Kategoria-arkisto:vanhemmuus

Mitä Kouluterveyskysely 2025 kertoo lasten ja nuorten hyvinvoinnista Länsi-Uudellamaalla?

THL:n tuore Kouluterveyskysely 2025 tarjoaa jälleen arvokasta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Raportti kattaa laajasti eri koulutusasteet perusopetuksen 4.–5. luokilta aina toisen asteen opiskelijoihin asti. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelta vastaajia oli tuhansia kaikilla ikäryhmillä, mikä tekee tuloksista alueellisesti käyttökelpoisia ja luotettavia.

Kyselyn avulla voidaan tarkastella muun muassa lasten ja nuorten mielenterveyttä, yksinäisyyttä, koulunkäyntiin liittyviä haasteita sekä kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä.

Mielenterveys ja ahdistuneisuus

Tulokset osoittavat, että joka kolmas nuori tyttö kokee kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta. Pojista vastaava osuus on alle kymmenesosa. Tämä vahvistaa sen, minkä tiedämme jo käytännön arjesta: tyttöjen psyykkinen kuormitus on suurta ja matalan kynnyksen mielenterveyspalveluille on valtava tarve.

Länsi-Uudenmaan luvuissa ei näy merkittävää poikkeamaa kansallisesta tasosta. Tämä tarkoittaa, että myös täällä on syytä vahvistaa koulupsykologien, kuraattorien ja muun opiskeluhuollon resursseja erityisesti toisen asteen oppilaitoksissa.

Yksinäisyys

Yksinäisyyden kokemukset ovat yleisiä erityisesti nuorten tyttöjen keskuudessa: jopa 15–19 % kertoo tuntevansa itsensä melko usein tai jatkuvasti yksinäiseksi. Pojilla vastaava osuus jää alle 10 prosenttiin. Tämä näkyy myös Länsi-Uudellamaalla.

Tarve yhteisöllisyyttä tukeville toimenpiteille on ilmeinen ja näenkin, että koulujen osallisuusprojektit, vertaistukiryhmät sekä nuorisotyön vahvistaminen voisivat ehkäistä syrjäytymistä ja vahvistaa nuorten sosiaalista hyvinvointia.

Kouluun sitoutuminen

Toisen asteen opiskelijoiden sitoutuminen koulunkäyntiin on valtakunnallisesti heikompaa kuin nuoremmilla. Erityinen haaste näkyy ammatillisissa oppilaitoksissa, joissa myös otoskoot ovat pienempiä. Tämä näkyy myös Länsi-Uudellamaalla.

Varhainen puuttuminen poissaoloihin ja yksilöllinen ohjaus ovat keskeisiä keinoja, joilla voidaan ehkäistä kouluakäymättömyyttä, koulupudokkuutta ja tukea opiskelijoiden polkua kohti valmistumista.

Seksuaalinen häirintä-ilmoitukset laskussa, mutta onko lasku todellinen?

Yksi huolestuttavimmista havainnoista liittyy seksuaaliseen häirintään ja ahdisteluun. Kansallisesti noin joka kolmas nuori tyttö kertoo kokeneensa seksuaalista häirintää viimeisen vuoden aikana. Länsi-Uudenmaan otos on niin suuri, että voidaan todeta tilanteen olevan samankaltainen täälläkin.

Tilastot kertovat, että osuus on hieman laskenut vuodesta 2023. Mutta mitä tämä todella tarkoittaa?

  • Onko seksuaalinen häirintä todella vähentynyt?
  • Vai onko kyse siitä, ettei siitä enää kerrota samalla tavalla?
  • Pidetäänkö sitä jälleen “asiaan kuuluvana” ilmiönä, jolle nuoret tytöt vain altistuvat ja johon ei edes kannata hakea apua?
  • Vai eikö sitä tunnisteta yhtä herkästi, vaikka vihamielisyys naisia kohtaan näyttää olevan nousussa?

Nämä kysymykset vaativat tarkempaa pohdintaa. Tilastollinen “lasku” ei saa hämärtää sitä tosiasiaa, että edelleen valtava määrä nuoria tyttöjä kokee seksuaalista häirintää arjessaan, koulussa, vapaa-ajalla tai verkossa. Jokainen kokemus on liikaa.

Siksi kouluilla ja alueellisilla toimijoilla on oltava selkeät käytännöt: ilmoituspolut, tukipalvelut ja ennaltaehkäisevä opetus. Lisäksi henkilöstön koulutus ja valmiudet tunnistaa ilmiö ovat keskeisiä.

Mitä pitäisi tehdä Länsi-Uudellamaalla?

  • Lisätään opiskeluhuollon resursseja, koulupsykologit ja kuraattorit ovat keskeisiä erityisesti toisen asteen oppilaitoksissa.
  • Kehitetään ohjelmia tyttöjen mielenterveyden tueksi, kuten vertaistukiryhmiä ja matalan kynnyksen terapiaa.
  • Vahvistetaan seksuaalisen häirinnän ehkäisyä ja raportointia, pakollista opetusta, tukipalveluiden näkyvyyttä ja verkkoympäristöön ulottuvia keinoja.
  • Vähennetään yksinäisyyttä luomalla tiloja ja toimintaa, jossa nuoret voivat kohdata toisiaan turvallisesti ja osallistua.
  • Seurataan koulupoissaoloja järjestelmällisesti ja puututaan ajoissa.

Kouluterveyskysely 2025 antaa meille arvokasta tietoa, mutta samalla se haastaa katsomaan pintaa syvemmälle. Seksuaalisen häirinnän tilastollinen väheneminen ei vielä tarkoita, että ongelma olisi ratkeamassa. Meillä tulee olla rohkeutta kysyä vaikeita kysymyksiä ja varmistaa, että jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön.

Rajattu oppimäärä – tukea vai eriarvoistamista?

Hallitus on päättänyt muuttaa perusopetuksen arviointikäytäntöjä niin, että 1.1.2026 alkaen yksilöllistetyn oppimäärän tilalle tulee käsite rajattu oppimäärä. Tämä muutos vaikuttaa erityisesti niihin oppilaisiin, jotka ovat tarvinneet oppimisen tueksi yksilöllistettyjä tavoitteita.

Mitä muutos tarkoittaa?

Uuden linjauksen mukaan, jos oppilas opiskelee rajatun oppimäärän mukaisesti, hänen päättöarvioinnissaan hyväksytystä suorituksesta annetaan aina arvosana 5*. Hän ei voi saada korkeampaa arvosanaa, riippumatta siitä, kuinka hyvin hän on saavuttanut henkilökohtaisessa suunnitelmassaan (HOJKS) määritellyt tavoitteet.

Tämä on suuri muutos verrattuna aiempaan käytäntöön, jossa yksilöllistetyn oppimäärän mukaisesti opiskeleva oppilas arvioitiin suhteessa omiin tavoitteisiinsa ja saattoi saada arvosanan 5–10.

Miksi tämä on ongelmallista?

Rajatun oppimäärän ajatus kääntyy helposti oppilasta vastaan. Sen sijaan, että oppimisvaikeuksien kanssa painivat saisivat tukea ja mahdollisuuden onnistua omien tavoitteidensa tasolla, heidät sidotaan automaattisesti alimpaan hyväksyttyyn arvosanaan. Tämä:

  • Heikentää jatko-opintomahdollisuuksia: Useampi 5* todistuksessa voi vaikeuttaa pääsyä toisen asteen koulutukseen.
  • On ristiriidassa tasa-arvon kanssa: Koulutuksellisen tasa-arvon periaate vaarantuu, kun oppilas ei voi saada tunnustusta omasta edistymisestään.
  • Vie pois kannustavuuden: Jos oppilaan työpanos ja motivaatio eivät voi koskaan näkyä parempana arvosanana, katoaa osa oppimisen ilosta ja motivaatiosta.

Alkuperäinen ajatus unohtuu

Yksilöllistämisen alkuperäinen tarkoitus oli tukea ja auttaa oppilaita, joilla on vaikeuksia saavuttaa yleisen oppimäärän tavoitteita. Nyt tämä tarkoitus hämärtyy: sen sijaan että yksilöllisyys olisi mahdollisuus onnistua, se muuttuu leimaksi, joka kaventaa jatkopolkuja.

Mitä pitäisi tehdä?

On tärkeää, että keskustelua käydään niin kunnissa kuin eduskunnassa. Kysymyksiä, joihin tarvitaan vastauksia:

  • Miten turvataan rajatun oppimäärän oppilaiden jatko-opintopolut?
  • Miten estetään se, ettei uudistus lisää eriarvoisuutta?
  • Voisiko arviointimalli olla joustavampi, jotta se tunnistaisi ja tunnustaisi oppilaiden yksilölliset saavutukset?

Tämä muutos ei ole vain tekninen uudistus arviointiin. Se koskettaa suoraan niitä nuoria, joiden koulupolku on jo valmiiksi haastava. On välttämätöntä varmistaa, että oppimisen tuki todella tukee, eikä tee oppilaista sivullisia jatko-opintojen kynnyksellä.

Lastensuojeluilmoitukset kasvavat, mutta avohuollon asiakkuudet eivät

Länsi-Uudenmaan tilastot (Sotkanet 08/2025) vuosilta 2022–2024 herättävät vakavan kysymyksen, joka koskettaa koko sosiaalialaa: miksi lastensuojeluilmoitusten määrä kasvaa hälyttävää vauhtia, mutta avohuollon asiakkuudet eivät seuraa samaa kehitystä? Tämä ilmiö kertoo paljon nykyisen järjestelmämme kipupisteistä.

Huoli kasvaa, mutta apu ei yllä perille

Numerot puhuvat puolestaan, ja ne ovat selvät:

  • Lastensuojeluilmoitusten määrä:
    • 2022: 16 100
    • 2023: 18 738 (+16 %)
    • 2024: 20 282 (+8 %)
    • Tulos: Huoli lasten ja nuorten hyvinvoinnista on kasvanut kahdessa vuodessa yli 4 000 ilmoituksen verran.

Samaan aikaan, kun ilmoitukset paukuttavat ennätyksiä, avohuollon asiakkuudet pysyvät lähes paikoillaan:

  • Avohuollon asiakkuudet (0–17 v.):
    • 2022: 3,3 % (3 429 lasta)
    • 2024: 3,3 % (3 372 lasta)
    • Tulos: Vaikka lastensuojeluilmoitusten määrä kasvoi, avohuollon asiakkaiden määrä ei käytännössä lisääntynyt. Vuonna 2023 nähtiin pieni piikki uusissa asiakkuuksissa, mutta se laski jälleen 2024.

Samanaikaisesti laitossijoitusten osuus on jopa hieman noussut:

  • 2022: 61,1 %
  • 2024: 63,1 %

Graafit, jos ne olisivat tässä näkyvillä, piirtäisivät selkeän kuvan: saksien lailla ilmoitusten ja avohuollon palveluiden välinen kuilu on syvenemässä.

Mitä tämä merkitsee käytännössä?

Tämä ristiriita on hälyttävä. Se kertoo, että vaikka huolia on enemmän kuin koskaan, apua ei tarjota riittävästi – tai riittävän ajoissa. Herää kysymyksiä:

  • Ovatko asiakkuuskriteerit kiristyneet ja palveluiden kynnys noussut?
  • Eivätkö resurssit yksinkertaisesti riitä ottamaan kaikkia asiakkaita vastaan?
  • Onko sosiaalityön painopiste siirtynyt pakon sanelemana ennaltaehkäisevästä tuesta ja varhaisesta puuttumisesta kriisityöhön ja akuuttien tilanteiden ratkomiseen?

Kun varhainen tuki ei tavoita perheitä, seurauksena on usein vääjäämättä raskaampia ja lapsen kannalta kuormittavampia toimenpiteitä – kuten juuri laitossijoituksia. Ja tämä kehitys näkyy jo ikävästi tilastoissa.

Ongelman ydin on kolmitahoinen:

  1. Lapsen näkökulmasta: Varhainen, tukea antava apu kotiin on lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta aina parempi ja vakaampi ratkaisu kuin sijoitus kodin ulkopuolelle. Sijoitus on traumaattinen kokemus, vaikka se olisi välttämätön.
  2. Talouden näkökulmasta: Laitossijoitukset ovat huomattavasti kalliimpia kunnalle tai hyvinvointialueelle kuin avohuollon tukitoimet. Jokainen onnistunut ennaltaehkäisevä toimenpide säästää yhteiskunnan varoja pitkällä aikavälillä.
  3. Yhteiskunnan näkökulmasta: Mitä myöhemmin ongelmiin puututaan, sitä syvemmiksi ne ehtivät juurtua. Syvenneet haasteet ovat vaikeampia ja kalliimpia ratkaista, ja ne voivat johtaa pitkäaikaiseen syrjäytymiseen ja pahoinvointiin.

Mitä tulisi tehdä?

Tilanne vaatii nopeita ja päättäväisiä toimenpiteitä. Meidän tulisi palauttaa painopiste sinne, missä se tuottaa eniten hyötyä niin lapsille, perheille kuin yhteiskunnallisesti:

  • Palautetaan painopiste ennaltaehkäisyyn: Perheille on tarjottava tukea jo silloin, kun ensimmäinen pieni huoli herää, ei vasta kriisin iskiessä.
  • Lisätään resursseja avohuollon palveluihin: Tarvitaan lisää osaavaa henkilöstöä, perhetyötä ja tukihenkilöitä, jotta jokainen apua tarvitseva saa sitä ajoissa.
  • Varmistetaan kriteerien läpinäkyvyys ja yhdenmukaisuus: Avun saaminen ei saa riippua siitä, kuka huolta arvioi, vaan tarpeesta.
  • Vahvistetaan kumppanuutta kolmannen sektorin kanssa: Järjestöt ja yksityiset palveluntuottajat, kuten Kasvuväylä Oy, voivat täydentää julkisia palveluja tarjoten joustavia ja vaikuttavia tukimuotoja.
  • Päätöksenteko on pohjattava tietoon: Tilastot eivät valehtele. Tarvitaan poliittista tahtoa reagoida faktoihin ja tehdä tarvittavat muutokset.

Investoimalla varhaiseen tukeen ja ennaltaehkäisyyn rakennamme lapsillemme parempaa tulevaisuutta ja varmistamme samalla kuntien ja hyvinvointialueiden taloudellista kestävyyttä.

Haastatteluja ja ajatuksia nuorten hyvinvoinnista

Sain hiljattain kunnian osallistua maisteriopiskelijan tutkimukseen Dublin City Universityn journalismin ohjelmasta. Hänen opinnäytetyönsä on sarja artikkeleita, jotka käsittelevät nuorten mielenterveyttä Suomessa. Tämän projektin puitteissa minua haastateltiin ja oli hienoa saada olla osa tätä tärkeää kokonaisuutta.

Opiskelija otti minuun yhteyttä huomattuaan mielipidekirjoitukseni “Nuori ei ole hallinnollinen tapaus vaan ihminen” Helsingin Sanomissa. Olin otettu ja iloinen, että sain jakaa ajatuksiani ja kokemuksiani nuorten hyvinvoinnin edistämisestä.

Opiskelijan lopputyössä oli esillä monia inspiroivia ja asiantuntevia näkökulmia ja olin vaikuttunut siitä, kuinka upeiden ammattilaisten joukossa sain olla.

Vaikutukset nuorten hyvinvointiin

Minulla on kokemusta perheisiin, lapsiin ja nuoriin liittyvistä asioista eri tasoilla. Näen, että nykyinen tilanne on seurausta pitkäaikaisesta kehityksestä.

“Olemme toistaneet 1990-luvun laman virheitä ja nyt hallituksen leikkaukset ennaltaehkäisevistä palveluista ovat entistä radikaalimpia ja vaarallisempia. Esimerkiksi synnytysklinikoiden palveluihin on vaikea päästä.”

Tilastollinen onnellisuus

”Maailman onnellisin maa” -ranking perustuu vain tilastoihin eikä ihmisten todellisiin kokemuksiin. Onnellisuus ei heijasta sitä, mitä ihmiset todella tuntevat.

“Kun arvo asetetaan kaikelle rahassa ja leikataan ennaltaehkäisevistä palveluista, seuraa ongelmia. Vaikka ‘terapiatakuu’ kuulostaa hyvältä, se ei tavoita kaikkia, ja monet tarvitsevat enemmän kuin matalan kynnyksen palveluita.”

Annetaan asioiden mennä liian pitkälle, jolloin ongelmat kasvavat liian suuriksi.

Ennaltaehkäisevä työ

Ennaltaehkäisy alkaa jo esinatalisesta hoidosta.

“Tuessa tulisi alkaa välittömästi äitiys- ja lasten klinikapalveluista. Varhainen puuttuminen vähentää kalliiden, intensiivisten palvelujen tarvetta myöhemmin. Kyse ei ole vain rahasta, vaan ihmisten elämästä.”

Yhteiskunnan paineet

Yhteiskunnassa on valtava paine olla jatkuvasti kiireinen ja “tehdä jotain”.

“Meitä arvostetaan sen perusteella, mitä tuotamme tai teemme. Paikallaan oloa tai läsnäoloa ei arvosteta samalla tavalla. Yksilöllisyys on liian korostunutta ja meiltä odotetaan, että menestymme yksin.”

Sukupolvien yli ulottuva trauma

Olen huomannut omassa perhehistoriassani, miten sodan ja muiden vaikeiden aikojen kokemukset kulkeutuvat sukupolvelta toiselle. Äitini lähetettiin lapsena Ruotsiin sotalapseksi, isäni syntyi Helsingin pommitusten aikaan ja isovanhempani kantoivat sodan ja jälleenrakennuksen raskaita taakkoja. Heidän kokemuksiaan ei koskaan kunnolla käsitelty, vaan niitä peitettiin vaikenemisella, kovuudella tai päihteillä.

Tämä kulttuuri jätti jälkensä myös seuraaviin sukupolviin. Kun traumaa ei sanoiteta, se siirtyy eteenpäin, osaksi tapaa olla ja kasvattaa lapsia. Näen, miten tämä ketju jatkuu yhä, vaikka sota-aika tuntuu kaukaiselta.

Nykyhetkessä nämä kokemukset näkyvät esimerkiksi perheissä, joissa tunteista on vaikea puhua, joissa uupumus tai mielenterveyden haasteet siirtyvät vanhemmilta lapsille. Nuoret kantavat usein huolia, joita heidän ei pitäisi joutua kantamaan. Kun arjen turvaa ja tukea ei ole, vanhat haavat alkavat elää uudessa muodossa.

Siksi uskon, että meidän tulisi olla myötätuntoisempia sekä itseämme että toisiamme kohtaan. Vain tunnistamalla ja käsittelemällä menneisyyden kipuja voimme estää niiden siirtymistä eteenpäin ja vahvistaa nuorten hyvinvointia tulevaisuudessa.

Haastatteluni ydin

Lopulta kaiken ytimessä on yksinkertainen viesti: tarvitsemme enemmän inhimillisyyttä.

“Vaikka rahaa tarvitaan yhteiskunnan pyörittämiseen, kaiken ei pitäisi pyöriä rahan ympärillä. Nykyiset hallituksen leikkaukset ovat kauhistuttavia ja kohdistuvat juuri niihin, jotka apua eniten tarvitsevat: opiskelijoihin, vanhuksiin, perheisiin ja lapsiin. Tämän vahingon vaikutukset näkyvät vielä kymmenen vuoden kuluttua ja silloin tilanteen korjaaminen tulee olemaan vieläkin kalliimpaa.”

Pikavoittoja ei ole.

Vajaaravitsemus on inhimillinen ja taloudellinen haaste, johon hallitus ei näytä tarttuvan

Kirjoitin hiljattain mielipidekirjoituksen ikääntyneiden vajaaravitsemuksesta ja sen ehkäisyn tärkeydestä. Tämä kirjoitus on julkaistu sekä Suomenmaa-lehdessä että Länsi-Uusimaassa ja 19.8 myös Helsingin Sanomissa ja Länsiväylässä.

Ikääntyneiden vajaaravitsemus on luultua yleisempi ja usein unohdettu ongelma. Heikentynyt ravitsemustila huonontaa toimintakykyä, lisää sairastumisten ja kaatumisten riskiä sekä johtaa usein ennenaikaiseen laitostumiseen. Kyse ei ole vain inhimillisestä kärsimyksestä, vaan myös merkittävästä kustannustekijästä hyvinvointialueille.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella vajaaravitsemusta seulotaan ja hoidetaan jo joissakin ikääntyneiden palveluissa. Osaamista ja tahtoa on, mutta systemaattinen ja koko aluetta koskeva toimintamalli puuttuu. Laajasti käyttöön otettu seulonta- ja hoitomalli voisi merkittävästi parantaa ikääntyneiden toimintakykyä ja vähentää raskaampien palvelujen tarvetta.

Nyt käsittelyssä oleva hallituksen esitys rahoituslain muuttamisesta (HE 38/2025 vp) toisi mahdollisuuden parantaa hyte-toimien rahoitusta ja vajaaravitsemuksen seulonta olisi juuri sellainen vaikuttava toimenpide, jolla hyvinvointialue voisi saada sekä parempia tuloksia että lisärahoitusta. Länsi-Uusimaa voisi tässä olla edelläkävijä.

Mutta kokonaisuudessaan hallituksen esityksessä on ongelmansa. Hyte-kertoimen kasvattaminen voi käytännössä johtaa siihen, että ennaltaehkäiseviin toimiin pystytään panostamaan vain siellä, missä resursseja jo on. Tämä voi lisätä alueellista eriarvoisuutta ja heikentää haavoittuvimmassa asemassa olevien ikäihmisten asemaa erityisesti haja-asutusalueilla.

Samalla on vaikea ymmärtää valtiovarainministerin esittämiä uusia leikkauksia ja sosiaaliturvaministerin pyyntöjä laatia listoja sosiaaliturvasta leikattavista asioista. Se on järjetöntä ja laiskaa politiikkaa. Inhimillisyydellä ja oikeanlaisilla, vaikuttavilla toimilla saataisiin aikaan parempia säästöjä ja mikä tärkeintä, parempaa elämää ihmisille. Mutta valitettavasti tämä ei tunnu olevan tämän hallituksen todellinen tavoite.

Ikäihmisten vajaaravitsemuksen ehkäisy on esimerkki siitä, miten sekä taloudelliset että inhimilliset hyödyt voidaan saavuttaa yhtä aikaa. Tarvitaan vain tahtoa nähdä kokonaisuus ja sijoittaa ennaltaehkäisyyn siellä, missä sen vaikutukset olisivat suurimmat.

Voit lukea mielipidekirjoitukseni Suomenmaasta alta olevasta linkistä ja Länsi-Uusimaan 14.8.2025 ilmestyneestä näköis- sekä printtilehdestä sekä 19.8 ilmestyneestä Helsingin Sanomista.

Lukijalta: Vajaaravitsemuksen seulonnalla terveyden lisäksi säästöjä – voiko hallituksen hyte-esitys lisätä eriarvoisuutta hyötyjen sijaan?

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011419859.html

https://www.lansivayla.fi/paakirjoitus-mielipide/8764827?fbclid=IwdGRjcAMaPV1leHRuA2FlbQIxMQABHjSWMLAQN66ymH3fw0WmpqFRIsrVX7gTfpBXw3qS5zu6Jk2BV8E8GQrQTg-1_aem_4oFuX6M9hNV_VquRwZhcpw

Ministeri Purra ja 900 miljoonan järjettömät leikkaukset, miksi ei käytä järkeä ja säästä miljardeja?

Valtiovarainministeri Riikka Purra on jälleen otsikoissa 900 miljoonan euron leikkauslistallaan. Perustelut ovat tutut: valtio velkaantuu ja menoja on karsittava. Mutta kun katsoo tarkemmin, mihin tämä ”säästö” oikein kohdistuu ja mitä vaihtoehtoja meillä olisi, herää kysymys onko kyse todellisesta taloudenpidosta vai silkasta laiskuudesta etsiä fiksumpia ratkaisuja?

Fakta: Vajaaravitsemuksen ehkäisy säästäisi enemmän kuin Purra leikkaa

Tutkimusnäyttö on selkeää: jos vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito otettaisiin osaksi ikääntyneiden hoitopolkua koko Suomessa, säästöt olisivat arviolta 600 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä ei ole mutu-arvio, vaan laskelma, joka perustuu sairaalajaksojen lyhenemiseen, komplikaatioiden vähenemiseen ja hoivan tarpeen pienenemiseen. Vajaaravitsemus pidentää toipumista, lisää kaatumisia, infektioita ja kuolleisuutta ja maksaa yhteiskunnalle valtavasti.

Toisin sanoen: pelkästään ikääntyneiden kohdalla voisimme säästää kaksi kolmasosaa Purran leikkauslistan summasta ilman, että kukaan menettäisi tukia, hoivaa tai toimeentuloa vaan päinvastoin, ihmisten terveys paranisi.

Ja jos laajennettaisiin… miljardisäästöt!

Jos vajaaravitsemuksen ehkäisy ja hoito ulotettaisiin myös muihin riskiryhmiin esimerkiksi vajaaravitsemusriskissä oleviin lapsiin, syöpäsairaisiin ja muihin pitkäaikaissairaisiin, säästöt nousisivat miljardiluokkaan. Vajaaravitsemuksen ehkäisy vähentää sairaalahoitoja, nopeuttaa kuntoutumista ja pienentää terveydenhuollon kokonaismenoja merkittävästi.

Miksi ei tehdä näin?

Syy ei ole tiedon puutteessa. Kaikki nämä luvut ovat olemassa, ja asiantuntijat ovat puhuneet tästä jo vuosia. Ongelma on poliittinen ja asenteellinen. On helpompaa ”leikata sieltä ja täältä” kuin oikeasti muuttaa järjestelmää ja investoida ehkäisyyn. Ehkäisy ei sovi poliittiseen pikavoittojen logiikkaan, vaikka se olisi pitkässä juoksussa taloudellisesti ja inhimillisesti ylivoimainen ratkaisu.

Lopuksi

Purran 900 miljoonan euron leikkaukset eivät ole merkki rohkeasta talouspolitiikasta, vaan kyvyttömyydestä nähdä pidemmälle kuin seuraavan budjettivuoden loppuun. Jos haluaisimme oikeasti säästää rahaa ja samalla parantaa suomalaisten terveyttä, ottaisimme vajaaravitsemuksen ehkäisyn ja hoidon kunnolla käyttöön aluksi ikääntyneillä ja pian kaikilla riskiryhmillä. Silloin puhuisimme miljardisäästöistä, emme miljardileikkauksista.

Lähteet

  • Alanne, S., ym. (2020). Vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito ikääntyneiden hoitopolussa – kustannusvaikutusten arviointi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
  • Stratton, R.J., Green, C.J., & Elia, M. (2003). Disease-related malnutrition: an evidence-based approach to treatment. CABI Publishing.
  • Freijer, K., ym. (2013). The economic costs of disease related malnutrition. Clinical Nutrition, 32(1), 136–141.