Kategoria-arkisto:omaishoito

Ongelma ei ole naisten pelko vaan miesten väkivalta

Naisiin kohdistuva väkivalta ei ole yksittäisten ihmisten tragedia vaan yksi Suomen vakavimmista ihmisoikeus- ja tasa-arvo-ongelmista. Silti siitä puhutaan edelleen liian usein kuin se olisi yksityinen asia, parisuhteen “riita” tai yksittäinen poikkeus. Todellisuudessa kyse on rakenteellisesta ongelmasta, joka koskettaa valtavaa määrää naisia kodeissa, työpaikoilla, kouluissa ja verkossa.

Suomessa yli puolet naisista on kokenut fyysistä väkivaltaa, seksuaaliväkivaltaa tai uhkailua elämänsä aikana. Vakavin väkivalta tapahtuu usein lähisuhteissa, tekijänä nykyinen tai entinen kumppani. Se tarkoittaa, että monelle naiselle vaarallisin paikka ei ole pimeä katu vaan oma koti.

Silti keskustelu kääntyy yhä liian usein uhriin.

Miksi hän ei lähtenyt aiemmin?
Miksi hän meni takaisin?
Miksi hän ei kertonut heti?
Miksi hän pukeutui niin?

Nämä kysymykset eivät pysäytä väkivaltaa. Ne siirtävät vastuun pois tekijältä ja opettavat uhreille, ettei heitä välttämättä uskota.

Uhrien uskominen ei saa olla valikoivaa

Yksi väkivallan suurimmista ongelmista on se, kuinka usein uhrit joutuvat puolustamaan omaa kokemustaan. Moni nainen kertoo kohdanneensa epäilyä, vähättelyä tai syyllistämistä jopa hakiessaan apua. Tämä näkyy erityisesti seksuaaliväkivallassa ja digitaalisessa väkivallassa.

Digitaalinen väkivalta ei ole “vain nettiä”. Se voi olla vainoamista, uhkailua, kontrollointia, seksuaalista häpäisyä tai jatkuvaa pelottelua. Sosiaalinen media ja teknologia ovat mahdollistaneet uusia tapoja käyttää valtaa ja aiheuttaa pelkoa. Deepfake-kuvat, yksityisten kuvien levittäminen ja verkossa tapahtuva häirintä kohdistuvat erityisesti naisiin.

Kun väkivaltaa vähätellään tai normalisoidaan, tekijä hyötyy hiljaisuudesta. Siksi uhrien uskominen ei ole vain empaattinen teko, vaan yhteiskunnallinen vastuu.

“Mies vai karhu?” kertoo naisten kokemasta turvattomuudesta

Viime vuosien puhutuimpia keskusteluja oli kysymys siitä, että valitsisitko metsään vastaan tulevaksi mieluummin miehen vai karhun?

Moni mies loukkaantui kysymyksestä. Mutta juuri reaktio paljasti jotain olennaista. Suurimmalle osalle naisista kysymys ei ollut kirjaimellinen vaan symbolinen. Se kertoi jatkuvasta turvattomuuden kokemuksesta, jonka moni nainen tunnistaa jo lapsuudesta asti.

Naiset oppivat varomaan miehiä ennen kuin he oppivat luottamaan heihin.
Älä kävele yksin pimeällä.
Pidä avaimet kädessä.
Älä jätä juomaa valvomatta.
Jaa sijaintisi ystävälle.

Nämä eivät ole satunnaisia neuvoja vaan osa monen naisen arkea.

Karhu toimii vaistojensa mukaan. Ihmisen pitäisi kyetä moraaliseen vastuuseen. Silti liian moni nainen tietää kokemuksesta, ettei väkivallan uhkaa voi aina ennakoida, eikä ympäristö välttämättä usko, vaikka jotain tapahtuisi.

“Mies vai karhu?” ei ollut hyökkäys kaikkia miehiä vastaan. Se oli kuvaus siitä, kuinka syväksi turvattomuus on yhteiskunnassa juurtunut.

Kieli paljastaa asenteet

Myös tapa, jolla puhumme miehistä ja naisista, kertoo paljon yhteiskunnan asenteista.

Miespoliitikko “jyrähtää”, “linjaa” ja “ottaa tilan haltuun”. Häntä pidetään määrätietoisena ja vahvana johtajana. Kun nainen toimii samalla tavalla, häntä kuvataan helposti “hankalaksi”, “pikkumaiseksi”, “kylmäksi” tai “liian tunteelliseksi”.

Mies on helposti asiantuntija. Nainen on “naisasiantuntija”.
Mies on poliitikko. Nainen on naispoliitikko.
Mies johtaa määrätietoisesti. Nainen komentaa.

Kieli ei ole merkityksetöntä. Se rakentaa mielikuvia siitä, kuka nähdään uskottavana, pätevänä ja vallankäyttöön oikeutettuna.

Sama näkyy väkivaltakeskustelussa. Miehen väkivaltaa saatetaan selittää stressillä, alkoholilla tai vaikealla elämäntilanteella. Naisen reaktiota taas tarkastellaan suurennuslasilla: oliko hän liian vihainen, liian äänekäs, liian humalassa, liian jotain.

Kun naisia arvioidaan jatkuvasti eri mittapuulla kuin miehiä, ylläpidetään kulttuuria, jossa heidän kokemuksensa kyseenalaistetaan helpommin.

Miesten vastuusta on puhuttava

Naisiin kohdistuva väkivalta on sukupuolittunutta väkivaltaa. Suurin osa vakavan väkivallan tekijöistä on miehiä. Tämän sanominen ei ole miesten syyllistämistä, vaan ongelman tunnistamista.

Iso osa miehistä ei käytä väkivaltaa. Mutta liian moni mies vaikenee silloin, kun kohtaa naisvihamielistä puhetta, kontrollointia tai seksuaalista häirintää ympärillään. Hiljaisuus ylläpitää kulttuuria, jossa väkivallalle jää tilaa.

Miesten vastuuta tarvitaan erityisesti siinä, miten toisille miehille puhutaan. Millaisia vitsejä hyväksytään? Millaisia asenteita pidetään normaalina? Milloin puututaan?

Väkivallan ehkäisy ei voi jäädä vain naisten tehtäväksi.

Kasvatus rakentaa tulevaisuuden asenteet

Väkivalta ei synny tyhjiössä. Asenteet opitaan jo varhain.

Pojille opetetaan edelleen liian usein, että tunteet pitää tukahduttaa, että kovuus on vahvuutta ja että aggressiivisuus kuuluu miehisyyteen. Samaan aikaan tytöille opetetaan varovaisuutta, miellyttämistä ja vastuuta muiden tunteista.

Kun pojan aggressiivisuutta vähätellään “pojat on poikia” -asenteella, opetetaan samalla, että väkivalta on hyväksyttävä osa miehisyyttä.

Kasvatuksen vastuu kuuluu kodeille, kouluille, harrastuksille, medialle ja koko yhteiskunnalle. Me päätämme joka päivä, millaista käytöstä hyväksymme ja millaista emme.

Turvattomuus ei saa olla normaali osa naisten elämää

Moni nainen elää jatkuvan varovaisuuden kanssa. Avaimia pidetään kädessä kotiin kävellessä. Sijainti jaetaan ystävälle. Taksin rekisterinumero lähetetään läheiselle. Sosiaalisen median kommentteja pelätään.

Nämä eivät ole “ylireagointia”. Ne ovat selviytymiskeinoja yhteiskunnassa, jossa väkivallan uhka on todellinen.

Silti naisten kokemaa pelkoa vähätellään usein. Jos nainen kertoo häirinnästä, hänelle saatetaan sanoa, ettei “kannata ottaa niin vakavasti”. Jos nainen kertoo väkivallasta, häneltä kysytään ensimmäisenä, miksi hän jäi.

Harvemmin kysytään, miksi joku käytti väkivaltaa.

Yhteiskunnan vastuu näkyy teoissa, ei juhlapuheissa

Suomi on saanut kansainvälistä kritiikkiä siitä, ettei naisiin kohdistuvaan väkivaltaan puututa riittävän tehokkaasti. Uhrien palvelut ovat alimitoitettuja, turvakodeista ja järjestötyöstä leikataan, vaikka avun tarve kasvaa jatkuvasti.

Jos yhteiskunta todella haluaa vähentää väkivaltaa, tarvitaan enemmän kuin kampanjoita. Tarvitaan resursseja, ennaltaehkäisyä, tunnetaitokasvatusta, matalan kynnyksen apua ja toimivia palveluita.

Mutta ennen kaikkea tarvitaan asennemuutos.

Naisiin kohdistuva väkivalta ei lopu niin kauan kuin uhreja epäillään enemmän kuin tekijöitä. Ei niin kauan kuin hiljaisuutta pidetään neutraalina. Ei niin kauan kuin väkivaltaa selitetään pois.

Yhteiskunnan sivistystä ei mitata juhlapuheilla vaan sillä, uskotaanko uhreja silloin kun he kertovat kokemuksistaan ja puututaanko väkivaltaan ennen kuin on liian myöhäistä.

Lähteet:

https://naistenlinja.fi/naisiin-kohdistuva-vakivalta-suomessa

https://yle.fi/a/74-20118646

https://thl.fi/data-ja-tilastot/vakivalta/lahisuhdevakivalta-ja-naisiin-kohdistuva-vakivalta

https://www.ihmisoikeuskeskus.fi/uutiset/suositukset-grevio

https://nettiturvakoti.fi/tilastoja-vakivallasta

https://poliisi.fi/-//25254699/tutkimus-naisiin-kohdistuvaa-digitaalista-vakivaltaa-on-sivuutettu-ja-normalisoitu

https://areena.yle.fi/1-77570438

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012025170.html

https://yle.fi/a/74-20227385

Idänpään-Heikkilä_Aurora_tutkielma_2022Download
VNTEAS_2023_65Download

Lähipalvelut eivät säily itsestään: Karjalohja ja Sammatti näyttävät, mitä paikallinen aloitteellisuus voi parhaimmillaan saada aikaan



Kun sosiaali- ja terveyspalveluita keskitetään, keskustelu pyörii usein numeroissa, tehokkuudessa ja säästöissä. Harvemmin puhutaan siitä, mitä palveluiden katoaminen tarkoittaa ihmisten arjessa, erityisesti haja-asutusalueilla, joissa välimatkat ovat pitkiä ja palvelut monelle elintärkeitä.

Silti juuri näillä alueilla on nähty myös jotain erittäin arvokasta, eli paikallista yhteishenkeä, aloitteellisuutta ja halua löytää ratkaisuja.

Kuten kirjoitin aiemmin Karjalohjan terkan tilanteesta (https://lottapaakkunainen.com/2026/05/21/karjalohjan-terkka-on-oiva-esimerkki-siita-mita-lahipalveluilla-ja-paikallisella-aloitteellisuudella-voidaan-saada-aikaan/?utm_source=chatgpt.com), Karjalohjan terveysaseman lakkauttamisen jälkeen kyläläiset eivät jääneet vain seuraamaan sivusta palveluiden katoamista. Alueelle perustettiin yhdistys, joka ryhtyi aktiivisesti etsimään ratkaisuja ja turvaamaan palveluiden säilymistä paikallisesti.

Karjalohjan esimerkki osoittaa, että ihmiset ovat valmiita tekemään paljon oman kylänsä ja yhteisönsä puolesta silloin, kun lähipalvelut ovat uhattuna.

Samanlaista rohkeaa paikallista toimintaa nähdään nyt myös Sammatissa.

Sammatin terveysasema sulki ovensa huhtikuun lopussa ja samalla myös Husin näytteenottopalvelu oli vaarassa loppua alueelta kokonaan. Tämä olisi tarkoittanut monille ikääntyneille, autottomille ja muuten haavoittuvassa asemassa oleville pitkiä matkoja laboratorioasiointiin Lohjan keskustaan tai Pusulaan.

Tilanteeseen löytyi kuitenkin ratkaisu yhteistyöllä ja paikallisella aktiivisuudella.

Sammatin sivuapteekki ryhtyi yhteistyöhön Husin ja hyvinvointialueen kanssa ja näytteenotto jatkuu 29. toukokuuta alkaen apteekin tiloissa. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta Suomessa, kun julkisen terveydenhuollon näytteenottopalvelu toimii apteekin yhteydessä.

Ratkaisun mahdollisti aktiivinen apteekkari Kaisa Heimala, joka halusi löytää keinon säilyttää asukkaille tärkeä palvelu. Näytteet otetaan entisen pankin holvissa sijaitsevassa tilassa, joka soveltuu toimintaan esimerkiksi äänieristyksen vuoksi.

Tämä ei ole vain yksittäinen käytännön ratkaisu. Tämä on esimerkki siitä, miten paikalliset toimijat voivat yhdessä rakentaa uudenlaisia tapoja tuottaa lähipalveluita silloin, kun perinteiset rakenteet muuttuvat.

Lähipalveluissa ei ole kyse vain rakennuksista tai vastaanottoajoista. Kyse on turvallisuuden tunteesta, saavutettavuudesta ja siitä, että ihmiset saavat tarvitsemansa palvelut ajoissa ja kohtuullisen matkan päästä.

Monelle ikääntyneelle ihmiselle mahdollisuus päästä verikokeisiin omalla kylällä voi ratkaista sen, hakeutuuko hoitoon ajoissa vai jääkö käynti tekemättä pitkän matkan vuoksi.

Karjalohja ja Sammatti näyttävät, että paikallinen yhteisöllisyys ja yhteistyö voivat synnyttää ratkaisuja, joihin suuret järjestelmät eivät yksin aina pysty.

Tämä olisi tärkeää nyt hyvinvointialueilla miettiä  tulevaisuutta ajatellen

Voisimmeko rakentaa lähipalveluita nykyistä enemmän yhteistyössä paikallisten yrittäjien, yhdistysten ja yhteisöjen kanssa?

Uskon, että juuri tällaisia rohkeita paikallisia avauksia tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän.

https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/9468818?utm_source=bluetooth&utm_medium=social

Karjalohjan Terkka on oiva esimerkki siitä, mitä lähipalveluilla ja paikallisella aloitteellisuudella voidaan saada aikaan

Kävimme aluevaltuustoryhmämme kanssa tutustumassa 4.5. avautuneeseen Karjalohjan Terkkaan. Vierailu osoitti konkreettisesti, miten vahva paikallinen toimijuus voi paikata palveluverkon aukkoja tilanteessa, jossa julkinen päätöksenteko on vienyt palveluja pois.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen palveluverkkopäätöksessä 11.6.2024 päätettiin Karjalohjan terveysaseman lakkauttamisesta. Keskusta oli ainoa valtuustoryhmä, joka vastusti lakkautusta. Emme olleet mukana neuvottelusovussa, vaan esitimme aluevaltuuston päättävässä kokouksessa vaihtoehtona Karjalohjan terveysasemalle monitoimijamallin kokeilua, jossa palveluja olisi kehitetty yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

Esitys ei kuitenkaan edennyt. Päätöksen jälkeen kyläläiset ja paikalliset toimijat eivät jääneet odottamaan, vaan ryhtyivät itse rakentamaan ratkaisua.

Aktiiviset asukkaat perustivat yhdistyksen alueen elinvoiman vahvistamiseksi, neuvottelivat kaupungin kanssa entisen terveysaseman kiinteistöstä, ostivat rakennuksen ja loivat uuden toimintamallin. Tämän työn tuloksena Karjalohjalla aloitti 4.5. toimintansa ammatinharjoittajalääkäri yhdessä kahden hoitajan kanssa. Lisäksi neuvolan terveydenhoitaja toimii hyvinvointialueen palveluksessa samoissa tiloissa. Toiminta laajenee pian myös hammaslääkäripalveluihin ja jalkahoitajapalveluihin. Tilaa on varattu uusille hyvinvointialan yrittäjille.

Tila tarjoaa mahdollisuuden monitoimijamalliin, jossa julkinen, yksityinen ja kolmas sektori toimivat rinnakkain. Lisää tietoa toiminnasta löytyy osoitteesta terkka.fi.

Vierailulla saimme hyvän esittelyn toiminnasta. Tilat ovat käytännölliset ja hyväkuntoiset ja niitä kehitetään edelleen pienin parannuksin. Keskeistä kuitenkin on, että palvelut ovat jälleen lähellä ja asukkaat ovat tyytyväisiä.

Paikalliset mummot kutovat villasukkia ja pipoja, joita neuvolan asiakkaat voivat ottaa

Keskustelimme myös tutun henkilöstön merkityksestä. Kun asiakkaat ja työntekijät tuntevat toisensa, syntyy jatkuvuutta, luottamusta ja parempaa hoidon laatua. Tämä hyödyttää sekä asukkaita että henkilöstöä, mutta myös hyvinvointialuetta kustannusten näkökulmasta.

Terkan vieressä sijaitsee ikääntyneille suunnattuja asumispalveluja. Ennen Karjalohjan liittämistä Lohjaan yhteistyö asumispalvelujen ja terveysaseman välillä toimi sujuvasti ja lähipalvelut olivat aidosti saavutettavia. Myös Lohjan aikaan palvelut toimivat paikallisesti hyvin.

Olemme ryhmässä usein pohtineet ja tuoneet esille sitä, että miksi toimivia ja kustannustehokkaita yhteistyömalleja ei hyödynnetä laajemmin hyvinvointialueella. Karjalohjan Terkka osoittaa, että vaihtoehtoja on, kun niille vain annetaan mahdollisuus.

Kiitos mahdollisuudesta tutustua toimintaan ja tiloihin. Tästä mallia muillekin.

Kauniita puheita ennaltaehkäisystä, mutta teot ajavat Suomea kohti kylmempää luokkayhteiskuntaa

Orpon hallitus, eli Kokoomus, Perussuomalaiset, RKP ja KD puhuu jatkuvasti ennaltaehkäisystä, lasten ja nuorten hyvinvoinnista sekä mielenterveyden tukemisesta. Puheet kuulostavat hyviltä. Ongelmana on, että hallituksen käytännön politiikka vie täysin päinvastaiseen suuntaan.

Perheneuvoloiden poistaminen lakisääteisistä palveluista on tästä jälleen yksi esimerkki. Kyse ei ole yksittäisestä teknisestä muutoksesta, vaan arvovalinnasta: heikennetään juuri niitä palveluita, jotka auttavat lapsia, nuoria ja perheitä ajoissa, eli ennen kuin ongelmat kriisiytyvät.

https://yle.fi/a/74-20226222

Samaan aikaan hallitus on jo kohdistanut leikkauksia ja heikennyksiä moniin muihin palveluihin, jotka koskettavat erityisesti pienituloisia, lapsiperheitä, vammaisia, pitkäaikaissairaita ja muita haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä. Monelle suomalaiselle alkaa muodostua kuva politiikasta, jossa yhteiskunnan turvaverkkoja puretaan pala palalta samalla, kun hyväosaisimpien asemaa vahvistetaan.

Ennaltaehkäisyä ei voi kannattaa vain juhlapuheissa

Perheneuvoloiden idea on yksinkertainen mutta vaikuttava, eli tarjotaan matalan kynnyksen apua ajoissa.

Juuri tällaisista palveluista asiantuntijat ovat vuosia puhuneet. Varhainen tuki ehkäisee:

  • lasten ja nuorten mielenterveysongelmia,
  • kouluakäymättömyyttä,
  • syrjäytymistä,
  • päihdeongelmia,
  • väkivaltaa,
  • ja rikollisuutta.

Silti hallitus on valmis poistamaan hyvinvointialueilta velvoitteen järjestää kasvatus- ja perheneuvontaa. Ammattilaiste ja asiantuntijat ovat varoittaneet, että säästöpaineissa olevat alueet voivat tämän jälkeen ajaa palveluja alas.

Tämä paljastaa karulla tavalla ristiriidan hallituksen puheiden ja tekojen välillä.

Jos ennaltaehkäisyyn todella uskottaisiin, juuri tällaisia palveluita vahvistettaisiin eikä heikennettäisi.

Tutkittua tietoa ja asiantuntijoita sivuutetaan jatkuvasti

Yhä useammin näyttää siltä, että asiantuntijoiden näkemykset, vaikutusarviot ja tutkittu tieto jäävät poliittisen ideologian varjoon.

Perheneuvoloiden kohdalla alan ammattilaiset ovat nostaneet voimakkaasti esiin huolen siitä, että palveluiden heikentäminen kasvattaa myöhemmin raskaampien palveluiden tarvetta.

Silti hallituksen linja näyttää olevan, että lyhyen aikavälin säästöjä haetaan juuri ennaltaehkäisevistä palveluista, vaikka niiden purkaminen tulee pitkällä aikavälillä yhteiskunnalle kalliimmaksi.

Tämä on lyhytnäköistä politiikkaa, jonka tosin tämä hallitus taitaa.

Kun lapsi ei saa ajoissa apua ahdistukseen, traumaattisiin kokemuksiin tai perheen vaikeaan tilanteeseen, ongelmat eivät katoa. Ne siirtyvät eteenpäin ja kasvavat suuremmiksi:

  • nuorten pahoinvoinniksi,
  • mielenterveyden kriiseiksi,
  • syrjäytymiseksi,
  • rikollisuudeksi,
  • ja näköalattomuudeksi.

Usein kuulee, kuinka perheneuvola on auttanut perhettä ja heidän lastaan nopeasti traumaattisen tilanteen jälkeen. Ilman nopeaa apua seurauksena olisi voinut olla vuosien hoitopolku raskaammissa palveluissa.

Juuri tätä ennaltaehkäisy tarkoittaa käytännössä.

Luokkayhteiskunta ei synny yhdessä yössä, vaan päätös kerrallaan

Kun julkisia palveluita heikennetään, seuraukset eivät jakaudu tasaisesti.

Hyvätuloiset voivat ostaa palveluita yksityiseltä:

  • lasten psykologit,
  • terapiat,
  • perheneuvonta,
  • valmennukset,
  • ja tukipalvelut.

Mutta pienituloisella perheellä ei ole samaa mahdollisuutta.

Siksi hyvinvointivaltion ydin on ollut siinä, että myös tavallisella ihmisellä on oikeus saada apua silloin, kun sitä tarvitsee.

Kun tätä perustaa murennetaan, Suomi alkaa hiljalleen jakautua kahteen todellisuuteen:

  • niihin, joilla on varaa ostaa turvaa,
  • ja niihin, jotka jäävät jonottamaan tai kokonaan ilman apua.

Tämä on kehitystä kohti kovempaa luokkayhteiskuntaa.

Naiset kantavat jälleen suurimman taakan

Monet hallituksen sosiaali- ja terveyspolitiikan heikennykset osuvat erityisen voimakkaasti naisiin.

Naiset käyttävät enemmän sosiaali- ja terveyspalveluita, työskentelevät hoiva-aloilla ja kantavat edelleen suurimman vastuun lasten arjesta sekä perheiden hyvinvoinnista.

Kun perhepalveluita heikennetään:

  • äitien kuormitus kasvaa,
  • yksinhuoltajien asema vaikeutuu,
  • ja perheiden tukiverkot ohenevat.

Samaan aikaan moni nainen työskentelee juuri niillä aloilla, joihin kohdistuu jatkuvia säästöjä ja työkuorman kasvua.

On vaikea välttyä ajatukselta, että hallituksen politiikassa hyvinvointityön arvoa ei aidosti ymmärretä, vaikka juuri se pitää yhteiskuntaa koossa.

Millaisen Suomen tämä politiikka jättää nuorille?

Nuorten pahoinvoinnista puhutaan paljon. Mutta puhe ei riitä.

Jos yhteiskunta aidosti haluaa vähentää:

  • nuorisorikollisuutta,
  • väkivaltaa,
  • jengiytymistä,
  • mielenterveysongelmia,
  • ja syrjäytymistä,

silloin pitää investoida varhaiseen tukeen, turvallisiin aikuisiin ja matalan kynnyksen palveluihin.

Ei leikata niitä.

Perheneuvoloiden lakisääteisyyden poistaminen kertoo valitettavan paljon tämän hallituksen arvomaailmasta. Taloudellisia säästöjä haetaan sieltä, missä ihmisillä on jo valmiiksi vaikeaa.

Ja jälleen kerran asiantuntijoiden varoitukset jäävät sivuun.

Kyse ei ole vain yhdestä lakimuutoksesta. Kyse on suunnasta, johon Suomea viedään.

Sellaisessa Suomessa hyvinvointi ei enää ole yhteinen oikeus, vaan yhä enemmän etuoikeus niille, joilla on varaa ostaa sitä itse.

Pitäisikö rahan kadota, kun järjestöavustus palautuu?

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella tulevaisuus- kehittämislautakunnan yksi tärkeä tehtävä on päättää järjestöavustuksista, joilla tuetaan kolmannen sektorin toimintaa, asukkaiden hyvinvointia ja osallisuutta. Nämä avustukset eivät ole ylimääräistä hyväntekeväisyyttä, vaan osa lakisääteistä velvoitetta edistää hyvinvointia ja terveyttä yhdessä järjestöjen kanssa.

Silti järjestelmässä on yksi kohta, joka mietityttää. Mietin, mitä tapahtuu niille järjestöavustusvaroille, jotka palautuvat käyttämättöminä?

Palautuneet varat eivät ole harvinaisuus

Järjestöavustuksista palautuu joka vuosi jonkin verran rahaa. Syyt ovat yleensä arkisia ja hyväksyttäviä:

  • hanke toteutuu suunniteltua pienempänä,
  • kustannukset jäävät arvioitua alhaisemmiksi,
  • tai toiminta peruuntuu osittain.

Tällä hetkellä nämä palautuneet varat sulautuvat osaksi hyvinvointialueen yleistä taloutta. Käytännössä se tarkoittaa, että järjestötoimintaan alun perin tarkoitettu raha ei enää palaa järjestöjen käyttöön, vaikka tarve ruohonjuuritason toiminnalle usein kasvaa.

Kyse ei ole lisärahasta, vaan periaatteesta

Olin aiemmin tehnyt aluevaltuustoaloitteen siitä, että hyvinvointialueella tulisi valmistella toimintamalli, jonka avulla järjestöavustuksista palautuneet varat voitaisiin huomioida seuraavan vuoden järjestöavustuksia suunniteltaessa.

On tärkeää korostaa, mistä aloitteessa ei ollut kyse:

  • ei uusien määrärahojen vaatimuksesta,
  • ei avustustason automaattisesta korottamisesta,
  • ei sitovasta päätöksestä.

Kyse oli yksinkertaisesti siitä, että järjestöille jo budjetoitu raha pysyisi järjestötoiminnan piirissä myös silloin, kun osa varoista palautuu.

Miksi vastaus ei vakuuta

Tiistaina 28.4 aluevaltuustokokouksessa käsittelimme useita aluevaltuustoaloitteiden sekä aluevaltuustokysymyksien vastauksia. Tässä minun aloitteeseen annetussa vastauksessa todettiin, että tavoite on ymmärrettävä ja järjestötoimintaa tukeva. Samalla kuitenkin esitettiin, että palautuneiden varojen huomioiminen kasvattaisi kustannuksia ja olisi hallinnollisesti hankalaa, koska summat tarkentuvat vasta tilikauden päätyttyä.

Tässä on mielestäni keskeinen ristiriita. Nämä kustannus- ja aikataulukysymykset eivät ole syy sille, ettei asiaa voisi selvittää, vaan ne ovat juuri se syy, miksi toimintamalli olisi syytä valmistella. Aloite ei edellyttänyt täydellistä ennustettavuutta tai euromääräistä tarkkuutta, vaan menettelytapaa, joka tekisi järjestelmästä läpinäkyvämmän ja johdonmukaisemman.

Pienestä asiasta iso viesti

Järjestöjen työ on usein ennaltaehkäisevää, yhteisöllistä ja kustannustehokasta. Pienikin lisäresurssi voi mahdollistaa kohtaamispaikan jatkumisen, vertaistukiryhmän käynnistymisen tai vapaaehtoistyön laajenemisen.

Siksi kysymys palautuneista avustusvaroista ei ole tekninen yksityiskohta, vaan periaatteellinen, eli suhtaudummeko järjestöihin aidosti kumppaneina vai vain budjettirivinä?

Toivomus valmistelusta, ei käskyä

Tämän vuoksi esitin aluevaltuustossa toivomusponnen, jossa valtuusto toivoo, että hyvinvointialue selvittää erilaisia tapoja huomioida palautuneet järjestöavustusvarat tulevien vuosien avustusvalmistelussa kustannusneutraalilla ja hallinnollisesti järkevällä tavalla.

Tällainen toivomus ei sido talousarviota eikä pakota lopputulokseen. Se kuitenkin antaa viestin, että asia on tärkeä ja ansaitsee huolellisen valmistelun. Aluevaltuusto hyväksyi toivomuksen yksimielisesti.

Hyvä hallinto ei synny vain suurista linjauksista, vaan myös siitä, miten pienet mutta merkitykselliset asiat ratkaistaan. Palautuneiden järjestöavustusvarojen kohtelu on juuri tällainen asia.

Toivon, että jatkossa hyvinvointialueella uskalletaan etsiä ratkaisuja, jotka vahvistavat järjestöjen toimintaedellytyksiä ja tekevät päätöksenteosta avoimempaa – ilman että se tarkoittaa uusia menoja tai vastakkainasettelua.

Se on sekä järkevää taloudenpitoa että aitoa kumppanuutta.

Puheenvuoroni voit lukea videon alta (videossa puheenvuoro)

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, viranhaltijat sekä muut kokousta seuraavat, 

Aloitteen tavoite oli selkeä ja rajattu, eli aloitteessa esitettiin, että hyvinvointialueella valmistellaan toimintamalli, jonka avulla järjestöavustuksista palautuneet, käyttämättömät varat voidaan kohdentaa seuraavan vuoden järjestöavustuksiin. Kyse ei ollut lisämäärärahasta eikä avustustason korottamisesta, vaan siitä, että jo järjestötoimintaan budjetoitu raha säilyisi tosiasiallisesti järjestötoiminnan käytössä. 

Saamassani vastauksessa aloitteen tavoite tunnistetaan ymmärrettäväksi ja järjestötoimintaa tukevaksi, mikä toki on myönteistä. Vastauksessa kuitenkin todetaan, että palautuneiden varojen huomioiminen kasvattaisi hyvinvointialueen vuosittaisia kustannuksia ja että lopullista summaa ei tiedetä talousarviovaiheessa. Nämä perustelut eivät vastaa aloitteen sisältöä. Aloitteessa nimenomaan esitetään jo myönnetyn ja palautuneen rahan uudelleenkohdentamista, ei uusien menojen lisäämistä. 

Lisäksi vastauksessa nostetaan esiin hallinnollisia ja aikatauluun liittyviä haasteita. Juuri näitä kysymyksiä varten aloitteessa esitettiin toimintamallin valmistelua. Aloite ei edellyttänyt välitöntä toimeenpanoa, vaan selvitystä siitä, miten palautuneet varat kirjataan, miten niitä seurataan ja miten ne voidaan huomioida osana seuraavan vuoden avustusten valmistelua. 

Nyt valmistelua ei kuitenkaan esitetä, vaan asia todetaan haastavaksi ja aloite esitetään loppuun käsitellyksi.  

Hyvinvointialueella on lakisääteinen velvollisuus edistää järjestöjen toimintaedellytyksiä ja järjestöavustukset ovat keskeinen väline tämän tehtävän toteuttamisessa. Jos osa avustuksiin varatuista määrärahoista palautuu ilman, että niiden jatkokäyttöä tarkastellaan, on perusteltua vähintään selvittää, olisiko tähän löydettävissä kustannusneutraali ja hallinnollisesti toimiva ratkaisu. 

Katson, että annettu vastaus ei tosiasiallisesti käsittele aloitteen ydinesitystä. Tämän vuoksi esitän toivomusponnen, jolla asia ohjataan vielä valmisteltavaksi. 

Ponsiesitys: 

Aluevaltuusto toivoo, että hyvinvointialue selvittää osana talousarviovalmistelua erilaisia menettelytapoja, joilla järjestöavustuksista palautuneet, käyttämättömät varat voitaisiin mahdollisuuksien mukaan huomioida tulevien vuosien järjestöavustusten valmistelussa hallinnollisesti tarkoituksenmukaisella ja kustannusneutraalilla tavalla. 

Täysi sali, tärkeitä kysymyksiä ja terveiset aluevaltuustosta seniorikahvilaan

Lämmin kiitos kutsusta vierailulle seniorikahvilaan! Kävin viime viikolla seniorikahvilassa kertomassa hyvinvointialueen kuulumisia, erityisesti ikääntyneiden palveluista. Tilaisuus oli kaikin puolin mukava, avoin ja ennen kaikkea hyvin keskusteleva. Seniorikahvila oli täynnä, mikä kertoi osaltaan siitä, kuinka tärkeä ja merkityksellinen kohtaamispaikka se osallistujilleen on.

Keskustelu oli vilkasta alusta loppuun ja kysymyksiä esitettiin paljon. Osa kysymyksistä oli sellaisia, joihin pystyin vastaamaan suoraan aluevaltuuston viimeisimpien käsittelyjen ja hyvinvointialueen ajankohtaisen tilannekuvan pohjalta. Osa taas oli hyvin konkreettisia ja yksityiskohtaisia ja niiden osalta sanoin suoraan, etten halua vastata arvailulla. Lupasin ottaa selvää ja palata asiaan ja näin myös teen. Minulle luottamushenkilönä on tärkeää, että vastaukset perustuvat tietoon.

Terveiset aluevaltuuston kokouksesta

Kerroin seniorikahvilassa myös tiivistetysti terveiset tiistain aluevaltuuston kokouksesta, jossa käsiteltiin useita ikääntyneitä koskevia aloitteita ja kysymyksiä.

Keskeinen viesti on se, että ikääntyneiden sosiaalipalvelut toteutuvat tällä hetkellä pääosin lakisääteisissä määräajoissa. Palvelutarpeen arviointi käynnistyy yleensä nopeasti, kotihoito saadaan liikkeelle lyhyellä viiveellä ja ympärivuorokautisen palveluasumisen odotusajat pysyvät pääosin sallittujen rajojen sisällä.

Valtuustokeskustelussa painotettiin kuitenkin vahvasti sitä, että pelkkä määräaikojen täyttyminen ei riitä. Hoidon laadun, turvallisuuden ja arvokkaan kohtelun on oltava keskiössä. Julkisuudessa esiin nousseet tapaukset on otettu vakavasti, ja valvontaa on vahvistettu. Erityisesti korostettiin kaatumisten ehkäisyä, lääkehoidon turvallisuutta, henkilöstön osaamista ja avointa toimintakulttuuria, jossa epäkohtiin puututaan.

Kerroin myös siitä, että ilmoituksia vaaratilanteista ja epäkohdista tehdään nyt aiempaa enemmän. Tämä ei välttämättä tarkoita hoidon heikentymistä, vaan kertoo osaltaan matalammasta ilmoituskynnyksestä ja paremmasta raportointikulttuurista. Tieto mahdollistaa puuttumisen ja kehittämisen.

Lisäksi keskustelimme ruotsinkielisten palvelujen saatavuudesta, erityisesti Espoossa. Tavoitteena on turvata kielellisesti turvallinen hoiva ja uusia ratkaisuja on suunnitteilla.

Järjestöavustus ja kohtaamisten merkitys

Seniorikahvila on saanut järjestöavustusta tulevaisuus‑ ja kehittämislautakunnan myöntämänä. Lautakunnan jäsenenä minulle on tärkeää, että pääsen myös käytännössä tutustumaan niihin toimintoihin, joille avustuksia myönnetään. Paperit, hakemukset ja raportit kertovat yhden puolen, mutta vasta paikan päällä näkee ja kokee toiminnan todellisen merkityksen.

On selvää, etten voi osallistua tai vierailla kaikissa kohteissa, joissa tehdään arvokasta työtä. Niissä paikoissa, joihin pystyn menemään, haluan kuitenkin käydä. Nämä kohtaamiset antavat tärkeää ymmärrystä siitä, miten järjestöjen ja yhteisöjen toiminta tukee hyvinvointia, osallisuutta ja arjen sujuvuutta.

Seniorikahvila on selvästi paljon enemmän kuin vain kahvihetki. Se on yhteisö ja tärkeä kohtaamispaikka, jossa vaihdetaan kuulumisia, jaetaan kokemuksia ja ehkäistään yksinäisyyttä. Juuri tällaisilla matalan kynnyksen toiminnoilla on suuri merkitys ikääntyneiden hyvinvoinnille.

Luottamushenkilönä nämä vierailut ovat minulle äärimmäisen tärkeitä. Tilastojen, raporttien ja kokouspapereiden rinnalle tarvitaan aitoa vuoropuhelua ja mahdollisuus kuulla ihmisten kokemuksia suoraan.

Kiitos vielä kerran kutsusta, lämpimästä vastaanotosta ja hyvistä keskusteluista. Toivon, että tapaamme uudelleen ja jatkamme keskusteluja siitä, miten ikääntyneiden arkea ja palveluja voidaan entisestään parantaa.