Evakkopäivänä muistoja vaietuista juurista

Tänään Suomessa muistellaan evakkoja,  heitä, jotka joutuivat jättämään kotinsa sodan keskellä. Myös minun perheeni historia kietoutuu näihin tapahtumiin.

Isovanhempani, äitini vanhemmat, saivat käskyn lähteä. He asuivat Viipurin Rasalahdessa ja kävivät töissä kaupungissa. Mummuni työskenteli tarjoilijana Pyöreässä tornissa, Viipurissa. Papastani tiedän vähemmän, mutta vanhoissa kuvissa hän esiintyy viulu kädessään.

Noista ajoista ei juuri puhuttu. Ei äidilleni, eikä meille lastenlapsille. Kysymykset vaikenemisen kulttuuri hiljensi.
Kun käsky evakkoon tuli, pappani oli rintamalla.

Raskaana oleva mummuni, odotti silloin äitiäni,  lähti matkaan yhdessä siskonsa Ainon ja kolmen lapsensa kanssa. Taakse jäi koti, omakotitalo, koira, heidän koko elämänsä.


Evakkomatka on varmasti ollut raskas, pelottava ja epätodellinen. Sen vaikutukset eivät päättyneet matkan päätepisteeseen.

Olen evakkoon joutuneen lapsen, vaikkakin vielä syntymättömän, jälkeläinen ja kannan yhä sen jälkiä omassa elämässäni.

Äitini näkee edelleen painajaisia, joissa paetaan sotakoneita maastoon. Se, mitä tapahtui silloin, on muokannut meitä, ei vain muistoissa, vaan arjen valinnoissa, tunteissa ja tavoissa.


Tuon ajan ihmiset tekivät varmasti parhaansa. He pyrkivät suojelemaan kansansa ja perheensä ja antamaan lapsilleen tulevaisuuden. Silti myös me, evakkolasten lapset, maksamme yhä hintaa. Kukin omalla tavallamme, mutta tämä kokemus elää meissä. Se on kulkenut mukana ja ohjannut elämämme suuntaa.


Minun haaveeni on päästä joskus Rasalahteen, mummuni ja pappani kotikylään. Haluaisin nähdä, mistä olen lähtöisin. Tuntea maiseman, hengittää juureni. Mutta se haave on siirtynyt yhä kauemmas. Ennen Venäjän julmaa hyökkäyssotaa se tuntui mahdolliselta. Nyt ei enää. Jäljet sodista ja pakkomuutosta kantavat pitkälle ylisukupolvisesti, myös meihin, jotka emme itse olleet paikalla.

Rasalahti Google mallin silmin

Suomelle kuuluessaan Rasalahden kylä oli osa Viipurin maalaiskuntaa. Kylä sijaitsi Viipurinlahdesta länteen työntyvän Rasalahden pohjukan ympärillä. Nykyisin Rasalahti on lähes umpeenkasvanut. Kylään kuului myös Lammassaari keskeltä Rasalahtea. Rasalahden naapurikyliä olivat Pien-Merijoki, Lahti, Kärki, Ahokas, Haankylä ja Naulasaari. Rasalahdella oli myös lyhyen matkaa rajaa Viipurin kaupungin kanssa.

Rasalahden halki kulki valtatie 7 Helsingistä Viipuriin. Kylän asutus oli keskittynyt valtatien molemmin puolin sekä tien ja merenlahden väliselle alueelle. Omaa kansakoulua Rasalahdessa ei ollut, vaan koulua käytiin läheisessä Kiiskilän kylän kansakoulussa.[1] Vuonna 1937 Rasalahdessa oli 92 asukasta. (lähde:wikipedia)

Ennakkoarviointi on silta parempaan päätöksentekoon

Pidin kaupunginvaltuuston kokouksessa ryhmämme puheenvuoron Lohjan kaupungin vaikutusten ennakkoarvioinnin käsikirjan käyttöönotosta. Tämä puheenvuoro oli minulle tärkeä, koska kyse ei ole vain hallinnollisesta mallista tai yhdestä dokumentista, vaan kyse on tavasta, jolla suhtaudumme päätöksenteon seurauksiin ja kuntalaisten hyvinvointiin.

Puhuin valtuustossa näin:

”Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja muut kokousta seuraavat,
Päätöksiä valmistellessa ja tehdessä on tärkeää pysähtyä miettimään, mihin kaikkeen päätös lopulta vaikuttaa. Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi on siihen erinomainen työkalu. Se auttaa meitä tarkastelemaan päätösten vaikutuksia laaja-alaisesti, kuntalaisten hyvinvointiin, talouteen, ympäristöön, palveluihin ja erityisesti niihin ihmisryhmiin, jotka eivät aina muuten tule riittävästi huomioiduiksi.”

Olen iloinen siitä, että Lohjalla on nyt oma EVA-malli ja sen tueksi laadittu käsikirja. Ne eivät ole pelkkiä paperituotteita, vaan mahdollisuus muuttaa toimintakulttuuria. Näiden avulla voimme tehdä tietoon pohjautuvia, oikeudenmukaisempia ja avoimempia päätöksiä.

Ymmärrän hyvin sen kritiikin, että tämä työ olisi pitänyt tehdä jo aiemmin. Itse muistan elävästi vuoden 2015 kouluverkkopäätökset, jolloin lapsivaikutusten arvioinnin tarpeesta kyllä puhuttiin, mutta meillä ei vielä ollut kunnollisia välineitä tai vakiintunutta tapaa arvioida päätösten vaikutuksia lapsiin. Nyt tilanne on toinen. Nyt meillä on välineet ja vastuu.

Erityiskiitokseni haluan osoittaa Maarit Lindmanille, jonka asiantuntemus ja sinnikkyys ovat olleet ratkaisevia lapsivaikutusten arvioinnin edistämisessä Lohjalla. Hän on myös pitänyt huolta siitä, että luottamushenkilöt ovat päässeet ymmärtämään arviointien merkityksen ja yhteyden lapsiystävällisen kunnan tavoitteisiin.

Olen itse saanut olla mukana Lapsiystävällinen kunta -koordinaatiotyöryhmässä, jossa tätä työtä on tehty suurella sydämellä. Työryhmässä on ollut mukana viranhaltijoita, nuorisovaltuusto, LOKOVA ry:n edustaja sekä luottamushenkilöitä. Tämä moninäkökulmaisuus on ollut vahvuus, ja keskustelut ovat olleet aidosti rakentavia. Olen vaikuttunut ryhmän motivaatiosta ja halusta edistää lasten ja nuorten osallisuutta Lohjalla.

Kiitos myös Sanna Kie Kettuselle ja Johanna Repolalle panoksesta tämän mallin eteen. Ilman sitoutunutta valmistelua ei synny hyviä työkaluja – eikä niiden käyttö arjessa onnistu ilman jatkuvaa tukea ja muistutusta siitä, miksi tällä on väliä.

Lopuksi halusin valtuustossa nostaa esiin erään ilmiön, josta puhutaan liian usein vain kabineteissa:

”Lohjalla on toisinaan ikävä vastakkainasettelun tunnelma – maaseudun, reuna-alueiden ja kaupungin välillä. Luottamushenkilötyössäkin se näkyy ja täällä valtuuston puhujapöntöstäkin se kuuluu toisinaan puheissa. Se on kuluttavaa ja turhaa. Meillä on yhteinen Lohja ja tämä malli on yksi tapa rakentaa siltoja sen sijaan, että kaivamme juopia.”

Kun arvioimme vaikutuksia monipuolisesti ja avoimesti, voimme nähdä toistemme näkökulmat paremmin. Silloin on helpompi löytää yhteisiä ratkaisuja, sellaisia, jotka eivät erottele vaan yhdistävät.

Uuden valtuuston ja viranhaltijoiden vastuulle jää nyt huolehtia siitä, että EVA ei jää pelkäksi paperiksi. Se tulee juurruttaa osaksi päätöksentekoa, niin että se näkyy arjessa ja tuntuu selkäytimessä asti.

Meidän tehtävämme on rakentaa siltoja ja tämä käsikirja on siihen erinomainen työkalu.

Voit katsoa puheenvuoroni tästä:

Ikääntyneen toimintakykyyn tukea vajaaravitsemuksen hoidosta – säästöä hyvinvointialueille 600 milj. euroa vuodessa

Kirjoitin jälleen mielipidekirjoituksen ikääntyvän vajaaravitsemuksen seulonnan ja hoidon ottamisesta osaksi ikääntyneiden hoitopolkua tärkeydestä.

Ikääntyvän väestön toimintakyvyn ja itsenäisen elämän tukeminen on paitsi inhimillisesti tärkeää myös yhteiskunnallisesti järkevää. Kun ikäihmisten elämänlaatu pysyy hyvänä ja kotona asuminen mahdollistuu pidempään, helpottuu samalla myös omaishoitajien arki ja kevenee hyvinvointialueiden palvelujärjestelmän kuormitus.

Usein toimintakykyä tukevasta työstä nousee esiin liikunta – eikä syyttä. Mutta aivan liian harvoin puhutaan sen rinnalla ravitsemuksesta, joka on toinen keskeinen peruspilari ikääntyvän ihmisen toimintakyvyn säilyttämisessä.

Yksi yleinen ja vaarallinen harhaluulo on se, että tahaton laihtuminen kuuluisi ikääntymiseen. Näin ei kuitenkaan ole. Ikääntyessä lihasmassan ja kehonpainon säilyminen on äärimmäisen tärkeää, jotta arjessa jaksaminen ja kotona asuminen ovat mahdollisia. Hyvä ravitsemus on välttämätön edellytys lihaskunnon ylläpitämiselle, eikä tätä tule unohtaa.

Vajaaravitsemuksen seulonta ja siihen puuttuminen ovat kustannustehokkaita ja vaikuttavia toimia. Aktiivisella ravitsemushoidolla voidaan muun muassa vähentää infektioita, nopeuttaa haavojen paranemista, ennaltaehkäistä lääketieteellisiä komplikaatioita, lyhentää sairaalassaoloaikoja ja vähentää sairaalaan palaamisen riskiä. Näin voidaan tukea ikäihmisten omaa toimintakykyä ja säästää samalla huomattavia summia yhteiskunnan varoja.

Esimerkiksi runsaasti energiaa ja proteiinia sisältävillä täydennysravintovalmisteilla voidaan tukea vajaaravitsemuksessa tai sen riskissä olevia. Vajaaravitsemus on nopea tunnistaa terveydenhuollossa, ja ohjaamalla oikeaan hoitoon voidaan saavuttaa huomattavaa hyötyä. Arvioiden mukaan hyvinvointialueiden muihin tehtäviin voitaisiin säästää jopa 600 miljoonaa euroa vuositasolla (Alanne ym. 2019).

Aihe on saanut vihdoin myös valtakunnallista huomiota. Kansanedustaja Antti Kaikkonen teki ravitsemuksen merkityksestä ikääntyneille kirjallisen kysymyksen eduskunnassa ja syystä. Ikääntyminen on edessä meillä kaikilla. Toimitaan sen puolesta, että ikäihmisillä on edellytykset hyvään ja arvokkaaseen elämään nyt.

Voit lukea mielipidekirjoitukseni Suomenmaasta: https://www.suomenmaa.fi/mielipide/lukijalta-ikaantyneen-toimintakykyyn-tukea-vajaaravitsemuksen-hoidosta-saasto-hyvinvointialueille-600-miljoonaa-euroa-vuodessa/

ja Länsi-Uusimaasta (maksumuuri): https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/8455201

Nuoren arvo

Kirjoitin lyhyen mielipidekirjoituksen, mutta aiheesta voisi kirjoittaa loputtomasti

Nuorten palveluista ja pahoinvoinnista voisi kirjoittaa loputtomasti. Tällä kertaa tiivistin ajatukseni mielipidekirjoitukseen, joka on julkaistu Suomenmaassa ja Länsi-Uusimaassa otsikolla

”Minkä arvoinen nuori on?”

Kirjoituksessa nostan esiin huoleni siitä, miten nuorisopsykiatrian poliklinikalle ei saa aikoja ja itsetuhoinen nuori voi joutua odottamaan lähetteen kanssa jopa 5–8 kuukautta. Omaishoidon tukea 0–17-vuotiaille kiristettiin maaliskuussa, kun aluehallitus käveli aluevaltuuston päätöksen yli, jättäen monet perheet ilman elintärkeää tukea. Samalla hallitus leikkaa lisää lastensuojelusta.

Meille on puhuttu vuosia ennaltaehkäisystä ja varhaisesta puuttumisesta, mutta silti leikkurit osuvat aina ensin niihin palveluihin, jotka näitä periaatteita tukisivat. Kuinka kauan voimme tehdä tällaisia päätöksiä? Me ryöväämme lastemme ja nuortemme tulevaisuuden ja samalla omamme.

Väestömme ikääntyy ja lapsimäärät vähenevät, mutta juuri siksi meillä ei ole varaa menettää yhtään lasta. Yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle noin 1,2 miljoonaa euroa, mutta minkä arvoinen yksi lapsi tai nuori on?

Lapsiin ja nuoriin panostaminen ei ole menoerä, vaan investointi, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Nyt olisi jo vihdoin aika kääntää suunta.

Voit lukea mielipidekirjoitukseni kokonaan 10.4. Suomenmaasta https://www.suomenmaa.fi/mielipide/lukijalta-minka-arvoinen-nuori-on/

ja 11.4 julkaistusta Länsi-Uusimaasta.

Se, mistä olen tyytyväinen ja toivon muuttavan paljon, on että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen lasten ja nuorten terapiatakuu tulee voimaan 1.5.2025. Sen myötä alle 23-vuotiaat pääsevät mielenterveyspalveluihin viimeistään 28 vuorokauden kuluessa tarpeen toteamisesta. Tavoitteena on turvata yhdenvertainen pääsy psykososiaaliseen hoitoon tai lyhytpsykoterapiaan. Alue on valmistautunut uudistukseen kouluttamalla ammattilaisia hoitomenetelmien käyttöön.

Vierailu Lohjan Klubitalolla – Miksi aluevaalit ovat tärkeät?

Sain kutsun vierailla Lohjan Klubitalolla kertomassa aluevaaleista – mistä hyvinvointialueilla päätetään, miten päätöksiä tehdään ja miksi äänestäminen on tärkeää. Tilaisuuden aluksi esittelin itseni ja kerroin omasta taustastani, siitä työstä, jota olen jo tehnyt aluevaltuustossa sekä siitä, miten haluaisin jatkaa työtäni alueen palveluiden parantamiseksi.

Keskustelu oli vilkasta ja kysymyksiä tuli monipuolisesti eri aiheista. Kävimme läpi, miten päätöksenteko hyvinvointialueella toimii: aluevaltuusto päättää strategisista linjauksista ja talousarviosta, mutta aluehallitus ja virkajohto tekevät päätökset palveluverkosta ja monista ihmisille tärkeistä asioista – usein jopa ohittaen aluevaltuuston päätökset. Lautakunnat eivät käytännössä tee päätöksiä, lukuun ottamatta tulevaisuus- ja kehittämislautakuntaa, joka vastaa järjestöavustuksista. Keskusta on esittänyt muutosta tähän niin, että valtaa siirrettäisiin enemmän aluevaltuustolle ja lautakunnille.

Luonnollisesti nostin esiin myös Lohjan Klubitalolle merkittävän päätöksen, joka tehtiin tulevaisuus- ja kehittämislautakunnassa järjestöavustuksista. Pohjaesityksenä oli, ettei Lohjan Klubitalolle myönnettäisi heidän hakemaansa 5000 euroa, vaikka summa on heidän toiminnalleen elintärkeä. Tein kokouksessa vastaesityksen, että Klubitalolle myönnetään kyseinen summa. Tällaisessa päätöksenteossa on aina esitettävä, mistä raha otetaan, joten ehdotin, että vastaavanlaista toimintaa harjoittavalta järjestöltä, joka oli hakenut 100 000 euroa ja oli saamassa koko summan, vähennettäisiin 5000 euroa. Asiasta äänestettiin, ja vastaesitykseni voitti selvin numeroin 12–1.

Keskustassa olemme vastustaneet leikkauksia lastensuojeluun ja omaishoitoon sekä vastustaneet palvelujen heikentämistä ja lakkautuksia. Aluevaalit eivät ole vain hallinnollisia vaaleja, vaan niillä päätetään suoraan siitä, miten ihmisten hyvinvointipalvelut toteutetaan. Äänestämällä voi vaikuttaa siihen, millaiset arvot ja linjaukset ohjaavat hyvinvointialueen toimintaa.

Oli ilo huomata, kuinka aktiivista ja keskustelevaa väkeä Klubitalolla oli! Toivottavasti osasin vastata kysymyksiin riittävän kattavasti. Kiitos kutsusta ja antoisasta keskustelusta – demokratia toimii parhaiten, kun jokainen osallistuu!

Ääni lapselle – Aluevaaliehdokkaana lasten ja perheiden puolesta

Lasten asiat ovat aina olleet minulle sydämenasia. Alun perin lähdinkin vaikuttamistyöhön ja politiikkaan omien lasteni vuoksi. Huomasin, että kun yritin parantaa oman lapseni palvelua, voin samalla työskennellä sen eteen, että kaikki lapset ja perheet saisivat tarvitsemansa tuen.

Lapsilla ei ole ääntä päättävissä elimissä, mutta me voimme olla se ääni. Oikea-aikaiset ja riittävät palvelut ovat tärkeitä lapsen hyvinvoinnille, ja niiden puute voi vaikuttaa koko perheen elämään. Haluan varmistaa, ettei yksikään perhe joutuisi käymään läpi samaa turhautumista ja taistelua palveluiden saamiseksi, kuin monet tänä päivänä joutuvat.

Miksi olen ehdolla?

Haluan rakentaa hyvinvointialueen, jossa lapset ja perheet kohdataan yksilöinä ja jossa palvelut ovat saavutettavia, ennaltaehkäiseviä ja oikea-aikaisia. Keskeisiä tavoitteitani ovat:

  • Perheiden tukipalveluiden kehittäminen, jotta vanhemmat saavat tarvitsemaansa apua ajoissa.
  • Mielenterveyspalveluiden vahvistaminen lapsille ja nuorille.
  • Perhe- ja lähiväkivallan uhrien tukeminen.
  • Lapsivaikutusten arvioinnin tuominen vahvemmin osaksi päätöksentekoa.

Minulle tämä ei ole vain vaaliteema, vaan pitkäaikainen sitoumus, joka näkyy niin työssäni, vaikuttamistyössäni kuin arjessani.

Voit vaikuttaa – suosittele ja jaa!

Jos koet, että työlläni on merkitystä, ja haluat tukea kampanjaani, arvostan suuresti suosituksia ja kokemuksiasi minusta. Voit jakaa ajatuksiasi somessa tai kertoa lähipiirillesi, miksi olen hyvä valinta aluevaltuustoon. Jokainen ääni on ääni lasten ja perheiden puolesta!

Tehdään yhdessä hyvinvointialueesta parempi paikka lapsillemme!