Kategoria-arkisto:Perhe

Miesten kokema väkivalta jää usein näkymättömäksi, hiljaisuus ei voi olla ratkaisu

Väkivallasta puhuttaessa keskustelu keskittyy usein naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Se on tärkeää ja välttämätöntä. Samalla kuitenkin tunnistetaan, että myös miehet kokevat väkivaltaa ja hyvin usein siitä vaietaan ja liian usein heidän kokemuksensa jäävät sivuun, vähättelyn ja ennakkoluulojen varjoon.

Tilastokeskuksen tutkimus Sukupuolistunut väkivalta ja lähisuhdeväkivalta Suomessa 2021 osoittaa, että väkivallan kokeminen on Suomessa yleistä myös miesten keskuudessa. 46 prosenttia miehistä on kokenut elämänsä aikana fyysistä väkivaltaa, uhkailua tai seksuaalista väkivaltaa. Nykyisen tai entisen parisuhdekumppanin taholta väkivaltaa on kokenut 18 prosenttia miehistä.

Miesten kokema lähisuhdeväkivalta herättää yhä usein ennakkoluuloja, vähättelyä ja jopa huumoria. Yhteiskunnan normit ja odotukset “pärjäävästä miehestä” voivat estää avun hakemista. Tämän seurauksena monet miehet jäävät yksin kokemustensa kanssa ja uskovat virheellisesti, ettei heille ole tarjolla tukea.

Vuonna 2023 viranomaisten tietoon tuli Suomessa noin 12 300 pari- ja lähisuhdeväkivaltarikosta. Aikuisista uhreista noin 74 prosenttia oli naisia ja 26 prosenttia miehiä. On kuitenkin yleisesti tiedossa, että merkittävä osa lähisuhdeväkivallasta ei koskaan päädy viranomaisten tietoon. Tämä koskee erityisesti miehiä, joiden avunhakukynnys on usein korkea. Siksi miesten kokemaa lähisuhdeväkivaltaa on vaikea hahmottaa kokonaisuudessaan tilastojen valossa.

Viola ry:n vuoden 2023 tilastojen mukaan miehet kokevat lähisuhteissaan yleisimmin henkistä ja taloudellista väkivaltaa. Samalla on tärkeää ymmärtää, että eri väkivallan muodot kulkevat usein käsi kädessä. Henkinen väkivalta ei ole lievempää väkivaltaa. Se voi tarkoittaa kontrollointia, uhkailua, alistamista, taloudellista kiristämistä tai eristämistä ja sillä on vakavia, pitkäaikaisia seurauksia uhrin hyvinvoinnille.

Väkivalta ei katso sukupuolta. Sen ehkäisy ei ole vastakkainasettelua vaan yhteinen turvallisuuskysymys. Tarvitsemme matalan kynnyksen tukipalveluja kaikille uhreille, parempaa tunnistamista viranomaisissa ja kulttuuria, jossa avun hakeminen on hyväksyttyä myös miehille.

Hiljaisuus ei suojele ketään.

Apua saa mm. ensi- ja turvakotien liitosta, Rikusta ja Violasta

Lähteet:

https://tuentu.fi/blogi/miesten-kokema-lahisuhdevakivalta-on-vaiettu-aihe/

https://stat.fi/fi/uutinen/nykyinen-tai-entinen-puoliso-pari-ja-lahisuhdevakivallan-yleisin-tekija-miesuhrien-maara-kasvoi-lahes-10-prosenttia-vuonna-2023?utm_source=chatgpt.com

https://yle.fi/a/74-20123687?

Omaishoitajien työnohjaus on arvokas innovaatio ja esimerkki toimivasta kehittämisestä

Minulla oli ilo ja kunnia olla kutsuttuna Hiiden Omaishoitajat ry:n tilaisuuteen, jossa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle luovutettiin Omaishoitoliiton myöntämä tunnustus omaishoitoinnovaatioteosta. Tunnustus myönnettiin omaishoitajien työnohjauksesta, aidosti merkittävästä ja tarpeesta syntyneestä innovaatiosta.

Tilaisuus oli minulle erityinen myös siksi, että toimin Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan jäsenenä ja olen mukana päättämässä muun muassa näistä kehittämis- ja kumppanuusavustuksista. Oli hienoa nähdä, miten pitkäjänteinen työ, kuunteleminen ja yhteistyö konkretisoituivat vaikuttavaksi toiminnaksi.

Ajatus omaishoitajien työnohjauksesta ei ole syntynyt hetkessä. Hiiden Omaishoitajat ry:ssä asiaa on pohdittu jo pitkään. Viime vuonna yhdistys haki hyvinvointialueelta kehitysavustusta, sai sitä ja toteutti työnohjauksen pilottihankkeen. Kokemukset olivat niin myönteisiä, että tälle vuodelle haettiin hyvinvointialueelta kumppanuusavustusta toiminnan jatkamiseksi ja sitä myös myönnettiin. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten järjestölähtöinen kehittäminen ja hyvinvointialueen tuki voivat yhdessä synnyttää vaikuttavia palveluja.

Omaishoitoinnovaation tunnustuksen vastaanottivat hyvinvointialueelta yhdyspintapäällikkö Pilvi Östermalm ja erityisasiantuntija Hanna Karhu. Tilaisuudessa kuulimme puheenvuoroja hankkeesta ja työnohjauksen rakenteista, mutta kaikkein koskettavinta oli kuulla itse omaishoitajia, jotka olivat osallistuneet työnohjaukseen.

Omaishoitajien kertomukset toivat konkreettisesti esiin, mitä työnohjaus voi parhaimmillaan olla: tukea, voimia ja tilaa pysähtyä oman jaksamisen äärelle. Työnohjauksen kautta he olivat löytäneet omia vahvuuksiaan ja saaneet kokemuksen siitä, etteivät kanna vastuuta yksin.

Olen saanut seurata omaishoidon kehittämistä pitkään myös omaishoidon neuvottelukunnan jäsenenä, ensin sote-lautakunnan edustajana ja myöhemmin asiantuntijajäsenenä. Neuvottelukunta tarjosi tärkeän rakenteen omaishoitajien, järjestöjen, koulutusalojen ja päättäjien vuoropuhelulle. Valitettavasti neuvottelukuntaa ei tällä hetkellä enää ole, vaikka tarve sille on edelleen ilmeinen.

Olin tehnyt aluevaltuustoaloitteen omaishoidon neuvottelukunnan tarpeesta hyvinvointialueella. Tuolloin viranhaltijat, aluehallitus ja aluevaltuusto katsoivat, ettei neuvottelukuntaa tarvittu, pelättiin sen tuovan lisää kerroksia päätöksentekoon. Itse näen asian toisin: parhaimmillaan neuvottelukunta ei hidasta päätöksentekoa, vaan parantaa sen laatua ja tuo mukaan arjen asiantuntemuksen.

Omaishoitajille tarjottava työnohjaus on tärkeää myös viestinä arvostuksesta. Se tunnistaa omaishoidon työn vaativana, sitovana ja vastuullisena. Omaishoito tehdään rakkaudesta, mutta rakkaudesta ei pidä rokottaa. Yhteiskunnan tehtävä ei ole nojata rakkauteen, vaan tukea sitä.

Tämä innovaatio on erinomainen esimerkki siitä, mitä syntyy, kun omaishoitajien ääntä kuunnellaan ja kehittämistä tehdään yhdessä. Toivon, että omaishoitajien työnohjaus vakiintuu osaksi tukipalveluja ja että omaishoidon ääni saa jatkossakin sille kuuluvan paikan päätöksenteossa.

Alaikäisten vankien määrä on 2,5-kertaistunut ja rikosten uhrit jäävät jonoon

Tänään 15.1.2026 on kerrottu, että alaikäisten vankien määrä on 2,5-kertaistunut vuodesta 2023. Tämä ei ole sattumaa, eikä yksittäinen ilmiö. Tämä kertoo järjestelmästä, joka puuttuu liian myöhään ja maksaa siitä inhimillisesti ja taloudellisesti kalliin hinnan.

Samaan aikaan alaikäisten tekemiä rikoksia tutkivat yksiköt ovat ruuhkautuneet. Tutkintoja joudutaan priorisoimaan, koska resursseja ei ole riittävästi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikkia rikoksia ei ehditä tutkia ajoissa.

Jonon hännille jäävät myös alaikäisiin kohdistuneet pahoinpitelyt ja seksuaaliväkivaltarikokset. Käytännössä siis rikokset, joiden uhreina ovat useimmiten tytöt ja nuoret naiset.

Mitä viestiä tämä lähettää?

  • Rikoksen uhrille: sinun kokemuksesi voi odottaa
  • Tekijälle: seuraukset eivät ole kiireellisiä
  • Yhteiskunnalle: kaikki rikokset eivät ole yhtä vakavia

Ja kaikkein rajuin, ääneen sanomaton viesti:
tyttöihin kohdistuvat rikokset ovat vähäpätöisempiä.
tyttöjä saa rikkoa.

Tätä viestiä emme voi hyväksyä.

Alaikäinen vanki on aina merkki siitä, että useampi turvaverkko on pettänyt: perheen tuki, koulu, mielenterveys- ja päihdepalvelut, nuorisotyö ja erityisesti lastensuojelun ennaltaehkäisevät avohuollon palvelut.

Kun apua ei anneta ajoissa, ongelmat kasaantuvat.
Kun avohuollosta säästetään, säästö ei poista tarvetta, vaan se siirtää sen poliisille, syyttäjälle ja vankilalle.

Säästämme 100 euroa ennaltaehkäisevästä tuesta ja maksamme myöhemmin 100 000 euroa sijaishuollosta, rikosprosesseista ja vankeudesta. Samalla ruuhkautamme järjestelmän niin, että edes vakavimpien rikosten uhrit eivät saa oikeutta ajoissa.

Tämä ei ole vain lastensuojelukysymys.
Tämä on oikeusturvakysymys, tasa-arvokysymys ja turvallisuuskysymys.

Kun ennaltaehkäiseviä palveluja ajetaan alas:

  • tukihenkilöt jäävät ilman palkkaa
  • yrittäjät ilman tuloa
  • alueellinen elinvoima heikkenee
  • työttömyys kasvaa

Ja samalla rikosten määrä kasvaa, tutkinnat ruuhkautuvat ja oikeus viivästyy.

Me tiedämme, että toisin voi tehdä.
Kun nuori saa ajoissa pitkäjänteistä tukea, rikoskierre katkeaa. Kun perhe saa apua, kriisit eivät eskaloidu. Kun ennaltaehkäisy toimii, poliisi ja oikeusjärjestelmä voivat keskittyä niihin tapauksiin, joissa niitä todella tarvitaan.

Vankila ei ole lapselle palvelu.
Ja jonon perälle jäävä seksuaalirikos ei ole oikeusvaltio.

Jos hyväksymme tämän kehityksen, hyväksymme myös sen viestin, jonka se välittää.


Minä en hyväksy.

Säästöt lastensuojelun avohuollosta kostautuvat ja 100 euron ”säästö” on 100 000 euron lasku

Hyvinvointialueilla tehdään päätöksiä, joissa lastensuojelun avohuollon palveluja lakkautetaan tai sopimuksia päätetään säästösyihin vedoten. Samaan aikaan perheet ja nuoret tarvitsevat apua enemmän kuin koskaan. Tämä yhtälö on mahdoton ja se tulee yhteiskunnalle kalliiksi.

Tilastoharha hämärtää todellisuuden

Hyvinvointialueiden aluehallituksille perustellaan lastensuojeluilmoitusten kasvua sillä, että samoista lapsista tehdään useita ilmoituksia. Tämä selitys hyväksytään usein sellaisenaan, ilman kriittisiä kysymyksiä.

Tosiasia on kuitenkin tämä: jos samasta lapsesta tehdään useita ilmoituksia, kyse ei ole tilastoharhasta, vaan huutavasta hätähuudosta. Se on merkki siitä, että lapsi ei saa tarvitsemaansa apua. Kun avohuollon tukipalveluja ajetaan alas, avun tarve ei katoa, vaan se siirtyy kriisipalveluihin, hätänumeroihin ja lopulta kalliiseen sijaishuoltoon.

Mitä 100 euron säästö tarkoittaa käytännössä?

Kun puhumme ”leikkauksista”, puhumme usein vain numeroista budjetissa. Mutta mitä tarkoittaa käytännössä, kun avohuollosta säästetään esimerkiksi 100 euroa?

  • Nuori jää yksin: Yksi ammatillisen tukihenkilön tapaaminen jää väliin. Se voi olla juuri se kohtaaminen, jossa nuori olisi tullut kuulluksi ennen tilanteen kärjistymistä.
  • Luottamus katkeaa: Lastensuojelu perustuu luottamukseen. Kun palvelu katkeaa seinään, pitkään rakennettu suhde murenee.
  • Paikallinen elinvoima heikkenee: Tukihenkilö jää ilman palkkaa ja yrittäjä ilman tuloa. Työntekijän palkkaraha ei päädy paikalliseen elinkeinoelämään ja pahimmillaan osaaminen katoaa alueelta kokonaan yritysten lopettaessa.

100 € nyt vai 100 000 € myöhemmin?

On absurdia, että samaan aikaan kun ennaltaehkäisystä säästetään, hyvinvointialueet kilpailuttavat lisää sijaishuoltoyksiköitä ja sijoituslaitoksia. Järeät keinot maksavat moninkertaisesti:

ToimenpideKustannus (arvio)
Yksi ammatillinen tukikäyntin. 100 €
Yksi vuorokausi sijaishuollossa200–500 €
Yksi kuukausi sijoituksessa6 000 – 15 000 €
Yksi vuosi sijoituksessayli 100 000 €

Jos nuori ajautuu ilman tukea rikoskierteeseen, hyväksikäytetyksi tai pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle, kokonaiskustannukset nousevat satoihin tuhansiin, puhumattakaan inhimillisestä kärsimyksestä.

Onnistuminen on mahdollista, jos siihen panostetaan

Meillä on lukemattomia esimerkkejä toisenlaisesta polusta. Eräskin koulusta syrjäytynyt ja rikoksia tehnyt nuori sai vuoden ajan tiivistä ammatillista tukihenkilötyötä. Tänään hän opiskelee ja käy töissä.

Tämä vuoden tuki maksoi vain murto-osan siitä, mitä yksikin vuosi sijaishuollossa olisi maksanut. Samalla se työllisti ammattilaisen ja piti paikallisen yrityksen pystyssä. Tämä ei ole poikkeus, vaan juuri sitä vaikuttavaa ennaltaehkäisyä, josta nyt leikataan.

Arvovalinta, jota emme voi väistää

Ennaltaehkäisy ei ole pelkkä kulu, vaan se on investointi, joka maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin. Kyse on siitä, uskallammeko katsoa seuraavaa talousarviovuotta pidemmälle.

Haluammeko säästää 100 euroa tänään, vai maksaa 100 000 euroa myöhemmin? Tämä on se valinta, jota hyvinvointialueilla tehdään joka päivä. Meillä ei ole varaa valita väärin.

Hyvinvointi jäi jalkoihin, kun Lohja päätti Länsiradasta

Lohjan kaupunginvaltuuston joulukuun kokous, jossa päätettiin Länsiradan osakassopimuksesta ja hyväksyttiin Laaja hyvinvointikertomus 2023–2025, oli paljastava. Ei siksi, mitä sanottiin, vaan siksi, mistä vaiettiin.

Kokouksessa käytettiin lukuisia puheenvuoroja Länsiradan puolesta ja vastaan. Miljardiluokan hanke herätti tunteita, visioita ja huolia. Sen sijaan asiakirja, joka liitteineen kuvaa Lohjan asukkaiden todellista arkea, kuormitusta ja hyvinvoinnin kehitystä, jäi lähes kokonaan ilman keskustelua.

Tämä ei ole sattumaa.

Hyvinvointikertomus kertoo liikaa

Laaja hyvinvointikertomus ja sitä täydentävät vuosiraportit piirtävät Lohjasta ristiriitaisen mutta selkeän kuvan. Rakenteita on kehitetty, koordinaatiota parannettu ja hyte-työhön panostettu. Mutta samaan aikaan pahoinvoinnin indikaattorit kertovat huolestuttavaa tarinaa.

Lastensuojeluilmoitusten määrä on kasvanut niin, että jo noin joka kuudennesta lohjalaisesta lapsesta tai nuoresta on tehty ilmoitus. Osuus on korkeampi kuin hyvinvointialueella keskimäärin. Pienituloisuus on lisääntynyt 2020-luvulla ja yhä useampi perhe elää taloudellisessa epävarmuudessa. Yksinäisyys koskettaa erityisesti työikäisiä, eikä hyvinvointi jakaudu tasaisesti.

Nämä eivät ole yksittäisiä poikkeamia. Ne ovat rakenteellisia signaaleja.

On helppo ymmärtää, miksi keskustelua ei käyty

Hyvinvointikertomus pakottaa kysymään epämukavia kysymyksiä: mihin suuntaan Lohjaa ollaan viemässä ja kenen ehdoilla? Miten miljardiluokan infraratkaisut suhteutuvat arjen hyvinvointiin, lasten tilanteeseen, ympäristön kantokykyyn ja ilmastotavoitteisiin?

On huomattavasti helpompaa puhua radasta kuin ihmisistä. Radasta voi olla puolesta tai vastaan. Hyvinvointikertomus sen sijaan ei tarjoa helppoja vastauksia, vaan se paljastaa, että päätöksenteko ei ole ollut riittävää eikä ajoissa.

Ristiriita päätöksenteon ytimessä

Samassa kokouksessa hyväksyttiin asiakirja, joka korostaa turvallista elinympäristöä, ennaltaehkäisyä ja asukkaiden hyvinvointia ja tehtiin päätös hankkeesta, jonka ympäristö- ja luontovaikutukset ovat mittavat ja osin pysyviä. Länsiradan ratalinjaus kulkee Lohjan alueella poikkeuksellisen arvokkaan ja herkän luontokokonaisuuden läpi, uhaten suojeltuja lajeja, vesistöjä ja ekologisia yhteyksiä.

Kun nämä asiat erotetaan toisistaan, hyvinvointi typistyy paperiksi ja luonto sivuhuomioksi.

Kyse ei ole tiedon puutteesta

Tieto on olemassa. Ympäristövaikutusten arvioinnit on tehty. Hyvinvointikertomus on laadittu huolellisesti. Kysymys ei ole siitä, etteikö vaikutuksia tunnettaisi.

Kysymys on siitä, halutaanko niitä katsoa yhtä aikaa.

Laaja hyvinvointikertomus on poliittisesti hankala asiakirja juuri siksi, että se rikkoo yksinkertaiset tarinat kasvusta, vetovoimasta ja kehityksestä. Se muistuttaa, että hyvinvointi ei synny investointipuheista vaan arjen turvasta, toimivasta ympäristöstä ja oikea-aikaisesta tuesta.

Päätöksiä tehdään nyt ja seuraukset jäävät

Lohjalla tehdään päätöksiä, joiden vaikutukset ulottuvat vuosikymmenien päähän. Jos hyvinvointia ja luontoa koskeva tieto sivuutetaan silloin, kun tehdään suuria rakenteellisia ratkaisuja, vastuu ei katoa. Se vain siirtyy tuleville päättäjille, palvelujärjestelmälle ja asukkaille.

Hyvinvointikertomuksen hiljaisuus valtuustosalissa ei ollut vahinko. Se oli valinta.

Se oli valinta siirtää huomio pois lasten ja perheiden kuormituksesta, kasvavasta eriarvoisuudesta, luonnon kantokyvyn rajoista ja ilmastovastuusta. Se oli valinta tehdä suuria rakenteellisia päätöksiä ilman, että niiden vaikutuksia ihmisten arkeen ja ympäristöön tarkastellaan samassa kehyksessä.

Jos hyvinvointitieto ja ympäristövaikutukset sivuutetaan silloin, kun päätetään miljardiluokan hankkeista, päätöksenteko ei ole kokonaisvaltaista, vaan se on kapeaa ja lyhytnäköistä. Vastuu ei katoa, vaikka keskustelu vaikenisi. Se jää Lohjan asukkaille, palvelujärjestelmälle ja tuleville päättäjille.

Rasismi ei ole mielipide ja hallituksen velvollisuus on puuttua siihen

Tämä ei ole väärinymmärrys. Tämä ei ole huono vitsi. Tämä ei ole ”kohua”, joka menee ohi, kun ollaan hetki hiljaa.

Suomessa on nähty viime päivinä, miten hallituspuolue perussuomalaiset ovat osallistuneet rasistiseen pilkkaan silmienvenytyseleillä. Eleellä, jolla on pitkä ja kiistaton historia erityisesti aasialaistaustaisia ihmisiä halventavana rasistisena symbolina. Vielä vakavampaa kuin itse ele on ollut se, miten sitä on puolusteltu, vähätelty ja jopa naureskeltu.

Tämä on rasismia. Ja rasismi vaatii aina vastareaktion.

Rasismi normalisoituu vain, jos se sallitaan

Rasismi ei synny tyhjiössä. Se syntyy silloin, kun vallankäyttäjät antavat sille tilaa. Kun rasistinen ele kuitataan huumorina, ”ylitulkintana” tai loukkaantujien ongelmana, viesti on selvä: kaikkien ihmisarvo ei ole yhtä tärkeä.

Vähättely on poliittinen teko. Se tekee rasismista hyväksyttävämpää ja arkipäiväisempää. Se kertoo, että syrjintä voidaan ohittaa, jos tekijä on oikeassa asemassa tai oikeassa puolueessa.

Hallituksen vastuuta ei voi ulkoistaa

Hallituksessa ei ole vain yhtä vastuullista puoluetta. Vastuu kuuluu kaikille.

Kokoomus, RKP ja Kristillisdemokraatit ovat tehneet tietoisen valinnan pysyä hallituksessa ja sallia sen, että perussuomalaisten rasistinen käytös ohitetaan ilman todellisia seurauksia. Hiljaisuus ei ole neutraalia. Se on hyväksyntää.

Jos hallitus ei kykene yksiselitteisesti ja julkisesti tuomitsemaan rasismia ilman selittelyä, ilman vastuun siirtämistä, ilman uhrien kyseenalaistamista se ei toimi yhdenvertaisuuden puolustajana vaan sen rapauttajana.

Arvokysymykset eivät ole neuvottelukysymyksiä

Ihmisoikeudet, yhdenvertaisuus ja ihmisarvo eivät ole mielipideasioita eivätkä poliittisia vaihtokaupan välineitä. Ne ovat perusta, jolle demokratia rakentuu.

Kun hallitus sallii rasistisen käytöksen osana poliittista arkea, se lähettää vaarallisen viestin:

  • että loukkaaminen on hyväksyttävää
  • että vähemmistöjen kokemus ei ole tärkeä
  • että valta suojaa tekijää, ei kohdetta

Tämä heijastuu suoraan yhteiskuntaan. Kouluihin, työpaikoille, palveluihin ja arjen kohtaamisiin.

Toimia, ei selityksiä

Rasismin vastustaminen ei toteudu juhlapuheilla. Se vaatii tekoja:

  • selkeän ja yksiselitteisen tuomion rasistisille teoille
  • vastuun kantamista myös hallituskumppaneilta
  • poliittisia seuraamuksia, ei vain pahoitteluja
  • aktiivista työtä yhdenvertaisuuden ja turvallisen yhteiskunnan puolesta

Jos hallitus ei tähän pysty, sen on syytä kysyä itseltään, kenen arvoja se todellisuudessa edustaa.

Rasismiin on puututtava nyt

Rasismi ei katoa vaikenemalla. Se ei katoa vähättelemällä. Se katoaa vain silloin, kun sille vedetään selkeä ja tinkimätön raja.

Meillä on velvollisuus vaatia parempaa päättäjiltä, puolueilta ja koko hallitukselta.

Ihmisarvo ei ole neuvoteltavissa. Ei Suomessa. Ei koskaan.