Kategoria-arkisto:Oireseuranta

Kun pelko vie sanat, katoaa ihminen näkyvistä

Äskettäin satuin keskelle somekeskustelua, joka sai minut pysähtymään. Aiheena oli huumeiden käyttäjille suunnattu terveysneuvontapiste, joka oli avattu koulun lähelle. Viestit alkoivat kauhistelulla: ”Oi voi, koulun viereen tulee huumeidenkäyttäjien piste!” ja jatkuivat kokemuksilla turvattomuudesta ja rikollisuudesta.

Yritin vastata rauhallisesti, tuoda esiin tutkimustietoa ja näkökulmaa. Kerroin, että neulanvaihto ja terveysneuvontapisteet eivät tutkimusten mukaan lisää rikollisuutta tai turvattomuuden tunnetta, päinvastoin ne vähentävät haittoja, tartuntoja ja parantavat yhteyksiä hoitoon. Monessa kaupungissa tällaiset pisteet ovat lisänneet alueen turvallisuutta, kun käytetyt neulat eivät enää jää ympäristöön lojumaan ja ihmiset saavat apua ajoissa.

Silti keskustelu kiihtyi. Kun toin esiin empatian ja ihmisarvon näkökulman, sain vastaukseksi: ”Huumeiden käyttäjät ovat väkivaltaisia ja ryöstelevät ihmisiä. Heille pitäisi määrätä tahdonvastainen hoito.”

Tässä vaiheessa huomasin, ettei keskustelu enää etene. Lopulta sanoin, että en aio jatkaa, koska se ei tunnu rakentavalta. Mutta keskustelun jälkimainingeissa jäin miettimään laajempaa ilmiötä, eli sitä, miten helposti yhteiskunnallinen pelko ja turvattomuus muuttuvat toisia ihmisiä koskevaksi vihaksi.

Miksi on niin vaikea nähdä huumeiden käyttäjän takana ihminen?

Huumeiden käyttö on Suomessa yhä rikos, vaikka sen taustalla on usein kipua, sairautta, osattomuutta ja menetystä. Yhä useampi asiantuntija kuitenkin pohtii, auttaako rangaistavuus ketään, vai pitäisikö sen sijaan panostaa hoitoon, tukeen ja haittojen vähentämiseen. Rikosoikeudellinen näkökulma ei poista riippuvuutta, se vain lisää häpeää ja pelkoa hakea apua.

Silti yhteiskunnallinen keskustelu harvoin lähtee inhimillisestä näkökulmasta. Kun joku puhuu päihteiden käyttäjistä ihmisinä, keskustelu polarisoituu nopeasti: “Sä vähättelet ongelmia!” tai “Sä puolustelet rikollisia!”

Mutta kyse ei ole puolustelusta. Kyse on siitä, että haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa ratkaisut perustuvat tietoon, ei pelkoon.

Tutkimus ja käytäntö tukevat haittoja vähentävää työtä

Kansainväliset ja kotimaiset tutkimukset ovat varsin yksimielisiä: haittoja vähentävä päihdepolitiikka toimii.

  • Terveysneuvontapisteet vähentävät tartuntatauteja, kuten HIV- ja hepatiitti-infektioita.
  • Käyttöhuoneet eivät lisää huumeiden käyttöä tai rikollisuutta, vaan päinvastoin vähentävät kuolemia ja lisäävät yhteyksiä hoitopalveluihin.
  • Yhteisön turvallisuus paranee, kun käyttö siirtyy pois julkisista tiloista ja kaduilta valvottuihin olosuhteisiin.

On paradoksaalista, että näiden tulosten rinnalla moni yhä ajattelee, että ”pehmeät keinot eivät toimi”. Ehkä siksi, että päihteiden käyttäjien ihmisarvoa on vaikea nähdä, jos heitä on totuttu pelkäämään.

Empatia ei tarkoita sinisilmäisyyttä

Kun puhun empatiasta, en tarkoita sinisilmäisyyttä. Turvallisuus on todellinen huoli, ja se pitää ottaa vakavasti. Mutta turvallisuutta ei rakenneta demonisoimalla, vaan ymmärtämällä ilmiön juuret ja rakentamalla toimivia palveluja, jotka auttavat sekä käyttäjiä että ympäristöä.

Meidän pitäisi kysyä: miten haluamme suhtautua heihin, jotka ovat jo kaikkein heikoimmassa asemassa?
Rankaisevasti vai korjaavasti? Pelolla vai toivolla?

Kohti ihmisarvoista päihdepolitiikkaa

Suomalainen päihdepolitiikka on muuttumassa. Hitaasti, mutta suunta on oikea. Yhä useampi ymmärtää, että riippuvuudesta ei toivuta pakolla tai häpeällä, vaan hoidon ja tuen avulla.
Terveysneuvontapisteet ja käyttöhuoneet eivät ole ongelman ydin, vaan osa ratkaisua.

Jos emme näe huumeiden käyttäjän takana ihmistä, suljemme oven inhimilliseltä muutokselta.
Ja jos emme uskalla puhua empaattisesti vaikeistakaan aiheista, jätämme yhteiskunnallisen keskustelun pelon varaan.

Se somekeskustelu päättyi lyhyeen, mutta sen jättämä jälki jäi pitkäksi aikaa mieleen.
Sillä ehkä juuri siellä arjen somekeskusteluissa mitataan, millaiseksi yhteiskunnaksi me lopulta haluamme kasvaa: pelkääväksi vai ymmärtäväksi, erottavaksi vai yhteen kokoavaksi.

Hyvinvointialueen strategiapäivitys ja ennaltaehkäisyn sekä kokonaiskuvan puute

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on julkaissut luonnoksen strategiasta vuosille 2026–2029. Asiakirja on kunnianhimoinen ja painottaa uudistumiskykyä, kustannustehokkuutta ja teknologian hyödyntämistä. Silti monista kohdista nousee huoli: ollaanko keskittymässä liikaa yksittäisiin toimenpiteisiin ja unohtamassa ennaltaehkäisyn ja varhaisen tuen ratkaiseva merkitys?

Ennaltaehkäisy jää varjoon

Luonnoksessa tunnistetaan, että palvelujärjestelmä painottuu edelleen reagointiin ja ongelmien korjaamiseen, ei ennaltaehkäisyyn. Tämä on rehellinen lähtökohta, mutta herää kysymys: miksi konkreettiset linjaukset ennaltaehkäisevästä työstä ovat niin vähäisiä?
Strategialuonnoksessa nostetaan esiin yksityiskohtia, kuten lasten palveluissa digitaalinen hyvinvointikysely. Sinänsä se voi olla hyödyllinen, mutta jos huomio keskittyy vain tällaisiin yksittäisiin välineisiin, vaarana on, että suuremmat kokonaisuudet jäävät huomiotta. Juuri näin on käynyt neuvolapalveluiden kohdalla.

Neuvola puuttuu kokonaan ja sen asema on heikentynyt

Yksi silmiinpistävimmistä puutteista strategiassa on neuvolatoiminnan täydellinen sivuuttaminen. Neuvola on suomalaisen ennaltaehkäisevän työn kulmakivi, jonka kautta tavoitetaan lähes kaikki lapsiperheet riippumatta perheen taustasta. Neuvolassa tunnistetaan varhaisessa vaiheessa niin terveydellisiä kuin sosiaalisia haasteita ja se on perheille luontevin ja matalin kynnys saada tukea ja ohjausta.

On huolestuttavaa, että strategialuonnoksessa neuvolaa ei mainita lainkaan. Tämä antaa kuvan, ettei sen merkitystä lasten ja perheiden hyvinvoinnin perustana ymmärretä. Samalla todellisuudessa neuvolapalvelujen saatavuutta on heikennetty. Aikoja on vähennetty, ja yhteydenpito on siirretty yhä enemmän mobiilisovellus Lunnan varaan. Lunna on sinänsä hyvä ja kehittyvä väline, mutta se ei voi olla ainoa tapa ottaa yhteyttä.

Neuvolaan saa toki yhteyden puhelinpalvelun kautta tietyinä aikoina, mutta omalle tutulle neuvolan työntekijälle ei voi enää soittaa suoraan. Tämä etäännyttää asiakasta ja vie pois juuri sen turvallisen ja luottamuksellisen suhteen, joka neuvolatyön ytimessä on. Tätä ei voi kutsua tehostamiseksi tai palvelujen parantamiseksi, vaan päinvastoin, kyse on palvelun laadun heikentämisestä.

Jos neuvola jätetään strategiassa sivuun, vaarana on, että sen rooli ennaltaehkäisevänä ja matalan kynnyksen tukena rapautuu entisestään.

Ikääntyneiden palveluissa teknologia ei yksin riitä

Ikääntyneiden kohdalla strategialuonnos korostaa kotiin vietävää teknologiaa ja tilannekeskuksia. Nämä voivat tuoda turvaa, mutta niihin liittyy riski: palvelu yksipuolistuu, jos ihmisen läsnäolon ja yhteisöllisyyden merkitys jää varjoon. Yksinäisyys ja turvattomuuden tunne eivät ratkea sensoreilla.

Lisäksi strategiassa ei juuri puhuta vajaaravitsemuksesta, joka on ikääntyneiden hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kannalta ratkaiseva tekijä. Vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito ovat sekä kustannusvaikuttavaa että inhimillisesti tärkeää työtä, mutta ne jäävät täysin varjoon. Tämä on jälleen esimerkki siitä, kuinka arkea koskevaan, konkreettiseen ennaltaehkäisyyn ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota.

Vammaisten palvelut ovat näkymättömiä strategiassa?

Vammaisten ihmisten näkökulma jää strategiassa lähes piiloon. Puhutaan kyllä asiakaslähtöisistä poluista ja saavutettavuudesta, mutta konkreettiset linjaukset vammaisten palveluiden kehittämiseksi loistavat poissaolollaan. Tämä on huolestuttavaa, sillä vammaiset ihmiset ovat usein palvelujärjestelmän suurkuluttajia ja tarvitsevat jatkuvaa tukea. Heidän asemansa tulisi näkyä strategiassa paljon nykyistä selkeämmin.

Strategialuonnos nostaa esiin monia pieniä yksityiskohtia, kuten digikyselyitä, sovelluksia ja sensoriratkaisuja, mutta iso kuva jää liian usein hahmottamatta. Neuvola puuttuu, ikääntyneiden ravitsemuksesta ei puhuta ja vammaisten palvelut jäävät taka-alalle.

Jos strategia ei tunnista näitä puutteita ja korjaa niitä, vaarana on, että hyvinvointialueen resurssit kuluvat edelleen ongelmien korjaamiseen sen sijaan, että niihin puututtaisiin ajoissa. Todellinen uudistus edellyttää, että keskitymme ennaltaehkäisyyn ja peruspalveluihin, eli niihin isoihin, vaikuttaviin kokonaisuuksiin, jotka luovat pohjan kaikelle muulle.

Vajaaravitsemus on inhimillinen ja taloudellinen haaste, johon hallitus ei näytä tarttuvan

Kirjoitin hiljattain mielipidekirjoituksen ikääntyneiden vajaaravitsemuksesta ja sen ehkäisyn tärkeydestä. Tämä kirjoitus on julkaistu sekä Suomenmaa-lehdessä että Länsi-Uusimaassa ja 19.8 myös Helsingin Sanomissa ja Länsiväylässä.

Ikääntyneiden vajaaravitsemus on luultua yleisempi ja usein unohdettu ongelma. Heikentynyt ravitsemustila huonontaa toimintakykyä, lisää sairastumisten ja kaatumisten riskiä sekä johtaa usein ennenaikaiseen laitostumiseen. Kyse ei ole vain inhimillisestä kärsimyksestä, vaan myös merkittävästä kustannustekijästä hyvinvointialueille.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella vajaaravitsemusta seulotaan ja hoidetaan jo joissakin ikääntyneiden palveluissa. Osaamista ja tahtoa on, mutta systemaattinen ja koko aluetta koskeva toimintamalli puuttuu. Laajasti käyttöön otettu seulonta- ja hoitomalli voisi merkittävästi parantaa ikääntyneiden toimintakykyä ja vähentää raskaampien palvelujen tarvetta.

Nyt käsittelyssä oleva hallituksen esitys rahoituslain muuttamisesta (HE 38/2025 vp) toisi mahdollisuuden parantaa hyte-toimien rahoitusta ja vajaaravitsemuksen seulonta olisi juuri sellainen vaikuttava toimenpide, jolla hyvinvointialue voisi saada sekä parempia tuloksia että lisärahoitusta. Länsi-Uusimaa voisi tässä olla edelläkävijä.

Mutta kokonaisuudessaan hallituksen esityksessä on ongelmansa. Hyte-kertoimen kasvattaminen voi käytännössä johtaa siihen, että ennaltaehkäiseviin toimiin pystytään panostamaan vain siellä, missä resursseja jo on. Tämä voi lisätä alueellista eriarvoisuutta ja heikentää haavoittuvimmassa asemassa olevien ikäihmisten asemaa erityisesti haja-asutusalueilla.

Samalla on vaikea ymmärtää valtiovarainministerin esittämiä uusia leikkauksia ja sosiaaliturvaministerin pyyntöjä laatia listoja sosiaaliturvasta leikattavista asioista. Se on järjetöntä ja laiskaa politiikkaa. Inhimillisyydellä ja oikeanlaisilla, vaikuttavilla toimilla saataisiin aikaan parempia säästöjä ja mikä tärkeintä, parempaa elämää ihmisille. Mutta valitettavasti tämä ei tunnu olevan tämän hallituksen todellinen tavoite.

Ikäihmisten vajaaravitsemuksen ehkäisy on esimerkki siitä, miten sekä taloudelliset että inhimilliset hyödyt voidaan saavuttaa yhtä aikaa. Tarvitaan vain tahtoa nähdä kokonaisuus ja sijoittaa ennaltaehkäisyyn siellä, missä sen vaikutukset olisivat suurimmat.

Voit lukea mielipidekirjoitukseni Suomenmaasta alta olevasta linkistä ja Länsi-Uusimaan 14.8.2025 ilmestyneestä näköis- sekä printtilehdestä sekä 19.8 ilmestyneestä Helsingin Sanomista.

Lukijalta: Vajaaravitsemuksen seulonnalla terveyden lisäksi säästöjä – voiko hallituksen hyte-esitys lisätä eriarvoisuutta hyötyjen sijaan?

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011419859.html

https://www.lansivayla.fi/paakirjoitus-mielipide/8764827?fbclid=IwdGRjcAMaPV1leHRuA2FlbQIxMQABHjSWMLAQN66ymH3fw0WmpqFRIsrVX7gTfpBXw3qS5zu6Jk2BV8E8GQrQTg-1_aem_4oFuX6M9hNV_VquRwZhcpw

Säästöjä ja inhimillisyyttä samalla päätöksellä

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on parhaillaan käynnissä strategiatyö, jonka merkitys ei voisi olla suurempi. Kirjoitin aiheesta mielipidekirjoituksen, joka on julkaistu sekä Länsi-Uusimaa-lehdessä että Suomenmaassa. Nostin siinä esiin, miten voimme samanaikaisesti tukea alueemme taloutta ja asukkaiden toimintakykyä ja ennen kaikkea, miksi ennaltaehkäisevät toimet kannattaa nostaa keskiöön.

Väestörakenteemme muuttuu nopeasti. Yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa Länsi-Uudellamaalla nopeammin kuin missään muualla Suomessa. Tämä tarkoittaa merkittävästi kasvavaa palvelutarvetta ja myös kasvavaa rahoituksen tarvetta. Hyvinvointialuejohtajan arvioiden mukaan tämä tarkoittaa noin 10 miljoonan euron lisämäärärahatarvetta vuodessa ja siihen on varauduttava etupainotteisesti.

Talouden ja inhimillisyyden näkökulmasta ennaltaehkäisevien toimien vahvistaminen on avainasemassa. Erityisesti nostin kirjoituksessani esiin ikääntyneiden vajaaravitsemuksen seulonnan ja hoidon. Tutkimustiedon mukaan, jos tämä otettaisiin systemaattisesti osaksi hoitopolkua, voitaisiin saavuttaa jopa 26 miljoonan euron vuotuiset säästöt, puhumattakaan parantuneesta elämänlaadusta ja toimintakyvystä (lähteet: Orell H ym. Clin Nutr ESPEN 2023; THL/Sotkanet 2024; VRN & THL 2023).

Kuitenkin on tärkeää kysyä: miksi hoitopäivät ovat jo nyt vähentyneet? Onko taustalla ihmisten parempi vointi vai se, ettei hoitoon pääse ajoissa? Tiedämme, että terveydenhuolto on kuormittunut ja palvelujonoissa on viiveitä. Vähemmät hoitopäivät voivat kertoa piilevästä hoidon puutteesta. Vajaaravitsemus on hyvä esimerkki ilmiöstä, joka jää helposti tunnistamatta, mutta aiheuttaa merkittäviä kustannuksia ja inhimillistä kärsimystä myöhemmin.

Emme saa toistaa 1990-luvun laman virheitä, jolloin säästettiin lyhytnäköisesti juuri niistä palveluista, jotka ehkäisevät suurimpia ongelmia. Strategiatyössä tärkein kysymys on tämä: ohjaammeko resurssit korjaaviin vai ennakoiviin palveluihin? Vajaaravitsemuksen torjunta ei ole pelkkä kuluerä, vaan se on investointi, joka maksaa itsensä takaisin sekä taloudellisesti että inhimillisesti.

Lopulta kyse on arvovalinnoista. Ennaltaehkäisy ja toimintakyvyn tukeminen eivät ole pelkästään järkevää talouspolitiikkaa ne ovat myös oikein tehtyjä päätöksiä ihmisarvon ja inhimillisyyden näkökulmasta.

Lukijalta: Apua Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen talouteen ja asukkaiden toimintakykyyn

https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/8630092

Pusulan terveysasema on tärkeä ja toimiva lähipalvelu

Kuluneella viikolla Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue järjesti asukasillat Pusulassa ja Siuntiossa. Illoissa käsiteltiin terveysasemapalveluihin suunniteltuja muutoksia ja annettiin tilaa asukkaiden kysymyksille ja huolille. Olin itse mukana Pusulan tilaisuudessa, jossa sali oli täynnä, aivan kuten kuuluukin, kun kyse on näin tärkeästä asiasta. Pusulan terveysasema on paikallisille asukkaille paljon enemmän kuin vain paikka, josta saa lääkäriajan. Se on tuttuja lääkäreitä ja hoitajia, sujuvaa palvelua ja huippuluokan asiakastyytyväisyyttä.

Pusulan terveysaseman asiakastyytyväisyysarvosana on ollut poikkeuksellisen korkea. Se on ollut asteikolla 1–10 jopa 9,5. Tällaista palautetta ei saa sattumalta. Kun lääkärit ja hoitajat tunnetaan nimeltä ja vastaanotolle uskaltaa tulla omana itsenään, syntyy palvelusta jotain arvokasta ja harvinaista: turvallisuuden tunne.

Hyvinvointialueen palvelustrategian mukaan Pusulan terveysasema säilyy, mutta sen palvelutaso muuttuu toimien niin sanottuna lähiterveysasemana, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että lääkäri- ja hoitajapalvelut jatkuvat. Myöskään laboratoriopalvelujen osalta ei ole tietoa, että HUS olisi lopettamassa näytteenottoa Pusulassa, mikä on monelle tärkeä asia. Fysioterapiapalveluja on tähän asti saanut asemalta ja jatkossakin lähiterveysasemilla on mahdollista tarjota myös muita perustason palveluja, kuten sosiaalityötä.

Esitin itsekin tilaisuudessa useita kysymyksiä. Tiedustelin muun muassa sitä, että kaupungin virkajohto on esittänyt kaupunginhallitukselle, että hyvinvointialue pyrkisi luopumaan Pusulan terveysaseman kiinteistöstä. Lisäksi kaupungin virkahenkilö on julkisesti sanonut, että Pusulan terveysasema tullaan lakkauttamaan ja että hyvinvointialueen edustajat olisivat todenneet, että Pusulan asukkaat voivat jatkossa asioida Karkkilan terveysasemalla.

Tähän viitaten muistutin tilaisuudessa, että Pusulan terveysaseman palveluja käyttävät myös muiden alueiden asukkaat eikä Pusula sijaitse kovin lähellä mitään. Myös Nummella, jossa itse asun, on joka paikkaan pitkä matka. Paikalla ollut asukas Sammatista kertoi, että Sammatin terveysasema on erinomainen, mutta sen lakkautuksen toteutumisen jälkeen hän haluaa asioida nimenomaan Pusulassa, koska palvelun laatu on vastaavanlaista: lämmintä, tuttua ja toimivaa.

Vaikka viranhaltijat eivät voineet kommentoida kesken olevia neuvotteluja, vastaukset olivat asiallisia ja monelta osin myös toiveikkaita. Pusulan tilannetta monimutkaistaa sen historia: kun palvelu oli vielä kaupungin järjestämää, se ulkoistettiin Mehiläiselle. Tämän palveluntuottajan työhön ovat olleet tyytyväisiä sekä palvelun ostaja että käyttäjät, eikä syyttä.

Hyvinvointialueen tavoitteena on tuottaa palvelut mahdollisimman laajasti omana toimintana ja vähentää ostopalveluja. Käytännössä tämä tarkoittaa nyt neuvotteluja eri tuottajien kanssa, kuitenkin tilaisuudessa kävi mielestäni ilmi, että erityisesti neuvotellaan Mehiläisen kanssa, sillä toiminta on erinomaista ja heille toimintatapa jo valmiina. Jatkuvuden kannalta toiveikkuutta herätti se, että tilaisuudessa kuultiin, että jos oma tuotanto vaatisi kalliiden vuokralääkärien käyttöä, saattaa ostopalvelu osoittautua edelleen kustannustehokkaimmaksi ja silloin yhteistyö Mehiläisen kanssa voi jatkua. Tärkeintä on, että palvelu säilyy Pusulassa.

Toin esille myös, että juuri pidetyssä aluevaltuuston seminaarissa hyvinvointialuejohtaja painotti asiakaslähtöisyyden kehittämistä. Juuri sitä Pusulassa on jo toteutettu ja erinomaisesti. Valtuutettujen pienryhmätyöskentelyissä puolestaan nostettiin suurimmaksi haasteeksi hoidon saatavuus ja jatkuvuus. Näissä Pusula toimii esimerkkinä siitä, miten asiat voivat toimia hyvin, myös pienemmällä paikkakunnalla.

Asukkaiden huoli oli silminnähtävää. Pelkona oli, että palvelua heikennetään sillä perusteella, ettei muissakaan kunnissa ole näin hyvin. Tämä herätti ansaittua kritiikkiä: eikö meidän kaikkien tulisi pyrkiä siihen, että hyvä palvelu yleistyy, ei katoa?

Päivystyksen puuttuminen lähiterveysasemalta herätti myös kysymyksiä, mutta viranhaltija rauhoitteli, että pienissä tapaturmissa ja tilanteissa, joissa ei tarvita erikoisosaamista tai röntgeniä, voidaan edelleen hoitaa myös Pusulassa aikojen puitteissa. Lisäksi esiteltiin Lunna-palvelu ja muita tapoja olla yhteydessä terveysasemaan.

Yhteenvetona:

  • Pusulan terveysasema säilyy ja sen palvelut jatkuvat lähiterveysaseman tasolla.
  • Asiakastyytyväisyys on poikkeuksellisen korkea. Tämä on säilyttämisen ja arvostuksen arvoista.
  • Ulkoistettu palvelu ei ole ollut ongelma, päinvastoin.
  • Neuvotteluja jatketaan, mutta tavoitteena on kustannustehokkuus ja palvelun jatkuvuus.
  • Kaupungin esittämät puheet kiinteistöstä luopumisesta ja toiminnan lakkauttamisesta on otettava vakavasti. Ristiriita viestinnässä ei herätä luottamusta.
  • Pusula palvelee laajaa aluetta ja matkat vaihtoehtoisiin asemiin ovat pitkiä. Saavutettavuus on tärkeää.

Pusulan tilaisuus oli hyvä esimerkki siitä, kuinka tärkeää on kuunnella asukkaita ja pitää heidät mukana muutoksissa. Toivotaan, että myös jatkossa päätöksenteossa muistetaan, ettei hyvä palvelu ole itsestäänselvyys, vaan arvokas, vaalittava asia.

Asukasillassa pyydettiin myös osallistumaan kyselyyn lähiterveysasemapalveluista: https://www.luvn.fi/fi/uutiset/2025/06/kysely-lahiterveysasemamuutoksesta-pusulan-ja-siuntion-terveysaseman-asiakkaille?fbclid=IwY2xjawK2t71leHRuA2FlbQIxMABicmlkETFGVUg3NVd0T0wyMkRLV1NUAR7CcuFtGxFQQQcevV2bow8IMHoWMhnndp99ZFaspxOtIlY2s6A72nWF-sMKlw_aem_OOCAXEPM2W2eSntshy4Ykg

Tilaisuuden päätyttyä eräs osallistuja pysäytti minut ja kysyi, olisiko minulla hetki aikaa jutella. Tokihan on, senkin vuoksi osallistun näihin tilaisuuksiin. Hän kertoi äänestäneensä minua aluevaaleissa ja sanoi arvostavansa sitä, etten ole ehdolla joka vaaleissa, vaan keskityn niihin asioihin, joihin aidosti haluan vaikuttaa. Hänen mukaansa hän ei arvosta ”joka tuolilla istuvia”, vaan niitä, jotka keskittyvät olennaiseen.

Hän kertoi arvostavansa erityisesti sitä, että saan asioita aikaiseksi ja ajan tärkeitä asioita ja nosti esiin konkreettisen esimerkin: ”Sinä olit se, joka sai sen tien tehtyä”, hän totesi viitaten Oilaantien kevyen liikenteen väylään, joka oli aiemmin vaarallinen kävelijöille ja koulumatkalaisille. Tuntui tärkeältä kuulla, että sillä on ollut merkitystä.

Hän sanoi myös arvostavansa sitä, että olin niin nuori saadessani Tasavallan Presidentin myöntämän ansiomerkin. ”Sellaista ei kenelle tahansa myönnetä”, hän lisäsi. Olen todella kiitollinen saamastani palautteesta ja kiitin häntä lämpimästi hänen kauniista sanoistaan.

Valtuustokauden päätöksiä ja uusi aloite: Häirintähuoneentaulu tukemaan luottamushenkilöitä

Kauden viimeinen kaupunginvaltuuston kokous oli poikkeuksellisen lyhyt, mutta itselleni merkityksellinen. Tein valtuustoaloitteen häirintähuoneentaulun laatimiseksi luottamushenkilöiden tueksi ja pidin lyhyen puheenvuoron, jossa esittelin aloitteen keskeiset ajatukset ja sen taustat.

Ennen kokousta juhlistimme valtuustokauden päätöstä kakkukahveilla. Hieno ele, joka toi tilaisuuteen yhteisöllisyyttä ja arvokkuutta. Erityisruokavalioni oli huomioitu, mutta valitettavasti kakku sisälsi jotakin, mikä ei minulle sopinut. Allerginen reaktio alkoi kehittyä juuri ennen puheenvuoroani, mutta sinnittelin ja pidin puheeni siitä huolimatta.

Kokouksen päätteeksi jaettiin tuttuun tapaan Kuntaliiton kunniamerkkejä pitkään mukana olleille luottamushenkilöille. Tällä kertaa omaa nimeäni ei mainittu, vaikka kunnallisia luottamustehtäviä on kertynyt vuodesta 2013 lähtien. Ja luonnollisesti tapaani kuuluvalla tavalla huomautin asiasta, pilke silmäkulmassa, mutta ihan tosissani. Ehkä joskus toiste. Tärkeintä kuitenkin on itse työ ja sen vaikuttavuus, ei se, saadaanko siitä merkki rinnukseen.

Tässä puheeni, joka sopii mielestäni hyvin myös blogiin:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Haluan aluksi kiittää teitä kaikkia kuluneista kausista, yhteistyöstä, arvokkaista keskusteluista ja siitä työstä, jota olemme yhdessä tehneet tämän kaupungin hyväksi. Vaikka olemme olleet eri mieltä monista asioista, arvostan sitä, että olemme saaneet käydä niitä keskusteluja yhdessä.

Tein tänään aloitteen häirintähuoneentaulun laatimiseksi ja käyttöönotoksi luottamushenkilöiden tueksi. Meillä jokaisella on oikeus turvalliseen ja kunnioittavaan toimintaympäristöön, myös politiikassa.

Valitettavasti tälläkin valtuustokaudella, kuten aiemmillakin on esiintynyt epäasiallista käytöstä monessa eri muodossa. Sanavalinnat, käytös kokouksissa ja kommentointi sosiaalisessa mediassa eivät ole aina täyttäneet hyvän keskustelukulttuurin vaatimuksia. On tapahtunut ylilyöntejä, joihin ei ole puututtu, tai niihin on puututtu epäjohdonmukaisesti ja eriarvoisesti.

Häirintähuoneentaulu olisi konkreettinen ja selkeä muistutus yhteisistä pelisäännöistä. Se tukisi meitä kaikkia toimimaan rakentavasti ja kunnioittavasti myös vaikeissa ja tunnepitoisissa tilanteissa.

Toivon, että aloitteeni saa kannatusta. Meillä on mahdollisuus vahvistaa avoimen, turvallisen ja tasa-arvoisen päätöksenteon kulttuuria tuleville kausille.

Kiitos.

Toivon, että tämä aloite vie meitä jälleen askeleen lähemmäs sellaista poliittista kulttuuria, jossa jokainen voi tuntea olonsa turvalliseksi ja kohdatuksi. Meistä jokainen luo osaltaan ilmapiiriä.

Kokouksen päätteeksi valtuustoystävä vei sairaalaan, jossa sain hoitoa anafylaktiseen shokkiin.