vanhemmuus – Sivu 2 – Lotta Paakkunainen

Kun terveydenhuollon maksu nousee, kuka maksaa ja mitä siitä oikeasti säästyy?

Hallituksen uudet sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut ovat herättäneet keskustelua erityisesti raskaudenkeskeytysten maksuista. Aborttimaksu on kuitenkin vain yksi osa paljon suurempaa kokonaisuutta.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan uusia erityistutkimusmaksuja sekä leikkaus- ja toimenpidemaksuja. Lisäksi joitakin nykyisiä maksuja korotetaan. Erityistutkimuksesta voitaisiin periä enintään 60,30 euroa ja leikkaus- ja toimenpidemaksusta enintään 264,10 euroa. Uudet maksut on tarkoitus ottaa käyttöön 1.3.2027.

Aborttikeskustelussa on tärkeää huomata, ettei kyse ole aborttioikeuden muuttamisesta, mutta kyse on silti rahasta ja raha vaikuttaa siihen, kuinka helposti ihminen tosiasiassa pystyy käyttämään terveyspalveluja.

Siksi halusin katsoa asiaa hieman pidemmälle kuin yksittäisen maksun kautta.

Mitä asiakasmaksujen korotukset tarkoittavat naisille? Entä pienituloisille? Kuinka moni ihminen joutuu maksukaton piiriin? Onko kyse oikeasti säästöstä vai ennen kaikkea siitä, että rahaa siirtyy asiakkaiden maksettavaksi? Ja ennen kaikkea pohdin, että onko näiden vaikutuksia arvioitu riittävästi?

STM:n syyskuussa julkaisema muistio antaa näihin kysymyksiin paljon tietoa, mutta myös uusia kysymyksiä.

STM on arvioinut vaikutuksia

Ensimmäinen tarkennus on paikallaan, sillä aiemmin saattoi syntyä kuva, ettei hallitus olisi arvioinut asiakasmaksujen sukupuolivaikutuksia. Se ei pidä täysin paikkaansa.

Sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt erillisen jopa seitsemän sivun muistion, jossa arvioidaan Orpon hallituskaudella tehtyjen asiakasmaksulainsäädännön muutosten yhteisvaikutuksia.

Arvio on tehty SISU-mikrosimulointimallin SOTE-SISU-laajennuksella. Mallissa on hyödynnetty THL:n hoitoilmoitusrekistereihin perustuvia vuoden 2022 palvelunkäyttötietoja, jotka kattavat noin 800 000 suomalaisen tiedot.

Päätöksiä pitääkin tehdä tiedon perusteella, mutta vaikutusten arviointi ei tarkoita sitä, että kaikki vaikutukset olisi arvioitu.

Maksut nousevat hieman useammin naisilla kuin miehillä

STM:n oma laskelma osoittaa, että hallituskauden asiakasmaksumuutokset kohdistuvat naisiin hieman miehiä yleisemmin.

Miehistä noin 45 prosentilla asiakasmaksut kasvaisivat, tarkoittaen sitä, että naisista vastaava osuus on noin 55 prosenttia.

Kun tarkastellaan yli sadan euron vuosittaista maksujen kasvua, ero säilyy:

miehistä noin 15 prosentilla maksut kasvaisivat yli 100 euroa vuodessa
naisista noin 19 prosentilla.

STM itse toteaa, että naisten terveyspalvelujen käyttö on useista syistä miehiä yleisempää. Ikäjakauma selittää osan erosta, mutta ei kaikkea.

Tämä on tasa-arvon kannalta olennainen havainto.

Maksu voi olla lain näkökulmasta kaikille sama, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, että sen vaikutus olisi kaikille sama.

Muodollisesti sama maksu ei aina tuota käytännössä samanlaista vaikutusta.

Entä pienituloiset?

STM:n arvio on tässäkin kiinnostava, sillä kun tarkastellaan euromääräistä vaikutusta, asiakasmaksujen muutokset kohdistuvat yleisemmin pienituloisiin tulokymmenyksiin, kaikkein pienituloisinta tulokymmenystä lukuun ottamatta.

Kun vaikutusta tarkastellaan suhteessa käytettävissä oleviin tuloihin, vaikutus on suurin alimmassa tulokymmenyksessä ja pienenee tulojen kasvaessa.

STM arvioi, että muutoksen vaikutus käytettävissä oleviin tuloihin on keskimäärin enintään noin 0,4 prosenttiyksikköä. Tämä keskimääräinen luku ei kuitenkaan kerro kaikkea. Jos ihmisellä on hyvä toimeentulo, sadan tai kahdensadan euron vuosittainen lisämaksu on eri asia kuin ihmiselle, jolla rahat eivät tahdo riittää ruokaan, lääkkeisiin, asumiseen ja muihin välttämättömiin menoihin.

Siksi asiakasmaksujen tasa-arvovaikutusta ei pitäisi arvioida vain keskiarvoilla.

Miten maksujen korotukset kohdistuvat pienituloisiin naisiin?

STM:n muistio kertoo meille sukupuolivaikutuksen ja tulovaikutuksen erikseen, mutta se ei kuitenkaan tuo esiin yhtä tarkkaa ristiintaulukointia siitä, miten esimerkiksi pienituloisten naisten ja pienituloisten miesten maksut muuttuvat. Tämä on oleellista, jos haluamme arvioida tasa-arvoa kunnolla.

330 000 ihmistä saavuttaisi maksukaton

Yksi STM:n muistion kiinnostavimmista luvuista liittyy terveydenhuollon maksukattoon. Ilman hallituskauden asiakasmaksumuutoksia maksukaton arvioidaan täyttyvän vuoden aikana noin 160 000 ihmisellä eli 2,9 prosentilla väestöstä. Hallituskauden asiakasmaksumuutosten jälkeen maksukaton arvioidaan täyttyvän noin 330 000 ihmisellä eli 6 prosentilla väestöstä.

Toisin sanoen maksukaton vuosittain saavuttavien ihmisten määrä yli kaksinkertaistuisi.

Maksukatto on tarkoitettu suojaamaan paljon palveluja tarvitsevia ihmisiä. Kun maksut nousevat, yhä useampi ihminen saavuttaa katon. Maksukatto ei siis poista sitä tosiasiaa, että ennen katon täyttymistä ihmiselle voi syntyä huomattava määrä maksuja ja samalla on muistettava, että nykyjärjestelmässä asiakkaan pitää itse seurata maksukaton täyttymistä ja ilmoittaa siitä hyvinvointialueelle. STM toteaa itse muistiossaan, että kaikki asiakkaat eivät välttämättä huomaa maksukaton täyttymistä.

Tähän ollaan valmistelemassa muutosta, mutta se ei vielä ratkaise tämänhetkistä ongelmaa.

Onko tämä säästö?

Hallituksen esityksessä todetaan, että muutoksilla pyritään parantamaan julkisen talouden kestävyyttä, mutta asiakasmaksujen korottaminen ei ole sama asia kuin menojen leikkaaminen.

Se on asiakasmaksutulojen lisäämistä.

STM:n yhteisvaikutusmuistiossa vuoden 2024 päätettyjen asiakasmaksukorotusten arvioitu vaikutus maksukertymään on 150 miljoonaa euroa. Sosiaalihuoltolain uudistukseen liittyvien tulosidonnaisten maksujen muutosten arvioitu vaikutus on 15 miljoonaa euroa.

Vuoden 2026 kehysriihessä päätettyjen uusien terveydenhuollon asiakasmaksujen ja korotusten arvioitu vaikutus maksukertymään on 97 miljoonaa euroa vuodessa, kun tarkastelu tehdään vuoden 2027 tasossa.

Tämä tarkoittaa, että kyse on merkittävästä asiakasmaksutulojen lisäyksestä.

97 miljoonaa euroa lisää asiakasmaksuja ei tarkoita 97 miljoonaa euroa säästyneitä sote-menoja.

Palvelu itsessään pitää edelleen järjestää ja tuottaa.

Lääkäri, hoitaja, leikkaussali, tutkimuslaite, anestesia, laboratorio ja muu hoito maksavat edelleen saman verran tai lähes saman verran riippumatta siitä, maksaako asiakas palvelusta 0 euroa, 60 euroa tai 264 euroa.

Asiakasmaksu muuttaa ennen kaikkea sitä, kuka maksaa osan kustannuksesta.

Kyse on ennen kaikkea julkisen rahoituksen ja asiakasrahoituksen välisestä siirtymästä, ei automaattisesti palvelutuotannon säästöstä.

Mutta lisääkö tämä edes täysimääräisesti julkisen talouden tuloja?

Kun asiakasmaksuja korotetaan, kaikki laskennallinen maksukertymä ei välttämättä toteudu täysimääräisenä, sillä maksukatto rajoittaa joidenkin asiakkaiden maksuja, lisäksi asiakasmaksuihin liittyy maksamatta jääviä laskuja ja muita käytännön ongelmia.

STM:n laskelma ei ota huomioon sitä, että ihmisten käyttäytyminen voi muuttua.

STM käyttää ns. staattista arviota. Mallissa oletetaan, että palvelujen käyttö pysyy samana, vaikka maksut nousevat. Muutosten oletetaan tulevan voimaan ikään kuin yhdessä yössä ja olevan koko vuoden täysimääräisesti voimassa.

Todellisuudessa ihminen voi ajatella, että ”en mene tällä kertaa lääkäriin, koska minulla ei ole varaa,” tai ”katson vielä, jos tämä vaiva menisi itsestään ohi,” tai ”en pysty maksamaan tätä nyt.”

Jos näin tapahtuu, asiakasmaksukertymä ei välttämättä kasva hallituksen laskelman mukaisesti ja silloin syntyy toinen riski siitä, että hoitoon hakeutuminen lykkääntyy ja hoito/hoitotoimenpiteet muuttuvat raskaammiksi (eli kalliimmiksi).

Asiakasmaksu voi siis muuttua myöhemmäksi kustannukseksi

Tämä on terveydenhuollon talouden kannalta olennainen asia.

Jos ihminen hakee hoitoa ajoissa, ongelma voidaan ehkä hoitaa pienellä toimenpiteellä, lääkkeellä, ohjauksella tai lyhyellä käynnillä. Jos hoito lykkääntyy, seurauksena voi olla raskaampi hoito, päivystyskäynti, sairaalahoito, pidempi sairausloma tai työkyvyn heikkeneminen.

STM:n yhteisvaikutusmuistio ei arvioi näitä käyttäytymisvaikutuksia. Se ei siis pysty vastaamaan siihen, kuinka paljon maksujen korotukset vähentävät palvelujen käyttöä tai kuinka paljon mahdollinen hoitoon hakeutumisen lykkääntyminen myöhemmin lisää raskaampien palvelujen tarvetta.

Mikä on asiakasmaksujen nettovaikutus julkiselle taloudelle, kun huomioon otetaan maksukatto, maksamatta jäävät maksut, mahdollinen palvelujen käytön väheneminen ja mahdollinen raskaampien palvelujen tarpeen kasvu?

Tähän pelkkä 97 miljoonan euron maksukertymä ei vastaa.

Erityisen ongelmallinen on se, mitä vaikutusarvioinnissa ei pystytä näkemään

STM:n arviointi on ihan hyödyllinen, mutta siinä on rajansa ja se perustuu vuoden 2022 palvelunkäyttötietoihin, eikä se huomioi ihmisten käyttäytymisen muutoksia. Se tarkastelee muutoksia vuoden 2027 tasolla tilanteessa, jossa kaikki muutokset olisivat voimassa koko vuoden ja se tarkastelee hallituskauden asiakasmaksujen yhteisvaikutusta, ei jokaisen yksittäisen maksun kaikkia erityisiä vaikutuksia.

Tämä on tärkeää esimerkiksi aborttimaksujen kohdalla.

Abortti on tässä enemmän kuin yksi maksuluokka

Hallituksen esityksessä uusi leikkaus- ja toimenpidemaksu voisi olla enintään 264,10 euroa. Uudet maksut kerryttäisivät maksukattoa. Maksua ei kuitenkaan perittäisi esimerkiksi sellaisista toimenpiteistä, joiden tarve on suorassa yhteydessä synnytykseen tai tietyistä raskauteen liittyvistä komplikaatioista.

Tässä tulee esiin kysymys naisten asemasta.

Raskaus, synnytys, keskenmeno ja raskaudenkeskeytys ovat palveluja, joiden käyttäjät ovat biologisista syistä pääosin naisia ja muita raskautuvia henkilöitä.

Siksi asiakasmaksupäätös ei ole sukupuolivaikutuksiltaan täysin neutraali, vaikka itse maksu olisi kirjoitettu sukupuolineutraaliksi.

En väitä, että jokainen maksu olisi automaattisesti tasa-arvon vastainen, mutta jos STM:n oma arvio osoittaa jo koko asiakasmaksupaketin kohdistuvan naisiin hieman miehiä useammin, mietin vain, että miten yksittäiset lisääntymisterveyteen liittyvät maksut vaikuttavat tähän kokonaisuuteen.

Erityisesti haluaisin tietää, onko uuden leikkaus- ja toimenpidemaksun osalta arvioitu erikseen:

kuinka suuri osa maksusta kohdistuu naisiin
kuinka suuri osa liittyy lisääntymisterveyteen
kuinka suuri osa kohdistuu pienituloisiin
onko vaikutusta arvioitu yhdessä sukupuolen ja tulotason kanssa
voiko maksu muodostaa käytännössä taloudellisen kynnyksen hoitoon hakeutumiselle.

Näitä kysymyksiä ei STM:n yhteisvaikutusmuistio ratkaise.

Uudellamaalla ratkaisu ei ole aivan sama kuin muualla Suomessa

Aborttimaksujen keskustelussa on hyvä huomata vielä se, että valtakunnallinen lainsäädäntö ja käytännön asiakasmaksu eivät ole aivan sama asia.

Valtio säätää asiakasmaksujen perusteista ja enimmäismääristä, mutta hyvinvointialueet päättävät omista asiakasmaksuistaan lain sallimissa rajoissa. Asiakasmaksuja ei siis automaattisesti peritä aina lain sallimaan enimmäismäärään saakka.

Uudellamaalla tilanne on vielä hieman erilainen. Helsinki ja neljä Uudenmaan hyvinvointialuetta, eli Länsi-Uusimaa, Keski-Uusimaa, Itä-Uusimaa ja Vantaa-Kerava, järjestävät perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelut kukin itse, mutta erikoissairaanhoidosta vastaa HUS-yhtymä. Siksi esimerkiksi raskaudenkeskeytykseen liittyvä mahdollinen asiakasmaksu kuuluu Uudellamaalla HUSin päätöksenteon piiriin.

Tällä hetkellä HUSin omassa hinnastossa päiväkirurgisen toimenpiteen maksu on 233,80 euroa. HUS kertoo myös, että päiväkirurgian maksu peritään toimenpiteestä, joka tehdään leikkaussalissa ja joka edellyttää esimerkiksi yleisanestesiaa, laajaa puudutusta tai suonensisäisesti annettavaa lääkitystä.

Nyt Helsingin pormestari Daniel Sazonov on Helsingin edustajien kautta lähtenyt tavoittelemaan HUSissa ratkaisua, jossa kaikista aborteista luovuttaisiin perimästä asiakasmaksua. Tämä on tärkeä ero valtakunnalliseen keskusteluun siinä, että vaikka eduskunta hyväksyisi lainsäädännön, joka mahdollistaa maksun perimisen, HUS voisi omassa päätöksenteossaan päättää olla perimättä sitä.

Jos asiakasmaksu on lainsäädännön mukaan mahdollinen mutta sen periminen ei ole pakollista, miksi raskaudenkeskeytyksestä pitäisi periä maksu lainkaan?

HUSin kohdalla tätä kysymystä on nyt mahdollista tarkastella myös käytännössä.

Uudellamaalla voidaan tehdä oma ratkaisu

Tässä on myös laajempi periaatteellinen kysymys, jota pohdin alueellisesta tasa-arvonäkökulmasta. Jos asiakasmaksuista päätetään hyvinvointialueilla erikseen, voi syntyä tilanne, jossa saman terveyspalvelun hinta riippuu siitä, missä päin Suomea ihminen asuu.

Uudellamaalla taas HUSin järjestämä erikoissairaanhoito muodostaa oman kokonaisuutensa. Tämä tarkoittaa, että valtakunnallinen asiakasmaksulainsäädäntö määrittelee rajat, mutta poliittista harkintaa jää myös alueelliselle tasolle.

Minusta tätä päätösvaltaa pitäisi käyttää erityisen harkitusti silloin, kun kyse on palveluista, joiden käyttäjät ovat pääosin naisia ja joissa palvelun tarve liittyy lisääntymisterveyteen.

HUSin päätös olisi myös tasa-arvopäätös

Jos HUS päättäisi olla perimättä abortista asiakasmaksua, se ei poistaisi valtakunnalliseen asiakasmaksupolitiikkaan liittyviä ongelmia. Se kuitenkin poistaisi yhden konkreettisen taloudellisen esteen lisääntymisterveyden palvelusta. Samalla se olisi esimerkki siitä, että hyvinvointialueilla ja HUSissa voidaan käyttää omaa päätösvaltaa myös tasa-arvovaikutusten huomioimiseen. Tämä ei tarkoita, että kaikista terveyspalveluista pitäisi tehdä maksuttomia, mutta silloin kun päätetään asiakasmaksuista, pitäisi kysyä myös sitä, että mihin palveluun maksu kohdistuu? Kuka sitä käyttää? Millainen taloudellinen asema käyttäjillä on? Voiko maksu vaikuttaa palvelun käyttämiseen? Ja onko maksulla sukupuolivaikutuksia?

Kyllä nämä kysymykset koskevat myös HUSia ja kun HUS päättää omasta asiakasmaksuhinnastostaan ja tässä palataan STM:n omaan vaikutusarvioon.

Kun ministeriön laskelman mukaan asiakasmaksujen korotukset kohdistuvat jo kokonaisuutena naisiin hieman miehiä useammin (55 prosenttiin naisista ja 45 prosenttiin miehistä) ei ole yhdentekevää, millaisia ratkaisuja tehdään nimenomaan naisten lisääntymisterveyteen liittyvissä palveluissa. Tasa-arvo ei synny vain siitä, että laki on kaikille sama.

Tasa-arvoa on myös se, ettei ihmisen taloudellinen asema muodostu esteeksi palvelulle, jota hän tarvitsee ja johon hänellä on oikeus.

Tasa-arvo ei tarkoita vain samaa euromäärää

Jos kaikilta peritään sama 100 euron maksu, sääntö on muodollisesti sama, mutta 100 euroa ei ole sama asia henkilölle, jolla on 5 000 euron kuukausitulot kuin henkilölle, jonka käytettävissä olevat tulot ovat muutamia satoja euroja kuukaudessa. Samoin terveydenhuollon maksu ei kohdistu sukupuoliin samalla tavalla, jos toinen sukupuoli käyttää kyseisiä palveluja enemmän.

STM:n oma aineisto osoittaa tämän.

Naisista 55 prosentilla asiakasmaksujen arvioidaan kasvavan, miehistä 45 prosentilla. Yli sadan euron maksujen kasvua arvioidaan naisille 19 prosentille ja miehille 15 prosentille.

Tämä ei ole mielipide. Se on STM:n oma vaikutusarvio.

Kahdeksan asiaa, jotka pitäisi nähdä yhdessä

Kun asiakasmaksukokonaisuutta tarkastelee kokonaisuutena, nousee esiin ainakin kahdeksan kysymystä.

1. Vaikutuksia on arvioitu, jotenkin.

STM:n mikrosimulointi antaa tietoa siitä, keihin maksujen korotukset kohdistuvat.

2. Sukupuolivaikutus on olemassa.

Maksut kasvavat hieman useammin naisilla kuin miehillä. Naisista 55 prosentilla ja miehistä 45 prosentilla maksut kasvaisivat.

3. Pienituloiset kantavat suhteellisesti suurempaa taakkaa.

Vaikutus käytettävissä oleviin tuloihin on suurin alimmassa tulokymmenyksessä.

4. Maksukaton saavuttavien määrä kasvaa voimakkaasti.

STM arvioi määrän kasvavan noin 160 000 ihmisestä 330 000 ihmiseen vuodessa. Osuus väestöstä nousisi 2,9 prosentista kuuteen prosenttiin.

5. 97 miljoonaa euroa ei ole sama asia kuin 97 miljoonan euron säästö.

Se on vuoden 2027 tasossa arvioitu asiakasmaksukertymän kasvu vuoden 2026 kehysriihen päättämistä terveydenhuollon maksumuutoksista.

6. Laskelma ei huomioi ihmisten käyttäytymisen muutoksia.

Jos ihmiset vähentävät palvelujen käyttöä maksujen vuoksi, todellinen maksukertymä ja terveysvaikutukset voivat poiketa laskelmasta.

7. Tasa-arvovaikutusta ei ole viety kaikilta osin riittävän pitkälle.

STM kertoo sukupuoli- ja tulovaikutukset erikseen, mutta esimerkiksi pienituloisten naisten ja miesten vaikutuksia ei tästä yhteisvaikutusmuistiosta saada näkyviin.

8. Kaikkia hallituskauden asiakasmaksumuutoksia ei edes ole mukana muistion laskelmissa.

Muistiossa ei ole arvioitu esimerkiksi uusia kuolemansyyn selvittämisen ja vainajan säilyttämisen maksuja eikä käyttämättä jätetystä palvelusta perittävän maksun korotusta. STM arvioi kuitenkin näiden ulkopuolelle jätettyjen muutosten vaikutusten olevan huomattavasti pienempiä kuin mukana olevien kolmen pääkokonaisuuden.

Entä ne kaikkein tärkeimmät kysymykset?

Minusta eduskunnassa pitäisi nyt kysyä muutakin kuin sitä, paljonko yksi maksu on.

Kuinka paljon hallitus todella odottaa saavansa rahaa asiakasmaksujen korotuksilla sen jälkeen, kun huomioidaan maksukatto, maksamatta jäävät maksut ja mahdollinen palvelujen käytön väheneminen?

Onko arvioitu, kuinka paljon hoitoon hakeutumisen lykkääntyminen lisää myöhemmin raskaampien palvelujen käyttöä?

Onko arvioitu erikseen pienituloisten naisten asemaa?

Onko lisääntymisterveyteen kohdistuvista maksuista tehty oma sukupuolivaikutusten arviointi?

Onko arvioitu, kuinka paljon asiakasmaksujen korotukset lisäävät toimeentulotuen tarvetta?

Kuinka moni ihminen jättää palvelun käyttämättä hinnan vuoksi?

Onko asiakasmaksujen korottaminen todella julkisen talouden säästö, jos samalla riski hoidon lykkääntymisestä ja myöhemmin tarvittavista raskaammista palveluista kasvaa?

Näihin kysymyksiin pelkkä asiakasmaksujen kertymää koskeva laskelma ei riitä vastaamaan.

Terveydenhuolto ei ole vain menoerä

Julkisessa taloudessa on helppo katsoa yhtä saraketta: paljonko tästä saadaan lisää tuloja?

Terveydenhuollossa pitäisi katsoa myös toista saraketta:

mitä tapahtuu, jos ihminen ei saa tarvitsemaansa hoitoa ajoissa?

Ennaltaehkäisy, varhainen hoito ja helposti saavutettavat palvelut maksavat nekin rahaa, mutta vielä kalliimmaksi voi tulla se, että ihminen joutuu myöhemmin päivystykseen, sairaalahoitoon tai pitkäaikaiseen palveluun siksi, että apua ei haettu ajoissa. Tämän vuoksi asiakasmaksupolitiikkaa ei pitäisi tarkastella vain tulonhankintana, vaan terveyspolitiikkana, sosiaalipolitiikkana, tasa-arvopolitiikkana ja julkisen talouden politiikkana.

Maksu ei saa muodostua hoidon esteeksi

Minusta Suomessa pitää voida pitää kiinni siitä, että ihmisen pitää saada tarvitsemansa terveydenhuolto riippumatta siitä, onko hänellä juuri sillä hetkellä varaa maksaa siitä. Asiakasmaksu ei saa olla portti, jonka kohdalla pienituloinen ihminen joutuu miettimään, voiko hän mennä hoitoon, eikä lisääntymisterveyteen liittyvien palvelujen kohdalla pitäisi syntyä tilannetta, jossa ihmisen tosiasiallinen mahdollisuus käyttää palvelua riippuu hänen lompakostaan.

Haluan tietää, mitä nämä päätökset tarkoittavat naisille, miehille, pienituloisille, ikääntyneille, paljon palveluja tarvitseville ja niille ihmisille, joiden terveys on jo valmiiksi heikommassa asemassa.

Haluan tietää myös, mitä tapahtuu viiden vuoden päästä, jos ihminen jättää hoidon tänään väliin 60 tai 260 euron maksun vuoksi.

Sillä lopulta kysymys ei ole vain siitä, kuinka paljon hyvinvointialue saa asiakkaalta rahaa.

Kysymys on siitä, saako ihminen oikea-aikaista hoitoa silloin, kun hän sitä tarvitsee ja siitä, onko Suomessa terveydenhuolto aidosti yhdenvertaista, vai vain muodollisesti samanlaista kaikille.

Lähteet:

MUISTIO_20260921112533.PDF

Hallituksen neuvottelut budjetista – Valtioneuvosto

Hallituksessa puhkesi elokuussa kiista aborttimaksuista KD:n ja RKP:n välille | Uutisia lyhyesti | Yle

Hallituksessa oli aborteista riita, joka on lähinnä periaatteellinen | HS.fi

Oppositio tyrmistyi aborttimaksusta | MTV Uutiset

Anders Adlercreutz puolustaa hallituksen aborttilinjaa – Ilta-Sanomat

Sazonov: Helsinki ohjeistaa Husia lupumaan kaikkien aborttien maksuista | HS.fi

Mentäisiinkö jo eteenpäin?

Osallistuimme tällä viikolla Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen luottamushenkilöille suunnattuun syysseminaariin, jossa käsiteltiin hyvinvointialueen tilannetta, kehitystä ja tulevaisuutta. Päivä sisälsi paljon asiaa ja myös hyviä näkökulmia tulevaisuuteen. Aluevaltuuston puheenjohtajan puheenvuorossa oli kiinnostavia näkökulmia ja myöhemmin professori Paulus Torkki nosti esiin tärkeän teeman: siirtymisen järjestelmälähtöisestä toimintamallista aidosti asiakaslähtöiseen toimintaan.

Aamupäivän aikana vähän tuskastutti, sillä aluehallituksen puheenjohtajan ja hyvinvointialuejohtajan puheenvuoroissa palattiin tuttuun tapaan siihen, mistä hyvinvointialueelle lähdettiin, mitä matkan varrella on tapahtunut ja missä olemme nyt. Samat teemat, samat diat, samat lähtökohdat.

Hyvinvointialuejohtaja tosin rikkoi kaavaa hieman. Tällä kertaa katsottiin taaksepäin jopa vuoteen 1977 asti.

Mentäisiinkö jo eteenpäin?

Kyse ei oikeastaan ole yksittäisestä seminaarista. Kyse on toimintakulttuurista.

Totta kai historia pitää tuntea, sillä on tärkeää ymmärtää, mistä hyvinvointialueelle on tultu ja mitä matkan varrella on tapahtunut, mutta jos luottamushenkilötilaisuudesta toiseen käytämme suuren osan ajastamme saman historian kertaamiseen, jää vähemmän aikaa sille kaikkein tärkeimmälle, eli mitä teemme seuraavaksi?

Millaisia palveluja haluamme rakentaa? Miten mittaamme onnistumista? Miten päätökset näkyvät ihmisten arjessa? Ja miten varmistamme, että tavoitteet eivät jää vain strategioihin ja esityskalvoihin?

Juuri tähän Paulus Torkki mielestäni johdatti puheenvuorossaan. Hän kuvasi hyvin siirtymää järjestelmälähtöisestä toiminnasta asiakaslähtöisyyteen. Asiakaslähtöisyyttä ei rakenneta organisaation näkökulmasta, vaan asiakkaan kokemuksesta käsin. Se tarkoittaa asiakasymmärryksen systemaattista keräämistä, asiakaskokemuksen mittaamista, sujuvaa yhteyden saamista palveluihin, asiakaslähtöisiä tavoitteita ja niiden seurantaa sekä asiakkaan valinnanmahdollisuuksien vahvistamista.

Nämä ovat hyviä tavoitteita, mutta ovatko kaikki hyvinvointialueen tavoitteet käytännössä keskenään linjassa, vai syntyykö niiden välille ristiriitoja silloin, kun päätöksiä tehdään arjessa?

Strategiassa voi samaan aikaan olla tavoitteena asiakaslähtöisyys, palvelujen saatavuuden parantaminen, henkilöstön hyvinvointi, palvelujen uudistaminen ja talouden tasapainottaminen ja jokainen näistä on tärkeä tavoite. Haaste syntyy silloin, jos kaikkia ei voida toteuttaa samanaikaisesti ja silloin ratkaisevaksi kysymykseksi nousee se, mikä tavoite lopulta ohjaa päätöksentekoa.

Tämä näkyy konkreettisesti esimerkiksi lastensuojelussa. Samalla kun tavoitteena on vähentää raskaampien palvelujen, kuten laitoshoidon, tarvetta, säästöjä haetaan myös ostopalveluista ja ennaltaehkäisevistä palveluista. Palvelujen tarve ei kuitenkaan ole kadonnut. Jos omaa palvelutuotantoa ei vielä ole riittävästi ja palvelujen kysyntä pysyy ennallaan, miten yhtälö ratkaistaan?

Paulus Torkki nosti esiin kohdennetun ennaltaehkäisyn merkityksen ja ajattelen sen olevan hyvän esimerkin siitä keskustelusta, jota tarvitsisimme enemmän. Mihin kannattaa panostaa? Mitä vaikutuksia sillä tavoitellaan ja miten tiedämme, että panostus todella toimii?

Sama kysymys koskee kaikkea hyvinvointialueen toimintaa.

Jos tavoitteena on asiakaslähtöisyys, meidän pitäisi arvioida päätöksiä nykyistä enemmän asiakkaan näkökulmasta. Saako ihminen tarvitsemansa palvelun? Pääseekö hän palveluun oikeaan aikaan? Onko yhteydenotto helppoa? Onko palvelu vaikuttavaa? Ja mitä tapahtuu silloin, jos palvelua ei ole saatavilla?

Näistä kysymyksistä tarvitsisimme enemmän keskustelua myös luottamushenkilöiden seminaareissa.

Vähemmän siitä, miten tähän on tultu ja enemmän siitä, mihin olemme menossa ja ennen kaikkea siitä, miten sinne päästään.

Hyvinvointialueen seuraava kehitysaskel ei mielestäni ole uuden historian kirjoittaminen vaan kyky käydä rohkeampaa keskustelua tulevaisuudesta, vaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista.

Historiaa ei tarvitse unohtaa, mutta päätöksenteon tehtävä on rakentaa tulevaa.

Mentäisiinkö jo eteenpäin?

Jos kerran haluamme uudistaa palveluita asiakaslähtöisiksi, eikö myös luottamushenkilöiden työskentelyn pitäisi olla tulevaisuuslähtöistä? Asiakas ei hyödy siitä, että päätöksentekijät käyttävät suuren osan yhteisestä ajastaan menneisyyden läpikäyntiin. Asiakasta kiinnostaa, saako hän tarvitsemansa palvelun oikeaan aikaan, oikeassa paikassa ja oikealla tavalla. Sama ristiriita näkyy myös käytännön päätöksenteossa.

Lapsi ei ole syyllinen hätäänsä

Lohjalla tapahtunut epäilty koulusurman yritys on järkyttänyt meitä kaikkia. Tapaukseen liittyvien tietojen mukaan alaikäinen nuori oli yrittänyt sytyttää koulurakennuksen tuleen, hänen hallustaan löytyi teräase, sytytysvälineitä ja manifesti ja hän kertoi itse yrittäneensä koulusurmaa. Lisäksi hän yritti vahingoittaa itseään.

Tapahtuneessa on kyse vakavasta rikosepäilystä, eikä teon vakavuutta pidä vähätellä. Samalla tällaisissa tilanteissa meidän on mielestäni mietittävä ja punnittava se, että onko kyse ainoastaan rikosoikeudellisesta asiasta vai myös lapsen vakavasta pahoinvoinnista, johon yhteiskunnan olisi pitänyt pystyä vastaamaan ennen kuin tilanne kärjistyi näin pitkälle.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan kaikissa lasta koskevissa toimissa lapsen etu on asetettava ensisijaiseksi harkintaperusteeksi. Lapsella on oikeus suojeluun, kehitykseen, terveyteen ja tarvitsemiinsa palveluihin. Kun alaikäinen suunnittelee vakavaa väkivallantekoa tai yrittää vahingoittaa itseään, on perusteltua pohtia, pitäisikö keskustelun keskiössä rikosepäilyn lisäksi olla myös kiireellinen hoitoarvio, mielenterveyden tuki ja lapsen kokonaistilanteen selvittäminen.

Minä ajattelen, että tämäkin teko oli ennen kaikkea hätähuuto.

Lapsi tai nuori ei ole syyllinen omaan hätäänsä. Hän ei ole syypää siihen, millaisissa olosuhteissa kasvaa, millaisia kokemuksia kohtaa tai miten yksinäisyys, pahoinvointi, mielenterveyden haasteet tai turvattomuus hänen elämässään kasaantuvat. Vastuu kuuluu aikuisille ja yhteiskunnalle. Meidän tehtävämme on nähdä, kuulla ja auttaa ajoissa.

Samaan aikaan, kun nuorten pahoinvoinnista kannetaan kasvavaa huolta, palvelujärjestelmämme hälytysmerkit vilkkuvat punaisella. Lastensuojelun Keskusliitto on nostanut esiin, että lastensuojeluilmoitukset, avohuollon asiakkuudet ja kiireelliset sijoitukset ovat kasvaneet. Erityisesti nuorten osuus korostuu tilastoissa. Keskusliiton mukaan tämä kertoo siitä, ettemme kykene auttamaan lapsia ja perheitä riittävän varhain ja oikea-aikaisesti.

Liian usein apua saadaan vasta silloin, kun tilanne on jo kriisiytynyt.

Moni lapsi tai nuori ei osaa kertoa hädästään ääneen. Kaikki eivät näytä pahoinvointiaan ulospäin. Jotkut vetäytyvät, toiset oireilevat käytöksellään, osa yrittää sinnitellä yksin viimeiseen asti. Siksi ei riitä, että palvelut odottavat ihmisten löytävän niiden luo. Palveluiden on löydettävä ihmiset.

Perheillä on tänä päivänä paljon hätää. Taloudellinen epävarmuus, kuormitus, mielenterveyden haasteet ja arjen paineet näkyvät myös lasten hyvinvoinnissa. Lastensuojelun Keskusliitto on varoittanut jo pitkään, että sosiaaliturvan leikkaukset lisäävät lapsiperheköyhyyttä ja vaarantavat lasten oikeuksien toteutumista. Samalla sosiaali- ja terveyspalveluista sekä lastensuojelusta haetaan säästöjä tilanteessa, jossa palveluiden tarve ei ole vähentynyt vaan kasvanut.

Mitä tapahtuu, jos kasvavaan avuntarpeeseen vastataan vähentämällä resursseja?

Lastensuojelun Keskusliiton mukaan puutteet perus- ja ennaltaehkäisevissä palveluissa heijastuvat korjaavien palveluiden tarpeen kasvuun. Lastensuojeluilmoitusten ja kiireellisten sijoitusten määrän kasvu kertoo siitä, ettei apua saada riittävän ajoissa. Tämän pitäisi olla vakava viesti meille päättäjille. Jokainen ennaltaehkäisyyn sijoitettu euro säästää inhimillistä kärsimystä ja usein myös julkisia varoja myöhemmin.

Tarvitsemme enemmän ennaltaehkäiseviä palveluita, emme vähemmän. Tarvitsemme matalan kynnyksen tukea perheille, toimivia mielenterveyspalveluita lapsille ja nuorille, riittävästi koulukuraattoreita, psykologeja, nuorisotyötä ja perhesosiaalityötä. Tarvitsemme palveluita, joihin pääsee silloin, kun huoli herää, eikä vasta silloin, kun kaikki on jo romahtamassa.

Yhtä tärkeää on, että tieto palveluista on helposti löydettävissä. Ei voi olla niin, että apua tarvitseva lapsi, nuori tai vanhempi joutuu yksin selvittämään monimutkaista palveluviidakkoa. Tiedon ennaltaehkäisevistä palveluista on oltava helposti saatavilla, selkeää ja ymmärrettävää. Avun hakemisen pitää olla helppoa, eikä kynnys yhteydenottoon saa olla korkea.

Lohjan tapahtumien kaltaisten tapausten äärellä on helppo etsiä syyllisiä. Vaikeampaa on pysähtyä kysymään, mitä emme nähneet, mitä emme kuulleet ja missä kohtaa yhteiskunnan turvaverkkoon syntyi reikä.

Yhden nuoren teko ei kerro vain yhdestä nuoresta. Se kertoo myös siitä, miten me aikuiset, palvelut ja yhteiskunta olemme onnistuneet tehtävässämme.

Lapsi on vastuussa teoistaan, mutta lapsi ei ole syyllinen hätäänsä. Siksi meidän tehtävämme on varmistaa, että apua saa ajoissa, helposti ja ilman leimautumisen pelkoa. Yksikään lapsi tai perhe ei saa jäädä yksin. Meidän on uskallettava investoida varhaiseen tukeen, ennaltaehkäisyyn ja perheiden hyvinvointiin ennen kuin hätä muuttuu kriisiksi. Se on lapsen edun mukaista, inhimillisesti oikein ja koko yhteiskunnan kannalta viisain mahdollinen ratkaisu.

Lähteet:

Lastensuojelutilastot paljastavat palvelujärjestelmän puutteet | Lastensuojelun Keskusliitto

Poliisi tutkii epäiltyä koulusurman yritystä Lohjalla | Paikalliset | Länsi-Uusimaa

Lohjan koulusurmaa suunnitellut on 16-vuotias poika | Paikalliset | Länsi-Uusimaa

Lapsen oikeuksien sopimus tiivistettynä | UNICEF

Neljä yleisperiaatetta – Lapsenoikeudet.fi

Yleissopimus lapsen oikeuksista (1989) – Ulkoministeriö

Katso lista tuoreista sote-säästöistä: lastensuojelu, vammaiset ja kotihoito kohteina | Politiikka | Yle

Päätös ennen päätöstä, Koisjärven päiväkoti ja hyvän hallinnon rajat

Koisjärven päiväkodin lakkauttamista koskeva päätös herättää minussa tavallista enemmän tunteita ja kysymyksiä. Ei ainoastaan siksi, että kyse on jälleen yhden lähipalvelun poistumisesta, vaan siksi, että olen ollut itse tässä päätöksenteossa puolustamassa Koisjärven päiväkotia jo vuosia sitten.

Olen nähnyt, miten päiväkodin asemaa on tarkasteltu, millaisia perusteluja sen säilyttämistä ja lakkauttamista vastaan on esitetty ja miten sama keskustelu tuntuu palaavan uudelleen ja uudelleen.

Siksi katson tätä päätöstä myös historian kautta ja juuri historia tekee nykyisestä tilanteesta mielestäni erityisen kiinnostavan.

Olen puolustanut Koisjärven päiväkotia ennenkin

Koisjärven päiväkoti oli lakkautus- ja siirtouhan alla jo aiemmin.

Kun päiväkodin Kuuset-ryhmän siirtämistä pois Koisjärveltä käsiteltiin, olin itse mukana päätöksenteossa ja puolustin ryhmän säilyttämistä Koisjärvellä.

Tuolloin en nähnyt perusteltuna sitä, että palvelua siirretään pois alueelta vain siksi, että suurempi yksikkö voisi olla hallinnollisesti tehokkaampi.

Tein esityksen, että Kuuset-ryhmä pidetään Koisjärven päiväkodin kiinteistössä ja sen sijaintia arvioidaan myöhemmin uudelleen, kun Saukkolan uusi päiväkoti olisi toiminnassa. Esitykseni voitti lautakunnassa selvästi ja se oli minulle tärkeä päätös. Ei siksi, että olisin ajatellut, ettei palveluverkkoa koskaan pitäisi muuttaa, vaan siksi, että pienen alueen palvelua ei pidä lakkauttaa vain siksi, että suurempi yksikkö näyttää paperilla tehokkaammalta.

Olen kirjoittanut tästä myös silloin, kun asia oli ajankohtainen.

Samaa keskustelua olen jatkanut Lohjan kouluverkon kohdalla. Olen tehnyt valtuustoaloitteen lähipalveluiden lakkautusten vaikutusten selvittämisestä ja puhunut esimerkiksi jokaisen koulun lakkauttamisen yhteydessä siitä, ettei palveluverkkopäätösten vaikutuksia voi arvioida vain sen rakennuksen tai yksikön näkökulmasta, joka ollaan sulkemassa.

Sama kysymys on jälleen, kun Koisjärven päiväkoti ollaan lakkauttamassa.

Mutta mitä tässä välissä tapahtui?

Vuonna 2021 Nummi–Saukkolan alueen varhaiskasvatuksen järjestämisestä keskusteltiin valtuustossa. Olin silloin sitä mieltä, että palveluita olisi pitänyt tarkastella koko alueen kokonaisuutena ja selvittää uuden päiväkodin ja neuvolan sijoittamista Nummen monitoimijatalon yhteyteen. Esitykseni hävisi äänin 41–9.

Ajatukseni oli ennen kaikkea se, että lapsille ja perheille olisi ollut hyötyä siitä, että palvelut olisivat mahdollisimman pitkälle saman katon alla. Päiväkoti, koulu, neuvola, hammashoito, psykologi, perheneuvola ja muut perheiden palvelut olisivat olleet helpommin saavutettavissa samassa paikassa. Se olisi helpottanut erityisesti monilapsisten perheiden arkea, kun asioita olisi voinut hoitaa yhdellä käynnillä ja samassa paikassa.

Muistan edelleen, että ajatukselleni hieman hymähdeltiin: harvemmin päiväkoti-ikäiset tarvitsevat psykologia.

Minusta juuri tuo kertoo siitä, miten helposti palveluita katsotaan liian kapeasti. Ennaltaehkäiseviä ja perheiden palveluita ei pitäisi suunnitella vain sen perusteella, kuka niitä tarvitsee juuri nyt, vaan myös sen mukaan, miten perheiden kokonaisvaltaista hyvinvointia ja arjen sujuvuutta voidaan tukea.

Mielestäni on tärkeää Saukkolan ja Nummen asukkaiden näkemyksiä pitää kuulla ja kunnioittaa. Saukkolassa on enemmän asukkaita ja ymmärrän hyvin, miksi saukkolalaiset haluavat päiväkodin säilyvän Saukkolassa. Myös työmatkaliikenteen näkökulmasta Saukkola on monelle luontevampi suunta, sillä työssäkäyvien matkat suuntautuvat yleensä Saukkolasta eteenpäin, kun taas Nummi on monelle väärässä suunnassa.

En siis ajattele, että Saukkolaan keskitetty päiväkoti olisi itsessään huono ratkaisu. Ongelma on siinä, miten tähän kokonaisuuteen päädyttiin ja mitä se tarkoittaa Koisjärven kannalta.

Tätä historiaa on tärkeä muistella nyt, koska Saukkolassa ei edelleenkään ole sitä pysyvää uutta päiväkotia, jonka ympärille tuolloin keskustelua käytiin.

Sen sijaan käytössä ovat väistötilat ja nekin ovat vuokratilat. Kalliit sellaiset.

Siksi tämänhetkistä tilannetta ei voi kuvata niin, että Koisjärven vanhasta vuokratilasta siirryttäisiin uuteen, kaupungin omaan päiväkotiin. Näin ei ole ja tämä on tärkeää myös silloin, kun tarkastellaan lakkauttamisen taloudellisia perusteluja.

Mistä Koisjärven päiväkodin lakkauttamisessa oikeasti säästetään?

Kaupungin valmistelussa lakkauttamisen säästöiksi arvioidaan noin 100 000 euroa vuodessa. Laskelmassa ovat mukana henkilöstö- ja tilakustannukset.

Mietitäänpä hetki sitä, että poistuuko nämä kustannukset kaupungilta oikeasti?

Kaupungin henkilöstöä ei irtisanota. Päinvastoin. Päätösesityksessä todetaan, että Koisjärven päiväkodin vakituinen henkilöstö siirtyy kaupungin muihin yksiköihin, ensisijaisesti Saukkolan päiväkodin ja Nummen yhtenäiskoulun ryhmiin. Henkilöstö tarvitaan siis edelleen.

Lapset tarvitsevat edelleen varhaiskasvatusta. Työ ei katoa, vaan siirtyy toiseen paikkaan.

Eikä Saukkolan nykyinen päiväkoti ole kaupungin oma uusi rakennus, vaan väistötilat ovat nekin vuokratilat.

Siksi minusta päätöksenteossa pitäisi avata erittäin tarkasti, mikä on lakkauttamisen todellinen nettosäästö, eikä vain sitä, mitä Koisjärven yksikkö maksaa tällä hetkellä, vaan sitä, mitä koko palvelun järjestäminen maksaa sen jälkeen, kun lapset ja henkilöstö on siirretty muualle.

Kahdeksan lasta ei kerro koko Koisjärven tarinaa

Tällä hetkellä lakkauttamisen keskeisenä perusteluna on päiväkodin pieni lapsimäärä.

Kaupungin valmistelun mukaan elokuussa Koisjärven päiväkodissa aloittaa kahdeksan lasta, mutta kaupungin omassa aineistossa todetaan samalla, että Koisjärven päiväkodin kolmen kilometrin säteellä asuu 18 0–5-vuotiasta lasta. Lisäksi todetaan, että päiväkoti on pidetty, sinne tullaan pidemmänkin matkan päästä ja että se tukee alueen yhteisöllisyyttä.

Ja ajattelen, että tässä kohtaa oma kokemukseni päätöksenteosta vuosien varrelta korostuu.

Olen nähnyt ennenkin, miten palvelun käyttäjämäärää voidaan tarkastella irrallaan siitä ympäristöstä, jossa palvelu toimii.

Koisjärven alueelle on muuttanut uusia lapsiperheitä, mutta heitä ei voi nähdä vain tämänhetkisen päiväkotipaikan käyttäjämäärän kautta. Ajattelen, että jos uusia lapsiperheitä tulee alueelle, sen pitäisi olla kaupungille hyvä uutinen, eikä peruste palvelun vähentämiselle.

Haluammeko tänne lapsiperheitä?

Koisjärven pysäkillä seisoo koululaisia paljon ja asukkaiden kokemuksen mukaan jopa eniten koko alueella. Mielestäni se kertoo jotain. Sehän siis kertoo siitä, että meillä on täällä lapsia. Meillä on täällä perheitä.

Täällä on elämää.

Haluammeko, että Koisjärvelle, tai yleensä Lohjalle muuttaa lapsiperheitä?

Haluammeko, että Koisjärvi kehittyy ja pysyy elinvoimaisena?

Haluammeko, että myös maaseutualueilla on mahdollista asua ja kasvattaa lapsia?

Omasta mielestäni vastaus on kyllä, niin tuolloin meidän kyllä pitäisi nähdä lähipalvelut osana tätä tavoitetta.

Palveluverkko ei ole vain seuraus väestökehityksestä, vaan se myös vaikuttaa siihen.

Jos palveluita vähennetään aina silloin, kun käyttäjiä on vähän, syntyy helposti itseään toteuttava kierre:

Palvelu vähenee → alue houkuttelee vähemmän lapsiperheitä → käyttäjiä on vähemmän → palvelua on entistä vaikeampi perustella.

Sitten voidaan todeta, että alueella ei ole riittävästi lapsia. Tällainen kehitys ei ole väistämätön, vaan se on myös seurausta poliittisista päätöksistä.

Ja sitten kysymys hyvästä hallinnosta

Koisjärven keväisessä asukastilaisuudessa on asukkaiden kertoman mukaan puhuttu niin, että päiväkoti tullaan lakkauttamaan ja vanhempia on kehotettu hakemaan lapsille paikka muualta. Samaan aikaan varsinainen päätös on vasta nyt lautakunnan käsiteltävänä.

Eli, mitä asukkaiden kuuleminen silloin tarkoittaa?

Kaupungin asiakirjojen mukaan huoltajia kuultiin 11.3.2026 ja päätöksenteko siirtyi myöhempään ajankohtaan palveluverkkoselvityksen keskeneräisyyden vuoksi. Jos kuitenkin ennen varsinaista päätöstä vanhemmille syntyy käsitys, että päiväkoti joka tapauksessa lakkautetaan, vaikuttaa se väistämättä heidän toimintaansa. Eli perhe hakee lapselleen toisen paikan ja lapsimäärä vähenee. Sen jälkeen vähentynyt lapsimäärä voidaankin nostaa perusteeksi lakkauttamiselle.

Tätä en pidä hyvän hallinnon kannalta hyvänä toimintatapana.

En väitä, että näin olisi tarkoituksellisesti toimittu, mutta juuri siksi päätöksenteon pitää olla erityisen läpinäkyvää. Jos päätöstä ei ole tehty, asukkaalle pitää myös syntyä tunne, että päätöstä ei ole vielä tehty.

Entä päätöksentekijän vastuu?

Lohjan nykyisen hallintosäännön mukaan sivistyslautakunta päättää varhaiskasvatuksen järjestämisen periaatteista ja järjestämispaikoista.

En siis väitä, ettei lautakunnalla olisi toimivaltaa tässä asiassa, mutta kyllä mietin kovastikin sitä, että onko tässä todella kyse vain yhden päiväkotiryhmän järjestämispaikasta?

Vai onko kyse tosiasiallisesti merkittävästä lähipalvelun lakkauttamisesta osana laajempaa palveluverkkoratkaisua? Ja tätä kysymystä lautakunnan pitäisi mielestäni itse arvioida. Minua kummastuttaa erityisesti se, ettei lautakunta olisi pysähtynyt tämän äärelle.

Asukkaalta ei voida edellyttää hallintosäännön tuntemista, mutta luottamushenkilöiltä ja viranhaltijoilta voidaan.

Olen puolustanut tätä ennenkin ja puolustan nytkin

Tämä ei ole minulle ensimmäinen kerta, kun puolustan Koisjärven lähipalveluita. Olen tehnyt sen päätöksenteossa silloin, kun päiväkodin asemaa on aiemminkin uhattu. Olen tehnyt sen kouluverkkoa koskevissa päätöksissä. Olen tehnyt sen valtuustoaloitteessa, jossa vaadin lähipalveluiden lakkautusten vaikutusten selvittämistä.

Ajattelen edelleen samoin, eli palveluverkon tehtävä ei ole vain seurata sitä, missä ihmiset tällä hetkellä asuvat. Sen tehtävä on myös mahdollistaa se, että ihmiset haluavat asua siellä.

Koisjärven päiväkoti ei ole minulle rakennus, eikä se ole vain yksi kustannuspaikka. Päiväkoti tulisi nähdä osana alueen palveluita, yhteisöä ja lapsiperheiden arkea ja siksi tämän päätöksen pitää kestää kriittinen tarkastelu.

Kuullaanko Koisjärveä samalla tavalla kuin muuta Lohjaa?

Ovatko Koisjärven asukkaat samanarvoisia kuin kaikki muut lohjalaiset?

Saavatko he aidosti vaikuttaa omaa aluettaan koskeviin päätöksiin? Huomioidaanko heidän näkemyksensä? Huomioidaanko alueelle muuttaneet uudet lapsiperheet? Huomioidaanko alueen koululaisten määrä? Huomioidaanko työmatkojen suuntautuminen? Huomioidaanko palvelun merkitys alueen elinvoimalle?

Ja ennen kaikkea: kuunnellaanko asukkaita ennen päätöstä vai vasta sen jälkeen, kun päätös on käytännössä jo tehty?

Tällä hetkellä Koisjärven asukkaiden kokemuksen perusteella vastaus ei tunnu olevan se, jonka pitäisi olla.

Koisjärven päiväkoti on paljon enemmän kuin kahdeksan lasta

Päätöksenteossa pitää katsoa numeroiden taakse.

Toki kahdeksan lasta on kahdeksan lasta, mutta heidän takanaan on kahdeksan perhettä ja heidän ympärillään on alue, jossa asuu uusia lapsiperheitä, koululaisia, nuoria ja muita asukkaita, jotka haluavat rakentaa elämäänsä Koisjärvellä. Jos me haluamme, että alue säilyy elinvoimaisena, meidän pitää tehdä päätöksiä, jotka tukevat sitä tavoitetta.

Jos me haluamme uusia lapsiperheitä, meidän pitää pystyä tarjoamaan heille toimiva arki ja jos me haluamme asukkaiden luottavan kaupunkiin, heidän pitää voida luottaa päätöksentekoon. Ja jos me haluamme puhua yhdenvertaisesta Lohjasta, sen pitää näkyä myös silloin, kun päätetään pienten kylien palveluista.

Lähteet:

https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/9697673

https://dynasty.lohja.fi/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2023463-8

Valtuustokokouksessa 19.4 ei kehitetty joukkoliikennettä ja lakkautettiin Ikkalan koulu

Lohja menettää nuorensa yksi bussivuoro kerrallaan

Luin huolestuneena Länsi-Uusimaan uutisen Saukkolan pikavuorojen lakkauttamisesta. Keskustelu on herättänyt paljon tunteita, eikä syyttä. Kyse ei nimittäin ole vain yhdestä bussivuorosta tai yhdestä pysäkistä. Kyse on siitä, miten ihmiset voivat asua, opiskella, tehdä töitä ja rakentaa tulevaisuuttaan Lohjan kyläalueilla.

Facebookissa käyty keskustelu kertoo karulla tavalla, miten suuri vaikutus joukkoliikenneyhteyksillä on tavallisten ihmisten arkeen. Moni on kertonut kulkeneensa töihin tai opiskeluun sujuvasti vielä silloin, kun yhteydet toimivat paremmin. Nyt vaihtoehdoksi jäävät pitkät odotusajat, useat vaihdot tai oman auton hankkiminen.

Mutta entä ne, joilla autoa ei ole?

Erityisesti mietin koululaisia, opiskelijoita, nuoria ja ikäihmisiä. He ovat usein kaikkein riippuvaisimpia toimivasta joukkoliikenteestä. Kun yhteydet heikkenevät, heidän liikkumisensa vaikeutuu ensimmäisenä.

Puhumme paljon siitä, miten houkuttelemme lapsiperheitä Lohjalle. Samalla meidän pitäisi kysyä, millaista viestiä lähetämme nykyisille ja tuleville asukkaille, jos kyläalueiden palvelut ja yhteydet jatkuvasti heikkenevät.

Perhe ei muuta kylälle pelkästään kauniiden maisemien vuoksi. Perhe miettii, miten lapset pääsevät kouluun, harrastuksiin ja myöhemmin opiskelemaan. Perhe miettii, miten työmatkat onnistuvat ja onko arki mahdollista ilman useampaa autoa. Jos vastaukset näihin kysymyksiin ovat epävarmoja, moni valitsee asuinpaikakseen jonkin muun kunnan.

Suurin huoleni liittyykin nyt nuoriin.

Kun opiskelupaikka sijaitsee kauempana ja kulkeminen muuttuu hankalaksi, moni nuori joutuu muuttamaan pois kotiseudultaan jo hyvin nuorena. Maailmalle lähteminen on luonnollinen osa kasvua, eikä siinä ole mitään väärää. Ongelma syntyy silloin, kun paluulle ei enää ole edellytyksiä.

Jos nuori lähtee pois 16- tai 17-vuotiaana opintojen perässä eikä näe kotikyläänsä tulevaisuuden asuinpaikkana, menetämme vähitellen tulevat lapsiperheet, yrittäjät, työntekijät ja yhteisöjen rakentajat. Kylät eivät autioidu yhdessä yössä, vaan ne autioituvat päätös päätökseltä, palvelu palvelulta ja yhteys yhteydeltä.

Tämä asia kosketti myös omaa perhettäni hyvin konkreettisesti.

Oma nuoreni joutui muuttamaan pois kotoa jo 16-vuotiaana saatuaan toisen asteen opiskelupaikan Helsingistä. Vaihtoehtona olisi ollut päivittäinen kulkeminen kodin ja koulun välillä, mutta pahimpina päivinä koulumatkoihin olisi kulunut yhteensä lähes neljä tuntia.

Neljän tunnin päivittäinen matkustaminen on kohtuuton taakka kenelle tahansa, mutta erityisesti nuorelle opiskelijalle, jonka pitäisi jaksaa opiskella, tehdä tehtäviä, harrastaa ja palautua. Sellainen arki ei ole kestävää.

Meillä oli onni matkassa. Nuorellamme oli mahdollisuus asua viikot tuttavan vapaassa huoneessa yhdessä ystävänsä kanssa ja tulla viikonlopuiksi kotiin. Näin opiskelu onnistui ilman kohtuuttomia päivittäisiä matkustusaikoja.

Kaikilla perheillä ei kuitenkaan ole tällaista turvaverkkoa.

Kaikilla ei ole sukulaisia, tuttuja tai ylimääräistä huonetta tarjoavia ihmisiä opiskelupaikkakunnan läheisyydessä. Kaikilla ei myöskään ole taloudellista mahdollisuutta järjestää asumista toiselta paikkakunnalta nuorelle opiskelijalle. Silloin nuoren koulutusmahdollisuudet voivat käytännössä riippua siitä, mihin perheellä on varaa tai millaisia verkostoja perheellä sattuu olemaan.

Juuri siksi pidän tärkeänä, että myös Lohjalla mietitään ratkaisuja, joilla nuoret voisivat asua kotonaan pidempään ja opiskella mahdollisimman lähellä omaa yhteisöään. Kyse ei ole vain koulutuksesta tai liikenteestä. Kyse on yhdenvertaisista mahdollisuuksista rakentaa tulevaisuutta riippumatta siitä, asuuko keskustassa vai kylällä.

Mikä sitten on Lohjan suunnitelma kyläalueiden tulevaisuudelle?

Olen jo vuonna 2022 tehnyt valtuustoaloitteen siitä, että kasvatus- ja opetuslautakunnan esittämä ponsi lakkautetun Nummi-Pusulan lukion lukiostudion käyttöönotosta toteutettaisiin. Ajatus oli suhteellisen hyvä silloin, mutta tänään se on ehkä ajankohtaisempi kuin koskaan.

Näen kuitenkin, että ideaa pitäisi tarkastella aiempaa laajemmin.

Lukiostudion ei tarvitsisi olla vain lukiolaisille tarkoitettu tila. Siitä voitaisiin rakentaa moderni opiskelukeskus, joka palvelisi myös ammatillisen koulutuksen opiskelijoita, korkeakouluopiskelijoita, avoimen yliopiston opiskelijoita ja muita etä- tai monimuoto-opiskelijoita.

Opiskelu on muuttunut, sillä yhä useampi tutkinto sisältää verkko-opintoja, etäluentoja ja itsenäistä työskentelyä. Siksi meidän pitäisi rohkeasti hyödyntää niitä mahdollisuuksia, joita digitalisaatio tarjoaa myös kyläalueiden elinvoiman vahvistamiseen.

Miksi nuoren pitäisi muuttaa pois kotikylästään heti opintojen alkaessa, jos osa opinnoista olisi mahdollista suorittaa laadukkaissa opiskelutiloissa omalla lähialueella?

Tällainen ratkaisu tukisi nuoria, helpottaisi perheiden arkea ja auttaisi pitämään kylät elinvoimaisina. Samalla se loisi yhteisöllisiä tiloja, joissa eri-ikäiset opiskelijat voisivat työskennellä, tavata toisiaan ja rakentaa tulevaisuuttaan omalta kotiseudultaan käsin.

Saukkolan pikavuorojen poistuminen nostaa esiin paljon suuremman kysymyksen kuin yhden liikennöitsijän reittiratkaisut. Kysymys kuuluu, miten Lohja aikoo huolehtia siitä, että myös Saukkolassa, Nummi-Pusulassa, Karjalohjalla, Sammatissa ja muilla kyläalueilla voi tulevaisuudessakin elää täysipainoista elämää.

Jos liikenneyhteyksiä heikennetään, millä niitä korvataan? Onko suunnitteilla toimivaa syöttöliikennettä? Miten turvataan opiskelijoiden liikkuminen? Entä työmatkalaisten? Miten varmistetaan, että lapsiperheet kokevat kylät edelleen houkutteleviksi paikoiksi asua?

Elinvoima syntyy siitä, että ihmiset voivat asua, opiskella, tehdä töitä ja rakentaa tulevaisuuttaan siellä, missä he haluavat elää.

Siksi näen, että tämä ei ole vain liikennekysymys, vaan tämä on nuoriso-, perhe- ja elinvoimapolitiikkaa ja siksi siihen tarvitaan myös Lohjan kaupungilta vastauksia.

Saukkolassa bussien pikavuorot halutaan takaisin – näin Lohjan kaupunki ja Vainion Liikenne vastaavat | Paikalliset | Länsi-Uusimaa

Onko koulutus enää kaikkien oikeus?

Suomalainen hyvinvointivaltio rakentuu ajatukselle, että vaikeissa elämäntilanteissa yhteiskunta kantaa vastuuta. Työttömälle maksetaan työttömyysturvaa, sairastunut saa sairauspäivärahaa ja eläkeläinen toimeentulonsa eläkkeenä. Yksi ryhmä kuitenkin poikkeaa tästä logiikasta ja se on opiskelijat.

Kannustamme nuoria kouluttautumaan, hankkimaan osaamista ja rakentamaan Suomen tulevaisuutta. Samalla olemme rakentaneet järjestelmän, jossa opiskelijan toimeentulo perustuu merkittävältä osin velkaan.

Kelan mukaan korkeakouluopiskelijan opintotuki muodostuu opintorahasta, asumisen tuesta sekä opintolainasta. Jo tämä kertoo paljon siitä, miten järjestelmä toimii. Opintolaina ei ole enää ylimääräinen mahdollisuus tai vararahasto, vaan käytännössä olennainen osa opiskelijan toimeentuloa. Lainaan saa Kelan valtiontakauksen, mutta raha tulee pankista ja se maksetaan takaisin korkoineen.

Koulutusta pidetään investointina tulevaisuuteen ja koulutuksesta hyötyy paljon muutakin kuin yksittäinen opiskelija. Jokainen valmistunut sairaanhoitaja, opettaja, insinööri, lääkäri tai ohjelmistokehittäjä kasvattaa Suomen osaamispääomaa, verotuloja ja kilpailukykyä. Silti juuri tätä investointia tekevä ihminen joutuu usein velkaantumaan jo ennen ensimmäistä vakituista työpaikkaansa.

Ylen tuoreessa jutussa 24-vuotias insinööriksi valmistunut Emilia Heinonen kertoo katuvansa opintolainansa ottamista. Hän valmistui vuonna 2024, mutta joutui lähettämään yli sata työhakemusta ja oli pitkään työttömänä ennen työllistymistään. Samalla opintolainan korot juoksivat. Heinonen kuvaa velkaa taakaksi, joka vaikuttaa myös tulevaisuuden suunnitelmiin, kuten asunnon hankintaan ja perheen perustamiseen.

Heinosen kokemus ei ole yksittäistapaus. Ylen mukaan opiskelijoiden keskimääräinen opintolaina on yli kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja Kelan maksamien korkoavustusten määrä on kasvanut voimakkaasti korkojen nousun myötä. Viime vuonna Kela maksoi opintolainojen korkoavustuksia ennätysmäärän, yli 8,6 miljoonaa euroa.

Korkeakouluopintoja pidetään päätoimisena opiskeluna ja samalla opintotukeen liittyy opintojen etenemisen seuranta ja tulorajat. Käytännössä opiskelijan on tasapainoiltava opintojen, työnteon ja toimeentulon välillä. Jos työ vie liikaa aikaa, opinnot voivat viivästyä. Jos töitä ei löydy, vaihtoehdoksi jää usein laina.

Tilannetta tekee ristiriitaisemmaksi se, että korkeakouluopiskelijoilta peritään myös pakollinen terveydenhoitomaksu riippumatta siitä, käyttävätkö he YTHS:n palveluja vai eivät. Maksu on lakisääteinen ja opiskelijan omalla vastuulla on huolehtia sen maksamisesta.

Nykyjärjestelmän puolustajat muistuttavat aiheellisesti opintolainahyvityksestä. Jos opiskelija valmistuu tavoiteajassa, Kela maksaa osan lainasta pois. Se on hyvä kannustin, mutta ei muuta perusasetelmaa, eli sitä, että velka täytyy ottaa ensin. Taloudellinen riski jää opiskelijalle, vaikka koulutuksen hyödyt jakautuvat koko yhteiskunnalle.

Ongelma ei ole siinä, että opintolaina olisi olemassa. Monelle se on hyödyllinen ja toimiva väline. Ongelma on siinä, että siitä on tullut yhä useammalle välttämättömyys. Kun opintoraha, asumisen tuki ja muut tukimuodot eivät riitä kattamaan elämisen kustannuksia, velasta tulee käytännössä pakollinen osa opiskelua. Myös Kelan asiantuntijat ovat todenneet, että pelkkä opintoraha ja asumisen tuki eivät monissa tilanteissa riitä arjen kulujen kattamiseen.

Opiskelijoiden taloudellinen tilanne ei kuitenkaan vaikeudu vain lukuvuoden aikana. Erityisen ongelmallinen on kesä. Vuokra ei katkea kesälomaksi, mutta opiskelijan toimeentulo katkeaa tai heikkenee monella juuri silloin, kun opinnot ovat tauolla. Käytännössä monet opiskelijat ovat kesäkuukausina täysin riippuvaisia kesätöiden saamisesta.

Ongelma on, että työpaikkoja ei yksinkertaisesti riitä kaikille. Moni opiskelija lähettää useita hakemuksia ilman tulosta ja samaan aikaan vuokra, ruoka, sähkölaskut ja muut pakolliset menot on maksettava. Tällaisessa tilanteessa vaihtoehdoiksi jäävät usein velka, vanhempien taloudellinen tuki tai arjesta tinkiminen.

Julkisessa keskustelussa oletetaan liian helposti, että perhe auttaa tarvittaessa. Todellisuus on kuitenkin toinen, sillä kaikilla vanhemmilla ei ole mahdollisuutta maksaa aikuisen lapsensa vuokraa tai muita elinkustannuksia kuukausien ajan. Monissa perheissä talous on jo valmiiksi tiukilla. Opiskelijan toimeentulo ei voi rakentua oletukselle, että perhe paikkaa järjestelmän aukot.

Tämä johtaa väistämättä eriarvoisuuteen opiskelijoiden välillä. Ne, joiden perheellä on varaa auttaa, voivat keskittyä opintoihinsa huomattavasti turvallisemmin. Ne, joilla tällaista turvaverkkoa ei ole, joutuvat kantamaan suuremman taloudellisen riskin. Pahimmillaan jatkuva epävarmuus toimeentulosta johtaa siihen, että opiskelija harkitsee opintojen keskeyttämistä, ei siksi että motivaatio puuttuisi, vaan siksi ettei opiskeluun yksinkertaisesti ole varaa.

Tämä on yhteiskunnallisesti nurinkurista, sillä samaan aikaan kun Suomi tarvitsee korkeasti koulutettuja osaajia ja kannustaa nuoria opiskelemaan, osa opiskelijoista joutuu pohtimaan, voiko tutkinnon suorittamista jatkaa taloudellisista syistä. Koulutuksen pitäisi olla tie eteenpäin, ei taloudellinen riski, jonka kantaminen riippuu perheen pankkitilin saldosta.

Keskustelussa opiskelijoiden toimeentulosta unohtuu usein yksi perustavanlaatuinen kysymys: haluammeko todella yhteiskunnan, jossa korkeakoulutus on käytännössä helpoiten saavutettavissa niille, joiden perheillä on varaa tukea heitä?

Nykyinen järjestelmä nojaa monessa tilanteessa hiljaiseen oletukseen, että opiskelija saa tarvittaessa apua kotoa. Kun tuet eivät riitä kattamaan elinkustannuksia, katse kääntyy vanhempiin. Mutta kaikilla perheillä ei ole mahdollisuutta maksaa vuokria, ruokakuluja tai muita arjen menoja opiskelijan puolesta.

Koulutuksen pitäisi olla Suomessa mahdollisuus jokaiselle lahjakkaalle ja motivoituneelle nuorelle riippumatta vanhempien tulotasosta. Jos opiskelijan mahdollisuus suorittaa tutkinto on riippuvainen perheen taloudellisesta asemasta, emme enää toteuta koulutuksellista tasa-arvoa niin hyvin kuin mielellämme uskomme.

Siksi kysymys ei ole vain opiskelijoiden toimeentulosta. Kysymys on siitä, millaista Suomea haluamme rakentaa. Haluammeko yhteiskunnan, jossa korkeakouluopinnot ovat aidosti kaikkien saavutettavissa, vai sellaisen, jossa taloudellinen tausta määrittää yhä enemmän sitä, kenellä on mahdollisuus opiskella ja valmistua?

Ratkaisuja kyllä on. Opintorahaa voitaisiin korottaa, asumisen tukea vahvistaa, tulorajoja joustavoittaa ja opintolainan roolia pienentää opiskelijan toimeentulossa. Myös opiskelijoiden pakollisia maksuja voitaisiin tarkastella kriittisesti, ja opintolainan korkoriskiä voitaisiin jakaa nykyistä enemmän yhteiskunnan kannettavaksi. Kyse ei siis ole siitä, etteikö vaihtoehtoja olisi olemassa. Kyse on poliittisista valinnoista.

Keskustelussa opiskelijoiden toimeentulosta unohtuu usein yksi perustavanlaatuinen kysymys: haluammeko todella yhteiskunnan, jossa koulutusmahdollisuudet riippuvat yhä enemmän perheen varallisuudesta?

Tämä ei koske ainoastaan korkeakouluopiskelijoita. Kyse on myös ammattiin opiskelevista nuorista ja kaikista niistä täysi-ikäisistä opiskelijoista, jotka eivät enää kuulu oppivelvollisuuden piiriin. Heidänkin on maksettava vuokransa, ruokansa, liikkumisensa ja muut arjen kulunsa samalla tavoin kuin muidenkin.

Nykyinen järjestelmä nojaa monessa tilanteessa hiljaiseen oletukseen, että opiskelija saa tarvittaessa apua kotoa. Kun tuet eivät riitä kattamaan elinkustannuksia ja kesätyöpaikkoja ei löydy, katse kääntyy vanhempiin. Mutta kaikilla perheillä ei ole mahdollisuutta maksaa vuokria, ruokakuluja tai muita arjen menoja opiskelijan puolesta.

Tämä luo eriarvoisuutta opiskelijoiden välille. Toisen turvana ovat vanhempien säästöt, toinen joutuu ottamaan lisää lainaa tai tekemään töitä opintojen kustannuksella. Kolmas saattaa joutua pohtimaan opintojen keskeyttämistä, koska rahat eivät yksinkertaisesti riitä.

Yhteiskuntamme tarvitsee ammattitaitoisia ihmisiä kaikilta koulutusasteilta. Tarvitsemme lähihoitajia, sähköasentajia, rakennusalan ammattilaisia, kokkeja, merkonomeja, sairaanhoitajia, opettajia, insinöörejä ja lääkäreitä. Suomen tulevaisuus ei rakennu vain korkeakouluissa eikä vain ammatillisissa oppilaitoksissa, vaan molemmissa.

Siksi koulutuksen saavutettavuus ei saa riippua opiskelijan tai hänen perheensä varallisuudesta. Jokaisella motivoituneella nuorella pitäisi olla mahdollisuus hankkia ammatti tai tutkinto ilman jatkuvaa pelkoa toimeentulosta.

Voimmeko todella hyväksyä sen, että koulutusmahdollisuudet jakautuvat varallisuuden mukaan ja että vain osalla nuorista on aidosti mahdollisuus opiskella, valmistua ja rakentaa tulevaisuuttaan?

Lähteet:

Emilia Heinonen, 24, katuu tuhansien eurojen opintolainaa | Talous | Yle

Opiskelijan tuet | Henkilöasiakkaat | Kela

Opiskelijan tuet – Korkeakouluopiskelijat

Opiskelijan tuet korkeakoulussa | Henkilöasiakkaat | Kela

Korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksu on 70,70 euroa vuonna 2026 – YTHS