Espoo – Sivu 5 – Lotta Paakkunainen

Uusi kausi alkaa tulevaisuus- ja kehittämislautakunnassa

Kauden ensimmäisessä aluevaltuuston kokouksessa 10.6.2025 päätettiin luottamushenkilövalinnat eri toimielimiin. Minut valittiin tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan jäseneksi ja odotan innolla ja mielenkiinnolla alkavaa kautta.

Edellisellä kaudella keskityimme lautakunnassa pitkälti työn organisointiin ja toimintatapojen kehittämiseen. Yksi tärkeistä tehtävistämme, eli hyvinvointialueen tekemän yhteistyön valvonta, jäi kuitenkin liian vähälle huomiolle.

Hyvinvointialueen tulee tehdä strategista ja vaikuttavaa yhteistyötä kuntien, järjestöjen, yritysten sekä HUSin kanssa. Tämä yhteistyö ei ole vielä lunastanut sille asetettuja odotuksia. Toistaiseksi yhteistyö on ollut liian kapeaa ja hajanaista.

Myös hyvinvointikertomuksen arviointitulokset tukevat tätä näkemystä: yhteistyöhön ei olla tyytyväisiä. Kirjoitin aiheesta tarkemmin aiemmassa blogissani, jonka voit lukea täältä.

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunnalla on keskeinen rooli hyvinvointialueen strategisessa kehittämisessä. Sen vastuulle kuuluvat muun muassa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan, osaamisen ja koulutuksen sekä korkeakoulu- ja yritysyhteistyön linjaaminen. Lautakunta seuraa ja arvioi hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä, kestävää kehitystä, yhteistyötä kuntien kanssa sekä alueen demografista kehitystä. Lisäksi lautakunta tarkastelee digitalisaation mahdollisuuksia ja edistää niiden hyödyntämistä hyvinvointialueella. Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta on Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen ainoa lautakunta, jolla on myös päätösvaltaa, sillä se vastaa järjestöavustusten myöntämisestä.

Tulevalla kaudella haluan varmistaa, että lautakunta tarttuu yhteistyön valvontaan ja kehittämiseen entistä vahvemmin. Meidän on huolehdittava siitä, että yhteistyö ei jää vain sanojen tasolle, vaan näkyy konkreettisina ja vaikuttavina tekoina alueemme ihmisten hyväksi.

Seminaarin ja kokouksen välissä istahdimme lohjalaisten valtuustosiskojen kanssa kahvikupin ääreen. Oli mukava vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia.

Ensimmäinen aluevaltuustoseminaari, kenen onnistumista juhlimme?

Aluevaltuustokauden ensimmäinen seminaari pidettiin 10.6. Tilaisuudessa saimme katsauksen viime kauden toimintaan viranhaltijoiden esittelemänä. Kuten niin usein, painopiste oli taloudellisissa onnistumisissa. Kerrottiin jälleen viime kauden mukaan ylpeänä, kuinka Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on ollut priimusoppilas alijäämien selättämisessä ja talouden tasapainottamisessa. Samalla kehuttiin, että henkilöstömäärää on saatu lisättyä ja tilanne on parempi kuin vuosiin.

Mutta kenelle tilanne on oikeasti parempi?

Kentältä kuuluu aivan toisenlaista viestiä. Henkilöstökuormitus, palveluiden saatavuus ja asiakkaiden jaksaminen eivät näytä parantuneen, vaan päinvastoin. Esimerkiksi vammaispalveluissa, erityisesti erityistarpeisten lasten kuljetuspalveluissa, haasteet ovat suuria. Palvelut eivät toimi saumattomasti, ja hyvinvointialueen ja kuntien välinen yhteistyö on näissä kysymyksissä heikkoa. Tämä aiheuttaa tarpeetonta kuormitusta perheille, jotka jo valmiiksi elävät haastavassa arjessa.

Ikääntyneiden palvelualueella tilanne on niin ikään huolestuttava: hyvinvointialuejohtaja nosti esiin, että vuosittainen lisätarve on noin 10 miljoonaa euroa. Otin tarkasteluun yhden osa-alueen: vajaaravitsemuksen kustannukset ikääntyneiden hoidossa. Länsi-Uudenmaan alueella yli 65-vuotiaiden hoitojaksoja oli vuonna 2024 yhteensä 22 498. Näistä noin kolmasosa koski vajaaravittuja asiakkaita – eli noin 7 500 hoitojaksoa (Orell ym. 2023). THL:n ja Valtion ravitsemusneuvottelukunnan mukaan yksi vajaaravitsemukseen liittyvä hoitojakso maksaa keskimäärin 3 816 euroa enemmän kuin vastaava ilman vajaaravitsemusta. Tämä tarkoittaa 28,62 miljoonan euron lisäkustannusta pelkästään vuodelle 2024.

Viime kaudella keskityttiin tiukasti talouden tasapainottamiseen ja alijäämien paikkaamiseen. Nyt olisi korkea aika siirtää katseet lyhytnäköisestä säästämisestä pitkäjänteisiin, vaikuttaviin ja inhimillisiin ratkaisuihin. Kaikki säästäminen ei ole säästöä. Ennaltaehkäisy ja varhainen tuki ovat paitsi ihmisarvoisia, myös taloudellisesti kestävämpiä vaihtoehtoja.

Seminaarissa käytiin myös pienryhmäkeskusteluja yhdeksästä valmiiksi määritellystä haasteesta, joista ryhmien tuli nostaa kolme tärkeintä. Aiheina olivat muun muassa:

lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin heikkeneminen,
terveyspalveluiden saatavuus ja hoidon jatkuvuuden ongelmat,
nopeasti ikääntyvä väestö ja kotona asumisen tukeminen,
avun saannin vaikeus sosiaalihuollosta,
asukkaiden luottamuksen heikkeneminen julkisiin palveluihin,
henkilöstön saatavuuden heikkeneminen,
digitalisaation ja teknologian kiihtyvä kehitys,
alueellisen yhteistyön konkretisointi asiakashyödyksi.

Haasteet kytkeytyvät tiiviisti toisiinsa, eikä niiden laittaminen tärkeysjärjestykseen ollut helppoa. Toisaalta heräsi kysymys, miksi juuri nämä yhdeksän oli valittu ja miten asukkaiden näkemykset on huomioitu niiden määrittelyssä. Viranhaltijoiden tunnistamat haasteethan nämä olivat.

Pienryhmäkeskustelun parasta antia oli se, että ryhmässäni oli mukana sekä uusia että kokeneita valtuutettuja. Keskustelu oli aitoa, rakentavaa ja avasi uusia näkökulmia. Samalla verkostoituminen ja uuden luottamuksen rakentaminen nousivat tärkeiksi tämän kauden alkumetreillä.

Seminaarissa oli varattu puheenvuoro myös jokaisen valtuustoryhmän puheenjohtajalle. Heiltä pyydettiin näkemyksiä ja tavoitteita tälle valtuustokaudelle. Meidän ryhmämme puheenjohtaja, Marjut Frantsi-Lankia, piti erinomaisen puheen, ei hyssytellen eikä hymistellen, vaan suoraan tärkeisiin kohtiin tarttuen. Hän nosti esiin ryhmämme keskeisiä tavoitteita ja muistutti, että meidän on vältettävä ”tehokkuusteatteria”, jossa vaikutelma tehokkuudesta menee todellisen vaikuttavuuden edelle. Marjutin puhe oli vahva viesti siitä, että suunta on muutettava kohti aidosti toimivia, asukaslähtöisiä ja inhimillisiä ratkaisuja.

Hyvinvointialueella puhutaan usein siitä, että meidän tulisi tehdä asioita uudella tavalla ja muuttaa ajattelutapojamme. Nyt olisi jo vihdoin aika lunastaa nuo sanat käytännön tekoina, erityisesti siellä, missä ihmiset elävät arkeaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa.

Mielenkiintoinen kausi tulossa kaiken kaikkiaan.

Arviointituloksetkin osoittavat kehittämisen tarpeen strategisen yhteistyön hyvinvointialueen ja kuntien välillä

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen ja alueen kuntien välinen strateginen yhteistyö on yhä vakiintumaton. Tuore arviointikysely kuntien johdolle (6/10 vastannutta kuntaa) tuo esiin huolestuttavia viestejä: yhteistyön tavoitteet eivät toteudu riittävällä tasolla, rakenteet ovat keskeneräiset ja osallisuuden toteutumisessa on selkeitä puutteita.

Kun käyn läpi arviointeja ja kyselyjä, pysähdyn usein miettimään, kuinka pieni otos niissä lopulta on. Mietin myös, miksi kaikki eivät vastaa – keiltä on kysytty, ja missä kanavissa kysely on ylipäätään jaettu. Pureudun tuloksiin, nostan esiin kriittisimmät kipukohdat ja teen kehittämisehdotuksia kuntien palautteen ja arviointidatan pohjalta.

Kyselyn keskeiset löydökset: yhteistyön toteutuminen arvioitiin heikoksi

Arviointiasteikolla 1–5 (1 = ei lainkaan, 5 = erinomaisesti), strategisten yhteistyötavoitteiden keskiarvot sijoittuivat suurimmalta osin 2–3 välille. Tämä osoittaa, että yhteistyö ei vielä vastaa sille asetettuja strategisia odotuksia.

Heikoiten arvioituja osa-alueita:

Lasten, nuorten ja perheiden palvelut (ka. 2,1)
Vammaispalvelut (ka. 2,1)
Asukkaiden ja sidosryhmien osallistuminen palvelujen suunnitteluun (ka. 2,2)

Parhaiten arvioituja osa-alueita:

Pelastustoimen yhteistyö (ka. 3,4)
Hyvinvointikertomuksen yhteisvalmistelu LU-hyte-verkostossa (ka. 3,2)
Valmiussuunnittelu ja varautumisen yhteistyö (ka. 2,8)

Missä yhteistyö kohtaa suurimmat haasteet?

1. Yhteistyörakenteet ja vastuunjako

Useat kunnista nostivat esiin sen, että yhteistyön toteuttamiseen ei ole rakennettu riittäviä pysyviä rakenteita. Yhdyspintatyön organisointi on hajanaista, eikä rooleja ja vastuita ole riittävästi selkiytetty.

”Strateginen yhteistyö edellyttäisi parempia yhteistyörakenteita ja yhteiskehittämistä.” (Lohja)

2. Kuntien osallisuus ja vuorovaikutus

Kunnat kokevat, että ne jäävät usein passiivisen tiedonsaajan rooliin. Päätöksiä tehdään hyvinvointialueella ilman ennakollista vuoropuhelua tai vaikutusten arviointia kuntien näkökulmasta.

”Hyvinvointialue päättää asioista ilman, että huomioidaan päätösten vaikutuksia kuntien elinvoimaan tai asukkaisiin.” (Karkkila)

3. Palveluiden saavutettavuus ja viestintä

Kuntalaiselle hyvinvointialueen palvelut voivat näyttäytyä etäisinä ja vaikeasti tavoitettavina. Tämä korostaa tarvetta palveluiden paremmalle näkyvyydelle, selkeämmille yhteydenottokanaville ja viestinnän vahvistamiselle.

”Hyvinvointialueen palvelut ovat edelleen hyvin piilossa tavalliselle kuntalaiselle.” (Kauniainen)

Suosituksia kehittämistoimiksi

A. Yhdyspintatyön systematisointi

Rakennetaan pysyvä, selkeästi jäsennelty yhdyspintarakenne, joka varmistaa kunnille osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet.
Määritellään roolit ja vastuut eri yhteistyöalueilla (esim. perhekeskukset, opiskeluhuolto, kotouttaminen).

B. Vuorovaikutuksen syventäminen

Luodaan rakenteet kuntien ja hyvinvointialueen säännölliselle, kaksisuuntaiselle strategiselle vuoropuhelulle.
Tuodaan kunnat aktiivisiksi toimijoiksi jo valmisteluvaiheessa, erityisesti niissä kysymyksissä, jotka vaikuttavat paikallisesti palvelurakenteisiin tai saavutettavuuteen.

C. Osallistaminen ja saavutettavuus

Vahvistetaan kuntalaisten ja järjestöjen osallistumismahdollisuuksia palvelujen kehittämisessä.
Panostetaan selkeään ja monikanavaiseen viestintään erityisesti niissä palveluissa, joissa kokemus “piilossa olemisesta” on yleinen.

Strateginen yhteistyö edellyttää tahtotilaa ja rakenteita

Kunnat eivät ole vain hallinnollisia yhteistyökumppaneita vaan alueensa asukkaiden arjen tuntijoita ja paikallisen elinvoiman rakentajia. Siksi yhteistyön on perustuttava tasavertaisuuteen, avoimuuteen ja yhteiseen kehittämiseen. Strateginen yhteistyö ei tapahdu automaattisesti, vaan se vaatii toimintakulttuurin muutosta ja selkeitä rakenteita, jotka tuottavat yhteistä arvoa ennen kaikkea kuntalaisille.

Omaishoito hyvinvointikertomuksessa, mitä puuttuu ja miksi se on huolestuttavaa?

Omaishoito jää usein hyvinvointikertomuksissa taka-alalle, vaikka se on monelle perheelle ja yhteiskunnalle ratkaisevan tärkeä hoivan muoto. Länsi-Uudenmaan hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman 2024 perusteella:

Omaishoito hyvinvointikertomuksessa: mitä puuttuu ja miksi se on huolestuttavaa?

1. Tietojen niukkuus ja puutteellinen raportointi

Hyvinvointikertomuksessa omaishoito mainitaan vain sivulauseissa, eikä siitä ole lainkaan:

tarkkoja tilastotietoja (esim. omaishoitajien määrä, iäkkäiden omaishoitajien osuus, jaksamiseen liittyviä kyselytuloksia)
arvioita kuormittavuudesta, jaksamisesta tai tuen riittävyydestä
tietoa omaishoidon tukimuotojen käytöstä eri kunnissa (esim. vapaat, valmennus, vertaistuki)

Tämä läpinäkyvyyden puute on vakava puute tiedolla johtamisen kannalta. Ilman dataa ei ole vaikuttavaa politiikkaa.

2. Toiminta hajanaista ja reaktiivista

Raportista saa vaikutelman, että omaishoitoa tuetaan epäsuorasti muiden toimintojen kautta, kuten:

kuntouttavan päivätoiminnan, kohtaamispaikkojen tai viestintätoimien kautta
mutta omaishoito ei ole oma priorisoitu kokonaisuus, vaikka se vaikuttaa suoraan sekä omaishoitajan että hoidettavan hyvinvointiin ja terveyteen

Omaishoito ei ole vain palvelu, vaan hoivan järjestämisen muoto, joka vaatii johdonmukaista tukea ja seurantaa.

3. Hyvinvointi näkymättömissä

Omaishoitajien hyvinvointi on pitkälti näkymätön teema:

Missään ei arvioida omaishoitajien mielenterveyttä, työssäkäynnin ja hoivan yhdistämisen kuormaa, eikä
ole mainintaa omaishoitajien osallisuudesta kehittämistyöhön tai palvelujen suunnitteluun

Tämä on ristiriidassa sen kanssa, että omaishoitajat kantavat suuren osan arjen hoivavastuusta, erityisesti iäkkäiden ja muistisairaiden kohdalla.

🔴 Keskeiset huolenaiheet yhteenvetona

Huolenaihe	Miksi vakava
Tiedon puute omaishoidosta	Ei voida johtaa, seurata tai kehittää vaikuttavasti
Omaishoitoa ei käsitellä kokonaisuutena	Tukitoimet hajanaisia ja epätasaisia
Omaishoitajien jaksaminen ja hyvinvointi puuttuvat	Riski hoitosuhteen katkeamiseen ja hoivan kriisiytymiseen
Osallisuus puuttuu	Kokemustieto ja käytännön näkökulmat jäävät hyödyntämättä

Mitä pitäisi tehdä?

Raportointi kuntoon: Omaishoito tarvitsee oman osionsa hyvinvointikertomukseen: tiedot määrästä, profiilista, jaksamisesta ja palveluiden käytöstä.
Jaksamisen mittarit mukaan: Kyselyt omaishoitajien kuormituksesta ja hyvinvoinnista vakituiseksi osaksi seurantaa.
Omaishoitajien osallisuus: Kehittämistyöhön mukaan omaishoitajia ja heidän järjestöjään. Kokemustieto on korvaamatonta.
Kunnat näkyväksi: Eri kuntien käytännöt tuen, vapaan ja ohjauksen osalta on koottava ja arvioitava, jotta epätasa-arvo voidaan purkaa.
Resurssit riittäviksi: Pelkkä viestintä ei riitä. Tarvitaan konkreettisia investointeja tukimuotoihin, valmennuksiin ja vapaan järjestämiseen.

Omaishoito ei ole vain hoitoratkaisu, vaan se on elämänmuoto, joka vaikuttaa hoitajan hyvinvointiin, toimeentuloon, sosiaalisiin suhteisiin ja terveyteen. Jos tätä hyvinvointia ei tueta systemaattisesti, riskinä on uupuminen, kriisiytyminen ja suuremmat kustannukset julkiselle sektorille.

Jos puhumme hyvinvoinnin edistämisestä, omaishoito kuuluu etulinjaan.

Nuorten hyvinvoinnin hälytysmerkit, joita emme saa sivuuttaa

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vuoden 2024 hyvinvointikertomus piirtää huolestuttavan kuvan nuorten hyvinvoinnista. Vaikka työtä tehdään monella tasolla, nuoret voivat monin paikoin entistä huonommin, eivätkä pelkät toimenpidelistat riitä muuttamaan tätä suuntaa.

Mielen hyvinvointi horjuu

Yksi suurimmista huolenaiheista on nuorten mielenterveyden heikkeneminen:

22,6 % alueen 8.–9.-luokkalaisista koki kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta (koko maa 21,4 %).
36,8 % on ollut huolissaan mielialastaan viimeisen vuoden aikana.
Erityisen tuen käynnit kouluterveydenhuollossa ovat lisääntyneet ja yleisimpiä syitä ovat ahdistus, jännittyneisyys ja masennusoireet.

Nämä luvut eivät ole vain tilastoja, vaan ne kertovat nuorista, jotka kamppailevat arjessaan ilman riittävää tukea.

Yksinäisyys kasvaa, etenkin pojilla

Raportti nostaa esiin myös yksinäisyyden kasvun:

Nuoret miehet ja korkeasti koulutetut raportoivat yhä useammin yksinäisyyttä. Miehillä yksinäisyyden kokemus kasvoi 6 %:sta 14,1 %:iin kahdessa vuodessa.
LUVN-alueella 11 % 8.–9.-luokkalaisista kertoo, ettei heillä ole yhtään läheistä ystävää.

Samaan aikaan yhteisöllisyyden vahvistamiseen tähtäävät toimet ovat hajanaisia. Hyviä pilotteja on, mutta vaikutus jää paikalliseksi.

Elintavat ja kehonkuva, on piilossa näkyvä kriisi

Lähes puolet yläkoululaisista ei syö koululounasta päivittäin.
Ylipaino on yleistynyt pojilla, samalla kun syömishäiriöriskit ovat suuria tytöillä (tytöistä 37 % riskiryhmässä).
Painoonsa tyytymättömiä on molemmissa sukupuolissa lähes 40 %.

Terveystottumusten ja kehonkuvan haasteet liittyvät suoraan mielen hyvinvointiin, ja voivat pahimmillaan aiheuttaa pitkäaikaisia ongelmia aikuisuuteen asti.

NEET-nuoret: nuoria ilman suuntaa

Yksi raportin vakavimmista tunnistetuista riskeistä liittyy niin sanottuihin NEET-nuoriin.

NEET on lyhenne sanoista ”Not in Education, Employment or Training”, eli nuoret, jotka eivät ole koulussa, työelämässä tai minkään koulutuksen tai valmennuksen piirissä.

LUVN-alueella NEET-nuorten osuus 18–24-vuotiaista on 14 %, lähes yhtä suuri kuin koko maan keskiarvo (14,7 %).

Tämä tarkoittaa satoja nuoria, jotka ovat jääneet täysin palvelujärjestelmän ja yhteiskunnan ulkopuolelle, ilman suuntaa, tukea ja tulevaisuudennäkymiä.

Miksi tämä huolestuttaa erityisesti nyt?

Vaikka raportti listaa lukuisia toimenpiteitä ja pilottihankkeita, kokonaiskuva on sirpaleinen:

Hyvät käytännöt eivät leviä systemaattisesti koko alueelle.
Tiedolla johtamisen puutteet estävät tarkkaa ja ajankohtaista reagointia.
Nuorten ääni jää usein kuulematta ja tuki tulee liian myöhään.

Mitä tarvitaan seuraavaksi?

Mielenterveyspalvelujen matalan kynnyksen saatavuus on turvattava kaikille kunnille. Ei riitä, että palvelut toimivat Espoossa, vaan Vihti, Karkkila ja muut alueet tarvitsevat samat mahdollisuudet.
Yhteisöllinen koulutyö arjen tasolla: jokainen koulu on mahdollinen hyvinvointikeskus, jos resurssit, rakenteet ja osaaminen ovat kohdallaan.
Nuorten osallisuus kehittämiseen: kokemusasiantuntijuus, oppilas- ja opiskelijakunnat sekä digitaaliset kanavat on valjastettava aidoksi vaikuttamiskanavaksi.
Tieto näkyväksi: koulukohtaiset tiedot ahdistuksesta, yksinäisyydestä, syömishäiriöistä ja osallistumisesta on julkaistava. Ilman läpinäkyvyyttä ei ole vastuuta, eikä vaikuttavuutta.

Päätös kuuluu meille kaikille

Nuorten hyvinvointi ei ole yksittäisten perheiden tai kouluterveydenhuollon harteilla, vaan se on yhteinen tehtävämme. Tällä hetkellä liian moni nuori jää yksin, vaikka meillä on tieto, osaaminen ja keinot tehdä toisin.

Mitä hyvinvointikertomus 2024 kertoo lastensuojelun haasteista?

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman vuosiraportti 2024 tarjoaa kattavan, mutta myös huolestuttavan kuvan alueen lastensuojelun tilanteesta. Vaikka raportissa on mainintoja kehitystyöstä, nostavat esiin nousseet luvut ja epäjohdonmukaiset päätökset monia kysymyksiä.

Lastensuojeluilmoitusten määrä kasvussa

Vuonna 2024 Länsi-Uudellamaalla tehtiin yhteensä 20 792 lastensuojeluilmoitusta, mikä on 13 % enemmän kuin vuonna 2023. Erityisen huolestuttavaa on, että yli 2 000 ilmoitusta liittyi lasten lainvastaiseen toimintaan.

Tämä kehitys kertoo, että riskikäyttäytymiseen ei kyetä puuttumaan riittävän ajoissa ja monet lapset ja nuoret jäävät vaille tarvitsemaansa tukea.

Ristiriitainen päätös Ankkuritoiminnasta

Erityisen huolestuttavaa ja ristiriitaista on, että hyvinvointialue päätti vuoden aikana heikentää Lohja–Vihti–Karkkila-alueen Ankkuritoimintaa, vaikka kyseinen toimintamalli oli tuottanut erinomaisia tuloksia nuorten rikos- ja päihdekierteen katkaisussa.

Ankkuritoiminta on tutkitusti tehokas monialainen toimintamalli, jossa poliisi, sosiaalityö, terveydenhuolto ja nuorisotyö tekevät yhteistyötä nuorten varhaisessa tukemisessa. Heikentämispäätös heikentää suoraan ehkäisevän työn vaikuttavuutta juuri silloin, kun lainvastainen toiminta on kasvussa.

Vertailutiedon puute vai tiedon pimittäminen?

Raportissa todetaan, että Espoossa lasten lainvastaisen toiminnan ilmoitukset ovat hieman laskeneet, mutta muilta alueilta ei ole saatavilla vertailutietoa. Tämä herättää kysymyksiä, kuten kuinka voi olla, että näin vakava ja seurattava ilmiö ei ole tilastoituna alueella, jossa hyvinvointialueen pitäisi harjoittaa aktiivista tiedolla johtamista?

Tämä ei ole vain tekninen puute, vaan vakava hallinnollinen ongelma, joka estää tehokasta suunnittelua ja resurssien kohdentamista.

Mitä voimme tehdä?

Palauttaa ja vahvistaa Ankkuritoiminta: erityisesti niillä alueilla, joissa tulokset ovat olleet hyviä.
Avata tiedot läpinäkyvästi: lastensuojelun tilastoja ja vertailutietoa on seurattava, sillä ilman tietoa ei ole vaikuttavaa päätöksentekoa.
Vahvistaa ennaltaehkäisyä peruspalveluissa: varhainen tunnistaminen ja tuki perheille ovat avainasemassa ennen kuin tilanteet kriisiytyvät.
Panostaa resurssiin, ei vain rakenteeseen: lastensuojelun kuormittuneisuus ei ratkea ilman riittävästi koulutettua henkilöstöä.

Yhteinen tehtävä

Lastensuojelu on yhteiskunnan hälytysjärjestelmä. Kun lastensuojeluilmoitusten määrä kasvaa ja ennaltaehkäiseviä toimintoja ajetaan alas, olemme vaarassa reagoida liian myöhään ja liian raskaasti. Päätösten pitää perustua tietoon, ei rakenteelliseen lyhytkatseisuuteen.