Kategoria-arkisto:omaishoito

Haastatteluja ja ajatuksia nuorten hyvinvoinnista

Sain hiljattain kunnian osallistua maisteriopiskelijan tutkimukseen Dublin City Universityn journalismin ohjelmasta. Hänen opinnäytetyönsä on sarja artikkeleita, jotka käsittelevät nuorten mielenterveyttä Suomessa. Tämän projektin puitteissa minua haastateltiin ja oli hienoa saada olla osa tätä tärkeää kokonaisuutta.

Opiskelija otti minuun yhteyttä huomattuaan mielipidekirjoitukseni “Nuori ei ole hallinnollinen tapaus vaan ihminen” Helsingin Sanomissa. Olin otettu ja iloinen, että sain jakaa ajatuksiani ja kokemuksiani nuorten hyvinvoinnin edistämisestä.

Opiskelijan lopputyössä oli esillä monia inspiroivia ja asiantuntevia näkökulmia ja olin vaikuttunut siitä, kuinka upeiden ammattilaisten joukossa sain olla.

Vaikutukset nuorten hyvinvointiin

Minulla on kokemusta perheisiin, lapsiin ja nuoriin liittyvistä asioista eri tasoilla. Näen, että nykyinen tilanne on seurausta pitkäaikaisesta kehityksestä.

“Olemme toistaneet 1990-luvun laman virheitä ja nyt hallituksen leikkaukset ennaltaehkäisevistä palveluista ovat entistä radikaalimpia ja vaarallisempia. Esimerkiksi synnytysklinikoiden palveluihin on vaikea päästä.”

Tilastollinen onnellisuus

”Maailman onnellisin maa” -ranking perustuu vain tilastoihin eikä ihmisten todellisiin kokemuksiin. Onnellisuus ei heijasta sitä, mitä ihmiset todella tuntevat.

“Kun arvo asetetaan kaikelle rahassa ja leikataan ennaltaehkäisevistä palveluista, seuraa ongelmia. Vaikka ‘terapiatakuu’ kuulostaa hyvältä, se ei tavoita kaikkia, ja monet tarvitsevat enemmän kuin matalan kynnyksen palveluita.”

Annetaan asioiden mennä liian pitkälle, jolloin ongelmat kasvavat liian suuriksi.

Ennaltaehkäisevä työ

Ennaltaehkäisy alkaa jo esinatalisesta hoidosta.

“Tuessa tulisi alkaa välittömästi äitiys- ja lasten klinikapalveluista. Varhainen puuttuminen vähentää kalliiden, intensiivisten palvelujen tarvetta myöhemmin. Kyse ei ole vain rahasta, vaan ihmisten elämästä.”

Yhteiskunnan paineet

Yhteiskunnassa on valtava paine olla jatkuvasti kiireinen ja “tehdä jotain”.

“Meitä arvostetaan sen perusteella, mitä tuotamme tai teemme. Paikallaan oloa tai läsnäoloa ei arvosteta samalla tavalla. Yksilöllisyys on liian korostunutta ja meiltä odotetaan, että menestymme yksin.”

Sukupolvien yli ulottuva trauma

Olen huomannut omassa perhehistoriassani, miten sodan ja muiden vaikeiden aikojen kokemukset kulkeutuvat sukupolvelta toiselle. Äitini lähetettiin lapsena Ruotsiin sotalapseksi, isäni syntyi Helsingin pommitusten aikaan ja isovanhempani kantoivat sodan ja jälleenrakennuksen raskaita taakkoja. Heidän kokemuksiaan ei koskaan kunnolla käsitelty, vaan niitä peitettiin vaikenemisella, kovuudella tai päihteillä.

Tämä kulttuuri jätti jälkensä myös seuraaviin sukupolviin. Kun traumaa ei sanoiteta, se siirtyy eteenpäin, osaksi tapaa olla ja kasvattaa lapsia. Näen, miten tämä ketju jatkuu yhä, vaikka sota-aika tuntuu kaukaiselta.

Nykyhetkessä nämä kokemukset näkyvät esimerkiksi perheissä, joissa tunteista on vaikea puhua, joissa uupumus tai mielenterveyden haasteet siirtyvät vanhemmilta lapsille. Nuoret kantavat usein huolia, joita heidän ei pitäisi joutua kantamaan. Kun arjen turvaa ja tukea ei ole, vanhat haavat alkavat elää uudessa muodossa.

Siksi uskon, että meidän tulisi olla myötätuntoisempia sekä itseämme että toisiamme kohtaan. Vain tunnistamalla ja käsittelemällä menneisyyden kipuja voimme estää niiden siirtymistä eteenpäin ja vahvistaa nuorten hyvinvointia tulevaisuudessa.

Haastatteluni ydin

Lopulta kaiken ytimessä on yksinkertainen viesti: tarvitsemme enemmän inhimillisyyttä.

“Vaikka rahaa tarvitaan yhteiskunnan pyörittämiseen, kaiken ei pitäisi pyöriä rahan ympärillä. Nykyiset hallituksen leikkaukset ovat kauhistuttavia ja kohdistuvat juuri niihin, jotka apua eniten tarvitsevat: opiskelijoihin, vanhuksiin, perheisiin ja lapsiin. Tämän vahingon vaikutukset näkyvät vielä kymmenen vuoden kuluttua ja silloin tilanteen korjaaminen tulee olemaan vieläkin kalliimpaa.”

Pikavoittoja ei ole.

Vajaaravitsemus on inhimillinen ja taloudellinen haaste, johon hallitus ei näytä tarttuvan

Kirjoitin hiljattain mielipidekirjoituksen ikääntyneiden vajaaravitsemuksesta ja sen ehkäisyn tärkeydestä. Tämä kirjoitus on julkaistu sekä Suomenmaa-lehdessä että Länsi-Uusimaassa ja 19.8 myös Helsingin Sanomissa ja Länsiväylässä.

Ikääntyneiden vajaaravitsemus on luultua yleisempi ja usein unohdettu ongelma. Heikentynyt ravitsemustila huonontaa toimintakykyä, lisää sairastumisten ja kaatumisten riskiä sekä johtaa usein ennenaikaiseen laitostumiseen. Kyse ei ole vain inhimillisestä kärsimyksestä, vaan myös merkittävästä kustannustekijästä hyvinvointialueille.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella vajaaravitsemusta seulotaan ja hoidetaan jo joissakin ikääntyneiden palveluissa. Osaamista ja tahtoa on, mutta systemaattinen ja koko aluetta koskeva toimintamalli puuttuu. Laajasti käyttöön otettu seulonta- ja hoitomalli voisi merkittävästi parantaa ikääntyneiden toimintakykyä ja vähentää raskaampien palvelujen tarvetta.

Nyt käsittelyssä oleva hallituksen esitys rahoituslain muuttamisesta (HE 38/2025 vp) toisi mahdollisuuden parantaa hyte-toimien rahoitusta ja vajaaravitsemuksen seulonta olisi juuri sellainen vaikuttava toimenpide, jolla hyvinvointialue voisi saada sekä parempia tuloksia että lisärahoitusta. Länsi-Uusimaa voisi tässä olla edelläkävijä.

Mutta kokonaisuudessaan hallituksen esityksessä on ongelmansa. Hyte-kertoimen kasvattaminen voi käytännössä johtaa siihen, että ennaltaehkäiseviin toimiin pystytään panostamaan vain siellä, missä resursseja jo on. Tämä voi lisätä alueellista eriarvoisuutta ja heikentää haavoittuvimmassa asemassa olevien ikäihmisten asemaa erityisesti haja-asutusalueilla.

Samalla on vaikea ymmärtää valtiovarainministerin esittämiä uusia leikkauksia ja sosiaaliturvaministerin pyyntöjä laatia listoja sosiaaliturvasta leikattavista asioista. Se on järjetöntä ja laiskaa politiikkaa. Inhimillisyydellä ja oikeanlaisilla, vaikuttavilla toimilla saataisiin aikaan parempia säästöjä ja mikä tärkeintä, parempaa elämää ihmisille. Mutta valitettavasti tämä ei tunnu olevan tämän hallituksen todellinen tavoite.

Ikäihmisten vajaaravitsemuksen ehkäisy on esimerkki siitä, miten sekä taloudelliset että inhimilliset hyödyt voidaan saavuttaa yhtä aikaa. Tarvitaan vain tahtoa nähdä kokonaisuus ja sijoittaa ennaltaehkäisyyn siellä, missä sen vaikutukset olisivat suurimmat.

Voit lukea mielipidekirjoitukseni Suomenmaasta alta olevasta linkistä ja Länsi-Uusimaan 14.8.2025 ilmestyneestä näköis- sekä printtilehdestä sekä 19.8 ilmestyneestä Helsingin Sanomista.

Lukijalta: Vajaaravitsemuksen seulonnalla terveyden lisäksi säästöjä – voiko hallituksen hyte-esitys lisätä eriarvoisuutta hyötyjen sijaan?

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011419859.html

https://www.lansivayla.fi/paakirjoitus-mielipide/8764827?fbclid=IwdGRjcAMaPV1leHRuA2FlbQIxMQABHjSWMLAQN66ymH3fw0WmpqFRIsrVX7gTfpBXw3qS5zu6Jk2BV8E8GQrQTg-1_aem_4oFuX6M9hNV_VquRwZhcpw

Ministeri Purra ja 900 miljoonan järjettömät leikkaukset, miksi ei käytä järkeä ja säästä miljardeja?

Valtiovarainministeri Riikka Purra on jälleen otsikoissa 900 miljoonan euron leikkauslistallaan. Perustelut ovat tutut: valtio velkaantuu ja menoja on karsittava. Mutta kun katsoo tarkemmin, mihin tämä ”säästö” oikein kohdistuu ja mitä vaihtoehtoja meillä olisi, herää kysymys onko kyse todellisesta taloudenpidosta vai silkasta laiskuudesta etsiä fiksumpia ratkaisuja?

Fakta: Vajaaravitsemuksen ehkäisy säästäisi enemmän kuin Purra leikkaa

Tutkimusnäyttö on selkeää: jos vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito otettaisiin osaksi ikääntyneiden hoitopolkua koko Suomessa, säästöt olisivat arviolta 600 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä ei ole mutu-arvio, vaan laskelma, joka perustuu sairaalajaksojen lyhenemiseen, komplikaatioiden vähenemiseen ja hoivan tarpeen pienenemiseen. Vajaaravitsemus pidentää toipumista, lisää kaatumisia, infektioita ja kuolleisuutta ja maksaa yhteiskunnalle valtavasti.

Toisin sanoen: pelkästään ikääntyneiden kohdalla voisimme säästää kaksi kolmasosaa Purran leikkauslistan summasta ilman, että kukaan menettäisi tukia, hoivaa tai toimeentuloa vaan päinvastoin, ihmisten terveys paranisi.

Ja jos laajennettaisiin… miljardisäästöt!

Jos vajaaravitsemuksen ehkäisy ja hoito ulotettaisiin myös muihin riskiryhmiin esimerkiksi vajaaravitsemusriskissä oleviin lapsiin, syöpäsairaisiin ja muihin pitkäaikaissairaisiin, säästöt nousisivat miljardiluokkaan. Vajaaravitsemuksen ehkäisy vähentää sairaalahoitoja, nopeuttaa kuntoutumista ja pienentää terveydenhuollon kokonaismenoja merkittävästi.

Miksi ei tehdä näin?

Syy ei ole tiedon puutteessa. Kaikki nämä luvut ovat olemassa, ja asiantuntijat ovat puhuneet tästä jo vuosia. Ongelma on poliittinen ja asenteellinen. On helpompaa ”leikata sieltä ja täältä” kuin oikeasti muuttaa järjestelmää ja investoida ehkäisyyn. Ehkäisy ei sovi poliittiseen pikavoittojen logiikkaan, vaikka se olisi pitkässä juoksussa taloudellisesti ja inhimillisesti ylivoimainen ratkaisu.

Lopuksi

Purran 900 miljoonan euron leikkaukset eivät ole merkki rohkeasta talouspolitiikasta, vaan kyvyttömyydestä nähdä pidemmälle kuin seuraavan budjettivuoden loppuun. Jos haluaisimme oikeasti säästää rahaa ja samalla parantaa suomalaisten terveyttä, ottaisimme vajaaravitsemuksen ehkäisyn ja hoidon kunnolla käyttöön aluksi ikääntyneillä ja pian kaikilla riskiryhmillä. Silloin puhuisimme miljardisäästöistä, emme miljardileikkauksista.

Lähteet

  • Alanne, S., ym. (2020). Vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito ikääntyneiden hoitopolussa – kustannusvaikutusten arviointi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
  • Stratton, R.J., Green, C.J., & Elia, M. (2003). Disease-related malnutrition: an evidence-based approach to treatment. CABI Publishing.
  • Freijer, K., ym. (2013). The economic costs of disease related malnutrition. Clinical Nutrition, 32(1), 136–141.

Säästöjä ja inhimillisyyttä samalla päätöksellä

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on parhaillaan käynnissä strategiatyö, jonka merkitys ei voisi olla suurempi. Kirjoitin aiheesta mielipidekirjoituksen, joka on julkaistu sekä Länsi-Uusimaa-lehdessä että Suomenmaassa. Nostin siinä esiin, miten voimme samanaikaisesti tukea alueemme taloutta ja asukkaiden toimintakykyä ja ennen kaikkea, miksi ennaltaehkäisevät toimet kannattaa nostaa keskiöön.

Väestörakenteemme muuttuu nopeasti. Yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa Länsi-Uudellamaalla nopeammin kuin missään muualla Suomessa. Tämä tarkoittaa merkittävästi kasvavaa palvelutarvetta ja myös kasvavaa rahoituksen tarvetta. Hyvinvointialuejohtajan arvioiden mukaan tämä tarkoittaa noin 10 miljoonan euron lisämäärärahatarvetta vuodessa ja siihen on varauduttava etupainotteisesti.

Talouden ja inhimillisyyden näkökulmasta ennaltaehkäisevien toimien vahvistaminen on avainasemassa. Erityisesti nostin kirjoituksessani esiin ikääntyneiden vajaaravitsemuksen seulonnan ja hoidon. Tutkimustiedon mukaan, jos tämä otettaisiin systemaattisesti osaksi hoitopolkua, voitaisiin saavuttaa jopa 26 miljoonan euron vuotuiset säästöt, puhumattakaan parantuneesta elämänlaadusta ja toimintakyvystä (lähteet: Orell H ym. Clin Nutr ESPEN 2023; THL/Sotkanet 2024; VRN & THL 2023).

Kuitenkin on tärkeää kysyä: miksi hoitopäivät ovat jo nyt vähentyneet? Onko taustalla ihmisten parempi vointi vai se, ettei hoitoon pääse ajoissa? Tiedämme, että terveydenhuolto on kuormittunut ja palvelujonoissa on viiveitä. Vähemmät hoitopäivät voivat kertoa piilevästä hoidon puutteesta. Vajaaravitsemus on hyvä esimerkki ilmiöstä, joka jää helposti tunnistamatta, mutta aiheuttaa merkittäviä kustannuksia ja inhimillistä kärsimystä myöhemmin.

Emme saa toistaa 1990-luvun laman virheitä, jolloin säästettiin lyhytnäköisesti juuri niistä palveluista, jotka ehkäisevät suurimpia ongelmia. Strategiatyössä tärkein kysymys on tämä: ohjaammeko resurssit korjaaviin vai ennakoiviin palveluihin? Vajaaravitsemuksen torjunta ei ole pelkkä kuluerä, vaan se on investointi, joka maksaa itsensä takaisin sekä taloudellisesti että inhimillisesti.

Lopulta kyse on arvovalinnoista. Ennaltaehkäisy ja toimintakyvyn tukeminen eivät ole pelkästään järkevää talouspolitiikkaa ne ovat myös oikein tehtyjä päätöksiä ihmisarvon ja inhimillisyyden näkökulmasta.

Lukijalta: Apua Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen talouteen ja asukkaiden toimintakykyyn

https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/8630092

Uusi kausi alkaa tulevaisuus- ja kehittämislautakunnassa

Kauden ensimmäisessä aluevaltuuston kokouksessa 10.6.2025 päätettiin luottamushenkilövalinnat eri toimielimiin. Minut valittiin tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan jäseneksi ja odotan innolla ja mielenkiinnolla alkavaa kautta.

Edellisellä kaudella keskityimme lautakunnassa pitkälti työn organisointiin ja toimintatapojen kehittämiseen. Yksi tärkeistä tehtävistämme, eli hyvinvointialueen tekemän yhteistyön valvonta, jäi kuitenkin liian vähälle huomiolle.

Hyvinvointialueen tulee tehdä strategista ja vaikuttavaa yhteistyötä kuntien, järjestöjen, yritysten sekä HUSin kanssa. Tämä yhteistyö ei ole vielä lunastanut sille asetettuja odotuksia. Toistaiseksi yhteistyö on ollut liian kapeaa ja hajanaista.

Myös hyvinvointikertomuksen arviointitulokset tukevat tätä näkemystä: yhteistyöhön ei olla tyytyväisiä. Kirjoitin aiheesta tarkemmin aiemmassa blogissani, jonka voit lukea täältä.

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunnalla on keskeinen rooli hyvinvointialueen strategisessa kehittämisessä. Sen vastuulle kuuluvat muun muassa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan, osaamisen ja koulutuksen sekä korkeakoulu- ja yritysyhteistyön linjaaminen. Lautakunta seuraa ja arvioi hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä, kestävää kehitystä, yhteistyötä kuntien kanssa sekä alueen demografista kehitystä. Lisäksi lautakunta tarkastelee digitalisaation mahdollisuuksia ja edistää niiden hyödyntämistä hyvinvointialueella. Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta on Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen ainoa lautakunta, jolla on myös päätösvaltaa, sillä se vastaa järjestöavustusten myöntämisestä.

Tulevalla kaudella haluan varmistaa, että lautakunta tarttuu yhteistyön valvontaan ja kehittämiseen entistä vahvemmin. Meidän on huolehdittava siitä, että yhteistyö ei jää vain sanojen tasolle, vaan näkyy konkreettisina ja vaikuttavina tekoina alueemme ihmisten hyväksi.

Seminaarin ja kokouksen välissä istahdimme lohjalaisten valtuustosiskojen kanssa kahvikupin ääreen. Oli mukava vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia.

Ensimmäinen aluevaltuustoseminaari, kenen onnistumista juhlimme?

Aluevaltuustokauden ensimmäinen seminaari pidettiin 10.6. Tilaisuudessa saimme katsauksen viime kauden toimintaan viranhaltijoiden esittelemänä. Kuten niin usein, painopiste oli taloudellisissa onnistumisissa. Kerrottiin jälleen viime kauden mukaan ylpeänä, kuinka Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on ollut priimusoppilas alijäämien selättämisessä ja talouden tasapainottamisessa. Samalla kehuttiin, että henkilöstömäärää on saatu lisättyä ja tilanne on parempi kuin vuosiin.

Mutta kenelle tilanne on oikeasti parempi?

Kentältä kuuluu aivan toisenlaista viestiä. Henkilöstökuormitus, palveluiden saatavuus ja asiakkaiden jaksaminen eivät näytä parantuneen, vaan päinvastoin. Esimerkiksi vammaispalveluissa, erityisesti erityistarpeisten lasten kuljetuspalveluissa, haasteet ovat suuria. Palvelut eivät toimi saumattomasti, ja hyvinvointialueen ja kuntien välinen yhteistyö on näissä kysymyksissä heikkoa. Tämä aiheuttaa tarpeetonta kuormitusta perheille, jotka jo valmiiksi elävät haastavassa arjessa.

Ikääntyneiden palvelualueella tilanne on niin ikään huolestuttava: hyvinvointialuejohtaja nosti esiin, että vuosittainen lisätarve on noin 10 miljoonaa euroa. Otin tarkasteluun yhden osa-alueen: vajaaravitsemuksen kustannukset ikääntyneiden hoidossa. Länsi-Uudenmaan alueella yli 65-vuotiaiden hoitojaksoja oli vuonna 2024 yhteensä 22 498. Näistä noin kolmasosa koski vajaaravittuja asiakkaita – eli noin 7 500 hoitojaksoa (Orell ym. 2023). THL:n ja Valtion ravitsemusneuvottelukunnan mukaan yksi vajaaravitsemukseen liittyvä hoitojakso maksaa keskimäärin 3 816 euroa enemmän kuin vastaava ilman vajaaravitsemusta. Tämä tarkoittaa 28,62 miljoonan euron lisäkustannusta pelkästään vuodelle 2024.

Viime kaudella keskityttiin tiukasti talouden tasapainottamiseen ja alijäämien paikkaamiseen. Nyt olisi korkea aika siirtää katseet lyhytnäköisestä säästämisestä pitkäjänteisiin, vaikuttaviin ja inhimillisiin ratkaisuihin. Kaikki säästäminen ei ole säästöä. Ennaltaehkäisy ja varhainen tuki ovat paitsi ihmisarvoisia, myös taloudellisesti kestävämpiä vaihtoehtoja.

Seminaarissa käytiin myös pienryhmäkeskusteluja yhdeksästä valmiiksi määritellystä haasteesta, joista ryhmien tuli nostaa kolme tärkeintä. Aiheina olivat muun muassa:

  • lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin heikkeneminen,
  • terveyspalveluiden saatavuus ja hoidon jatkuvuuden ongelmat,
  • nopeasti ikääntyvä väestö ja kotona asumisen tukeminen,
  • avun saannin vaikeus sosiaalihuollosta,
  • asukkaiden luottamuksen heikkeneminen julkisiin palveluihin,
  • henkilöstön saatavuuden heikkeneminen,
  • digitalisaation ja teknologian kiihtyvä kehitys,
  • alueellisen yhteistyön konkretisointi asiakashyödyksi.

Haasteet kytkeytyvät tiiviisti toisiinsa, eikä niiden laittaminen tärkeysjärjestykseen ollut helppoa. Toisaalta heräsi kysymys, miksi juuri nämä yhdeksän oli valittu ja miten asukkaiden näkemykset on huomioitu niiden määrittelyssä. Viranhaltijoiden tunnistamat haasteethan nämä olivat.

Pienryhmäkeskustelun parasta antia oli se, että ryhmässäni oli mukana sekä uusia että kokeneita valtuutettuja. Keskustelu oli aitoa, rakentavaa ja avasi uusia näkökulmia. Samalla verkostoituminen ja uuden luottamuksen rakentaminen nousivat tärkeiksi tämän kauden alkumetreillä.

Seminaarissa oli varattu puheenvuoro myös jokaisen valtuustoryhmän puheenjohtajalle. Heiltä pyydettiin näkemyksiä ja tavoitteita tälle valtuustokaudelle. Meidän ryhmämme puheenjohtaja, Marjut Frantsi-Lankia, piti erinomaisen puheen, ei hyssytellen eikä hymistellen, vaan suoraan tärkeisiin kohtiin tarttuen. Hän nosti esiin ryhmämme keskeisiä tavoitteita ja muistutti, että meidän on vältettävä ”tehokkuusteatteria”, jossa vaikutelma tehokkuudesta menee todellisen vaikuttavuuden edelle. Marjutin puhe oli vahva viesti siitä, että suunta on muutettava kohti aidosti toimivia, asukaslähtöisiä ja inhimillisiä ratkaisuja.

Hyvinvointialueella puhutaan usein siitä, että meidän tulisi tehdä asioita uudella tavalla ja muuttaa ajattelutapojamme. Nyt olisi jo vihdoin aika lunastaa nuo sanat käytännön tekoina, erityisesti siellä, missä ihmiset elävät arkeaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa.

Mielenkiintoinen kausi tulossa kaiken kaikkiaan.