Avainsana-arkisto: Koulupudokkuus

Suomessa puhutaan usein koulutuksen tasa-arvosta ja siitä, kuinka jokaisella nuorella on oikeus oppia.

Koulupudokkuus on jatkuvasti kasvava ongelma, mutta monille tuntuu epäselvältä, kenen vastuulla ongelma lopulta on. Koulutoimi, sosiaalitoimi, nuorisotyö ja lastensuojelu toimivat omilla sektoreillaan, mutta näiden rajojen ylittäminen on yllättävän vaikeaa. Yksi keskeisistä syistä on taloudellisten resurssien puute, niin hyvinvointialueilla kuin kaupungeissa. Taloushaasteet ja yhteistyön kehittämisen vaikeudet tekevät tilanteesta entistäkin hankalamman.

Käytännössä näyttää siltä, ettei kukaan halua tai osaa tarttua tähän kysymykseen riittävällä vakavuudella.

Tilanne on absurdi: on olemassa koulujärjestelmä, sosiaalipalvelut, nuorisotyö ja lastensuojelu – kaikki valmiina auttamaan. Silti nuoret jäävät vaille tukea.

Miksi näin? Syy löytyy toimialojen välisistä rajoista, joita kukaan ei uskalla tai halua ylittää. Sen sijaan, että nuorta kohdeltaisiin kokonaisena ihmisenä, hänestä tulee ongelma, joka putoaa hallinnollisten sektoreiden väliin. Vai onko hän näkymätön?

Hyvinvointialueet talouskriisissä – ketä autetaan ensin?

Hyvinvointialueiden perustamisen myötä sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi ovat siirtyneet niiden vastuulle. Samalla vastuu koulupudokkaiden tukemisesta on entistä selvemmin hyvinvointialueiden ja kaupunkien yhteinen kysymys. Hyvinvointialueet ovat kuitenkin kohdanneet suuria taloudellisia haasteita heti toimintansa alusta alkaen. Alueet kamppailevat budjettivajeiden kanssa, ja monissa tapauksissa palvelujen saatavuutta ja laatua on jouduttu tarkastelemaan kriittisesti.

Tässä tilanteessa nuoret koulupudokkaat eivät aina ole prioriteettilistan kärjessä. Taloudellisten paineiden alla hyvinvointialueet joutuvat keskittämään voimavarojaan akuutteihin terveydenhoidollisiin ongelmiin ja kriisitilanteisiin, jolloin pitkäjänteinen työ nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi jää vähälle huomiolle. Samalla nuorten koulupudokkuuden taustalla olevat sosiaaliset ja psykologiset haasteet jäävät liian vähälle resurssille, vaikka niiden ennaltaehkäisy säästäisi pitkällä aikavälillä valtavasti yhteiskunnan varoja.

Kaupunkien taloudelliset paineet – koulutuksen resurssit tiukoilla

Kaupunkien taloudelliset haasteet ovat oma lukunsa. Vaikka koulutuksen järjestäminen on yhä kuntien vastuulla, monet kaupungit kamppailevat tiukkojen budjettileikkausten ja resurssipulan kanssa. Tämä näkyy koulujen arjessa, jossa oppilashuollon palveluja on niukasti, ryhmäkoot ovat suuria, ja opettajilla on liian vähän aikaa huomata, jos joku on pudonnut kelkasta.

Koulutoimen ja sosiaalitoimen rajapinnassa olevat nuoret – erityisesti ne, joilla on oppimisvaikeuksia tai sosiaalisia ongelmia – jäävät usein vaille tarvittavaa tukea. Vaikka koulu yrittäisi ohjata oppilaita tuen piiriin, resurssien puute kaupungeissa tarkoittaa, että tämä prosessi on hidas ja usein riittämätön. Kun kaupunkien talous on tiukilla, pitkän aikavälin investointeihin, kuten nuorten hyvinvointiin ja syrjäytymisen ehkäisyyn, ei aina löydy varoja.

Yhteistyön kehittämisen haasteet – miksi rajat ovat niin tiukat?

Koulupudokkaiden auttaminen vaatii toimialojen välistä yhteistyötä. Koulu, sosiaalitoimi, nuorisotyö ja lastensuojelu voisivat toimia yhdessä, mutta tämä vaatii tiivistä ja saumatonta yhteistyötä, jota ei ole helppo rakentaa. Ongelma ei ole pelkästään halussa tehdä yhteistyötä, vaan rakenteellisissa esteissä ja budjettirajoitteissa.

Yksi merkittävimmistä esteistä yhteistyön kehittämisessä on resurssien hajanaisuus. Jokaisella toimialalla on oma budjettinsa ja prioriteettinsa, eikä ole selvää, kuka rahoittaa monialaisen yhteistyön, joka voisi todella auttaa koulupudokkaita. Esimerkiksi hyvinvointialueet ja kaupungit saattavat molemmat odottaa, että toinen ottaa vastuun yhteistyön vetämisestä ja resurssoinnista. Tämä johtaa pattitilanteeseen, jossa mitään merkittävää kehitystä ei tapahdu.

Yhteistyötä jarruttavat myös hallinnolliset rakenteet. Koulut, sosiaalitoimi ja terveydenhuolto toimivat usein omissa siiloissaan, ja tiedonkulku niiden välillä on puutteellista. Moniammatillinen yhteistyö on periaatteessa hieno idea, mutta käytännössä se vaatii rakenteellisia muutoksia ja lisäresursseja, joita ei ole helppo saada. Yksikään toimiala ei halua kantaa lisää vastuuta, jos sen oma budjetti on jo tiukilla.

Milloin rajapinnat uskalletaan ylittää?

Koulupudokkaiden auttaminen on yhteiskunnallinen kysymys, johon tulisi tarttua kunnolla, mutta taloudellisten haasteiden ja yhteistyön esteiden vuoksi nuoret jäävät helposti väliinputoajiksi. Rajapinnat ylitetään vasta silloin, kun kaikki osapuolet – hyvinvointialueet, kaupungit ja valtiovalta – tunnustavat, että ennaltaehkäisy ja yhteistyö ovat pitkällä aikavälillä kannattavampia kuin kriisien jälkihoito.

Taloudelliset haasteet eivät saa olla syy jättää nuoret ilman tukea. Päinvastoin: juuri näinä aikoina tarvitaan rohkeita investointeja nuorten hyvinvointiin. Yhteistyön kehittäminen ei vaadi pelkästään uusia rakenteita, vaan myös uutta ajattelutapaa. On uskallettava katsoa toimialojen rajojen yli ja ymmärrettävä, että nuoren elämä ei lokeroidu siiloihin. Koulupudokas ei ole vain koulun tai sosiaalitoimen ongelma – hän on meidän kaikkien yhteinen vastuumme.