Kategoria-arkisto:Mielenterveys

Kun huoli nousee toistuvasti, rakenteita on uskallettava tarkastella

Tiistaina 24.2.2026 oli Länsi-Uudenmaan aluevaltuuston kokous ja vaikka asialista oli lyhyt, esillä olleet teemat olivat painavia: ikäihmisten hoivan laatu, palvelujen saatavuus ja hyvinvointialueen arjen toimivuus.

Keskustan valtuustoryhmä oli kokouksessa täysilukuisena. Ryhmämme jätti aluehallitukselle aluevaltuustokysymyksen ikäihmisten hoivapalveluiden tilanteesta ja valvonnasta. Väestön ikääntyessä on entistä tärkeämpää varmistaa, että hoiva on turvallista, laadukasta ja riittävää koko alueella.

Hoivan laatuun on kiinnitettävä jatkuvaa huomiota

Hyvinvointialuejohtajan katsauksessa kerrottiin, että viime vuonna ikääntyneiden ympärivuorokautiseen hoivaan liittyen tehtiin 26 muistutusta ja 11 valvonta-asiaa. Kahdessa yksikössä havaittiin merkittäviä puutteita muun muassa lääkehoidossa, kirjaamisessa ja toiminnan järjestämisessä. Korjaavat toimenpiteet on käynnistetty.

On tärkeää toki nähdä kokonaisuus: Länsi-Uudellamaalla toteutuu vuosittain yli miljoona hoitopäivää ja ympärivuorokautisen hoivan piirissä on yli 3000 asukasta. Valtaosa työstä tehdään hyvin ja ammattitaidolla. Silti jokainen vakava puute on liikaa, kun kyse on kaikkein haavoittuvimmista ihmisistä.

Yhteydenpitoa viranhaltijoihin ja rakenteiden tarkastelua

Olen viime aikoina ollut yhteydessä hyvinvointialueen viranhaltijaan ikääntyneiden asumisyksiköiden valvonnasta ja omavalvonnan käytännöistä. Vastauksissa korostui, että valvontaa tehdään tiiviisti ja henkilöstön koulutuksella pyritään ennakoimaan ja ehkäisemään riskejä. Tätä pidän erittäin tärkeänä, sillä ennaltaehkäisy on aina parempi kuin jälkikäteinen reagointi.

Kuun vaihteessa osallistuin myös Keskustan keskustapäiville, jossa aluepäättäjille suunnatussa tilaisuudessa alustajana toimi vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo. Tilaisuus herätti paljon ajatuksia. Ikäihmisten hoivaan liittyvät epäkohdat nousevat aika ajoin julkisuuteen ja herättävät voimakasta huolta, aivan kuten lastensuojelussa. Kun vakava tapaus tulee esiin, reagoidaan nopeasti ja voimakkaasti, mutta ajan myötä keskustelu usein hiljenee ilman, että rakenteellisiin kysymyksiin palataan riittävän perusteellisesti.

Viime aikoina huolta ovat lisänneet myös uutiset, joiden mukaan Onnettomuustutkintakeskus tutkii Olarissa tapahtunutta kuolemaa. Lisäksi alueellamme on noussut esiin muitakin ikääntyneiden hoivaan liittyviä huolenaiheita. Nämä tapaukset lisäävät ymmärrettävästi kuntalaisten ja omaisten huolta hoivan laadusta ja turvallisuudesta.

Vastuun on oltava selkeää myös rakenteiden tasolla

Oma johtopäätökseni on, että ongelmien taustalla vastuu jää liian usein rakenteellisesti epäselväksi. En pidä tarkoituksenmukaisena, että vastuu vakavista virheistä kohdistuu yksittäisiin työntekijöihin. Useimmiten taustalla on toimintaympäristö, jossa puutteet resursseissa, ohjauksessa, toimintakulttuurissa tai johtamisessa mahdollistavat virheiden syntymisen.

Ymmärrän hyvin näkemyksen siitä, ettei valvonnan määrällinen lisääminen yksin ratkaise ongelmia. Samalla juuri nämä tilanteet haastavat meitä tarkastelemaan kriittisesti vastuiden selkeyttä, johtamisrakenteita ja sitä, miten varmistamme, että vakavista tapauksista seuraa myös järjestelmätason oppimista ja pysyvää muutosta.

Luottamushenkilönä koen tärkeäksi, että pystyn vastaamaan ikäihmisten ja heidän läheistensä huoleen avoimesti ja uskottavasti. Siksi nämä kysymykset ovat minulle erityisen tärkeitä.

Saatavuus ratkaisee arjessa

Kokouksessa nousi esiin myös palvelujen saatavuuden ongelmat. Erikoissairaanhoidossa hoitotakuu ylittyy noin 22 prosentissa tapauksista, ja takaisinsoittopalvelussa noin viidesosa asiakkaista ei saa yhteyttä vuorokauden sisällä.

Hyvinvointialueen onnistumista mitataan lopulta siinä, kuinka sujuvasti ihmiset pääsevät palveluihin silloin, kun he niitä tarvitsevat.

Digipalvelut etenevät ja koko alue saatava mukaan

Digipalveluissa on tapahtunut edistystä. Lunna-palvelu mahdollistaa omien terveystietojen, laboratoriotulosten, reseptien ja ajanvarausten tarkastelun. Valitettavasti laajennus koskee toistaiseksi vain Espoon ja Kauniaisten asukkaita. Koko Länsi-Uudenmaan käyttöönotto toteutuu vasta, kun koko alue siirtyy samaan asiakas- ja potilastietojärjestelmään.

On tärkeää, että palvelut ovat jatkossa yhdenvertaisesti kaikkien alueen asukkaiden käytössä. Samalla lähipalveluista on pidettävä kiinni, kaikille digiasiointi ei ole mahdollista tai luontevaa.

Keskustan politiikan ytimessä on arjen sujuvuus ja alueellinen tasa-arvo. Palvelujen on toimittava koko Länsi-Uudellamaalla, kaupungeissa, taajamissa ja haja-asutusalueilla.

Ihmisten pitää voida luottaa siihen, että hoitoon pääsee ajoissa, yhteyden saa tarvittaessa ja ikäihmisten hoiva on turvallista ja arvokasta. Samalla on huolehdittava henkilöstön riittävyydestä ja jaksamisesta.

Hyvinvointi ei jakaudu tasaisesti

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan kokouksessa 11.2 tulemme saamaan katsauksen vuosien 2024-2026 alueellisen hyvinvointisuunnitelman arviointiin ja vuosien 2027-2029 hyvinvointisuunnitelman valmistelun tilanteeseen. Kokousmateriaaleissa on nostoja alueellisesta hyvinvointikertomuksesta.

Katsaus alueelliseen hyvinvointikertomukseen antaa Länsi-Uudestamaasta kokonaisuutena varsin myönteisen kuvan: alueen asukkaat ovat keskimäärin maan terveimpiä ja työkyky on valtakunnan kärkeä. Tämä yleiskuva kuitenkin peittää alleen merkittäviä ja huolestuttavia eroja, jotka koskettavat erityisesti lapsia, nuoria ja ikääntyneitä ja jotka jakautuvat epätasaisesti kuntien välillä.

Lasten ja nuorten pahoinvointi on rakenteellinen ongelma, ei yksilöiden

Hyvinvointitiedot osoittavat selvästi, että lasten ja nuorten mielen hyvinvointi on heikentynyt. Nuorten ahdistuneisuus on lisääntynyt edelleen ja erityisesti tytöistä yli kolmannes kokee kohtalaista tai vaikeaa ahdistusta. Lähes joka toinen nuori on ollut huolissaan mielialastaan viimeisen vuoden aikana. Nämä eivät ole marginaalisia ilmiöitä, vaan laajaa ja pitkäkestoista pahoinvointia.

Erityisen huolestuttavaa on, että osa lapsista kohtaa jo varhaisessa iässä väkivaltaa kotona. Samalla nuorten päihdekokeilut, erityisesti laittomien huumeiden osalta ovat alueella yleisempiä kuin maassa keskimäärin, etenkin ammatillisessa koulutuksessa. Tämä kertoo kasautuvista riskeistä, jotka liittyvät koulutuspolkuihin, perhetaustaan ja kuntakohtaisiin palveluihin.

Hyvinvointikertomus tuo esiin ongelmat, mutta jää liian varovaiseksi niiden syiden tarkastelussa. Lasten ja nuorten pahoinvointia ei voida selittää yksilöllisillä valinnoilla, vaan kyse on rakenteellisesta eriarvoisuudesta: siitä, millaiseen kuntaan lapsi syntyy, millaiset tukipalvelut ovat saatavilla ja kuinka varhain ongelmiin puututaan.

Ikääntyneiden hyvinvointi jakautuu jyrkästi

Ikääntyneiden osalta raportti nostaa esiin yksinäisyyden, psyykkisen kuormittuneisuuden ja toimintakyvyn heikkenemisen. Erityisesti yli 75-vuotiaat naiset kokevat ahdistuneisuutta ja taloudellista niukkuutta. Yhä useampi ikääntynyt joutuu tinkimään ruoasta tai lääkkeistä rahanpuutteen vuoksi. Tämä on vakava signaali hyvinvointiyhteiskunnan perustan rapautumisesta.

Samalla kuntien välillä on merkittäviä eroja eläkkeiden tasossa, palveluiden saatavuudessa ja ikääntyneiden toimintakyvyssä. Toisissa kunnissa ikääntyminen tarkoittaa aktiivista ja turvallista arkea, toisissa selviytymistä yhä vähenevien voimavarojen varassa.

Ikääntyneiden kohdalla korostuu se, että palvelujen määrä ei yksin riitä. Olennaista on, tavoittavatko ne ne ihmiset, jotka ovat yksinäisiä, heikossa kunnossa tai taloudellisesti ahtaalla. Tätä raportti ei riittävästi arvioi.

Kuntien väliset erot luovat epätasa-arvoa elämänkaaren kaikissa vaiheissa

Yksi hyvinvointikertomuksen keskeisimmistä mutta vähälle huomiolle jäävistä havainnoista on kuntien välinen eriarvoisuus. Sairastavuudessa, työkyvyssä, tuloissa ja palvelujen tarpeessa on suuria eroja, jotka eivät ole sattumanvaraisia. Ne heijastavat pitkään jatkuneita rakenteellisia eroja kuntien resursseissa, väestörakenteessa ja palvelujärjestelmissä.

Erityisen vakavaa on nuorten syrjäytymisriski: lähes 6000 nuorta on koulutuksen ja työelämän ulkopuolella. Tämä ei ole vain nuorten ongelma, vaan koko alueen tulevaisuutta koskeva kysymys. Syrjäytyminen kasautuu niihin kuntiin ja perheisiin, joissa tuki on heikointa.

Hyvinvointikertomus tarjoaa kattavan ja tilastollisesti vahvan kuvan alueen tilanteesta. Se kuitenkin painottuu kuvailemaan ongelmia enemmän kuin analysoimaan niiden syitä tai esittämään selkeitä, kohdennettuja ratkaisuja. Erityisesti lasten, nuorten ja ikääntyneiden osalta tarvittaisiin vahvempaa otetta rakenteelliseen eriarvoisuuteen ja kuntien välisiin eroihin.

Ilman rohkeampaa priorisointia ja vaikuttavuuden arviointia on vaarana, että hyvinvointityö hyödyttää eniten niitä, joilla on jo valmiiksi paremmat edellytykset pärjätä. Todellinen hyvinvoinnin edistäminen edellyttää, että resurssit suunnataan sinne, missä tarve on suurin ja että kuntien väliseen epätasa-arvoon puututaan tietoisesti ja systemaattisesti.

Miksi annoin lausunnon hyvinvointialueiden rahoituslain muutoksesta?

Olen antanut palveluvastaavana lausunnon luonnoksesta hallituksen esitykseksi, joka koskee hyvinvointialueiden rahoituslain ja saaristolain muutoksia. Koin lausunnon antamisen välttämättömäksi, koska esityksellä on merkittäviä ja pitkäkestoisia vaikutuksia lasten, nuorten ja perheiden palveluihin ja erityisesti lastensuojelun avohuollossa ja perhesosiaalityössä.

Kyse ei ole vain teknisestä rahoitusmallin säädöstä. Kyse on siitä, miten ja millä edellytyksillä lapset ja perheet saavat tukea silloin, kun ongelmat ovat vielä ratkaistavissa ajoissa.

Avohuolto on lastensuojelun perusta ja myös kustannusvaikuttavin osa

Lastensuojelun avohuollon palvelut ovat ensisijaisia, ennaltaehkäiseviä ja tutkitusti kustannusvaikuttavia. Ne mahdollistavat varhaisen tuen, perheiden rinnalla kulkemisen ja ongelmien lieventämisen ennen kuin tarvitaan raskaampia ja kalliimpia palveluja, kuten sijaishuoltoa.

Lausunnossani nostin esiin huolen siitä, että esityksessä palvelutarpeen kasvun huomioimista rahoituksessa esitetään alennettavaksi 80 prosentista 60 prosenttiin. Lastensuojelun ja perhesosiaalityön näkökulmasta tämä on erittäin ongelmallista.

Palvelutarve ei kasva tasaisesti tai ennakoitavasti. Se reagoi herkästi esimerkiksi taloudelliseen epävarmuuteen, mielenterveys- ja päihdeongelmiin sekä perheiden kuormittumiseen. Jos rahoitus ei seuraa tätä kehitystä, seuraukset näkyvät nopeasti juuri avohuollossa ja viiveellä entistä raskaampina kustannuksina.

Säästöjen riski: painopiste siirtyy ennaltaehkäisystä korjaavaan

Yksi keskeinen huoleni on se, että rahoitusmallin muutokset voivat tosiasiallisesti ohjata hyvinvointialueita leikkaamaan juuri niistä palveluista, joiden vahvistaminen hillitsisi kustannusten kasvua pitkällä aikavälillä.

Jos avohuollon resursseja heikennetään:

  • tuki viivästyy
  • perheiden tilanteet kriisiytyvät
  • sijaishuollon tarve kasvaa

Tämä ei ole inhimillisesti eikä taloudellisesti kestävää.

Tarvetekijämalli ei saa ohittaa avohuollon todellisuutta

Pidän tarvetekijämallin päivittämistä lähtökohtaisesti kannatettavana, mutta lausunnossani korostin, että mallin on tunnistettava lastensuojelun avohuollon erityispiirteet.

Avohuollon työ on usein:

  • pitkäkestoista
  • moniammatillista
  • vaihtelevan intensiivistä

Nämä eivät aina näy riittävästi rekisteri- tai diagnoositiedoissa. On todellinen riski, että rahoitus alkaa painottua yhä enemmän diagnoosipohjaiseen ja raskaaseen palvelujärjestelmään, jolloin sosiaalihuollon ja ennaltaehkäisevän työn merkitys hämärtyy.

Yksityiset palveluntuottajat ja alueellinen elinvoima

Lausunnossa nostin esiin myös sen, että rahoitusmallin muutoksilla on suora vaikutus yksityisiin lastensuojelun avohuollon palveluntuottajiin. Monilla alueilla nämä toimijat ovat:

  • keskeinen osa palvelukokonaisuutta
  • merkittäviä paikallisia työllistäjiä
  • joustavien ja oikea-aikaisten tukimuotojen mahdollistajia

Rahoituksen ennakoitavuuden heikkeneminen heijastuu nopeasti henkilöstön pysyvyyteen, palvelutarjontaan ja pahimmillaan toiminnan jatkuvuuteen. Tämä kaventaa hyvinvointialueiden mahdollisuuksia järjestää palveluja asiakaslähtöisesti.

Saaristoiset alueet vaativat erityistä huomiota

Saaristoisia hyvinvointialueita koskevassa osuudessa korostin, että maantieteelliset ja logistiset erityispiirteet vaikuttavat voimakkaasti lasten ja perheiden palvelujen saatavuuteen. Näillä alueilla avohuollon palvelujen turvaaminen edellyttää riittävää ja oikein kohdennettua rahoitusta myös yksityisten toimijoiden osalta.

Lausunnon ydinviesti on yksinkertainen:


jos lastensuojelun avohuollosta säästetään, lasku maksetaan myöhemmin moninkertaisena niin euroissa kuin inhimillisessä kärsimyksessä.

Rahoitusmallia on mahdollista kehittää ja kustannusten kasvua hillitä, mutta se ei saa tapahtua lasten ja perheiden oikeuksien kustannuksella. Ennaltaehkäisevien palvelujen vahvistaminen ei ole menoerä, vaan investointi.

Tämän vuoksi pidin tärkeänä tuoda lastensuojelun ja perhesosiaalityön näkökulma vahvasti esiin lakivalmistelussa.

Myös muilla on mahdollisuus vaikuttaa

Haluan nostaa esiin, että tästä hallituksen esitysluonnoksesta voivat antaa lausuntonsa kaikki halukkaat. Lausuntoja otetaan vastaan lausuntopalvelu.fi-palvelussa 11.3. saakka.

Lasten, nuorten ja perheiden palveluihin kohdistuvat rahoitusratkaisut eivät ole vain hallinnollisia yksityiskohtia, vaan ne vaikuttavat suoraan arkeen, palvelujen saatavuuteen ja hyvinvointiin. Siksi on tärkeää, että myös ammattilaiset, järjestöt, palveluntuottajat ja kansalaiset tuovat näkemyksensä esiin valmistelun tässä vaiheessa.

Hallinnolliset rajat eivät saa määrittää hoitoa

Kysymyksiä hyvinvointialueen yhdenvertaisuudesta

Olen tänä vuonna ollut useaan otteeseen yhteydessä hyvinvointialueen viranhaltijoihin. Kaikkia viestejäni yhdistää sama tavoite: halu ymmärtää paremmin, miten palveluja kehitetään ja nostaa esiin kohtia, joissa järjestelmä ei mielestäni kohtele kaikkia yhdenvertaisesti.

Oirekysely ja naisten terveyshaasteet

Yksi yhteydenotoistani koski Lunna-palvelun oirekyselyä. Valtakunnallisessa keskustelussa on nostettu OmaOlo-sovelluksen haasteet esiin ja huomasin, että Lunnassa on samat haasteet: alkukyselyssä erektio-ongelmat on mainittu erikseen, mutta esimerkiksi kuukautiskipuja, rintarauhasiin liittyviä oireita tai gynekologisia vaivoja ei ole huomioitu lainkaan.

Tämä on valitettavasti valtakunnallinen ilmiö: naisille tyypilliset terveyshaasteet jäävät helposti vähemmälle huomiolle. Kysyin viranhaltijoilta, olisiko näitä oireita mahdollista huomioida kyselyssä jatkossa. Samalla tiedustelin, onko erektio-ongelmien korostamiselle jokin erityinen peruste vai onko kyse kehitysvaiheesta, jota on tarkoitus myöhemmin laajentaa.

Palautteeni ei ollut moite, vaan aito toive siitä, että palvelua kehitettäisiin entistä yhdenvertaisemmaksi. Saamani vastaus oli huoleni huomioiva ja koska Lunnaa kehitetään jatkuvasti, ottivat he tämänkin kehitykseen mukaan.

Digitaalisten alustojen valinnat ja huoli riippuvuuksista

Olen myös lähestynyt viranhaltijoita käytössämme olevista digitaalisista alustoista. Maailmantilanne on tällä hetkellä varsin hutera ja minua huolettaa erityisesti se, että olemme riippuvaisia täysin amerikkalaisesta toimijasta.

Kysyin, onko eurooppalaisia alustoja kartoitettu ja onko sellaisia realistisesti tarjolla tähän tarpeeseen. Digitaalinen riippumattomuus, huoltovarmuus ja tietoturva ovat kysymyksiä, joita mielestäni pitäisi tarkastella entistä laajemmassa kehyksessä. Saamani vastaus oli erittäin kattava ja perusteellinen sekä nosti esiin, että Suomessa on jo valtakunnallinen työryhmä miettimässä ja valmistelemassa asiaa.

Vammaisten lasten hoidon jatkuvuus vastuun siirryttyä hyvinvointialueille

Olen esittänyt myös toiveen, että tulevaisuus- ja kehittämislautakunnalle tuotaisiin selvitys vammaisten lasten aamu-, iltapäivä- ja loma-ajan hoidon jatkuvuudesta ja saavutettavuudesta nyt, kun lainmukainen vastuu näistä palveluista on siirtynyt hyvinvointialueille.

Kyse ei ole pienestä asiasta. Monille perheille nämä palvelut ovat arjen sujuvuuden ja jaksamisen edellytys. Vastuun siirtyessä on tärkeää varmistaa, etteivät palveluketjut katkea, käytännöt sirpaloidu tai perheet joudu kohtuuttoman epävarmuuden varaan.

Syöpäpotilaiden hoitoonohjaus ja yhdenvertaisuus

Kolmas merkittävä teema, jonka olen nostanut esiin, koskee syöpäpotilaiden hoitoonohjauksen epätasa-arvoa. Hyvinvointialueella kysymykseni otettiin vakavasti ja haasteet tunnustettiin avoimesti. HUSin vastauksista vastaavaa tunnistamista ei kuitenkaan vielä ole ollut nähtävissä. Tiedossa on, että HUS ja hyvinvointialue tulevat kokoustamaan aiheesta kevään aikana, mikä on tärkeä ja tarpeellinen askel.

Olen saanut myös suoraan viestejä syöpää sairastavilta. Heidän kokemustensa perusteella näyttää siltä, että hoitoon pääsy, tukipalvelut ja jopa hoitopaikka voivat määräytyä alueellisten ja hallinnollisten rajojen perusteella tavalla, joka asettaa potilaat eriarvoiseen asemaan.

Esimerkiksi keuhkosyöpäpotilaiden kohdalla hoito ja sen tukipalvelut, kuten fysioterapia, ravitsemusterapia ja psykososiaalinen tuki, eivät kaikilta osin ole olleet saatavilla syöpäkeskuksessa. Sen sijaan potilas on ohjattu perusterveydenhuoltoon tai toiseen yksikköön, jossa syöpähoitoihin erikoistunutta osaamista ei välttämättä ole tarjolla.

Esitin vakavia kysymyksiä hoitopolun katkonaisuudesta:

  • miksi syöpähoitojen tukipalvelut eivät ole systemaattinen osa hoitoa
  • miksi potilas ei saa ajoissa tietoa esimerkiksi Kela-taksista ja muista etuuksista
  • ja miksi hoidon aloitus ja vastuut voivat viivästyä, vaikka diagnoosi on tehty ja aktiivinen syöpähoito jo käynnissä

Pidän erityisen huolestuttavana sitä, että keuhkosyöpä on noussut Suomessa naisten yleisimmäksi syöpäkuoleman syyksi. Tästä huolimatta keuhkosyöpäpotilaiden hoitopolku vaikuttaa paikoin hajanaiselta ja vähemmän tuetulta verrattuna moniin muihin syöpäryhmiin. Tämä herättää vakavan kysymyksen siitä, vastaavatko hoitokäytännöt ja resurssit nykyistä sairastavuutta ja potilaiden todellisia tarpeita.

Pyysin vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin:

  • Miten varmistetaan, että syöpäpotilaat saavat yhdenvertaisesti hoitoa ja tukipalveluita asuinkunnasta riippumatta?
  • Miksi keuhkosyöpäpotilaiden hoito ja tukipalvelut eivät kaikilta osin toteudu syöpäkeskuksessa?
  • Miten keuhkosyövän hoitopolkuja aiotaan kehittää vastaamaan sitä tosiasiaa, että kyseessä on naisten yleisin syöpäkuoleman syy Suomessa?
  • Miten hyvinvointialue varmistaa, että potilas saa oikea-aikaisesti tiedon sosiaalisista etuuksista ja kuljetusjärjestelyistä osana syöpähoitoa?

Kiitosta ammattilaisille, myös sillä on merkitystä

Yhteydenottoni eivät ole koskeneet pelkästään epäkohtia. Olen myös lähettänyt sosiaalityöntekijöille kiitosviestin heidän Helsingin Sanomissa julkaistusta mielipidekirjoituksestaan. Kirjoitus oli erinomainen ja tarpeellinen nosto lastensuojelun näkökulmasta ja halusin erikseen kiittää sen kirjoittajia rohkeudesta ja asiantuntemuksesta.

Kuulluksi tulemisen kokemus

Jokaiseen viestiini on vastattu. Olen saanut asiallisia ja perusteltuja vastauksia ja kokemus vuoropuhelusta on ollut hyvä. Se ei poista rakenteellisia ongelmia, mutta vahvistaa tunnetta siitä, että kysyminen, perusteleminen ja palautteen antaminen kannattaa.

Nykyinen hallitus ajattelee kuin 1800-luvun keisari, paluu huutolaisajatteluun

Nykyhallitus perustelee leikkauksiaan taloudella, tehokkuudella ja vastuullisuudella. Kokoomus, perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja RKP puhuvat välttämättömistä sopeutuksista, ikään kuin vaihtoehtoja ei olisi. Samoja sanoja on kuitenkin kuultu ennenkin, 1800-luvulla.

Vuonna 1817 Venäjän keisarilta tuli käskykirje, jonka mukaan kerjuulla kulkeneet lapset tuli ensisijaisesti sijoittaa perhehoitoon. Päätös kuulosti inhimilliseltä. Todellisuudessa se johti huutolaisjärjestelmän laajenemiseen.

Lapset huutokaupattiin sille, joka suostui ottamaan heidät hoitoon halvimmalla.

Kyse ei ollut vain lapsista. Samalla logiikalla huutolaisiksi myytiin vanhuksia, sairaita ja vammaisia ihmisiä. Laitoshoitoa ei juuri ollut, eikä hoivan laatua valvottu. Ratkaisevaa oli hinta. Se, joka vaati vähiten, sai ihmisen hoidettavakseen.

Huutolaiset, olivat he lapsia tai vanhuksia, joutuivat raatamaan raskaita talon töitä. Heitä kohdeltiin usein julmasti. He olivat kustannuserä, ei ihmisiä. Onnekkaat lapset saivat koulutusta töidensän ohella välittävissä perheissä.

Vuonna 1849 keisarilta tuli uusi kirje: kuntien tuli pienentää vaivaishoidon kuluja. Seuraukset olivat ennakoitavat. Huutolaisuus lisääntyi ja oli vilkkaimmillaan 1870–1880-luvuilla. Säästettiin ja inhimillinen hinta maksettiin kaikkein heikoimpien elämässä.

Historia ei toista itseään täsmälleen samanlaisena. Mutta ajattelu toistaa.

Nykyinen hallitus tekee samaa politiikkaa uudella kielellä. Lastensuojelusta leikataan ennaltaehkäiseviä tukia. Vanhustenhoidossa mitoituksia väljennetään ja vastuu siirretään omaisille. Vammaispalveluissa ihmiset joutuvat taistelemaan välttämättömästä avusta. Palveluja kilpailutetaan hinnalla, ei laadulla.

Se, joka vaatii vähiten palvelujen ylläpidosta, voittaa. Laadusta viis.

Tämä hallitus vähät välittää ikäihmisistäsi, vähävaraisista, lapsista, nuorista, avuntarvitsijoista ja heikoimmista. Kokoomus, perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja RKP ovat tehneet tietoisia poliittisia valintoja, joissa talous asetetaan ihmisen edelle. Nämäkin ns. talous ensin päätökset ovat olleet vähintäänkin huonoja ja talouttamme heikentäviä.

Kyse ei ole tietämättömyydestä. Kyse ei ole pakosta. Kyse on arvovalinnoista.

Me olemme yhteiskuntana jo kerran nähneet, mihin tällainen säästölogiikka johtaa. Silloin sitä kutsuttiin vaivaishoidoksi ja huutolaisuudeksi. Nyt sitä kutsutaan sopeutukseksi ja vastuulliseksi talouspolitiikaksi.

Kysymys kuuluu: kuinka monta askelta taaksepäin olemme valmiita ottamaan ennen kuin myönnämme, että kyse ei ole taloudesta, vaan siitä, kenen elämä on suojelemisen arvoinen?

Huutolaisten perintö

Parisuhdeväkivalta ei ole lieventävä vaan raskauttava tekijä, mutta laki ei tätä vieläkään tunnista

Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuore raportti Pari- ja lähisuhdeväkivalta käräjäoikeuskäytännössä (2025) paljastaa vakavan ristiriidan suomalaisen rikosoikeuden, oikeuskäytännön ja kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden välillä. (Lue Tasavertaisuusvaltuutetun raportti tästä)

Raportissa analysoitiin 80 käräjä- ja hovioikeuden tuomiota ja yli 200 rikossyytettä. Kyse oli pääosin parisuhteessa tapahtuneista pahoinpitelyistä. Tekijöistä valtaosa oli miehiä ja uhreista naisia. Syytteet menestyivät hyvin, sillä peräti 94 prosenttia vastaajista tuomittiin syyllisiksi.

Ongelma ei siis ole siinä, etteikö väkivaltaa tunnistettaisi rikokseksi.
Ongelma on siinä, miten vakavana sitä pidetään.

Läheinen suhde jää liian usein huomiotta

Raportin keskeisin ja huolestuttavin havainto on tämä:
vain 45 prosentissa tuomioista tuomioistuin otti perusteluissaan kantaa siihen, että väkivalta tapahtui pari- tai lähisuhteessa. Yli puolessa tapauksista tätä ei käsitelty lainkaan.

Tämä on vakava puute. Suomi on sitoutunut Istanbulin sopimukseen, joka edellyttää nimenomaisesti, että parisuhteessa tai muussa läheisessä suhteessa tapahtunut väkivalta on aina raskauttava tekijä. Väkivalta ei ole lievempää siksi, että tekijä on puoliso, vaan se on päinvastoin moitittavampaa.

Silti Suomessa asia on jätetty tuomarin harkinnan varaan, koska rikoslakiin ei ole kirjattu tätä selkeästi.

Epäyhtenäinen käytäntö murentaa oikeusturvaa

Kun laki ei ohjaa riittävän selkeästi, seurauksena on epäyhtenäinen oikeuskäytäntö. Sama teko voi johtaa eri puolilla Suomea eri seuraamuksiin. Uhrin oikeusturva riippuu liikaa siitä, miten yksittäinen tuomioistuin tai tuomari tulkitsee asiaa.

Tämä ei ole yhdenvertaista oikeutta.
Tämä ei ole ihmisoikeusvelvoitteiden mukaista.
Tämä ei myöskään lähetä yhteiskunnassa selkeää viestiä siitä, että lähisuhdeväkivalta on vakavaa väkivaltaa.

Laki on muutettava, eli ei vain ohjeita, vaan velvoittava sääntely

Yhdenvertaisuusvaltuutettu suosittelee raportissaan rikoslain muuttamista siten, että Istanbulin sopimuksen mukaiset raskauttavat seikat, erityisesti väkivallan tapahtuminen pari- tai lähisuhteessa, kirjataan rikoslakiin selkeästi.

Tämä on välttämätöntä.
Ilman selkeää lainsäädäntöä vastuu jää liian usein uhrille: hänen kertomukselleen, jaksamiselleen ja kyvylleen kestää pitkä rikosprosessi.

Väkivalta ei ole yksityisasia.
Parisuhdeväkivalta ei ole lieventävä asianhaara.
Lain on tunnistettava tämä yksiselitteisesti.