Kategoria-arkisto:tasa-arvo

Mitä Kouluterveyskysely 2025 kertoo lasten ja nuorten hyvinvoinnista Länsi-Uudellamaalla?

THL:n tuore Kouluterveyskysely 2025 tarjoaa jälleen arvokasta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Raportti kattaa laajasti eri koulutusasteet perusopetuksen 4.–5. luokilta aina toisen asteen opiskelijoihin asti. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelta vastaajia oli tuhansia kaikilla ikäryhmillä, mikä tekee tuloksista alueellisesti käyttökelpoisia ja luotettavia.

Kyselyn avulla voidaan tarkastella muun muassa lasten ja nuorten mielenterveyttä, yksinäisyyttä, koulunkäyntiin liittyviä haasteita sekä kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä.

Mielenterveys ja ahdistuneisuus

Tulokset osoittavat, että joka kolmas nuori tyttö kokee kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta. Pojista vastaava osuus on alle kymmenesosa. Tämä vahvistaa sen, minkä tiedämme jo käytännön arjesta: tyttöjen psyykkinen kuormitus on suurta ja matalan kynnyksen mielenterveyspalveluille on valtava tarve.

Länsi-Uudenmaan luvuissa ei näy merkittävää poikkeamaa kansallisesta tasosta. Tämä tarkoittaa, että myös täällä on syytä vahvistaa koulupsykologien, kuraattorien ja muun opiskeluhuollon resursseja erityisesti toisen asteen oppilaitoksissa.

Yksinäisyys

Yksinäisyyden kokemukset ovat yleisiä erityisesti nuorten tyttöjen keskuudessa: jopa 15–19 % kertoo tuntevansa itsensä melko usein tai jatkuvasti yksinäiseksi. Pojilla vastaava osuus jää alle 10 prosenttiin. Tämä näkyy myös Länsi-Uudellamaalla.

Tarve yhteisöllisyyttä tukeville toimenpiteille on ilmeinen ja näenkin, että koulujen osallisuusprojektit, vertaistukiryhmät sekä nuorisotyön vahvistaminen voisivat ehkäistä syrjäytymistä ja vahvistaa nuorten sosiaalista hyvinvointia.

Kouluun sitoutuminen

Toisen asteen opiskelijoiden sitoutuminen koulunkäyntiin on valtakunnallisesti heikompaa kuin nuoremmilla. Erityinen haaste näkyy ammatillisissa oppilaitoksissa, joissa myös otoskoot ovat pienempiä. Tämä näkyy myös Länsi-Uudellamaalla.

Varhainen puuttuminen poissaoloihin ja yksilöllinen ohjaus ovat keskeisiä keinoja, joilla voidaan ehkäistä kouluakäymättömyyttä, koulupudokkuutta ja tukea opiskelijoiden polkua kohti valmistumista.

Seksuaalinen häirintä-ilmoitukset laskussa, mutta onko lasku todellinen?

Yksi huolestuttavimmista havainnoista liittyy seksuaaliseen häirintään ja ahdisteluun. Kansallisesti noin joka kolmas nuori tyttö kertoo kokeneensa seksuaalista häirintää viimeisen vuoden aikana. Länsi-Uudenmaan otos on niin suuri, että voidaan todeta tilanteen olevan samankaltainen täälläkin.

Tilastot kertovat, että osuus on hieman laskenut vuodesta 2023. Mutta mitä tämä todella tarkoittaa?

  • Onko seksuaalinen häirintä todella vähentynyt?
  • Vai onko kyse siitä, ettei siitä enää kerrota samalla tavalla?
  • Pidetäänkö sitä jälleen “asiaan kuuluvana” ilmiönä, jolle nuoret tytöt vain altistuvat ja johon ei edes kannata hakea apua?
  • Vai eikö sitä tunnisteta yhtä herkästi, vaikka vihamielisyys naisia kohtaan näyttää olevan nousussa?

Nämä kysymykset vaativat tarkempaa pohdintaa. Tilastollinen “lasku” ei saa hämärtää sitä tosiasiaa, että edelleen valtava määrä nuoria tyttöjä kokee seksuaalista häirintää arjessaan, koulussa, vapaa-ajalla tai verkossa. Jokainen kokemus on liikaa.

Siksi kouluilla ja alueellisilla toimijoilla on oltava selkeät käytännöt: ilmoituspolut, tukipalvelut ja ennaltaehkäisevä opetus. Lisäksi henkilöstön koulutus ja valmiudet tunnistaa ilmiö ovat keskeisiä.

Mitä pitäisi tehdä Länsi-Uudellamaalla?

  • Lisätään opiskeluhuollon resursseja, koulupsykologit ja kuraattorit ovat keskeisiä erityisesti toisen asteen oppilaitoksissa.
  • Kehitetään ohjelmia tyttöjen mielenterveyden tueksi, kuten vertaistukiryhmiä ja matalan kynnyksen terapiaa.
  • Vahvistetaan seksuaalisen häirinnän ehkäisyä ja raportointia, pakollista opetusta, tukipalveluiden näkyvyyttä ja verkkoympäristöön ulottuvia keinoja.
  • Vähennetään yksinäisyyttä luomalla tiloja ja toimintaa, jossa nuoret voivat kohdata toisiaan turvallisesti ja osallistua.
  • Seurataan koulupoissaoloja järjestelmällisesti ja puututaan ajoissa.

Kouluterveyskysely 2025 antaa meille arvokasta tietoa, mutta samalla se haastaa katsomaan pintaa syvemmälle. Seksuaalisen häirinnän tilastollinen väheneminen ei vielä tarkoita, että ongelma olisi ratkeamassa. Meillä tulee olla rohkeutta kysyä vaikeita kysymyksiä ja varmistaa, että jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön.

Missä on ennaltaehkäisy ja neuvola? Mielipiteeni hyvinvointialueen strategialuonnoksesta julkaistiin Länsi-Uusimaassa



Kirjoitin mielipidekirjoituksen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen strategiasta ja Länsi-Uusimaa julkaisi sen 30.8. printtilehdessään sekä näköislehdessä.

Hyvinvointialue on julkaissut luonnoksen strategiasta vuosille 2026–2029. Luonnoksessa korostuvat kustannustehokkuus, teknologia ja yksittäiset toimenpiteet, mutta kokonaisuus jää puuttumaan, eli se, mikä oikeasti ratkaisee asukkaiden hyvinvoinnin.

Ennaltaehkäisy jää korjaavan työn varjoon.


Strategiassa mainitaan kyllä ennaltaehkäisy, mutta painopiste on edelleen korjaavissa palveluissa. Lasten ja nuorten kohdalla nostetaan esiin sinänsä tärkeä digitaalinen hyvinvointikysely, mutta perusratkaisut puuttuvat kokonaan.

Suurin huoleni on, että neuvolaa ei mainita lainkaan. Neuvola on suomalaisen ennaltaehkäisyn kulmakivi. Se tavoittaa lähes kaikki perheet ja tunnistaa varhaisessa vaiheessa terveyteen ja arkeen liittyvät haasteet. Jos neuvola unohtuu strategiasta, vaarana on, ettei sen merkitystä nähdä jatkossakaan.

Todellisuudessa neuvolapalveluihin pääsyä on jo heikennetty: aikoja on vähennetty ja yhteydenpitoa siirretty yhä enemmän Lunna-sovellukseen. Sovellus on hyvä lisä, mutta se ei voi korvata henkilökohtaista yhteyttä. Tällä hetkellä omalle neuvolatyöntekijälle ei voi enää soittaa suoraan  ja juuri tuttu, luottamuksellinen suhde on neuvolan vahvuus.

Missä on konkreettiset toimet ikääntyneiden ja vammaisten palveluissa?


Ikääntyneiden kohdalla strategia painottaa teknologiaa ja tilannekeskuksia. Ne voivat auttaa, mutta yksinäisyys ja turvattomuus eivät ratkea sensoreilla. Myöskään asiaa, jolla on suuri vaikutus elämänlaatuun ja kustannuksiin, eli vajaaravitsemuksen seulontaa ja hoitoa, ei mainita lainkaan.

Vammaisten palveluissa puhutaan asiakaspoluista ja saavutettavuudesta, mutta konkreettiset toimet puuttuvat. Tämä on huolestuttavaa, sillä vammaiset ihmiset ovat usein palvelujärjestelmän suurkuluttajia.

Iso kuva unohtuu


Strategialuonnos jää kiinni yksityiskohtiin, mutta iso kuva puuttuu. Ennaltaehkäisy, neuvola, ikääntyneiden ravitsemus ja vammaisten palvelut ovat hyvinvoinnin peruskysymyksiä. Jos niihin ei panosteta, alue maksaa tulevaisuudessa moninkertaisesti ongelmien korjaamisesta.

Päätökset tehdään pian
Aluevaltuuston ryhmien väliset neuvottelut strategiasta alkavat syyskuussa. Lopullinen päätös tehdään aluevaltuustossa 7.10.2025. Nyt on aika varmistaa, että strategia huomioi myös ne asiat, jotka aidosti vaikuttavat meidän kaikkien hyvinvointiin.

Lue alkuperäinen mielipidekirjoitus Länsi-Uusimaan näköislehdestä 30.8.2025 (lisään linkin, jos se julkaistaan verkossa).

Miksi tämä on minulle tärkeää?
Olen nähnyt työssäni ja luottamustehtävissäni, kuinka paljon ongelmia voidaan ehkäistä, kun peruspalvelut toimivat ja ihmisillä on oikea-aikaista tukea. Neuvola, ravitsemus ja vammaisten palvelut eivät ole pelkkiä kustannuksia, vaan ne ovat investointeja hyvinvointiin ja inhimillisyyteen.

Mitä mieltä sinä olet? Pitäisikö strategiaan lisätä selkeästi ennaltaehkäisevät palvelut ja neuvolan rooli? Entä miten ikääntyneiden ja vammaisten palveluja pitäisi vahvistaa?

Mielipidekirjoitukseni alla:

Missä on ennaltaehkäisy ja neuvola?

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on julkaissut luonnoksen strategiasta vuosille 2026–2029. Luonnos korostaa kustannustehokkuutta, teknologiaa ja yksittäisiä toimenpiteitä, mutta jättää liian usein huomiotta kokonaisuudet, jotka ratkaisevat asukkaiden hyvinvoinnin. 

Ennaltaehkäisy mainitaan, mutta jää edelleen korjaavien palvelujen varjoon. Lasten ja nuorten kohdalla esiin nostetaan sinänsä hyödyllinen digitaalinen hyvinvointikysely, mutta tärkeitä perusratkaisuja ei mainita lainkaan. Suurin puute on, että neuvola loistaa poissaolollaan. Neuvola tavoittaa lähes kaikki perheet ja on suomalaisen ennaltaehkäisyn kulmakivi, jossa tunnistetaan terveyteen ja arkeen liittyvät ongelmat varhaisessa vaiheessa. Jos tämä jätetään strategiassa mainitsematta, vaarana on, ettei sen merkitystä nähdä jatkossakaan. 

Todellisuudessa pääsyä neuvolapalveluihin on jo heikennetty. Aikoja on vähennetty ja yhteydenpito ohjattu yhä enemmän Lunna-sovellukseen. Sovellus on hyvä lisä, mutta se ei voi olla ainoa väylä. Neuvolaan saa kyllä yhteyden puhelinpalvelun kautta, mutta omalle tutulle neuvolatyöntekijälle ei voi enää soittaa suoraan. Tämä ei ole palvelun parantamista vaan sen heikentämistä. Neuvolan voima on juuri siinä, että perheellä on tuttu ammattilainen, johon syntyy luottamuksellinen suhde. 

Ikääntyneiden kohdalla strategia painottaa teknologiaa ja tilannekeskuksia. Niillä on paikkansa, mutta yksinäisyys tai turvattomuuden tunne eivät ratkea sensoreilla. Myöskään konkreettisesti vaikuttavaa ennaltaehkäisyä, vajaaravitsemuksen seulontaa ja hoitoa ei mainita lainkaan. 

Vammaisten palveluissa puhutaan asiakaspoluista ja saavutettavuudesta, mutta konkreettiset toimet puuttuvat. Tämä on vakava puute, sillä juuri vammaiset ihmiset ovat usein palvelujärjestelmän suurkuluttajia. 

Strategialuonnos jää kiinni yksityiskohtiin, mutta iso kuva unohtuu. Ennaltaehkäisy, neuvola, ikääntyneiden ravitsemus ja vammaisten palvelut ovat hyvinvoinnin peruskysymyksiä. Jos niihin ei panosteta, alue maksaa tulevaisuudessa moninkertaisesti ongelmien korjaamisesta. 

Aluevaltuuston ryhmien väliset neuvottelut strategiasta alkavat syyskuussa. Lausuntoja on pyydetty lautakunnilta, vaikuttajatoimielimiltä ja kunnilta. Lopullisen päätöksen strategiasta aluevaltuusto tekee kokouksessaan 7.10.2025. Nyt on aika varmistaa, että strategia ottaa huomioon myös ne peruskysymykset, jotka todella vaikuttavat asukkaiden hyvinvointiin. 

Hyvinvointialueen strategiapäivitys ja ennaltaehkäisyn sekä kokonaiskuvan puute

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on julkaissut luonnoksen strategiasta vuosille 2026–2029. Asiakirja on kunnianhimoinen ja painottaa uudistumiskykyä, kustannustehokkuutta ja teknologian hyödyntämistä. Silti monista kohdista nousee huoli: ollaanko keskittymässä liikaa yksittäisiin toimenpiteisiin ja unohtamassa ennaltaehkäisyn ja varhaisen tuen ratkaiseva merkitys?

Ennaltaehkäisy jää varjoon

Luonnoksessa tunnistetaan, että palvelujärjestelmä painottuu edelleen reagointiin ja ongelmien korjaamiseen, ei ennaltaehkäisyyn. Tämä on rehellinen lähtökohta, mutta herää kysymys: miksi konkreettiset linjaukset ennaltaehkäisevästä työstä ovat niin vähäisiä?
Strategialuonnoksessa nostetaan esiin yksityiskohtia, kuten lasten palveluissa digitaalinen hyvinvointikysely. Sinänsä se voi olla hyödyllinen, mutta jos huomio keskittyy vain tällaisiin yksittäisiin välineisiin, vaarana on, että suuremmat kokonaisuudet jäävät huomiotta. Juuri näin on käynyt neuvolapalveluiden kohdalla.

Neuvola puuttuu kokonaan ja sen asema on heikentynyt

Yksi silmiinpistävimmistä puutteista strategiassa on neuvolatoiminnan täydellinen sivuuttaminen. Neuvola on suomalaisen ennaltaehkäisevän työn kulmakivi, jonka kautta tavoitetaan lähes kaikki lapsiperheet riippumatta perheen taustasta. Neuvolassa tunnistetaan varhaisessa vaiheessa niin terveydellisiä kuin sosiaalisia haasteita ja se on perheille luontevin ja matalin kynnys saada tukea ja ohjausta.

On huolestuttavaa, että strategialuonnoksessa neuvolaa ei mainita lainkaan. Tämä antaa kuvan, ettei sen merkitystä lasten ja perheiden hyvinvoinnin perustana ymmärretä. Samalla todellisuudessa neuvolapalvelujen saatavuutta on heikennetty. Aikoja on vähennetty, ja yhteydenpito on siirretty yhä enemmän mobiilisovellus Lunnan varaan. Lunna on sinänsä hyvä ja kehittyvä väline, mutta se ei voi olla ainoa tapa ottaa yhteyttä.

Neuvolaan saa toki yhteyden puhelinpalvelun kautta tietyinä aikoina, mutta omalle tutulle neuvolan työntekijälle ei voi enää soittaa suoraan. Tämä etäännyttää asiakasta ja vie pois juuri sen turvallisen ja luottamuksellisen suhteen, joka neuvolatyön ytimessä on. Tätä ei voi kutsua tehostamiseksi tai palvelujen parantamiseksi, vaan päinvastoin, kyse on palvelun laadun heikentämisestä.

Jos neuvola jätetään strategiassa sivuun, vaarana on, että sen rooli ennaltaehkäisevänä ja matalan kynnyksen tukena rapautuu entisestään.

Ikääntyneiden palveluissa teknologia ei yksin riitä

Ikääntyneiden kohdalla strategialuonnos korostaa kotiin vietävää teknologiaa ja tilannekeskuksia. Nämä voivat tuoda turvaa, mutta niihin liittyy riski: palvelu yksipuolistuu, jos ihmisen läsnäolon ja yhteisöllisyyden merkitys jää varjoon. Yksinäisyys ja turvattomuuden tunne eivät ratkea sensoreilla.

Lisäksi strategiassa ei juuri puhuta vajaaravitsemuksesta, joka on ikääntyneiden hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kannalta ratkaiseva tekijä. Vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito ovat sekä kustannusvaikuttavaa että inhimillisesti tärkeää työtä, mutta ne jäävät täysin varjoon. Tämä on jälleen esimerkki siitä, kuinka arkea koskevaan, konkreettiseen ennaltaehkäisyyn ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota.

Vammaisten palvelut ovat näkymättömiä strategiassa?

Vammaisten ihmisten näkökulma jää strategiassa lähes piiloon. Puhutaan kyllä asiakaslähtöisistä poluista ja saavutettavuudesta, mutta konkreettiset linjaukset vammaisten palveluiden kehittämiseksi loistavat poissaolollaan. Tämä on huolestuttavaa, sillä vammaiset ihmiset ovat usein palvelujärjestelmän suurkuluttajia ja tarvitsevat jatkuvaa tukea. Heidän asemansa tulisi näkyä strategiassa paljon nykyistä selkeämmin.

Strategialuonnos nostaa esiin monia pieniä yksityiskohtia, kuten digikyselyitä, sovelluksia ja sensoriratkaisuja, mutta iso kuva jää liian usein hahmottamatta. Neuvola puuttuu, ikääntyneiden ravitsemuksesta ei puhuta ja vammaisten palvelut jäävät taka-alalle.

Jos strategia ei tunnista näitä puutteita ja korjaa niitä, vaarana on, että hyvinvointialueen resurssit kuluvat edelleen ongelmien korjaamiseen sen sijaan, että niihin puututtaisiin ajoissa. Todellinen uudistus edellyttää, että keskitymme ennaltaehkäisyyn ja peruspalveluihin, eli niihin isoihin, vaikuttaviin kokonaisuuksiin, jotka luovat pohjan kaikelle muulle.

Lastensuojeluilmoitukset kasvavat, mutta avohuollon asiakkuudet eivät

Länsi-Uudenmaan tilastot (Sotkanet 08/2025) vuosilta 2022–2024 herättävät vakavan kysymyksen, joka koskettaa koko sosiaalialaa: miksi lastensuojeluilmoitusten määrä kasvaa hälyttävää vauhtia, mutta avohuollon asiakkuudet eivät seuraa samaa kehitystä? Tämä ilmiö kertoo paljon nykyisen järjestelmämme kipupisteistä.

Huoli kasvaa, mutta apu ei yllä perille

Numerot puhuvat puolestaan, ja ne ovat selvät:

  • Lastensuojeluilmoitusten määrä:
    • 2022: 16 100
    • 2023: 18 738 (+16 %)
    • 2024: 20 282 (+8 %)
    • Tulos: Huoli lasten ja nuorten hyvinvoinnista on kasvanut kahdessa vuodessa yli 4 000 ilmoituksen verran.

Samaan aikaan, kun ilmoitukset paukuttavat ennätyksiä, avohuollon asiakkuudet pysyvät lähes paikoillaan:

  • Avohuollon asiakkuudet (0–17 v.):
    • 2022: 3,3 % (3 429 lasta)
    • 2024: 3,3 % (3 372 lasta)
    • Tulos: Vaikka lastensuojeluilmoitusten määrä kasvoi, avohuollon asiakkaiden määrä ei käytännössä lisääntynyt. Vuonna 2023 nähtiin pieni piikki uusissa asiakkuuksissa, mutta se laski jälleen 2024.

Samanaikaisesti laitossijoitusten osuus on jopa hieman noussut:

  • 2022: 61,1 %
  • 2024: 63,1 %

Graafit, jos ne olisivat tässä näkyvillä, piirtäisivät selkeän kuvan: saksien lailla ilmoitusten ja avohuollon palveluiden välinen kuilu on syvenemässä.

Mitä tämä merkitsee käytännössä?

Tämä ristiriita on hälyttävä. Se kertoo, että vaikka huolia on enemmän kuin koskaan, apua ei tarjota riittävästi – tai riittävän ajoissa. Herää kysymyksiä:

  • Ovatko asiakkuuskriteerit kiristyneet ja palveluiden kynnys noussut?
  • Eivätkö resurssit yksinkertaisesti riitä ottamaan kaikkia asiakkaita vastaan?
  • Onko sosiaalityön painopiste siirtynyt pakon sanelemana ennaltaehkäisevästä tuesta ja varhaisesta puuttumisesta kriisityöhön ja akuuttien tilanteiden ratkomiseen?

Kun varhainen tuki ei tavoita perheitä, seurauksena on usein vääjäämättä raskaampia ja lapsen kannalta kuormittavampia toimenpiteitä – kuten juuri laitossijoituksia. Ja tämä kehitys näkyy jo ikävästi tilastoissa.

Ongelman ydin on kolmitahoinen:

  1. Lapsen näkökulmasta: Varhainen, tukea antava apu kotiin on lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta aina parempi ja vakaampi ratkaisu kuin sijoitus kodin ulkopuolelle. Sijoitus on traumaattinen kokemus, vaikka se olisi välttämätön.
  2. Talouden näkökulmasta: Laitossijoitukset ovat huomattavasti kalliimpia kunnalle tai hyvinvointialueelle kuin avohuollon tukitoimet. Jokainen onnistunut ennaltaehkäisevä toimenpide säästää yhteiskunnan varoja pitkällä aikavälillä.
  3. Yhteiskunnan näkökulmasta: Mitä myöhemmin ongelmiin puututaan, sitä syvemmiksi ne ehtivät juurtua. Syvenneet haasteet ovat vaikeampia ja kalliimpia ratkaista, ja ne voivat johtaa pitkäaikaiseen syrjäytymiseen ja pahoinvointiin.

Mitä tulisi tehdä?

Tilanne vaatii nopeita ja päättäväisiä toimenpiteitä. Meidän tulisi palauttaa painopiste sinne, missä se tuottaa eniten hyötyä niin lapsille, perheille kuin yhteiskunnallisesti:

  • Palautetaan painopiste ennaltaehkäisyyn: Perheille on tarjottava tukea jo silloin, kun ensimmäinen pieni huoli herää, ei vasta kriisin iskiessä.
  • Lisätään resursseja avohuollon palveluihin: Tarvitaan lisää osaavaa henkilöstöä, perhetyötä ja tukihenkilöitä, jotta jokainen apua tarvitseva saa sitä ajoissa.
  • Varmistetaan kriteerien läpinäkyvyys ja yhdenmukaisuus: Avun saaminen ei saa riippua siitä, kuka huolta arvioi, vaan tarpeesta.
  • Vahvistetaan kumppanuutta kolmannen sektorin kanssa: Järjestöt ja yksityiset palveluntuottajat, kuten Kasvuväylä Oy, voivat täydentää julkisia palveluja tarjoten joustavia ja vaikuttavia tukimuotoja.
  • Päätöksenteko on pohjattava tietoon: Tilastot eivät valehtele. Tarvitaan poliittista tahtoa reagoida faktoihin ja tehdä tarvittavat muutokset.

Investoimalla varhaiseen tukeen ja ennaltaehkäisyyn rakennamme lapsillemme parempaa tulevaisuutta ja varmistamme samalla kuntien ja hyvinvointialueiden taloudellista kestävyyttä.

Vajaaravitsemus on inhimillinen ja taloudellinen haaste, johon hallitus ei näytä tarttuvan

Kirjoitin hiljattain mielipidekirjoituksen ikääntyneiden vajaaravitsemuksesta ja sen ehkäisyn tärkeydestä. Tämä kirjoitus on julkaistu sekä Suomenmaa-lehdessä että Länsi-Uusimaassa ja 19.8 myös Helsingin Sanomissa ja Länsiväylässä.

Ikääntyneiden vajaaravitsemus on luultua yleisempi ja usein unohdettu ongelma. Heikentynyt ravitsemustila huonontaa toimintakykyä, lisää sairastumisten ja kaatumisten riskiä sekä johtaa usein ennenaikaiseen laitostumiseen. Kyse ei ole vain inhimillisestä kärsimyksestä, vaan myös merkittävästä kustannustekijästä hyvinvointialueille.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella vajaaravitsemusta seulotaan ja hoidetaan jo joissakin ikääntyneiden palveluissa. Osaamista ja tahtoa on, mutta systemaattinen ja koko aluetta koskeva toimintamalli puuttuu. Laajasti käyttöön otettu seulonta- ja hoitomalli voisi merkittävästi parantaa ikääntyneiden toimintakykyä ja vähentää raskaampien palvelujen tarvetta.

Nyt käsittelyssä oleva hallituksen esitys rahoituslain muuttamisesta (HE 38/2025 vp) toisi mahdollisuuden parantaa hyte-toimien rahoitusta ja vajaaravitsemuksen seulonta olisi juuri sellainen vaikuttava toimenpide, jolla hyvinvointialue voisi saada sekä parempia tuloksia että lisärahoitusta. Länsi-Uusimaa voisi tässä olla edelläkävijä.

Mutta kokonaisuudessaan hallituksen esityksessä on ongelmansa. Hyte-kertoimen kasvattaminen voi käytännössä johtaa siihen, että ennaltaehkäiseviin toimiin pystytään panostamaan vain siellä, missä resursseja jo on. Tämä voi lisätä alueellista eriarvoisuutta ja heikentää haavoittuvimmassa asemassa olevien ikäihmisten asemaa erityisesti haja-asutusalueilla.

Samalla on vaikea ymmärtää valtiovarainministerin esittämiä uusia leikkauksia ja sosiaaliturvaministerin pyyntöjä laatia listoja sosiaaliturvasta leikattavista asioista. Se on järjetöntä ja laiskaa politiikkaa. Inhimillisyydellä ja oikeanlaisilla, vaikuttavilla toimilla saataisiin aikaan parempia säästöjä ja mikä tärkeintä, parempaa elämää ihmisille. Mutta valitettavasti tämä ei tunnu olevan tämän hallituksen todellinen tavoite.

Ikäihmisten vajaaravitsemuksen ehkäisy on esimerkki siitä, miten sekä taloudelliset että inhimilliset hyödyt voidaan saavuttaa yhtä aikaa. Tarvitaan vain tahtoa nähdä kokonaisuus ja sijoittaa ennaltaehkäisyyn siellä, missä sen vaikutukset olisivat suurimmat.

Voit lukea mielipidekirjoitukseni Suomenmaasta alta olevasta linkistä ja Länsi-Uusimaan 14.8.2025 ilmestyneestä näköis- sekä printtilehdestä sekä 19.8 ilmestyneestä Helsingin Sanomista.

Lukijalta: Vajaaravitsemuksen seulonnalla terveyden lisäksi säästöjä – voiko hallituksen hyte-esitys lisätä eriarvoisuutta hyötyjen sijaan?

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011419859.html

https://www.lansivayla.fi/paakirjoitus-mielipide/8764827?fbclid=IwdGRjcAMaPV1leHRuA2FlbQIxMQABHjSWMLAQN66ymH3fw0WmpqFRIsrVX7gTfpBXw3qS5zu6Jk2BV8E8GQrQTg-1_aem_4oFuX6M9hNV_VquRwZhcpw

Säästöjä ja inhimillisyyttä samalla päätöksellä

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on parhaillaan käynnissä strategiatyö, jonka merkitys ei voisi olla suurempi. Kirjoitin aiheesta mielipidekirjoituksen, joka on julkaistu sekä Länsi-Uusimaa-lehdessä että Suomenmaassa. Nostin siinä esiin, miten voimme samanaikaisesti tukea alueemme taloutta ja asukkaiden toimintakykyä ja ennen kaikkea, miksi ennaltaehkäisevät toimet kannattaa nostaa keskiöön.

Väestörakenteemme muuttuu nopeasti. Yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa Länsi-Uudellamaalla nopeammin kuin missään muualla Suomessa. Tämä tarkoittaa merkittävästi kasvavaa palvelutarvetta ja myös kasvavaa rahoituksen tarvetta. Hyvinvointialuejohtajan arvioiden mukaan tämä tarkoittaa noin 10 miljoonan euron lisämäärärahatarvetta vuodessa ja siihen on varauduttava etupainotteisesti.

Talouden ja inhimillisyyden näkökulmasta ennaltaehkäisevien toimien vahvistaminen on avainasemassa. Erityisesti nostin kirjoituksessani esiin ikääntyneiden vajaaravitsemuksen seulonnan ja hoidon. Tutkimustiedon mukaan, jos tämä otettaisiin systemaattisesti osaksi hoitopolkua, voitaisiin saavuttaa jopa 26 miljoonan euron vuotuiset säästöt, puhumattakaan parantuneesta elämänlaadusta ja toimintakyvystä (lähteet: Orell H ym. Clin Nutr ESPEN 2023; THL/Sotkanet 2024; VRN & THL 2023).

Kuitenkin on tärkeää kysyä: miksi hoitopäivät ovat jo nyt vähentyneet? Onko taustalla ihmisten parempi vointi vai se, ettei hoitoon pääse ajoissa? Tiedämme, että terveydenhuolto on kuormittunut ja palvelujonoissa on viiveitä. Vähemmät hoitopäivät voivat kertoa piilevästä hoidon puutteesta. Vajaaravitsemus on hyvä esimerkki ilmiöstä, joka jää helposti tunnistamatta, mutta aiheuttaa merkittäviä kustannuksia ja inhimillistä kärsimystä myöhemmin.

Emme saa toistaa 1990-luvun laman virheitä, jolloin säästettiin lyhytnäköisesti juuri niistä palveluista, jotka ehkäisevät suurimpia ongelmia. Strategiatyössä tärkein kysymys on tämä: ohjaammeko resurssit korjaaviin vai ennakoiviin palveluihin? Vajaaravitsemuksen torjunta ei ole pelkkä kuluerä, vaan se on investointi, joka maksaa itsensä takaisin sekä taloudellisesti että inhimillisesti.

Lopulta kyse on arvovalinnoista. Ennaltaehkäisy ja toimintakyvyn tukeminen eivät ole pelkästään järkevää talouspolitiikkaa ne ovat myös oikein tehtyjä päätöksiä ihmisarvon ja inhimillisyyden näkökulmasta.

Lukijalta: Apua Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen talouteen ja asukkaiden toimintakykyyn

https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/8630092