Kategoria-arkisto:Mielenterveys

Nykyinen hallitus ajattelee kuin 1800-luvun keisari, paluu huutolaisajatteluun

Nykyhallitus perustelee leikkauksiaan taloudella, tehokkuudella ja vastuullisuudella. Kokoomus, perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja RKP puhuvat välttämättömistä sopeutuksista, ikään kuin vaihtoehtoja ei olisi. Samoja sanoja on kuitenkin kuultu ennenkin, 1800-luvulla.

Vuonna 1817 Venäjän keisarilta tuli käskykirje, jonka mukaan kerjuulla kulkeneet lapset tuli ensisijaisesti sijoittaa perhehoitoon. Päätös kuulosti inhimilliseltä. Todellisuudessa se johti huutolaisjärjestelmän laajenemiseen.

Lapset huutokaupattiin sille, joka suostui ottamaan heidät hoitoon halvimmalla.

Kyse ei ollut vain lapsista. Samalla logiikalla huutolaisiksi myytiin vanhuksia, sairaita ja vammaisia ihmisiä. Laitoshoitoa ei juuri ollut, eikä hoivan laatua valvottu. Ratkaisevaa oli hinta. Se, joka vaati vähiten, sai ihmisen hoidettavakseen.

Huutolaiset, olivat he lapsia tai vanhuksia, joutuivat raatamaan raskaita talon töitä. Heitä kohdeltiin usein julmasti. He olivat kustannuserä, ei ihmisiä. Onnekkaat lapset saivat koulutusta töidensän ohella välittävissä perheissä.

Vuonna 1849 keisarilta tuli uusi kirje: kuntien tuli pienentää vaivaishoidon kuluja. Seuraukset olivat ennakoitavat. Huutolaisuus lisääntyi ja oli vilkkaimmillaan 1870–1880-luvuilla. Säästettiin ja inhimillinen hinta maksettiin kaikkein heikoimpien elämässä.

Historia ei toista itseään täsmälleen samanlaisena. Mutta ajattelu toistaa.

Nykyinen hallitus tekee samaa politiikkaa uudella kielellä. Lastensuojelusta leikataan ennaltaehkäiseviä tukia. Vanhustenhoidossa mitoituksia väljennetään ja vastuu siirretään omaisille. Vammaispalveluissa ihmiset joutuvat taistelemaan välttämättömästä avusta. Palveluja kilpailutetaan hinnalla, ei laadulla.

Se, joka vaatii vähiten palvelujen ylläpidosta, voittaa. Laadusta viis.

Tämä hallitus vähät välittää ikäihmisistäsi, vähävaraisista, lapsista, nuorista, avuntarvitsijoista ja heikoimmista. Kokoomus, perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja RKP ovat tehneet tietoisia poliittisia valintoja, joissa talous asetetaan ihmisen edelle. Nämäkin ns. talous ensin päätökset ovat olleet vähintäänkin huonoja ja talouttamme heikentäviä.

Kyse ei ole tietämättömyydestä. Kyse ei ole pakosta. Kyse on arvovalinnoista.

Me olemme yhteiskuntana jo kerran nähneet, mihin tällainen säästölogiikka johtaa. Silloin sitä kutsuttiin vaivaishoidoksi ja huutolaisuudeksi. Nyt sitä kutsutaan sopeutukseksi ja vastuulliseksi talouspolitiikaksi.

Kysymys kuuluu: kuinka monta askelta taaksepäin olemme valmiita ottamaan ennen kuin myönnämme, että kyse ei ole taloudesta, vaan siitä, kenen elämä on suojelemisen arvoinen?

Huutolaisten perintö

Parisuhdeväkivalta ei ole lieventävä vaan raskauttava tekijä, mutta laki ei tätä vieläkään tunnista

Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuore raportti Pari- ja lähisuhdeväkivalta käräjäoikeuskäytännössä (2025) paljastaa vakavan ristiriidan suomalaisen rikosoikeuden, oikeuskäytännön ja kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden välillä. (Lue Tasavertaisuusvaltuutetun raportti tästä)

Raportissa analysoitiin 80 käräjä- ja hovioikeuden tuomiota ja yli 200 rikossyytettä. Kyse oli pääosin parisuhteessa tapahtuneista pahoinpitelyistä. Tekijöistä valtaosa oli miehiä ja uhreista naisia. Syytteet menestyivät hyvin, sillä peräti 94 prosenttia vastaajista tuomittiin syyllisiksi.

Ongelma ei siis ole siinä, etteikö väkivaltaa tunnistettaisi rikokseksi.
Ongelma on siinä, miten vakavana sitä pidetään.

Läheinen suhde jää liian usein huomiotta

Raportin keskeisin ja huolestuttavin havainto on tämä:
vain 45 prosentissa tuomioista tuomioistuin otti perusteluissaan kantaa siihen, että väkivalta tapahtui pari- tai lähisuhteessa. Yli puolessa tapauksista tätä ei käsitelty lainkaan.

Tämä on vakava puute. Suomi on sitoutunut Istanbulin sopimukseen, joka edellyttää nimenomaisesti, että parisuhteessa tai muussa läheisessä suhteessa tapahtunut väkivalta on aina raskauttava tekijä. Väkivalta ei ole lievempää siksi, että tekijä on puoliso, vaan se on päinvastoin moitittavampaa.

Silti Suomessa asia on jätetty tuomarin harkinnan varaan, koska rikoslakiin ei ole kirjattu tätä selkeästi.

Epäyhtenäinen käytäntö murentaa oikeusturvaa

Kun laki ei ohjaa riittävän selkeästi, seurauksena on epäyhtenäinen oikeuskäytäntö. Sama teko voi johtaa eri puolilla Suomea eri seuraamuksiin. Uhrin oikeusturva riippuu liikaa siitä, miten yksittäinen tuomioistuin tai tuomari tulkitsee asiaa.

Tämä ei ole yhdenvertaista oikeutta.
Tämä ei ole ihmisoikeusvelvoitteiden mukaista.
Tämä ei myöskään lähetä yhteiskunnassa selkeää viestiä siitä, että lähisuhdeväkivalta on vakavaa väkivaltaa.

Laki on muutettava, eli ei vain ohjeita, vaan velvoittava sääntely

Yhdenvertaisuusvaltuutettu suosittelee raportissaan rikoslain muuttamista siten, että Istanbulin sopimuksen mukaiset raskauttavat seikat, erityisesti väkivallan tapahtuminen pari- tai lähisuhteessa, kirjataan rikoslakiin selkeästi.

Tämä on välttämätöntä.
Ilman selkeää lainsäädäntöä vastuu jää liian usein uhrille: hänen kertomukselleen, jaksamiselleen ja kyvylleen kestää pitkä rikosprosessi.

Väkivalta ei ole yksityisasia.
Parisuhdeväkivalta ei ole lieventävä asianhaara.
Lain on tunnistettava tämä yksiselitteisesti.

Miesten kokema väkivalta jää usein näkymättömäksi, hiljaisuus ei voi olla ratkaisu

Väkivallasta puhuttaessa keskustelu keskittyy usein naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Se on tärkeää ja välttämätöntä. Samalla kuitenkin tunnistetaan, että myös miehet kokevat väkivaltaa ja hyvin usein siitä vaietaan ja liian usein heidän kokemuksensa jäävät sivuun, vähättelyn ja ennakkoluulojen varjoon.

Tilastokeskuksen tutkimus Sukupuolistunut väkivalta ja lähisuhdeväkivalta Suomessa 2021 osoittaa, että väkivallan kokeminen on Suomessa yleistä myös miesten keskuudessa. 46 prosenttia miehistä on kokenut elämänsä aikana fyysistä väkivaltaa, uhkailua tai seksuaalista väkivaltaa. Nykyisen tai entisen parisuhdekumppanin taholta väkivaltaa on kokenut 18 prosenttia miehistä.

Miesten kokema lähisuhdeväkivalta herättää yhä usein ennakkoluuloja, vähättelyä ja jopa huumoria. Yhteiskunnan normit ja odotukset “pärjäävästä miehestä” voivat estää avun hakemista. Tämän seurauksena monet miehet jäävät yksin kokemustensa kanssa ja uskovat virheellisesti, ettei heille ole tarjolla tukea.

Vuonna 2023 viranomaisten tietoon tuli Suomessa noin 12 300 pari- ja lähisuhdeväkivaltarikosta. Aikuisista uhreista noin 74 prosenttia oli naisia ja 26 prosenttia miehiä. On kuitenkin yleisesti tiedossa, että merkittävä osa lähisuhdeväkivallasta ei koskaan päädy viranomaisten tietoon. Tämä koskee erityisesti miehiä, joiden avunhakukynnys on usein korkea. Siksi miesten kokemaa lähisuhdeväkivaltaa on vaikea hahmottaa kokonaisuudessaan tilastojen valossa.

Viola ry:n vuoden 2023 tilastojen mukaan miehet kokevat lähisuhteissaan yleisimmin henkistä ja taloudellista väkivaltaa. Samalla on tärkeää ymmärtää, että eri väkivallan muodot kulkevat usein käsi kädessä. Henkinen väkivalta ei ole lievempää väkivaltaa. Se voi tarkoittaa kontrollointia, uhkailua, alistamista, taloudellista kiristämistä tai eristämistä ja sillä on vakavia, pitkäaikaisia seurauksia uhrin hyvinvoinnille.

Väkivalta ei katso sukupuolta. Sen ehkäisy ei ole vastakkainasettelua vaan yhteinen turvallisuuskysymys. Tarvitsemme matalan kynnyksen tukipalveluja kaikille uhreille, parempaa tunnistamista viranomaisissa ja kulttuuria, jossa avun hakeminen on hyväksyttyä myös miehille.

Hiljaisuus ei suojele ketään.

Apua saa mm. ensi- ja turvakotien liitosta, Rikusta ja Violasta

Lähteet:

https://tuentu.fi/blogi/miesten-kokema-lahisuhdevakivalta-on-vaiettu-aihe/

https://stat.fi/fi/uutinen/nykyinen-tai-entinen-puoliso-pari-ja-lahisuhdevakivallan-yleisin-tekija-miesuhrien-maara-kasvoi-lahes-10-prosenttia-vuonna-2023?utm_source=chatgpt.com

https://yle.fi/a/74-20123687?

Omaishoitajien työnohjaus on arvokas innovaatio ja esimerkki toimivasta kehittämisestä

Minulla oli ilo ja kunnia olla kutsuttuna Hiiden Omaishoitajat ry:n tilaisuuteen, jossa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle luovutettiin Omaishoitoliiton myöntämä tunnustus omaishoitoinnovaatioteosta. Tunnustus myönnettiin omaishoitajien työnohjauksesta, aidosti merkittävästä ja tarpeesta syntyneestä innovaatiosta.

Tilaisuus oli minulle erityinen myös siksi, että toimin Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan jäsenenä ja olen mukana päättämässä muun muassa näistä kehittämis- ja kumppanuusavustuksista. Oli hienoa nähdä, miten pitkäjänteinen työ, kuunteleminen ja yhteistyö konkretisoituivat vaikuttavaksi toiminnaksi.

Ajatus omaishoitajien työnohjauksesta ei ole syntynyt hetkessä. Hiiden Omaishoitajat ry:ssä asiaa on pohdittu jo pitkään. Viime vuonna yhdistys haki hyvinvointialueelta kehitysavustusta, sai sitä ja toteutti työnohjauksen pilottihankkeen. Kokemukset olivat niin myönteisiä, että tälle vuodelle haettiin hyvinvointialueelta kumppanuusavustusta toiminnan jatkamiseksi ja sitä myös myönnettiin. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten järjestölähtöinen kehittäminen ja hyvinvointialueen tuki voivat yhdessä synnyttää vaikuttavia palveluja.

Omaishoitoinnovaation tunnustuksen vastaanottivat hyvinvointialueelta yhdyspintapäällikkö Pilvi Östermalm ja erityisasiantuntija Hanna Karhu. Tilaisuudessa kuulimme puheenvuoroja hankkeesta ja työnohjauksen rakenteista, mutta kaikkein koskettavinta oli kuulla itse omaishoitajia, jotka olivat osallistuneet työnohjaukseen.

Omaishoitajien kertomukset toivat konkreettisesti esiin, mitä työnohjaus voi parhaimmillaan olla: tukea, voimia ja tilaa pysähtyä oman jaksamisen äärelle. Työnohjauksen kautta he olivat löytäneet omia vahvuuksiaan ja saaneet kokemuksen siitä, etteivät kanna vastuuta yksin.

Olen saanut seurata omaishoidon kehittämistä pitkään myös omaishoidon neuvottelukunnan jäsenenä, ensin sote-lautakunnan edustajana ja myöhemmin asiantuntijajäsenenä. Neuvottelukunta tarjosi tärkeän rakenteen omaishoitajien, järjestöjen, koulutusalojen ja päättäjien vuoropuhelulle. Valitettavasti neuvottelukuntaa ei tällä hetkellä enää ole, vaikka tarve sille on edelleen ilmeinen.

Olin tehnyt aluevaltuustoaloitteen omaishoidon neuvottelukunnan tarpeesta hyvinvointialueella. Tuolloin viranhaltijat, aluehallitus ja aluevaltuusto katsoivat, ettei neuvottelukuntaa tarvittu, pelättiin sen tuovan lisää kerroksia päätöksentekoon. Itse näen asian toisin: parhaimmillaan neuvottelukunta ei hidasta päätöksentekoa, vaan parantaa sen laatua ja tuo mukaan arjen asiantuntemuksen.

Omaishoitajille tarjottava työnohjaus on tärkeää myös viestinä arvostuksesta. Se tunnistaa omaishoidon työn vaativana, sitovana ja vastuullisena. Omaishoito tehdään rakkaudesta, mutta rakkaudesta ei pidä rokottaa. Yhteiskunnan tehtävä ei ole nojata rakkauteen, vaan tukea sitä.

Tämä innovaatio on erinomainen esimerkki siitä, mitä syntyy, kun omaishoitajien ääntä kuunnellaan ja kehittämistä tehdään yhdessä. Toivon, että omaishoitajien työnohjaus vakiintuu osaksi tukipalveluja ja että omaishoidon ääni saa jatkossakin sille kuuluvan paikan päätöksenteossa.

Alaikäisten vankien määrä on 2,5-kertaistunut ja rikosten uhrit jäävät jonoon

Tänään 15.1.2026 on kerrottu, että alaikäisten vankien määrä on 2,5-kertaistunut vuodesta 2023. Tämä ei ole sattumaa, eikä yksittäinen ilmiö. Tämä kertoo järjestelmästä, joka puuttuu liian myöhään ja maksaa siitä inhimillisesti ja taloudellisesti kalliin hinnan.

Samaan aikaan alaikäisten tekemiä rikoksia tutkivat yksiköt ovat ruuhkautuneet. Tutkintoja joudutaan priorisoimaan, koska resursseja ei ole riittävästi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikkia rikoksia ei ehditä tutkia ajoissa.

Jonon hännille jäävät myös alaikäisiin kohdistuneet pahoinpitelyt ja seksuaaliväkivaltarikokset. Käytännössä siis rikokset, joiden uhreina ovat useimmiten tytöt ja nuoret naiset.

Mitä viestiä tämä lähettää?

  • Rikoksen uhrille: sinun kokemuksesi voi odottaa
  • Tekijälle: seuraukset eivät ole kiireellisiä
  • Yhteiskunnalle: kaikki rikokset eivät ole yhtä vakavia

Ja kaikkein rajuin, ääneen sanomaton viesti:
tyttöihin kohdistuvat rikokset ovat vähäpätöisempiä.
tyttöjä saa rikkoa.

Tätä viestiä emme voi hyväksyä.

Alaikäinen vanki on aina merkki siitä, että useampi turvaverkko on pettänyt: perheen tuki, koulu, mielenterveys- ja päihdepalvelut, nuorisotyö ja erityisesti lastensuojelun ennaltaehkäisevät avohuollon palvelut.

Kun apua ei anneta ajoissa, ongelmat kasaantuvat.
Kun avohuollosta säästetään, säästö ei poista tarvetta, vaan se siirtää sen poliisille, syyttäjälle ja vankilalle.

Säästämme 100 euroa ennaltaehkäisevästä tuesta ja maksamme myöhemmin 100 000 euroa sijaishuollosta, rikosprosesseista ja vankeudesta. Samalla ruuhkautamme järjestelmän niin, että edes vakavimpien rikosten uhrit eivät saa oikeutta ajoissa.

Tämä ei ole vain lastensuojelukysymys.
Tämä on oikeusturvakysymys, tasa-arvokysymys ja turvallisuuskysymys.

Kun ennaltaehkäiseviä palveluja ajetaan alas:

  • tukihenkilöt jäävät ilman palkkaa
  • yrittäjät ilman tuloa
  • alueellinen elinvoima heikkenee
  • työttömyys kasvaa

Ja samalla rikosten määrä kasvaa, tutkinnat ruuhkautuvat ja oikeus viivästyy.

Me tiedämme, että toisin voi tehdä.
Kun nuori saa ajoissa pitkäjänteistä tukea, rikoskierre katkeaa. Kun perhe saa apua, kriisit eivät eskaloidu. Kun ennaltaehkäisy toimii, poliisi ja oikeusjärjestelmä voivat keskittyä niihin tapauksiin, joissa niitä todella tarvitaan.

Vankila ei ole lapselle palvelu.
Ja jonon perälle jäävä seksuaalirikos ei ole oikeusvaltio.

Jos hyväksymme tämän kehityksen, hyväksymme myös sen viestin, jonka se välittää.


Minä en hyväksy.

Hyvinvointi jäi jalkoihin, kun Lohja päätti Länsiradasta

Lohjan kaupunginvaltuuston joulukuun kokous, jossa päätettiin Länsiradan osakassopimuksesta ja hyväksyttiin Laaja hyvinvointikertomus 2023–2025, oli paljastava. Ei siksi, mitä sanottiin, vaan siksi, mistä vaiettiin.

Kokouksessa käytettiin lukuisia puheenvuoroja Länsiradan puolesta ja vastaan. Miljardiluokan hanke herätti tunteita, visioita ja huolia. Sen sijaan asiakirja, joka liitteineen kuvaa Lohjan asukkaiden todellista arkea, kuormitusta ja hyvinvoinnin kehitystä, jäi lähes kokonaan ilman keskustelua.

Tämä ei ole sattumaa.

Hyvinvointikertomus kertoo liikaa

Laaja hyvinvointikertomus ja sitä täydentävät vuosiraportit piirtävät Lohjasta ristiriitaisen mutta selkeän kuvan. Rakenteita on kehitetty, koordinaatiota parannettu ja hyte-työhön panostettu. Mutta samaan aikaan pahoinvoinnin indikaattorit kertovat huolestuttavaa tarinaa.

Lastensuojeluilmoitusten määrä on kasvanut niin, että jo noin joka kuudennesta lohjalaisesta lapsesta tai nuoresta on tehty ilmoitus. Osuus on korkeampi kuin hyvinvointialueella keskimäärin. Pienituloisuus on lisääntynyt 2020-luvulla ja yhä useampi perhe elää taloudellisessa epävarmuudessa. Yksinäisyys koskettaa erityisesti työikäisiä, eikä hyvinvointi jakaudu tasaisesti.

Nämä eivät ole yksittäisiä poikkeamia. Ne ovat rakenteellisia signaaleja.

On helppo ymmärtää, miksi keskustelua ei käyty

Hyvinvointikertomus pakottaa kysymään epämukavia kysymyksiä: mihin suuntaan Lohjaa ollaan viemässä ja kenen ehdoilla? Miten miljardiluokan infraratkaisut suhteutuvat arjen hyvinvointiin, lasten tilanteeseen, ympäristön kantokykyyn ja ilmastotavoitteisiin?

On huomattavasti helpompaa puhua radasta kuin ihmisistä. Radasta voi olla puolesta tai vastaan. Hyvinvointikertomus sen sijaan ei tarjoa helppoja vastauksia, vaan se paljastaa, että päätöksenteko ei ole ollut riittävää eikä ajoissa.

Ristiriita päätöksenteon ytimessä

Samassa kokouksessa hyväksyttiin asiakirja, joka korostaa turvallista elinympäristöä, ennaltaehkäisyä ja asukkaiden hyvinvointia ja tehtiin päätös hankkeesta, jonka ympäristö- ja luontovaikutukset ovat mittavat ja osin pysyviä. Länsiradan ratalinjaus kulkee Lohjan alueella poikkeuksellisen arvokkaan ja herkän luontokokonaisuuden läpi, uhaten suojeltuja lajeja, vesistöjä ja ekologisia yhteyksiä.

Kun nämä asiat erotetaan toisistaan, hyvinvointi typistyy paperiksi ja luonto sivuhuomioksi.

Kyse ei ole tiedon puutteesta

Tieto on olemassa. Ympäristövaikutusten arvioinnit on tehty. Hyvinvointikertomus on laadittu huolellisesti. Kysymys ei ole siitä, etteikö vaikutuksia tunnettaisi.

Kysymys on siitä, halutaanko niitä katsoa yhtä aikaa.

Laaja hyvinvointikertomus on poliittisesti hankala asiakirja juuri siksi, että se rikkoo yksinkertaiset tarinat kasvusta, vetovoimasta ja kehityksestä. Se muistuttaa, että hyvinvointi ei synny investointipuheista vaan arjen turvasta, toimivasta ympäristöstä ja oikea-aikaisesta tuesta.

Päätöksiä tehdään nyt ja seuraukset jäävät

Lohjalla tehdään päätöksiä, joiden vaikutukset ulottuvat vuosikymmenien päähän. Jos hyvinvointia ja luontoa koskeva tieto sivuutetaan silloin, kun tehdään suuria rakenteellisia ratkaisuja, vastuu ei katoa. Se vain siirtyy tuleville päättäjille, palvelujärjestelmälle ja asukkaille.

Hyvinvointikertomuksen hiljaisuus valtuustosalissa ei ollut vahinko. Se oli valinta.

Se oli valinta siirtää huomio pois lasten ja perheiden kuormituksesta, kasvavasta eriarvoisuudesta, luonnon kantokyvyn rajoista ja ilmastovastuusta. Se oli valinta tehdä suuria rakenteellisia päätöksiä ilman, että niiden vaikutuksia ihmisten arkeen ja ympäristöön tarkastellaan samassa kehyksessä.

Jos hyvinvointitieto ja ympäristövaikutukset sivuutetaan silloin, kun päätetään miljardiluokan hankkeista, päätöksenteko ei ole kokonaisvaltaista, vaan se on kapeaa ja lyhytnäköistä. Vastuu ei katoa, vaikka keskustelu vaikenisi. Se jää Lohjan asukkaille, palvelujärjestelmälle ja tuleville päättäjille.