Kategoria-arkisto:lähidemokratia

MARAK-työ on vaikuttavaa, mutta miksi se pitäisi pilotoida vain Espoossa?

Länsi-Uusimaa -lehdessä julkaistiin hiljattain tärkeä juttu MARAK-työstä, jota Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue pilottina toteuttaa Espoossa. On erinomaista, että lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn panostetaan ja että sitä tehdään moniammatillisesti. MARAK-työ (moniammatillinen riskinarviointikokous) on vakiintunut ja tutkitusti toimiva menetelmä, jonka ytimessä on parisuhdeväkivallan uusiutumisriskin arviointi sekä uhrin turvallisuuden vahvistaminen.

MARAKissa eri viranomaiset kokoontuvat yhteen arvioimaan väkivallan uhrin tai uhan alla elävän henkilön tilannetta ja laativat turvasuunnitelman, joka huomioi sekä akuutit että pidemmän aikavälin riskit. Menetelmän vaikuttavuudesta on tehty useita arviointeja, ja tulokset ovat vakuuttavia: väkivallan uusiutuminen ja vakavat seuraukset vähenevät merkittävästi.
Potilaan Lääkärilehden artikkeli (vuodelta 2014!) aiheesta löytyy täältä: https://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/marak-ehkaisee-parisuhdevakivaltaa/

MARAK ei ole uusi menetelmä, ei Suomessa eikä Lohjalla

Vaikka Espoossa MARAK-työtä nyt pilotoidaan, menetelmä ei todellisuudessa ole uusi. Sitä on tehty Suomessa jo yli kymmenen vuoden ajan ja myös Lohjalla. Lohjalla työ oli vaikuttavaa, moniammatillisesti toimivaa ja perustui tutkittuun tietoon.

Ikävä kyllä muutama vuosi sitten kaupunginvaltuuston enemmistö päätti, että MARAK-työstä voidaan ”säästää” ja toiminta lopetettiin. Päätös oli monella tapaa lyhytnäköinen, erityisesti kun kyse on väkivallasta, jonka seuraukset ovat raskaita niin uhrille kuin yhteiskunnalle.

Miksi pilotoida vain yhdessä kunnassa, kun vaikuttavaa mallia jo on?

On hienoa, että hyvinvointialueella MARAK-työ on otettu uudelleen esiin ja sitä tehdään nyt Espoossa. Ymmärrän, että suurimmassa kunnassa resurssit ja osaaminen mahdollistavat pilottien käynnistämisen. Silti on vaikea nähdä, miksi näin vaikuttavaa työtä pitäisi pilotoida vain Espoossa.

Lohjalta löytyy jo tutkimusdataa, toimivia käytäntöjä ja konkreettisia tuloksia, joista hyvinvointialue voisi suoraan ottaa mallia. MARAK ei vaadi uutta kehittämistä, vaan se vaatii toimeenpanoa ja resursseja. Menetelmän voisi levittää koko Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle välittömästi, ilman uutta pilotointia.

Sukupuolittuneen väkivallan aikana ei ole varaa viivyttelyyn

Parisuhde- ja lähisuhdeväkivalta on vahvasti sukupuolittunutta ja sen ehkäiseminen vaatii systemaattisia, tutkittuja ja vaikuttavia työtapoja. MARAK on juuri tällainen. Jokainen kunta, jokainen työntekijä ja ennen kaikkea jokainen väkivallan uhri hyötyisi siitä, että menetelmä olisi käytössä koko alueella, ei vain yhdessä osassa sitä.

Missä viipyvät hyvinvointialueen lupaukset?

Hyvinvointialueuudistuksen yksi keskeisistä tavoitteista oli se, että alueen kunnista kerättäisiin parhaat käytännöt ja levitettäisiin ne koko alueelle. Tätä ei kuitenkaan ole toistaiseksi juuri missään toteutettu. Sen sijaan toimintaa on rakennettu pitkälti Espoon mallien varaan, mallien, jotka eivät aina tuo tuloksia edes Espoossa.

Olisi aika kääntää näkökulmaa. Hyvinvointialueen tulisi hyödyntää koko alueen osaamista ja ottaa käyttöön ne menetelmät, joista on jo näyttöä, kuten MARAK-työ Lohjalta.

  • MARAK on tutkitusti vaikuttava menetelmä parisuhdeväkivallan ehkäisyyn.
  • Sitä on tehty Suomessa ja Lohjalla jo pitkään, se ei ole uusi pilotointi.
  • Hyvinvointialueen tulisi levittää toimiva malli koko alueelle, ei rajoittaa sitä Espooseen.
  • Lähisuhdeväkivallan ehkäisyssä jokainen viivytys on riski uhrille.
  • Hyvinvointialueuudistuksen lupaus parhaiden käytäntöjen käyttöönotosta ei vielä toteudu.

Toivon, että tämä pilotointi ei jää yksittäiseksi saarekkeeksi, vaan toimii sysäyksenä sille, että MARAK-työskentely otetaan käyttöön kaikkialla Länsi-Uudellamaalla. Siellä, missä ihmiset ja perheet sitä tarvitsevat.

Upealla vierailulla Lohjalla päivätoimintakeskuksessa, jossa osaamista, lämpöä ja arjen voimaa

Aluevaltuustoryhmämme vieraili joulukuun aluksi Lohjalla vammaispalvelun päivätoimintakeskuksessa ja käynti jätti meihin todella vahvan ja myönteisen vaikutuksen. Keskuksessa tehdään työtä, jossa näkyy ammattitaito, sydän ja arjen viisaus, juuri sellainen kokonaisuus, jonka varassa vammaispalvelut voi rakentua kestävällä tavalla.

Päivä- ja työtoiminnan piirissä Lohjalla on arviolta yli 80 asiakasta. Jokaiselle heistä luodaan yksilöllinen ja merkityksellinen arki, jossa toiminta tukee hyvinvointia, osallisuutta ja omannäköistä elämää. Tämä työ on tärkeää paitsi asiakkaille ja heidän läheisilleen, myös koko yhteiskunnalle.

Jo vierailun ensihetkistä lähtien oli selvää, että henkilöstö on paitsi erittäin osaavaa, myös motivoitunutta ja sitoutunutta. He tekevät työtään ammattiylpeydellä, mutta myös ilolla ja se näkyy ilmapiirissä, asiakkaiden kohtaamisissa ja toiminnan sujuvuudessa.

Erityisen vaikutuksen teki myös esihenkilötyö. Keskuksessa on selvästi esihenkilö, joka haluaa kehittää toimintaa pitkäjänteisesti, vahvistaa henkilöstön osaamista ja pitää huolta siitä, että työn arki on mahdollisimman toimiva ja turvallinen. Kun johto on motivoitunutta ja läsnäolevaa, se heijastuu koko työyhteisöön.

Samalla on tärkeää tunnistaa arjen huolia

Vaikka vierailu oli monella tavalla upea, se toi esiin myös henkilöstön kokemia huolia. Arjen ammattilaiset kokevat, että päätöksiä tehdään usein liian kaukana käytännön todellisuudesta ja se herättää epävarmuutta tulevasta.

Henkilöstön toiveena on, että ennen mahdollisia muutoksia kuultaisiin arjen kokemuksia ja arvioitaisiin vaikutukset sekä asiakkaiden että työntekijöiden näkökulmasta.

Muutokset palvelurakenteessa näkyvät arjessa

Viime vuosien muutokset, kuten siirtyminen Etevalta hyvinvointialueelle ja asumispalvelujen yhdistäminen ikääntyneiden palveluihin, ovat ymmärrettäviä organisaatioita tarkasteltaessa, mutta ne ovat tuoneet arkeen epäselvyyttä ja heikentäneet asiantuntijapalvelujen saatavuutta.

Erityisesti kehitysvammapsykiatrian palveluihin pääsyssä on haasteita. Kun osastohoidon tarve on akuutti, monivaiheinen lähete- ja arviointiprosessi voi venyä kuukausien mittaiseksi. Tänä aikana yksikön arki kuormittuu merkittävästi ja lopulta myös itse hoitojakso pitenee, koska tilanne ehditään ajaa pahempaan suuntaan.

Vierailu vahvisti: osaamista on ja päätöksenteon tulee mahdollistaa sen hyödyntäminen

Vierailumme oli ennen kaikkea rohkaiseva ja toiveikas. Näimme työyhteisön, jossa on valtava määrä osaamista, ymmärrystä ja käytännön kykyä kehittää toimintaa vaikuttavammaksi ja sujuvammaksi. Kun henkilöstö ja johto ovat näin motivoituneita, heille tulee antaa työrauhaa, tukea ja päätöksiä, jotka nojaavat arjen todellisuuteen.

Tarvitsemme:

  • päätöksentekoa, joka kuulee kentän äänen
  • rakenteita, jotka tukevat sujuvaa työtä
  • asiantuntijuutta, joka on asiakkaiden ja henkilöstön käytettävissä silloin kun sitä tarvitaan
  • ja ennen kaikkea arvostusta työlle, joka on välttämätöntä mutta liian usein näkymätöntä

Vierailu Lohjan toimintakeskuksessa oli muistutus siitä, että vammaispalveluissa tehdään valtavan arvokasta työtä. Kiitos, että saimme tulla käymään.

Pohdintaa Lohjan OPS-keskustelusta ja miten erityisopetuksen oppilaiden ääni kuuluu?

Eilen (27.11.2025) sivistyslautakunta kokoontui käsittelemään Lohjan uutta opetussuunnitelmaa (OPS). Ennen kokousta lähetin lautakunnan jäsenille viestin, jossa nostin esiin erityisopetuksen näkökulmia, erityisesti K-luokkien ja yhteisten luokkien oppilaiden tilanteen. Vaikka en tiedä, miten viesti vastaanotettiin, koen tärkeäksi avata aihetta myös blogissani.

Miksi viesti oli tarpeen?

Lohjan OPS-luonnoksessa esitetään viiden kuukauden yleisopetuksessa opiskelun jaksoa ennen kuin oppiaineen erityisen tuen tarvetta voidaan arvioida. Opetushallitus ei kuitenkaan edellytä tällaista aikarajaa.

Oppilaille, joiden tuen tarve on jo todettu, tämä viivästys voi olla kohtuuton ja käytännössä haitallinen.

Pitkittynyt prosessi kuormittaa oppilasta ja perhettä

Jos arviointi käynnistetään vasta viiden kuukauden jälkeen, koko prosessi voi venyä:

  • Arvioinnin aloittaminen vasta kuukausien odotuksen jälkeen
  • Paperien kierto ja päätöksenteko
  • Jonot koulupsykologille ja mahdollisiin kognitiivisiin arvioihin

Tämä voi tarkoittaa, että oppilas saa kevään todistukseen arvosanan 4 ja jää luokalle syistä, jotka eivät liity oppilaan osaamiseen, vaan järjestelmän hitauteen.

K-luokille on jono, joka kasvaa, jos yläkoulusta tulee nelivuotinen

K-luokkien opetus on vahvaa, laadukasta ja aikuisresurssia vaativaa.
Nyt jono K-luokille on jo valmiiksi pitkä.

Jos linjaus johtaa siihen, että useampi oppilas joutuu käymään yläkoulun neljässä vuodessa, seuraukset ovat laajat:

  • Uusien oppilaiden mahdollisuudet päästä K-luokille vähenevät
  • Eriarvoisuus kasvaa
  • Oppimistulokset kärsivät
  • Oppilaiden itsetunnon vahvistaminen vaikeutuu

Kyse ei siis ole vain yksittäisten oppilaiden tilanteesta, vaan koko järjestelmän toimivuudesta.

Routionmäen joustava käytäntö, miksi ei sama muualla Lohjalla?

Routionmäellä tuen arviointi voidaan tehdä joustavammin silloin, kun tarve on selvä. Ehdotin, että sama käytäntö ulotettaisiin myös Lohjan erityisluokille ja K-luokille.

Tämä ei aiheuttaisi lisää kustannuksia eikä viranhaltijoille ylimääräistä työtä. Mutta se toisi paljon hyvää: oikea-aikaista tukea, tasavertaisuutta ja parempia oppimispolkuja.

Miksi kirjoitan tästä?

Koska liian usein päätökset tehdään teknisen tekstin tai rakenteellisten ratkaisujen pohjalta ilman että nähdään, mitä ne tarkoittavat arjessa oppilaille, opettajille ja perheille.

Haluan nostaa esiin sen, mitä koulumaailmassa käytännössä tapahtuu.
Päätösten vaikutus näkyy konkreettisesti:

  • oppilaan jaksamisessa
  • perheen kuormituksessa
  • opettajan työssä
  • oppilaan koko tulevaisuudessa

Vaikka en tiedä, huomioitiinko viestini lautakunnassa, koen tärkeäksi jatkaa keskustelua avoimesti ja rakentavasti.

OPS on yksi koulutyön kulmakivistä. Siksi sen tulee palvella aidosti kaikkia oppilaita, myös heitä, jotka tarvitsevat tukea enemmän kuin muut.

Toivon, että tulevissa päätöksissä huomioidaan oppilaiden hyvinvointi, yksilölliset tarpeet ja tasavertaiset mahdollisuudet oppia ja onnistua.

Kun rata kulkee yli luonnon, ihmisten ja kotien

Länsiratalinjaus näyttää paperilla suhteellisen yksinkertaiselta viivalta, joka tuo nopeutta ja tehokkuutta liikkumiseen. Mutta maastossa se ei ole viiva, vaan metsäkaistaleita halkova betonileikkaus, jokien ylittämistä, pihapiirien häviämistä ja herkkien luontokokonaisuuksien katoamista. Kun katsoo YVA-selostusta (2020) ja sen yksityiskohtia Lohjan ja Nummi-Pusulan osalta, ymmärtää nopeasti, että kyse ei ole pelkästään infrasta. Kyse on luonnosta, ihmisistä ja koko alueen identiteetistä.

Etätyön aikakaudella liikennemäärät ovat pienentyneet, tarvitaanko rata edes tällaisena?

Viime vuosien etätyöbuumi on muuttanut liikkumista pysyvästi. Työmatkoja tehdään harvemmin ja pendelöinti erityisesti pääkaupunkiseudulle on vähentynyt. Liikennemäärät ovat pienentyneet valtakunnallisesti, eikä ole selvää, että kysyntä koskaan palaa entiselle tasolleen.

Onkin aiheellinen kysymys:
Miksi rakentaa jättihanke, jonka liikennetarpeet ovat pienentyneet ja jonka hyödyt kohdistuvat suppealle joukolle, mutta haitat kohdistuvat laajasti?

Lohjan väestörakenne: suurin osa ei asu keskustassa, asema ei ole saavutettavissa ilman autoa

On myös syytä muistaa, että Lohja ei ole pelkkä keskusta.

  • Lohjan keskustassa ja taajaman lähialueilla asuu noin 16 000 asukasta.
  • Mutta jopa noin 30 000 asukasta asuu muissa taajamissa, kylissä ja laajoilla maaseutualueilla.

Juuri näiltä alueilta on kaikkein haastavinta päästä mahdolliselle juna-asemalle, jos asemaa Lohjalle edes tulee. Moni joutuisi käyttämään autoa joka tapauksessa, mikä tekee arjen sujuvuuden kannalta koko ratayhteyden hyödyistä epävarmoja. Junarata ei tällöin ole todellinen vaihtoehto, jos liityntäyhteydet eivät toimi, matka-aika pitenee tai arjen sujuvuus kärsii.

Jos suurin osa hyötyjistä asuu jo valmiiksi liikenneyhteyksien äärellä, mutta suurin osa haitankärsijöistä asuu muualla, rakentaminen alkaa näyttää entistä vähemmän perustellulta.

Luonto, jota ei voi siirtää sivuun eikä palauttaa, jos se menetetään

Ratalinjaus kulkee alueella, joka on poikkeuksellisen arvokas ja herkkä. Se osuu suoraan useiden tiukasti suojeltujen lajien elinpiireihin:

  • Saukko liikkuu Hämjoella ja Raatinjoella, näitä reittejä rata pirstoo.
  • Viitasammakko, EU:n erityisesti suojelema laji, lisääntyy Halarin lammilla, rata kulkisi suoraan niiden yli.
  • Vuollejokisimpukka, yksi Suomen arvokkaimmista virtavesilajeista, on havaittu Hämjoessa.
  • Lohjan alueella on neljä lepakoiden luokan I kohdetta, joiden hävittäminen on yksiselitteisesti kielletty.
  • Ratalinjaus halkaisee FINIBA-lintuvedet ja uhkaa paahdeympäristöjä, jotka ovat valtakunnallisesti tärkeitä uhanalaisten hyönteisten elinalueita.
  • Liito-oravan elinpiirit pirstoutuvat laajalla alueella.

Nämä eivät ole yksittäisiä havaintoja. Ne muodostavat kokonaisuuden, jota ei voi kompensoida maastoon istutettavilla taimilla tai rakentamalla muutaman kilometrin mittaisia siirtymäsiltoja. Kun tällaiset elinympäristöt menetetään, ne menetetään pysyvästi.

Ei pelkkä luontokysymys, vaan myös monen koti, eläke ja elinkeino jää raiteiden alle

Luonto ei ole ainoa, joka joutuu väistymään. Ratalinjaus vaikuttaa suoraan myös ihmisten elämään.

Monelle tämä rata ei ole lupaus nopeammasta yhteydestä, vaan uhka elämäntyölle.
Sen alle jää:

  • Koteja, jotka ovat olleet suvun hallussa sukupolvien ajan.
  • Maatiloja ja metsätalousalueita, joiden tulevaisuus muuttuu arvottomaksi yhdessä yössä.

Kun maa lunastetaan valtiolle, se tapahtuu usein niin pienellä korvauksella, ettei sillä voi tosiasiassa korvata menetettyä elantoa tai kotiseutua. Rata ei siis ole vain tekninen hanke, vaan se on taloudellinen ja sosiaalinen isku monen ihmisen arkeen.

Miksi tästä ei puhuta tarpeeksi?

Ratahanke esitellään usein “mahdollisuutena” ja “kasvun moottorina”. Kun lukee YVA-selostuksen, huomaa, että vaikutukset Lohjan ja Nummi-Pusulan kohdalla ovat kaikkea muuta kuin positiivisia:

  • merkittäviä
  • pitkäkestoisia
  • vaikeasti tai mahdottomasti lievennettäviä

Tästä huolimatta poliittinen ilmapiiri ohjaa helposti siihen, että hankkeelle ei “uskalleta” sanoa ei. Se nähdään valtakunnallisesti tärkeänä. Mutta paikallisella tasolla nämä vaikutukset ovat todellisia, konkreettisia ja koskettavat sekä luontoa että ihmisiä.

En vaadi hankkeen hautaamista valtakunnallisella tasolla. Vaadin realismia ja vastuullisuutta.
Nummi-Pusulan ja Lohjan kohdalla tarvitaan:

  1. Uusi linjaustarkastelu, joka kiertää herkimmät luontoarvot ja asutut alueet. (tuskin tulee tapahtumaan)
  2. Lisäselvityksiä, jotka tehdään maastossa eikä kartalla. (tuskin tulee tapahtumaan)
  3. Ihmisten elinkeinon, asumisen ja turvallisuuden todellista huomioimista. (tuskin tulee tapahtumaan)
  4. Avoin kysymys: onko koko hankkeen kulku tällä alueella perusteltavissa, edes periaatteessa?

Tämä rata ei voi olla hanke, jossa luonto ja ihmiset nähdään esteinä eikä arvoina. Meidän on voitava tunnustaa se, minkä YVA osoittaa selkeästi: nykyinen linjaus ei ole ekologisesti, sosiaalisesti eikä taloudellisesti oikeudenmukainen.

Jos rakennamme tulevaisuutta, sitä ei voi tehdä niin, että kadotamme sen luonnon ja ne kodit, joiden varaan alueen identiteetti, hyvinvointi ja elinvoima ovat rakentuneet.

Ihmisarvo on jakamaton ja siksi naistoimintaa tarvitaan

Minut on valittu Keskustan Nummen paikallisyhdistyksen edustajana Uudenmaan Keskustanaisten hallitukseen. Olen aidosti kiitollinen tästä luottamuksesta. Luottamustehtävät eivät koskaan ole itsestäänselvyyksiä ja otankin tämän tehtävän vastaan nöyryydellä, innolla ja vahvalla halulla tehdä työtä hyvinvoinnin, yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden puolesta.

Viime viikkoina olen pysähtynyt miettimään myös laajemmin sukupuoleen perustuvaa yhdistystoimintaa. Onko se tätä päivää? Pitäisikö meidän jo olla siirtyneet eteenpäin rakenteista, joissa sukupuoli määrittää toimintaa tai osallistumista? Osittain ajattelen niin. Ihmisten elämäntarinat, kokemukset ja identiteetit ovat tänä päivänä moninaisempia kuin koskaan. Sukupuoli ei ole ainoa eikä usein edes tärkein tekijä, joka määrittelee osallistumisen tapaa.

Mutta samaan aikaan maailma ympärillämme kertoo toisenlaista tarinaa.

Naisviha on jälleen noussut pintaan suoremmin, räikeämmin ja yhä hyväksytymimmässä muodossa. Vähemmistöjen oikeudet ovat murenemassa ja feministinen ajatusmaailma, joka vuosikymmenten ajan on kantanut meitä kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa, tuntuu ottaneen kolauksen. Keskustelukulttuuri on koventunut. Hyväntahtoinen oletus ihmisyydestä on heikentynyt. Kaikkien tasavertainen kohtaaminen ei ole enää itsestäänselvyys.

Juuri siksi naistoimintaa tarvitaan.

Tarvitaan tiloja ja yhteisöjä, joissa voidaan tarkastella arkea ja päätöksiä naisnäkökulmista yhtä aikaa kriittisesti ja ratkaisukeskeisesti. Tarvitaan kanavia, joista käsin voimme puolustaa yhdenvertaisuutta ja turvallisuutta aikana, jolloin nämä perusarvot eivät ole suojassa. Tarvitaan vaikuttamista, joka on lempeää mutta päämäärätietoista, kuuntelevaa, mutta rohkeaa.

Keskustalaisena minua ohjaa vahvasti yksi periaate: ihmisarvo on jakamaton. Jokainen ihminen on arvokas syntymästään lähtien ilman ehtoja, kategorioita tai vertailua. Tätä on alkiolaisuus parhaimmillaan: syvää luottamusta ihmisyyteen ja siihen, että yhteiskuntaa tulee rakentaa aina heikoimmankin näkökulmasta käsin. Kun ihmisarvo on jakamaton, kenenkään arvo ei voi nousta toisen arvoa korkeammaksi. Siksi myös tasa-arvotyö ja naisten äänen esillä pitäminen eivät ole vastakkain muiden oikeuksien kanssa, vaan ne ovat osa samaa ihmisarvon puolustamista.

Otan tämän tehtävän vastaan siitä ymmärryksestä käsin, että naisten ääni ei saa hiljetä. Ei tänään, eikä huomennakaan.

Miksi lapsiperheköyhyys kasvaa, vaikka tiedämme sen seuraukset?

Lapsiperheköyhyys on noussut julkiseen keskusteluun ja se on tärkeää pitää näkyvillä. Viime kuukausien uutiset ja tutkimukset piirtävät yhteisen, pysäyttävän kuvan: Suomessa yhä useampi lapsi elää perheessä, jonka tulot eivät riitä arjen tarpeisiin.

Köyhyyden kasvu ei ole pelkkä tilastoluku

THL:n arviot kertovat karua kieltä: pienituloisten määrä kasvaa Suomessa enemmän kuin ennakoitiin. Arvioiden mukaan jopa 110 000 ihmistä putoaa pienituloisuuden rajan alle ja 27 000 heistä on lapsia.
Sosiaaliturvaleikkauksilla ja heikennyksillä on tässä kehityksessä selkeä rooli. Kun lapsiperheiden tuloja pienennetään ja tukiverkkoa heikennetään, vaikutus näkyy suoraan lasten arjessa: ruokalautasella, harrastusmahdollisuuksissa ja vanhempien jaksamisessa.

Itlan datakatsaus: monikerroksinen ongelma

Itlan artikkeli “Lapsiperheköyhyys datana” syventää keskustelua tuomalla esiin ilmiön moniulotteisuuden.
Vuonna 2023 noin 120 000 lasta eli pienituloisessa perheessä, se on 12,2 % kaikista lapsista. Köyhyys ei jakaudu tasaisesti: se on yleisempää yksinhuoltajaperheissä, työttömien ja sairastuneiden vanhempien kodeissa sekä tietyillä alueilla Suomessa.

Itla muistuttaa, että köyhyys ei ole vain rahasta kiinni. Se liittyy myös sosiaaliseen osallisuuteen, koulutukseen ja mielenterveyteen. Kun perheen arki on jatkuvaa selviytymistä, lapsen mahdollisuudet keskittyä oppimiseen, kaverisuhteisiin ja tulevaisuuden haaveisiin kaventuvat.

Turun yliopisto: lapsuuden köyhyys seuraa aikuisuuteen

Turun yliopiston Aurora-artikkeli nostaa esiin vielä pysäyttävämmän näkökulman: köyhyys lapsuudessa jättää pitkän varjon aikuisuuteen.
Tutkimukset osoittavat, että lapsuuden perheen pitkäaikainen toimeentulotuen saanti moninkertaistaa riskin jäädä ilman toisen asteen tutkintoa, joutua taloudellisiin vaikeuksiin ja kärsiä mielenterveysongelmista aikuisena.

Toisin sanoen lapsiperheköyhyys ei ole vain tämän hetken kriisi, vaan se rakentaa jo nyt eriarvoista tulevaisuutta seuraaville sukupolville.

Sama viesti kolmesta suunnasta: emme voi katsoa sivusta

Vaikka MTV:n uutinen, Itlan analyysi ja Turun yliopiston tutkimus lähestyvät aihetta eri suunnista, niiden sanoma on yhteinen: lapsiperheköyhyys on kasvussa, ja sen seuraukset ovat vakavia ja pitkäkestoisia.

  • MTV korostaa talouspolitiikan ja sosiaaliturvan vaikutuksia.
  • Itla kuvaa ilmiön laajuutta ja arjen todellisuutta datan kautta.
  • Turun yliopisto muistuttaa köyhyyden ylisukupolvisista vaikutuksista.

Yhdessä ne muodostavat varoituksen, jota ei voi ohittaa: jos emme nyt tue lapsiperheitä, maksamme hintaa tulevaisuudessa inhimillisesti ja yhteiskunnallisesti.

Mitä pitäisi tehdä?

Ratkaisuja on olemassa. Itlan mukaan keskeistä on varmistaa riittävä ja selkeä sosiaaliturva, vanhempien työllisyyden tukeminen, koulutuksen saavutettavuus ja peruspalvelujen vahvistaminen.
Turun yliopiston tutkijat korostavat myös lapsivaikutusten arviointia kaikessa päätöksenteossa: jokainen talouspäätös vaikuttaa lopulta lapsiin.

Mutta tarvitaan muutakin. Tarvitsemme yhteistä tahtoa nähdä köyhyys paitsi tilastona myös ihmisten todellisuutena.
Se alkaa pienistä teoista: harrastusmaksujen tukemisesta, ruoka-avun arvostamisesta, perheiden jaksamisen huomioimisesta työelämässä.

Lapsiperheköyhyys ei ole vain joidenkin perheiden ongelma. Se on yhteinen mittari sille, miten hyvinvointivaltio voi.
Jos emme huolehdi lapsista nyt, emme voi puhua aidosti kestävästä tulevaisuudesta.


Lähteet: