Kesälomaa odotellessa lasten kanssa

Lasten kesäloman alku on ollut kotitöistä huolimatta todella lepäilyä minun ollessani töissä.

Lapset ovat vähän jo tylsistyneitä, odottelevat äidin lomaa, että voidaan käydä ja tehdä.

Kyllä sitä onneksi jotain edes ehtii töiden ohella ja kävimme nuorimmaiseni kanssa Luonnontieteellisessä museossa ja pitihän se Käärijäkin käydä katsomassa torijuhlilla Lohjalla.

Meillä on kesäloma aloitettu jo vuosia vierailulla Hennolan kotieläintilalla, mutta tilan lopetettua on pitänyt keksiä uusi tapa, jolla kesäloman tuntu alkaa. Vielä aloituksen tuntu on hakusessa, mutta kyllä tämä jo lomalta tuntuu, kuulemma.

Luonnontieteellinen museo oli jälleen upea kokemus.

Lomafiilis tuli viimeistään Lohjan torilla, Netta Skogia kuunnellessa ja Käärijää odotellessa.

Markkinahumu hakiessa syötävää ja ihmisten kerääntyessä paikalle.

Oli upea, kuinka Käärijän aloittaessa Cha Cha Cha’n koko yleisö lauloi mukana.

Omaa lomaa ja lisäseikkailuja lasten kanssa odotellessa.

Hallitusohjelma ja vajaaravitsemus

Hallitusohjelmassa on useita kiitosta ansaitsevia nostoja, useita kyseenalaisia ja epätasa-arvoa aiheuttavia nostoja. Hallitusohjelmassa on myös kiinnostavaa se, että on useita yksityiskohtaisia nostoja, kuten äitiyspakkauksen pallo tai yksittäisten sairauksien tukien edistäminen, kuten sisäilmasairastuneiden ja kroonisen väsymysoireyhtymän (ME/CFS-) potilaiden tarvitsemien tukien, sairaus- ja kuntoutusetuuksien toteutumista edistetään. Sitä en sano, etteikö ko maininta olisi hyvä, on erinomaista, että tunnistetaan ja halutaan parantaa heidän asemaa, ihmettelen vain yksittäisiä nostoja ohjelman muuten ollessa täynnä suuria suuntaviivoja, selvitysten tekoa ja ”Hallitus vahvistaa”-tekstejä.

Olen hallituspuolueiden usealle jäsenelle, hallitusohjelman neuvottelijalle, työryhmien edustajille laittanut tietoa ikääntyneiden vajaaravitsemuksen seulonnan ja hoidon tarpeellisuudesta ja tärkeydestä hallitusohjelmassa sekä sen tuomista säästöistä. Tutkitusti ikääntyneiden vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito toisi vuosittain säästöjä 600 miljoonaa euroa. Ehkä viestissä ollut edustamani puolueen maininta esti viestin vastaanottajien halua lukea viestiäni? Ehkä 600 miljoonan vuosittainen säästö ei ollut tarpeeksi? Ehkä ikääntyneiden hyvinvoinnin kehittäminen ei ollut kiinnostavaa? Ehkä yhteydenottoja on saatu niin paljon, että osa hukkuu tulvaan?

Kirjoitin Länsi-Uusimaan Kirjoittajavieras-kolumnissani aiheesta.

Hallitusohjelma nostaa liikunnan – miksei ravitsemusta?

”Vajaaravitsemuksen hoito lyhentäisi hoitojonoja”, lohjalainen valtuutettu Lotta Paakkunainen kirjoittaa.

Hallitusohjelmassa on jänniä yksityiskohtia, joita ei odottaisi suuren linjan ohjelmassa olevan, kuten äitiyspakkauksen pallo, mutta se on konkretiaa, joka on helppo ymmärtää.

Ohjelmassa nostettiin ilokseni säännölliset terveystarkastukset ja ennaltaehkäisyn näkökulma terveydenhuollon kantokyvyn tukemiseksi. On tärkeää havaita toimintakykyä heikentävät sairaudet ajoissa ja tukea liikuntakykyä, jota hallitusohjelmakin ikääntyvien toimintakykyisyyden tukemiseksi korostaa.

Keskeistä olisi myös punnita ikäihmisiä säännöllisesti ja seuloa vajaaravitsemusta tehokkaasti ja yhteiskunnan resursseja säästävästi. Vain riittävällä energian ja proteiinin saannilla yhdessä lihasharjoittelun kanssa voidaan aidosti tukea lihasmassan säilymistä ja sitä kautta itsenäisempää ja toimintakykyisempää ikääntymistä. Eri ikäluokille ja erityisesti ikääntyneille tarkoitetut terveystarkastukset mahdollistavat jokaiselle ikäihmiselle yhtäläiset oikeudet terveyteen taloudellisesta tai sosiaalisesta taustasta huolimatta.

Kun vajaaravitsemus tai sen riski havaitaan, tulee riittävään energian ja proteiinin saantiin kiinnittää huomiota. Ruokavaliota voidaan täydentää energia- ja proteiinipitoisilla kliinisillä täydennysravintojuomilla, jotka tukevat lihaskunnon muodostumista ja sairailla toipumista. Tällä hetkellä kliinisten täydennysravintojuomien KELA-korvattavuus on rajallinen, joten se tulisi lainsäädännössä laajentaa kattamaan myös vajaaravitsemus ikääntyessä.

Sote-palveluiden vaikuttavuusinvestointeihin ja hoitojonojen purkuun on hallitusohjelmassa osoitettu 400 miljoonaa euroa.

Vajaaravitsemuksen hoito lyhentäisi hoitojonoja ja vähentäisi inhimillistä hätää ehkäisemällä kaatumisia, siitä johtuvia luiden murtumisia sekä murtumien hoidon toipumisajan lyhenemisellä. Vajaaravitsemuksesta aiheutuu jopa 600 miljoonan euron kustannukset yhteiskunnallemme vuosittain – ne muodostuvat toistuvista sairaalajaksoista, heikosta kuntoutumisesta, lääkekuureista, ympärivuorokautisesta hoidon tarpeesta.

Asia on ikäihmisen elämänlaadulle ja hyvinvoinnille, mutta myös yhteiskunnalle merkittävä.

Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu, aluevaltuuston varavaltuutettu ja tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan jäsen

https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/6032044

Puheenvuoro vuoden 2022 tilinpäätöksestä valtuustokokouksessa 14.6.2023

Kävin pitämässä ryhmämme ryhmäpuheenvuoron valtuustokokouksessa 14.6.2023 vuoden 2022 tilinpäätöksestä.

Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä muut kokousta seuraavat 

Tavoitteenamme on ollut, että lapsivaikutusten arvioinnista tulisi rutiini jokaisessa päätöksessä. Vielä siihen ei ole päästy ja tarkastuslautakunta onkin arviointikertomuksessaan todennut, että lapsivaikutusten arviointi on tehty merkittävimmissä päätöksissä. Tarkastuslautakunta pohtii arviointikertomuksessaan, että ei ole selvää, onko esimerkiksi Järnfeltin liikuntasalin viivästyminen sellainen merkittävä päätös, josta arviointi olisi pitänyt tehdä.

Talouden toteutumisessa haluan myös minä nostaa esiin sen, että ostopalveluissa, kuten AINA aiemminkin on kasvua, sitä on jälleen jopa edelliseen vuoteen. Lastensuojelun ylitys yli kolme miljoonaa, oppilashuollon henkilöstöresurssien ylitys 200 000 e, sotepalvelujen osto 2,1 miljoonaa, hoitotarvikkeiden ylitys yli 667 000 euroa. Lasten, nuorten ja lapsiperheiden tulosalue ylitti toimintakatteensa talousarvion 4,1 miljoonalla. Näppärämpi varmaankin nyt voisi sanoa, että kaikki näistä eivät tule enää näkymään seuraavassa tilinpäätöksessä.  

Nyt pitää muistaa, että nämä eivät ole pelkkiä euroja. 

Perheet ja lapset joutuvat usein jonottamaan tai odottamaan peruspalveluihin pääsyä tai ne eivät ole riittävät/ tarpeenmukaiset. 

Tulevaisuuteen ja jopa tähänkin hetkeen katsottaessa meidän tulee muistaa, että näillä kuluilla on merkitys- ja näihin me pystymme edelleen vaikuttamaan. 

Näitä ylityksiä katsoessa ja hyväksyessä tulee muistaa ja huomioida, että kaupungin tästä eteenpäin tärkein tehtävä on huolehtia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä. Se näkyy tulevassa tilinpäätöksessä. Emme voi katsoa pelkästään taakse, meidän tulee ajatella myös eteenpäin ja oppia tekemistämme. 

Meillä ei ole varaa enempään huteihin, kuten: kappas, kauhakuormaaja, hupsista epäonnistuneita tai ei-onnistuneita rekryjä, eh, elinvoima jätti hakematta lisämäärärahaa pikkusumman, 1.6 miljoonaa. Näihin tämän kaltaisiin meillä ei yksinkertaisesti ole varaa. 

Vaikka olemmekin saaneet selityksen elinvoiman lisämäärärahan tarpeelle, olisi se pitänyt ajoissa hoitaa. Ja haluan vielä lisätä, että toistaiseksi vielä yleensä siihen aikaan vuodesta näillä leveysasteilla sataa lunta. Yksi tilinpäätöksen hulvattomimmista lauseista onkin “Liikenneväylien kunnossapito maksoi arvioitua enemmän johtuen lumisesta talvesta, kustannusten ylitys n. 1,3 milj. Euroa.” Muutenhan tilinpäätös ei ole hulvaton. 

Haluan myös ääneen sanoa, että Lohjan kaupungin tulisi sopeuttaa talouttaan vuosina 2024-2027 pysyvästi noin 10-15 miljoonalla eurolla.  

Vuoden aikana kaupunginhallitus lausui 3 kertaa eduskunnan oikeusasiamiehelle jätetyistä kanteluista Lohjan kaupungin viranhaltijoiden toiminnassa. 

Vuodelle 2021 kirjattu pysyvien vastaavien myyntivoitto 4,7 milj. euroa sisälsi Nummentie 6:n ja Harjun koulun välisen kiinteistöjen vaihdon myyntivoiton – tämä tulee näkymään tämän vuoden tilinpäätöksessä. Voitto valuu tappioksi, kuten keskusta varoittelikin. Se on jo nähtävissä. 

Onko “Helpompi pyytää anteeksi kuin lupa”-mentaliteesta tullut talon tapa? 

Asukasmäärästä ja sen ennusteista voi myös löytää harmaareunuksen, sillä elokuussa on muuttopiikki poismuuttajissa nuorten lähtiessä muualle opiskelemaan. Hyvä nuoret! Elämästä pitääkin ottaa mahdollisimman paljon irti ja lähteä hakemaan kokemuksia ja näkemystä. Harmi vain, että suurin osa lähteneistä ei tule takaisin. 

Talouteemme suuresti vaikuttava tekijä on henkilöstö. Meidän tulee panostaa rekrytointeihin ja työhyvinvointiin. Rekryissä tavataan erikoisesti valitella sitä, että ei saada henkilöstöä, syitä tähän on monia. Valittelu kuitenkin on turhaa, jos ajoitus on huono tai väärä. Esim rehtoreita ja erityisopettajia ei vaan voi alkaa rekrytoimaan väärään aikaan lukuvuotta. Tämä on kyllä tiedossa rekrytoijilla.  

Lisäksi asettamistamme tavoitteista huolimatta henkilöstön sairaspoissaolot lisääntyivät viime vuoteen nähden. 

Jotta puheenvuoromme ei olisi pelkkää valittamista, kuten ei koko vuoden 2022 tilinpäätöskään ole, haluan tuoda todella hienon ja upean onnistumisen esiin, kuten valtuutettu Eräpolku aiemmassa puheenvuorossaan ja vielä huomauttaa ja kiittää, että ikääntyneiden tulosalueella on tehty merkittävää kehittämistyötä vuoden 2022 aikana, esimerkkinä vajaaravitsemuksen tunnistaminen ja sen hyvinvointialueelle käyttöönoton. Tällä tuodaan paljon hyvinvointia ikääntyneelle sekä säästöjä kunnalle ja hyvinvointialueelle. 

Kiitos talousjohtajalle ja vielä erityinen kiitos talousjohtaja Lindroosille Investointiosan hankekohtaiset kustannukset taulukosta. niiden hankkeiden osalta, joiden kustannukset jakaantuvat useammalle tilikaudelle sekä lukijaystävällisyydestä. 

Näillä saatesanoilla keskustan valtuustoryhmä hyväksyy päätösesityksen. 

Sain muuten puheenvuoroni jälkeen valtuustokokouksen aikana sähköpostia johtavalta viranhaltijalta liittyen puheenvuorooni. Ei ollut kiittelevä.

ALUEVALTUUSTOALOITE OMAISHOIDON NEUVOTTELUKUNNAN PERUSTAMISESTA LÄNSI-UUDENMAAN HYVINVOINTIALUEELLE aluevaltuustokokouksessa 13.6.2023

Tein ensimmäisen aluevaltuustoaloitteeni ryhmäni puolesta 13.6.2023 aluevaltuuston kokoukseen. Aloitetta valmistelin yhteistyössä Hiiden Omaishoitajat ry:n ja Espoon ja Kauniaisten Omaishoitajat ja Läheiset ry:n kanssa.

Aloite:

Me aloitteen allekirjoittaneet esitämme, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle perustetaan omaishoidon neuvottelukunta.
Lohjalla on perustettu v. 2009 Suomen ensimmäinen omaishoidon neuvottelukunta, johon on kuulunut mm. viranhaltijoita, luottamushenkilöitä, oppilaitosten sekä omaishoitajien ja
etuyhdistyksen edustajia. Toiminta on ollut erinomaista kehittämisyhteistyötä liittyen mm. omaishoitajien valmennuksiin ja vapaan järjestelyihin. Espoossa on toiminut omaishoitajaverkosto, joka on tehnyt yhteistyötä lähinnä toimintojen koordinoinnissa ja ajankohtaisasioiden
tiedostuskanavana.


Neuvottelukunnan toiminnalla kehitetään omaishoidon kokonaisuutta, joka huomioi omaishoidon monimuotoisuuden ja eri-ikäisten omaishoitajien ja heidän läheistensä tuen tarpeet. Neuvottelukunta edistää asiakaslähtöisyyttä ja yhteistyöllä löydetään hyviä toimivia käytänteitä,
joiden avulla lisätään omaishoitoperheiden jaksamista ja hyvinvointia. Näin ollen palvelujärjestelmä vastaa paremmin asiakkaiden tarpeita sekä voidaan toimia ennaltaehkäisevästi ja kustannustehokkaasti.
Lisäksi omaishoidon toimijoiden yhteistyöllä voidaan vahvistaa tiedonkulkua ja vuoropuhelua.
Omaishoidon neuvottelukunta turvaa myös osaltaan, että koko maakunnan omaishoitajat ja heidän tarpeensa otetaan huomioon tasapuolisesti.


Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidettavalle läheisen henkilön avulla. Omaishoidossa hoivan tarve perustuu hoidettavan henkilön terveydentilan tai toimintakyvyn heikentymiseen tai vammaisuuteen ja se koskettaa kaikenikäisiä henkilöitä.


Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella sopimusomaishoitajia on n. 3500 ja lisäksi pääasiallisia sopimuksettomia omaisiaan auttavia n. 31 000. Omaishoito on merkityksellinen ja kustannustehokas tapa huolehtia läheisestä. Ikääntyneiden sopimusomaishoito maksaa n. 12 000 euroa vuodessa ja tehostettu palveluasuminen n. 63 000 euroa vuodessa.


Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen päättäjillä ja koko alueella tulee olla selvä käsitys omaishoidon kokonaistilanteesta. Omaishoitoa tulee arvioida ja siihen tulee resursoida riittävästi. Hyvinvointialueellemme tarvitaan selkeä omaishoitostrategia tavoitteineen, jolla omaishoitajien asemaa parannetaan ja yhtenäistetään. Strategian tulee huomioida alueen omaishoidon kokonaistilanne, tuen ja palveluiden tarpeet sekä kehittämiskohteet, jotta palvelut vastaavat joustavasti omaishoitoperheiden erilaisiin tilanteisiin. Hyvinvointialueella päätetään alueen omaishoidontuen taso, myöntämisperusteet tuen piiriin pääsemiseksi ja omaishoidosta maksettavat palkkiot. Taloudellisen tuen ja palveluiden on oltava suhteessa omaisen antaman hoivan sitovuuteen ja vaativuuteen. Omaishoito yhdessä toimivien palvelujen kanssa siirtää ja jopa ehkäisee raskaamman hoidon tarvetta.


Esitämme aloitteessamme, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle perustetaan omaishoidon neuvottelukunta. Omaishoidon neuvottelukunnassa on mukana hyvinvointialueen omaishoitoyhdistysten edustus, virkamiesedustus, valtuutettuja omaishoidosta vastaavasta
lautakunnasta ja tarvittaessa myös muita tahoja.

Karkkila 13.6.2023
Lotta Paakkunainen (kesk.)

Kaupunginhallituksen kokouksessa 5.6.2023 Mäntynummen yhtenäiskoulun hankesuunnitelma

Jatkokausi kaupunginhallituksen varajäsenenä alkoi kaupunginhallituksen kokouksessa. Kaupunginhallitus valitaan aina kahdeksi vuodeksi kerrallaan ja nyt alkoi tämän kauden toinen puolikas.

Kokous oli mielenkiintoinen. Kaupunginjohtajan ajankohtaiskatsauksessa elinvoimajohtaja kävi antamassa elinvoiman ajankohtaiskatsauksen ja talousjohtaja kävi vastaamassa kysymykseen Lohjan ensimmäisestä osallistuvasta budjetoinnista.

Eri ehdotuksia tuli 223 ja eniten ääniä sai iltatorien kehittäminen. Upeaa on, että esimerkiksi liikuntaan ja järviin liittyvät ehdotukset on laitettu eteenpäin liikuntakeskukselle ja järvityöryhmälle, jotta niitä voisi mahdollisesti alkaa työstämään.

Käsittelimme myös Mäntynummen yhtenäiskoulun hankesuunnitelmaa.

  • opetus on vuodesta 2015 ollut osittain väistötiloissa 
  • Tilojen ylläpito opetuskäytössä vuosi vuodelta haastavampaa 
  • Lasten määrän muutosten ennustaminen mänttärin alueella on haastavaa. Alueella tällä hetkellä 1500 lasta palvelujen piirissä. On teetetty uusi väestösuunnitelma eri skenaarioilla ja edelliseen järjestelmään verrattuna ne ovat sivistysjohtajan mukaan yltiöpositiivisia. Tunnin juna-vaihtoehdossa paras ennuste lapsimäärän kasvussa, eli 100 lasta/vuosi. Ennustettavuus kuitenkin haastavaa 
  • Lukion uudet tilat valmistumassa 2024 
  • Koko kaupunkia koskeva palveluverkkoselvitys tarpeellinen toteuttaa vuoden 23 aikana 
  • Alueella päiväkoteja 4 kpl 
  • kouluja 6 kpl 

Tein vastaesityksen, jossa esitettiin liikuntatilojen tilanteen selvittämistä. ”Lupaavasti” alkoi kaupungin tärkeä ennaltaehkäisevä ja terveyttä edistävä hytetyö ja jatkuu sama liian pienten liikuntatilojen rakentaminen, kuten jo vuosia on ollut.

Hävisin esitykseni 8-4-1 

Esitys: 

Muutettu päätösesitys tai vastaesitys: 

1. Mäntynummen yhtenäiskoulun ja Mäntynummen päiväkodin nykyiset tilat korvataan hankesuunnitelman mukaisesti uusilla tiloilla, jotka koostuvat pääosin lukion käytöstä poistuvista tilaelementeistä. Alueelle rakennetaan nykyisen yhtenäiskoulun tilalle 586 paikkainen perusopetuksen yhtenäiskoulu ja 105 paikkainen päiväkoti ja 42 paikkaiset esiopetuksen tilat. 

2. Mäntynummen päiväkodin uusilla tiloilla korvataan Oravaisten päiväkodin nykyiset tilat. Oravaisten päiväkodin toiminta päättyy, kun Mäntynummen päiväkodin uudet tilat valmistuvat. 

3. Kirjaston tilat sovitetaan tarkoituksen mukaisesti olemassa olevan laajuisina uuteen monitomijataloon. 

4. Alueelle rakennetaan nuorisotyön käyttöön toimivat tilat monitoimijatalon yhteyteen. 

5. Hankkeen jatkosuunnittelussa selvitetään liikuntatilojen riittävyys ja saavutettavuus. Selvityksen perusteella rakennetaan monitoimijataloon koulun ja alueen tarpeita vastaavat liikuntatilat. 

Perustelut: alueella on vahva tarve sille, että monitoimijatalon sisällä olisi koko aluetta palveleva kuntosali. Nyt nuoriso ja alueen asukkaat käyvät Perttilän erittäin ahtaalla salilla. 

Esitin kokouksessa kysymyksiä myös Lohjan erityisopettajien rekrytilanteista ja ovatko yhteisten luokkien valmiudet aloittaa elokuussa varmat. Esitin erikseen myös kysymykset Järnefeltin yhtenäiskoulun erityisopettaja- ja oporekryistä. Ei huojentavaa vastausta. Tilanne ei ole hyvä.

Kysyin kokouksen päätyttyä myös Lohja 700 juhlavuoden kalasuklaasta. Miksi ihmeessä kuoresuklaa? Onko kyseessä lohjalainen keksintö? Onko kyseessä Lohjanjärven tai jonkun lohjalaisen järven kala? Mistä on suklaa kotoisin? Lohjalla valmistettu?

Kokous oli vähintäänkin mielenkiintoinen.

Kirjoittajavieras Länsi-Uusimaa 27.4.2023: Tapa se! Moni on törmännyt vastaaviin huutoihin lasten peleissä

Kirjoitin ja kiitin mm. amerikkalaisen jalkapallon junioritoimintaa Kirjoittajavieras-kolumnivuorollani.

Tapa se! Moni on törmännyt vastaaviin huutoihin lasten peleissä

Vuosia sitten eräässä televisiomainoksessa äiti istui vesisateessa lapsensa jalkapallopelin ajan katsomossa. Kannustushuuto ”hyvä, tapa se!” hiljensi muun katsomon. Tuolloin se nauratti television katsojaa.

Moni on törmännyt vastaaviin huutoihin lasten peleissä. Vanhempien kannustus voi joskus olla kovaa ja ehkä vääränlaista. Haukutaan ja huudetaan törkeitä lastensa vastustajajoukkueelle eli lapsille. Toisinaan välillä se omienkin tsemppaaminen on vaikeaa, huudetaan ”yritä nyt edes”.

Lohjalla on lukuisa määrä junioritoimijoita erittäin monessa lajissa, kuten jalkapallossa, yleisurheilussa, telinevoimistelussa, jääkiekossa, taitoluistelussa, uinnissa ja amerikkalaisessa jalkapallossa. Näiden lisäksi Lohjalla voi harrastaa paljon, paljon muutakin, sillä Lohjalla on useita upeita vaihtoehtoja, vaikkapa kasvavalle lapselle ja nuorelle tärkeitä itsensä kehittymisen elämyksiä tuovaa teatteria. Neljää lasta kuljettaessa pääsee tutustumaan moneen harrastukseen, kokemaan monenlaisia ja näkemään eri tapoja toimia. Enkä voi kuin ihailla järjestöjen tekemistä, organisaatioita, kouluttautumisia, ammattitaitoa ja ennen kaikkea lasten kohtaamista. Tämä kaikki yleensä täysin vapaaehtoisten turvin.

Eräs unohtumattomin kokemukseni uuden oppimisesta junioritoiminnasta olen saanut amerikkalaisen jalkapallon parista, jota lapseni halusi palavasti kokeilla. Treeneihin lähdettiin ja vastaanotto oli häkellyttävä, pienin osallistuja otettiin avosylin vastaan. Jokainen osallistuja otetaan yksilönä, kuitenkin osana joukkuetta. Joukkue oli täynnä eri-ikäisiä, erilaisia pelaajia ja se tekeekin joukkueesta täydellisen. Treenissä raikuu nauru, jokaista tsempataan ja jokaisen onnistumista hurrataan. Jokaiselle ollaan ystävällisiä, jokainen on mahtunut mukaan ja jokainen huomioidaan.

Treeneissä on näkynyt lajin arvot esimerkkinä toisten kunnioittamisesta, kun isommat pelaajat tsemppaavat pienempiään ja kohdellaan pelikaverina. Suurella sydämellä toimivat niin nuoremmat kuin vanhemmatkin toimijat.

Ihanaa naurua, toisten tsemppaamista ja hyväntuulista, kovaa treeniä. Harrastamisen tulee olla opettavaa, samalla kivaa ja hauskaa.

Kirjoittaja on lohjalainen äiti ja kaupunginvaltuutettu (kesk.).