Kategoria-arkisto:lastensuojelu

Kunnat ottavat vastuuta ankkuritoiminnan puolesta ja hyvinvointialue vetäytyy

Lohjalla, Vihdissä ja Karkkilassa ei olla valmiita luopumaan Ankkuritoiminnasta, jonka vaikuttavuus on tunnustettu niin paikallisesti kuin laajemmin viranomaisten yhteistyössä. Viime syksynä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue teki päätöksen siirtää sosiaalityöntekijät pois näiden kolmen kunnan yhteisestä Ankkuritiimistä. Tällä oli välitön vaikutus ennaltaehkäisevään työhön ja paine kasvoi etsivässä nuorisotyössä ja nuorten tukeminen vaarassa.

Tuon viranhaltijoiden päätöksen jälkeen toin aluevaltuuston tietoon Ankkuritoiminnan uhanalaisuuden Lohjan, Vihdin ja Karkkilan alueella. Halusin varmistaa, ettei tärkeä ja tehokas työ nuorten hyväksi pääse katoamaan hallinnollisten ratkaisujen myötä. Tein myös kaupunginvaltuustoaloitteen, jossa esitin, että Lohja ryhtyisi selvittämään yhdessä Vihdin ja Karkkilan kanssa, miten toimintaa voitaisiin turvata omatoimisesti, jos hyvinvointialue ei enää kanna vastuutaan. Iloitsen siitä, että Vihdissä tehtiin pian vastaavanlainen aloite. Tässä näkyy vahva yhteinen tahtotila.

Ja nyt tämä tahtotila konkretisoituu. Lohja, Vihti ja Karkkila aikovat rakentaa kuntarajat ylittävän Ankkuritoiminnan mallin, jossa paikallisuus vahvistuu ja ennaltaehkäisevä työ saa jatkua. Lohjalle perustetaan uusi erityisnuorisotyöntekijän vakanssi ja jatkossa sekä Lohjassa että Vihdissä on omat työntekijänsä. Karkkilan osuus sovitaan erikseen. Tämä on erinomainen askel ja ennen kaikkea osoitus siitä, että kuntien päättäjät ja viranhaltijat ottavat vastuun siellä, missä hyvinvointialue on jättänyt aukon.

Kunnat edellyttävät myös, että erityisnuorisotyöntekijöillä on jatkossa paikkansa niissä yhteistyöryhmissä, joissa käsitellään Ankkuri-nuorten asioita yhdessä poliisin ja hyvinvointialueen kanssa. Tämä on tärkeä vaatimus, sillä ilman aitoa yhteistyötä ja tiedonvaihtoa ei synny vaikuttavaa työtä.

Ankkuritoiminnan ydin on tukea nuorta ajoissa tilanteessa, jossa riski ajautua rikos- tai päihdekierteeseen on suuri, mutta vaikuttamisen mahdollisuus vielä olemassa. Ankkuritiimit ovat olleet korvaamaton osa tätä työtä. On rohkaisevaa nähdä, että Lohjalla, Vihdissä ja Karkkilassa on tahtoa ja tekoja varmistaa, että tämä tuki ei katoa.

Toivon, että tämä paikallisten toimijoiden ratkaisu nähdään myös esimerkkinä koko Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella siitä, miten ennaltaehkäisevää työtä kannattaa tukea – ei purkaa.

https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/8478232

Hoidon portaat vai esteet? Nuoret putoavat mielenterveyshoidon katvealueille

Viime päivinä ilmestyneet artikkelit nuorten mielenterveyshoidosta paljastavat jotakin olennaista järjestelmämme tilasta. Ne kertovat nuorista, jotka eivät saa tarvitsemaansa hoitoa ajoissa ja vanhemmista, jotka uupuvat yrittäessään toimia koordinaattoreina labyrintissä, jossa tieto ei kulje ja vastuu siirtyy, mutta ei kanna.

Yksi artikkelin nuori kuvaa oloaan kuin olisi ”projekti, joka vain halutaan siirtää eteenpäin”. Tämä kiteyttää sen, minkä moni kokee: avun hakija kohtaa järjestelmän, joka on rakennettu hallinnollisesti, ei ihmislähtöisesti.

Samaan aikaan psykoterapiakenttä kertoo karua kieltä. Lähetteitä ei enää tule, asiakkaat eivät löydä terapeutteja ja palvelusetelijärjestelmien ulkopuolelle jäävät ammattilaiset jäävät ilman potilaita. Psykoterapiakoulutuksen pitkän aikavälin investoinnit ja julkisen sektorin henkilöstöpula eivät kohtaa ja sen seurauksena apua tarvitseva nuori jää yksin.

Moni vakavasti oireileva nuori ohjataan tänään matalan kynnyksen omahoitoon, verkkopalveluihin ja ryhmämuotoiseen tukeen. Nämä voivat olla osa kokonaisuutta, mutta ne eivät korvaa yksilöllistä, pitkäkestoista hoitoa, kun oireet ovat vakavia. Nuorelta vaaditaan usein ”epäonnistumista” omahoidossa ennen kuin hoitovaste riittää pidempään tukeen pääsemiseen. Tämä logiikka on nurinkurinen ja vaarallinen.

Tämä ei ole enää yksittäisten nuorten tai perheiden hätä, vaan se on koko järjestelmän kriisi. Mutta se on myös mahdollisuus korjata suunta.

Mitä tarvitaan?

  1. Aidosti monipuolinen palveluvalikko, jossa matalan kynnyksen palvelut ja pitkäkestoisempi hoito tukevat toisiaan, eivätkä syrjäytä toisiaan.
  2. Läpinäkyvyys hoitopoluissa: Kuka vastaa, mitä palvelua on tarjolla, miten sinne pääsee, ja mitä tapahtuu siirtymävaiheissa.
  3. Psykoterapian saatavuuden turvaaminen: Yhteistyö yksityisten psykoterapeuttien kanssa on edelleen välttämätöntä, etenkin kun julkinen sektori ei kykene yksin vastaamaan kysyntään.
  4. Nuorten ja perheiden äänen kuuleminen: Palveluiden suunnittelu ilman kokemustietoa johtaa ratkaisuun, joka ei toimi.
  5. Vastuun ja tiedon kulun selkeyttäminen: Perhe ei saa olla hoitopolun projektipäällikkö – järjestelmän on toimittava niin, että nuori voi keskittyä toipumiseen, ei taisteluun.

Nuori ei ole projekti. Nuori on ihminen ja järjestelmän tehtävä on kohdata hänet sellaisena.

https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/8475211?utm_source=bluetooth&utm_medium=social
https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/8478577?utm_source=bluetooth&utm_medium=social

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011207411.html?fbclid=IwZXh0bgNhZW0CMTEAAR6sK8GggLiiu8NBiG2xhrVd6uP1zuQUxKJrhaMB7D9CvrLPpD_hs2lxMQF63A_aem_osbMR-wIHUA38307cNHQxg

Kun hätähuuto jää vaille vastausta nuorten mielenterveyden kriisi syvenee


Länsi-Uusimaan artikkeli https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/8475211?utm_source=bluetooth&utm_medium=social (27.4.2025) nostaa jälleen esiin sen, minkä me liian usein ohitamme: nuoret tytöt voivat pahoin, eikä meillä ole tarpeeksi resursseja auttaa heitä ajoissa. Kun nuori turvautuu lääkkeisiin hetken mielijohteesta, ei kyse ole huomiosta, vaan kyse on toivottomuudesta. Hätähuudosta, joka olisi pitänyt kuulla jo paljon aiemmin.

Ylilääkäri Elina Santin mukaan tyttöjen tahalliset lääkemyrkytykset ovat yleistyneet. Samoin syömishäiriöt. Moni teko ei ole yritys kuolla, vaan epätoivoinen yritys selviytyä tunteesta, jota ei enää pysty kantamaan yksin. Koronan aikaiset rajoitukset ovat jättäneet jälkiä, mutta ongelmat eivät ole kadonneet pandemian mukana, vaan ne ovat juurtuneet osaksi arkea.

Järvenpään nuorisopsykiatrian vastaanotolla asioi viime vuonna yli tuhat nuorta. Se on 8,4 prosenttia alueen 13–17-vuotiaista. Vaikka perustason palveluita on kehitetty, erikoislääkäreistä on huutava pula. Hoitajia ja psykologeja löytyy, mutta lääkärit, jotka tekevät diagnoosit ja määräävät hoidot, puuttuvat.

Terapia­takuu astui voimaan nyt toukokuussa,  mutta takuu on vain lupaus, jos tekijöitä ei ole. Lapsen tai nuoren hoito ei voi odottaa viikkoja tai kuukausia. Jokainen viivästynyt päätös, jokainen liian pitkä jono, voi olla hetki, joka kääntää elämän suuntaa väärään.

Meillä ei ole enää aikaa odottaa. Tarvitaan tekoja, nyt:

Ajattelen, että
1. Erikoislääkärikoulutuksen lisääminen: Valtion ja yliopistojen on lisättävä psykiatrian erikoistumispaikkoja ja tuettava opintoihin sitoutumista taloudellisesti.

2. Työolojen parantaminen julkisella sektorilla: Julkisen puolen on tarjottava kilpailukykyiset palkat ja realistinen työkuorma, jotta alan ammattilaiset eivät siirry yksityiselle tai vaihda alaa.

3. Moniammatillisten tiimien vahvistaminen: Psykologit, hoitajat ja sosiaalityöntekijät voivat hoitaa suuren osan työstä, kunhan työjako on selkeä ja sujuva. Tämä edellyttää vahvaa johtamista ja yhteistä ymmärrystä.

4. Koulujen ja perusterveydenhuollon tuki: Mielenterveyden ongelmiin pitää päästä kiinni ajoissa. Koulujen oppilashuollon ja opiskeluterveydenhuollon resurssit on turvattava, myös pienillä paikkakunnilla.

5. Kokemusasiantuntijoiden ja vertaistuen hyödyntäminen: Toipuneet nuoret ja vanhemmat voisivat olla osa ratkaisua, ei pelkkää tarinaa.

Meillä ei ole varaa välinpitämättömyyteen. Tämä on meidän yhteinen hälytyskellomme ja se soi nyt kovempaa kuin koskaan.

Lyhytnäköiset säästöt tulevat kalliiksi ja perheet jäävät yksin Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on tehty vakavia päätöksiä, joiden seuraukset näkyvät jo nyt arjessa ja joiden vaikutukset kantavat vielä pitkälle tulevaisuuteen. Ennaltaehkäisevistä palveluista on leikattu, mutta leikkausten ennakollisia vaikutuksia ei ole arvioitu riittävästi, tai niistä ei ole yksinkertaisesti välitetty.

Tämä ei ole pelkkä budjettitekninen ongelma. Tämä on syvästi inhimillinen kriisi, joka koskettaa erityisesti perheitä ja lapsia.

Ammatilliset tukihenkilöt irtisanottu, perheet jäävät ilman apua

Yhä useampi perhe jää yksin tilanteessa, jossa he ennen saivat tukea ammatillisilta tukihenkilöiltä. Nämä tärkeät ja pitkäjänteiset ihmissuhteet ovat katkenneet, kun ammattilaisia on irtisanottu säästöjen vuoksi. Samalla avohuollon tukipalveluita tarjonneet pienyrittäjät ovat joutuneet lopettamaan toimintansa, kun palvelusopimuksia ei enää uusita tai niitä ei ole koskaan kilpailutettu uudelleen, tai tilauksia ei yksinkertaisesti tehdä. Myös isommista toimijoista kuuluu irtisanomisuutisia.

Tämä kaikki tapahtuu tilanteessa, jossa ennaltaehkäisevälle työlle olisi enemmän tarvetta kuin koskaan.

Keskustan valtuutetut vastustivat leikkauksia ja syystä

Me Keskustan aluevaltuutetut vastustimme näitä leikkauksia, koska näimme jo etukäteen, mitä tulee tapahtumaan. Näimme sen, ettei inhimillistä hätää voi laskea euroissa ja ettei hätä katoa, vaikka se poistetaan budjetista. Näimme myös, että näennäiset säästöt tulevat kostautumaan raskaampina korjaavina palveluina, kasvavina kustannuksina ja inhimillisinä tragedioina.

Tämä on juuri sitä politiikkaa, jonka lyhytnäköisyys tulee meille kaikille kalliiksi. Ei vain taloudellisesti, vaan myös yhteisöllisesti ja eettisesti.

Omaishoidon tuen kiristäminen on epäinhimillistä ja lainvastaista

Osana tätä kylmää linjaa Länsi-Uudenmaan aluehallitus on maaliskuussa päättänyt myös kiristää omaishoidon tuen kriteereitä 0–17-vuotiaiden osalta. Päätös pohjautuu virheellisesti lapsen diagnoosiin, vaikka laki ei salli tuen myöntämistä tai epäämistä pelkän diagnoosin perusteella. Tämä on sekä epäinhimillistä että lainvastaista.

Monelle perheelle omaishoidon tuki on ollut elinehto, sillä se on mahdollistanut osapäivätyön tekemisen tai kokopäiväisen omaishoitajuuden silloin, kun muuta apua ei ole ollut saatavilla. Nyt nämä perheet joutuvat miettimään, voiko toinen vanhemmista enää jäädä kotiin hoitamaan lasta. Tai miten yksinhuoltaja voi ylipäätään selvitä arjesta ilman tukea. Tuen menettäminen voi merkitä koko perheen arjen romahtamista ja yksin lasta hoitavalle se voi tarkoittaa uupumista, toimeentulo-ongelmia ja jaksamisen täydellistä loppumista.

Aluehallitus ja viranhaltijat tekevät nyt sokeaa politiikkaa, jolla on erittäin epäinhimilliset kasvot ja kalliit, pitkäkestoiset seuraukset.

Me maksamme tästä vielä pitkään

Tukipalveluiden alasajo ei pysähdy yksittäiseen budjettikauteen. Se näkyy tulevina vuosina yhä kasvavina lastensuojeluilmoituksina, huostaanottoina, uupuneina vanhempina, koulupudokkaina ja pahoinvoivina nuorina. Samalla me maksamme yhä enemmän raskaista, korjaavista palveluista, eli niistä, joita olisi voitu ehkäistä riittävällä tuella jo paljon aiemmin.

Kyse ei ole vain euroista. Kyse on arvoista. Kyse on siitä, millaisen hyvinvointialueen haluamme rakentaa ja millaisen tulevaisuuden jätämme lapsillemme.

Meidän on palattava perusasioiden äärelle: ennaltaehkäisevä työ ei ole kuluerä, vaan sijoitus tulevaisuuteen.

Kun lapset puhuvat, meidän pitää kuunnella – Varttivaltuuston tärkeä viesti valtuustolle

Kaupunginvaltuuston kokouksessa 16.4.2025 pidin oman puheenvuoron, kun käsittelimme Varttivaltuuston tekemää aloitetta. Kyseessä ei ollut mikä tahansa aloite, vaan sen olivat laatineet 5.–6.-luokkalaiset nuoret ja aiheena oli oppilashuollon palveluiden saatavuus. Toisin sanoen se, saavatko lapset ja nuoret apua silloin, kun he sitä tarvitsevat.

Tässä puheenvuoroni kokonaisuudessaan:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
Haluan kiittää Varttivaltuustoa ja erityisesti 5.–6.-luokkalaisia nuoria tästä tärkeästä aloitteesta. He ovat nostaneet esiin erittäin ajankohtaisen ja huolestuttavan ilmiön eli sen, ettei oppilashuollon palveluja aina tavoiteta silloin, kun niitä tarvittaisiin.

Vaikka opiskeluhuoltopalvelut ovat siirtyneet hyvinvointialueen vastuulle, meillä kunnassa on yhä tärkeä rooli kuntalaistemme hyvinvoinnin edistämisessä ja lasten kohdalla myös erityinen vastuu. Se, että oppilailla on huoli palveluiden saatavuudesta, kertoo siitä, että viestit eivät aina kohtaa arjen todellisuutta. Meidän aikuisten tehtävä on ottaa tämä huoli vakavasti.

On hienoa, että opiskeluhuollon saavutettavuutta seurataan kyselyin ja että Lohjan sivistystoimi tekee yhteistyötä hyvinvointialueen kanssa ohjausryhmien kautta. Tästä huolimatta on selvää, että nykyiset rakenteet eivät riitä varmistamaan palveluiden tavoitettavuutta kaikissa tilanteissa.

Siksi esitän, että tämä aloite saatetaan virallisesti tiedoksi Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tulevaisuus- ja kehittämislautakunnalle, joka vastaa hyvinvointialueen strategisesta kehittämisestä ja yhteistyön valvonnasta. On tärkeää, että tämä lasten viesti ei jää vain paikalliseen käsittelyyn, vaan että se saavuttaa myös sen tahon, jolla on mahdollisuus vaikuttaa resurssien kohdentamiseen ja toiminnan kehittämiseen koko alueella.

Toivon, että tämä aloite toimii esimerkkinä siitä, kuinka lapset ja nuoret voivat osallistua aidosti yhteiskunnalliseen keskusteluun ja että me aikuiset vastaamme siihen vastuullisesti ja toiminnallisesti.

Kiitos.

Miksi tämä puheenvuoro oli tärkeä?

Varttivaltuusto on lasten ja nuorten oma vaikuttamisen kanava ja juuri siksi sen viestit ansaitsevat tulla kuulluiksi. Kun lapsi kertoo, että hän ei tiedä, mistä saa apua tai ettei apua ole saatavilla silloin kun sitä tarvitaan, se ei ole pieni asia. Se on hälytysmerkki.

On totta, että oppilashuollon järjestäminen kuuluu nyt hyvinvointialueille. Mutta lasten arki rakentuu kunnissa, eli kouluissa, iltapäiväkerhoissa, liikuntaharrastuksissa, perheiden arjessa. Meillä on edelleen vastuu katsoa kokonaisuutta ja välittää viestit sinne, missä asioihin voidaan vaikuttaa.

Siksi toin kokouksessa esiin tarpeen viedä tämä aloite eteenpäin Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tulevaisuus- ja kehittämislautakunnalle. Se on paikka, jossa alueen palveluiden kehittämistä ohjataan ja jossa voidaan arvioida, miten resursseja ja toimintamalleja voidaan parantaa.

Lapsilla on oikeus tulla kuulluiksi

Toivon, että tämä aloite ja sen käsittely ovat myös esimerkki siitä, miten aidosti voimme lisätä lasten ja nuorten osallisuutta päätöksenteossa. Heillä ei ole äänioikeutta vaaleissa, mutta heillä on oikeus tulla kuulluiksi. Meidän tehtävämme on varmistaa, että tämä oikeus toteutuu. Ei vain juhlapuheissa, vaan käytännön toimissa.

Kun lapset puhuvat, meidän pitää kuunnella. Ja sen jälkeen toimia.

Nuoren arvo

Kirjoitin lyhyen mielipidekirjoituksen, mutta aiheesta voisi kirjoittaa loputtomasti

Nuorten palveluista ja pahoinvoinnista voisi kirjoittaa loputtomasti. Tällä kertaa tiivistin ajatukseni mielipidekirjoitukseen, joka on julkaistu Suomenmaassa ja Länsi-Uusimaassa otsikolla

”Minkä arvoinen nuori on?”

Kirjoituksessa nostan esiin huoleni siitä, miten nuorisopsykiatrian poliklinikalle ei saa aikoja ja itsetuhoinen nuori voi joutua odottamaan lähetteen kanssa jopa 5–8 kuukautta. Omaishoidon tukea 0–17-vuotiaille kiristettiin maaliskuussa, kun aluehallitus käveli aluevaltuuston päätöksen yli, jättäen monet perheet ilman elintärkeää tukea. Samalla hallitus leikkaa lisää lastensuojelusta.

Meille on puhuttu vuosia ennaltaehkäisystä ja varhaisesta puuttumisesta, mutta silti leikkurit osuvat aina ensin niihin palveluihin, jotka näitä periaatteita tukisivat. Kuinka kauan voimme tehdä tällaisia päätöksiä? Me ryöväämme lastemme ja nuortemme tulevaisuuden ja samalla omamme.

Väestömme ikääntyy ja lapsimäärät vähenevät, mutta juuri siksi meillä ei ole varaa menettää yhtään lasta. Yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle noin 1,2 miljoonaa euroa, mutta minkä arvoinen yksi lapsi tai nuori on?

Lapsiin ja nuoriin panostaminen ei ole menoerä, vaan investointi, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Nyt olisi jo vihdoin aika kääntää suunta.

Voit lukea mielipidekirjoitukseni kokonaan 10.4. Suomenmaasta https://www.suomenmaa.fi/mielipide/lukijalta-minka-arvoinen-nuori-on/

ja 11.4 julkaistusta Länsi-Uusimaasta.

Se, mistä olen tyytyväinen ja toivon muuttavan paljon, on että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen lasten ja nuorten terapiatakuu tulee voimaan 1.5.2025. Sen myötä alle 23-vuotiaat pääsevät mielenterveyspalveluihin viimeistään 28 vuorokauden kuluessa tarpeen toteamisesta. Tavoitteena on turvata yhdenvertainen pääsy psykososiaaliseen hoitoon tai lyhytpsykoterapiaan. Alue on valmistautunut uudistukseen kouluttamalla ammattilaisia hoitomenetelmien käyttöön.