Pusulan terveysasema on tärkeä ja toimiva lähipalvelu

Kuluneella viikolla Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue järjesti asukasillat Pusulassa ja Siuntiossa. Illoissa käsiteltiin terveysasemapalveluihin suunniteltuja muutoksia ja annettiin tilaa asukkaiden kysymyksille ja huolille. Olin itse mukana Pusulan tilaisuudessa, jossa sali oli täynnä, aivan kuten kuuluukin, kun kyse on näin tärkeästä asiasta. Pusulan terveysasema on paikallisille asukkaille paljon enemmän kuin vain paikka, josta saa lääkäriajan. Se on tuttuja lääkäreitä ja hoitajia, sujuvaa palvelua ja huippuluokan asiakastyytyväisyyttä.

Pusulan terveysaseman asiakastyytyväisyysarvosana on ollut poikkeuksellisen korkea. Se on ollut asteikolla 1–10 jopa 9,5. Tällaista palautetta ei saa sattumalta. Kun lääkärit ja hoitajat tunnetaan nimeltä ja vastaanotolle uskaltaa tulla omana itsenään, syntyy palvelusta jotain arvokasta ja harvinaista: turvallisuuden tunne.

Hyvinvointialueen palvelustrategian mukaan Pusulan terveysasema säilyy, mutta sen palvelutaso muuttuu toimien niin sanottuna lähiterveysasemana, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että lääkäri- ja hoitajapalvelut jatkuvat. Myöskään laboratoriopalvelujen osalta ei ole tietoa, että HUS olisi lopettamassa näytteenottoa Pusulassa, mikä on monelle tärkeä asia. Fysioterapiapalveluja on tähän asti saanut asemalta ja jatkossakin lähiterveysasemilla on mahdollista tarjota myös muita perustason palveluja, kuten sosiaalityötä.

Esitin itsekin tilaisuudessa useita kysymyksiä. Tiedustelin muun muassa sitä, että kaupungin virkajohto on esittänyt kaupunginhallitukselle, että hyvinvointialue pyrkisi luopumaan Pusulan terveysaseman kiinteistöstä. Lisäksi kaupungin virkahenkilö on julkisesti sanonut, että Pusulan terveysasema tullaan lakkauttamaan ja että hyvinvointialueen edustajat olisivat todenneet, että Pusulan asukkaat voivat jatkossa asioida Karkkilan terveysasemalla.

Tähän viitaten muistutin tilaisuudessa, että Pusulan terveysaseman palveluja käyttävät myös muiden alueiden asukkaat eikä Pusula sijaitse kovin lähellä mitään. Myös Nummella, jossa itse asun, on joka paikkaan pitkä matka. Paikalla ollut asukas Sammatista kertoi, että Sammatin terveysasema on erinomainen, mutta sen lakkautuksen toteutumisen jälkeen hän haluaa asioida nimenomaan Pusulassa, koska palvelun laatu on vastaavanlaista: lämmintä, tuttua ja toimivaa.

Vaikka viranhaltijat eivät voineet kommentoida kesken olevia neuvotteluja, vastaukset olivat asiallisia ja monelta osin myös toiveikkaita. Pusulan tilannetta monimutkaistaa sen historia: kun palvelu oli vielä kaupungin järjestämää, se ulkoistettiin Mehiläiselle. Tämän palveluntuottajan työhön ovat olleet tyytyväisiä sekä palvelun ostaja että käyttäjät, eikä syyttä.

Hyvinvointialueen tavoitteena on tuottaa palvelut mahdollisimman laajasti omana toimintana ja vähentää ostopalveluja. Käytännössä tämä tarkoittaa nyt neuvotteluja eri tuottajien kanssa, kuitenkin tilaisuudessa kävi mielestäni ilmi, että erityisesti neuvotellaan Mehiläisen kanssa, sillä toiminta on erinomaista ja heille toimintatapa jo valmiina. Jatkuvuden kannalta toiveikkuutta herätti se, että tilaisuudessa kuultiin, että jos oma tuotanto vaatisi kalliiden vuokralääkärien käyttöä, saattaa ostopalvelu osoittautua edelleen kustannustehokkaimmaksi ja silloin yhteistyö Mehiläisen kanssa voi jatkua. Tärkeintä on, että palvelu säilyy Pusulassa.

Toin esille myös, että juuri pidetyssä aluevaltuuston seminaarissa hyvinvointialuejohtaja painotti asiakaslähtöisyyden kehittämistä. Juuri sitä Pusulassa on jo toteutettu ja erinomaisesti. Valtuutettujen pienryhmätyöskentelyissä puolestaan nostettiin suurimmaksi haasteeksi hoidon saatavuus ja jatkuvuus. Näissä Pusula toimii esimerkkinä siitä, miten asiat voivat toimia hyvin, myös pienemmällä paikkakunnalla.

Asukkaiden huoli oli silminnähtävää. Pelkona oli, että palvelua heikennetään sillä perusteella, ettei muissakaan kunnissa ole näin hyvin. Tämä herätti ansaittua kritiikkiä: eikö meidän kaikkien tulisi pyrkiä siihen, että hyvä palvelu yleistyy, ei katoa?

Päivystyksen puuttuminen lähiterveysasemalta herätti myös kysymyksiä, mutta viranhaltija rauhoitteli, että pienissä tapaturmissa ja tilanteissa, joissa ei tarvita erikoisosaamista tai röntgeniä, voidaan edelleen hoitaa myös Pusulassa aikojen puitteissa. Lisäksi esiteltiin Lunna-palvelu ja muita tapoja olla yhteydessä terveysasemaan.

Yhteenvetona:

  • Pusulan terveysasema säilyy ja sen palvelut jatkuvat lähiterveysaseman tasolla.
  • Asiakastyytyväisyys on poikkeuksellisen korkea. Tämä on säilyttämisen ja arvostuksen arvoista.
  • Ulkoistettu palvelu ei ole ollut ongelma, päinvastoin.
  • Neuvotteluja jatketaan, mutta tavoitteena on kustannustehokkuus ja palvelun jatkuvuus.
  • Kaupungin esittämät puheet kiinteistöstä luopumisesta ja toiminnan lakkauttamisesta on otettava vakavasti. Ristiriita viestinnässä ei herätä luottamusta.
  • Pusula palvelee laajaa aluetta ja matkat vaihtoehtoisiin asemiin ovat pitkiä. Saavutettavuus on tärkeää.

Pusulan tilaisuus oli hyvä esimerkki siitä, kuinka tärkeää on kuunnella asukkaita ja pitää heidät mukana muutoksissa. Toivotaan, että myös jatkossa päätöksenteossa muistetaan, ettei hyvä palvelu ole itsestäänselvyys, vaan arvokas, vaalittava asia.

Asukasillassa pyydettiin myös osallistumaan kyselyyn lähiterveysasemapalveluista: https://www.luvn.fi/fi/uutiset/2025/06/kysely-lahiterveysasemamuutoksesta-pusulan-ja-siuntion-terveysaseman-asiakkaille?fbclid=IwY2xjawK2t71leHRuA2FlbQIxMABicmlkETFGVUg3NVd0T0wyMkRLV1NUAR7CcuFtGxFQQQcevV2bow8IMHoWMhnndp99ZFaspxOtIlY2s6A72nWF-sMKlw_aem_OOCAXEPM2W2eSntshy4Ykg

Tilaisuuden päätyttyä eräs osallistuja pysäytti minut ja kysyi, olisiko minulla hetki aikaa jutella. Tokihan on, senkin vuoksi osallistun näihin tilaisuuksiin. Hän kertoi äänestäneensä minua aluevaaleissa ja sanoi arvostavansa sitä, etten ole ehdolla joka vaaleissa, vaan keskityn niihin asioihin, joihin aidosti haluan vaikuttaa. Hänen mukaansa hän ei arvosta ”joka tuolilla istuvia”, vaan niitä, jotka keskittyvät olennaiseen.

Hän kertoi arvostavansa erityisesti sitä, että saan asioita aikaiseksi ja ajan tärkeitä asioita ja nosti esiin konkreettisen esimerkin: ”Sinä olit se, joka sai sen tien tehtyä”, hän totesi viitaten Oilaantien kevyen liikenteen väylään, joka oli aiemmin vaarallinen kävelijöille ja koulumatkalaisille. Tuntui tärkeältä kuulla, että sillä on ollut merkitystä.

Hän sanoi myös arvostavansa sitä, että olin niin nuori saadessani Tasavallan Presidentin myöntämän ansiomerkin. ”Sellaista ei kenelle tahansa myönnetä”, hän lisäsi. Olen todella kiitollinen saamastani palautteesta ja kiitin häntä lämpimästi hänen kauniista sanoistaan.


Valtuustokauden päätöksiä ja uusi aloite: Häirintähuoneentaulu tukemaan luottamushenkilöitä

Kauden viimeinen kaupunginvaltuuston kokous oli poikkeuksellisen lyhyt, mutta itselleni merkityksellinen. Tein valtuustoaloitteen häirintähuoneentaulun laatimiseksi luottamushenkilöiden tueksi ja pidin lyhyen puheenvuoron, jossa esittelin aloitteen keskeiset ajatukset ja sen taustat.

Ennen kokousta juhlistimme valtuustokauden päätöstä kakkukahveilla. Hieno ele, joka toi tilaisuuteen yhteisöllisyyttä ja arvokkuutta. Erityisruokavalioni oli huomioitu, mutta valitettavasti kakku sisälsi jotakin, mikä ei minulle sopinut. Allerginen reaktio alkoi kehittyä juuri ennen puheenvuoroani, mutta sinnittelin ja pidin puheeni siitä huolimatta.

Kokouksen päätteeksi jaettiin tuttuun tapaan Kuntaliiton kunniamerkkejä pitkään mukana olleille luottamushenkilöille. Tällä kertaa omaa nimeäni ei mainittu, vaikka kunnallisia luottamustehtäviä on kertynyt vuodesta 2013 lähtien. Ja luonnollisesti tapaani kuuluvalla tavalla huomautin asiasta, pilke silmäkulmassa, mutta ihan tosissani. Ehkä joskus toiste. Tärkeintä kuitenkin on itse työ ja sen vaikuttavuus, ei se, saadaanko siitä merkki rinnukseen.

Tässä puheeni, joka sopii mielestäni hyvin myös blogiin:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Haluan aluksi kiittää teitä kaikkia kuluneista kausista, yhteistyöstä, arvokkaista keskusteluista ja siitä työstä, jota olemme yhdessä tehneet tämän kaupungin hyväksi. Vaikka olemme olleet eri mieltä monista asioista, arvostan sitä, että olemme saaneet käydä niitä keskusteluja yhdessä.

Tein tänään aloitteen häirintähuoneentaulun laatimiseksi ja käyttöönotoksi luottamushenkilöiden tueksi. Meillä jokaisella on oikeus turvalliseen ja kunnioittavaan toimintaympäristöön, myös politiikassa.

Valitettavasti tälläkin valtuustokaudella, kuten aiemmillakin on esiintynyt epäasiallista käytöstä monessa eri muodossa. Sanavalinnat, käytös kokouksissa ja kommentointi sosiaalisessa mediassa eivät ole aina täyttäneet hyvän keskustelukulttuurin vaatimuksia. On tapahtunut ylilyöntejä, joihin ei ole puututtu, tai niihin on puututtu epäjohdonmukaisesti ja eriarvoisesti.

Häirintähuoneentaulu olisi konkreettinen ja selkeä muistutus yhteisistä pelisäännöistä. Se tukisi meitä kaikkia toimimaan rakentavasti ja kunnioittavasti myös vaikeissa ja tunnepitoisissa tilanteissa.

Toivon, että aloitteeni saa kannatusta. Meillä on mahdollisuus vahvistaa avoimen, turvallisen ja tasa-arvoisen päätöksenteon kulttuuria tuleville kausille.

Kiitos.

Toivon, että tämä aloite vie meitä jälleen askeleen lähemmäs sellaista poliittista kulttuuria, jossa jokainen voi tuntea olonsa turvalliseksi ja kohdatuksi. Meistä jokainen luo osaltaan ilmapiiriä.

Kokouksen päätteeksi valtuustoystävä vei sairaalaan, jossa sain hoitoa anafylaktiseen shokkiin.

Huolestuttava yhdistelmä: nuorten rikollisuus lisääntyy, lastensuojeluilmoitukset kasvavat, mutta asiakkuudet vähenevät

Viime vuosina nuorten tekemien rikosten määrä on ollut kasvussa, erityisesti Länsi-Uudenmaan alueella. Samalla julkisuuteen on noussut toistuvasti viesti siitä, että lastensuojelu on kriisissä: resurssit eivät riitä, työntekijät uupuvat, ja lain velvoitteita ei aina pystytä täyttämään.

Tuore analyysi Sotkanetin tilastoista (Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, vuodet 2019–2023) paljastaa kehityssuunnan, joka on vakava ja vaatii kiireellisiä toimia.

Lastensuojeluilmoitukset kasvavat

Vuonna 2019 Länsi-Uudenmaan alueella tehtiin noin 5 800 lastensuojeluilmoitusta 0–17-vuotiaista. Vuoteen 2023 mennessä määrä on kasvanut yli 7 400 ilmoitukseen. Tämä tarkoittaa noin 28 % kasvua viidessä vuodessa. Suunta on huolestuttava ja kertoo siitä, että yhä useampi lapsi tai nuori on huolen aihe.

Avohuollon asiakkuudet vähenevät

Samaan aikaan lastensuojelun avohuollon asiakkuuksien määrä on laskenut. Vuonna 2019 asiakkaina oli noin 2 350 lasta, mutta vuonna 2023 enää noin 1 830. Pudotus on lähes 22 %, vaikka ilmoitusten määrä on kasvanut.

Tämä epäsuhta tarkoittaa käytännössä sitä, että suurempi osa ilmoituksista ei johda palveluihin, vaikka huoli on kasvanut. Syy ei välttämättä ole lapsen tilanteessa, vaan järjestelmän kyvyssä vastata tarpeeseen.

Rikollisuus lisää painetta, mutta reagoimmeko tarpeeksi ajoissa?

Poliisin mukaan alaikäisten tekemät pahoinpitelyt, ryöstöt ja omaisuusrikokset ovat lisääntyneet Länsi-Uudellamaalla. Samaan aikaan kunnissa koetaan, että ennaltaehkäisevä tuki ei tavoita nuoria ajoissa. Ankkuritoiminnan heikentyminen tai katkeaminen on ollut konkreettinen esimerkki tästä ja siksi kuntien, kuten Lohjan, Vihdin ja Karkkilan päätös rakentaa oma rakenne Ankkurityölle on ollut tärkeä vastaliike.

Miten tästä eteenpäin?

Lastensuojelu ei saa olla järjestelmä, joka reagoi vasta, kun kaikki on jo mennyt pieleen. Tarvitaan:

  • Ennaltaehkäiseviä palveluita, jotka tavoittavat perheet ajoissa
  • Riittävät resurssit käsitellä jokainen ilmoitus asianmukaisesti
  • Yhteistyötä poliisin, koulujen ja perusterveydenhuollon kanssa
  • Toimiva ja jatkuva Ankkuritoiminta myös Länsi-Uudellamaalla

Olisi vihdoin aika kääntää katseet kohti lapsia ja nuoria. Ei vasta sitten, kun rikos on tapahtunut tai kriisi on käsillä, vaan silloin kun ensimmäinen huoli nousee.

Lähteet:

Sotkanet, viitattu 7.5.2025; https://sotkanet.fi/sotkanet/fi/taulukko/?indicator=JctBCoAgFIThE03xdFEy26gL1FoCxRRqZ1Gn71G7D_4Zppb5IvJIuIMSCyExKbYfsF7odiLMnHQYJtrBdxq90YtfidTzuWkbCOvyBSGKqp6EeQE=&region=s06zBAA=&year=sy5ztTbS0zUEAA==&gender=t&abs=f&color=f&buildVersion=3.1.4&buildTimestamp=202504230900

Kouluterveyskysely, viitattu; 7.5.2025, https://thl.fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/kouluterveyskysely/kouluterveyskyselyn-tulokset

Julkari, viitattu 7.5.2025; https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/151397/Lastensuojelu%202024.pdf?sequence=1

Kuntalehti, viitattu 7.5.2025; https://kuntalehti.fi/uutiset/lastensuojeluilmoituksissa-15-prosentin-kasvu-vuosittain-tehdaan-jopa-pari-tuhatta-ilmoitusta-ennen-vauvan-syntymaa/

Talentia, viitattu 7.5.2025; https://www.talentia.fi/talentia-lehti/miksi-kiireelliset-sijoitukset-lisaantyvat/

Hoidon portaat vai esteet? Nuoret putoavat mielenterveyshoidon katvealueille

Viime päivinä ilmestyneet artikkelit nuorten mielenterveyshoidosta paljastavat jotakin olennaista järjestelmämme tilasta. Ne kertovat nuorista, jotka eivät saa tarvitsemaansa hoitoa ajoissa ja vanhemmista, jotka uupuvat yrittäessään toimia koordinaattoreina labyrintissä, jossa tieto ei kulje ja vastuu siirtyy, mutta ei kanna.

Yksi artikkelin nuori kuvaa oloaan kuin olisi ”projekti, joka vain halutaan siirtää eteenpäin”. Tämä kiteyttää sen, minkä moni kokee: avun hakija kohtaa järjestelmän, joka on rakennettu hallinnollisesti, ei ihmislähtöisesti.

Samaan aikaan psykoterapiakenttä kertoo karua kieltä. Lähetteitä ei enää tule, asiakkaat eivät löydä terapeutteja ja palvelusetelijärjestelmien ulkopuolelle jäävät ammattilaiset jäävät ilman potilaita. Psykoterapiakoulutuksen pitkän aikavälin investoinnit ja julkisen sektorin henkilöstöpula eivät kohtaa ja sen seurauksena apua tarvitseva nuori jää yksin.

Moni vakavasti oireileva nuori ohjataan tänään matalan kynnyksen omahoitoon, verkkopalveluihin ja ryhmämuotoiseen tukeen. Nämä voivat olla osa kokonaisuutta, mutta ne eivät korvaa yksilöllistä, pitkäkestoista hoitoa, kun oireet ovat vakavia. Nuorelta vaaditaan usein ”epäonnistumista” omahoidossa ennen kuin hoitovaste riittää pidempään tukeen pääsemiseen. Tämä logiikka on nurinkurinen ja vaarallinen.

Tämä ei ole enää yksittäisten nuorten tai perheiden hätä, vaan se on koko järjestelmän kriisi. Mutta se on myös mahdollisuus korjata suunta.

Mitä tarvitaan?

  1. Aidosti monipuolinen palveluvalikko, jossa matalan kynnyksen palvelut ja pitkäkestoisempi hoito tukevat toisiaan, eivätkä syrjäytä toisiaan.
  2. Läpinäkyvyys hoitopoluissa: Kuka vastaa, mitä palvelua on tarjolla, miten sinne pääsee, ja mitä tapahtuu siirtymävaiheissa.
  3. Psykoterapian saatavuuden turvaaminen: Yhteistyö yksityisten psykoterapeuttien kanssa on edelleen välttämätöntä, etenkin kun julkinen sektori ei kykene yksin vastaamaan kysyntään.
  4. Nuorten ja perheiden äänen kuuleminen: Palveluiden suunnittelu ilman kokemustietoa johtaa ratkaisuun, joka ei toimi.
  5. Vastuun ja tiedon kulun selkeyttäminen: Perhe ei saa olla hoitopolun projektipäällikkö – järjestelmän on toimittava niin, että nuori voi keskittyä toipumiseen, ei taisteluun.

Nuori ei ole projekti. Nuori on ihminen ja järjestelmän tehtävä on kohdata hänet sellaisena.

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011207411.html?fbclid=IwZXh0bgNhZW0CMTEAAR6sK8GggLiiu8NBiG2xhrVd6uP1zuQUxKJrhaMB7D9CvrLPpD_hs2lxMQF63A_aem_osbMR-wIHUA38307cNHQxg

Kun hätähuuto jää vaille vastausta nuorten mielenterveyden kriisi syvenee


Länsi-Uusimaan artikkeli https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/8475211?utm_source=bluetooth&utm_medium=social (27.4.2025) nostaa jälleen esiin sen, minkä me liian usein ohitamme: nuoret tytöt voivat pahoin, eikä meillä ole tarpeeksi resursseja auttaa heitä ajoissa. Kun nuori turvautuu lääkkeisiin hetken mielijohteesta, ei kyse ole huomiosta, vaan kyse on toivottomuudesta. Hätähuudosta, joka olisi pitänyt kuulla jo paljon aiemmin.

Ylilääkäri Elina Santin mukaan tyttöjen tahalliset lääkemyrkytykset ovat yleistyneet. Samoin syömishäiriöt. Moni teko ei ole yritys kuolla, vaan epätoivoinen yritys selviytyä tunteesta, jota ei enää pysty kantamaan yksin. Koronan aikaiset rajoitukset ovat jättäneet jälkiä, mutta ongelmat eivät ole kadonneet pandemian mukana, vaan ne ovat juurtuneet osaksi arkea.

Järvenpään nuorisopsykiatrian vastaanotolla asioi viime vuonna yli tuhat nuorta. Se on 8,4 prosenttia alueen 13–17-vuotiaista. Vaikka perustason palveluita on kehitetty, erikoislääkäreistä on huutava pula. Hoitajia ja psykologeja löytyy, mutta lääkärit, jotka tekevät diagnoosit ja määräävät hoidot, puuttuvat.

Terapia­takuu astui voimaan nyt toukokuussa,  mutta takuu on vain lupaus, jos tekijöitä ei ole. Lapsen tai nuoren hoito ei voi odottaa viikkoja tai kuukausia. Jokainen viivästynyt päätös, jokainen liian pitkä jono, voi olla hetki, joka kääntää elämän suuntaa väärään.

Meillä ei ole enää aikaa odottaa. Tarvitaan tekoja, nyt:

Ajattelen, että
1. Erikoislääkärikoulutuksen lisääminen: Valtion ja yliopistojen on lisättävä psykiatrian erikoistumispaikkoja ja tuettava opintoihin sitoutumista taloudellisesti.

2. Työolojen parantaminen julkisella sektorilla: Julkisen puolen on tarjottava kilpailukykyiset palkat ja realistinen työkuorma, jotta alan ammattilaiset eivät siirry yksityiselle tai vaihda alaa.

3. Moniammatillisten tiimien vahvistaminen: Psykologit, hoitajat ja sosiaalityöntekijät voivat hoitaa suuren osan työstä, kunhan työjako on selkeä ja sujuva. Tämä edellyttää vahvaa johtamista ja yhteistä ymmärrystä.

4. Koulujen ja perusterveydenhuollon tuki: Mielenterveyden ongelmiin pitää päästä kiinni ajoissa. Koulujen oppilashuollon ja opiskeluterveydenhuollon resurssit on turvattava, myös pienillä paikkakunnilla.

5. Kokemusasiantuntijoiden ja vertaistuen hyödyntäminen: Toipuneet nuoret ja vanhemmat voisivat olla osa ratkaisua, ei pelkkää tarinaa.

Meillä ei ole varaa välinpitämättömyyteen. Tämä on meidän yhteinen hälytyskellomme ja se soi nyt kovempaa kuin koskaan.

Hallitukselta keskeneräisiä vastauksia vajaaravitsemuksen ehkäisyyn

Keskustan Antti Kaikkonen jätti Eduskunnassa kirjallisen kysymyksemme: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä vajaaravitsemuksen ehkäisemiseksi ja varhaisen seulonnan tehostamiseksi terveydenhuollossa? Entä aikooko hallitus laajentaa kliinisten ravintovalmisteiden Kela-korvattavuuden koskemaan muistisairaita ja muita vajaaravitsemusriskiryhmiä?

Kysymykset olivat suoria ja asiallisia. Vastauksilta olisi odottanut konkreettisia linjauksia ja aikataulutettuja toimia. Sen sijaan saimme ympäripyöreitä viittauksia työryhmätyöhön ja jatkuvaan arviointiin – vaikka vajaaravitsemuksen aiheuttamat inhimilliset ja taloudelliset seuraukset ovat kiistattomia ja tiedossa.

Ministeri Kaisa Juuson vastaus kirjalliseen kysymykseen KKV 71/2025 vastaa molempiin kysymyksiin, mutta vastaukset eivät ole erityisen lupaavia. Voit lukea vastaukset linkistä alta.

Olen tiivistänyt ministeri Juuson vastaukset alle kysymysten kera. Ministeri ei vastauksissaan osoita ymmärtävän vajaaravitsemuksen ja aliravitsemuksen olennaista eroa, eikä niiden merkitystä sairauksien ehkäisyssä, toimintakyvyn ylläpitämisessä ja hoidon vaikuttavuudessa.

1. Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä vajaaravitsemuksen ehkäisemiseksi ja varhaisen seulonnan tehostamiseksi terveydenhuollossa?

Vastaus:
– Hallitus viittaa Terveydeksi-ohjelmaan, jossa kehitetään alueellisia hyvinvointipolkuja terveellisten elämäntapojen tueksi, mukaan lukien ravitsemus.
– Iäkkäiden ravitsemukseen on huomioitu mm. suun terveys, ravitsemussuositukset ja ravitsemushoidon suositukset.
– Muistipalvelupolku ja FINGER-toimintamalli mainitaan, mutta konkreettisia uusia toimia vajaaravitsemuksen varhaisen seulonnan tehostamiseksi ei luvata.

2. Aikooko hallitus laajentaa kliinisten ravintovalmisteiden Kela-korvattavuuden kattamaan muistisairaat ja muut vajaaravitsemuksen riskiryhmät?

Vastaus:
Ei aio.
– Nykyinen korvattavuus koskee vain valtioneuvoston asetuksessa mainittuja vaikeita, henkeä uhkaavia ravintopuutoksia.
– Muistisairaudet ja muut riskiryhmät eivät kuulu korvauksen piiriin, eikä korvattavuuden laajentamiseen ole tällä hetkellä suunnitelmia.

Vastaus tuo esiin olemassa olevia ohjeistuksia ja malleja, mutta ei sisällä uusia konkreettisia toimia vajaaravitsemuksen ehkäisemiseksi eikä lupaa laajentaa Kela-korvattavuutta. Vastauksessa painottuu, että nykyinen lainsäädäntö rajaa korvattavuuden erittäin vakaviin tilanteisiin, eikä hallitus aio muuttaa tätä linjaa.

Ministeri Kaisa Juuson vastauksesta (KKV 71/2025) käy ilmi, että hän ei ole tehnyt selvää eroa ravitsemuksen yleisen edistämisen, vajaaravitsemuksen ehkäisyn ja kliinisen aliravitsemuksen hoidon välillä, tai jos on, sitä ei vastauksessa näy.

Miksi näin voi sanoa?

  • Vajaaravitsemus on ravintoaineiden puutetta, joka ei välttämättä näy painonlaskuna, vaan se on yleinen, mutta usein huomaamaton riski etenkin vanhuksilla ja pitkäaikaissairailla.
  • Aliravitsemus on kliinisesti vakava tila, joka uhkaa terveyttä ja henkeä.
  • Ravitsemuksen edistäminen taas on paljon laajempi, väestötason tavoite, johon viitataan Terveydeksi-ohjelmassa.

Ministerin vastaus niputtaa nämä kaikki samaan koriin viittaamalla yleisluontoisesti elämäntapoihin, suun terveyteen ja ravitsemussuosituksiin, mutta ei tuo esiin ymmärrystä vajaaravitsemuksen varhaisesta tunnistamisesta eikä tunnusta riskiä muistisairaiden tai iäkkäiden kohdalla, joiden vajaaravitsemus jää usein hoitamatta, koska kliinisen aliravitsemuksen kriteerit eivät täyty.

Lisäksi hallituksen kanta siihen, ettei kliinisten ravintovalmisteiden Kela-korvattavuutta aiota laajentaa riskiryhmiin (esim. muistisairaat), osoittaa että vajaaravitsemuksen ennaltaehkäisyä ja ravitsemushoitoa ei nähdä investointina vaan kustannuseränä.

Ministeri ei vastauksessaan osoita ymmärtävän vajaaravitsemuksen ja aliravitsemuksen olennaista eroa, eikä niiden merkitystä sairauksien ehkäisyssä, toimintakyvyn ylläpitämisessä ja hoidon vaikuttavuudessa.

https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/8475926?utm_source=bluetooth&utm_medium=social