kuvasta. Emme halua Yhdysvaltojen, Venäjän tai Pohjois-Korean pamppujen vaikuttavan meidän sisäisiin asioihin. Suomalaisuuden määrittävät me kansana, ei kukaan muu. Sen lisäksi, että solidaarisuutta pitää huomioida myös ulkopolitiikan pamppujen suhteen, pitää solidaarisuutta harjoittaa lisää myös kotimaassamme. Tänä iltana presidentti ottaa vastaan suuren määrän julkisuuden henkilöitä ja muita avainhenkilöitä nauttimaan julkisuudesta, ruuasta ja Linnanjuhlien surullisen kuuluisasta boolista. Samaan aikaan yhteiskuntamme vähävaraiset kamppailevat raha-asioiden kanssa. Tähän luokkaan kuuluvat ensisijaisesti työttömät ja me, opiskelijat. Olen koko puheeni ajan hehkuttanut suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan hyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta. On kuitenkin asioita, joissa on vielä parantamisen varaa. Käyn itse lukiota ja siihen asiaan perehtyneenä voisin pitää itseäni alan asiantuntijana. Nykyään nuorelta edellytetään 3000€:n budjetointia koulutarvikkeisiin, mitä pidetään valitettavasti jo normina – kyllähän siihen kaikilla on rahaa. Jo kolumneissani olen asiasta puhunut – ei maailman parhaassa koulutusjärjestelmässä ole sijaa maksulliselle koulutukselle. Kyse on vain arvoista. Se sikseen – olemme kaikki Suomalaisia ja oman soppamme keittäneet – halusimme sitä tai emme. Vaikka kaikesta löytäisi kritisoitavaa, haluaisin, että nyt itsenäisyyden juhlavuonna käsittelisimme asioita, joista voimme olla ylpeitä. Tämä itsenäisyyden juhlavuosi on ensimmäinen luokkaansa, jossa nuoret ovat päässeet valokeilaan. Tasavaltamme presidentti Sauli Niinistö on tehnyt loistavan päätöksen ja järjestänyt mm. nuorison edustajia Linnan juhliin. Tämä on sitä nuorisoa tukevaa politiikkaa, mitä pitäisi harjoittaa enemmän. Nuoriso on syytä pitää valokeilassa, sillä monissa muissa maissa se ei ole itsestäänselvyys. Suomi on maailman paras paikka elää. Nuori saa varttua rauhassa ja hänellä on turvattu tulevaisuus. Suomi on turvallinen ja yksi maailman tasa-arvoisimmista maista. Sen lisäksi Suomi on sananvapauden kärkisijoilla ja meillä on maailman vapain media. Näiden superlatiivien lisäksi voin vielä todeta: Suomessa on maailman innovatiivisin ja potentiaalisin nuoriso. Toivotan teille kaikille oikein mukavaa itsenäisyyden juhlavuotta ja iloista joulun odotusta.

Nuutti Ruotsalainen

Karstun alueen opetuksen järjestämisestä

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan kokouksessa (7.12.2017) päätettiin Karstun alueen opetuksen järjestämisestä. Kannatin vastaesitystä, jossa esitettiin, että koulun lakkauttamisesta tehdään selvitys vasta vuoden 2019 keväällä, mikäli oppilasmäärät ovat lähikouluperiaatteen mukaisesti alle 30:n myös vuonna 2019.

Lohjalla on ollut aiemmin käytössä periaate, että selvitystyö aloitetaan vasta, mikäli oppilasmäärä kahtena peräkkäisenä vuotena jää alle 30:n. Tämä oli kirjattuna Nummi-Pusulan ja Lohjan liittymissopimukseen.

Kaupungilta todetaan, että ko periaate ei ole enää voimassa, se päättyi vuoden 2015 lopussa. Itse en sitä löytänyt kirjallisena tuota, ellei viitata juuri liittymissopimuksiin, jotka päättyivät vuoteen 2015.

Nummi-Pusulan ja Karjalohjan liityttyä Lohjaan 2013 on kaupunki lakkauttanut kuusi koulua: Koisjärven, Lohjansaaren, Hiiden, Hyrsylän, Neitsytlinnan ja Nummentaustan koulut. Kulut perustopetuksessa ovat kuitenkin kasvaneet. Olisi kiinnostavaa ja ehkä hyödyllistäkin analysoida, mistä tämä muutos johtuu. Jos ei tiedetä, mistä kulut tulevat ei ole myöskään mitään toivoa parantaa taloutta. En siis usko yhtenä perusteena oleviin ”säästöihin”.

Vaikuttaako ylläoleviin lukuihin kotiopetuksessa olevien määrä? Paljonko heitä on?

Moni koulu kärsii sisäilmaongelmista, joka on yksi syy olla kotiopetuksessa. Mitkä ovat kustannukset sisäilmasairastumisista, niin sairastuneelle itselleen kuin yhteiskunnalle?

Lakkautusten jälkeen ei ole tehty seurantaa, millä tavalla lakkautukset ovat vaikuttaneet perheiden, ei lakkautettujen, eikä vastaanottaneiden koulujen perheiden elämään. Kouluverkkoselvityksen aikaan tehtiin lapsivaikutusten arviointia, Lokova, kouluverkon vaikuttajaraati ja Lohjan kaupunki yhteistyössä, mutta työtä ei ole saatettu loppuun. Seuranta puuttuu. Selvitystä ei ole tehty myösään lakkautusten vaikutusta opetuksen laatuun eikä kaupungin väestökehitykseen.

Olisi hyödyllistä tehdä seurantaa, ei pelkästään historian vuoksi, vaan myös sen vuoksi, että siitä saisi tietoa, millä tavalla lakkautukset oikeasti vaikuttavat asukkaisiin, perheisiin ja ympäristöön. SE olisi hyödyllistä tulevaisuutta varten, tulevia päätöksiäkin varten.

Yhtenä perusteluna koulun lakkautukselle on lasten määrän väheneminen ja tämän lukuvuoden oppilasmäärä.

Se ei ole mielestäni myöskään kestävä perustelu, sillä nyt, kun Lohja pyrkii parantamaan imagoaan ja asuntomessukaupunkina 2021, tulisi katsoa jo eteenpäin. Jos messut onnistuvat, kuten olemme saaneet kuulla edellisistä messuista, asukasluku nousee. Tämä tarkoittanee myös lapsiperheiden määrän kasvua. Kunhan annettaisi niitä rakennuslupia, joita on jo pyydetty.
meidän ei tule toteuttaa itse ennusteita (vähenevistä lapsimääristä) vaan meidän tulisi tehdä päätöksiä ja toimenpiteitä sen eteen, että ennusteet eivät toteudu

Se, että lautakunta ei osoittanut rahaa talousarviota koskevassa kokouksessaan Karstun koulun toiminnalle ei ole perustelu sille, että koulu on pakko lakkauttaa.

Haja-asutusalueilla olevat koulut tarvitsevat koulurauhan, ei jatkuvaa pelkoa oman koulun kohtalosta, tämä vaikuttaa myös tontti- ja asuntokauppaan alueella
lakkautuksesta lasketut ”säästöt” ovat pienen pieni summa kokonaisuuteen nähden

Toki perusteena oli myös Karstun koulun korjausvelka. Olen aika skeptinen korjausvelasta puhuttaessa:

Korjausvelka

Rakennuskannassa ja infrassa on korjausvelkaa eli korjausvajetta erittäin paljon. Arvioidaan, että rakennusten korjausvelka on jopa kymmenesosa koko rakennuskannan arvosta. Se on samaa luokkaa kuin valtion menot vuonna 2014. Korjausvelan määrä kertoo, paljonko rakennuksiin olisi pitänyt investoida, jotta ne olisivat käytön kannalta hyvässä kunnossa. Korjausvelka syntyy, kun ennakoivasta kunnossapidosta tingitään ja tehdään vain välttämättömiä, kiireellisiä korjauksia. Kunnossapito on siis vähäisempää kuin rakenteiden kuluminen. Korjausvelka, rapistuminen, ilmenee mm. kehnona sisäilmana ja rikkoontuvina vesijohtoina.

RT:n kanta

Laadukas kiinteistönpito edellyttää panostuksia. Se kuitenkin kannattaa. Korjausvelan ehkäisy on aina halvempaa kuin jälkien korjaaminen.

Rapistuminen on valinta. Vastuu rakennuksen kunnosta on omistajilla. Korjausvelan hallintaan ja korjausten vauhdittamiseen tarvitaan kuitenkin julkisyhteisöjen esimerkkejä, taloudellisia kannustimia sekä informaatio- ja säädösohjausta.

(Lähde: Rakennusteollisuus.fi)

Kokouksen asialistan kohta Karstun alueen opetuksen järjestämisestä

Ohessa Länsi-Uusimaan artikkeli aiheesta.

https://www.lansi-uusimaa.fi/artikkeli/588161-selvitys-karstun-koulun-lakkautuksesta-alkaa-lasten-nuorten-ja-perheiden-lautakunta

Keskusta haluaa pysäyttää lähikoulujen lakkauttamisen

https://www.suomenmaa.fi/uutiset/keskusta-peruskoulujen-lakkauttamiselle-on-laitettava-piste-6.3.311996.2f2372c589

Vaikka puoluepolitiikka on pysynyt poissa blogistani tähän asti, on tämä linjaus sellainen, josta olen iloinen.

Pitkälle ollaan päästy sisäilman laadun hyssyttelystä – vai ollaanko

Nyt, kun Nummi-Pusulan lukion huonosta ja lyhytnäköisestä ja väärin perusteluin tehdystä päätöksestä alkaa olla vuosi, voi katsoa taakseen, ja miettiä lakkautusta ehkä vähän objektiivisemmin. Luin vanhoja asiakirjoja ja omia kirjoituksiani aiheesta, ja eihän tästä saanut aikaiseksi kuin verenpaineen nousun.

Törmäsin vuoden 2015 aikana tehtyihin postauksiin ja tähän, reilu vuosi sitten tehtyyn pikkutiivistelmään, jossa olen kerännyt myös niitä vuoden 2015 kirjoituksia. Nämä kirjoitukset saivat minut miettimään, onko lyseon tilanne muuttunut?

Alla on kirjoitukseni siis vuodelta 2016.

http://nummentie.blogspot.fi/2016/11/nupun-lukion-vaistotiloiksi-ei-olisi.html

”maanantai 7. marraskuuta 2016

Nupun lukion väistötiloiksi? Ei olisi ensimmäinen kerta, kun lakkautettua tilaa käytetään väistössä. Tässä postauksessani kysyin ensimmäisen kerran blogissani lyseon sisäilmamittauksista. Olin kyllä puhunutkin siitä aiemmin, mutta tässä kysyin sitä blogissani ensimmäisen kerran.Tässä postauksessani taas kerron, että lyseon sisäilmaongelmien korjaamisen on varattu 150 000 euroa. Tämä siis 6.12.2015. Ja nytkö Lyseon sisäilmaongelma tuli yllätyksenä? Mitä sisäilmaongelmaa ”korjataan” 150 000 eurolla? (tässä jutussa kerrotaan myös, että kiinteistöjen ylläpitotöitä tehdään mm. Metsolan, Järnefeltin, Pullin ja Oinolan kouluissa. (jaa, aha) Tässä Länsi-Uusimaan artikkelissa kerrotaan, että Tuore selvitys paljastaa Lohjan Yhteislyseon lukiosta ongelmakohtia, jotka voivat aiheuttaa sisäilmaongelmia. Lukion terveydenhoitajan mukaan oireiluista on kertonut kymmenkunta opiskelijaa. Opiskelijoilla on ollut iho-, silmä- ja hengitystieoireita. Opettajienhuoneen lattian kosteudesta oli viitteitä, mutta lattiasta otetut näytteet eivät ylittäneet haitallisten aineiden viitearvoja.

– Jos siellä koetaan oireita, lähde voi olla matossa.

– Todennäköisesti aloitamme juhlasalista. Menemme sinne ryömintätilaan ja poistamme niitä löytyneitä muottilautoja ja teemme tiivistyksiä, ettei sieltä pääse ilmavirtoja juhlasaliin, eikä muuallekaan.

– Uskon, että kun teemme siellä viikon verran töitä, niin ongelma on poistettu.

Luotan kyllä kaupungin projektipäällikkö Nymaniin, hän on tehnyt todella hyvää työtä edellisissä kohteissa, mutta ihan oikeasti. Viikossa?

Ilmainen vinkki: lyseota on remontoitu useassa eri otteessa ja yhdessä niistä remonteista yksi märkä seinä ”korjattiin” ja vedettiin vähän pakkelia päälle ja avot! hyvä tuli. Tsekatkaa se seinä. Mä toivon todella, että viikossa lyseon ongelma korjaantuu, mutta epäilen sitä suuresti. Ehkä tätä seurataan yhtä tiiviisti ja hartaudella kuin Tytyriä. Menee sitten kauan ennenkuin sisäilmaongelma räjähtää taas käsiin. Tämä on jälleen yksi niistä asioista, joissa toivon olevani väärässä ja hyvin mielelläni olisinkin. Tässä postauksessani kerron, että siitä sisäilmaongelmasta tiedettiin jo aiemmin. Siitä ei vaan välitetty, tai ymmärretty. Hyvin kuvastaa ymmärryksen puutetta se, että käydessäni sisäilma-asiasta keskustelua ja huomauttaessani ongelman laajuudesta ja siitä, kuinka meidän pitää vaikuttaa tähän, saada muutos aikaan, tukea kaupunkia muutoksessa, sain vastaukseksi, että ”ne ovat yksittäisiä tapauksia”. TÄH? Missä pumpulissa täällä eletään? Eikö lueta lehtiä? Nettijulkaisuja? Kuunnella uutisia? Lueta raportteja? (no tuo oli turha kysymys, selvää on, ettei raportteja lueta, se on nähty). Nähty on, että ns poliittinen tahto vaikuttaa päätösten tekoon, ei välttämättä kaikki faktat, joita on tuotu esiin. Tai jos ei ole kaikkea tuotu esiin, ei ole haluttu/osattu/viitsitty kysyä kaikkea päätöksentekoon vaikuttavista asioista. Olen saanut monia yhteydenottoja pettyneiltä ja vihaisilta vanhemmilta. On oltu vihaisia siitä, että lukiomme on lakkautettu, varsinkin kun on ongelma ollut tiedossa, mutta siitä ei ole välitetty. Lasten etu eikä terveys ole ollut ensisijainen päätöksen esitystä tehtäessä eikä päätöstä tehtäessä.

Sain luvan erään vanhemman viestin julkaisuun:

”Ensin ne sulkee ihanan Nummi-Pusulan lukion. Joudutaan lukioon Lohjalle, kun kert kaveritkin menee sinne (eikä esim. Saloon). Ihmetellään, että mites me nyt täältä sinne kuljetaan, no tietty vanhempien kuskaamana jotta pääsee pysäkille, josta sattuu bussi Lohjalle kulkemaan. Ei tietenkään montaa kertaa päivässä, mut joskus. No, puolen vuoden jälkeen ilmoitetaan että hups, meilläpä onkin Lohjan lukiossa SISÄILMAONGELMA, aloitetaanpas remontti. Suljetaan vähän tiloja, jotka muutenkin on täyteen ahdettu. Ni sitä mä vaan et oliks pakko…

Lyseon sisäilmaongelma on ollut tiedossa. Tämäkään sisäilmaongelma ei ole tullut yllätyksenä, vaikka sitä(kin) siihen pakettiin on yritetty kääriä. Ongelma oli tiedossa ennen Nupun lukion lakkautuspäätöstä.

Siitä kiitän kaupunkia, että nyt todella on eri ote sisäilmaongelmiin, niitä tuodaan esiin. Vaikkakaan ei kaikkia ole vielä tuotu. (odotan siis seuraavia ”yllätyksiä”)

Kaikkein kurjinta tämä nupulaisten lisäksi on niille opiskelijoille, jotka ovat koko ikänsä olleet sisäilmaongelmaisissa kouluissa oppilaina ennen lyseota. Ajatellaanpa Tytyrin oppilaita: ensin Tytyrissä, sitten Anttilassa ja nyt lyseossa. Vaikka kaikki eivät oireile, kaikki altistuvat.

Nyt, kun Lyseon sisäilmaongelma on tuotu julkisuuteen (pakon edessä), kun on Nupun lukion lakkautus toteutunut (vaikka valitus on päällä) ja Anttilan koulun oppilaat käyvät lyseon ruokalassa syömässä, tilanahtautta on, ja väistösuunnitelmia tehdään, sillä remontointi aloitetaan välittömästi ja osa koulun tiloista on suljettu. Ehdotanpa seuraavaa:

koska lyseon tilat ovat vajavaiset, sisäilmaremontin tuomat haitat opiskeluun ovat selvät (niitä todennäköisesti tullaan vähättelemään heidän suunnaltaan, jotka eivät käytä tiloja tai opiskele), sjoitetaan osa kursseista Nupun lukioon. Siellä on tilaa.

Niin, ne muut kerrat, kun lakkautetut tilat on väistötiloina: esim. Niilonpirtti on tällä hetkellä väistössä Lohjan Kartanonmäellä ( valvontaviranomaiset pitävät Lohjan suunnitelmia huonokuntoisen vanhainkodin remontista liian vaatimattomina. Asukkaiden enemmistöllä pitäisi olla oma huone ja vessa.), Roution koulu on väistössä Hiiden koululla (Hiiden koulu toimii väistötilana, jonne siirretään Roution koulun oppilaita. Osa nykyisistä Hiiden koulun oppilaista viettää siis alkusyksyn Roution koulussa ja palaa loppusyksystä takaisin Hiiden kouluun Roution koulun oppilaina.) Tässä vain pari esimerkkiä.”

Lainaus on siis vuodelta 2016, jossa on tietoja ja kirjoituksia vuodelta 2015.