Lohjan kaupunginvaltuusto teki vihdoin päätöksen edistää lukiostudion perustamista Nummi-Pusulan alueelle. Tämä askel vastaa suoraan opiskelijoiden muuttuneisiin oppimistarpeisiin ja tuo toisen asteen opiskelijoille tilan, jossa etäopiskelu ja itsenäinen oppiminen ovat keskiössä. Lukiostudio vastaa monien toiveisiin ja osoittaa, että Lohjalla otetaan askelia kohti opiskelijoiden joustavampaa ja monimuotoisempaa oppimisympäristöä.
Olen iloinen päätöksestä, mutta en voi olla pohtimatta, miksi tähän ratkaisuun ei päästy jo aiemmin. Lukiostudiota tehtiin ponsiesitys ensimmäisen kerran Nummi-Pusulan lukion lakkautuksen yhteydessä vuonna 2015 ja valtuustoaloiteteen asiasta tein vuonna 2022, koska mitään ei tapahtunut ponnelle. Nyt, lähes kymmenen vuotta myöhemmin, tämä ajatus vihdoin realisoituu.
Koronapandemian aikana opiskelijat saivat poikkeuksellisen tilaisuuden tutustua etäopiskeluun ja oppia itsenäisen opiskelun taitoja, jotka ovat arvokkaita työelämässä ja korkeakouluopinnoissa. Monille opiskelijoille etäopiskelu avasi uusia mahdollisuuksia yhdistää opiskelu ja arjen muut velvoitteet joustavasti, ja tällaisia mahdollisuuksia tarvitaan tulevaisuudessakin. Siksi lukiostudio tarjoaa loistavan puitteen, jossa tämä etäopiskelun tuoma joustavuus voidaan säilyttää.
Lukiostudio ei ole tärkeä vain lukio-opiskelijoille – se hyödyttää myös ammattiin opiskelevia, kuten Luksian opiskelijoita, joiden koulutuspoluilla itsenäinen opiskelu on olennaista. Ammattiopiskelijat tarvitsevat itsenäisiä ja joustavia tiloja, joissa he voivat valmistautua ammattitutkintoihin oman aikataulunsa ja oppimistapansa mukaan. Tämä näkökulma on tärkeää huomioida jatkossa kaikissa vastaavissa hankkeissa, joissa kehitetään opiskelutiloja.
Keskustan valtuustoryhmän jäsenenä olen ylpeä siitä, että yhteistyömme muiden valtuustoryhmien kanssa on auttanut nostamaan esiin opiskelijoiden monimuotoisen opiskelun tarpeita. Tämä päätös antaa toivoa siitä, että Lohjan kaupungissa etsitään jatkossakin rohkeasti keinoja vastata muuttuvan opiskelumaailman vaatimuksiin.
Toivomme, että lukiostudio on vasta alku. Sen menestys voi rohkaista meitä perustamaan vastaavia tiloja muillekin alueille, ja tarjoamaan kaikkien lohjalaisten käyttöön joustavia opiskelutiloja, jotka mahdollistavat etäopiskelun ja itsenäisen työskentelyn. Jokainen opiskelija, riippumatta opintojen tasosta tai oppilaitoksesta, ansaitsee tilan, jossa oppiminen on aidosti joustavaa, saavutettavaa ja omaa oppimispolkua tukevaa.
Suomessa puhutaan usein koulutuksen tasa-arvosta ja siitä, kuinka jokaisella nuorella on oikeus oppia.
Koulupudokkuus on jatkuvasti kasvava ongelma, mutta monille tuntuu epäselvältä, kenen vastuulla ongelma lopulta on. Koulutoimi, sosiaalitoimi, nuorisotyö ja lastensuojelu toimivat omilla sektoreillaan, mutta näiden rajojen ylittäminen on yllättävän vaikeaa. Yksi keskeisistä syistä on taloudellisten resurssien puute, niin hyvinvointialueilla kuin kaupungeissa. Taloushaasteet ja yhteistyön kehittämisen vaikeudet tekevät tilanteesta entistäkin hankalamman.
Käytännössä näyttää siltä, ettei kukaan halua tai osaa tarttua tähän kysymykseen riittävällä vakavuudella.
Tilanne on absurdi: on olemassa koulujärjestelmä, sosiaalipalvelut, nuorisotyö ja lastensuojelu – kaikki valmiina auttamaan. Silti nuoret jäävät vaille tukea.
Miksi näin? Syy löytyy toimialojen välisistä rajoista, joita kukaan ei uskalla tai halua ylittää. Sen sijaan, että nuorta kohdeltaisiin kokonaisena ihmisenä, hänestä tulee ongelma, joka putoaa hallinnollisten sektoreiden väliin. Vai onko hän näkymätön?
Hyvinvointialueiden perustamisen myötä sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi ovat siirtyneet niiden vastuulle. Samalla vastuu koulupudokkaiden tukemisesta on entistä selvemmin hyvinvointialueiden ja kaupunkien yhteinen kysymys. Hyvinvointialueet ovat kuitenkin kohdanneet suuria taloudellisia haasteita heti toimintansa alusta alkaen. Alueet kamppailevat budjettivajeiden kanssa, ja monissa tapauksissa palvelujen saatavuutta ja laatua on jouduttu tarkastelemaan kriittisesti.
Tässä tilanteessa nuoret koulupudokkaat eivät aina ole prioriteettilistan kärjessä. Taloudellisten paineiden alla hyvinvointialueet joutuvat keskittämään voimavarojaan akuutteihin terveydenhoidollisiin ongelmiin ja kriisitilanteisiin, jolloin pitkäjänteinen työ nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi jää vähälle huomiolle. Samalla nuorten koulupudokkuuden taustalla olevat sosiaaliset ja psykologiset haasteet jäävät liian vähälle resurssille, vaikka niiden ennaltaehkäisy säästäisi pitkällä aikavälillä valtavasti yhteiskunnan varoja.
Kaupunkien taloudelliset paineet – koulutuksen resurssit tiukoilla
Kaupunkien taloudelliset haasteet ovat oma lukunsa. Vaikka koulutuksen järjestäminen on yhä kuntien vastuulla, monet kaupungit kamppailevat tiukkojen budjettileikkausten ja resurssipulan kanssa. Tämä näkyy koulujen arjessa, jossa oppilashuollon palveluja on niukasti, ryhmäkoot ovat suuria, ja opettajilla on liian vähän aikaa huomata, jos joku on pudonnut kelkasta.
Koulutoimen ja sosiaalitoimen rajapinnassa olevat nuoret – erityisesti ne, joilla on oppimisvaikeuksia tai sosiaalisia ongelmia – jäävät usein vaille tarvittavaa tukea. Vaikka koulu yrittäisi ohjata oppilaita tuen piiriin, resurssien puute kaupungeissa tarkoittaa, että tämä prosessi on hidas ja usein riittämätön. Kun kaupunkien talous on tiukilla, pitkän aikavälin investointeihin, kuten nuorten hyvinvointiin ja syrjäytymisen ehkäisyyn, ei aina löydy varoja.
Yhteistyön kehittämisen haasteet – miksi rajat ovat niin tiukat?
Koulupudokkaiden auttaminen vaatii toimialojen välistä yhteistyötä. Koulu, sosiaalitoimi, nuorisotyö ja lastensuojelu voisivat toimia yhdessä, mutta tämä vaatii tiivistä ja saumatonta yhteistyötä, jota ei ole helppo rakentaa. Ongelma ei ole pelkästään halussa tehdä yhteistyötä, vaan rakenteellisissa esteissä ja budjettirajoitteissa.
Yksi merkittävimmistä esteistä yhteistyön kehittämisessä on resurssien hajanaisuus. Jokaisella toimialalla on oma budjettinsa ja prioriteettinsa, eikä ole selvää, kuka rahoittaa monialaisen yhteistyön, joka voisi todella auttaa koulupudokkaita. Esimerkiksi hyvinvointialueet ja kaupungit saattavat molemmat odottaa, että toinen ottaa vastuun yhteistyön vetämisestä ja resurssoinnista. Tämä johtaa pattitilanteeseen, jossa mitään merkittävää kehitystä ei tapahdu.
Yhteistyötä jarruttavat myös hallinnolliset rakenteet. Koulut, sosiaalitoimi ja terveydenhuolto toimivat usein omissa siiloissaan, ja tiedonkulku niiden välillä on puutteellista. Moniammatillinen yhteistyö on periaatteessa hieno idea, mutta käytännössä se vaatii rakenteellisia muutoksia ja lisäresursseja, joita ei ole helppo saada. Yksikään toimiala ei halua kantaa lisää vastuuta, jos sen oma budjetti on jo tiukilla.
Milloin rajapinnat uskalletaan ylittää?
Koulupudokkaiden auttaminen on yhteiskunnallinen kysymys, johon tulisi tarttua kunnolla, mutta taloudellisten haasteiden ja yhteistyön esteiden vuoksi nuoret jäävät helposti väliinputoajiksi. Rajapinnat ylitetään vasta silloin, kun kaikki osapuolet – hyvinvointialueet, kaupungit ja valtiovalta – tunnustavat, että ennaltaehkäisy ja yhteistyö ovat pitkällä aikavälillä kannattavampia kuin kriisien jälkihoito.
Taloudelliset haasteet eivät saa olla syy jättää nuoret ilman tukea. Päinvastoin: juuri näinä aikoina tarvitaan rohkeita investointeja nuorten hyvinvointiin. Yhteistyön kehittäminen ei vaadi pelkästään uusia rakenteita, vaan myös uutta ajattelutapaa. On uskallettava katsoa toimialojen rajojen yli ja ymmärrettävä, että nuoren elämä ei lokeroidu siiloihin. Koulupudokas ei ole vain koulun tai sosiaalitoimen ongelma – hän on meidän kaikkien yhteinen vastuumme.
Muistammeko, kuinka 1990-luvun lama jätti jälkensä nuoriin sukupolviin, mietin Länsi-Uusimaan Kirjoittajavieras-kolumnissani tällä kertaa. Minua, kuten montaa muutakin on järkyttänyt Orpo-Purran hallituksen leikkauslistat, joissa lapsiin ja nuoriin ja heikompiin kohdistuu kovimmat leikkaukset. Ns säästölistat tulevat tuomaan kovia kustannuksia, eikä edes kovian kauas tulevaisuuteen tarvitse katsoa, kun näemme romahduksen lasten nuorten ja perheiden hyvinvoinnissa ja sitä kautta kustannuksissa sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä romahtaneina työntekijälukuina ja verotuloina. Mutta eipä sitä ymmärretä, koska on ”pakko”.
Unohdettu tulevaisuus – taas?
1990-luvun laman varjo lankeaa tuleville sukupolville. Lasten ja nuorten hyvinvointi on kiistatta jokaisen yhteiskunnan perusta. He ovat tulevaisuutemme siemen, joka ansaitsee kaiken mahdollisen vaalimisen ja suojan. Vantaan kouluampumisen traagiset tapahtumat paljastivat järjestelmän murtumat ja pakottivat meidät kysymään: Olemmeko tehneet tarpeeksi?
Pääministeri Orpo ja muut ministerit ilmaisivat järkytyksensä ja lupasivat panostaa lapsiin. Mutta sanat eivät riitä. Orpon lupaukset lasten ja nuorten tulevaisuuden priorisoinnista herättävät kysymyksiä. Keskustelu on jo laantunut ja teot ovat jääneet lupausten varjoon. Aivan kuten Vilja-Erikan ja Mironkin tapauksissa. Lupaukset unohtuvat nopeasti. Lasten paha olo unohtuu nopeasti. Miksi ei nähdä hätää, vaikka se huudetaan näkyviin? Vielä pahempaa, se nähdään, mutta ei välitetä. Ei, koska itse ei voida huonosti. Ainakaan enää.
Vantaan tapaus paljasti jälleen järjestelmän heikkoudet ja herätti hetkeksi huolen: Lasten ja nuorten palveluista on leikattu liikaa ja tullaan leikkaamaan liikaa. Mikä riittää Orpo-Purran hallitukselle? Onko mielenterveyspalveluihin, lastensuojelupalveluihin, ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen suunnattu riittävästi resursseja? Nämä ovat kysymyksiä, joita on kysyttävä jatkuvasti.
Mutta entä 1990-luvun laman opetukset?
Mutta entä 1990-luvun laman opetukset? Muistammeko, kuinka lama jätti jälkensä nuoriin sukupolviin? Olemmeko varmoja, ettemme toista samoja virheitä? 1990-luvun laman lapset ovat nyt vanhempia, ja tällä voi olla vaikutusta lapsimäärän jyrkkään laskuun ja vanhemmuuden haasteisiin.
Hallitus ei halua säästää pitkäjänteisesti ja inhimillisesti 600 miljoonaa vuodessa ottamalla osaksi ikääntyneiden terveydenhuoltoa vajaaravitsemuksen seulontaa ja hoitoa. Sen sijaan leikataan lapsilta ja nuorilta.
Pääministeri Orpo sanoi huhtikuun alussa: ”Me tiedostamme ja tunnistamme nuorten ja lasten pahoinvoinnin. Budjettipöydässä tämän täytyy olla erityissuojelussa.” Hallitus laatii erillisen lapsiin ja nuoriin liittyvän toimenpidepaketin, jolle osoitetaan pysyvästi 5 miljoonaa euroa. Viisi miljoonaa!
Hallitus, älkää unohtako. Ei näin nopeasti!
Kirjoittaja on lohjalainen alue- ja kaupunginvaltuutettu (kesk.).
Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä muut kokousta seuraavat
Olin kiittämässä pajuojan puheenvuoroa ennen hänen harkitsematonta sammakkoaan. (Puheenvuorossaan heitti taas kepun iltalypsystä erikoisesti)
Haluan aloittaa kiinnittämällä huomiota lukuun 36 miljoonaa. Vertailun vuoksi muistutan meitä valmistelussa vuonna 2015 tehdystä arviosta, joka oli vain murto-osa tästä summasta. Tämä arvio oli siis sisäilmakorjauksiin esitetyt 160 000 euroa.
Vuoden 2021 tarjottu vajaan 13 miljoonaa on muuttunut reiluksi 36 miljoonaksi. Joka muuten tässä kokouksessa korjataan siihen 36 miljoonaan, sillä huomattu hallituksen kokouksen jälkeen virhe.
Mietin, että paljonko olisi maksanut, jos olisi tehty silloin, kun olisi pitänyt, silloin kun se olisi ollut ennaltaehkäisyä. Kysyn, kuinka paljon olisi säästetty, jos olisimme toimineet ennaltaehkäisevästi ja ryhtyneet toimiin jo silloin, kun ensimmäiset ongelmat alkoivat näkyä. Tämä kustannusten kasvu on usein seurausta siitä, että säästämme vääristä asioista. Lyseo on surullinen esimerkki tästä tosiasiasta.
On tärkeää huomata, että vaikka maailmantilanteen aiheuttama kustannusten nousu voi olla yksi tekijä, se ei yksin selitä tällaisten remonttien massiivisia hintoja. On myös syytä muistaa, että remonttien yhteydessä ilmenee aina odottamattomia kuluja. Tämä on tiedossa ollut asia, ja siitä on puhuttu tässä salissa useaan otteeseen, erityisesti keskustan ryhmän taholta.
Lohjalla meillä on edelleen taipumus tehdä virheellisiä arvioita ja laskelmia, jotka johtavat budjettien ylityksiin ja päätöksentekovaiheessa pakottavat meidät tekemään lisämäärärahapäätöksiä. Tällä kertaa olemme jälleen tilanteessa, jossa pakko on tehdä näitä päätöksiä, jotta pääsemme eteenpäin.
Haluan myös korostaa tarvetta oppia menneisyydestä. Olisiko mahdollista, että tämä kokemus auttaisi meitä välttämään samat virheet tulevaisuudessa? Olisi äärimmäisen tärkeää, että korjausten valmistumisen jälkeen tiloja tuuletettaisiin riittävästi, jotta voimme varmistaa, etteivät samat ongelmat toistu. Tämä on opittava läksy, jota emme saa unohtaa.
Luen teille otteen vuosi sitten pitämästäni puheenvuorosta, joka on edelleen relevantti.
Nuoremme ovat olleet kauan väistötiloissa, toisaalta mielummin terveissä tiloissa kuin sairastuttavissa. Korona-aika ja karanteeniaika tosin vähensi aikoja väistötiloissa. Nuorista opiskelijoistamme suuri osa on opiskellut koko toisen asteen jonkinlaisessa poikkeustilassa ja toivommekin, että tämä päätöksemme on nuorille opiskelijoille ja heidän perheilleen paras mahdollinen opintoja ajatellen. Sillä aikaahan tähän on mennyt. Sitä nuorten aikaa.
Kiitän valmistelijoita, mutta erityisesti kiitän nuoria kärsivällisyydestä ja toivon intoa opiskella ja kirjoituksiin onnea.
Kiitos
Puheenvuoroni Mäntynummen päätöksestä:
Arvoisa puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut, viranhaltijat ja kaikki läsnäolijat,
Mäntynummen alueen lapset ovat kärsineet liian pitkään päätöksenteon viivästymisestä. Tämän asian siirtely on kestänyt liian kauan. Haluan kuitenkin välttää toistamasta jo aiemmin mainittuja näkökohtia, tai aiemmin itse nostamiani kuten oikea-aikaisen toiminnan tärkeyttä, toisaalta kuitenkin korostaa aiempaa puheenvuoroani lyseon päätöksessä juuri oikea-aikaisuudesta. Pätee erittäin hyvin tässäkin.
Keskityn nyt lyhyeen ja tiiviiseen puheenvuoroon, jossa haluan nostaa esiin lähiluonnon merkityksen. Lähiluonto tarjoaa arvokkaita oppimisympäristöjä ja mahdollisuuksia ulkoiluun ja virkistykseen. Erityisesti haluan tuoda esiin muutama vuosi sitten käydessäni tutustumassa kouluun, sain kuulla henkilökunnan toiveen lisätä metsikköä välituntipihaan. Tämä on helppo toteuttaa ja parantaisi merkittävästi oppilaiden viihtyvyyttä ja hyvinvointia.
Tulevaa valmistelua varten ehdotan, että otamme huomioon kaikki tärkeät näkökulmat: oppilaiden terveyden, henkilökunnan hyvinvoinnin, turvalliset liikennejärjestelyt ja lähiluonnon säilyttämisen.
Lopuksi haluan esittää kaikille valmistelijoille huomautuksen liitteiden selkeydestä ja päiväyksistä, jotta niiden luettavuus olisi parempaa.
Tekisin vastaesityksen, joka ei viivästytä päätöksentekoa eikä toteutusta.
Vastaesitykseni kuuluu seuraavasti, tässä siis lisäys kohtaan neljä (on portaalissa luettavissa):
hyväksyä liitteenä oleva tilaohjelman,
että lukion käytöstä poistuvat tilaelementit hyödynnetään kokonaisuudessaan kaupungin keskustan alueen tilatarpeisiin nykyisellä sijainnillaan,
että väistöjen teknisestä toteuttamisesta päätetään erillisen suunnitelman mukaisesti,
että tekninen lautakunta valmistelee monitoimijatalon rakennusteknisen toteuttamissuunnitelman uudisrakennuksena ja/tai peruskorjaushankkeena, joka tuodaan erikseen päätöksentekoon, huomioiden lähiluonnon säilymisen sekä toimivat liikennejärjestelyt.
hyväksyä liitteenä olevan hankesuunnitelman, päivätty 9.2.2024 (päivitetty Tekn. ltk 15.2.2024 § 38)
Portaalissa olen erehdyksessä numeroinut kaksi kohtaa kohdaksi viisi, sen voinee teknisenä korjauksena korjata?
Arvoisa puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut, viranhaltijat ja kaikki tätä kokousta seuraavat,
Jälleen kerran käsittelemme aloitetta, jonka käsittelyaika on venynyt niin pitkäksi, että sen toteuttaminen taloudellisesti ja järkevästi sekä tarpeisiin nähden toimivasti vaikuttaa haastavalta. Huomautus siitä, että ”Laurentiustalon toteutuksen yhteydessä on huomioitu myös teatteritaiteen opetus”, herättää ainakin omassa mielessäni kysymyksiä.
Vaikka tämä aloite ei ole toteuttamiskelpoinen Nummentie 6 kiinteistön osalta, haluan silti painottaa teatteritaiteen merkitystä ja tarvetta sopiville tiloille kaupungissamme. On keskeistä, että kaupunki jatkaa aktiivista työtä kulttuuritarjonnan monipuolistamiseksi ja lasten sekä nuorten taiteellisen ilmaisun tukemiseksi. On ilahduttavaa, että tutkimme edelleen mahdollisuuksia löytää tiloja koulujen piiristä.
Lohjalla tarjotaan laadukasta teatteritaiteen perusopetusta, jokaisella lapsella ja nuorella tulee olla mahdollisuus osallistua teatteritaiteen laadukkaaseen opetukseen ja harrastamiseen. Tällaiset tilat eivät ainoastaan tarjoa paikkoja esityksille, vaan ne toimivat myös tärkeinä oppimisympäristöinä ja paikkoina, joissa rakennetaan yhteisöllisyyttä ja luodaan elinvoimaista kulttuurielämää.
Kirjoitin Länsi-Uusimaan Kirjoittajavieras-kolumniini neurovähemmistölasten ja -perheiden avunsaannin kokemuksista.
Saako lapsi tukea – periaatteessa saa, käytännössä ei
Vammaisfoorumin ja Ihmisoikeuskeskuksen kyselystä perusopetuksessa olevien vammaisten ja toimintarajoitteisten lasten huoltajille vuodenvaihteessa 2020–2021 käy ilmi, että oppimisen ja koulunkäynnin tuki ja tarpeiden mukaiset mukautukset toteutuivat kaikkein heikoimmin neurokirjon lapsilla. Kyselyssä käy ilmi lukuisia ongelmia ja viiveitä, joita lasten tarvitsemien tukitoimien, yksilöllisten järjestelyjen ja kouluympäristön mukautusten saamisessa oli ollut.
Osa kyselyyn vastanneista perheistä oli joutunut käymään vuosikausia kestäneitä taisteluita tukitoimien saamiseksi, jolloin lapsen tai nuoren hyvinvointi oli ehtinyt heikentyä monin tavoin. Ongelmien kärjistyessä saattoi syntyä kouluakäymättömyyttä, jota koulu yritti ratkoa mm. lastensuojeluilmoituksilla. Vastanneista 52 % neurokirjon lasten vanhemmista oli sitä mieltä, ettei lapsi saanut tarvitsemaansa tukea kaverisuhteissa koulussa.
Moni neuronkirjon nuori syrjäytyy.
Moni neuronkirjon nuori kokee olevansa väärinymmärretty, ei ole tunnistettu neuronkirjoa ja diagonosoidaan liian myöhään, jotta olisi saanut apua ajoissa. Kiusataan, syrjitään, jätetään ulkopuolelle. Moni neuronkirjon nuori syrjäytyy, monesta eri syystä. Moni tippuu yhteiskunnan tukiverkon ulkopuolelle. Koulupudokkuus, koulustakieltäytyminen, päihdeongelmat ja kodittomuus ovat esimerkikkejä haasteista, joita esim. adhd-piirteinen kohtaa elämässään muita todennäköisemmin.
Valtiontalouden tarkastusvirasto on laskenut, että yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle n. 1,2 miljoonaa euroa. Meno syntyy erilaisista palvelukustannuksista, tuista ja saamatta jääneistä verotuloista. Suomessa on arviolta n. 60 000 syrjäytynyttä nuorta. Kuinka moni heistä olisi ollut tavoitettavissa varhaisella tuella? Ennaltaehkäisevien palvelujen avulla?
Maanantaina 30.10. klo 18 keskustelemme Hiiden Omaishoitajien luona Mäntynummen yhtenäiskoulun rehtorin ja Muijalan koulun vs. rehtorin kanssa mikä on koulun rooli ja vastuu ja mikä on vanhempien rooli ja vastuu. Mitä me voimme huoltajina tehdä, kuinka tehdä yhdessä lasten eteen töitä?
Kirjoittaja on lohjalainen neurovähemmistöäiti, kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu (kesk.).
Tilaisuus muuten striimataan ja paikallekin voi tulla!
Kirjoitin Länsi-Uusimaan Kirjoittajavieras-kolumniini toisen asteen kouluun kulkemisesta ja sen haasteista täällä pääkaupunkiseudun kupeessa.
Pidennetty oppivelvollisuus ei tuonut helpotusta kulkemiseen, saattaapi olla, että toisilla siitä tulee lisästressiä, toki vain hetkeksi. Asumme alueella, jossa joukkoliikenne on heikohkoa ja koulujen loma-aikoina on erittäin hankalaa kulkea mihinkään. Toisin sanoen ei välttämättä pääse ilman autoa mihinkään lähipalvelua lukuunottamatta (meillä ne lähipalvelut on neuvola, jota emme enää tarvitse, palvelukoti, jota emme vielä tarvitse sekä hautausmaa, noh), lähin kauppa on noin 6 kilometrin päässä. Oli miten oli. Kaksi nuortani on lukiossa toisella paikkakunnalla, yksi on aloittanut ammattikoulun ja yksi on vielä peruskoulussa.
Meillä on jo vuosia ollut haasteena, ettei ammattikoululaiset pääse ensimmäisenä oppiviikkonaan kouluun joukkoliikenteen avuin, vaan se apu eli kulku kouluun pitää itse keksiä. Tästä onkin nuoret itse keskustelleet, että heidän arvostuksensa tuntuu vähäiseltä. Miksi heidän kulkuaan ei tarvitse tukea ensimmäisellä viikolla?
Pidennetty oppivelvollisuus osittain eriarvoistavaa
oisen asteen koulutuksista ammattiopistot aloittivat paikkakunnasta riippuen jo 2.–3.8. ja lukio aloitti peruskoulujen kanssa samaan aikaan, 10.8.
Tässä ei muuten mitään erikoista olisi eikä eriarvoistavaakaan, paitsi että esimerkiksi Lohjalla tämä tuo eriarvoisuutta ammattikoululaisten ja lukiolaisten välillä. Lohjalla joukkoliikenne maaseutu- ja taajama-alueilta keskustaan, jossa ammattikoulu ja lukio sijaitsevat, toteutuu vasta lukioiden ja peruskoulujen aloittaessa, eli viikon verran ammattikoululaiset saavat järjestää itse kyytinsä kouluun. Toisten vanhemmat pystyvät järjestämään työ- tai loma-aikojansa niin, että voivat kuljettaa opiskelijoitaan kouluun, mutta kaikilla ei tähän ole mahdollisuutta. Moni toisen asteen opiskelija hakeutuu kotipaikkakuntansa ulkopuolelle ja yksi syy tähän on joukkoliikenne. Helsinkiin pääsee helpommin kuin oman kotikaupungin asiointikeskustaan.
Tämä viikon ero joukkoliikenteessä on ollut jo vuosia ongelmana, eikä pidennetty oppivelvollisuus tuonut muutosta asiaan. Erään ammattikoululaisen sanoin: eikö meillä ole mitään väliä?
Koulumatkakustannukset tulee hakea Kelalta. Kela korvaa matkat joko itsejärjestetystä (auto/mopo/tms.), joukkoliikenteestä ja niiden yhdistelmästä, mutta korvaukset itsejärjestetystä kyydistä ei korvaa tämän päivän kuluja. Pohdin myös kuntien vastuuta kyydeistä. Pidennetty oppivelvollisuus on kuntien vastuulla, mutta se, miten oman kunnan alueen toisen asteen kouluun pääsee, ei ole? Kokonaisuus ei siis tässäkään ole hallussa eikä pidennetty oppivelvollisuus järjestelmänä todellakaan valmis.
Usein kuulen myös sanottavan, että voihan se nuori muuttaa lähemmäksi koulua. On suhteellisen kohtuutonta myös ajatella muuttoa pois kotoa 15–16-vuotiaana, alaikäisenä ensimmäisenä vaihtoehtona joukkoliikenteen puutteellisuuden vuoksi toisen asteen opintojen alkaessa. Kyllä, toiset ovat kykeneväisiä siihen, mutta ei läheskään kaikki. Ja miksi lapselta pitäisi sellaista edes odottaa?
Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (kesk.) ja toisen asteen opiskelijoiden äiti.
Lotta Paakkunainen 