Kategoria-arkisto:tasa-arvo

Synnytys ei ole neutraali päätös

Elokuussa 2024 tein yhdessä toisen äidin kanssa kantelun tasa-arvovaltuutetulle. Syynä oli HUSin päätös lakkauttaa Lohjan sairaalan synnytysosasto osana Uudenmaan synnytyspalvelujen palveluverkkoa.

Kantelun taustalla ei ollut vain huoli omasta kotiseudusta tai yksittäisestä sairaalasta. Taustalla oli perustavanlaatuisempi kysymys: huomioidaanko näin merkittävissä terveydenhuollon päätöksissä tasa-arvo lain edellyttämällä tavalla, vai ohitetaanko se tehokkuus- ja säästöpuheen varjolla?

14.4.2026 sain vastauksen. Ja se kertoo paljon enemmän kuin vain yhdestä synnytysosastosta.

Tasa-arvo ei ole mielipide, vaan lakisääteinen velvoite

Tasa-arvovaltuutetun antama lausunto HUSille (TAS/199/2024) on harvinaisen selkeä. Sen keskeinen johtopäätös on, että HUS ei noudata tasa-arvolain 4 §:n mukaista velvollisuutta edistää sukupuolten tasa-arvoa toiminnassaan.

Tämä velvoite koskee kaikkea viranomaisen toimintaa:

  • palvelujen suunnittelua
  • päätösten valmistelua
  • palveluverkkoja
  • ja myös taloudellisesti vaikeita tilanteita

Kyse ei ole siitä, syrjitäänkö ketään tarkoituksella. Kyse on siitä, että viranomaisen on aktiivisesti arvioitava ja ehkäistävä sellaista päätöksentekoa, joka tosiasiallisesti kohtelee eri sukupuolia eriarvoisesti.

Sukupuolineutraalisuus ei riitä, päinvastoin

Lausunnossa tasa-arvovaltuutettu purkaa HUSin keskeistä perustelua: sukupuolineutraalisuutta.

HUS on korostanut, että terveyspalvelut kohdennetaan lääketieteellisen tarpeen perusteella ja että palvelujärjestelmä on sukupuolineutraali. Tasa-arvovaltuutetun mukaan tämä ei kuitenkaan täytä tasa-arvolain edistämisvelvoitetta. Itse asiassa se voi johtaa päinvastaiseen lopputulokseen.

Näennäisesti neutraali päätös voi olla tosiasiallisesti epätasa-arvoinen, jos:

  • se kohdistuu palveluihin, joita käyttävät lähes yksinomaan naiset tai synnyttävät
  • vaikutuksia ei arvioida erikseen
  • ja seuraukset (kuten pidemmät matkat, lisääntyneet riskit ja kuormitus) kasaantuvat tietylle ryhmälle

Synnytyspalvelut ovat tästä kaikkein ilmeisin esimerkki.

Synnytyspalvelut ovat tasa-arvokysymys

Tasa-arvovaltuutettu toteaa lausunnossaan, että synnytyksiin, naistentauteihin ja lisääntymisterveyteen liittyvät palvelut ovat kiinteästi sukupuoleen liittyviä ja niillä on vahva yhteys naisten perus- ja ihmisoikeuksiin.

Kun synnytysosasto suljetaan:

  • synnytysmatkat pitenevät
  • epävarmuus lisääntyy
  • arjen kuormitus kasvaa erityisesti lapsiperheissä
  • vaikutukset kohdistuvat voimakkaimmin alueille, joilla palvelut jo valmiiksi ovat kauempana

Jos näitä vaikutuksia ei arvioida, päätökset eivät ole tasa-arvolain mukaisia riippumatta siitä, kuinka rationaalisilta ne näyttävät talouden näkökulmasta.

Miksi tasa-arvovaltuutettu ei ottanut kantaa juuri Lohjan päätökseen?

Moni on kysynyt, miksi tasa-arvovaltuutettu ei lausunnossaan suoraan sanonut, että Lohjan synnytysosaston lakkauttaminen on lainvastainen.

Tähän vastaus on toimivaltakysymys, sillä tasa-arvovaltuutettu

  • ei arvioi palveluverkkopäätösten tarkoituksenmukaisuutta
  • ei punnitse yksittäisen sairaalan sulkemista kaikilta oikeudellisilta ja lääketieteellisiltä näkökulmilta

Mutta tämä ei tarkoita, että kantelu olisi hylätty.

Päinvastoin: kantelu johti laajaan ja kriittiseen arvioon HUSin koko päätöksentekomallista ja lopputulos oli se, että HUSin menettely todettiin tasa-arvolain vastaiseksi edistämisvelvoitteen osalta.

Tämä on juridisesti erittäin merkittävä huomio.

Kyse ei ole vain Lohjasta, vaan siitä, miten päätöksiä tehdään

Tasa-arvovaltuutettu toteaa vastauksessaan, että kyse ei ole yksittäistapauksesta. Sama ongelma koskee laajemmin hyvinvointialueita ja niiden tapaa tehdä palveluverkkopäätöksiä.

Lukiessani tasa-arvovaltuutetun vastausta ja lausuntoa, jäi pohtimaan, että kuinka moni muu päätös on tehty ilman sukupuolivaikutusten arviointia? Ja kuka kantaa vastuun niistä seurauksista, jotka näkyvät arjessa vuosien ajan?

Mitä tästä pitäisi oppia?

Lohjan synnytysosaston tapaus osoittaa, että:

  • tasa-arvo ei ole lisänäkökulma, jonka voi ottaa tai jättää ottamatta
  • se ei ole ideologinen mielipide, vaan laki
  • ja sen huomioimatta jättäminen horjuttaa päätöksenteon legitimiteettiä

Hyvinvointialueilla ja HUSissa on syytä pysähtyä kysymään:

  • arvioidaanko päätösten vaikutukset ennakolta?
  • nähdäänkö ihmiset numeroiden takana?
  • ja onko tasa-arvo rakennettu osaksi päätöksenteon rakenteita vai sysätty sivuun?

Kun tein kantelun elokuussa 2024, en tiennyt, mihin se johtaisi. Nyt tiedän ainakin tämän: se paljasti rakenteellisen ongelman, joka koskee meitä kaikkia, erityisesti perheitä ja naisia Uudellamaalla.

Tasa-arvo ei ole hidaste hyvälle päätöksenteolle.
Se on sen mittari.

Voit lukea tasa-arvovaltuutetun lausunnon täältä:

Lausunto TAS_199_2024Download

Lasten hyvinvointi ei ole sopeutustoimi

Kun säästöpolitiikka uhkaa toistaa historian virheet

Luottamushenkilönä kannan vastuuta päätöksistä, jotka eivät näy heti, mutta joiden seuraukset näkyvät lasten elämässä pitkään. Siksi lastensuojelulain uudistus, hyvinvointialueisiin kohdistuvat leikkaukset ja keskustelu lastensuojelun asemasta sosiaalihuoltolain alla eivät ole vain hallinnollisia kysymyksiä. Ne ovat kysymyksiä arvoista.

Mietin hyvin usein, lähes jatkuvasti, että opimmeko historiasta vai toistammeko sen virheet uudessa muodossa?

Ennaltaehkäisy nähdään kuluna, vaikka sen puute on kalleinta

Hallitus edellyttää hyvinvointialueilta vakavia säästöjä. Käytännössä tämä on jo nyt tarkoittanut sitä, että leikkaukset kohdistuvat juuri ennaltaehkäisevään työhön: perhetyöhön, kotipalveluun, matalan kynnyksen tukeen. Näihin palveluihin, joiden tiedämme tutkimuksesta ja käytännöstä käsin ehkäisevän raskaampia ongelmia.

Samalla todetaan, että lastensuojelun tulisi olla viimesijainen palvelu ja että varhaista puuttumista pitää vahvistaa.

Tämä ristiriita on ilmeinen.
Varhaista puuttumista ei voi olla ilman resursoitua arkea.

Lastensuojelu sosiaalihuoltolain alle ja vastuu kevenee vai katoaa?

Ajatus lastensuojelun kytkemisestä vahvemmin sosiaalihuoltolakiin voi parhaimmillaan madaltaa avun hakemisen kynnystä. Mutta vain, jos:

  • palvelut ovat aidosti saatavilla
  • vastuut ovat selkeästi määriteltyjä
  • työn mitoitus ja resurssit seuraavat lapsen tarvetta

Tällä hetkellä näemme jo kehityksen, jossa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden lakisääteistä mitoitusta kierretään siirtämällä asiakkuuksia perhesosiaalityöhön. Eli toimintaan, jossa ei ole vastaavaa mitoitussääntelyä.

Paperilla asiakasmäärä pienenee.
Todellisuudessa lapsen tilanne ei kevene.

Kun lapsi siirtyy järjestelmän sisällä, mutta kukaan ei kanna kokonaisvastuuta, avun saanti viivästyy. Ja varhainen puuttuminen muuttuu jälkikäteiseksi reagoinniksi.

Lisää toimivaltaa, vähemmän tukea on väärä kehityssuunta

Lastensuojelulain uudistus tuo työntekijöille lisää keinoja puuttua, rajoittaa ja kontrolloida. Tämä on perusteltua vain, jos samaan aikaan vahvistetaan tukea, ennaltaehkäisyä ja aikaa kohdata lapsi.

Muuten rakennamme järjestelmää, jossa:

  • tuki annetaan myöhässä
  • ongelmat ehtivät kasautua
  • lapsista tulee “vaikeita asiakkaita”, ei siksi että he olisivat vaikeita, vaan siksi että heidät jätettiin liian pitkäksi aikaa yksin

Tämä ei ole lapsen etu eikä kestävää yhteiskuntapolitiikkaa.

Historian varjo: huutolaisuus, lama ja nykyhetki

Mä näen tässä meillä historian taakan ja historian toiston. Näen yhtäläisyyksiä huutolaisuuteen ja 1990-luvun lamaan.

Suomessa on ollut aika, jolloin yhteiskunta ulkoisti vastuunsa lapsista. Huutolaisuudessa lapset sijoitettiin halvimmalle hoitajalle säästöt edellä. Se perusteltiin taloudellisella pakolla.

1990‑luvun lamassa opittiin (vai opittiinko), että lapsiperheisiin ja ennaltaehkäisyyn kohdistuvat leikkaukset kostautuvat vuosien viiveellä: mielenterveysongelmina, syrjäytymisenä ja kasvavana lastensuojelun tarpeena.

Tänään emme puhu huutolaisuudesta.
Mutta puhumme uudelleen säästöistä, sopeutuksista ja järjestelmän “kestävyydestä” samalla, kun lasten palveluja kavennetaan.

Historia ei toista itseään täsmälleen.
Mutta se kyllä muistuttaa, mihin suuntaan ollaan menossa, jos lapsen oikeudet alistetaan talouskurille.

Fakta: lapset, lama ja vastuu

  • Huutolaisuus Suomessa: Köyhäinhoidon muoto, jossa lapsi sijoitettiin halvimmalle “hoitajalle”. Lopetettiin, koska se rikkoi lasten oikeuksia ja altisti hyväksikäytölle.
  • 1990‑luvun lama: Lasten ja nuorten pahoinvoinnin lisääntyminen näkyi viiveellä. Lastensuojelun tarve kasvoi vasta myöhemmin, ei säästövuosina.
  • Nykytilanne:
    • Ennaltaehkäisevä työ on yleinen leikkauskohde
    • Lastensuojelun mitoitusta kierretään siirtämällä asiakkuuksia palveluihin ilman mitoitusta
    • Samalla raskaiden ja kalliiden palvelujen tarve kasvaa

Yhteinen nimittäjä:
Kun lapsen hyvinvointi nähdään säästökohteena, lasku maksetaan myöhemmin ja se maksetaan moninkertaisena.

Lastensuojelun, varhaisen tuen ja ennaltaehkäisevän työn tehtävä ei ole paikata talouspolitiikan seurauksia. Ne ovat lapsen oikeuksia turvaavia peruspalveluja.

Jos lastensuojelun roolia uudistetaan:

  • ennaltaehkäisevän työn on vahvistuttava, ei heikennyttävä
  • mitoitusten on seurattava lapsen tarvetta myös sosiaalihuollossa
  • vastuu lapsen tilanteesta ei saa hajota rakenteisiin

Lasten hyvinvointi ei ole kuluerä.
Se on mittari sille, minkä arvoinen yhteiskunta olemme ja erityisesti silloin, kun talous on tiukilla.

Viikkokooste: tapaamisia, keskusteluja, seminaari ja asukkaiden huolia kentältä

Viime viikko oli tiivis kokonaisuus tapaamisia, seminaareja ja asukkaiden kanssa käytyjä tärkeitä keskusteluja. Minulle jäi viikon punaisena lankana selkeä ajatus siitä, että tarvitsemme selkeämpää palvelujärjestelmää, parempaa vuoropuhelua ja päätöksentekoa, joka perustuu todelliseen arjen tietoon.

Maanantai: Hangon ja Tammisaaren asukastilaisuuksissa talous, turvallisuus ja arjen huolet pinnassa

Aloitimme viikon kierroksella Hangossa ja Tammisaaressa yhdessä kansanedustaja Eerikki Viljasen ja keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen kanssa. Tilaisuuksiin osallistui laaja joukko asukkaita ja keskustelu oli vilkasta alusta loppuun.

Puheenjohtaja Antti Kaikkonen avasi illan ajankohtaiskatsauksella:

  • maailman tilanteesta ja turvallisuuspolitiikasta
  • Suomen nykyisestä talous- ja työllisyystilanteesta
  • mikro- ja pienyrittäjyyden merkityksestä koko maan elinvoimalle

Kansanedustaja Eerikki Viljanen nosti esiin:

  • kotimaisen ruuan ja tuottajien vaikean tilanteen
  • tulevat hallituksen kaavailemat säästöt hyvinvointialueille
  • sen, miksi leikkaukset olisivat alueiden ja asukkaiden kannalta kestämättömiä

Pidin itse puheenvuoron tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan työstä ja erityisesti siitä, miksi vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito tulee sisällyttää ikääntyneiden hoitopolkuun.
Tuoreimman tutkimustiedon mukaan 86 % kotihoidon asiakkaista on vajaaravitsemusriskissä tai jo vajaaravittuja. 86% on luku, jolla on merkittäviä kustannusvaikutuksia että raskas inhimillinen painoarvo.

Sain tilaisuudessa myös palautetta ja terveisiä vietäväksi viranhaltijoille ja vien ne eteenpäin.

Tiistai: kevätseminaarissa paljon puitteita, liian vähän sisältöä

Tiistaina vuorossa oli hyvinvointialueen luottamushenkilöiden kevätseminaari.

Seminaari erosi aiempien vuosien linjasta:

  • viestintä oli niukkaa
  • kokonaisuuden tarkoitus jäi epäselväksi
  • sisältö oli kevyempi ja hajanaisempi kuin mihin olemme tottuneet

Yksi dioista nosti esiin, että yli 90 % kouluterveyskyselyn lapsista kokee voivansa keskustella vanhempiensa kanssa.
Luku on sinällään myönteinen, mutta se on liian karkea, jos sitä ei pilkota, kuten pitäisi, jotta nähtäisi oikea todellisuus. Keskusteluyhteyden puute kasautuu usein niille, jotka ovat muutenkin haavoittuvassa asemassa ja juuri heidät on päätöksenteossa nähtävä.

Tilaisuuden paras osuus oli Sitran yliasiamies Atte Jääskeläisen laaja katsaus:

  • Suomen väestörakenteen muutokseen
  • yhteiskunnan rakenteelliseen murrokseen
  • Sitran Megatrendeihin 2026

Hänen viestinsä oli selkeä: muutos on nopeaa, ja päätöksenteko tarvitsee rehellisen tilannekuvan, ei siloiteltuja keskiarvoja.

Keskiviikkona OmaisOivan 10 vuotisjuhlat

Keskiviikkona osallistuin OmaisOivan 10-vuotisjuhliin Lohjalla. Oli oikein mukava ja keskusteleva tilaisuus. Haluan tässä kohtaa vielä nostaa esiin kolmisen viikkoa sitten erityisperheiden iltaporinat, jossa olin ollut myös mukana. Sielläkin keskustelu oli avointa, suoraa ja hyvin tärkeää. Nämä viestit ja omat kysymykseni olen laittanut viranhaltijoille tuon illan jälkeen. Mitään ei ole minulle vastattu. Luottamushenkilöillä on oikeus saada tietoa, joten palaan viranhaltijoille vielä asiaan.

Illan selkeä viesti oli se, että palvelujen pirstaleisuus uuvuttaa perheet

Vanhemmat toivat esiin useita kipukohtia:

  • epäselvyydet aamu- ja iltapäivähoidossa
  • loma-aikojen hoitojärjestelyjen vaikeudet
  • kuljetusten vastuut ja tiedonkulku
  • hajautuneet palveluketjut, jotka eivät toimi yhteen
  • tieto, joka tulee liian myöhään tai ei tule ollenkaan

Useampi vanhempi nosti esiin myös sen, että päätöksenteossa tehdään oletuksia, jotka eivät pidä paikkaansa:
kaikki 13-vuotiaat eivät pärjää kotona yksin, jos kyseessä on vaikeasti vammainen lapsi.

Lisäksi keskusteltiin:

  • omaishoitajien vapaiden käytön vaikeudesta
  • vaihtuvista työntekijöistä
  • kasvottomista palveluista
  • tilanteista, joissa lapsi putoaa palvelujen väliin
  • siitä, mitä tapahtuu, jos omaishoitaja itse sairastuu

Perheiden viesti oli se, että he eivät odota ihmeitä, vaan he odottavat selkeyttä, toimivia kokonaisuuksia ja sitä, että heidän arkeaan kuunnellaan.

Torstai: Pusulan terveysaseman tiedotustilaisuus oli huolia, muutoksia ja epävarmuutta

Torstaina osallistuin Pusulan terveysaseman asukastilaisuuteen, jossa käytiin läpi tulevia muutoksia.

Keskeiset asiat:

Rakenne ja toiminta

  • Pusulan terveysasema muuttuu lähiterveysasemaksi 1.4.
  • Asema suljettuna 30.–31.3. perehdytyksen vuoksi
  • Kesäajan aukioloihin tulossa mahdollisia katkoksia
  • Lohjan akuuttivastaanotto avautuu 6.5. sairaalan 2. kerrokseen, auki joka päivä 8–20

Asukkaiden huolet

  • laboratorion palvelut
  • hoidon jatkuvuus
  • puhelinnumeron vaihtuminen ja viestinnän toimivuus
  • henkilöstötilanne (lääkäreitä jatkossa n. 3,5, osa sijaisia; vastaava sairaanhoitaja poistuu; hoitajia 3)
  • jo supistettu palveluvalikoima (mm. muistihoitajan vastaanotto jatkossa Lohjalla)
  • epäselvyys siitä, toteutuuko lähiterveysaseman lupaus moniammatillisista palveluista

Sain myös palautetta asukkailta tilaisuuden jälkeen, jossa osa koki olonsa pettyneeksi ja epätietoiseksi tulevista muutoksista. Nämä viestit sekä muutaman oman kysymyksen vien eteenpäin.

Perjantai: Lohjan asukastilaisuus oli taloutta, kunta-asioita ja valtakunnallisia teemoja

Viikon päätteeksi olivat Lohjan tilaisuudet kansanedustajien kanssa.
Keskusteluissa korostuivat:

  • kunnan talous ja elinvoima
  • pienyrittäjien asema
  • Suomen työttömyystilanne
  • valtakunnalliset linjaukset
  • ja jälleen hyvinvointialueiden leikkausuhat, joihin Eerikki Viljanen palasi painokkaasti

Lopuksi: hengähdys ja kylmä pulahdus

Viikko oli intensiivinen ja sen päätteeksi oli helpottavaa käydä uimassa. Vesi 2 °C ja ilma 7 °C. Juuri sopiva vastapaino kiireiselle viikolle.

Erityislasten perheiden arki ansaitsee toimivat palvelut

Olin viime viikolla mukana erityislasten ja -nuorten vanhempien iltaporinoissa OmaisOhjaamolla Lohjalla. Lämmin kiitos kutsusta, keskustelu oli vilkasta koko illan ja oli todella arvokasta kuulla suoraan perheiden kokemuksia arjesta.

Yksi teema nousi esiin ylitse muiden: palvelujen pirstaleisuus ja epäselvyys. Erityisesti vanhempia huolettivat vammaisten lasten aamu- ja iltapäivähoito, loma-ajan hoito sekä kuljetukset.

Vastuut hajallaan, eikä viestintä toimi

Viime vuonna palvelujen järjestämisessä oli paljon haasteita. Hyvinvointialue vastasi hoidosta, kun taas kunnat järjestivät kuljetukset. Käytännössä tämä johti tilanteeseen, jossa viestintä kuntien, hyvinvointialueen ja perheiden välillä ei toiminut.

Perheille saattoi tulla tieto kesähoitopaikasta vasta juhannuksen jälkeen. Se on aivan liian myöhään perheille, joiden arki vaatii tarkkaa suunnittelua.

Tänä vuonna tilanne ei näytä ainakaan helpommalta. Kuntien vastuu hoidosta on päättymässä ja kunnat ovat irtisanoneet sopimuksia. Neuvottelut hyvinvointialueen ja kuntien välillä on vielä kesken. Moni perhe kysyy nyt hyvin konkreettisia kysymyksiä:

  • Miten kuljetuksia haetaan?
  • Haetaanko niitä Wilman kautta vai vammaispalveluista?
  • Entä jos lapsi ei ole oikeutettu maksuttomaan kuljetukseen, mutta tarvitsee silti palvelua?

Esimerkiksi Lohjan Jalavassa on yli 90 lasta, joista kaikki eivät ole oikeutettuja maksuttomiin palveluihin, mutta joilla on oikeus hakea hoitoa. Perheet eivät edes odota täysin maksuttomia palveluja. He odottavat ennen kaikkea tietoa ajoissa, jotta arkea voi suunnitella.

Vääränlaisia oletuksia lasten pärjäämisestä

Moni vanhempi kertoi myös huolestuttavista kokemuksista päätöksenteossa. Joissakin päätöksissä tai keskusteluissa on todettu, että “kyllä 13 vuotias pärjää yksin kotona”.

Tällainen kommentti tuntuu erityislasten perheistä hyvin raskaalta. Vaikeasti vammainen 13 vuotias ei välttämättä pärjää yksin. Hän ei välttämättä osaa tai muista lämmittää ruokaa, käydä vessassa, pukea päälle tai huolehtia perustarpeistaan.

Perheiden arkea ei voi tarkastella samoin oletuksin kuin muiden perheiden arkea.

Palvelujen väliin putoaminen

Erityisen huolestuttavaa on se, että jos vammaispalveluista ei myönnetä tukea, perheille ei ole aina selvää, pitäisikö heidän hakea palvelua kaupungilta vai muualta.

Perheet toivovat yksinkertaista asiaa: että hakemuksiin vastataan ja että heille kerrotaan selkeästi, onko hakemus hylätty ja mitä vaihtoehtoja on.

Joissakin tilanteissa lapsi jää ilman tarvitsemaansa tukea. Silloin ainoaksi reitiksi saattaa jäädä se, että koulun rehtori tekee lastensuojeluilmoituksen. Tämän seurauksena vammainen lapsi voi päätyä lastensuojelun asiakkaaksi, vaikka perhe pärjäisi vammaispalvelujen avulla ilman lastensuojelullisia toimia.

Minua huolettaa oko järjestelmä silloin lainkaan toimiva?

Kasvottomat palvelut ja vaihtuvat työntekijät

Moni perhe kertoi myös siitä, että heillä ei ole nimettyä työntekijää. Työntekijät vaihtuvat usein ja palvelu koetaan kasvottomaksi.

Kun työntekijä ei tunne perhettä, palvelujen saaminen hidastuu. Myös palvelutarpeen arviointeja joudutaan tekemään uudelleen, mikä kuormittaa sekä perheitä että järjestelmää.

Perheet toivovat pysyvyyttä ja vastuunkantoa, että asioita ei jätettäisi kesken.

Omaishoitajien tuki ei kohtaa arkea

Omaishoidossa perheet kokevat myös eriarvoisuutta. Esimerkiksi ADHD-lapsen omaishoitotuen saaminen voi olla vaikeaa, vaikka hoidon tarve olisi hyvin verrattavissa esimerkiksi muistisairaan hoitoon.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen sivuilta löytyvä omaishoitajan polku on hyvä alku, mutta lasten ja nuorten perheiden palvelupolkua ei ole kuvattu yhtä selkeästi.

Omaishoitajien vapaiden käyttöön liittyy myös paljon haasteita. Lohjalla vapaita käytetään vähän, koska palvelut eivät vastaa perheiden tarpeita.

Jos omaishoitaja järjestää sijaisen itse esimerkiksi läheisestä, hänen täytyy:

  • perehdyttää sijainen
  • järjestää käytännön asiat
  • maksaa vielä asiakasmaksu

Ei ole ihme, että moni jättää vapaat käyttämättä.

Aiemmin Lohjalla oli käytössä tuottajaseteli, jonka omaishoitaja pystyi käyttämään esimerkiksi hyvinvointipalveluihin. Se oli erittäin suosittu ja lisäsi omaishoitajien hyvinvointia. Hyvinvointialueen käynnistyessä tämä käytäntö kuitenkin loppui.

Illassa tekemäni pikainen kysely kertoi paljon: noin puolet paikalla olleista omaishoitajista ei käytä vapaitaan lainkaan, koska se ei heidän arjessaan ole mahdollista.

Liian monta kanavaa ja liian vähän vastauksia

Perheiden arjessa asiointi tapahtuu useassa eri paikassa: Maisassa, Lunnassa, vammaispalvelujen sähköisessä asioinnissa ja muissa kanavissa. Silti vastauksia ei aina saada.

Jopa omaishoitajien vapaiden hakemisesta on epäselvyyttä. Mistä niitä haetaan? Miten niitä käytetään?

Moni perhe kertoi saaneensa kysymyksiinsä vastaukseksi vain: “en tiedä”.

Se ei ole riittävä vastaus perheelle, joka yrittää järjestää lapsensa arkea.

Moniammatillisuudesta pitäisi tulla todellisuutta

Hyvinvointialueella puhutaan paljon moniammatillisesta työstä. Perheiden kokemus on kuitenkin, että he joutuvat itse toimimaan eri viranomaisten välisinä viestinviejinä.

Perheiden näkökulmasta olisi paljon helpompaa ja myös kustannustehokkaampaa, jos viranhaltijat keskustelisivat keskenään.

Vammat eivät yleensä ole määräaikaisia. Silti vammaispalveluissa saatetaan tehdä kolmen kuukauden päätöksiä, mikä lisää byrokratiaa ja kuormittaa perheitä turhaan.

Entä jos omaishoitajalle tapahtuu jotain?

Yksi keskustelun pysäyttävimmistä hetkistä liittyi tilanteeseen, jossa omaishoitaja itse sairastuu.

Eräs omaishoitaja kertoi olleensa onnettomuuden vuoksi 16 viikkoa sairauslomalla eikä pystynyt huolehtimaan hoidettavastaan. Sen sijaan että olisi pohdittu vaihtoehtoja, esimerkiksi omaishoidon siirtämistä toiselle vanhemmalle, ainoa ehdotus oli tuen keskeyttäminen.

Perheet kysyvätkin nyt: mitä tapahtuu omaishoidettavalle, jos omaishoitajalle sattuu jotain?

Luottamus rakentuu teoista

Illan keskustelut osoittivat selvästi, että perheillä on tällä hetkellä paljon epävarmuutta ja myös heikentynyttä luottamusta järjestelmään.

He eivät odota ihmeitä. He odottavat:

  • selkeää viestintää
  • pysyviä työntekijöitä
  • toimivia palveluketjuja
  • sensitiivistä ja traumainformoitua työotetta
  • ja ennen kaikkea sitä, että heidän arkeaan kuunnellaan.

Palvelujen täytyy toimia yhdessä, eikä niin, että perheet joutuvat itse kokoamaan palapelin.

Kuulemmeko asukkaiden huolet arjen turvasta ja tulevaisuuden palveluista?

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan kokouksessa 3.3. käsittelimme laajoja kokonaisuuksia: palveluiden digitalisaatiota, Lunnan etenemistä, automaatiota sekä tulevan aluehyvinvointisuunnitelman painopisteitä.

Yhtä tärkeää kuin järjestelmät ja rakenteet on kuitenkin se, mitä asukkaat itse kertovat arjestaan.

Lunna ja digitalisaatio

Lunna-palvelu laajenee vaiheittain vuoden 2026 aikana. Pian siellä näkyvät potilaskertomukset, laboratoriotulokset, reseptit ja ajanvaraukset. Keväällä alkukyselyn oirearvioihin lisätään myös gynekologiset oireet. Asia, jonka nostin vuodenvaihteessa esiin ja joka eteni nopeasti valmisteluun.

Vuonna 2026 itseajanvaraus laajenee (myös rokotuksiin), digiklinikan aukiolo kasvaa ja käyttöön tulee uusia digipolkuja sekä tekoälyä hyödyntäviä ratkaisuja.

Mutta mitä asukkaat kertovat arjestaan?

Voxit 2025 toi vahvan viestin arjen huolista

Voxit-keskusteluun osallistui 458 henkilöä ja ääniä annettiin yli 24 000. Tulokset kertovat paljon siitä, millaisessa tilanteessa moni elää.

Taloudellinen huoli on todellinen

  • 42 % kokee toimeentulonsa heikentyneen.
  • 32 % joutuu tinkimään ruoasta tai lääkkeistä.
  • 29 % luopuu palveluista niiden hinnan vuoksi.

Kun ihmiset joutuvat valitsemaan ruoan, lääkkeiden ja palveluiden välillä, hyvinvointi heikkenee nopeasti ja seuraukset näkyvät myöhemmin raskaampina palvelutarpeina.

Yksinäisyys koskettaa erityisesti ikääntyneitä

Peräti 78 % vastaajista on huolissaan ikääntyneiden yksinäisyydestä.

Yksinäisyys ei ole vain tunne, vaan se on myös terveysriski. Siksi kokouksessa korostettiin yhteisöllisyyden vahvistamista, Olkkari-toiminnan laajentamista, etsivää työtä sekä sukupolvia yhdistäviä toimintamalleja.

Nuorten hyvinvointi puhuttaa

Asukkaat nostivat esiin:

  • nuorten syrjäytymisen riskin
  • mielenterveysongelmat
  • älylaitteiden käytön ja unihäiriöt
  • lasten ja nuorten ylipainon (62 % huolissaan)

Nämä eivät ole yksittäisiä ilmiöitä, vaan liittyvät laajemmin arjen kuormitukseen ja yhteisöllisyyden heikkenemiseen. Koulujen hyvinvointimallit, matalan kynnyksen järjestötoiminta ja varhainen tuki ovat tässä keskeisiä.

Mielenterveys- ja päihdepalvelujen riittävyys

68 % vastaajista on huolissaan mielenterveys- ja päihdepalvelujen riittämättömyydestä.

Stigman vähentäminen, varhainen tunnistaminen ja hoitoon pääsyn sujuvoittaminen ovat tulevien vuosien tärkeimpiä tehtäviä. Tavoitteena on myös vahvistaa itsehoidon tukea ja nopeaa yhteyttä ammattilaiseen.

Hyvinvointisuunnitelman painopisteet vastaavat huoliin

Vuosien 2027–2030 hyvinvointisuunnitelmassa painottuvat:

  • Mielen hyvinvoinnin vahvistaminen
  • Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen
  • Esteettömyys ja saavutettavuus
  • Terveelliset elintavat
  • Kulttuurihyvinvointi
  • Tiedolla johtaminen

Lisäksi väestöryhmäkohtaiset suunnitelmat varmistavat, että lapset, nuoret, työikäiset, ikääntyneet ja vammaiset huomioidaan omine tarpeineen.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa?

Digitalisaatio ja automaatio voivat helpottaa arkea, mutta ne eivät yksin ratkaise yksinäisyyttä, köyhyyttä tai mielenterveyden kuormitusta.

Siksi päätöksenteossa on tärkeää pitää katse kahdessa suunnassa yhtä aikaa:

  • Rakennetaan tehokkaampia ja sujuvampia palveluita.
  • Vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja tuetaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia.

Asukkaiden vastauksista näkyy, että arjen turva, saavutettavat palvelut ja yhteisöllisyys ovat nyt tärkeämpiä kuin koskaan.

Kuinka paljon hyvinvointialue kestää?

54 miljoonan euron lisäleikkaus uhkaa palveluiden ydintä

Viime viikon tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan päiväkoulussa saimme perusteellisen katsauksen hallituksen esitykseen, jonka mukaan hyvinvointialueemme rahoitus vähenisi 54 miljoonalla eurolla vuoteen 2029 mennessä.

Esitys ei ollut vain budjettirivi. Se oli kokonaiskuva siitä, millaisen paineen alle palvelujärjestelmämme ollaan viemässä.

Tilaisuudessa käytiin läpi sekä palvelutarpeen kehitystä että aluekohtaisten kustannusten muutoksia. Viesti oli selvä: samaan aikaan kun tarve kasvaa, rahoitus kiristyy.

Palvelutarve suuressa kasvussa Länsi-Uudellamaalla

Esityksessä tarkasteltiin hyvinvointialueiden keskimääräistä vuosittaista palvelutarpeen kasvua vuosille 2025–2030 (THL:n arvio).

Länsi-Uusimaa ei ole keskitason alue. Päinvastoin.

Palvelutarpeen kasvu on meillä maan kärkivauhtia. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että:

  • väestön ikääntyminen lisää hoivan tarvetta
  • lasten ja nuorten palvelujen kysyntä kasvaa
  • sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaiskuormitus nousee keskimääräistä nopeammin

Kun alueen tarve kasvaa nopeammin kuin maassa keskimäärin, jokainen rahoitusleikkaus osuu suhteellisesti kovempaa.

Nettokustannusten muutos: Länsi-Uusimaa jo sopeuttajien joukossa

Tilaisuudessa esiteltiin myös aluekohtaiset asukaskohtaisten nettokustannusten muutokset vuosille 2023–TPE2025.

Länsi-Uusimaa kuuluu niiden alueiden joukkoon, joissa kustannusten kasvu on ollut maltillista, jopa negatiivista verrattuna moniin muihin alueisiin. Toisin sanoen: olemme leikanneet ja niinsanotusti sopeuttaneet.

Samaan aikaan osa hyvinvointialueista näyttää yli 7–10 prosentin kustannusnousuja. Me emme.

Tämä on olennaista, kun keskustellaan uudesta 54 miljoonan euron lisäsopeutuksesta.

Me emme ole alue, jossa olisi jäljellä “helppoja säästöjä”. Olemme jo:

  • tarkastelleet palveluverkkoa kriittisesti ja lakkauttaneet
  • hillinneet rekrytointeja
  • arvioineet ostopalveluja uudelleen
  • keskittäneet toimintoja

Lisäleikkaukset eivät enää kohdistu hallinnon tehostamiseen, vaan ne kohdistuvat palvelutasoon. Toki palveluja on jo heikennetty ja saatavuudesta tingitty.

Lastensuojelu: ennaltaehkäisy on ensimmäinen riskissä

Lastensuojelussa vaikutukset näkyvät nopeasti saatavuudessa ja työn kuormituksessa.

Kun resursseja kiristetään:

  • asiakasmäärät työntekijää kohden kasvavat
  • ennaltaehkäisevä työ jää kiireellisten asioiden jalkoihin
  • päätöksenteko viivästyy
  • sijaishuollon kustannukset kasvavat, kun tukea ei ole saatu ajoissa

Paradoksi on julma: säästöt varhaisesta tuesta lisäävät raskaampien ja kalliimpien palvelujen tarvetta myöhemmin.

Palvelutarpeen kasvuennusteet osoittavat, että kysyntä ei ole vähenemässä. Juuri siksi leikkausten ajoitus on ongelmallinen.

Vanhustenhoiva: kasvu ja henkilöstöpula samaan aikaan

Ikääntyneiden palveluissa olemme jo tasapainotelleet kasvavan tarpeen ja henkilöstöpulan kanssa.

Kun rahoitus kiristyy:

  • kotihoidon käyntiajat lyhenevät
  • ympärivuorokautiseen hoivaan pääsy viivästyy
  • henkilöstön vaihtuvuus kasvaa
  • omaishoitajien kuormitus lisääntyy

Tilastot palvelutarpeen kasvusta 2025–2030 kertovat, että juuri ikääntyneiden palveluissa paine kasvaa merkittävästi tulevina vuosina.

Henkilöstömitoitus on tärkeä turva, mutta jos työn kuormitus kasvaa liikaa eikä rekrytointi onnistu, mitoitus jää paperille.

Tiedolla johtaminen ei yksin riitä

Päiväkoulussa käytiin läpi rahoitusmallin laskennallisia tekijöitä: tarveperusteita, sairastavuutta ja siirtymätasauksia. Malli on teknisesti monimutkainen, mutta vaikutus yksinkertainen: alueeltamme vähenisi kymmeniä miljoonia euroja samalla kun palvelutarve kasvaa.

Olemme kehittäneet tiedolla johtamista ja vaikutusten ennakkoarviointia. Se on välttämätöntä.

Mutta tehokkuudella ei voi paikata loputtomasti rakenteellista alirahoitusta.

Kun lähtötaso on jo maan alhaisimpia ja kustannuskehitys maltillista, lisäleikkaus tarkoittaa väistämättä palvelutason muutosta.

Arvovalinta: reagoiva vai ennakoiva järjestelmä?

Hyvinvointialue ei ole hallinnollinen kerros. Se on se taso, jolla:

  • lapsi saa apua ajoissa
  • ikääntynyt saa arvokasta hoivaa
  • perhe saa tukea ennen kriisiä

54 miljoonan euron leikkaus tarkoittaa priorisointia. Kaikkea ei voida tehdä entisellä tasolla.

Ei riitä sanoa, että “tehostetaan”. On kerrottava, mitä se tarkoittaa palveluiden saatavuudelle, työntekijöiden kuormitukselle ja ihmisten arjelle. Onhan se nytkin jo nähty.

Keskeinen kysymys on tämä:

Haluammeko järjestelmän, joka reagoi vasta kriisiin, vai sellaisen, joka tukee ihmistä ennen kuin kriisi syntyy?

Hyvinvointialue kestää uudistuksia.
Mutta se ei kestä rajatonta alirahoitusta ilman, että vaikutukset näkyvät ihmisten elämässä.