Kirjoitin mielipidekirjoituksen hyvinvointialueen talousarviosovusta. Sovimme toimittajan kanssa, että hän voi siteerata talousarviosovusta kirjoittamaansa artikkeliin minulta ryhmämme kannan.
Kirjoitin, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen talousarviosovussa omaishoitajat, lasten ja nuorten palvelut sekä perheet asetettiin kohtuuttoman leikkauspolitiikan eturintamaan.
Keskustan aluevaltuustoryhmä ei voinut hyväksyä neuvottelutulosta, joka tavoittelee säästöjä hinnalla millä hyvänsä. Vaikka talouden tasapainottaminen on tärkeää, se ei saa tapahtua kaikkein haavoittuvimpien ryhmien kustannuksella.
Omaishoidon palkkioihin lisättiin kyllä neuvottelujen aikana 3,5 miljoonaa euroa, mutta pohjaesityksessä oli selkeitä leikkaussuunnitelmia, jotka jäivät osin voimaan. Tämä vaarantaa omaishoitajien jaksamisen ja luo epävarmuutta heidän tulevaisuudestaan. Omaishoitajat tekevät korvaamatonta työtä, joka säästää hyvinvointialueelle miljoonia euroja vuosittain. Heidän palkkioidensa ja vapaittensa leikkaaminen ei ole taloudellisesti järkevää eikä inhimillisesti oikeutettua.
Talousarvioesityksessä lasten, nuorten ja perheiden palveluihin kohdistetaan säästöjä 1,3 miljoonan euron edestä. Tämä vaarantaa ennaltaehkäisevien palveluiden toimivuuden ja jo nyt ylikuormitetun lastensuojelun. Keskusta ei voi hyväksyä linjaa, jossa säästöjen kohteeksi joutuvat tulevaisuuden rakentajat – lapset ja nuoret – samalla kun heidän hyvinvointinsa turvaaminen pitäisi olla koko uudistuksen keskiössä.
Säästöjä on helppo esittää Excelissä, mutta todellisuus on toinen. Lyhytnäköiset leikkaukset omaishoidon tuista, perhepalveluista ja lastensuojelusta johtavat pitkällä aikavälillä suurempiin kustannuksiin. Kun omaishoitajat väsyvät ja lapset jäävät ilman riittävää tukea, kustannukset siirtyvät kalliimpiin palveluihin, kuten laitoshoitoon ja erikoissairaanhoitoon.
Keskusta on edellyttänyt, että hyvinvointialueille annettaisiin enemmän aikaa alijäämän kattamiseen. Hyvinvointialueet ovat toimineet vasta kaksi vuotta – on kohtuutonta odottaa täydellistä taloudellista tasapainoa näin lyhyessä ajassa. Valtion tulisi joustaa rahoituslain vaatimuksissa, jotta hyvinvointialueet voivat kehittää palvelujaan kestävällä tavalla ilman kohtuutonta painetta asiakkaille ja henkilöstölle. Hyvinvointialueen budjetti pitää rakentaa kestävälle ja oikeudenmukaiselle pohjalle. Keskustan ryhmä ei voinut olla mukana sovussa, joka sivuuttaa asiakkaiden ja palveluiden käyttäjien näkökulmat. Meidän on turvattava omaishoitajien, lasten ja nuorten sekä kaikkien palveluita tarvitsevien asema – ei leikattava heidän hyvinvoinnistaan talouden nimissä.
Kirjoitin mielipidekirjoituksen Länsi-Uusimaahan Lohjan synnytysosaston lakkautuksesta sillä osaston lakkautus on räikeä virhe ja mahdollisesti lakia rikkova.
Synnytys on yksi elämän tärkeimmistä ja herkimmistä hetkistä, ja jokaisella synnyttäjällä tulisi olla oikeus tuntea olonsa turvalliseksi ja arvostetuksi. Siksi Lohjan synnytysosaston lakkauttaminen on paitsi alueellinen menetys, myös vakava virhe, joka lisää synnyttäjien epätasa-arvoa ja heikentää turvallisuutta. Lohja on ollut paikka, jossa synnyttäjät ovat saaneet laadukasta ja yksilöllistä hoitoa – jotain, mitä suuremmat sairaalat eivät aina pysty tarjoamaan resurssipulan keskellä.
Omat kokemukseni eri synnytyssairaaloista tuovat tämän kontrastin selkeästi esiin.
Hyvinkää: Komplikaatioiden varjossa Ensimmäiset kaksi synnytystäni tapahtuivat Hyvinkään sairaalassa, ja kummassakaan ei selvitty ilman komplikaatioita. Esikoiseni menehtyi kuuden viikon ikäisenä vakavaan sydänvikaan, jota ei havaittu hänen elinaikanaan. Tämä surullinen kokemus jätti pysyvän jäljen, mutta myös toi esiin terveydenhuollon haavoittuvuudet.
Toisessa synnytyksessäni Hyvinkäällä kohtasin huolimattomuuden, joka horjutti turvallisuudentunnettani entisestään. Synnytyssalissa oli rikkoutuneet laattaseinät, joiden sisältämä asbesti oli näkyvillä. Huomautettuamme asiasta meidät siirrettiin toiseen saliin, mutta kuulin myöhemmin, että alkuperäiseen saliin oli sijoitettu toinen synnyttäjä.
Jorvi ja Naistenklinikka: Yksin tai liukuhihnalla Toimiessani tukihenkilönä Jorvin sairaalassa näin läheltä, kuinka synnyttäjä jäi pitkälti yksin hoitohenkilökunnan kiireen vuoksi. Tämä ei ollut vain kuormittavaa minulle tukihenkilönä, vaan ennen kaikkea epäreilua synnyttäjälle, joka olisi tarvinnut enemmän tukea ja huolenpitoa.
Naistenklinikalla oma synnytyskokemukseni oli toisenlainen, mutta ei vähemmän raskas. Suuren sairaalan kiireessä synnytys tuntui olevan enemmän prosessi kuin yksilöllinen kokemus. Omat huoleni lapseni voinnista sivuutettiin, ja myöhemmin paljastui, että lapsellani oli vakava sydänvika, joka vaati leikkausta. Tämä tieto oli murskaava – varsinkin kun sitä ei huomioitu ajoissa.
Lohja: Turvaa ja inhimillisyyttä Lohjan synnytysosastolla olen synnyttänyt kaksi lasta. Molemmat synnytykset olivat täysin toisenlaisia kuin aiemmat kokemukseni. Lohjalla tunsin oloni turvalliseksi ja hoidetuksi. Synnyttäjänä minut kohdataan ihmisenä, ei vain yhtenä osana terveydenhuollon kiireistä arkea.
Lohjan henkilöstö ansaitsee kiitoksen – ei epäreilua kohtelua HUSin toiminta Lohjan synnytysosaston henkilöstöä kohtaan on ollut ala-arvoista. Henkilökunta, joka on omistautunut työlleen ja synnyttäjien hyvinvoinnille, ansaitsisi kiitoksen ja tuen, ei lakkautuksen uhkaa ja vähättelyä. Olen yhdessä toisen äidin kanssa tehnyt tasa-arvovaltuutetulle kantelun, joka tutkii, ovatko Lohjan kesäsulku ja lakkautuspäätös laittomia.
Synnytys ei ole paikka säästää – se on paikka priorisoida inhimillisyyttä ja turvallisuutta. Lohjan synnytysosasto ei ole vain sairaala, se on turvan symboli alueemme perheille.
Kiitos, Lohjan henkilöstö – olette korvaamattomia.
Synnytys on yksi elämän merkittävimmistä ja herkimmin mieleen jäävistä kokemuksista. Jokaisella synnyttäjällä tulisi olla oikeus tuntea olonsa turvalliseksi, huomioiduksi ja arvostetuksi – oli tilanne mikä tahansa. Siksi Lohjan synnytysosaston lakkautus on päätös, joka tuntuu erityisen väärältä. Se heikentää synnyttäjien tasa-arvoa ja asettaa alueemme perheet epätasa-arvoiseen asemaan. Lohjan synnytysosasto on ollut monelle synnyttäjälle paitsi läheinen, myös laadukas paikka synnyttää. Se on tarjonnut inhimillistä ja yksilöllistä hoitoa, jota ei voi verrata suuriin sairaaloihin, joissa resurssit ja henkilöstö ovat usein kovilla.
Minulla on ollut onni kokea useita erilaisia synnytyspaikkoja, ja niiden myötä oppinut arvostamaan Lohjan synnytysosaston ainutlaatuisuutta. Jokainen synnytyskokemus on jättänyt jäljen – eikä aina positiivisella tavalla.
Hyvinkään sairaala: sydänsuruja ja turvallisuuden horjumista Hyvinkään sairaalassa synnytin kaksi lastani. Ensimmäinen synnytykseni sujui teknisesti hyvin, mutta sen jälkeiset tapahtumat varjostavat sitä ikuisesti. Esikoiseni menehtyi vain kuuden viikon ikäisenä vakavaan sydänvikaan, jota ei havaittu hänen elinaikanaan. Sydänvian olemassaolo selvisi vasta ruumiinavauksessa. Tämä musertava kokemus nosti esiin kysymyksen: olisiko vika voitu havaita ajoissa ja olisiko lapseni voinut saada tarvitsemaansa hoitoa?
Toisen synnytykseni aikana kohtasin tilanteen, joka horjutti turvallisuudentunnettani entisestään. Synnytyssalissa oli rikkoutuneet laattaseinät, joiden sisältämä asbesti oli selvästi esillä. Huomautettuamme asiasta meidät siirrettiin toiseen synnytyssaliin, mutta pian kuulimme, että alkuperäiseen saliin oli sijoitettu toinen synnyttäjä. Tämä herätti syvää huolta paitsi sairaalan hygieniasta myös siitä, kuinka vakavasti synnyttäjien turvallisuus otetaan.
Jorvin sairaala: tukihenkilönä yksin jätettynä Toimin tukihenkilönä Jorvissa erään synnyttäjän rinnalla, ja kokemus toi esiin järjestelmän haavoittuvuudet. Synnyttäjä jätettiin käytännössä yksin minun kanssani – ilman riittävää hoitohenkilökunnan tukea. Tämä ei ollut vain kuormittavaa minulle, vaan erityisen raskasta synnyttäjälle, joka olisi tarvinnut jatkuvaa ammattimaista läsnäoloa ja turvaa.
Naistenklinikka: liukuhihnakokemus ja vakava lapsen sydänvika Naistenklinikalla synnytyskokemukseni oli ehkä teknisesti moitteeton, mutta tunne siitä, että olin vain yksi monista, oli vahva. Huoleni lapseni voinnista sivuutettiin, vaikka epäilyni osoittautuivat oikeiksi. Myöhemmin selvisi, että lapsellani oli sydänvika, joka vaati leikkausta – vika, jota Naistenklinikan arvostettu lastenlääkäri ei havainnut.
Lohjan synnytysosasto: lämpöä, turvaa ja inhimillisyyttä Lohjan synnytysosastolla olen synnyttänyt kaksi lasta. Molemmat kokemukset ovat olleet täysin toisenlaisia kuin edellä mainitut. Tunsin olevani tärkeä ja arvostettu ja hoitohenkilökunnan läsnäolo toi turvaa ja rauhaa. Synnytykset olivat sujuvia ja hoito erinomaista. Lohjan synnytysosastolla ei synnyttäjä ole vain numero, vaan ihminen, jonka tarpeet ja toiveet otetaan huomioon.
Henkilöstön kohtelu ala-arvoista ja HUSin johto ammattitaidotonta Lohjan synnytysosaston lakkautus ei ole vain synnyttäjien ongelma – se kertoo myös HUSin johdon asenteesta henkilöstöään kohtaan. Lohjan henkilöstö on kohdannut ala-arvoista ja törkeää kohtelua. Näin merkittävässä muutoksessa on välttämätöntä, että työntekijät otetaan mukaan päätöksentekoon ja heidän osaamistaan arvostetaan. HUSin johto on kuitenkin osoittanut ammattitaidottomuutensa paitsi henkilöstöjohtamisessa myös kokonaisuuden hallinnassa.
Tein jo aiemmin tänä syksynä kantelun tasa-arvovaltuutetulle, joka tutkii parhaillaan, onko Lohjan synnytysosaston kesäsulku ja lakkautusuhka laiton. Epäilykseni on, että tässä päätöksessä on rikottu tasa-arvolakia, erityisesti alueellista ja sukupuolten välistä yhdenvertaisuutta koskevia velvoitteita. Tasa-arvovaltuutetun selvitys on tärkeä, sillä se voi tuoda päivänvaloon päätöksenteon taustalla olevia rakenteellisia ongelmia.
Miksi Lohjan synnytysosaston lakkautus on virhe? Lohjan synnytysosaston lakkautus heikentää alueemme synnyttäjien oikeuksia ja turvallisuutta. Matka lähimpään synnytyssairaalaan pitenee, mikä voi synnytyksen nopeudesta riippuen aiheuttaa vakavia riskejä. Synnytys ei ole hetki, jossa voi ottaa turhia riskejä tai jättää asioita puolivillaisesti hoidettavaksi. Lohjan synnytysosasto on tarjonnut laadukasta, yksilöllistä ja turvallista hoitoa – juuri sitä, mitä synnyttäjät ja perheet tarvitsevat.
Tämä päätös ei ole vain sairaalan sulkeminen; se on arvoratkaisu, joka kertoo, kuinka paljon meillä arvostetaan perheiden hyvinvointia ja turvallisuutta. Lohjan synnytysosaston kaltaisia paikkoja ei pitäisi sulkea, vaan tukea ja kehittää. Tämä päätös vaatii kriittistä tarkastelua – eikä vähiten synnyttäjien ja henkilöstön näkökulmasta.
Viime kaupunginvaltuustokokouksessa käyty keskustelu Pusulan jääkiekkokaukalosta jatkuu Länsi-Uusimaan mielipidekirjoituspalstalla. Kirjoitin vastauksen Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallituksen puheenjohtajan kirjoitukseen. Nostin esiin, että Pusulan kaukalon poistaminen on yksi esimerkki päätöksestä, joka on heikentänyt erityisesti lasten ja nuorten liikkumismahdollisuuksia.
Jääkiekko tarvitsee kaukalon – liikunnan edistämisen painopisteet arvioitava uudelleen
Lohjan Liikuntakeskus Oy:n ja kaupungin hallinnon työ liikunnan ja hyvinvoinnin edistämiseksi on kiistatta tärkeää. On kuitenkin syytä arvioida kriittisesti päätöksiä, joilla liikuntamahdollisuuksia kavennetaan. Pusulan kaukalon poistaminen on yksi esimerkki päätöksestä, joka on heikentänyt erityisesti lasten ja nuorten liikkumismahdollisuuksia.
Jääkiekkoa ei voi pelata ilman kaukaloa – jää itsessään ei riitä tarjoamaan lajille välttämättömiä olosuhteita. Ilman kaukaloa turvallisuus kärsii, eikä peli ole mahdollista sen vaatimilla säännöillä ja rakenteilla. Tämä vaikuttaa suoraan poikien ja nuorten miesten liikkumiseen, sillä jääkiekko on laji, joka houkuttelee heitä erityisesti. Pusulassa kaukalon poistuminen on johtanut siihen, että moni poika, joka aiemmin pelasi aktiivisesti jääkiekkoa, on jättänyt liikkumisen kokonaan.
Vaikka kentän jäädyttäminen ilman kaukaloa on sinänsä hyvä perusratkaisu, se ei palvele kaikkia käyttäjiä tasapuolisesti. Kaukalo tuo paitsi turvallisuutta, myös mahdollisuuden pelata eri jääpelejä, jotka motivoivat erityisesti nuoria liikkumaan. Kustannussäästöihin vedoten ei pitäisi tehdä päätöksiä, jotka pitkällä aikavälillä heikentävät lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuutta – se kun voi johtaa kasvaviin menoihin esimerkiksi terveydenhuollossa ja syrjäytymisen ehkäisyssä.
Pusulan tapaus nostaa esiin kysymyksen siitä, ovatko liikunnan rahoituksen painopisteet kohdallaan. On tärkeää huomioida myös pienempien kylien ja alueiden tarpeet ja ymmärtää liikuntapaikkojen rooli yhteisöllisyyden ja lasten hyvinvoinnin tukemisessa. Pienilläkin investoinneilla, kuten uuden kaukalon hankinnalla, voidaan saada aikaan suuria vaikutuksia.
Toivon, että Lohjan kaupunki ja Liikuntakeskus Oy harkitsevat liikunnan edistämisen ratkaisuja pitkäjänteisemmin ja tasapuolisemmin. Kaukalon kaltaiset perusinvestoinnit eivät ole ylellisyyksiä vaan välttämättömiä, jotta jääkiekko ja muut jääpelit voivat kukoistaa myös Lohjan reuna-alueilla. Liikkumisen edellytysten luominen ei ole vain kustannuskysymys – se on investointi tulevaisuuteen.
Yhteiskuntamme ikääntyessä keskeiseksi tavoitteeksi on noussut mahdollisimman pitkä ja itsenäinen asuminen omassa kodissa. Tällä hetkellä tuhannet suomalaiset keski-ikäiset huolehtivat iäkkäistä vanhemmistaan, ja omaishoito lisääntyy jatkuvasti. Tulevaisuuden yhteiskunnassa on entistä tärkeämpää keskittyä ikäihmisten terveyden edistämiseen ja ennaltaehkäisyyn – ei vain inhimillisen kärsimyksen vähentämiseksi vaan myös taloudellisesti kestävän tulevaisuuden turvaamiseksi. Yksi erityisen ajankohtainen aihe on vajaaravitsemuksen ja muistisairauksien ennaltaehkäisy ja hoito. Mutta missä vaiheessa Suomi ottaa tästä kopin?
Naapurimaa Ruotsi näyttää esimerkkiä: siellä ikäihmisten vajaaravitsemuksen ennaltaehkäisy on noussut kansalliseen keskusteluun ja konkreettisiksi toimenpiteiksi. Ruotsissa on syntynyt ”Nollvisionen för undernäring hos äldre” -liike, jonka tavoitteena on vajaaravitsemuksen täysi poistaminen ikäihmisiltä. Tämä aloite on syntynyt laajassa yhteistyössä yksityissektorin, tieteen, viranomaisten, kuntien ja kolmannen sektorin kesken, ja sitä tukee mm. Ruotsin elintarvikeakatemia ja innovaatiovirasto VINNOVA. Vajaaravitsemuksen kitkeminen ei ole pelkkää ravitsemuksen parantamista – se on panostus ikäihmisten toimintakykyyn ja elämänlaatuun. Tarvitsemme Suomessa vastaavaa kansallista liikehdintää ja tukimekanismeja, jotta jokaisella ikääntyvällä on mahdollisuus elää hyvää ja täysipainoista elämää ilman vajaaravitsemuksen riskiä.
Vajaaravitsemuksen vähentäminen on paitsi inhimillisesti oikein myös taloudellisesti järkevää. Aliravitsemus kasvattaa riskiä sairauksille ja heikentää ikääntyvien toimintakykyä, mikä puolestaan kuormittaa terveydenhuoltoa ja sosiaalipalveluja merkittävästi. Suomessa on tutkittu (esim. Alanne ym. Suomen Lääkärilehti 2019), että vajaaravitsemus nostaa terveydenhuollon kustannuksia huomattavasti, kun aliravitut iäkkäät tarvitsevat enemmän sairaanhoitoa ja hoivapalveluita. Ennaltaehkäiseviin toimiin panostaminen voisi kuitenkin hillitä näitä kustannuksia ja tukea ikäihmisten elämänlaatua.
Muistisairaudet ovat toinen suuri haaste ikääntyvälle yhteiskunnallemme. Ruotsissa on jo aloitettu muistisairauksien kansallisten hoito- ja hoivalinjausten uudistaminen, kun taas Suomessa vastaavaa ei ole vielä käynnistetty. On tiedossa, että esimerkiksi Alzheimerin taudin varhainen hoito ja etenemisen hidastaminen vaikuttavat merkittävästi sekä sairastuneiden elämänlaatuun että hoidon kustannuksiin. Suomessa Jetsonen ym. (Age Ageing 2021) ovat tuoneet esiin, että Alzheimerin taudin etenemisen hidastaminen voi vähentää merkittävästi hoitokustannuksia. Tehostetut ja kansallisesti koordinoidut muistisairauksien hoitolinjaukset voisivat tuoda lisäaikaa sairastuneille asua kotona, helpottaa omaishoitajien taakkaa ja jakaa kustannuksia tasaisemmin yhteiskunnan kannettavaksi.
On aika toimia! Suomessa tarvitaan kiireellisesti vastaavanlaisia kansallisia linjauksia ja resursseja, jotta voimme parantaa ikäihmisten elämänlaatua ja tukea terveydenhuollon kestävyyttä. Vajaaravitsemukselle tarvitaan nollatoleranssi, ja muistisairauksien hoidossa tarvitaan kansallista strategiaa. Näihin panostaminen on askel kohti kestävämpää, inhimillisempää ja tasa-arvoisempaa tulevaisuutta, jossa jokaisella on oikeus arvokkaaseen ja toimintakykyiseen vanhuuteen.
Mielipidekirjoituksemme alla:
Vajaaravitsemukselle nollatoleranssi ja tukea muistisairauksien hidastamiseen ja hoitoon
Viime päivinä otsikoihin on noussut tulevaisuuden omaishoito: miten 50- ja 60-vuotiaat joutuvat olemaan yhä enemmän mukana ikääntyvien vanhempiensa hoidossa. Jatkossa nousee Suomessakin keskeiseksi ikäihmisten terveyden edistäminen ja sairauksien sekä toimintakyvyttömyyden ennaltaehkäisy, jotta ikäihmiset pystyvät asumaan itsenäisesti omissa kodeissaan mahdollisimman pitkään.
Naapurimaassamme Ruotsissa on tiedostettu ikäihmisten sairastumisen ennaltaehkäisy ja nostettu se keskiöön. Esimerkiksi ikäihmisten vajaaravitsemuksen ehkäisemiseksi on perustettu vajaaravitsemuksen nollatoleranssia ajava liike ”Nollvisionen för undernäring hos äldre”.
Tämä aloite on yksityissektorin, tieteen asiantuntijoiden, viranomaisten, kuntien ja kolmannen sektorin järjestöjen yhteistyötä, jonka tavoitteena on aikaansaada perustavanlaatuinen muutos nykyjärjestelmän toimintaan siten, ettei ikäihmisten vajaaravitsemusta enää olisi ja mahdollistaa kaikille oikeus hyvään elämänlaatuun iästä riippumatta.
Toimintaa rahoittaa ja koordinoi Ruotsin elintarvikeakatemia ja innovaatioviranomainen VINNOVA. Milloin Suomessa herätään vastaavaan? Vajaaravitsemus on merkittävä riski toimintakykyisyydelle ja itsenäiselle elämälle muodostaen samalla merkittävän taloudellisen haasteen niin terveydenhuollon kustannuksina (mm. Alanne ym. Suomen Lääkärilehti 2019) kuin hoivapuolellakin
Inhimillinen kärsimys ihmisille itselleen on mittavaa. Aika toimia vajaaravitsemuksen vähentämiseksi Suomessa on nyt, kun haetaan järkeviä keinoja terveydenhuollon kustannusten suitsimiseksi ja ikäihmisten itsenäisemmän ja toimintakykyisemmän tulevaisuuden tukemiseksi.
Muistisairaudet ovat myös suuri ikääntyvän yhteiskunnan haaste. Tässäkin ruotsalaiset ovat askeleen edellä meitä, sillä heillä on käynnissä aloite muistisairauksien kansallisten hoito- ja hoivalinjausten uudistamiseksi.
Suomessa vastaavan aloitteen saaminen on yhtä tärkeää, sillä tiedetään, että esim. varhaisen Alzheimerin taudin siirtyminen lievään taudin vaiheeseen nostaa kustannukset jo yli 2-kertaisiksi (Jetsonen ym. Age Ageing 2021). Taudin etenemisen hidastaminen on hoidon ohella keskeistä, jotta saadaan lisäaikaa kotona pärjäämiseen ja kustannusten tasaisempaan jakautumiseen yhteiskunnalle. Ikäihmisten terveyden tukemisen aika on nyt!
Eilen olemme lukeneet lehdestä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vuoden 2025 Talousarvioesityksestä ja luottamushenkilöt saivat esityksen tutustuttavakseen. Ainakin ensilukemalta esitys herättää mielessäni suurta huolta hyvinvointipalvelujen tulevaisuudesta ja alueen asukkaiden arjen laadusta. Vaikka talouden tasapainottaminen on välttämätöntä, on syytä pohtia kriittisesti, millaisia vaikutuksia esitetyt säästöt tuovat mukanaan.
Ensinnäkin, lastensuojelun säästöjen kohdentaminen laitoshoidon vähentämiseen on äärimmäisen riskialtista. Laitoshoidon tarpeen korvaaminen perhehoidolla saattaa teoriassa kuulostaa inhimilliseltä ja taloudellisesti järkevältä, mutta käytännössä perhehoitopaikkojen kaksinkertaistaminen näin nopealla aikataululla on erittäin haastavaa. Lastensuojelun asiakasmäärät kasvavat ja laitoshoito on monesti välttämätön ratkaisu vaativissa tapauksissa. Leikkaukset laitoshoidosta voivat pahimmillaan vaarantaa lasten hyvinvoinnin, jos perhehoitoa ei pystytä järjestämään riittävällä laadulla ja kapasiteetilla. Näissä olosuhteissa voi käydä niin, että säästöjen tavoittelu johtaa palvelujen heikentymiseen ja ongelmien kasaantumiseen.
Omaishoitajien palkkioiden leikkaaminen on toinen kiistanalainen säästökohde. Palkkioiden leikkaaminen saattaa tuntua pieneltä budjettilinjaukselta, mutta omaishoitajat ovat jo nyt valtavan kuormituksen alla. 500 000 euron leikkaus voi johtaa siihen, että entistä useampi omaishoitaja joutuu harkitsemaan tehtävästään luopumista. Tämä puolestaan lisää paineita ympärivuorokautisen hoivan järjestämiseen ja voi tuoda lisäkustannuksia pidemmällä aikavälillä. Taloudelliset säästöt omaishoitajien kustannuksella ovat lyhytnäköisiä ja riskialttiita erityisesti tilanteessa, jossa ikääntyneiden määrä kasvaa ja hoivapalvelujen tarve lisääntyy.
Henkilöstökulujen säästöt ja vuokratyövoiman vähentämisen tavoite on ymmärrettävä, mutta siinä piilee suuria haasteita. Henkilöstöpula on jo valmiiksi kriittinen, ja vaikka vuokratyövoiman käyttö on kallista, on se monilla alueilla ollut välttämätöntä. Säästöt tässä kohden voivat johtaa palveluiden laadun ja saatavuuden heikentymiseen, mikä taas kasvattaa asiakastyytymättömyyttä ja lisää painetta julkisten palvelujen korvaamiseksi yksityisillä vaihtoehdoilla.
Myös ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoivan henkilöstömitoituksen lasku on askel huolestuttavaan suuntaan. Mitoituksen laskeminen 0,60:een on suoraa jatkoa politiikalle, joka uhkaa heikentää hoivan laatua. Tämä voi näkyä hoidon tasossa ja vanhusten elämänlaadussa, sillä hoitohenkilökunnan vähentyessä yksittäiset työntekijät ovat entistä suuremmassa paineessa.
Säästöjen painopiste ostopalvelujenvähentämisessä voi kuulostaa tehokkuuteen tähtäävältä linjaukselta, mutta käytännössä se johtaa tilanteisiin, joissa palvelujen tuotanto siirtyy enemmän julkisen sektorin vastuulle. Tämä voi olla hyvä strategia pitkällä aikavälillä, mutta siirtymävaiheessa syntyy helposti haasteita henkilöstön riittävyyden ja palvelujen laadun ylläpitämisen kanssa.
Talousarvioesityksessä esitetty lastensuojelun jälkihuollon ikärajan lasku 23 vuodesta 21 vuoteen herättää vakavaa huolta. Jälkihuolto on ollut keskeinen tuki lastensuojelun piirissä olleille nuorille, jotka siirtyvät aikuisuuteen. Moni heistä kamppailee itsenäistymiseen, koulutukseen tai työelämään liittyvien haasteiden kanssa ja jälkihuollon avulla he ovat saaneet tukea juuri kriittisellä hetkellä.
Ikärajan lasku tarkoittaa, että 21 ikävuoden jälkeen monet nuoret menettävät tärkeän tuen juuri siinä vaiheessa, kun he sitä eniten tarvitsevat. Tämä voi johtaa siihen, että entistä useampi nuori jää ilman ohjausta ja turvaa, mikä lisää riskiä syrjäytymiseen ja muihin sosiaalisiin ongelmiin, kuten asunnottomuuteen tai työttömyyteen. Taloudellisesti tämä voi luoda säästöjä hetkellisesti, mutta pitkällä aikavälillä se voi johtaa suurempiin kustannuksiin, kun yhteiskunta joutuu puuttumaan vakavampiin ongelmiin.
Nuorten tuki itsenäistymisvaiheessa ei ole vain investointi yksilöihin, vaan se vaikuttaa suoraan koko yhteiskuntaan. Leikkaukset jälkihuollosta vaarantavat juuri sen tuen, jonka avulla nuoret voivat rakentaa tulevaisuuttaan ja vältetään kalliita, jälkikäteen tehtäviä korjaustoimia.
Kaiken kaikkiaan, talousarvioesityksen leikkaukset kohdistuvat monin tavoin yhteiskunnan haavoittuvimpiin ryhmiin: lapsiin, vanhuksiin ja omaishoitajiin. Säästöjen vaikutuksia pitäisi tarkastella kokonaisvaltaisesti ja pitkäjänteisesti, sillä lyhytnäköiset leikkaukset voivat johtaa entistä suurempiin kustannuksiin myöhemmin. Lisäksi palvelujen laadun heikkeneminen on riski, jota ei voida hyväksyä ilman kriittistä keskustelua siitä, mitä tämä tarkoittaa alueen asukkaille ja heidän hyvinvoinnilleen.
Lotta Paakkunainen 