Aluevaltuustoryhmämme vieraili joulukuun aluksi Lohjalla vammaispalvelun päivätoimintakeskuksessa ja käynti jätti meihin todella vahvan ja myönteisen vaikutuksen. Keskuksessa tehdään työtä, jossa näkyy ammattitaito, sydän ja arjen viisaus, juuri sellainen kokonaisuus, jonka varassa vammaispalvelut voi rakentua kestävällä tavalla.
Päivä- ja työtoiminnan piirissä Lohjalla on arviolta yli 80 asiakasta. Jokaiselle heistä luodaan yksilöllinen ja merkityksellinen arki, jossa toiminta tukee hyvinvointia, osallisuutta ja omannäköistä elämää. Tämä työ on tärkeää paitsi asiakkaille ja heidän läheisilleen, myös koko yhteiskunnalle.
Jo vierailun ensihetkistä lähtien oli selvää, että henkilöstö on paitsi erittäin osaavaa, myös motivoitunutta ja sitoutunutta. He tekevät työtään ammattiylpeydellä, mutta myös ilolla ja se näkyy ilmapiirissä, asiakkaiden kohtaamisissa ja toiminnan sujuvuudessa.
Erityisen vaikutuksen teki myös esihenkilötyö. Keskuksessa on selvästi esihenkilö, joka haluaa kehittää toimintaa pitkäjänteisesti, vahvistaa henkilöstön osaamista ja pitää huolta siitä, että työn arki on mahdollisimman toimiva ja turvallinen. Kun johto on motivoitunutta ja läsnäolevaa, se heijastuu koko työyhteisöön.
Samalla on tärkeää tunnistaa arjen huolia
Vaikka vierailu oli monella tavalla upea, se toi esiin myös henkilöstön kokemia huolia. Arjen ammattilaiset kokevat, että päätöksiä tehdään usein liian kaukana käytännön todellisuudesta ja se herättää epävarmuutta tulevasta.
Henkilöstön toiveena on, että ennen mahdollisia muutoksia kuultaisiin arjen kokemuksia ja arvioitaisiin vaikutukset sekä asiakkaiden että työntekijöiden näkökulmasta.
Muutokset palvelurakenteessa näkyvät arjessa
Viime vuosien muutokset, kuten siirtyminen Etevalta hyvinvointialueelle ja asumispalvelujen yhdistäminen ikääntyneiden palveluihin, ovat ymmärrettäviä organisaatioita tarkasteltaessa, mutta ne ovat tuoneet arkeen epäselvyyttä ja heikentäneet asiantuntijapalvelujen saatavuutta.
Erityisesti kehitysvammapsykiatrian palveluihin pääsyssä on haasteita. Kun osastohoidon tarve on akuutti, monivaiheinen lähete- ja arviointiprosessi voi venyä kuukausien mittaiseksi. Tänä aikana yksikön arki kuormittuu merkittävästi ja lopulta myös itse hoitojakso pitenee, koska tilanne ehditään ajaa pahempaan suuntaan.
Vierailu vahvisti: osaamista on ja päätöksenteon tulee mahdollistaa sen hyödyntäminen
Vierailumme oli ennen kaikkea rohkaiseva ja toiveikas. Näimme työyhteisön, jossa on valtava määrä osaamista, ymmärrystä ja käytännön kykyä kehittää toimintaa vaikuttavammaksi ja sujuvammaksi. Kun henkilöstö ja johto ovat näin motivoituneita, heille tulee antaa työrauhaa, tukea ja päätöksiä, jotka nojaavat arjen todellisuuteen.
Tarvitsemme:
päätöksentekoa, joka kuulee kentän äänen
rakenteita, jotka tukevat sujuvaa työtä
asiantuntijuutta, joka on asiakkaiden ja henkilöstön käytettävissä silloin kun sitä tarvitaan
ja ennen kaikkea arvostusta työlle, joka on välttämätöntä mutta liian usein näkymätöntä
Vierailu Lohjan toimintakeskuksessa oli muistutus siitä, että vammaispalveluissa tehdään valtavan arvokasta työtä. Kiitos, että saimme tulla käymään.
Lapsiperheköyhyys on noussut julkiseen keskusteluun ja se on tärkeää pitää näkyvillä. Viime kuukausien uutiset ja tutkimukset piirtävät yhteisen, pysäyttävän kuvan: Suomessa yhä useampi lapsi elää perheessä, jonka tulot eivät riitä arjen tarpeisiin.
Köyhyyden kasvu ei ole pelkkä tilastoluku
THL:n arviot kertovat karua kieltä: pienituloisten määrä kasvaa Suomessa enemmän kuin ennakoitiin. Arvioiden mukaan jopa 110 000 ihmistä putoaa pienituloisuuden rajan alle ja 27 000 heistä on lapsia. Sosiaaliturvaleikkauksilla ja heikennyksillä on tässä kehityksessä selkeä rooli. Kun lapsiperheiden tuloja pienennetään ja tukiverkkoa heikennetään, vaikutus näkyy suoraan lasten arjessa: ruokalautasella, harrastusmahdollisuuksissa ja vanhempien jaksamisessa.
Itlan datakatsaus: monikerroksinen ongelma
Itlan artikkeli “Lapsiperheköyhyys datana” syventää keskustelua tuomalla esiin ilmiön moniulotteisuuden. Vuonna 2023 noin 120 000 lasta eli pienituloisessa perheessä, se on 12,2 % kaikista lapsista. Köyhyys ei jakaudu tasaisesti: se on yleisempää yksinhuoltajaperheissä, työttömien ja sairastuneiden vanhempien kodeissa sekä tietyillä alueilla Suomessa.
Itla muistuttaa, että köyhyys ei ole vain rahasta kiinni. Se liittyy myös sosiaaliseen osallisuuteen, koulutukseen ja mielenterveyteen. Kun perheen arki on jatkuvaa selviytymistä, lapsen mahdollisuudet keskittyä oppimiseen, kaverisuhteisiin ja tulevaisuuden haaveisiin kaventuvat.
Turun yliopisto: lapsuuden köyhyys seuraa aikuisuuteen
Turun yliopiston Aurora-artikkeli nostaa esiin vielä pysäyttävämmän näkökulman: köyhyys lapsuudessa jättää pitkän varjon aikuisuuteen. Tutkimukset osoittavat, että lapsuuden perheen pitkäaikainen toimeentulotuen saanti moninkertaistaa riskin jäädä ilman toisen asteen tutkintoa, joutua taloudellisiin vaikeuksiin ja kärsiä mielenterveysongelmista aikuisena.
Toisin sanoen lapsiperheköyhyys ei ole vain tämän hetken kriisi, vaan se rakentaa jo nyt eriarvoista tulevaisuutta seuraaville sukupolville.
Sama viesti kolmesta suunnasta: emme voi katsoa sivusta
Vaikka MTV:n uutinen, Itlan analyysi ja Turun yliopiston tutkimus lähestyvät aihetta eri suunnista, niiden sanoma on yhteinen: lapsiperheköyhyys on kasvussa, ja sen seuraukset ovat vakavia ja pitkäkestoisia.
MTV korostaa talouspolitiikan ja sosiaaliturvan vaikutuksia.
Itla kuvaa ilmiön laajuutta ja arjen todellisuutta datan kautta.
Turun yliopisto muistuttaa köyhyyden ylisukupolvisista vaikutuksista.
Yhdessä ne muodostavat varoituksen, jota ei voi ohittaa: jos emme nyt tue lapsiperheitä, maksamme hintaa tulevaisuudessa inhimillisesti ja yhteiskunnallisesti.
Mitä pitäisi tehdä?
Ratkaisuja on olemassa. Itlan mukaan keskeistä on varmistaa riittävä ja selkeä sosiaaliturva, vanhempien työllisyyden tukeminen, koulutuksen saavutettavuus ja peruspalvelujen vahvistaminen. Turun yliopiston tutkijat korostavat myös lapsivaikutusten arviointia kaikessa päätöksenteossa: jokainen talouspäätös vaikuttaa lopulta lapsiin.
Mutta tarvitaan muutakin. Tarvitsemme yhteistä tahtoa nähdä köyhyys paitsi tilastona myös ihmisten todellisuutena. Se alkaa pienistä teoista: harrastusmaksujen tukemisesta, ruoka-avun arvostamisesta, perheiden jaksamisen huomioimisesta työelämässä.
Lapsiperheköyhyys ei ole vain joidenkin perheiden ongelma. Se on yhteinen mittari sille, miten hyvinvointivaltio voi. Jos emme huolehdi lapsista nyt, emme voi puhua aidosti kestävästä tulevaisuudesta.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue (Luvn) on keskellä suurta murrosta, kun se käynnistää edellisellä valtuustokaudella hyväksytyn palveluverkkopäätöksen toimeenpanon. Tämä päätös merkitsee alueella kaikkiaan 35 sosiaali- ja terveyspalvelujen toimipisteestä luopumista.
On erittäin tärkeää huomata, että Keskusta ei ollut mukana tätä koskevassa sovussa. Me vastustimme päätöstä, sillä näimme sen heikentävän lähipalveluiden saavutettavuutta. Nyt päätöstä ryhdytään käytännössä toteuttamaan ja se näkyy monissa kunnissa suljettavina toimipisteinä.
Muutosten taustalla on hyvinvointialueiden ja kuntien välinen kolmen vuoden pakollinen vuokra-aika sote-kiinteistöille, joka päättyy vuoden 2025 lopussa. Laki velvoitti hyvinvointialueet vuokraamaan kiinteistöt kuntiin siirtymäajaksi, mutta nyt on aika tehdä valintoja: jatketaanko optiovuotta, vai puretaanko vuokrasuhteita.
Talousohjauksen alla hyvinvointialueet etsivät säästöjä luopumalla ylimääräisistä tiloista. Kunnille tämä on kuitenkin vaikea paikka, sillä ne tarvitsevat kiinteistöistään vuokratuloja.
35 sulkeutuvaa toimipistettä Espoosta Raaseporiin
Länsi-Uudenmaan kymmenen kunnan alueella muutokset näkyvät konkreettisesti:
Espoossa luovutaan kymmenestä tilasta, kuten Martinkadun terveysasemasta ja Virastotalo 3:n tiloista.
Lohjalla toiminta päättyy muun muassa Roution kotihoidon tiloissa, Harjulan monitoimitalossa ja Aunen tuvassa. Lisäksi hyvinvointialue luopuu Karjalohjan ja Sammatin terveysasemien kiinteistöistä. On myös hyvä muistaa, että Virkkalan terveysaseman toiminta on jo lakkautettu.
Raaseporissa luovutaan Grabbe Gårdenin ja Tammiharjun tiloista, joissa on toiminut perhe- ja päihdepalveluja.
Inkoossa, Siuntiossa, Hangossa, Karkkilassa ja Kauniaisissa suljetaan yksittäisiä, pienempiä palvelupisteitä.
Kaikkiaan 35 sote-toimipistettä poistuu käytöstä vuoden 2025 loppuun mennessä.
Harjulan monitoimitalossa matalan kynnyksen tuki nuorille säilyy
Toinen merkittävä muutos Lohjalla koskee Harjulan monitoimitaloa. Hyvinvointialue luopuu talossa aiemmin olleista sote-tiloista, mutta on erittäin tärkeää huomioida, että etsivä nuorisotyö ja Lohjan Ohjaamo (joka tarjoaa nuorille muun muassa työvoimapalveluja) ovat edelleen Lohjan kaupungin toimesta Harjulan tiloissa.
Talo on ollut vuosia erittäin vaikuttavan ja kustannustehokkaan ennaltaehkäisevän työn keskus. Ohjaamo toimii nuorten matalan kynnyksen kohtaamispaikkana, josta saa tukea muun muassa työhön, koulutukseen, asumiseen ja mielenterveyteen liittyvissä asioissa.
❗ Aiemmin Harjulassa toimi myös psykologi, terveydenhoitaja ja ehkäisyneuvola hyvinvointialueen järjestämänä, mutta nämä sote-palvelut siirrettiin terveysasemalle. Samalla matala kynnys avun hakemiseen nousi nuorten kannalta hieman korkeammaksi.
Hyvinvointialueuudistuksen tavoitteena oli parhaiden käytäntöjen leviäminen, mutta nyt pelkona on, että Harjulan Ohjaamon kaltainen, todistetusti toimiva malli on vaarassa heikentyä, vaikka kaupungin omat palvelut tiloissa jatkuvatkin.
Aunen tupa
Lohjalta poistuu myös ikääntyneiden tuetun asumisen yksikkö, Aunen tupa. Se on tarjonnut asukkaille mahdollisuuden itsenäiseen mutta turvalliseen asumiseen, yhdistettynä kotihoidon tukipalveluihin (turvapuhelin, ateriapalvelut) ja yhteisöllisyyttä tukeviin yhteisiin tiloihin.
Tämä kodinomainen ja turvallinen yksikkö lopettaa toimintansa vuoden 2025 loppuun mennessä osana palveluverkon uudistusta.
Keskusta kieltäytyi sopimuksesta, painopiste saavutettavuudessa
Keskusta ei osallistunut palveluverkkosopuun, eikä siten hyväksynyt näitä toimia.
Korostimme, että päätös johtaa lähipalveluiden heikkenemiseen ja että uudistuksessa olisi pitänyt painottaa enemmän saavutettavuutta ja ihmisten arjen sujuvuutta, ei ainoastaan kiinteistökustannusten karsimista.
Monen kunnan kohdalla huoli on todellinen: kun terveysasemia ja ikäihmisten asumisyksiköitä suljetaan, palvelut etääntyvät ja ihmisten kynnys hakea apua kasvaa.
Tämä on vaikea yhtälö: kaksi tiukassa taloudellisessa tilanteessa olevaa osapuolta (kunta ja hyvinvointialue) yrittää tasapainottaa talouttaan yhteisen vastuun, asukkaiden hyvinvoinnin, kustannuksella.
Kunnat ja hyvinvointialueet hankalassa tilanteessa
Kunnat joutuvat nyt pohtimaan, mitä tehdä tyhjiksi jääville kiinteistöille, kun vuokralainen lähtee. Samalla hyvinvointialueiden on löydettävä keinot tasapainottaa talouttaan.
Kyseessä on vaikea yhtälö: kaksi tiukassa taloudellisessa tilanteessa olevaa osapuolta, joilla on kuitenkin yhteinen vastuu alueen asukkaiden hyvinvoinnista.
Äskettäin satuin keskelle somekeskustelua, joka sai minut pysähtymään. Aiheena oli huumeiden käyttäjille suunnattu terveysneuvontapiste, joka oli avattu koulun lähelle. Viestit alkoivat kauhistelulla: ”Oi voi, koulun viereen tulee huumeidenkäyttäjien piste!” ja jatkuivat kokemuksilla turvattomuudesta ja rikollisuudesta.
Yritin vastata rauhallisesti, tuoda esiin tutkimustietoa ja näkökulmaa. Kerroin, että neulanvaihto ja terveysneuvontapisteet eivät tutkimusten mukaan lisää rikollisuutta tai turvattomuuden tunnetta, päinvastoin ne vähentävät haittoja, tartuntoja ja parantavat yhteyksiä hoitoon. Monessa kaupungissa tällaiset pisteet ovat lisänneet alueen turvallisuutta, kun käytetyt neulat eivät enää jää ympäristöön lojumaan ja ihmiset saavat apua ajoissa.
Silti keskustelu kiihtyi. Kun toin esiin empatian ja ihmisarvon näkökulman, sain vastaukseksi: ”Huumeiden käyttäjät ovat väkivaltaisia ja ryöstelevät ihmisiä. Heille pitäisi määrätä tahdonvastainen hoito.”
Tässä vaiheessa huomasin, ettei keskustelu enää etene. Lopulta sanoin, että en aio jatkaa, koska se ei tunnu rakentavalta. Mutta keskustelun jälkimainingeissa jäin miettimään laajempaa ilmiötä, eli sitä, miten helposti yhteiskunnallinen pelko ja turvattomuus muuttuvat toisia ihmisiä koskevaksi vihaksi.
Miksi on niin vaikea nähdä huumeiden käyttäjän takana ihminen?
Huumeiden käyttö on Suomessa yhä rikos, vaikka sen taustalla on usein kipua, sairautta, osattomuutta ja menetystä. Yhä useampi asiantuntija kuitenkin pohtii, auttaako rangaistavuus ketään, vai pitäisikö sen sijaan panostaa hoitoon, tukeen ja haittojen vähentämiseen. Rikosoikeudellinen näkökulma ei poista riippuvuutta, se vain lisää häpeää ja pelkoa hakea apua.
Silti yhteiskunnallinen keskustelu harvoin lähtee inhimillisestä näkökulmasta. Kun joku puhuu päihteiden käyttäjistä ihmisinä, keskustelu polarisoituu nopeasti: “Sä vähättelet ongelmia!” tai “Sä puolustelet rikollisia!”
Mutta kyse ei ole puolustelusta. Kyse on siitä, että haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa ratkaisut perustuvat tietoon, ei pelkoon.
Tutkimus ja käytäntö tukevat haittoja vähentävää työtä
Kansainväliset ja kotimaiset tutkimukset ovat varsin yksimielisiä: haittoja vähentävä päihdepolitiikka toimii.
Terveysneuvontapisteet vähentävät tartuntatauteja, kuten HIV- ja hepatiitti-infektioita.
Käyttöhuoneet eivät lisää huumeiden käyttöä tai rikollisuutta, vaan päinvastoin vähentävät kuolemia ja lisäävät yhteyksiä hoitopalveluihin.
Yhteisön turvallisuus paranee, kun käyttö siirtyy pois julkisista tiloista ja kaduilta valvottuihin olosuhteisiin.
On paradoksaalista, että näiden tulosten rinnalla moni yhä ajattelee, että ”pehmeät keinot eivät toimi”. Ehkä siksi, että päihteiden käyttäjien ihmisarvoa on vaikea nähdä, jos heitä on totuttu pelkäämään.
Empatia ei tarkoita sinisilmäisyyttä
Kun puhun empatiasta, en tarkoita sinisilmäisyyttä. Turvallisuus on todellinen huoli, ja se pitää ottaa vakavasti. Mutta turvallisuutta ei rakenneta demonisoimalla, vaan ymmärtämällä ilmiön juuret ja rakentamalla toimivia palveluja, jotka auttavat sekä käyttäjiä että ympäristöä.
Meidän pitäisi kysyä: miten haluamme suhtautua heihin, jotka ovat jo kaikkein heikoimmassa asemassa? Rankaisevasti vai korjaavasti? Pelolla vai toivolla?
Kohti ihmisarvoista päihdepolitiikkaa
Suomalainen päihdepolitiikka on muuttumassa. Hitaasti, mutta suunta on oikea. Yhä useampi ymmärtää, että riippuvuudesta ei toivuta pakolla tai häpeällä, vaan hoidon ja tuen avulla. Terveysneuvontapisteet ja käyttöhuoneet eivät ole ongelman ydin, vaan osa ratkaisua.
Jos emme näe huumeiden käyttäjän takana ihmistä, suljemme oven inhimilliseltä muutokselta. Ja jos emme uskalla puhua empaattisesti vaikeistakaan aiheista, jätämme yhteiskunnallisen keskustelun pelon varaan.
Se somekeskustelu päättyi lyhyeen, mutta sen jättämä jälki jäi pitkäksi aikaa mieleen. Sillä ehkä juuri siellä arjen somekeskusteluissa mitataan, millaiseksi yhteiskunnaksi me lopulta haluamme kasvaa: pelkääväksi vai ymmärtäväksi, erottavaksi vai yhteen kokoavaksi.
Aluevaltuuston lokakuun kokouksessa käsiteltiin talouden hyvää kehitystä ja alueen uutta strategiaa. Pidin puheenvuorot omaishoidon ja erityisen tuen lasten palveluiden kehittämisestä sekä lastensuojelun tilanteesta. Vaadin, että päätöksenteko perustuu avoimeen tietoon ja että perheiden arki otetaan aidosti huomioon, jotta hyvinvointialueen oman sloganin mukaan kaikki länsiuusimaalaiset voivat hyvin.
Aluevaltuuston lokakuun kokouksessa käsiteltiin monia tärkeitä teemoja, joista keskeisimpinä olivat hyvinvointialueiden rahoitustilanne sekä alueemme strategia vuosille 2026–2029.
Talouskatsauksen perusteella olemme Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella tekemässä merkittävää tulosparannusta. Talousarvio on laadittu 76 miljoonan euron ylijäämäiseksi, ja tulos näyttää paranevan vielä noin 31 miljoonalla eurolla. Konsernipalvelujen johtaja Syrjäsen arvion mukaan tämän vuoden ylijäämä riittää kattamaan aiemmat alijäämät, jotka lain mukaan olisi katettava vuoteen 2026 mennessä.
Vaikka LUVN:lla on muihin hyvinvointialueisiin nähden heikommat lähtökohdat, sillä meille siirtyneet kustannukset ovat olleet korkeammat (6,6 % vs. muiden 5,9 %) olemme tehneet nopeimmat tasokorjaukset ja sopeutukset, yhteensä noin 110 miljoonan euron edestä. Olemme myös ensimmäisten joukossa kattamassa alijäämämme. Toki talouden tämän päivän nopea kattaminen ja lyhytnäköisyys tulee näkymään tulevaisuudessa ikävänä pahoinvoinnin lisääntymisenä sekä talouden jyrkässä laskussa.
Strategiasovussa lähes kaikki valtuustoryhmät ovat mukana ja Keskusta sai mukaan useita meille tärkeitä painotuksia ja olemme olleet rakentavassa hengessä mukana viemässä hyvinvointialuetta eteenpäin.
Puheenvuorot omaishoidosta, lasten lomahoidoista ja lastensuojelusta
Pidin kokouksessa puheenvuorot tekemistäni aloitteista hyvän omaishoidon takaamiseksi sekä erityisen tuen lasten lomahoitojen kehittämiseksi, vaikka jälkimmäinen ei enää tullut valtuuston käsittelyyn. Lisäksi käytin puheenvuoron lastensuojelun tilanteesta tekemäni valtuustokysymyksen vastauksesta.
Omaishoitajien tilanne puhuttaa monella tasolla. Aloitteeseeni annettu vastaus oli valitettavasti epämääräinen. Siinä viitattiin useisiin kehittämishankkeisiin, mutta aloitteen keskeinen vaatimus, eli omaishoidon nykytilan selvittäminen ja sen pohjalta tehtävä kehitysohjelma jäi toteutumatta. Hankkeet ja kokeilut eivät yksin riitä, jos kokonaiskuva palveluiden riittävyydestä ja yhdenvertaisuudesta puuttuu.
Palvelusetelit ovat hyvä väline, mutta niiden käyttö ja saavutettavuus vaihtelevat alueittain. Esimerkiksi omaishoitajan vapaan aikainen palveluseteli on kiinteäarvoinen (167 euroa/vrk, enintään kolme vuorokautta kuukaudessa), mutta sen hyödyntämisessä on ollut alueellisia eroja. Tämä osoittaa, että pelkkä olemassaolo ei riitä, vaan käyttöä ja kattavuutta on seurattava ja kehitettävä määrätietoisesti.
Toinen aloitteeni, jonka allekirjoitti yli puoluerajojen 14 valtuutettua, koski erityisen tuen oppilaiden loma-ajan hoidon kehittämistä. Aloite ei edennyt valtuustoon, koska allekirjoittajia oli alle 15, mutta se on monille omaishoitajaperheille elintärkeä asia. Perheet tarvitsevat ennakoitavaa, turvallista ja jatkuvaa hoitoa myös loma-aikoina. Nykyinen järjestelmä jättää perheet helposti epävarmuuden varaan. Tuttu ja toimiva hoitopaikka lapselle olisi samalla tukea vanhempien jaksamiselle ja hallinnolle kustannustehokasta.
Hyvinvointialueemme slogan on “jotta länsiuusimaalaiset voivat hyvin”. Sen ei pitäisi koskea vain suurta enemmistöä, vaan kaikkia asukkaita, myös omaishoitajia ja erityisen tuen lapsia perheineen. Lapsen etu on lakisääteinen velvoite, ja meidän tehtävämme on varmistaa, ettei yksikään perhe jää hallinnollisten rajojen väliin.
Kriittinen puheenvuoro lastensuojelukysymyksestä
Jätimme myös valtuustokysymyksen, jossa pyysimme selkeää analyysiä lastensuojelun toimintaedellytyksistä ja strategisista linjauksista. Valitettavasti saamamme vastaus oli käsittämättömän huono. Se jäi yleiselle ja hallinnolliselle tasolle, eikä vastannut kysymyksiin pyydetyllä tarkkuudella.
Alunperin olin kritisoinut ankarasti puheenvuorossani myös koko valtuustokysymysinstituutiota, sillä tällä kertaa se tuntui enemmän poliittiselta akrobatialta kuin aidolta tiedonhankinnalta. Jos kysymyksiin vastataan vain muodollisesti, ilman avoimuutta tai konkreettisia toimenpiteitä, on vaarana, että valtuustokysymykset jäävät pelkäksi näytelmäksi. Mutta koska minun on samalla kuitenkin todettava, että muihin kysymyksiin oli annettu parempia vastauksia. Ehkä siis annan tälle uudelle konseptille ja uudelle lastensuojelun vastuuviranhaltijalle vielä aikaa. Meidän luottamushenkilöiden tehtävä on varmistaa, että lasten ja perheiden ääni kuuluu päätöksenteossa ja että päätökset perustuvat tietoon, ei oletuksiin.
Muut tärkeät päätökset ja kannanotot
Kokouksessa kannatin valtuutettujen Hukarin (vihr) ja Kajavan (ps) tekemiä toivomusesityksiä, jotka liittyivät lasten ja nuorten huumekuolemien vähentämiseen. Nämä esitykset olivat tärkeitä muistutuksia siitä, että hyvinvointialueen on vahvistettava ehkäisevää työtä ja varmistettava, ettei yksikään nuori jää ilman tukea.
Lisäksi äänestin sen puolesta, että selvitetään tämän syksyn talousarvioneuvotteluita varten toteuttamisvaihtoehdot kustannuksineen päivittäisen lounasruokailun järjestämiseksi Olarinluoman tilapäismajoituksen yksikössä, osana asiakkaiden arjenhallinnan vahvistamista ja ilman henkilöstökustannusten lisäämistä. Tämä esitys ikävä kyllä ei saanut tarpeeksi kannatusta.
Olarinluoman tilapäismajoitus on sosiaalihuoltolain mukaista asumispalvelua täysi-ikäisille asunnottomille henkilöille, jotka tarvitsevat mielenterveys- tai päihdesairauden vuoksi lyhytaikaista, kiireellistä asumispalvelua. Päivittäinen lämmin ateria tukisi asiakkaiden hyvinvointia ja toisi arkeen rytmiä ja inhimillisyyttä, eli juuri niitä asioita, joilla on merkitystä, kun rakennetaan polkua pois asunnottomuudesta ja riippuvuuksista.
Katse eteenpäin
Olen jättänyt aluevaltuustolle toivomuksen, että laaditaan arvio omaishoidon ja erityisen tuen lasten palveluiden kattavuudesta ja vaikuttavuudesta suhteessa asukkaiden tarpeisiin. Lisäksi toivon, että kehittämistoimille asetetaan selkeät aikataulut ja mittarit, ja että etenemistä seurataan aktiivisesti aluevaltuustossa ja lautakunnissa.
Valtuustoaloitteiden ja kysymysten tulee olla välineitä todelliseen kehittämistyöhön, ei pelkkää muodollisuutta. Jokaisen länsiuusimaalaisen, myös omaishoitajan ja erityisen tuen lapsen, hyvinvointi on yhteinen tehtävämme.
Jätin aluevaltuustossa valtuustokysymyksen, joka allekirjoitettiin yli puoluerajojen. Valtuustokysymyksessä pyysimme selkeyttä siihen, miksi lastensuojeluilmoitukset ovat kasvaneet mutta asiakasmäärät laskeneet, miten tukisuhdetoiminta turvataan ostopalvelujen vähentämisen jälkeen ja millä tavoin perhehoitoa kehitetään. Kysyimme myös, mitä järjestöyhteistyölle kuuluu. Toivoimme ennen kaikkea arviota siitä, mitä nämä muutokset merkitsevät lasten ja perheiden hyvinvoinnin kannalta.
Aluehallituksen vastaus 15.9.2025 käymässään kokouksessa oli suuri pettymys. Jälleen. Se keskittyi hallinnollisten prosessien kuvailuun, mutta ei tarjonnut todellisia vastauksia kysymyksiin.
Ilmoitusten ja asiakasmäärien suhde jäi selittämättä: Tilastot mainittiin, mutta analyysi puuttui. Miksi ilmoituksia tulee enemmän, mutta asiakasmäärät eivät kasva? Johtuuko tämä resursseista, arviointikäytännöistä vai jostain muusta?
Tukisuhteiden väheneminen kuitattiin omatyöntekijällä: Vastauksessa ei huomioitu, että lapsen pitkäjänteinen tukisuhde on aivan eri asia kuin viranhaltijan vaihteleva kontakti. Monelle lapselle tukisuhde on ollut ratkaiseva turvaverkko.
Järjestöyhteistyöstä kerrottiin tapaamisia, ei tuloksia: On hyvä, että kumppanitapaamisia järjestetään, mutta montako lasta ja perhettä järjestöjen vapaaehtoistoiminta todella tavoittaa? Tätä ei kerrottu.
Perhehoidosta annettiin lukuja ilman vaikutusarviota: On hienoa, että perhehoidon osuus on kasvanut, mutta miten sijaisperheiden jaksaminen turvataan? Mitkä riskit on tunnistettu ja miten niitä hallitaan? Vastauksessa tätä ei avattu.
Asiakasohjauksen yhtenäistämisestä puhuttiin yleisesti: Lupaus yhdenvertaisuudesta kuulostaa hyvältä, mutta konkreettiset esimerkit siitä, miten lasten palvelujen oikea-aikaisuus on aidosti parantunut, puuttuivat.
Tarvitsemme läpinäkyvyyttä ja todellisia arvioita
Aluehallituksen vastaus jäi kuvailevaksi ja hallinnolliseksi. Lasten ja perheiden näkökulma, eli se, mitä palveluissa tapahtuvat muutokset merkitsevät heidän arjessaan jäi täysin pimentoon. Meidän tehtävämme luottamushenkilöinä ei ole tyytyä prosessikuvausten luettelemiseen, vaan varmistaa, että palvelut toimivat ja lapset saavat tarvitsemansa tuen oikeaan aikaan.
Lapsen etu on kirjattu lakiin. Se ei toteudu juhlapuheilla tai ympäripyöreillä vastauksilla, vaan konkreettisilla teoilla ja aidolla sitoutumisella perheiden tukemiseen.
Aluevaltuustokysymyksiin suotaisi vastattavan asiaan kuuluvalla vakavuudella ja arvokkuudella. Mikä virka näillä kysymyksillä on, jos niihin ei oikeasti vastata ja jos ne eivät johda mihinkään. Turhaa byrokratiaa ja akrobatiaa.
Lotta Paakkunainen 