Omaishoitajat vaalipaneelin keskiössä

Kuvassa aluevaaliehdokkaat Susanna Tiirikainen ja Lotta Paakkunainen
Kuvassa kanssani vasemmalla keskustan aluevaaliehdokas Susanna Tiirikainen, joka osallistui myös panelistina

Osallistuin eilen Hiiden Omaishoitajat ry:n järjestämään vaalipaneeliin, jossa keskustelu oli vilkasta ja ehdokkaita oli paikalla lähes kaikista puolueista. Omaishoitajat nostivat esiin huolensa siitä, että hyvinvointialueen palvelustrategiassa omaishoito ja ennaltaehkäisy on huomioitu puutteellisesti. Esimerkiksi vammaispalveluissa omaishoitoa ei mainita lainkaan.

Lisäksi omaishoidon palveluneuvonta on heikkoa, eikä tietoa löydy helposti. Monille omaishoitajille suurin tuki ja paras neuvonta on tullut Hiiden Omaishoitajat ry:ltä, josta itsekin olen saanut eniten tietoa. Paneelissa omaishoitajat kysyivät konkreettisia toimia ehdokkailta, ja palvelustrategian kehittäminen nousi keskustelun kärkeen.

Otin esille omat aloitteeni ja korostin, että Keskusta on ryhmänä vastustanut heikennyksiä omaishoitajien ja lastensuojelun resursseihin. Nostin myös esiin, että Lohjalla oli aiemmin neljä palkkioluokkaa ja palveluseteli vapaiden pitämiseen, mutta tilanne on heikentynyt. Lisäksi nostin yhtenä tärkeänä konkreettisena toimena omaishoidon neuvottelukunnan perustamisen hyvinvointialueella. Olin tehnyt siitä aloitteen, joka on jo tyrmätty, mutta mikään ei estä sen eteenpäin viemisessä edelleen.

Omaishoidon tilanne Länsi-Uudellamaalla

Alueella on 3 024 omaishoitajaa, ja vuonna 2025 omaishoidon tuen palkkiot ovat seuraavat:

  • Päivittäinen hoidon tarve: 472,15 €/kk
  • Ympärivuorokautinen hoito: 848,99 €/kk
  • Erittäin vaativa hoito: 1 644,00 €/kk

Keskeiset haasteet:

  • Pienintä tukea saavat työssäkäyvät lapsiperheiden vanhemmat.
  • Sijaishoitoa ei ole riittävästi, mikä vaikeuttaa vapaiden käyttämistä.
  • Palveluseteleistä ollaan luopumassa, mikä vaikeuttaa vapaiden käyttämistä.
  • Omaishoitajille annetaan liian vähän vakautta, ja jatkuva palkkioiden tarkastelu ja heikennykset lisäävät epävarmuutta, joka puolestaan kasvattaa pahoinvointia.
  • Tiedottaminen omaishoitajille on heikkoa, eikä moni ole saanut tietoa palkkioiden heikentämisestä.

Omaishoidon kehittämistarpeet

Omaishoito on edullisempi vaihtoehto kuin laitoshoito ja se tulisi tunnustaa osaksi hoivan kokonaisuutta sekä sisällyttää palvelustrategiaan. Tarvitaan lisää omaishoitosopimuksia, koska monet sitovassa hoivavastuussa olevat jäävät ilman tukea. Omaishoitajien hyvinvointiin panostaminen on investointi, sillä tukemalla omaishoitajia voidaan siirtää kalliimpien palveluiden tarvetta eteenpäin.

Myös omaishoitajayhdistykset tulisi ottaa mukaan päätöksentekoon, ja niiden toiminta on turvattava. Vaikka sosiaali- ja terveyspalvelut ovat siirtyneet hyvinvointialueille, kuntien tuki omaishoitajille on edelleen tärkeää. Tämä on yksi keskeinen syy, miksi esitin omaishoidon neuvottelukunnan perustamista. Se on myös erinomainen yhteistyöelin, jossa hyvät käytänteet pääsee esille ja keskustelun myötä myönteinen kehitys on mahdollisempaa ja ajanmukainen tiedonkulku sekä viranhalitjoille, päättäjille että omaishoitajille paranee.

Erityinen huoli nepsylasten omaishoitajista

Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten vanhemmat kantavat merkittävästi suurempaa hoivavastuuta, mutta eivät saa siihen riittävää tukea. Työssäkäynti vaikeutuu tai jopa estyy, kun lapsen tilanne vaatii jatkuvaa läsnäoloa.

Olisi mielekästä ehdottaa omaishoidolle omaa hoitoluokkaa neuropsykiatrisesti oireilevien lasten vanhemmille, jotta päätökset voitaisiin tehdä nopeammin. Työn ja omaishoidon yhteensovittamista tulisi tukea, mutta on myös tunnustettava tilanteet, joissa työnteko ei ole lapsen edun mukaista.

Vammaispalvelulain muutokset (1.1.2025)

Uudistukset tuovat vammaispalveluihin merkittäviä muutoksia:

  • Yksilöllinen palvelusuunnitelma, jossa vammaisen henkilön tarpeet arvioidaan kokonaisvaltaisesti.
  • Oikeus henkilökohtaiseen apuun laajenee.
  • Esteettömyyttä ja saavutettavuutta vahvistetaan, mikä lisää viranomaisten velvoitteita.
  • Syrjäytymisen ehkäisy ja osallisuuden tukeminen nostetaan keskiöön.
  • Viranomaisten yhteistyövelvoite tiukentuu, jolloin eri toimijat sitoutetaan kehittämään palveluita yhdessä.

Poliittinen tilanne alueella

Keskustan aluevaltuustoryhmä vastusti säästöjä omaishoitajien palkkioista sekä lasten, nuorten ja perheiden palveluista. Lohjalla aiemmin käytössä ollut neljä tukiluokkaa on kaventunut kolmeen ja kokonaisuus on heikentynyt, vaikka yksi korvausluokka on noussut.

Lisäksi alle 17-vuotiaiden omaishoidon tukea heikennettiin kokoomuksen, RKP:n, vasemmiston ja perussuomalaisten äänillä. Lapsiperheiden vanhemmilla tulisi olla oikeus käydä työssä ja saada sijaishoitoa, mutta paikkoja ei ole riittävästi ja tiedotus on puutteellista.

Omaishoitajien näkökulmasta

Vammaispalvelulain muutokset voivat parantaa tuen saatavuutta ja palveluiden toimivuutta, mutta haasteena on niiden käytännön toteutus. Resurssit, palvelujen saatavuus ja omaishoitajien jaksaminen ovat kriittisiä kysymyksiä.

On ensiarvoisen tärkeää seurata, miten lakimuutokset vaikuttavat omaishoitajien asemaan ja vammaisten henkilöiden hoidon järjestämiseen. Omaishoidon kehittäminen ei ole vain kustannuskysymys, vaan se on myös inhimillinen ja yhteiskunnallinen ratkaisu, joka tukee perheitä ja vahvistaa hyvinvointia.

Talvisodan päättymisestä 85 vuotta – sodan perintö tänä päivänä

Tänään tulee kuluneeksi 85 vuotta Talvisodan päättymisestä. Tasavallan Presidentin päiväkäsky tuolta ajalta muistuttaa meitä menneisyyden koettelemuksista, rohkeudesta ja selviytymisestä. Lukiessani tuota päiväkäskyä mietin omaa lapsuuttani, omien lasteni lapsuutta ja työssäni kohtaamieni nuorten elämää. Miten sota ja sen perintö näkyvät edelleen yhteiskunnassamme ja arjessamme?

Sota jätti syvät jäljet niihin, jotka sen kokivat. Monet vanhempamme ja isovanhempamme kantoivat mukanaan traumoja, joita ei välttämättä koskaan sanoitettu. Heidän kokemuksensa vaikuttivat siihen, miten he kohtelivat lapsiaan ja puolisoitaan. Sodan aikainen niukkuus, pelko ja menetykset siirtyivät sukupolvelta toiselle tavalla, joka on vieläkin läsnä perheiden dynamiikassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Me kannamme tänä päivänäkin vanhempiemme traumoja, vaikkemme aina tiedostaisikaan sitä.

Jotkut meistä ovat kasvaneet perheissä, joissa tunteista ei puhuttu, sillä sodan kokeneille vaikeneminen oli selviytymiskeino. Toisille sodan jälkeinen epävarmuus ja pelko ovat jättäneet perinnöksi turvattomuuden tunteen, jota on vaikea selittää, mutta joka vaikuttaa tapaamme reagoida ja nähdä maailma.

Tämän päivän nuoret elävät erilaista todellisuutta, mutta hekin kantavat osaltaan menneisyyden perintöä. Miten puhumme heille sodasta ja rauhasta? Miten rakennamme yhteiskuntaa, jossa menneisyyden traumat eivät siirry eteenpäin vaan muuntuvat ymmärrykseksi ja kestäväksi tulevaisuudeksi?

Talvisodan muistopäivä ei ole vain historian merkkipaalu, vaan se on myös mahdollisuus pysähtyä miettimään, miten historia elää meissä. Miten voimme huolehtia siitä, että menneisyyden haavat eivät estä meitä rakentamasta turvallista ja toiveikasta tulevaisuutta? Tämä on kysymys, jonka jokainen sukupolvi joutuu kohtaamaan.

Päiväkotiratkaisut vaativat huolellista valmistelua – ei vaalipaniikkia

Kirjoitimme sivistyslautakunnan jäsen, varavaltuutettu Reeta Kinnusen ja Meidän Lohjan sivistyslautakunnan jäsenen, Mika Eskolan kanssa vastineen mielipidekirjoitukseen Saukkolan päiväkodin päätöksenteosta. Voit lukea mielipidekirjoituksemme 11.3 julkaistusta Länsi-Uusimaasta tai alta:

Päiväkotiratkaisut vaativat huolellista valmistelua – ei vaalipaniikkia

Kaupunginvaltuutetun, sivistyslautakunnan jäsenen, Pekka Luoman Länsi-Uusimaassa 6.3. julkaistu kirjoitus antaa harhaanjohtavan kuvan Nummi-Saukkolan päiväkotiratkaisun käsittelystä ja pöydällepanon tarkoituksesta. On tärkeää korjata nämä väärinkäsitykset ja tuoda esiin päätöksenteon todelliset perusteet.

Kaupunginhallituksen päätös 24.2. linjasi, että Nummi-Saukkolan päiväkoti sijoittuu Saukkolaan ja että hankkeen suunnittelussa huomioidaan myös muut alueen palvelutarpeet. Lisäksi päätettiin tarkastella sijaintivaihtoehtoja tarkemmin hankesuunnittelun yhteydessä. Tämä osoittaa, että selvitystyö on vielä kesken ja päätöksiä tulee tehdä huolellisesti, ei kiirehtien.

Sivistyslautakunnassa pöydällepanoesityksen tarkoituksena ei ollut viivyttää päiväkotihanketta, kuten Pekka Luoma väittää, vaan varmistaa, että päätettävänä oleva ratkaisu – uusi väistötila – perustuu ajantasaiseen tietoon ja kestävään suunnitteluun. On harhaanjohtavaa esittää, että lautakunnan päätettävänä olisi ollut koko uuden päiväkodin tarveselvitys, sillä se oli jo käsitelty kaupunginhallituksessa.

Nykyinen tilaelementti on ollut väliaikaisratkaisuna käytössä jo kymmenen vuoden ajan. Tämä kertoo siitä, että väliaikaisratkaisut voivat venyä pysyviksi. Monessa kunnassa on nähty, kuinka väistötiloista tulee ”lopullisia ratkaisuja”, vaikka niiden ei pitäisi olla pitkäaikaisia oppimisympäristöjä. Lähtökohtana pitää olla se, että rakennetaan pysyvä päiväkotitila, ei pelkästään uutta väistötilaa. Kaupungille ja veronmaksajille edullisin ja järkevin ratkaisu pitkällä aikavälillä olisi pysyvä päiväkotirakennus.

Me emme halua viivästyttää päiväkotihanketta, vaan varmistaa, että tehdään kestävä ja pitkäjänteinen ratkaisu lasten, perheiden ja kaupungin talouden kannalta. Kokoomuksen vaalipaniikin sijaan päätöksenteon tulee perustua huolelliseen valmisteluun ja vastuulliseen suunnitteluun – eikä hätiköityihin ratkaisuihin, jotka voivat johtaa uusiin ongelmiin tulevaisuudessa.

Keskustan valtuustoryhmä

Lotta Paakkunainen

Reeta Kinnunen

ja Mika Eskola (Meidän Lohja)

VALTUUSTOALOITE 26.2.2025: Ikääntyvien hyvinvoinnin edistäminen matalan kynnyksen varhaisella tuella

Kaupunginvaltuuston kokouksessa 25.2.2025 nostin esiin tärkeän aiheen: ikääntyvien hyvinvoinnin edistämisen matalan kynnyksen varhaisella tuella. Jätin valtuustoaloitteen, joka tukee tiistain aluevaltuustokokouksessa ryhmämme tekemää aloitetta samasta aiheesta.

Ikääntyvien hyvinvoinnin tukeminen on yhteiskunnallinen kysymys, johon on tartuttava ajoissa. Lohjan väestö ikääntyy, mutta samaan aikaan palvelurakennetta kevennetään ja palvelukriteerit tiukentuvat. Monet ikääntyneet ovat vaarassa jäädä yksin ja ilman riittävää tukea. Teknologian ja digipalveluiden kehitys ei aina vastaa kaikkien tarpeisiin, sillä moni ikääntyneistä kaipaa kasvokkaista ohjausta ja toimintaa.

Aloitteessani esitän palveluohjaajien ja koordinaattoreiden verkoston perustamista. Sen tavoitteena olisi aktivoida ikäihmisiä fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti sekä tarjota virikkeitä, vertaistukea ja osallistumismahdollisuuksia. Verkoston resursoinnista ja toimintamallin koordinoinnista voisivat vastata kaupunki ja hyvinvointialue yhdessä. Toimintamalli perustuisi ennaltaehkäisevään työhön ja yhteistyöhön järjestöjen, vapaaehtoisten ja vanhusneuvostojen kanssa.

Aloitteen esikuvana toimii Kirkkonummen Veikkolassa pitkään toiminut BB-toimintamalli, joka on onnistuneesti tukenut ikääntyneiden toimintakykyä ja vähentänyt yksinäisyyttä. Samantyyppinen toimintamalli Lohjalla voisi auttaa ikääntyviä säilyttämään itsenäisyytensä ja hyvinvointinsa pidempään, viivästyttää raskaampien palveluiden tarvetta sekä vähentää sosiaali- ja terveydenhuollon kuormitusta.

Toivon, että kaupunki näkee ennaltaehkäisevän työn arvon ja tarttuu tähän mahdollisuuteen. Ikäystävällinen Lohja on kaupunki, jossa jokainen voi elää arvokasta ja aktiivista elämää läpi elämänkaaren.

Lapsiperheiden omaishoidon puolesta – ei heikennyksiä tukeen

Hiiden Omaishoitajat ry ja Länsi-Uudenmaan Omaishoitajat ry ovat kirjoittaneet tärkeän mielipidekirjoituksen, jossa he vastustavat Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen suunnittelemia leikkauksia 0–17-vuotiaiden omaishoidon tukeen. Tuen täysin heidän kantaansa ja haluan korostaa, että kyseiset leikkaukset olisivat kohtuuton isku perheille, jotka jo nyt kamppailevat tiukkojen tuen kriteerien kanssa.

THL:n vuoden 2023 tilanneanalyysin mukaan Länsi-Uudellamaalla 0–17-vuotiaiden omaishoidettavien osuus samanikäisestä väestöstä on erittäin alhainen verrattuna muuhun maahan – vain Kainuussa tilanne on heikompi.

Omaishoidon tukeminen on taloudellisesti ja inhimillisesti viisas investointi, jopa vaikeina taloudellisina aikoina. Leikkaukset saattavat johtaa tilanteiden kriisiytymiseen ja kasvattaa raskaampien ja kalliimpien palveluiden, kuten lastensuojelun, tarvetta. Päättäjien on tunnistettava omaishoidon vaihtoehtoiskustannukset ja ymmärrettävä, että omaishoito on yhteiskunnalle moninkertaisesti edullisempi ratkaisu kuin laitoshoito tai muut vastaavat palvelut.

Perheiden tilanteet ovat yksilöllisiä, ja omaishoidon sitovuus voi olla korkea myös silloin, kun lapsi tarvitsee esimerkiksi aamu- tai iltapäivähoitoa tai muita tukipalveluja. Kategoriset rajaukset ovat tästä syystä ongelmallisia. On myös huomioitava, että vanhemmilla on oikeus työssä käymiseen ja julkisella vallalla on perustuslain 18 § mukainen velvollisuus edistää työllistymisen mahdollisuuksia.

Alimpaan tukiluokkaan ehdotetut vaatimukset, kuten vaativat hoidolliset toimenpiteet tai satunnainen yöaikainen hoito, ovat kohtuuttomia. Tämä tarkoittaisi, että tuki myönnettäisiin vain ääritilanteissa, jolloin hoidon sitovuus on jo äärimmäisen korkea.

Lisäksi esitys, jonka mukaan alle 3-vuotiaille omaishoidon tuki myönnettäisiin vain vaikeavammaisille tai pitkäaikaissairaille lapsille, jotka tarvitsevat vaativan ja sitovan hoidon lisäksi esimerkiksi vaativia hoitotoimenpiteitä tai lapsi muutoin vaatii sairaalahoitoa tai laitoshoitotasoisen hoitopaikan, on liian rajaava. Laki omaishoidon tuesta ei tunne ikärajoja. Tuen saamisen tai sen epäämisen ei tule perustua henkilön ikään. Ikään perustuvat päätökset omaishoidon tuesta ovat laittomia.

He vaativat, että lasten omaishoidon tuen heikennyksistä luovutaan. THL on käynnistämässä lasten omaishoitoon liittyviin erityiskysymyksiin vuorovaikutusohjauksen hyvinvointialueille tänä vuonna, joten tässä vaiheessa linjausten kiristäminen on ennenaikaista ja harkitsematonta. Leikkaukset lisäisivät myös hallinnollista taakkaa, valituksia ja kustannuksia ilman todellisia säästöjä. Vastuulliset päättäjät panostavat omaishoidon tukemiseen – myös vaikeina taloudellisina aikoina.

Olen tehnyt aluevaltuustoryhmäni puolesta aloitteen hyvän omaishoidon turvaamiseksi, jossa nostamme lapsiperheiden aseman yhdeksi kärjeksi. Lapsiperheiden omaishoidon tukeminen on välttämätöntä, jotta perheet saavat tarvitsemansa tuen ja palvelut. Nyt on aika vahvistaa omaishoitoa, ei heikentää sitä.

Haluan muistella vielä vuoden 2022 Hiiden Omaishoitajat ry:n järjestämää vaalipaneelia, jossa olin mukana. Tuolloin nostin keskustelussa esiin sanan ”lähimmäisenrakkaus”, joka oli erityisesti sillä hetkellä monesti mainittu termi – ja on edelleen. Totesin puheenvuorossani, että toivoin meidän oppivan pois tavasta puhua omaishoidon yhteydessä lähimmäisenrakkaudesta. Toki monella rakkaus on ollut syy ryhtyä omaishoitajaksi, mutta vaikuttaako tapamme puhua omaishoidosta myös siihen, miten suhtaudumme omaishoidon korvauksiin? Onko juuri tämä yksi syy siihen, että omaishoidon palkkiokehitys on heikkoa?

Omaishoitajaksi usein lähdetään rakkaudesta tai velvollisuudentunnosta. Rakkaus ja yhdessäolo – kuinka tärkeä se läheinen onkaan! Jossain vaiheessa rakkauden aloittama omaishoitajuus saattaa kuitenkin muuttua velvoitteeksi, raskaaksi työksi, ja voi olla, että jossain vaiheessa se rakkaus työn tunteena on jo kaukana. Tästä syystä omaishoitajien tukeminen ja heidän työnsä arvostaminen on ensiarvoisen tärkeää.

Voit lukea omaishoitajien mielipidekirjoituksen täältä: https://hiidenomaishoitajat.fi/mielipidekirjoitus-26-2-2025/

Voite lukea vierailevan kirjoittajan blogitekstini tästä:

https://hiidenomaishoitajat.fi/omaisohjaamon-blogi-42/

Lohja ei liittynyt WHOn ikäystävällinen kunta-verkostoon

Kaupunginvaltuuston kokouksessa 26.2.2025 käsittelimme monia aloitteita ja niiden vastauksia. Käsittelimme muun muassa valtuustoaloitetta Lohjan liittymisestä WHO:n ikäystävällinen kunta -verkostoon. Pidin ryhmämme puheenvuoron aiheesta ja haluan vähän avata tätä keskustelua.

Valtuustoaloite sai laajaa kannatusta yli puoluerajojen, mikä osoittaa, että ikäystävällisyyden edistäminen on meille kaikille yhteinen päämäärä. Lohjan on oltava hyvä paikka asua kaiken ikäisille ja erityisesti väestön ikääntyessä on tärkeää, että kaupunki panostaa ikääntyneiden hyvinvointiin, osallisuuteen ja palveluihin.

Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto esitti perusteluinaan verkostoon liittymättömyydelle resurssien rajallisuuden. Tämä herättää kuitenkin kysymyksen: eikö juuri resurssipula ole syy etsiä tehokkaampia ratkaisuja ja hyödyntää verkostojen tarjoamaa tietoa ja tukea? WHO:n verkostoon liittyminen ei velvoittaisi kaupunkia mihinkään, mutta se avaisi meille mahdollisuuden oppia muilta, jakaa parhaita käytäntöjä ja kehittää Lohjaa entistä ikäystävällisemmin. Monet muut kaupungit ovat jo tehneet tämän valinnan, miksi Lohja ei halua hyödyntää tätä mahdollisuutta?

Lisäksi herää kysymys, onko ikääntyneiden mielipiteitä kuultu tämän päätöksen yhteydessä? Valtuustoaloitteen perusteluissa korostettiin ikääntyneiden osallisuutta päätöksenteossa, mutta nyt tehdyn ratkaisun taustalla tuntuvat olevan enemmän hallinnolliset näkökohdat kuin asukkaiden tarpeet. Onko vanhusneuvosto saanut lausua asiasta mielipiteensä? Tämän kaltaisten päätösten tulisi perustua vuoropuheluun ja asukkaiden todellisiin tarpeisiin.

Kun näin moni valtuutettu eri puolueista näkee tämän asian tärkeänä, herää kysymys: miksi kaupunki ei ole valmis ottamaan edes tätä yhtä askelta ikäystävällisyyden edistämiseksi? Jatkan työtä ikääntyneiden hyvinvoinnin ja osallisuuden puolesta, ja toivon, että keskustelu aiheen ympärillä jatkuu laajana myös valtuuston ulkopuolella. Lohjan tulee olla kaupunki, jossa jokainen voi elää hyvää ja arvokasta elämää läpi elämänkaaren.