Kategoria-arkisto:Mielenterveys

Hoidon portaat vai esteet? Nuoret putoavat mielenterveyshoidon katvealueille

Viime päivinä ilmestyneet artikkelit nuorten mielenterveyshoidosta paljastavat jotakin olennaista järjestelmämme tilasta. Ne kertovat nuorista, jotka eivät saa tarvitsemaansa hoitoa ajoissa ja vanhemmista, jotka uupuvat yrittäessään toimia koordinaattoreina labyrintissä, jossa tieto ei kulje ja vastuu siirtyy, mutta ei kanna.

Yksi artikkelin nuori kuvaa oloaan kuin olisi ”projekti, joka vain halutaan siirtää eteenpäin”. Tämä kiteyttää sen, minkä moni kokee: avun hakija kohtaa järjestelmän, joka on rakennettu hallinnollisesti, ei ihmislähtöisesti.

Samaan aikaan psykoterapiakenttä kertoo karua kieltä. Lähetteitä ei enää tule, asiakkaat eivät löydä terapeutteja ja palvelusetelijärjestelmien ulkopuolelle jäävät ammattilaiset jäävät ilman potilaita. Psykoterapiakoulutuksen pitkän aikavälin investoinnit ja julkisen sektorin henkilöstöpula eivät kohtaa ja sen seurauksena apua tarvitseva nuori jää yksin.

Moni vakavasti oireileva nuori ohjataan tänään matalan kynnyksen omahoitoon, verkkopalveluihin ja ryhmämuotoiseen tukeen. Nämä voivat olla osa kokonaisuutta, mutta ne eivät korvaa yksilöllistä, pitkäkestoista hoitoa, kun oireet ovat vakavia. Nuorelta vaaditaan usein ”epäonnistumista” omahoidossa ennen kuin hoitovaste riittää pidempään tukeen pääsemiseen. Tämä logiikka on nurinkurinen ja vaarallinen.

Tämä ei ole enää yksittäisten nuorten tai perheiden hätä, vaan se on koko järjestelmän kriisi. Mutta se on myös mahdollisuus korjata suunta.

Mitä tarvitaan?

  1. Aidosti monipuolinen palveluvalikko, jossa matalan kynnyksen palvelut ja pitkäkestoisempi hoito tukevat toisiaan, eivätkä syrjäytä toisiaan.
  2. Läpinäkyvyys hoitopoluissa: Kuka vastaa, mitä palvelua on tarjolla, miten sinne pääsee, ja mitä tapahtuu siirtymävaiheissa.
  3. Psykoterapian saatavuuden turvaaminen: Yhteistyö yksityisten psykoterapeuttien kanssa on edelleen välttämätöntä, etenkin kun julkinen sektori ei kykene yksin vastaamaan kysyntään.
  4. Nuorten ja perheiden äänen kuuleminen: Palveluiden suunnittelu ilman kokemustietoa johtaa ratkaisuun, joka ei toimi.
  5. Vastuun ja tiedon kulun selkeyttäminen: Perhe ei saa olla hoitopolun projektipäällikkö – järjestelmän on toimittava niin, että nuori voi keskittyä toipumiseen, ei taisteluun.

Nuori ei ole projekti. Nuori on ihminen ja järjestelmän tehtävä on kohdata hänet sellaisena.

https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/8475211?utm_source=bluetooth&utm_medium=social
https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/8478577?utm_source=bluetooth&utm_medium=social

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011207411.html?fbclid=IwZXh0bgNhZW0CMTEAAR6sK8GggLiiu8NBiG2xhrVd6uP1zuQUxKJrhaMB7D9CvrLPpD_hs2lxMQF63A_aem_osbMR-wIHUA38307cNHQxg

Kun hätähuuto jää vaille vastausta nuorten mielenterveyden kriisi syvenee


Länsi-Uusimaan artikkeli https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/8475211?utm_source=bluetooth&utm_medium=social (27.4.2025) nostaa jälleen esiin sen, minkä me liian usein ohitamme: nuoret tytöt voivat pahoin, eikä meillä ole tarpeeksi resursseja auttaa heitä ajoissa. Kun nuori turvautuu lääkkeisiin hetken mielijohteesta, ei kyse ole huomiosta, vaan kyse on toivottomuudesta. Hätähuudosta, joka olisi pitänyt kuulla jo paljon aiemmin.

Ylilääkäri Elina Santin mukaan tyttöjen tahalliset lääkemyrkytykset ovat yleistyneet. Samoin syömishäiriöt. Moni teko ei ole yritys kuolla, vaan epätoivoinen yritys selviytyä tunteesta, jota ei enää pysty kantamaan yksin. Koronan aikaiset rajoitukset ovat jättäneet jälkiä, mutta ongelmat eivät ole kadonneet pandemian mukana, vaan ne ovat juurtuneet osaksi arkea.

Järvenpään nuorisopsykiatrian vastaanotolla asioi viime vuonna yli tuhat nuorta. Se on 8,4 prosenttia alueen 13–17-vuotiaista. Vaikka perustason palveluita on kehitetty, erikoislääkäreistä on huutava pula. Hoitajia ja psykologeja löytyy, mutta lääkärit, jotka tekevät diagnoosit ja määräävät hoidot, puuttuvat.

Terapia­takuu astui voimaan nyt toukokuussa,  mutta takuu on vain lupaus, jos tekijöitä ei ole. Lapsen tai nuoren hoito ei voi odottaa viikkoja tai kuukausia. Jokainen viivästynyt päätös, jokainen liian pitkä jono, voi olla hetki, joka kääntää elämän suuntaa väärään.

Meillä ei ole enää aikaa odottaa. Tarvitaan tekoja, nyt:

Ajattelen, että
1. Erikoislääkärikoulutuksen lisääminen: Valtion ja yliopistojen on lisättävä psykiatrian erikoistumispaikkoja ja tuettava opintoihin sitoutumista taloudellisesti.

2. Työolojen parantaminen julkisella sektorilla: Julkisen puolen on tarjottava kilpailukykyiset palkat ja realistinen työkuorma, jotta alan ammattilaiset eivät siirry yksityiselle tai vaihda alaa.

3. Moniammatillisten tiimien vahvistaminen: Psykologit, hoitajat ja sosiaalityöntekijät voivat hoitaa suuren osan työstä, kunhan työjako on selkeä ja sujuva. Tämä edellyttää vahvaa johtamista ja yhteistä ymmärrystä.

4. Koulujen ja perusterveydenhuollon tuki: Mielenterveyden ongelmiin pitää päästä kiinni ajoissa. Koulujen oppilashuollon ja opiskeluterveydenhuollon resurssit on turvattava, myös pienillä paikkakunnilla.

5. Kokemusasiantuntijoiden ja vertaistuen hyödyntäminen: Toipuneet nuoret ja vanhemmat voisivat olla osa ratkaisua, ei pelkkää tarinaa.

Meillä ei ole varaa välinpitämättömyyteen. Tämä on meidän yhteinen hälytyskellomme ja se soi nyt kovempaa kuin koskaan.

Lyhytnäköiset säästöt tulevat kalliiksi ja perheet jäävät yksin Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on tehty vakavia päätöksiä, joiden seuraukset näkyvät jo nyt arjessa ja joiden vaikutukset kantavat vielä pitkälle tulevaisuuteen. Ennaltaehkäisevistä palveluista on leikattu, mutta leikkausten ennakollisia vaikutuksia ei ole arvioitu riittävästi, tai niistä ei ole yksinkertaisesti välitetty.

Tämä ei ole pelkkä budjettitekninen ongelma. Tämä on syvästi inhimillinen kriisi, joka koskettaa erityisesti perheitä ja lapsia.

Ammatilliset tukihenkilöt irtisanottu, perheet jäävät ilman apua

Yhä useampi perhe jää yksin tilanteessa, jossa he ennen saivat tukea ammatillisilta tukihenkilöiltä. Nämä tärkeät ja pitkäjänteiset ihmissuhteet ovat katkenneet, kun ammattilaisia on irtisanottu säästöjen vuoksi. Samalla avohuollon tukipalveluita tarjonneet pienyrittäjät ovat joutuneet lopettamaan toimintansa, kun palvelusopimuksia ei enää uusita tai niitä ei ole koskaan kilpailutettu uudelleen, tai tilauksia ei yksinkertaisesti tehdä. Myös isommista toimijoista kuuluu irtisanomisuutisia.

Tämä kaikki tapahtuu tilanteessa, jossa ennaltaehkäisevälle työlle olisi enemmän tarvetta kuin koskaan.

Keskustan valtuutetut vastustivat leikkauksia ja syystä

Me Keskustan aluevaltuutetut vastustimme näitä leikkauksia, koska näimme jo etukäteen, mitä tulee tapahtumaan. Näimme sen, ettei inhimillistä hätää voi laskea euroissa ja ettei hätä katoa, vaikka se poistetaan budjetista. Näimme myös, että näennäiset säästöt tulevat kostautumaan raskaampina korjaavina palveluina, kasvavina kustannuksina ja inhimillisinä tragedioina.

Tämä on juuri sitä politiikkaa, jonka lyhytnäköisyys tulee meille kaikille kalliiksi. Ei vain taloudellisesti, vaan myös yhteisöllisesti ja eettisesti.

Omaishoidon tuen kiristäminen on epäinhimillistä ja lainvastaista

Osana tätä kylmää linjaa Länsi-Uudenmaan aluehallitus on maaliskuussa päättänyt myös kiristää omaishoidon tuen kriteereitä 0–17-vuotiaiden osalta. Päätös pohjautuu virheellisesti lapsen diagnoosiin, vaikka laki ei salli tuen myöntämistä tai epäämistä pelkän diagnoosin perusteella. Tämä on sekä epäinhimillistä että lainvastaista.

Monelle perheelle omaishoidon tuki on ollut elinehto, sillä se on mahdollistanut osapäivätyön tekemisen tai kokopäiväisen omaishoitajuuden silloin, kun muuta apua ei ole ollut saatavilla. Nyt nämä perheet joutuvat miettimään, voiko toinen vanhemmista enää jäädä kotiin hoitamaan lasta. Tai miten yksinhuoltaja voi ylipäätään selvitä arjesta ilman tukea. Tuen menettäminen voi merkitä koko perheen arjen romahtamista ja yksin lasta hoitavalle se voi tarkoittaa uupumista, toimeentulo-ongelmia ja jaksamisen täydellistä loppumista.

Aluehallitus ja viranhaltijat tekevät nyt sokeaa politiikkaa, jolla on erittäin epäinhimilliset kasvot ja kalliit, pitkäkestoiset seuraukset.

Me maksamme tästä vielä pitkään

Tukipalveluiden alasajo ei pysähdy yksittäiseen budjettikauteen. Se näkyy tulevina vuosina yhä kasvavina lastensuojeluilmoituksina, huostaanottoina, uupuneina vanhempina, koulupudokkaina ja pahoinvoivina nuorina. Samalla me maksamme yhä enemmän raskaista, korjaavista palveluista, eli niistä, joita olisi voitu ehkäistä riittävällä tuella jo paljon aiemmin.

Kyse ei ole vain euroista. Kyse on arvoista. Kyse on siitä, millaisen hyvinvointialueen haluamme rakentaa ja millaisen tulevaisuuden jätämme lapsillemme.

Meidän on palattava perusasioiden äärelle: ennaltaehkäisevä työ ei ole kuluerä, vaan sijoitus tulevaisuuteen.

Nuoren arvo

Kirjoitin lyhyen mielipidekirjoituksen, mutta aiheesta voisi kirjoittaa loputtomasti

Nuorten palveluista ja pahoinvoinnista voisi kirjoittaa loputtomasti. Tällä kertaa tiivistin ajatukseni mielipidekirjoitukseen, joka on julkaistu Suomenmaassa ja Länsi-Uusimaassa otsikolla

”Minkä arvoinen nuori on?”

Kirjoituksessa nostan esiin huoleni siitä, miten nuorisopsykiatrian poliklinikalle ei saa aikoja ja itsetuhoinen nuori voi joutua odottamaan lähetteen kanssa jopa 5–8 kuukautta. Omaishoidon tukea 0–17-vuotiaille kiristettiin maaliskuussa, kun aluehallitus käveli aluevaltuuston päätöksen yli, jättäen monet perheet ilman elintärkeää tukea. Samalla hallitus leikkaa lisää lastensuojelusta.

Meille on puhuttu vuosia ennaltaehkäisystä ja varhaisesta puuttumisesta, mutta silti leikkurit osuvat aina ensin niihin palveluihin, jotka näitä periaatteita tukisivat. Kuinka kauan voimme tehdä tällaisia päätöksiä? Me ryöväämme lastemme ja nuortemme tulevaisuuden ja samalla omamme.

Väestömme ikääntyy ja lapsimäärät vähenevät, mutta juuri siksi meillä ei ole varaa menettää yhtään lasta. Yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle noin 1,2 miljoonaa euroa, mutta minkä arvoinen yksi lapsi tai nuori on?

Lapsiin ja nuoriin panostaminen ei ole menoerä, vaan investointi, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Nyt olisi jo vihdoin aika kääntää suunta.

Voit lukea mielipidekirjoitukseni kokonaan 10.4. Suomenmaasta https://www.suomenmaa.fi/mielipide/lukijalta-minka-arvoinen-nuori-on/

ja 11.4 julkaistusta Länsi-Uusimaasta.

Se, mistä olen tyytyväinen ja toivon muuttavan paljon, on että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen lasten ja nuorten terapiatakuu tulee voimaan 1.5.2025. Sen myötä alle 23-vuotiaat pääsevät mielenterveyspalveluihin viimeistään 28 vuorokauden kuluessa tarpeen toteamisesta. Tavoitteena on turvata yhdenvertainen pääsy psykososiaaliseen hoitoon tai lyhytpsykoterapiaan. Alue on valmistautunut uudistukseen kouluttamalla ammattilaisia hoitomenetelmien käyttöön.

Vierailu Lohjan Klubitalolla – Miksi aluevaalit ovat tärkeät?

Sain kutsun vierailla Lohjan Klubitalolla kertomassa aluevaaleista – mistä hyvinvointialueilla päätetään, miten päätöksiä tehdään ja miksi äänestäminen on tärkeää. Tilaisuuden aluksi esittelin itseni ja kerroin omasta taustastani, siitä työstä, jota olen jo tehnyt aluevaltuustossa sekä siitä, miten haluaisin jatkaa työtäni alueen palveluiden parantamiseksi.

Keskustelu oli vilkasta ja kysymyksiä tuli monipuolisesti eri aiheista. Kävimme läpi, miten päätöksenteko hyvinvointialueella toimii: aluevaltuusto päättää strategisista linjauksista ja talousarviosta, mutta aluehallitus ja virkajohto tekevät päätökset palveluverkosta ja monista ihmisille tärkeistä asioista – usein jopa ohittaen aluevaltuuston päätökset. Lautakunnat eivät käytännössä tee päätöksiä, lukuun ottamatta tulevaisuus- ja kehittämislautakuntaa, joka vastaa järjestöavustuksista. Keskusta on esittänyt muutosta tähän niin, että valtaa siirrettäisiin enemmän aluevaltuustolle ja lautakunnille.

Luonnollisesti nostin esiin myös Lohjan Klubitalolle merkittävän päätöksen, joka tehtiin tulevaisuus- ja kehittämislautakunnassa järjestöavustuksista. Pohjaesityksenä oli, ettei Lohjan Klubitalolle myönnettäisi heidän hakemaansa 5000 euroa, vaikka summa on heidän toiminnalleen elintärkeä. Tein kokouksessa vastaesityksen, että Klubitalolle myönnetään kyseinen summa. Tällaisessa päätöksenteossa on aina esitettävä, mistä raha otetaan, joten ehdotin, että vastaavanlaista toimintaa harjoittavalta järjestöltä, joka oli hakenut 100 000 euroa ja oli saamassa koko summan, vähennettäisiin 5000 euroa. Asiasta äänestettiin, ja vastaesitykseni voitti selvin numeroin 12–1.

Keskustassa olemme vastustaneet leikkauksia lastensuojeluun ja omaishoitoon sekä vastustaneet palvelujen heikentämistä ja lakkautuksia. Aluevaalit eivät ole vain hallinnollisia vaaleja, vaan niillä päätetään suoraan siitä, miten ihmisten hyvinvointipalvelut toteutetaan. Äänestämällä voi vaikuttaa siihen, millaiset arvot ja linjaukset ohjaavat hyvinvointialueen toimintaa.

Oli ilo huomata, kuinka aktiivista ja keskustelevaa väkeä Klubitalolla oli! Toivottavasti osasin vastata kysymyksiin riittävän kattavasti. Kiitos kutsusta ja antoisasta keskustelusta – demokratia toimii parhaiten, kun jokainen osallistuu!

Omaishoitajien vaalipaneeli – tiukkaa keskustelua tärkeistä asioista



Tiistaina sain olla mukana Hiiden omaishoitajat ry:n järjestämässä vaalipaneelissa. Kiitos kutsusta ja aktiivisesta keskustelusta!

Paneeli oli paikoin kiivas, mutta se kertoo vain siitä, kuinka tärkeistä ja tunteita herättävistä asioista puhuimme. 

Olen aluevaltuutettu ja ehdolla jatkokaudelle. Minulla on pitkäaikainen kokemus omaishoidon asioista sekä päätöksenteossa että henkilökohtaisessa elämässäni. Olen toiminut vuosia omaishoidon neuvottelukunnassa – ensin sotelautakunnan ja kaupunginhallituksen edustajana ja lopulta asiantuntijajäsenenä. Tämä luottamustehtävä on ollut minulle erityisen tärkeä, sillä olen nähnyt, miten arvokasta työtä omaishoitajat tekevät ja miten heidän jaksamisensa vaikuttaa koko yhteiskuntaan. 

Omaishoito on koskettanut myös omaa perhettäni. Mieheni isä toimi puolisonsa omaishoitajana, ja hänen vapaidensa aikana minä toimin sijaisena. Äitini oli isäni omaishoitaja hänen viimeisinä kuukausinaan, ja olin tiiviisti mukana sekä hänen saattohoidossaan että äitini tukena. Lisäksi olen äiti neljälle erityiselle lapselle, joiden omaishoitaja en virallisesti ole. Yksittäisinä arvioituna en täytä kriteereitä, mutta kokonaisuutena tilanne on toinen – ja juuri tämä on asia, josta pitäisi keskustella enemmän. Omaishoitajuutta tulisi tarkastella laajemmin ja kokonaisvaltaisemmin kuin nykyisin tehdään. 

Omaishoitajien asema päätöksenteossa

Paneelissa saimme tärkeää tietoa omaishoidon nykytilanteesta Länsi-Uudellamaalla sekä yleisöltä tiukkojakin kysymyksiä. Erityisesti esiin nousi aluehallituksen päätös kiristää 0–17-vuotiaiden omaishoitajien kriteereitä. Paneelissa muistutimme toisen panelistin kanssa, että aluehallituksessa tehtiin vastaesitys, jonka mukaan kiristyksiä ei olisi tehty. Tämä esitys kuitenkin kaatui, kun kokoomus, perussuomalaiset, vasemmistoliitto ja RKP äänestivät kiristysten puolesta. 

Vasemmistoliiton paneeliedustaja totesi, ettei aluehallitus voi kävellä aluevaltuuston yli, koska aluevaltuusto oli määritellyt raamit, joiden puitteissa päätös tehtiin. Todellisuudessa aluehallitus kuitenkin kiristi kriteerejä enemmän kuin aluevaltuusto oli päättänyt. Keskusta esitti aluevaltuustossa, ettei omaishoitajilta leikattaisi lainkaan – mutta tämä esitys ei saanut riittävästi kannatusta. 

Omaishoito on investointi – ei säästökohde 

Olen vienyt omaishoitajien asioita eteenpäin aluevaltuustossa ja tehnyt kaksi aloitetta: 
✔ Omaishoidon neuvottelukunnan perustamisesta hyvinvointialueelle 
✔ Hyvän omaishoidon turvaamisesta – erityisesti omaishoitajien vapaiden mahdollistamisesta

Omaishoito on yhteiskunnallisesti merkittävä asia. Se on sekä inhimillisesti että taloudellisesti järkevää. Omaishoidon tuella ja riittävillä palveluilla voidaan siirtää kalliimpien palveluiden tarvetta, mutta silti sitä kohdellaan edelleen säästökohteena. Tämä on lyhytnäköistä politiikkaa. 

Erityinen huoli nepsylasten omaishoitajista 

💡 Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten vanhemmat kantavat merkittävää hoivavastuuta, mutta eivät saa siihen riittävää tukea.
💡 Työssäkäynti vaikeutuu tai estyy, kun lapsen tilanne vaatii jatkuvaa läsnäoloa. 
💡 Ehdotus: Omaishoidolle oma hoitoluokka nepsylasten vanhemmille ja päätökset nopeammin!

Lisäksi vammaispalvelulain muutokset vuoden 2025 alusta vaikuttavat myös omaishoitajiin. Laki tuo hyviä uudistuksia, kuten yksilöllisemmän palvelusuunnitelman ja vahvemman oikeuden henkilökohtaiseen apuun, mutta ilman riittäviä resursseja muutokset jäävät paperille.

Poliittinen tilanne: kuka puolustaa omaishoitajia? 

🔸 Keskustan aluevaltuustoryhmä vastusti säästöjä omaishoitajien palkkioista sekä lasten, nuorten ja perheiden palveluista. 
🔸 Lohjalla aiempi neljän tukiluokan malli kaventui kolmeen – kokonaisuus on heikentynyt, vaikka yksi korvausluokka on noussut. 
🔸 Alle 17-vuotiaiden omaishoidon tukea heikennettiin kokoomuksen, perussuomalaisten, vasemmiston ja RKP:n äänillä. 
🔸 Lapsiperheiden vanhemmilla tulisi olla oikeus käydä töissä ja saada sijaishoitoa, mutta paikkoja ei ole ja tiedotus ei toimi.

Olisi tietenkin toivottavaa, että päättäjät tietäisivät, mistä ovat päättämässä. Omaishoitajat tekevät valtavan arvokasta työtä, ja heidän tukemisensa pitäisi olla prioriteetti, ei säästökohde. Tästä työstä en aio luopua, vaan jatkan taistelua omaishoitajien oikeuksien puolesta.