Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on jälleen aloitettu yhteistoimintaneuvottelut, jotka tällä kertaa koskevat asumispalveluiden esihenkilöitä. Aluehallitus on päättänyt toimista, jotka voivat johtaa useisiin irtisanomisiin. Päätöksiä perustellaan taloudellisilla tavoitteilla, mutta niiden inhimilliset seuraukset jäävät vaille riittävää huomiota.
Hyvinvointialueille asetettu tiukka alijäämän kattamisvaatimus tekee joillekin päättäjille tunteen, että se pakottaa päättäjät tekemään nopeita ja kovia ratkaisuja. Tätä mantraa he myös hokevat. Tästä tulemme maksamaan kovan hinnan kuitenkin pitkällä aikavälillä. Tilanne, jossa henkilöstöä vähennetään samaan aikaan, kun tarve hoivalle ja tuelle kasvaa jatkuvasti, on kestämätön. Ihmiset tarvitsevat hoitoa, lastensuojelu tarvitsee osaavia tekijöitä, ja ikääntyneet sekä omaishoitajat tarvitsevat tukea. Nämä eivät ole kustannuseriä, joista voidaan leikata ilman vakavia seurauksia.
Vaikka taloudelliset realiteetit ohjaavat päätöksentekoa, nykyinen lähestymistapa on lyhytnäköinen. Säästöt voivat johtaa palveluiden heikkenemiseen, mikä puolestaan kasvattaa kustannuksia pitkällä aikavälillä. Kun ennaltaehkäisevä hoito ja palvelut rapautuvat, ongelmat kasaantuvat ja muuttuvat raskaammiksi ja kalliimmiksi ratkaista.
Hyvinvointialueiden tulee toimia vastuullisesti ja pitkäjänteisesti. Aluehallitus ja virkajohto eivät voi tehdä päätöksiä vain talouden näkökulmasta, vaan niiden on huomioitava myös asukkaiden hyvinvointi ja palveluiden laatu. Jos alijäämän kattamisen paine johtaa epäinhimillisiin ratkaisuihin, on syytä kyseenalaistaa koko järjestelmän toimivuus.
Onko meillä varaa maksaa tämä hinta? Kysymys ei ole vain taloudesta, vaan siitä, millaisena yhteiskuntana haluamme tulevaisuudessa elää.
Kirjoitin aiheesta mielipidekirjoituksen, voit lukea sen alta:
Aluehallitus on päättänyt toimista, jotka voivat johtaa useisiin irtisanomisiin. Päätöksiä perustellaan taloudellisilla tavoitteilla, mutta niiden inhimilliset seuraukset jäävät vaille huomiota.
Hyvinvointialueille asetettu tiukka alijäämän kattamisvaatimus pakottaa päättäjät tekemään nopeita ja kovia ratkaisuja, joiden hintaa maksamme pitkään. Aluehallitus ja virkajohdon linjaukset tarkoittavat käytännössä sitä, että henkilöstöä vähennetään tilanteessa, jossa tarve hoivalle ja tuelle kasvaa jatkuvasti. Ihmiset tarvitsevat hoitoa, lastensuojelu tarvitsee osaavia tekijöitä, ja ikääntyneet sekä omaishoitajat tarvitsevat tukea. Nämä eivät ole kustannuseriä, joista voidaan leikata ilman vakavia seurauksia.
On ymmärrettävää, että talouden realiteetit ohjaavat päätöksentekoa, mutta nykyinen lähestymistapa on kestämätön. Lyhytnäköiset säästöt voivat johtaa palveluiden heikkenemiseen, mikä puolestaan kasvattaa kustannuksia pitkällä aikavälillä. Kun ennaltaehkäisevä hoito ja palvelut rapautuvat, ongelmat kasaantuvat ja muuttuvat raskaammiksi ja kalliimmiksi ratkaista.
Hyvinvointialueiden tulee toimia vastuullisesti ja pitkäjänteisesti. Aluehallitus ja virkajohto eivät voi tehdä päätöksiä vain talouden näkökulmasta, vaan niiden on huomioitava myös asukkaiden hyvinvointi ja palveluiden laatu. Jos alijäämän kattamisen paine johtaa epäinhimillisiin ratkaisuihin, on syytä kyseenalaistaa koko järjestelmän toimivuus.
Helmikuun alussa julkaistu KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön selvitys nosti esiin huolestuttavan ilmiön: kansalaisten luottamus hyvinvointialueiden päätöksentekoon ja palveluihin on heikkoa. Tämä ei tullut yllätyksenä. Selvityksen mukaan vain joka neljäs uskoo aluevaltuuston voivan vaikuttaa palveluihin – ja juuri tähän epäkohtaan tartuin mielipidekirjoituksessani.
Luottamus ei synny tyhjästä, vaan se vaatii avoimuutta, osallistamista ja läpinäkyvyyttä. Valitettavasti päätöksenteon rakenteet, tiedonkulun puutteet ja aluevaltuuston heikko asema ovat esteitä, jotka syövät ihmisten uskoa järjestelmään. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella päätösten taustoista kerrotaan niukasti, valtuuston rooli on rajattu ja arviointi perustuu usein subjektiivisiin, sanallisiin raportteihin ilman selkeitä numeerisia mittareita.
Näiden epäkohtien esiin nostaminen ei ole pelkkää kritiikkiä, vaan ennen kaikkea halua parantaa järjestelmää. Hyvinvointialueiden tulevaisuus riippuu siitä, miten ne onnistuvat lunastamaan asukkaiden luottamuksen. Tämä tarkoittaa tiedonkulun parantamista, päätöksenteon avaamista ja valtuutettujen vaikutusmahdollisuuksien vahvistamista. Ilman muutosta luottamuspula vain syvenee – ja se on kestävässä päätöksenteossa liian kallis hinta maksettavaksi.
Mielipidekirjoitukseni on julkaistu Länsi-Uusimaassa ja Suomenmaassa 4.2.2025:
Luottamuspula hyvinvointialueisiin – mistä se johtuu?
Helmikuun alussa julkaistun KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön selvityksen mukaan kansalaisten luottamus hyvinvointialueiden päätöksentekoon ja palveluihin on heikkoa. Tulokset eivät yllätä: vain joka neljäs luottaa aluevaltuuston kykyyn vaikuttaa palveluihin. Luottamuksen puutteen taustalla on useita tekijöitä, joista keskeisiä ovat päätöksenteon rakenteet sekä avoimuuden ja tiedonkulun puute.
Aluevaltuuston kokoukset ja päätösten taustat saavat vain vähän julkisuutta, mikä heikentää asukkaiden mahdollisuuksia seurata ja ymmärtää hyvinvointialueella tehtyjen ratkaisujen perusteita. Kun tietoa ei ole helposti saatavilla, syntyy helposti tunne, että päätökset tehdään suljettujen ovien takana ilman asukkaiden etua ajatellen. Näin ainakin Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella.
Toinen keskeinen ongelma on Länsi-Uudenmaan aluevaltuuston rajallinen vaikutusvalta. Tuore hallintosääntö on vahvistanut linjaa, jossa merkittävin päätösvalta keskittyy aluehallitukselle ja virkajohdolle, kun taas valtuuston rooli jää heikoksi. Valtuutetuille ei myöskään tarjota riittävästi tietoa päätöksenteon tueksi, eikä enemmistö sitä edes aktiivisesti vaadi.
Lisäksi lautakuntien arviointi perustuu pitkälti sanallisiin raportteihin ilman numeerisia mittareita. Käytännössä tämä tarkoittaa, että viranhaltijat arvioivat itse omaa toimintaansa ilman objektiivista, mitattavaa tietoa palveluiden toimivuudesta ja kehittämistarpeista. Tämä heikentää mahdollisuuksia tehdä tietoon perustuvia päätöksiä ja lisää kansalaisten epäluottamusta.
Hyvinvointialueiden toiminnan on oltava läpinäkyvää ja osallistavaa, jotta luottamus niihin voi kasvaa. Tiedonkulkua on parannettava, valtuutettujen vaikutusmahdollisuuksia vahvistettava ja kansalaisten oikeus saada tietoa turvattava. Ilman näitä muutoksia luottamuspula syvenee entisestään.
Nuorten hyvinvointi ja turvallisuus ovat yhteiskuntamme tulevaisuuden peruspilareita. Tämän vuoksi tein valtuustoaloitteen kaupunginvaltuuston kokousessa 22.1.2025 ankkuritoiminnan turvaamiseksi ja kehittämiseksi. Ankkuritoiminta on moniammatillista yhteistyötä, joka yhdistää poliisin, sosiaalityön, terveystoimen ja nuorisotyön asiantuntemuksen. Sen tarkoituksena on tarjota apua ja tukea nuorille ja perheille mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, estää ongelmien kasautuminen ja puuttua rikoksiin, päihteiden käyttöön sekä väkivaltaiseen radikalisoitumiseen.
Ankkuritoiminnan merkitys
Ankkuritoiminta on tehokas tapa ennaltaehkäistä nuorten syrjäytymistä ja tukea heitä elämänhallinnan haasteissa. Varhaisessa vaiheessa annettu tuki voi muuttaa kokonaisia elämänpolkuja ja estää rikoskierteen tai päihdeongelmien syntymisen. Tämän vuoksi ankkuritiimin jatkuvuus ja riittävä resursointi ovat kriittisiä, jotta palvelut vastaavat paikallisiin tarpeisiin.
Kuitenkin viime aikoina on noussut esiin huoli siitä, miten ankkuritoiminnan resurssit turvataan hyvinvointialueiden uudistuksen jälkeen. Esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden ja psykiatristen sairaanhoitajien siirtäminen muihin tehtäviin tai oman toimen ohella tehtäväksi voi vaarantaa toiminnan laadun ja tehokkuuden kuten hyvinvointialueen virkajohto aluehallituksen hyväksymänä on päättänyt tehdä Lohja-Vihti-Karkkila alueella.
Aloitteen tavoitteet
Aloitteeni tavoitteena on varmistaa, että:
Ankkuritoiminnan resurssit turvataan: Hyvinvointialue sitoutuu varmistamaan, että ankkuritiimissä on riittävästi sosiaalityöntekijöitä, psykiatrisia sairaanhoitajia ja muita asiantuntijoita, jotka voivat keskittyä tehtäväänsä täysipainoisesti.
Moniammatillisuus säilyy vahvana: Tiimin jokaisen jäsenen asiantuntemusta hyödynnätään parhaalla mahdollisella tavalla, ja yhteistyö eri toimijoiden välillä on sujuvaa.
Toiminnan jatkuvuus ja kehittäminen: Hyvinvointialue varmistaa, että ankkuritoiminnan vaikuttavuutta arvioidaan ja sitä kehitetään tarpeiden mukaisesti.
Yhteistyömallit kuntien ja hyvinvointialueen kesken
Aloitteessa esitin, että hyvinvointialue ja kunnat voisivat kehittää yhteistyömalleja, jotka tukevat ankkuritoimintaa. Esimerkiksi kunnat voisivat osallistua ankkuritoiminnan rahoitukseen ja tarjota tukipalveluita, kuten toimitiloja tai hallinnollista tukea. Toisaalta hyvinvointialue voisi ottaa vastuun sosiaalityön ja psykiatrian resursoinnista. Tällainen hybridiratkaisu voisi varmistaa palveluiden jatkuvuuden ilman, että yksikään osapuoli kantaa kohtuuttomia kustannuksia.
Miksi tämä on tärkeää?
Nuorten ongelmat eivät odota, eivätkä ne ratkea itsestään. Ilman riittäviä resursseja moni nuori ja perhe voi jäädä vaille apua silloin, kun sitä kipeimmin tarvitaan. Ankkuritoiminnan turvaaminen on paitsi inhimillisesti oikea ratkaisu, myös taloudellisesti viisas valinta. Ennaltaehkäisevä työ on huomattavasti edullisempaa kuin ongelmien korjaaminen jälkikäteen.
Aloitteen allekirjoitti moni valtuutettu toiveenamme, että voimme yhdessä turvata tärkeän toiminnan jatkuvuuden. Kyseessä on sijoitus tulevaisuuteen – sijoitus, joka maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti parempana hyvinvointina ja turvallisuutena.
Me allekirjoittaneet esitämme, että Lohjan kaupunki ryhtyy selvittämään yhteistyössä Vihdin ja Karkkilan kanssa mahdollisuutta palkata Ankkuritiimiin sosiaalityöntekijä ja psykiatrinen sairaanhoitaja. Lisäksi esitämme, että kaupunki käynnistää viipymättä neuvottelut Vihdin ja Karkkilan kanssa asian edistämiseksi.
Huolimatta Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen muutoksista, on tärkeää turvata nuorten hyvinvointi ja jatkaa Ankkuritiimin arvokasta työtä. Esitämme, että aloitamme selvitystyön kuntien välisestä yhteistyöstä sosiaalityöntekijän ja psykiatrisen sairaanhoitajan palkkaamiseksi, jotta voimme yhdessä taata riittävät resurssit nuorten tukemiseen. Kuntien vastuulla oleva hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen (hyte-toiminta) kattaa myös nuorten rikollisuuden ja päihdeongelmien ehkäisyn, johon Ankkuritoiminnan toiminta voidaan lukea.
Tällä hetkellä Ankkuritiimissä toimii erityisnuorisotyöntekijä, jonka palkkakustannukset jaetaan Lohjan, Vihdin ja Karkkilan kesken. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten kuntien välinen yhteistyö mahdollistaa tärkeiden palveluiden järjestämisen ja kustannusten jakamisen. Samalla tavalla kunnat voivat yhdessä jakaa myös sosiaalityöntekijän ja psykiatrisen sairaanhoitajan palkkakustannukset. Vaikka kunnat eivät voi ottaa hoitaakseen kaikkia tehtäviä, jotka hyvinvointialueet jättävät hoitamatta tai hoitavat puutteellisesti, Ankkuritiimin sosiaalityöntekijän ja psykiatrisen sairaanhoitajan palkkaaminen on mahdollista toteuttaa kustannustehokkaasti. Esimerkiksi Turun kaupungissa Ankkuritiimin psykiatrisen sairaanhoitajan vuosikustannus on noin 41 657 euroa, josta puolet laskutetaan seutukunnilta, jolloin kaupungin osuudeksi jää noin 20 829 euroa vuodessa.
Tämä osoittaa, että vastaava järjestely Lohjan, Vihdin ja Karkkilan kesken voisi olla taloudellisesti toteutettavissa noin 0,7 henkilötyövuoden kustannuksilla per kunta.
Ankkuritiimin työ nuorten rikollisuuden ja päihdeongelmien ennaltaehkäisemiseksi on äärimmäisen tärkeää, jopa yhdeksän kymmenestä kontaktoidusta nuoresta ohjautuu pois rikosten parista. Viime vuonna Lohja-Vihti-Karkkila alueen Ankkuritiimi tapasi 344 lasta tai nuorta. Vuoden 2024 alle 14 vuotiaiden tekemien rikosten määrä on nousussa (31,7 per 1000). Monialaisen tuen vahvistaminen sosiaalityön ja psykiatrisen hoidon osaamisella parantaisi palveluiden laatua ja vaikuttavuutta sekä lisäisi nuorten kokonaisvaltaista tukemista. Yhteistyön avulla voimme kustannustehokkaasti varmistaa, että tiimissä on riittävät resurssit nuorten tukemiseksi.
Lainsäädäntö ja kuntien itsehallinto mahdollistavat tällaisen yhteistyön, kunhan palvelut järjestetään sosiaalihuollon ja terveydenhuollon sääntelyn mukaisesti. Kuntien välinen sopimus selkeyttää vastuut ja kustannusten jaon ja yhteistyö mahdollistaa resurssien tehokkaan hyödyntämisen. Tämä auttaa meitä paremmin vastaamaan nuorten tarpeisiin ja ennaltaehkäisemään sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia. On myös tärkeää varmistaa, että lapset ja nuoret saavat tukea, vaikka hyvinvointialueen mahdollinen sopimusrike olisikin tutkinnan alla.
Keskeisiä huomioitavia asioita ovat:
Lainsäädäntö: Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon järjestämisvastuut on määritelty laissa. Kunnat voivat kuitenkin päättää palveluiden tuottamisesta yhteistyössä, kunhan ne noudattavat alan sääntelyä, kuten sosiaalihuoltolakia ja terveydenhuoltolakia.
Yhteistyösopimukset: Kuntien välinen sopimus, jossa määritellään vastuut ja kustannusten jako, on tärkeä. Tämä varmistaa, että kaikki osapuolet ymmärtävät roolinsa ja velvoitteensa.
Kuntien itsehallinto: Kunnilla on itsehallinnollinen oikeus päättää palveluiden järjestämisestä paikallisten tarpeiden mukaan. Tämä mahdollistaa joustavien ratkaisujen toteuttamisen, kuten monialaisen tiimin resurssien jakamisen.
Yhteistyö kuntien välillä on tavanomainen tapa järjestää palveluita, joissa voidaan jakaa osaamista ja resursseja tehokkaasti.
Eilinen aluevaltuuston kokous oli monella tapaa silmiä avaava ja tunteita herättävä. Keskustelu Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen talousarviosta vuodelle 2025 osoitti, kuinka syvä ristiriita vallitsee arvojen ja konkreettisten ratkaisujen välillä. Keskustan ryhmänä emme voineet hyväksyä talousarvioesitystä, joka hakee säästöjä hinnalla millä hyvänsä – erityisesti omaishoitajien palkkioiden sekä lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kustannuksella ja jälleen pienen kunnan, tällä kertaa Siuntion palvelujen lakkauttamisella.
Kannatin aluevaltuutettu Frantsi-Lankian vastaesitystä omaishoitajien palkkioiden säilyttämisestä, perheiden palvelujen leikkauksien perumista ja Siuntion vuodeosaston toiminnasta ja Wickströmin tekemää vastaesitystä Siuntion vuodeosaston toiminnasta. Näissä esityksissä korostui inhimillisyys ja vastuullisuus, jotka ovat päätöksenteon peruskiviä.
Omaishoitajat ja perheiden palvelut säästöjen kohteena
Talousarviossa omaishoitajien palkkioiden leikkaaminen esitetään ratkaisuna talouden tasapainottamiseksi. Tämä on paitsi epäinhimillistä myös taloudellisesti lyhytnäköistä. Leikkaukset voivat johtaa siihen, että omaishoitajat eivät jaksa jatkaa työtään, ja hoivavastuu siirtyy julkiselle sektorille – huomattavasti korkeammilla kustannuksilla.
Lasten ja nuorten palveluihin kohdistuvat 1,3 miljoonan euron säästöt ovat erityisen huolestuttavia. Ne vaarantavat ennaltaehkäisevän työn ja lisäävät jo ennestään kuormittuneen lastensuojelun painetta, esimerkiksi ostopalveluiden leikkausten vuoksi. Resurssipula näkyy konkreettisesti myös, kun esimerkiksi Lohjalla lopetetaan LUVNin osallistuminen Ankkuritoimintaan – erittäin vaikuttavaan työhön, joka pyrkii auttamaan 10–17-vuotiaita nuoria rikos- ja ongelmakierteiden katkaisemiseksi. Tämä päätös on järkyttävä esimerkki yhteistyön päättämisestä ilman ymmärrystä sen seurauksista.
Ennaltaehkäisevä työ – jälleen leikkausten kohteena
Vuosi toisensa jälkeen olemme kuulleet poliittisissa puheenvuoroissa korostuksia siitä, kuinka ennaltaehkäisevään työhön ja varhaiseen puuttumiseen on panostettava. Tämä on ollut myös yksi hyvinvointialueiden perustamisen keskeisistä perusteista: parantaa perustason palveluita ja ennaltaehkäistä ongelmia ennen kuin ne kasvavat suuriksi ja kalliiksi. Ja mitä nyt nähtiin – jälleen? Jatkuvasti? Ennaltaehkäisystä leikataan.
HUSin taloudenpidosta käytiin kokouksessa useita puheenvuoroja, joissa todettiin, että sinne menee liikaa rahaa. Mutta jos haluamme keventää erikoissairaanhoidon kustannuksia, miksi emme panosta juuri ennaltaehkäisyyn? Hyvin hoidettu perusterveydenhuolto ja ennaltaehkäisevät palvelut vähentävät HUSin kustannuksia merkittävästi. Tämä yhtälö on niin ilmeinen, että sen jatkuva sivuuttaminen herättää väistämättä kysymyksiä päätöksenteon perusteista.
Investointisuunnitelman ongelmat
Investointisuunnitelma vuosille 2026–2029 on kunnianhimoinen, mutta siinä on merkittäviä puutteita. Konkreettiset tiedot kampuskehityksen ja palveluverkon muutosten vaikutuksista puuttuvat, ja suunnitelma nojaa vahvasti valtion lainanottovaltuuksiin. Tämä altistaa sen merkittävälle epävarmuudelle ja voi vaarantaa alueellisen tasapuolisuuden.
Digitaaliset investoinnit, kuten asiakas- ja potilastietojärjestelmien yhtenäistäminen, ovat tärkeitä, mutta niiden riskit – kustannusten paisuminen ja aikataulujen viivästykset – on arvioitu puutteellisesti. Lisäksi kestävän kehityksen näkökulma jää investoinneissa liian vähälle huomiolle, vaikka se on kriittinen tekijä tulevaisuuden palveluiden rakentamisessa.
Tunteet kuumenivat kokouksessa
Kokouksessa kuultiin useita tunteikkaita ja jopa loukkaantuneita puheenvuoroja. Yksi mieleenpainuva hetki oli, kun valtuutettu ilmoitti suoraan, ettei äänestäisi tietyn toivomusponnen puolesta, koska se oli väärän puolueen tekemä ja väärään aikaan esitetty – ja puheenvuoron sävy kertoi myös henkilökohtaisesta loukkaantumisesta. Tämä sai miettimään, kuinka vahvasti henkilökohtaiset tunteet ja puoluepolitikointi voivat ajoittain varjostaa päätösten sisältöön keskittymistä.
Monessa puheenvuorossa toistui myös ajatus siitä, että olisi ollut helppoa jäädä talousarviosovun ulkopuolelle, mutta vaikeita päätöksiä pitää tehdä. Itse koen asian toisin. Sovun ulkopuolelle jääminen ei ole helppoa – se vaatii selkärankaa ja rohkeutta. On paljon helpompaa kulkea sovussa mukana ja myydä omat arvot, mutta siihen en voi lähteä. Omaishoitajien palkkioiden leikkaaminen ja lasten palveluiden heikentäminen ovat vastoin niitä arvoja, joita olen täällä puolustamassa.
Mitä tästä opimme?
Aluevaltuuston kokous muistutti, kuinka tärkeää on pysyä päätöksenteossa keskittyneenä siihen, mikä on asukkaiden kannalta kestävää ja inhimillistä. Talouden tasapainottamisen kiireessä ei saa unohtaa, keiden kustannuksella säästöt lopulta tehdään. Meidän on rakennettava päätöksiä, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen – ei vain tämän vuoden budjetin läpi viemiseksi.
Toisaalta kokouksessa oli nähtävissä myös poliittista tasapainottelua – erityisesti SDP:n osalta, joka onnistui taidokkaasti navigoimaan kriittisten puheenvuorojen ja hyväksynnän välimaastossa. Tämä ”kaksilla rattailla ajaminen” on taito sinänsä, mutta jättää avoimeksi kysymyksen linjakkuuden säilymisestä.
Sentään pelkkiä leikkauksia ja lakkautuksia ei esitetä. Sote-lautakunta esittää mm
– Kotihoitoon yhden lähihoitajan vakanssin perustaminen, vuosilomasijaiskustannuksineen noin 50 000 euroa. Väestön ikääntyminen ja kotihoidon jatkuvasti kasvaneet asiakasmäärät edellyttävät lisäresursointia.
Tämä on hyvä lisäys.
Muutama muukin hyvä henkilökuntalisäys, mutta tällä kertaa puran tätä muutamalla epäkohdalla:
28/2016 Valtuustoaloite maksuttomasta ehkäisystä alle 25-vuotiaille – kaupunginhallitus on palauttanut 4.6.2018 valmisteluun aloitteessa esitetyn pohjalta. Aikaisemman valmistelun pohjalta talousarviovaikutuksen arvioidaan olevan e-pillereiden osalta 116 784 euroa. Sote-lautakunta esitti, että aloite olisi loppuunkäsitelty, eikä maksutonta ehkäisyä tarjottaisi nuorille. Valtuusto esitti, että aloite olisi vielä vireillä.
Samaan aikaan muualla:
– Tampere: Maksuton ehkäisy alle 20-vuotiaille tamperelaisille
– Riihimäki: Maksutonta ehkäisyä entistä useammille – Riihimäen seutu nostaa ikärajaa ensimmäisenä Kanta-Hämeessä (ikäraja nousee 20 vuodesta 25 vuoteen)
Lohjan sote-lautakunnan esityslistan tekstin mukaan ”maksuton ehkäisy ei kuitenkaan takaa raskaudenkeskeytysten vähenemistä, jos ehkäisyvalmisteita ei käytetä ohjeiden mukaan. ” Eipä niin. Siksi on ehkäisyneuvontaa. Ja onko se syy evätä kaikilta, jos pelätään, ettei ne kuitenkaan osaa käyttää ja kuitenkin tulevat raskaaksi.
Sote-lautakunta ”säästää” siis sillä, ettei panosteta nuorten ehkäisyyn ja sitä kautta seksuaaliseen hyvinvointiin.
Lisäksi sote-lautakunta esittää säästöä hammashoidon keskittämisellä. Eli palvelu pois entisen Nummi-Pusulan alueelta. Korvataan se reppuhoitajalla, joka siis vain tarkistaa yli 400 koululaisen hampaat. Vanhempien ei tarvitse olla läsnä saadakseen hoito-ohjeita (vaikka sillä on tähän asti perusteltu aikaisempia päätöksiä ja siirtoja), hoito-ohjeita tarvitaa kuulemma vasta siinä tapauksessa, kun reikiä jo on (eikö se ole vähän myöhäistä jo?). Ennaltaehkäisy-puheet ovat vain puheita tässä kohtaa.
Sote-lautakunta on myös sitä mieltä, että omaishoidosta voi leikata.
Omaishoidon tuesta ei saisi leikata. Väitteet siitä, että ”toimenpide ei vaikuta moneen ja vain yksi aste tippuu pois” eivät pidä paikkaansa. Nämä leikkaukset vaikuttanevat pahiten lapsiperheisiin.
Jokainen uusi omaishoitosopimus säästää 30 000 euroa kaupungille.
Valtio on tänä vuonna myöntänyt kunnille 75 miljoonaa euroa lisämäärärahaa omaishoidon kehittämiseen. Lohjan kaupungille tämä tarkoittaa arviolta 640 000 euroa lisämäärärahaa omaishoidon tukemiseen. Tuki jatkuu vuosina 2019 ja 2020. Kaupunki saa lisäksi perhehoidon kehittämiseen lisämäärärahaa arviolta 170 000 euroa, mikä mm. mahdollistaa omaishoitajien lakisääteisiä vapaita. Lohjalla tulee laatia toimenpiteet, joilla omaishoitoa vahvistetaan tähän tarkoitukseen saaduilla lisämäärärahoilla esitettyjen kriteeritiukennusten sijaan.
Nämä säästö-/tasapainottamisehdotukset on mietitty sote-lautakunnan asettamassa työryhmässä, johon kuului lautakunnan isommat ryhmät (kok, sdp, vas, vihr).
Lotta Paakkunainen 