Yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja niiden kaipuu keskiössä

”Pahinta ei ole pahojen ihmisten pahuus, vaan hyvien ihmisten hiljaisuus” – Martin Luther King

Pride-viikon aikana on keskustelu ollut vähintäänkin värikästä. Olen osallistunut aktiivisesti osaan seuraamistani keskusteluista, enimmäkseen puolueeni sisäisiin ja oman ryhmäni keskusteluihin. Molempiin olen ollut pettynyt.

Pettynyt olen sen vuoksi, että keskustelussa on ilmennyt pilkkaa toisia ja toisten tasa-arvoa ja tasa-arvon kaipuuta kohtaan, pettymystä siksi, että keskusteluiden aikana on tullut tunne, että joidenkin mielestä toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Koen, että yksi tärkeimmistä asioista keskustelussa on toisten arvostaminen, vaikka olisimme eri mieltä asioista, silti on tärkeää arvostaa toisia ihmisiä. Pilkka ei koskaan kuulu keskusteluun.

Pettymystä myös siksi, että keskustelujen aikana olen todistanut tekopyhyyttä ja pinkkipesua. Eräs yhteen keskusteluun osallistunut juuri puolusti yksilön oikeutta rakastaa, ja muutama päivä sitten hän oli pilkannut tätä samaa ryhmää ja heidän tukemistaan. Samalla kun olen pöyristynyt ja pahoillani toisten sanomisista, pohdin etten toisten tunteille ja sanomisille toisaalta voi mitään. Se, mille voin, on minä itse. Mitä itse teen ja mitä sanon.

Oman näkemykseni mukaan se, että puolustaa yhden vähemmistön oikeuksia ei ole pois toiselta, päinvastoin. Meidän tulee tukea kaikkien ihmisten ja yksilöiden ihmisoikeuksia, emme voi valita, mitä ryhmää tuetaan. Meidän tulee olla ihmisyyden ja inhimillisyyden puolella

Olen aina kannustanut lapsiani mielipiteen ilmaisuun, olen aina kertonut heille, kuinka he ovat hyviä juuri sellaisena kuin ovat ja olen yrittänyt parhaani mukaan tukea ja kannustaa heitä olemaan omia itsejään. Olen myös joutunut muistuttamaan, että ympäristö ei aina ole yhtä avarakatseinen tai hyväksyvä kuin oma koti.

Meidän tulee toimia, ei ainoastaan julistaa. Meidän tulee tehdä tätä myös pride-viikon ulkopuolella.

Valitessani puoluetta, jonka tuntisin kodikseni punnitsin erittäin monia asioita, laitoin asioita tärkeysjärjestykseen ja luin jokaisen puolueen periaateohjelmat. Tämän perusteella päädyin nykyiseen valintaani, Keskustaan.

Mielestäni keskustalaisuuden yksi keskeisimmistä periaatteista on puolustaa ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia, olla ihmisyyden puolella.

Keskustan 101 kohdan periaateohjelma on täynnä omia arvojani vastaavia periaatteita ja tätä kirjoitustani vahvasti tukevia on:

9. Tuemme kaikkien mahdollisuutta toteuttaa ihmisyyttään vastuullisen vapauden hengessä. Hyvässä yhteiskunnassa vapaus on vastavuoroista. Vapaus ja vastuu ovat arjessa, jokapäiväisissä valinnoissamme.

10. Jokaisella on velvollisuus kantaa voimavarojensa mukaan vastuuta itsestään ja lähimmäisistään. Lähiyhteisöissä luomme välittämistä ja huolenpitoa. Yhteiskunnan tehtävänä on luoda edellytykset hyvälle elämälle ja olla turvana hädän hetkellä.

11. Eheässä ja oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa jokainen tuntee olevansa tärkeä. Tahdomme Suomen, jonka rakentamisessa kaikki voivat olla mukana.

ja

16. Kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia ja samanarvoisia. Periaatteemme jokaisen ihmisen arvokkuudesta on horjumaton.

sekä

41. Pidämme huolta vähemmistöjemme tasavertaisesta kohtelusta ja oikeuksien toteutumisesta. Tunnustamme ja turvaamme ruotsin aseman maamme toisena kansalliskielenä. Edistämme alkuperäiskansan, saamelaisten, kielellisten ja kulttuuristen oikeuksien toteutumista.

42. Rakennamme siltaa täällä syntyneiden ja tänne tulleiden välille. Suomalaisuuteen kuuluu monikulttuurisuus. Maahamme muuttaneet tarvitsevat välittäviä yhteisöjä sekä mahdollisuuksia opiskella, tehdä työtä ja osallistua yhteiskuntamme rakentamiseen.

Puoluesihteerimme sanoin: Ihmisten välinen yhdenvertaisuus on minulle kiertämättömän tärkeää. Keskustan periaateohjelmassa todetaan: ”Kahdella tasa-arvoisella ihmisellä on vapaus rakastaa toisiaan”. Tämä oikeus kuuluu jokaiselle.

Sitoudun Autismiliiton kuntavaaliteemoihin

Erityislasten äitinä olen nähnyt kuinka resurssipuute näkyy kouluissa ja siinä, miten lapset saavat tukea, tai miten huomataan lasten tuentarve.

On ensiarvoisen tärkeää, että lasten ja perheiden tuentarve nähdään, sillä jos tarve huomataan vasta peruskoulun jälkeen, on tukea ja apua todella vaikea saada, miltei mahdotonta. Sitä ennen on lapsi voinut joutua jo häiriökäytös-, päihde- ja muihin ongelmakierteisiin, koska ei ole kuultu, eikä saanut ymmärrystä eikä ymmärrä itseään.

Moni autismikirjon oppilas jää lähikoulussa vaille tarvitsemaansa tukea.

Minä sitoudun Autismiliiton kuntavaaliteemoihin:

Autismiliitto lähtee kohti kuntavaaleja neljällä teemalla, joihin tulevaisuuden kunnassa tulee kiinnittää huomiota:

  1. Kaikille sopiva koulu edellyttää riittäviä resursseja ja osaamista.
  2. Tarpeiden mukaiset palvelut autismikirjon ihmisille ja heidän perheilleen on turvattava.
  3. Autismikirjon ihmisille on kehitettävä keinoja työllistymiseen.
  4. Sote-järjestöjen toimintaedellytykset on turvattava. 

https://www.autismiliitto.fi/liitto/ajankohtaista/autismiliiton_kuntavaaliteemat_2021.3932.news

#kuntavaalit2021 #erityiset

Tyttö, usko itseesi

Naistenpäivänä katselin kuvia naistenpäivään liittyen ja kiinnitin huomioni siihen, että naiset kuvataan naistenpäivänä(kin) usein joko tutuun, muotiluomuksiin tai tasa-arvosta puhuttaessa miesten pukuja muistuttaviin asuihin vakavin katsein.

Olen kahden siskon sisar.

Olen kolmen tyttären äiti ja kolmen äitipuoli.

Olen isotäti kahdelle tytölle.

Näitä kuvia katsellessani ajattelin, että haluan sanoa näille tytöille (ja olen sanonutkin), että ole se, joka olet. Olet hyvä juuri tuollaisena. Katso eteenpäin, ole armollinen itsellesi ja muille. Olet upea, olet hyvä!

Tähän päivään sopii runo, jota olen arvostamilleni naisille lähettänyt, minun lempirunoni:

Nukkumaan käydessä ajattelen:

Huomenna minä lämmitän saunan,

pidän itseäni hyvänä,

kävelytän,

uitan, pesen,

kutsun itseni iltateelle,

puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,

kehun:

Sinä pieni urhea nainen,

minä luotan sinuun.

– Eeva Kilpi –

#naistenpäivä #teamlotta21

Lastensuojelumme on kriisissä – resursseja olisi lisättävä

Lasten, nuorten ja perheiden lautaunta käsitteli kokouksessaan 21.10.2020 Vuoden 2021 talousarvio ja vuosien 2022-23 taloussuunnitelma/Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta.

Länsi-Uusimaa uutisoi aiheesta näin:

https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/3142080

Esitin siis kokouksessa lastensuojelun sosiaalityön ja työhyvinvoinnin kehittämistä jo vuonna 2021 sosiaalityöntekijöiden lisäämisellä. Kulut katetaan palvelujen oston vähenemisestä. Minulle todettiin, että ostopalvelut katetaan eri kustannuspaikalta, että ei voi oikein ostopalveluista ottaa. Kumma, että luottamushenkilön esityksenä siirto kustannuspaikkojen välillä on kuraa, mutta viranhaltijat voivat siirrellä kustannuspaikoilta toiselle ihan vain mainitsemalla asiasta (toisinaan/usein ei edes mainita). Säästöä tulisi välittömästi sillä, että saisimme lastensuojeluun työntekijöitä ja voisimme vähentää ostopalveluja. Parastahan tässä kuitenkin olisi se, että lasten ja perheiden hyvinvointi paranisi ja he saisivat aiemmin tukea ennenkuin tilanteet kärjistyvät ja palvelujen tarve kasvaa.

Tämän lisäksi tein ehdotuksia teknisiksi korjauksiksi talousarvioon:

Lisäys:

s 5/14:

Monialaisen alueellisen yhteistyön kehittämisellä vastataan lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämiseen sekä oikea-aikaisen varhaisen tuen ja elämänhallinnan vahvistamiseen. Osana tätä tehtävää vahvistetaan perhetyön osaamista kaikissa palveluissa.
Halusin tähän kohtaan lisäyksen nepsyosaamisesta.(hyväksyttiin) Nepsy usein jää tunnistamatta ja tuolloin jää myös oikeanlainen apu ja tuki saamatta.

s 8/14: Sosiaalityön ostopalveluita pyritään pienentämään kehittämällä tukihenkilö- ja tukiperhetoimintaa kaupungin omana palveluna. Talousarvioon on lisätty kolme ammatillista tukihenkilöä, kustannusvaikutus vuositasolla n. 115 000 e, joka katetaan palveluiden ostojen vähennyksellä.


Tässä kohtaa siis vastaesitys: Lastensuojelun sosiaalityötä ja työhyvinvointia kehitetään jo tänä vuonna sosiaalityöntekijöiden lisäämisellä, joka katetaan palvelujen oston vähenemisellä. (hyväksyttiin äänin 7-6. vs. hyvinvointijohtaja jätti eriävän mielipiteen)

s 10/14

Osana alueilla tehtävää kiusaamisen ehkäisevää työtä tulee suunnittelukauden aikana pystyä vakinaistamaan tuloksellisiksi osoitetut toimintamallit. Näitä on esimerkiksi K-0 toiminta, jota on tähän asti toteutettu määräaikaisella hankerahoituksella.
Lisäys:
K-0 on tarkoitettu tilanteisiin, joissa jo tarvitaan ulkopuolista interventiota. Ehkäisyyn tulee osoittaa lisäkeinoja.

Lastensuojelu on kriisissä. Meillä on liian vähän henkilökuntaa ja vaje pahenee kokoajan. Me emme yllä lainvaatimalle tasolle. Lapsemme kärsivät tilanteesta. Henkilökunta väsyy, jää sairaslomille ja jäljelle jäävät tekevät toistenkin työt, väsyvät, jne. Kaikki he tekevät töitä kestokykynsä rajoilla. Noidankehä on valmis. Lapset joutuvat odottamaan ja he ovat niitä, joilla ei olisi enää aikaa odottaa. Ongelmat kasaantuvat ja kertaantuvat. Näin myös kertaantuvat kustannukset. Ostopalveluja on ostettava, koska oma työ ei riitä. Ostopalvelut maksavat huomattavasti enemmän kuin oma työ. Tietenkin pääasia on, että lapset saavat apua ja tukea, mutta sen voisi tehdä myös omana työnä. Tarvitsemme jatkuvuutta ja johdonmukaisuutta, emme laastareita, kun käsi on poikki.

Meidän tulee tukea erinomaisia työntekijöitämme. Meidän tulee saattaa työ vetovoimaiseksi ja yksi keino on palkata lisää väkeä, jotta työntekijät tietävät, että taakka ei kasva liian suureksi. Työn kuormittavuus on yksi tärkeimmistä asioista, joita pohditaan.

Länsi-Uusimaan jutusta käy ilmi, ketkä eivät halua lisätä lastensuojelun resursseja. On kiinnostavaa, että kustannuksiin ja säästöihin vedotaan lastensuojelun kohdalla. Meidän tulisi osoittaa ennaltaehkäisyyn ja lastensuojelun varhaiseen puuttumiseen varoja. Nyt tuntuu, että tiedetään, mitä pitäisi tehdä, mutta säästöihin vedoten tehdään juuri päinvastoin. Säästetään varhaisesta puuttumisesta ja laitetaan suuria summia siihen, että korjataan suuria vahinkoja (kun ne vahingot olisi vältettävissä). Ja mitä tämä maksaa meidän lapsillemme ja heidän tulevaisuudelleen.

Vuoden opetuksia ja odotuksia ensi vuodelle

Odotuksia vuoden vaihtumiselle ja uudelle vuodelle? Tätä todella mietin. Milloin tulee vaihe, jolloin ei vuodenvaihteeseen sisälly suru? Milloin tulee vaihe, jolloin vuodenvaihde voi olla muutakin kuin vuorokauden vaihtuminen?

Vuosi 2019 on ollut raskas. Läheisen sairastuminen, oman terveydentilan heikkeneminen (siihen tulee kyllä parannusta), toisaalta taas vuosi on ollut myös antava: rakkaus on edelleen vahva ja selkeä, oman työn mielekkyys, luottamustehtävien lisääntyminen – toisaalta luottamustehtävien lisääntyminen on tuonut myös esiin sen, että kaikkeen ei vain taivu ja jostain on luovuttava. Joten ensi vuosi tulee olemaan myös luopumisen vuosi.

Päättyvä vuosi on myös opettanut rankalla kädellä. Olen päättänyt, että ensi vuonna opin jämäkkyyttä, sanomaan ei, mutta olen päättänyt myös oppia myös armollisuutta niin itseä kuin läheisiänikin kohtaan. Tämä vuosi on opettanut näkemään lähemmäs, opettanut mikä on tärkeää. Ensi vuodelle esitän kainon pyynnön, saisinko oppia vähän vähemmällä? Vähemmän rankalla otteella?

Toivon jokaiselle juuri sellaista tulevaa vuotta kuin on jokaisen näköinen. Joka vuodenvaihde monella tulee mietittyä lupauksia, mitä tulee tekemään paremmin tai mitä tulee jättää tekemättä. Ajattelin unohtaa kokonaan tänäkin vuonna lupaukset. Monena vuonna olen vain mennyt eteenpäin ja selviytynyt. Mitä, jos miettisi unelmia tällä kertaa? Pystyisinkö siihen? Minkä unelman haluaisin toteutuvan vuonna 2020, tai minkä unelman toteuttaa vuonna 2020?

Vuodenvaihde on tähän asti ollut mulle kova, lasten vuoksi vuoden vaihdetta on juhlittu, iloittu ja toivoteltu. Mä toivon, että yksikään vuosi ei ole enää samanlainen, mitä on ollut. Toisaalta jokainen vuosi on ollut helpompi, mitä oli Pyryn vuosi.

Esikoiseni menehtyi vuoden ensimmäisenä päivänä 19 vuotta sitten.

Älä huoli äiti. Kyllä sä muistat surra

Lapsen oikeuksien päivä on tärkeä päivä.

Kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää vietetään joka vuosi 20. marraskuuta YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymisen (20.11.1989) kunniaksi kaikkialla maailmassa. Päivän tarkoituksena on tuoda esiin lapsen oikeuksien sopimusta ja herättää keskustelua lasten hyvinvointiin liittyvistä asioista meillä ja maailmalla.

Päivä saatiin nimettyä lapsen oikeuksien päiväksi suomalaisiin kalentereihin vuodesta 2002 Suomen UNICEFin aloitteesta.

Unicef- Lapsen oikeuksien päivä

Pyry olisi sinä päivänä täyttänyt kaksi vuotta.

Marraskuun loppupuolella minut aina valtaa pieni paino, suru tulee sisään. Se vaan tulee aina pyytämättä, muistamatta. Tää on ihan joka vuotinen tunne. Pyry on ajatuksissa joka päivä, tää murskaava tunne valtaa pahiten aina näihin aikoihin ja vuodenvaihteessa, Pyryn kuolinpäivänä.

Vanhan kansan mukaan marraskuu on kuoleman kuukausi. Mä vihaan marraskuuta. Tai oikeastaan pelkään. Olen lähes viikon ajan kokenut ahdistusta ja pelkoa huomisen päivän johdosta ja huomaan keränneeni itselleni huomiseksi ihan hirveän määrän tekemistä, jotta unohtaisin. Jotta en muistaisi surra.

Äläpä huoli, äiti. Kyllä sä muistat surra.


Itkeminen alkoi jo aiemmin ja tänäänkin sitä on riittänyt.

Huomenna olisi Pyryn syntymäpäivä.
Ihana, rakas, poikamme, Pyry. Pyry William Olavi. Jyri oli aina halunnut antaa pojalleen nimeksi Pyry. William tuli Jyrin isältä ja Olavi minun isäni mukaan.

Olimme avomieheni kanssa toivoneet ja odottaneet raskautta. Raskausaikani ei ollut helppo. Kipuja ja sairaalakäyntejä. Mieheni isä toimi vaimonsa omaishoitajana ja jotta hän pääsi välillä vapaalle huilaamaan, kävin auttamassa anoppiani. Eräs hoitojakso piti viettää sairaalassa, sillä hänen vointinsa alkoi heikkenemään hetkellisesti. Muuten raskausaikani oli varmasti kuten monella muullakin ensisynnyttäjällä. Täynnä jännitystä ja odottamista.

Synnyttämisestä oli auvoiset odotukset ja suunnittelin synnyttäväni ilman kivunlievitystä (hullu). Oli niin paljon kaikkia upeita mahdollisuuksia tarjolla kylpyammeesta lähtien.

Synnytys meni kuten meni. Kivunlievitys oli pakko ottaa 20 tunnin jälkeen, en olisi jaksanut enää. Kivun vuoksi oksentelin ja väsyin. Ilokaasulla aloitettiin ja se sai oksentamaan enemmän. Kätilöopiskelija sai osansa siitä suihkusta.

Epiduraali oli ihana helpotus ja sen jälkeen alkoi synnytys sujumaan. 23 tunnin jälkeen saimme ihana pojan. Poika oli hiljaa. Ja minä huolestuin.

Kätilöopiskelija sai pojan virkoamaan viskomalla kylmää vettä hänen päälleen.

Kotiin veimme lääkärin mukaan ”täydellisen terveen pojan”.

Neuvolassa ihmettelin vauvan sinisiä kynnenalusia. ”ihan normaalia” totesi terveydenhoitaja (jota minun ei tarvinnut enää nähdä seuraavan lapsen neuvolakäynneillä)

Näihin sanoihin olen turvannut, kun naistenklinikalta lähdin synnytettyäni kuusi vuotta myöhemmin ”täydellisen terveen tytön”, kun olin pyytänyt sydänseurantaa. Alan ”guru” totesi minulle vauvan kotiinmenotarkastuksessa, että tyttäreni on täydellisen terve, ei tarvita seurantaa. Totesin, että näin minulle todettiin myös kuusi vuotta sitten. Kuusi viikkoa sen lausunnon jälkeen täydellisen terve poikani menehtyi syliini. Sain lapselleni seurannan. Ja leikattava sydänvika löytyi.

Pyryn sydänvika löydettiin vasta ruumiinavauksessa.

Viisi viikkoa, melkein kuusi viikkoa Pyry meillä oli. Uudenvuoden aamuna, klo 9.21 Pyry menehtyi syliini. Yritin elvyttää, Jyri yritti elvyttää, Medi-Heli tuli, mitään ei ollut tehtävissä.

Pyryllä löydettiin ruumiinavauksessa HLHS. Sydämen vasemman kammion hypoplasia. Eli vasen kammio ja eteinen olivat kehittymättömiä, käytännössä puuttuivat. Lääkäri ”lohdutti” sanomalla, että sairasta lastahan tässä surraan. Ihan sama, meille hän oli terve ja meille hän oli meidän rakas lapsemme.

Kaikenlaisia sammakoita olemme joutuneet kuuntelemaan ja ymmrtämään. Ihmiset eivät aina osaa kohdata surua, varsinkaan tällaista surua. Eräskin lääkäri totesi minulle kysyttyään kuinka vanhana Pyry menehtyi, että ”voi voi, siinä ajassa ehtii kiintyäkin siihen lapseen” ????? Totesin hänelle katkerana ja tyynenä, että ” hän mikään koiranpentu ollut. Kyllä siihen lapseen kiintyy jo raskaanaollessa”.

Minulla on iso, iso määrä valokuvia Pyryn odotus- ja vauva-ajasta. Ne odottavat vieläkin valokuvakansioon laittamista. Saimme hautastoimistolta kauniin muistolaatan, joka laitettiin väliaikaiseen ristiin. Olin ajatellut kiinnittää sen valokuvakansion päälle. En ole tehnyt sitäkään.

Aika kuluu, mutta se ei paranna haavoja. Se tekee niistä arpia. Ja niiden kanssa pitää elää, niiden kanssa oppii elämään. Ne myös kestää paremmin kuin haavat.

Päivääkään ei mene, ettetkö olisi ajatuksissani, päivääkään ei ole mennyt, ettenkö sinua kaipaisi. Suru on syvällä, kaipaus on ikuinen. Jokainen päivä olen kauempana sinusta, jokainen päivä olen lähempänä sinua. Jokainen päivä olen selviytynyt. Alussa suruni oli murskata minut. En ikinä uskonut, että aika kuluu, että jaksaisin olla. Jokainen päivä. Olen onnellinen siitä, että jälkeesi tuli neljä eläväistä, jotka ovat pitäneet minua elämänsyrjässä kiinni, joiden vuoksi muistan elää, joiden vuoksi muistan rakastaa, joiden vuoksi olen.