Kategoria-arkisto:Mielenterveys

Miesten kokema väkivalta jää usein näkymättömäksi, hiljaisuus ei voi olla ratkaisu

Väkivallasta puhuttaessa keskustelu keskittyy usein naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Se on tärkeää ja välttämätöntä. Samalla kuitenkin tunnistetaan, että myös miehet kokevat väkivaltaa ja hyvin usein siitä vaietaan ja liian usein heidän kokemuksensa jäävät sivuun, vähättelyn ja ennakkoluulojen varjoon.

Tilastokeskuksen tutkimus Sukupuolistunut väkivalta ja lähisuhdeväkivalta Suomessa 2021 osoittaa, että väkivallan kokeminen on Suomessa yleistä myös miesten keskuudessa. 46 prosenttia miehistä on kokenut elämänsä aikana fyysistä väkivaltaa, uhkailua tai seksuaalista väkivaltaa. Nykyisen tai entisen parisuhdekumppanin taholta väkivaltaa on kokenut 18 prosenttia miehistä.

Miesten kokema lähisuhdeväkivalta herättää yhä usein ennakkoluuloja, vähättelyä ja jopa huumoria. Yhteiskunnan normit ja odotukset “pärjäävästä miehestä” voivat estää avun hakemista. Tämän seurauksena monet miehet jäävät yksin kokemustensa kanssa ja uskovat virheellisesti, ettei heille ole tarjolla tukea.

Vuonna 2023 viranomaisten tietoon tuli Suomessa noin 12 300 pari- ja lähisuhdeväkivaltarikosta. Aikuisista uhreista noin 74 prosenttia oli naisia ja 26 prosenttia miehiä. On kuitenkin yleisesti tiedossa, että merkittävä osa lähisuhdeväkivallasta ei koskaan päädy viranomaisten tietoon. Tämä koskee erityisesti miehiä, joiden avunhakukynnys on usein korkea. Siksi miesten kokemaa lähisuhdeväkivaltaa on vaikea hahmottaa kokonaisuudessaan tilastojen valossa.

Viola ry:n vuoden 2023 tilastojen mukaan miehet kokevat lähisuhteissaan yleisimmin henkistä ja taloudellista väkivaltaa. Samalla on tärkeää ymmärtää, että eri väkivallan muodot kulkevat usein käsi kädessä. Henkinen väkivalta ei ole lievempää väkivaltaa. Se voi tarkoittaa kontrollointia, uhkailua, alistamista, taloudellista kiristämistä tai eristämistä ja sillä on vakavia, pitkäaikaisia seurauksia uhrin hyvinvoinnille.

Väkivalta ei katso sukupuolta. Sen ehkäisy ei ole vastakkainasettelua vaan yhteinen turvallisuuskysymys. Tarvitsemme matalan kynnyksen tukipalveluja kaikille uhreille, parempaa tunnistamista viranomaisissa ja kulttuuria, jossa avun hakeminen on hyväksyttyä myös miehille.

Hiljaisuus ei suojele ketään.

Apua saa mm. ensi- ja turvakotien liitosta, Rikusta ja Violasta

Lähteet:

https://tuentu.fi/blogi/miesten-kokema-lahisuhdevakivalta-on-vaiettu-aihe/

https://stat.fi/fi/uutinen/nykyinen-tai-entinen-puoliso-pari-ja-lahisuhdevakivallan-yleisin-tekija-miesuhrien-maara-kasvoi-lahes-10-prosenttia-vuonna-2023?utm_source=chatgpt.com

https://yle.fi/a/74-20123687?

Omaishoitajien työnohjaus on arvokas innovaatio ja esimerkki toimivasta kehittämisestä

Minulla oli ilo ja kunnia olla kutsuttuna Hiiden Omaishoitajat ry:n tilaisuuteen, jossa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle luovutettiin Omaishoitoliiton myöntämä tunnustus omaishoitoinnovaatioteosta. Tunnustus myönnettiin omaishoitajien työnohjauksesta, aidosti merkittävästä ja tarpeesta syntyneestä innovaatiosta.

Tilaisuus oli minulle erityinen myös siksi, että toimin Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan jäsenenä ja olen mukana päättämässä muun muassa näistä kehittämis- ja kumppanuusavustuksista. Oli hienoa nähdä, miten pitkäjänteinen työ, kuunteleminen ja yhteistyö konkretisoituivat vaikuttavaksi toiminnaksi.

Ajatus omaishoitajien työnohjauksesta ei ole syntynyt hetkessä. Hiiden Omaishoitajat ry:ssä asiaa on pohdittu jo pitkään. Viime vuonna yhdistys haki hyvinvointialueelta kehitysavustusta, sai sitä ja toteutti työnohjauksen pilottihankkeen. Kokemukset olivat niin myönteisiä, että tälle vuodelle haettiin hyvinvointialueelta kumppanuusavustusta toiminnan jatkamiseksi ja sitä myös myönnettiin. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten järjestölähtöinen kehittäminen ja hyvinvointialueen tuki voivat yhdessä synnyttää vaikuttavia palveluja.

Omaishoitoinnovaation tunnustuksen vastaanottivat hyvinvointialueelta yhdyspintapäällikkö Pilvi Östermalm ja erityisasiantuntija Hanna Karhu. Tilaisuudessa kuulimme puheenvuoroja hankkeesta ja työnohjauksen rakenteista, mutta kaikkein koskettavinta oli kuulla itse omaishoitajia, jotka olivat osallistuneet työnohjaukseen.

Omaishoitajien kertomukset toivat konkreettisesti esiin, mitä työnohjaus voi parhaimmillaan olla: tukea, voimia ja tilaa pysähtyä oman jaksamisen äärelle. Työnohjauksen kautta he olivat löytäneet omia vahvuuksiaan ja saaneet kokemuksen siitä, etteivät kanna vastuuta yksin.

Olen saanut seurata omaishoidon kehittämistä pitkään myös omaishoidon neuvottelukunnan jäsenenä, ensin sote-lautakunnan edustajana ja myöhemmin asiantuntijajäsenenä. Neuvottelukunta tarjosi tärkeän rakenteen omaishoitajien, järjestöjen, koulutusalojen ja päättäjien vuoropuhelulle. Valitettavasti neuvottelukuntaa ei tällä hetkellä enää ole, vaikka tarve sille on edelleen ilmeinen.

Olin tehnyt aluevaltuustoaloitteen omaishoidon neuvottelukunnan tarpeesta hyvinvointialueella. Tuolloin viranhaltijat, aluehallitus ja aluevaltuusto katsoivat, ettei neuvottelukuntaa tarvittu, pelättiin sen tuovan lisää kerroksia päätöksentekoon. Itse näen asian toisin: parhaimmillaan neuvottelukunta ei hidasta päätöksentekoa, vaan parantaa sen laatua ja tuo mukaan arjen asiantuntemuksen.

Omaishoitajille tarjottava työnohjaus on tärkeää myös viestinä arvostuksesta. Se tunnistaa omaishoidon työn vaativana, sitovana ja vastuullisena. Omaishoito tehdään rakkaudesta, mutta rakkaudesta ei pidä rokottaa. Yhteiskunnan tehtävä ei ole nojata rakkauteen, vaan tukea sitä.

Tämä innovaatio on erinomainen esimerkki siitä, mitä syntyy, kun omaishoitajien ääntä kuunnellaan ja kehittämistä tehdään yhdessä. Toivon, että omaishoitajien työnohjaus vakiintuu osaksi tukipalveluja ja että omaishoidon ääni saa jatkossakin sille kuuluvan paikan päätöksenteossa.

Alaikäisten vankien määrä on 2,5-kertaistunut ja rikosten uhrit jäävät jonoon

Tänään 15.1.2026 on kerrottu, että alaikäisten vankien määrä on 2,5-kertaistunut vuodesta 2023. Tämä ei ole sattumaa, eikä yksittäinen ilmiö. Tämä kertoo järjestelmästä, joka puuttuu liian myöhään ja maksaa siitä inhimillisesti ja taloudellisesti kalliin hinnan.

Samaan aikaan alaikäisten tekemiä rikoksia tutkivat yksiköt ovat ruuhkautuneet. Tutkintoja joudutaan priorisoimaan, koska resursseja ei ole riittävästi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikkia rikoksia ei ehditä tutkia ajoissa.

Jonon hännille jäävät myös alaikäisiin kohdistuneet pahoinpitelyt ja seksuaaliväkivaltarikokset. Käytännössä siis rikokset, joiden uhreina ovat useimmiten tytöt ja nuoret naiset.

Mitä viestiä tämä lähettää?

  • Rikoksen uhrille: sinun kokemuksesi voi odottaa
  • Tekijälle: seuraukset eivät ole kiireellisiä
  • Yhteiskunnalle: kaikki rikokset eivät ole yhtä vakavia

Ja kaikkein rajuin, ääneen sanomaton viesti:
tyttöihin kohdistuvat rikokset ovat vähäpätöisempiä.
tyttöjä saa rikkoa.

Tätä viestiä emme voi hyväksyä.

Alaikäinen vanki on aina merkki siitä, että useampi turvaverkko on pettänyt: perheen tuki, koulu, mielenterveys- ja päihdepalvelut, nuorisotyö ja erityisesti lastensuojelun ennaltaehkäisevät avohuollon palvelut.

Kun apua ei anneta ajoissa, ongelmat kasaantuvat.
Kun avohuollosta säästetään, säästö ei poista tarvetta, vaan se siirtää sen poliisille, syyttäjälle ja vankilalle.

Säästämme 100 euroa ennaltaehkäisevästä tuesta ja maksamme myöhemmin 100 000 euroa sijaishuollosta, rikosprosesseista ja vankeudesta. Samalla ruuhkautamme järjestelmän niin, että edes vakavimpien rikosten uhrit eivät saa oikeutta ajoissa.

Tämä ei ole vain lastensuojelukysymys.
Tämä on oikeusturvakysymys, tasa-arvokysymys ja turvallisuuskysymys.

Kun ennaltaehkäiseviä palveluja ajetaan alas:

  • tukihenkilöt jäävät ilman palkkaa
  • yrittäjät ilman tuloa
  • alueellinen elinvoima heikkenee
  • työttömyys kasvaa

Ja samalla rikosten määrä kasvaa, tutkinnat ruuhkautuvat ja oikeus viivästyy.

Me tiedämme, että toisin voi tehdä.
Kun nuori saa ajoissa pitkäjänteistä tukea, rikoskierre katkeaa. Kun perhe saa apua, kriisit eivät eskaloidu. Kun ennaltaehkäisy toimii, poliisi ja oikeusjärjestelmä voivat keskittyä niihin tapauksiin, joissa niitä todella tarvitaan.

Vankila ei ole lapselle palvelu.
Ja jonon perälle jäävä seksuaalirikos ei ole oikeusvaltio.

Jos hyväksymme tämän kehityksen, hyväksymme myös sen viestin, jonka se välittää.


Minä en hyväksy.

Hyvinvointi jäi jalkoihin, kun Lohja päätti Länsiradasta

Lohjan kaupunginvaltuuston joulukuun kokous, jossa päätettiin Länsiradan osakassopimuksesta ja hyväksyttiin Laaja hyvinvointikertomus 2023–2025, oli paljastava. Ei siksi, mitä sanottiin, vaan siksi, mistä vaiettiin.

Kokouksessa käytettiin lukuisia puheenvuoroja Länsiradan puolesta ja vastaan. Miljardiluokan hanke herätti tunteita, visioita ja huolia. Sen sijaan asiakirja, joka liitteineen kuvaa Lohjan asukkaiden todellista arkea, kuormitusta ja hyvinvoinnin kehitystä, jäi lähes kokonaan ilman keskustelua.

Tämä ei ole sattumaa.

Hyvinvointikertomus kertoo liikaa

Laaja hyvinvointikertomus ja sitä täydentävät vuosiraportit piirtävät Lohjasta ristiriitaisen mutta selkeän kuvan. Rakenteita on kehitetty, koordinaatiota parannettu ja hyte-työhön panostettu. Mutta samaan aikaan pahoinvoinnin indikaattorit kertovat huolestuttavaa tarinaa.

Lastensuojeluilmoitusten määrä on kasvanut niin, että jo noin joka kuudennesta lohjalaisesta lapsesta tai nuoresta on tehty ilmoitus. Osuus on korkeampi kuin hyvinvointialueella keskimäärin. Pienituloisuus on lisääntynyt 2020-luvulla ja yhä useampi perhe elää taloudellisessa epävarmuudessa. Yksinäisyys koskettaa erityisesti työikäisiä, eikä hyvinvointi jakaudu tasaisesti.

Nämä eivät ole yksittäisiä poikkeamia. Ne ovat rakenteellisia signaaleja.

On helppo ymmärtää, miksi keskustelua ei käyty

Hyvinvointikertomus pakottaa kysymään epämukavia kysymyksiä: mihin suuntaan Lohjaa ollaan viemässä ja kenen ehdoilla? Miten miljardiluokan infraratkaisut suhteutuvat arjen hyvinvointiin, lasten tilanteeseen, ympäristön kantokykyyn ja ilmastotavoitteisiin?

On huomattavasti helpompaa puhua radasta kuin ihmisistä. Radasta voi olla puolesta tai vastaan. Hyvinvointikertomus sen sijaan ei tarjoa helppoja vastauksia, vaan se paljastaa, että päätöksenteko ei ole ollut riittävää eikä ajoissa.

Ristiriita päätöksenteon ytimessä

Samassa kokouksessa hyväksyttiin asiakirja, joka korostaa turvallista elinympäristöä, ennaltaehkäisyä ja asukkaiden hyvinvointia ja tehtiin päätös hankkeesta, jonka ympäristö- ja luontovaikutukset ovat mittavat ja osin pysyviä. Länsiradan ratalinjaus kulkee Lohjan alueella poikkeuksellisen arvokkaan ja herkän luontokokonaisuuden läpi, uhaten suojeltuja lajeja, vesistöjä ja ekologisia yhteyksiä.

Kun nämä asiat erotetaan toisistaan, hyvinvointi typistyy paperiksi ja luonto sivuhuomioksi.

Kyse ei ole tiedon puutteesta

Tieto on olemassa. Ympäristövaikutusten arvioinnit on tehty. Hyvinvointikertomus on laadittu huolellisesti. Kysymys ei ole siitä, etteikö vaikutuksia tunnettaisi.

Kysymys on siitä, halutaanko niitä katsoa yhtä aikaa.

Laaja hyvinvointikertomus on poliittisesti hankala asiakirja juuri siksi, että se rikkoo yksinkertaiset tarinat kasvusta, vetovoimasta ja kehityksestä. Se muistuttaa, että hyvinvointi ei synny investointipuheista vaan arjen turvasta, toimivasta ympäristöstä ja oikea-aikaisesta tuesta.

Päätöksiä tehdään nyt ja seuraukset jäävät

Lohjalla tehdään päätöksiä, joiden vaikutukset ulottuvat vuosikymmenien päähän. Jos hyvinvointia ja luontoa koskeva tieto sivuutetaan silloin, kun tehdään suuria rakenteellisia ratkaisuja, vastuu ei katoa. Se vain siirtyy tuleville päättäjille, palvelujärjestelmälle ja asukkaille.

Hyvinvointikertomuksen hiljaisuus valtuustosalissa ei ollut vahinko. Se oli valinta.

Se oli valinta siirtää huomio pois lasten ja perheiden kuormituksesta, kasvavasta eriarvoisuudesta, luonnon kantokyvyn rajoista ja ilmastovastuusta. Se oli valinta tehdä suuria rakenteellisia päätöksiä ilman, että niiden vaikutuksia ihmisten arkeen ja ympäristöön tarkastellaan samassa kehyksessä.

Jos hyvinvointitieto ja ympäristövaikutukset sivuutetaan silloin, kun päätetään miljardiluokan hankkeista, päätöksenteko ei ole kokonaisvaltaista, vaan se on kapeaa ja lyhytnäköistä. Vastuu ei katoa, vaikka keskustelu vaikenisi. Se jää Lohjan asukkaille, palvelujärjestelmälle ja tuleville päättäjille.

Leikkaukset tuettuihin perhelomiin ja nuorten asumiseen kertovat karua kieltään päätöksenteon arvopohjasta

Kun perheiden ja nuorten tukiverkkoja puretaan, puramme samalla oman tulevaisuutemme

Hallituksen suunnittelemat leikkaukset tuettuihin perhelomiin ja nuorten tuettuun asumiseen eivät ole irrallisia yksittäisiä päätöksiä. Ne heijastavat laajempaa arvopohjaa ja ymmärrystä, tai ymmärtämättömyyttä siitä, miten suomalaiset perheet elävät, miten nuoret kiinnittyvät yhteiskuntaan ja miten hyvinvointia oikeasti rakennetaan.

1. Tuetut perhelomat eivät ole etuoikeus, vaan ne ovat korjaava ja ennaltaehkäisevä tukitoimi

Tuetut perhelomat on suunnattu perheille, jotka elävät kuormittavissa elämäntilanteissa: taloudellisesti tiukilla, sairauksien keskellä, arjen kriisien runtelemana tai monin tavoin jaksamisen äärirajoilla.
Monelle lapselle nämä lomat ovat:

  • vuoden ainoa yhteinen lepohetki
  • mahdollisuus nähdä vanhemmat ilman jatkuvaa stressiä
  • hetki, jolloin arjen huolten paino väliaikaisesti hellittää
  • kokemus, joka vahvistaa perheen yhteenkuuluvuutta

Ne ovat siis ennen kaikkea lapsiin kohdistuva tuki.

Kun tästä leikataan, viesti on pysäyttävä:
jos olet köyhä, et ansaitse lomaa perheesi kanssa.

Tämä ajattelutapa sivuuttaa täysin sen, mitä hyvinvointi on. Se ei ole pelkkää kustannusten karsimista; se on investointia turvallisiin lapsuuksiin, toimiviin perheisiin ja tulevaisuuden hyvinvointiin.

Ennaltaehkäisy maksaa vähemmän kuin korjaavat toimet

Kaikki hyvinvointialueet ja yleensä poliittiset päättäjät tietävät, ainakin pitäisi tietää, että ennaltaehkäisy on moninkertaisesti halvempaa kuin kriisiytyneiden perhetilanteiden korjaaminen:

  • vanhempien uupuminen
  • lasten oireilu
  • lastensuojelun kasvu
  • mielenterveyspalvelujen tarve

Kun perhe saa hengähdystauon ajoissa, moni ongelma ei ehdi kasvaa kriisiksi.

2. Leikkaus nuorten tuettuun asumiseen: lyhytnäköistä, kallista ja vastoin kaikkea tutkimustietoa

Nuorten tuettu asuminen ei ole “ylimääräistä tukea”, vaan monelle nuorelle silta itsenäiseen elämään.
Tuen kautta nuori:

  • saa ensimmäisen turvallisen kodin
  • oppii arjen taitoja
  • selviää opinnoista tai työelämään kiinnittymisestä
  • pystyy rakentamaan omannäköistä tulevaisuutta

Kun tätä tukea heikennetään, seuraukset ovat usein vakavat:

  • lisää syrjäytymistä
  • enemmän asunnottomuutta
  • mielenterveysongelmien kärjistymistä
  • vaikeuksia opiskella tai työllistyä
  • pahimmillaan pitkäaikainen tuen tarve aikuisuudessa

Kaikki tämä on taloudellisesti moninkertaisesti kalliimpaa kuin se tuki, jota nyt ollaan purkamassa.

Politiikka, joka katsoo vain tätä päivää

Kun päätöksiä tehdään vain sen perusteella, mitä ne maksavat ensi vuonna, ei huomata, mitä ne maksavat viiden tai kymmenen vuoden kuluttua.
Hyvinvointitalous toimii juuri päinvastoin: sijoitetaan nuorten ja perheiden tukeen nyt, jotta tulevaisuudessa ongelmat ja kustannukset eivät kasva.

3. “Kuka meidät hoitaa?” on irvokas kysymys, jos emme huolehdi nuorista nyt

Suomessa kannetaan suurta huolta ikääntyvien määrästä ja työvoiman puutteesta.
Silti samaan aikaan tehdään päätöksiä, jotka:

  • heikentävät nuorten mahdollisuuksia pärjätä
  • kaventavat heidän hyvinvointiaan
  • vaikeuttavat kiinnittymistä opintoihin ja työelämään
  • vähentävät luottamusta yhteiskuntaan

On ristiriitaista pohtia tulevia hoivahaasteita, jos samaan aikaan rakennetaan politiikkaa, joka käytännössä sanoo nuorille: selviydy itse, me emme tue sinua.

4. Leikkaukset kohdistuvat samoihin ryhmiin, joita retoriikassa luvattiin auttaa

On huomionarvoista, että sekä perhelomia että tuettua asumista tarvitsevat usein juuri ne ihmiset, jotka tämän hallituksen vaalipuheissa mainittiin:

  • pienituloiset perheet
  • yksinhuoltajat
  • erityistä tukea tarvitsevat lapset
  • nuoret, joilla ei ole vahvaa tukiverkkoa
  • perheet, joilla arki on jatkuvaa selviytymistä

Leikkauslistat ovat kertomus siitä, että poliittiset lupaukset ja käytännön päätökset eivät kulje käsi kädessä.

5. Tällaisten palveluiden purkaminen ei rakenna säästöjä vaan ongelmia

On olemassa päätöksiä, jotka voivat olla kipeitä mutta välttämättömiä.
Sitten on päätöksiä, jotka ovat:

  • lyhytnäköisiä
  • heikosti valmisteltuja
  • yhteiskunnallisesti vahingollisia
  • kustannuksia lisääviä

Perhelomiin ja nuorten asumiseen kohdistuvat leikkaukset kuuluvat valitettavasti näihin kaikkiin kategorioihin.

Nämä ovat pieniä menoja isossa budjetissa, mutta niiden vaikutukset ovat yhteiskunnallisesti suhteettoman suuria.
Ne koskettavat heikoimmassa asemassa olevia ja juuri heissä pienetkin leikkaukset tuntuvat kaikkein eniten.

6. Lopuksi: yhteiskunta määritellään sen mukaan, miten kohtelemme heikoimmassa asemassa olevia

Perhelomien ja nuorten tuetun asumisen leikkaaminen ei ole vain talouskysymys.


Se on arvovalinta.

Se kertoo, minkälaista yhteiskuntaa haluamme rakentaa:
sellaisen, jossa vain vahvimmat pärjäävät, vai sellaisen, jossa jokaisella on mahdollisuus hyvään elämään taustastaan riippumatta.

Meidän pitäisi vahvistaa perheiden ja nuorten tukirakenteita, ei purkaa niitä. Koska kun autamme kaikkein haavoittuvimpia, rakennamme samalla vakaampaa, turvallisempaa ja inhimillisempää yhteiskuntaa kaikille.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011683355.html?fbclid=IwY2xjawOnallleHRuA2FlbQIxMQBzcnRjBmFwcF9pZBAyMjIwMzkxNzg4MjAwODkyAAEeQkiiRAS-l94zyonDCGwwoZMAsJvqCIYMe9F527TktnHuB2zf95vtX8W1hOc_aem_CMyvALA4DvxKy4D-wG0K8g

MARAK-työ on vaikuttavaa, mutta miksi se pitäisi pilotoida vain Espoossa?

Länsi-Uusimaa -lehdessä julkaistiin hiljattain tärkeä juttu MARAK-työstä, jota Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue pilottina toteuttaa Espoossa. On erinomaista, että lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn panostetaan ja että sitä tehdään moniammatillisesti. MARAK-työ (moniammatillinen riskinarviointikokous) on vakiintunut ja tutkitusti toimiva menetelmä, jonka ytimessä on parisuhdeväkivallan uusiutumisriskin arviointi sekä uhrin turvallisuuden vahvistaminen.

MARAKissa eri viranomaiset kokoontuvat yhteen arvioimaan väkivallan uhrin tai uhan alla elävän henkilön tilannetta ja laativat turvasuunnitelman, joka huomioi sekä akuutit että pidemmän aikavälin riskit. Menetelmän vaikuttavuudesta on tehty useita arviointeja, ja tulokset ovat vakuuttavia: väkivallan uusiutuminen ja vakavat seuraukset vähenevät merkittävästi.
Potilaan Lääkärilehden artikkeli (vuodelta 2014!) aiheesta löytyy täältä: https://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/marak-ehkaisee-parisuhdevakivaltaa/

MARAK ei ole uusi menetelmä, ei Suomessa eikä Lohjalla

Vaikka Espoossa MARAK-työtä nyt pilotoidaan, menetelmä ei todellisuudessa ole uusi. Sitä on tehty Suomessa jo yli kymmenen vuoden ajan ja myös Lohjalla. Lohjalla työ oli vaikuttavaa, moniammatillisesti toimivaa ja perustui tutkittuun tietoon.

Ikävä kyllä muutama vuosi sitten kaupunginvaltuuston enemmistö päätti, että MARAK-työstä voidaan ”säästää” ja toiminta lopetettiin. Päätös oli monella tapaa lyhytnäköinen, erityisesti kun kyse on väkivallasta, jonka seuraukset ovat raskaita niin uhrille kuin yhteiskunnalle.

Miksi pilotoida vain yhdessä kunnassa, kun vaikuttavaa mallia jo on?

On hienoa, että hyvinvointialueella MARAK-työ on otettu uudelleen esiin ja sitä tehdään nyt Espoossa. Ymmärrän, että suurimmassa kunnassa resurssit ja osaaminen mahdollistavat pilottien käynnistämisen. Silti on vaikea nähdä, miksi näin vaikuttavaa työtä pitäisi pilotoida vain Espoossa.

Lohjalta löytyy jo tutkimusdataa, toimivia käytäntöjä ja konkreettisia tuloksia, joista hyvinvointialue voisi suoraan ottaa mallia. MARAK ei vaadi uutta kehittämistä, vaan se vaatii toimeenpanoa ja resursseja. Menetelmän voisi levittää koko Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle välittömästi, ilman uutta pilotointia.

Sukupuolittuneen väkivallan aikana ei ole varaa viivyttelyyn

Parisuhde- ja lähisuhdeväkivalta on vahvasti sukupuolittunutta ja sen ehkäiseminen vaatii systemaattisia, tutkittuja ja vaikuttavia työtapoja. MARAK on juuri tällainen. Jokainen kunta, jokainen työntekijä ja ennen kaikkea jokainen väkivallan uhri hyötyisi siitä, että menetelmä olisi käytössä koko alueella, ei vain yhdessä osassa sitä.

Missä viipyvät hyvinvointialueen lupaukset?

Hyvinvointialueuudistuksen yksi keskeisistä tavoitteista oli se, että alueen kunnista kerättäisiin parhaat käytännöt ja levitettäisiin ne koko alueelle. Tätä ei kuitenkaan ole toistaiseksi juuri missään toteutettu. Sen sijaan toimintaa on rakennettu pitkälti Espoon mallien varaan, mallien, jotka eivät aina tuo tuloksia edes Espoossa.

Olisi aika kääntää näkökulmaa. Hyvinvointialueen tulisi hyödyntää koko alueen osaamista ja ottaa käyttöön ne menetelmät, joista on jo näyttöä, kuten MARAK-työ Lohjalta.

  • MARAK on tutkitusti vaikuttava menetelmä parisuhdeväkivallan ehkäisyyn.
  • Sitä on tehty Suomessa ja Lohjalla jo pitkään, se ei ole uusi pilotointi.
  • Hyvinvointialueen tulisi levittää toimiva malli koko alueelle, ei rajoittaa sitä Espooseen.
  • Lähisuhdeväkivallan ehkäisyssä jokainen viivytys on riski uhrille.
  • Hyvinvointialueuudistuksen lupaus parhaiden käytäntöjen käyttöönotosta ei vielä toteudu.

Toivon, että tämä pilotointi ei jää yksittäiseksi saarekkeeksi, vaan toimii sysäyksenä sille, että MARAK-työskentely otetaan käyttöön kaikkialla Länsi-Uudellamaalla. Siellä, missä ihmiset ja perheet sitä tarvitsevat.