Terveiset Kaupunginhallituksen 27.5. ja 3.6. kokouksista

Olin läsnä varajäsenenä varsinaisen jäsenen ollessa estyneenä kaupunginhallituksen kokouksessa 27.5 ja 3.6. 2024. Tässä katsaus kaupunginhallituksen kokousten keskeisiin aiheisiin ja päätöksiin.

27.5.2024 Kokous

Jönsbölen kaavoitus Kokouksessa käsiteltiin Jönsbölen kaavoitusta. Vihreät esittivät asian palauttamista uudelleenvalmisteluun, mutta äänestys päättyi tiukasti 7-6 käsittelyn jatkamisen puolesta. Äänestin itse vastaesityksen puolesta. Lopulta päätös tehtiin alkuperäisen pohjaesityksen mukaisesti.

Tilinpäätöksen uudelleenkäsittely Tilinpäätös jouduttiin käsittelemään uudestaan havaittujen virheiden vuoksi. Helmikuussa 2021 käyttöön otettu uusi ohjelma konsernitilinpäätöstä varten aiheutti kiirettä ja osaamishaasteita. Vuoden 2021 ja 2022 tilinpäätöksissä ilmeni ongelmia, jotka korjattiin, mutta virheiden syitä ei selvitetty kunnolla. Vuoden 2023 tilinpäätöksessä huomattiin, että kaikki tilit eivät summaudu oikein ja konsernitilinpäätöksen pohja oli laadittu virheellisesti.

Seuraavat Toimenpiteet:

  • Ohjelma käydään elokuussa läpi tili tililtä ja luodaan uudelleen.
  • Koeponnistetaan vuoden 2023 tilinpäätös.
  • Hankitaan asiantuntija-apua syksyn aikana.
  • Järjestetään koulutusta.

Kaupunginjohtajan ajankohtaiskatsaus Kaupunginjohtajan ajankohtaiskatsauksessa käsiteltiin mm. Varttivaltuuston aloitetta, Länsiradan puheenjohtajiston tapaamista 3.6., Raaseporin, Kirkkonummen ja Lohjan te-yhteistyötä sekä kiskobussikokeilua vuosina 2025-2026.

Leppäkorven Kaivosvaraus Keskustelin Leppäkorven kaivosvarauksesta ja esitin useita kysymyksiä kaupungin kannasta ja toimista. Kaupunki valmistelee lausuntoa/valitusta asiasta ja selvittää, onko kaupunkia edes kuultu. Päätös on, että lausunto/valitus tulee olemaan kuntalaisten kannalla ja virheisiin tartutaan tarkasti.

Hallintojohtaja Hallintojohtajasta äänestettiin pohjaesityksen mukaisesti, joka jäi voimaan äänin 8-5. Äänestin itse valittajan puolesta.

3.6.2024 Kokous

Länsirataneuvottelut Saimme tiiviin katsauksen sen hetkisestä tilanteesta. Liikenne- ja viestintäministeriöstä saapuu 4.6. kirjelmä, joka on esisopimuksen tapainen ja vaatii allekirjoitusta CEF-tuen hakemista varten. Työ Asemanseudun kehittämisestä taloudellisesta näkökulmasta etenee yhteistyössä Inspiran kanssa. VR on lähestynyt Hankoradan kuntia tiedustellen kiinnostusta tilapäisten asemien rakentamisesta Lohjan ja Vihdin alueille vuosille 2025-2027.

Perämäen Syyteasia Perämäki ilmoitti saaneensa tiedon, että hänen syyteasiansa on siirtynyt syyttäjän harkintaan.

Leppäkorven Kaivosasia Leppäkorven kaivosvarauksen osalta varaaja on saanut etusijan muihin yrityksiin nähden. Lupaa malmin etsintään ei ole saatu, eikä kunnalla ole valitusoikeutta, koska päätös ei kohdistu suoraan kuntaan. Jos yritys hakee lupaa, kuuleminen tapahtuu ja kaupungilla on valitusoikeus. Mahdollinen valitus tehdään tilanteen edetessä.

Ikääntyneiden Hyvinvointisuunnitelma Vuonna 2022 ikääntyneiden (65 vuotta täyttäneiden) osuus väestöstä oli 25,8 %. Vuoteen 2030 mennessä osuuden ennustetaan nousevan yli 30 %. Lohjalla kaatumis- ja putoamistapauksia oli 329,5 tapausta 10 000 ikäistään kohden. Lonkkamurtumien osuus on pysynyt maan keskiarvon tasolla (0,6-0,7 %).

Yli 75-vuotiaista lohjalaisista yli 90 % asui kotona. Pienituloisuutta osoittava täyttä kansaneläkettä saaneiden osuus oli 0,9 %, mikä on selvästi alle maan keskitason (1,7 %). Omaishoidon tukea saaneiden osuus 75 vuotta täyttäneistä oli 3,6 %.

Kyselyyn vastanneiden toiveet:

  • Ulkoilu- ja lenkkikavereita tai muuta yksinäisyyttä ehkäisevää toimintaa.
  • Ilmaisia tai edullisia liikunta- ja kulttuuriharrastuksia sekä kuljetuksia harrastuspaikoille.
  • Siivous- ja pihatyöapua.
  • Vapaaehtoisapua omaishoitajien tueksi.
  • Vanhusneuvolaa, josta voisi saada apua terveyshuoliin.

Saukkolan Päiväkodin Myynti Saukkolan päiväkodin myynnistä käytiin keskustelua. Esitykset vaihtelivat tontin myymisestä ja purkamisesta teollisuuskäyttöön, sen pitämisestä kunnallisen toiminnan käytössä, aina uuden päiväkodin rakentamiseen tontille. Lopulta kaupunginhallitus päätti, että Saukkolan päiväkotikiinteistöä ei myydä, vaan tontin jatkokäyttöä valmistellaan.

Muut Päätökset

  • Karstu myytiin päätöksen mukaan.
  • Kaupunginhallituksen edustajaksi TE-lautakuntaan valittiin Maittila, varajäsenenä Junnila.
  • Valtuustokokous siirrettiin pidettäväksi 19.6. aikataulullisista syistä.

Aluevaltuustossa tiistaina 11.6. päätettävänä palvelujen verkosto

Aluevaltuuston kokouksessa käsitellään mm. Vuoden 2023 tarkastuslautakunnan arviointikertomusta, vuoden 2023 tilinpäätöstä, osavuosikatsausta 1.1.-31.3.2024 sekä palvelujen verkostoa. 

Tulen pitämään puheenvuoron aluevaltuustossa, erityisesti puhun suunterveydenhuollosta ja ikääntyneiden palveluista. Olisiko sulla jotain, mitä haluat minun ottavan huomioon? 

Arviointikertomus: 

Arviointikertomus toimii kompassina Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen palveluiden kehittämisessä. Se tarjoaa arvokasta tietoa ja suuntaviivoja, jotka ohjaavat sekä palveluiden parantamista että resurssien kohdentamista tehokkaasti.  

Esimerkiksi vuoden 2022 arviointikertomuksessa korostettiin strategisen johtamisen, tavoiteasetannan ja tiedon hyödyntämisen merkitystä palveluiden kehittämisessä. Nämä painopisteet tulevat todennäköisesti ohjaamaan tulevaisuuden päätöksentekoa ja palvelustrategian suunnittelua. Tarkastuslautakunnan puheenjohtajan mukaan ostopalveluiden hallinta ja henkilöstön työtyytyväisyys ovat avainasemassa sekä taloudellisen että palvelullisen osaamisen kannalta. Tämä viittaa siihen, että nämä tekijät pysyvät keskiössä myös tulevien palveluiden järjestämisessä. 

Lokakuussa 2022 hyväksytty hyvinvointialueen strategia asettaa yhteisen suunnan toiminnalle ja kuvaa päämäärät vuosille 2023–2025. Tämä strategia tulee todennäköisesti heijastumaan palveluiden saatavuuteen ja laatuun. Talousarvioesityksessä kuitenkin nostetaan esiin huolenaihe, että aiemmilta kunnilta siirtyneet laskennalliset kustannukset eivät vastaa todellisia palvelujen järjestämisen kustannuksia. Tämä voi vaikuttaa palveluiden rahoitukseen ja sitä kautta niiden laajuuteen ja laatuun tulevaisuudessa. 

Yhteenvetona voidaan todeta, että arviointikertomus on tärkeä työkalu, joka auttaa ymmärtämään Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen palveluiden nykytilaa ja ohjaa niiden kehittämistä vastaamaan paremmin alueen asukkaiden tarpeita. Se tarjoaa arvokasta tietoa ja suuntaviivoja, jotka auttavat alueen toimijoita tekemään tietoon perustuvia päätöksiä palveluiden parantamiseksi ja resurssien tehokkaaksi kohdentamiseksi. 

Tilinpäätös: 

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen talous vuonna 2023: 

  • Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastuslaitoksen yhteiset nettomenot olivat noin 1 734 miljoonaa euroa. 
  • Vuonna 2023 syntyi 70,6 miljoonan euron alijäämä, joka katetaan taloussuunnitelmakauden aikana. 
  • Aluevaltuusto on hyväksynyt vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2023–2025 taloussuunnitelman. 
  • Myös hallintosääntöä on tarkistettu (ja tullaan vielä syksyllä tarkistamaan lisää). 
  • Asiakasmaksut ja niiden alentamis- ja perimättä jättämisperusteet on vahvistettu. 
  • Talouden tasapainottamisohjelma laaditaan vuoden 2023 aikana yhdessä palvelustrategian kanssa. 

Osavuosikatsaus 1.1.2024-31.3.2024: 

Talousarvion toteutuminen ja tulevaisuuden näkymät: 

Taloustilanne: 

  • Toimintatuotot ovat ennakoitua paremmat. 
  • Toimintakulut ylittävät kuitenkin budjetin, erityisesti erikoissairaanhoidon palvelujen ostojen vuoksi. 
  • Tilikauden tulosennuste on 12 miljoonaa euroa negatiivinen. 

Keskeiset tapahtumat: 

  • Palvelutoiminnan kehittäminen jatkuu. 
  • Talouden tasapainotustoimet ovat käynnistyneet. 
  • Vuokratyövoiman käyttöä on vähennetty merkittävästi. 

Talousarviomuutokset: 

  • Ehdotuksia talousarviomuutoksista esitetään osavuosikatsauksen yhteydessä. 

Tulevaisuuden näkymät: 

  • Talouden tasapainottaminen edellyttää täydentäviä toimia noin 8 miljoonan euron edestä. 
  • Toimenpiteiden toimeenpanoa tehostetaan vuoden aikana. 

Palvelujen verkosto: 

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelujen verkoston ns kehittäminen on herättänyt paljon keskustelua, erityisesti terveysasemien lakkauttamisten (anteeksi, palvelujen siirtämisen) ja hammashoitoloiden keskittämisen osalta. Tämä on aiheuttanut huolta monien asukkaiden keskuudessa, varsinkin lasten ja iäkkäiden terveyden näkökulmasta. On tärkeää, että palveluverkkoa suunniteltaessa otetaan huomioon kaikkien asukkaiden tarpeet ja varmistetaan, että palvelut ovat helposti saavutettavissa kohtuullisella vaivalla. 

Iäkkäiden palveluasumisyksiköiden muutokset: 

Iltaruskon palveluasumisyksikön asukasprofiilimuutokset ovat esimerkki päätöksistä, joilla voi olla merkittävä vaikutus iäkkäiden asukkaiden elämänlaatuun ja taloudelliseen tilanteeseen, myös hyvinvointialueen talouteen. Muutoksia on tehty, jotka ovat tulleet henkilöstölle hankalimmaksi sekä hyvinvointialueelle kalliimmaksi, olen kirjoittanut siitä täällä: (https://lottapaakkunainen.com/2024/05/20/iltarusko-erinomaista-hoitoa-jota-uhkaa-hyvinvointialueen-tehoton-byrokratia/)

Myös Karkkilan vuodeosaston muutos arviointiyksiköksi ennen päätöstä asiasta on herättänyt kysymyksiä ja ihmetystä. On tärkeää, että tällaiset muutokset tehdään avoimesti henkilöstön ja asukkaiden kuulemisen kautta. Näin varmistetaan, että palvelut vastaavat todellisia tarpeita ja että muutokset eivät heikennä palveluiden laatua tai saatavuutta. 

Palveluverkoston parantaminen: 

Palveluverkoston parantamiseksi on olennaista keskittyä asukkaiden tarpeiden ymmärtämiseen ja osallistamiseen. Tämä tarkoittaa avointen keskustelukanavien luomista asukkaiden ja sidosryhmien välille. Näin varmistetaan, että palvelujen suunnittelu ja toteutus vastaavat yhteisön todellisia tarpeita. Käyttäjälähtöinen suunnittelu, jossa palvelukokonaisuudet räätälöidään eri käyttäjäryhmien erityistarpeiden mukaan, voi auttaa varmistamaan palveluiden saavutettavuuden ja tehokkuuden. Hyvinvointialueella on ollut useita keskustelutilaisuuksia jokaisen kunnan alueella, on verkkokyselyjä, on osallistamisiltoja. Viestintä ei aina ole osunut kohdilleen, eikä saavuttanut isoa osaa asukkaista. Hyvinvointialueemme on maantieteellisesti hyvin laaja ja olisikin ollut järkevää niin talouden kuin käytänteidenkin kannalta osallistaa henkilöstöä oikeasti suunnitellessa palvelujen toimintaa sekä kehittämistä. Henkilöstöllä on paras tuntemus työstään, alueestaan sekä siitä mikä toimii ja mikä ei. 

Jatkuva palaute ja läpinäkyvä päätöksenteko: 

Lisäksi jatkuva palautejärjestelmä ja sen aktiivinen hyödyntäminen strategian kehittämisessä mahdollistaa nopean reagoinnin muuttuviin tarpeisiin ja palveluiden jatkuvan parantamisen. Päätöksenteon läpinäkyvyys ja selkeät viestintästrategiat varmistavat, että kaikki osapuolet ovat tietoisia muutoksista ja niiden vaikutuksista. Tämä lisää luottamusta ja yhteistyötä palvelujärjestelmän kehittämisessä. 

Henkilöstön osallistamisen tärkeys: 

Keskustan aluevaltuustoryhmä on kiertänyt kenttää kuullen asukkaita, palvelujen käyttäjiä sekä henkilökuntaa. On valitettavaa, että henkilöstön osallistumisesta palvelujärjestelmän kehittämiseen on annettu virheellistä tai liioiteltua/siloiteltua tietoa. Henkilöstön osallistuminen on keskeistä palveluiden kehittämisessä, sillä heidän asiantuntemuksensa ja kokemuksensa ovat arvokkaita resursseja. Niiden avulla voidaan muotoilla käytännönläheisiä ja toimivia ratkaisuja. 

Konkreettisia ehdotuksia osallistamisen parantamiseksi: 

Jotta palveluverkkoa voidaan parantaa, on tärkeää varmistaa, että kaikki äänet kuullaan ja että osallistumisprosessi on todellinen ja läpinäkyvä. Tämä voi sisältää työpajoja, kyselyitä ja palautteen keräämistä suoraan henkilöstöltä sekä heidän ehdotustensa aktiivista hyödyntämistä päätöksenteossa. Lisäksi johdon tulisi sitoutua avoimeen vuoropuheluun ja osoittaa, että henkilöstön panos on arvostettu ja että se vaikuttaa lopputulokseen. Tällainen lähestymistapa ei ainoastaan paranna palveluverkon ja -järjestelmän laatua, vaan myös vahvistaa työyhteisön yhteenkuuluvuutta ja luottamusta organisaation johtoon. 

Tulen pitämään puheenvuoron aluevaltuustossa, erityisesti puhun suunterveydenhuollosta ja ikääntyneiden palveluista. Olisiko sulla jotain, mitä haluat minun ottavan huomioon? 

Linkki kokouksen esityslistaan: https://luhva-d10julk.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2024366

Keskustan Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoryhmän vierailu Espoon perhekeskukseen ja Etelä-Lohjan aluetoimikunnan kuntalaistilaisuuteen: Haasteita ja ratkaisuja

Keskustan Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoryhmä vieraili Espoon perhekeskuksessa ja osallistui Etelä-Lohjan aluetoimikunnan avoimeen kuntalaistilaisuuteen. Molemmat vierailut olivat erittäin odotettuja ja tarjosivat arvokasta tietoa alueen sosiaalipalvelujen tilanteesta ja haasteista.

Espoon perhekeskus: Lastensuojelun ja perhepalveluiden tilanne

Espoon perhekeskuksessa meitä oli vastaanottamassa useita johtavia viranhaltijoita, jotka kertoivat ajankohtaisesta tilanteesta lastensuojelussa, perhesosiaalityössä ja opiskeluhuollossa. Yksi merkittävimmistä huolenaiheista oli lastensuojelupalvelujen kasvava tarve, jota ei valitettavasti ole pystytty vastaamaan samalla tahdilla työntekijöiden määrän osalta. Rekrytointihaasteet ovat olleet merkittäviä ja osaajien löytäminen on edelleen vaikeaa.

Työntekijät toivat esille, että vanhempien vastuuta lasten kasvatuksessa tulisi korostaa ja vaatia enemmän. Esimerkiksi, jos lapsi ei osallistu opetukseen tai ei tule kouluun, vanhemmilla tulisi olla suurempi vastuu. Lisäksi matalan kynnyksen työn lisääminen on tärkeää, jotta tukea ja apua voidaan tarjota lasten arjessa, heidän omassa ympäristössään. Harrastusmahdollisuuksia tulisi myös olla saatavilla kaikille lapsille, mikä osaltaan ehkäisisi vakavampien ongelmien, kuten väkivaltaisuuden ja jengiytymisen, kehittymistä.

Lastensuojelun työntekijät ovat huolissaan siitä, että vanhemmat ulkoistavat kasvatuksen viranomaisille. He haluaisivat nähdä peruspalveluiden toimivan niin hyvin, että kaikkia asioita ei tarvitsisi käsitellä lastensuojeluilmoitusten kautta. Lisäksi byrokratian tarpeellisuutta tulisi tarkastella kriittisesti, jotta työntekijät voisivat keskittyä olennaiseen.

Etelä-Lohjan aluetoimikunta: Palveluverkoston haasteet ja kehittämismahdollisuudet

Etelä-Lohjan aluetoimikunnan avoimessa kuntalaistilaisuudessa keskustelu keskittyi palvelujen verkoston suunnitelmiin ja lakkautusuhkiin. Liikkuvat palvelut herättivät paljon pohdintaa, samoin kuin asukkaiden ja työntekijöiden kuulemisen näennäisyys. Tilaisuuden osallistujat pohtivat, miksi työntekijöiden näkemyksiä ei kuulla tarpeeksi ja miksi hyviä käytänteitä ei oteta käyttöön laajemmin.

Monet työntekijät kokivat, että heidän mielipiteitään ja kokemuksiaan ei kuulla riittävästi palvelujen suunnittelussa ja toteutuksessa. He toivoivat, että heidän asiantuntemustaan hyödynnettäisiin enemmän, jotta palvelut voisivat toimia paremmin ja vastata paremmin asukkaiden tarpeisiin. Hyviä käytänteitä on jo olemassa, mutta niiden laajempaa käyttöönottoa tulisi edistää.

Vierailut Espoon perhekeskukseen ja Etelä-Lohjan aluetoimikunnan tilaisuuteen osoittivat selvästi, että sosiaalipalveluilla on monia haasteita, mutta myös paljon potentiaalia parantaa tilannetta. On tärkeää kuunnella sekä työntekijöiden että asukkaiden näkemyksiä ja ottaa ne huomioon palvelujen kehittämisessä. Keskustalaiset aluevaltuutetut ovat sitoutuneet työskentelemään näiden tavoitteiden eteen ja tukemaan sellaisia ratkaisuja, jotka parantavat palvelujen laatua ja saavutettavuutta kaikille

Lohjan synnytysosaston lakkautusesitys osoittaa haluttomuutta uudistuksiin

Viimeaikainen keskustelu sekä esitykset terveydenhuollon säästöistä on herättänyt huolta erityisesti naisten terveydenhuollon tulevaisuudesta. HUS-yhtymä on esittänyt Lohjan synnytysosaston lakkauttamista osana laajempaa säästöohjelmaansa. Aluksi suunnitelmana oli sulkea synnytysosasto väliaikaisesti ja ohjata synnyttäjiä muihin sairaaloihin, kuten Helsinkiin, Espooseen ja Hyvinkäälle. Tämä kuitenkin herätti vakavia kysymyksiä niin palvelujen saatavuudesta kuin myös synnyttäjien turvallisuudesta. Tämän jälkeen HUS-yhtymä toi Lohjan synnytysosaston kokonaislakkautuksen pöydälle.

Säästöjen perusteluina on esitetty valtion asettamia tiukkoja säästötavoitteita. Mutta onko hinta liian korkea? Tarkastellessa säästöjen kohdistumista ja niiden pitkäaikaisvaikutuksia, on selvää, että tilanne on monimutkainen ja vaatii laajempaa näkökulmaa.

Synnytysosaston lakkautus ei ole vain taloudellinen päätös – se koskettaa suoraan naisten terveyttä ja hyvinvointia. Erityisesti alueiden reunalta tulevien naisten on mahdollisesti ajettava yli sata kilometriä päästäkseen avoimeen päivystykseen, mikä voi olla kohtuuttoman raskasta ja jopa vaarallista synnytyksen lähestyessä.

On myös tärkeää pohtia, kohdistuvatko nämä säästöt epäoikeudenmukaisesti naisiin. Naisten terveydenhuoltoon kohdistuvat leikkaukset voivat heijastua negatiivisesti koko yhteiskuntaan. Esimerkiksi riittävät neuvolapalvelut ja lähellä sijaitsevat synnytyssairaalat eivät vain tue yksittäisten naisten terveyttä, vaan myös ehkäisevät vakavampia terveysongelmia tulevaisuudessa.

Onko esitetty, että säästöjä voitaisiin saavuttaa ennakoivilla toimilla ja terveyden edistämisellä. Esimerkiksi lasten ja nuorten terveydenhuollon vahvistaminen voi ehkäistä tulevia terveysongelmia ja säästää huomattavia kustannuksia pitkällä aikavälillä. (vastaan, no ei ole)

Terveydenhuollon säästöjä harkittaessa on olennaista arvioida paitsi lyhyen aikavälin taloudellisia vaikutuksia myös pitkäaikaisia seurauksia väestön terveydelle. Vain näin voimme varmistaa, että säästötoimet eivät käänny itseään vastaan ja loppujen lopuksi lisää kustannuksia terveydenhuollolle.

Lopuksi on korostettava, että terveydenhuolto ei ole pelkkä kustannus, vaan investointi tulevaisuuteen. Naisten terveydenhuollon leikkaukset eivät ole kestävä ratkaisu. Sen sijaan meidän tulisi pyrkiä vahvistamaan terveydenhuoltoa ja panostamaan ennaltaehkäiseviin toimiin – vain siten voimme varmistaa kaikkien kansalaisten oikeuden tasokkaaseen terveydenhuoltoon, riippumatta sukupuolesta tai asuinpaikasta.

Olen useaan otteeseen tuonut esiin valtion mahdollisuudet luoda säästöjä lakkauttamatta. Olen niistä kirjoittanut usealle kansanedustajalle, aluepäättäjälle sekä mielipidekirjoituksina tuonut julki. Useassa kirjoituksessani on mukana asiantuntijoita. Valtion on mahdollista säästää ennaltaehkäisevillä toimilla ja hyvinvointia lisäämällä. Jos haluttaisi toimia lisäämällä inhimillisyyttä, ei tarvitsisi esittää ukaaseja sairaalayhtymille eikä hyvinvointialueille.

Uusin kirjoitukseni on julkaistu Suomenmaassa ja Länsi-Uusimaassa.

Mielipidekirjoitukseni:

Säästöjä haettaessa on käännettävä katse ennaltaehkäiseviin toimiin

Huoli lasten ja nuorten riittävästä terveydenhuollosta hyvinvointialueiden säästöpaineiden alla on kova. Tuhat ensimmäistä päivää munasolun hedelmöitymisestä kahden vuoden ikään ovat vaikuttavinta aikaa tulevan terveyden tukemisessa.

Onkin tärkeää, että raskaana olevien, imettävien ja lapsiperheiden tukitarpeet saavat terveydenhuollossa riittävästi ansaitsemaansa huomiota. Näin on mahdollista ehkäistä sairastumisia, muun muassa tyypin 2 diabetekseen, lihavuuteen ja niiden liitännäissairauksiin jo nuoruusvuosina.

Riittävät ja lähipalveluina toteutettavat neuvolapalvelut ja kohtuullisen matkan päässä sijaitseva synnytyssairaala edistävät terveyttä, mutta vähentävät myös äkillistä terveydenhuoltoa edellyttävien tilanteiden kuten matkasynnytysten resurssitarvetta. Lisäksi ne vähentävät pelkoja ja ahdistuneisuutta, mikä puolestaan voi tukea synnytysten määrän kasvua. LAPSUUDESSA hyvän hammasterveyden oppiminen on keskeinen osa tulevan terveyden tukemista. Monet pitkäaikaissairaudet ovat tutkimusnäytön mukaan yhteydessä heikkoon hammasterveyteen.

Lähipalveluina toteutettava suun terveydenhuolto tuo turvaa jännittävään hammastarkastukseen, mutta myös säännöllisen tavan käydä palveluissa ja toimia saatujen ohjeiden mukaan.

Kouluikäisten lasten suunterveydenhuolto on osa kouluterveydenhuoltoa, muutoin järjestettävä suunterveydenhuolto ei käytännössä ole toimiva ratkaisu alakouluikäiselle lapselle. Hänen vanhempansa tulisi ottaa töistä vapaata päästäkseen viemään lapsensa terveyden näkökulmasta välttämättömiin palveluihin. Jos osalle vanhemmista tulee silloin palkaton poissaolo töistä, eikö tämä eriarvoista suomalaisperheitä edelleen?

Säästötoimenpiteitä mietittäessä on keskeistä arvioida lyhytnäköisen säästön lisäksi myös sen tuomia pitkäaikaisseurauksia väestön terveydentilaan. Tällöin säästö saattaa osoittautua kustannuksia kerryttäväksi heikentyvän terveydentilan myötä.

HAETTAESSA säästöjä on käännettävä katse ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin. Vain näiden avulla on mahdollista todella saada säästöjä terveydenhuollon kustannuksiin.

Monilla potilasryhmillä, niin lapsilla, työikäisillä kuin ikääntyneilläkin, on kasvanut vaara saada sairauteen liittyvä vajaaravitsemustila, jossa elimistö ei saa riittävästi energiaa ja ravintoa tarpeisiinsa nähden. Vajaaravitsemuksella ja jo sen riskillä on merkittäviä vaikutuksia toimintakykyisyyteen, kaatumisriskiin, toipumiseen leikkauksen tai syöpähoitojen jälkeen, haavojen paranemiseen sekä lapsilla kasvuun ja kehitykseen.

Vajaaravitsemuksen seulonta tehdään lyhyellä lomakkeella, joka ohjaa aloittamaan tarvittaessa tehostetun ravitsemushoidon muun muassa ruokaa rikastamalla ja täydennysravintovalmisteilla siten, että energiaa tulee 600 kcal:ia ja proteiinia 12 g:aa lisää/vrk. Tämä maksaa yhteiskunnalle noin 100 euroa, mutta lyhentää potilaan hoitojaksoa yhdellä päivällä.

Osastohoito on kallista. Esimerkiksi sisätautipotilaan hoitopäivän hinta noin 1 000 euroa, joten tällä saataisiin kutakin seulottua ja hoidettua vajaaravitsemuksen riskipotilasta kohden säästöjä 900 euroa. Puuttumalla aktiivisesti vajaaravitsemuksen riskiin voidaan ehkäistä aikuisväestön vajaaravitsemuksen hoidosta kertyvät noin 600 miljoonan euron lisäkustannukset. Tätä olisi hyvä pysähtyä miettimään.

Lotta Paakkunainen

Länsi-Uudenmaan aluevaltuutettu (kesk.)

https://yle.fi/a/74-20076395

https://yle.fi/a/74-20080320

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000010296772.html

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009061417.html

Kaupunginvaltuuston kokouksessa 13.3.2024 kävin puhumassa paaaaljon

Kaupunginvaltuuston kokouksessa 13.3.2024 käsiteltiin mm. Vuoden 2023 tilinpäätös/Ylitys- ja alitusoikeudet, Lohjan Yhteislyseon Lukion lisämääräraha vuodelle 2024, Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnitelma sekä muutamia aloitteita.

Kävin pitämässä puheenvuorot Lyseopäätöksestä, Mäntynummen päätöksestä sekä tekemäni Valtuustoaloite teatteritaiteen perusopetuksen ja harrasteteatterien tilasta Luksialta vapautuvaan Nummentie 6 kiinteistöön päätöksestä.

Puheenvuoroni:

Lyseon päätöksestä:

Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä muut kokousta seuraavat 

Olin kiittämässä pajuojan puheenvuoroa ennen hänen harkitsematonta sammakkoaan. (Puheenvuorossaan heitti taas kepun iltalypsystä erikoisesti)

Haluan aloittaa kiinnittämällä huomiota lukuun 36 miljoonaa. Vertailun vuoksi muistutan meitä valmistelussa vuonna 2015 tehdystä arviosta, joka oli vain murto-osa tästä summasta. Tämä arvio oli siis sisäilmakorjauksiin esitetyt 160 000 euroa. 

Vuoden 2021 tarjottu vajaan 13 miljoonaa on muuttunut reiluksi 36 miljoonaksi. Joka muuten tässä kokouksessa korjataan siihen 36 miljoonaan, sillä huomattu hallituksen kokouksen jälkeen virhe. 

Mietin, että paljonko olisi maksanut, jos olisi tehty silloin, kun olisi pitänyt, silloin kun se olisi ollut ennaltaehkäisyä. Kysyn, kuinka paljon olisi säästetty, jos olisimme toimineet ennaltaehkäisevästi ja ryhtyneet toimiin jo silloin, kun ensimmäiset ongelmat alkoivat näkyä. Tämä kustannusten kasvu on usein seurausta siitä, että säästämme vääristä asioista. Lyseo on surullinen esimerkki tästä tosiasiasta. 

On tärkeää huomata, että vaikka maailmantilanteen aiheuttama kustannusten nousu voi olla yksi tekijä, se ei yksin selitä tällaisten remonttien massiivisia hintoja. On myös syytä muistaa, että remonttien yhteydessä ilmenee aina odottamattomia kuluja. Tämä on tiedossa ollut asia, ja siitä on puhuttu tässä salissa useaan otteeseen, erityisesti keskustan ryhmän taholta. 

Lohjalla meillä on edelleen taipumus tehdä virheellisiä arvioita ja laskelmia, jotka johtavat budjettien ylityksiin ja päätöksentekovaiheessa pakottavat meidät tekemään lisämäärärahapäätöksiä. Tällä kertaa olemme jälleen tilanteessa, jossa pakko on tehdä näitä päätöksiä, jotta pääsemme eteenpäin. 

Haluan myös korostaa tarvetta oppia menneisyydestä. Olisiko mahdollista, että tämä kokemus auttaisi meitä välttämään samat virheet tulevaisuudessa? Olisi äärimmäisen tärkeää, että korjausten valmistumisen jälkeen tiloja tuuletettaisiin riittävästi, jotta voimme varmistaa, etteivät samat ongelmat toistu. Tämä on opittava läksy, jota emme saa unohtaa. 

Luen teille otteen vuosi sitten pitämästäni puheenvuorosta, joka on edelleen relevantti. 

Nuoremme ovat olleet kauan väistötiloissa, toisaalta mielummin terveissä tiloissa kuin sairastuttavissa. Korona-aika ja karanteeniaika tosin vähensi aikoja väistötiloissa. Nuorista opiskelijoistamme suuri osa on opiskellut koko toisen asteen jonkinlaisessa poikkeustilassa ja toivommekin, että tämä päätöksemme on nuorille opiskelijoille ja heidän perheilleen paras mahdollinen opintoja ajatellen. Sillä aikaahan tähän on mennyt. Sitä nuorten aikaa.  

Kiitän valmistelijoita, mutta erityisesti kiitän nuoria kärsivällisyydestä ja toivon intoa opiskella ja kirjoituksiin onnea. 

Kiitos

 

Puheenvuoroni Mäntynummen päätöksestä:

Arvoisa puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut, viranhaltijat ja kaikki läsnäolijat, 

Mäntynummen alueen lapset ovat kärsineet liian pitkään päätöksenteon viivästymisestä. Tämän asian siirtely on kestänyt liian kauan. Haluan kuitenkin välttää toistamasta jo aiemmin mainittuja näkökohtia, tai aiemmin itse nostamiani kuten oikea-aikaisen toiminnan tärkeyttä, toisaalta kuitenkin korostaa aiempaa puheenvuoroani lyseon päätöksessä juuri oikea-aikaisuudesta. Pätee erittäin hyvin tässäkin. 

Keskityn nyt lyhyeen ja tiiviiseen puheenvuoroon, jossa haluan nostaa esiin lähiluonnon merkityksen. Lähiluonto tarjoaa arvokkaita oppimisympäristöjä ja mahdollisuuksia ulkoiluun ja virkistykseen. Erityisesti haluan tuoda esiin muutama vuosi sitten käydessäni tutustumassa kouluun, sain kuulla henkilökunnan toiveen lisätä metsikköä välituntipihaan. Tämä on helppo toteuttaa ja parantaisi merkittävästi oppilaiden viihtyvyyttä ja hyvinvointia. 

Tulevaa valmistelua varten ehdotan, että otamme huomioon kaikki tärkeät näkökulmat: oppilaiden terveyden, henkilökunnan hyvinvoinnin, turvalliset liikennejärjestelyt ja lähiluonnon säilyttämisen. 

Lopuksi haluan esittää kaikille valmistelijoille huomautuksen liitteiden selkeydestä ja päiväyksistä, jotta niiden luettavuus olisi parempaa. 

Tekisin vastaesityksen, joka ei viivästytä päätöksentekoa eikä toteutusta. 

Vastaesitykseni kuuluu seuraavasti, tässä siis lisäys kohtaan neljä (on portaalissa luettavissa): 

  1. hyväksyä liitteenä oleva tilaohjelman, 
  1. että lukion käytöstä poistuvat tilaelementit hyödynnetään kokonaisuudessaan kaupungin keskustan alueen tilatarpeisiin nykyisellä sijainnillaan, 
  1. että väistöjen teknisestä toteuttamisesta päätetään erillisen suunnitelman mukaisesti, 
  1. että tekninen lautakunta valmistelee monitoimijatalon rakennusteknisen toteuttamissuunnitelman uudisrakennuksena ja/tai peruskorjaushankkeena, joka tuodaan erikseen päätöksentekoon, huomioiden lähiluonnon säilymisen sekä toimivat liikennejärjestelyt. 
  1. hyväksyä liitteenä olevan hankesuunnitelman, päivätty 9.2.2024 (päivitetty Tekn. ltk 15.2.2024 § 38) 

Portaalissa olen erehdyksessä numeroinut kaksi kohtaa kohdaksi viisi, sen voinee teknisenä korjauksena korjata? 

Kiitos. 

Äänestystulos: 22-29 (esitykseni hävisi) 

Puheenvuoroni Nummentien kiinteistön valtuustoaloitteesta: 

Arvoisa puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut, viranhaltijat ja kaikki tätä kokousta seuraavat, 

Jälleen kerran käsittelemme aloitetta, jonka käsittelyaika on venynyt niin pitkäksi, että sen toteuttaminen taloudellisesti ja järkevästi sekä tarpeisiin nähden toimivasti vaikuttaa haastavalta. Huomautus siitä, että ”Laurentiustalon toteutuksen yhteydessä on huomioitu myös teatteritaiteen opetus”, herättää ainakin omassa mielessäni kysymyksiä. 

Vaikka tämä aloite ei ole toteuttamiskelpoinen Nummentie 6 kiinteistön osalta, haluan silti painottaa teatteritaiteen merkitystä ja tarvetta sopiville tiloille kaupungissamme. On keskeistä, että kaupunki jatkaa aktiivista työtä kulttuuritarjonnan monipuolistamiseksi ja lasten sekä nuorten taiteellisen ilmaisun tukemiseksi. On ilahduttavaa, että tutkimme edelleen mahdollisuuksia löytää tiloja koulujen piiristä. 

Lohjalla tarjotaan laadukasta teatteritaiteen perusopetusta, jokaisella lapsella ja nuorella tulee olla mahdollisuus osallistua teatteritaiteen laadukkaaseen opetukseen ja harrastamiseen. Tällaiset tilat eivät ainoastaan tarjoa paikkoja esityksille, vaan ne toimivat myös tärkeinä oppimisympäristöinä ja paikkoina, joissa rakennetaan yhteisöllisyyttä ja luodaan elinvoimaista kulttuurielämää. 

Kiitos. 

Lohjan sairaalan synnytysosasto suljetaan kesäksi viranhaltijapäätöksellä

HUSin 26.2.2024 ilmoitus synnytystoiminnan ja yöaikaisen leikkaustoiminnan sulusta 17.6.–8.9.2024 tuli yllätyksenä. Päätöksen on tehnyt viranhaltija ja tästä päätöksestä oli unohdettu kertoa työntekijöille. Se, että työntekijät lukevat lehdestä asiasta, ei nosta pitovoimaa eikä paranna työnantajakuvaa, saati työmotivaatiota. Tämä ei lisää millään tavalla luottamusta HUSin toimintaa kohtaan.

Länsi-Uusimaa uutisoi aiheesta 26.2: ”Potilasturvallisuuden takaamiseksi päädyin siihen, että on tarpeen suunnitelmallisesti rajoittaa toimintoja Lohjan sairaalassa kesän ajan, Mäkijärvi perustelee tiedotteessa.”

Monelle, jolla laskettu aika on kesällä, uutinen tuli järkytyksenä. On arvioitu, että noin 300 synnytystä ohjataan muualle. Lohjan sairaala on tunnettu turvallisena, ihmisläheisenä ja kiireettömän synnytyksen asiantuntijana ja siksi moni on valinnut Lohjan synnytyssairaalakseen.

Minulla on synnytyskokemus neljästä eri sairaalasta: HUS Hyvinkää, HUS Naistenklinikka, HUS Jorvi sekä HUS Lohja. Kävin kaksi kertaa Hyvinkäällä, Naistenklinikalla ja Jorvissa kerran sekä Lohjalla kahdesti. Omien kokemuksieni perusteella voin lämpimästi sanoa, että Lohja synnytyskokemuksena on ollut paras.

Tämän päivän shokkipäätöksen tultua ilmi alkaa tuntua, että pari vuotta sitten esitetty Lohjan synnytysosaston lakkautus tulee uudelleen vuoden sisään esille HUSin johdon esityksestä, perustuen synnytysten vähenemiseen.

Voit lukea uutisen tästä: https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/6587343