Kategoria-arkisto:tasa-arvo

Rasismi ei ole mielipide ja hallituksen velvollisuus on puuttua siihen

Tämä ei ole väärinymmärrys. Tämä ei ole huono vitsi. Tämä ei ole ”kohua”, joka menee ohi, kun ollaan hetki hiljaa.

Suomessa on nähty viime päivinä, miten hallituspuolue perussuomalaiset ovat osallistuneet rasistiseen pilkkaan silmienvenytyseleillä. Eleellä, jolla on pitkä ja kiistaton historia erityisesti aasialaistaustaisia ihmisiä halventavana rasistisena symbolina. Vielä vakavampaa kuin itse ele on ollut se, miten sitä on puolusteltu, vähätelty ja jopa naureskeltu.

Tämä on rasismia. Ja rasismi vaatii aina vastareaktion.

Rasismi normalisoituu vain, jos se sallitaan

Rasismi ei synny tyhjiössä. Se syntyy silloin, kun vallankäyttäjät antavat sille tilaa. Kun rasistinen ele kuitataan huumorina, ”ylitulkintana” tai loukkaantujien ongelmana, viesti on selvä: kaikkien ihmisarvo ei ole yhtä tärkeä.

Vähättely on poliittinen teko. Se tekee rasismista hyväksyttävämpää ja arkipäiväisempää. Se kertoo, että syrjintä voidaan ohittaa, jos tekijä on oikeassa asemassa tai oikeassa puolueessa.

Hallituksen vastuuta ei voi ulkoistaa

Hallituksessa ei ole vain yhtä vastuullista puoluetta. Vastuu kuuluu kaikille.

Kokoomus, RKP ja Kristillisdemokraatit ovat tehneet tietoisen valinnan pysyä hallituksessa ja sallia sen, että perussuomalaisten rasistinen käytös ohitetaan ilman todellisia seurauksia. Hiljaisuus ei ole neutraalia. Se on hyväksyntää.

Jos hallitus ei kykene yksiselitteisesti ja julkisesti tuomitsemaan rasismia ilman selittelyä, ilman vastuun siirtämistä, ilman uhrien kyseenalaistamista se ei toimi yhdenvertaisuuden puolustajana vaan sen rapauttajana.

Arvokysymykset eivät ole neuvottelukysymyksiä

Ihmisoikeudet, yhdenvertaisuus ja ihmisarvo eivät ole mielipideasioita eivätkä poliittisia vaihtokaupan välineitä. Ne ovat perusta, jolle demokratia rakentuu.

Kun hallitus sallii rasistisen käytöksen osana poliittista arkea, se lähettää vaarallisen viestin:

  • että loukkaaminen on hyväksyttävää
  • että vähemmistöjen kokemus ei ole tärkeä
  • että valta suojaa tekijää, ei kohdetta

Tämä heijastuu suoraan yhteiskuntaan. Kouluihin, työpaikoille, palveluihin ja arjen kohtaamisiin.

Toimia, ei selityksiä

Rasismin vastustaminen ei toteudu juhlapuheilla. Se vaatii tekoja:

  • selkeän ja yksiselitteisen tuomion rasistisille teoille
  • vastuun kantamista myös hallituskumppaneilta
  • poliittisia seuraamuksia, ei vain pahoitteluja
  • aktiivista työtä yhdenvertaisuuden ja turvallisen yhteiskunnan puolesta

Jos hallitus ei tähän pysty, sen on syytä kysyä itseltään, kenen arvoja se todellisuudessa edustaa.

Rasismiin on puututtava nyt

Rasismi ei katoa vaikenemalla. Se ei katoa vähättelemällä. Se katoaa vain silloin, kun sille vedetään selkeä ja tinkimätön raja.

Meillä on velvollisuus vaatia parempaa päättäjiltä, puolueilta ja koko hallitukselta.

Ihmisarvo ei ole neuvoteltavissa. Ei Suomessa. Ei koskaan.

Leikkaukset tuettuihin perhelomiin ja nuorten asumiseen kertovat karua kieltään päätöksenteon arvopohjasta

Kun perheiden ja nuorten tukiverkkoja puretaan, puramme samalla oman tulevaisuutemme

Hallituksen suunnittelemat leikkaukset tuettuihin perhelomiin ja nuorten tuettuun asumiseen eivät ole irrallisia yksittäisiä päätöksiä. Ne heijastavat laajempaa arvopohjaa ja ymmärrystä, tai ymmärtämättömyyttä siitä, miten suomalaiset perheet elävät, miten nuoret kiinnittyvät yhteiskuntaan ja miten hyvinvointia oikeasti rakennetaan.

1. Tuetut perhelomat eivät ole etuoikeus, vaan ne ovat korjaava ja ennaltaehkäisevä tukitoimi

Tuetut perhelomat on suunnattu perheille, jotka elävät kuormittavissa elämäntilanteissa: taloudellisesti tiukilla, sairauksien keskellä, arjen kriisien runtelemana tai monin tavoin jaksamisen äärirajoilla.
Monelle lapselle nämä lomat ovat:

  • vuoden ainoa yhteinen lepohetki
  • mahdollisuus nähdä vanhemmat ilman jatkuvaa stressiä
  • hetki, jolloin arjen huolten paino väliaikaisesti hellittää
  • kokemus, joka vahvistaa perheen yhteenkuuluvuutta

Ne ovat siis ennen kaikkea lapsiin kohdistuva tuki.

Kun tästä leikataan, viesti on pysäyttävä:
jos olet köyhä, et ansaitse lomaa perheesi kanssa.

Tämä ajattelutapa sivuuttaa täysin sen, mitä hyvinvointi on. Se ei ole pelkkää kustannusten karsimista; se on investointia turvallisiin lapsuuksiin, toimiviin perheisiin ja tulevaisuuden hyvinvointiin.

Ennaltaehkäisy maksaa vähemmän kuin korjaavat toimet

Kaikki hyvinvointialueet ja yleensä poliittiset päättäjät tietävät, ainakin pitäisi tietää, että ennaltaehkäisy on moninkertaisesti halvempaa kuin kriisiytyneiden perhetilanteiden korjaaminen:

  • vanhempien uupuminen
  • lasten oireilu
  • lastensuojelun kasvu
  • mielenterveyspalvelujen tarve

Kun perhe saa hengähdystauon ajoissa, moni ongelma ei ehdi kasvaa kriisiksi.

2. Leikkaus nuorten tuettuun asumiseen: lyhytnäköistä, kallista ja vastoin kaikkea tutkimustietoa

Nuorten tuettu asuminen ei ole “ylimääräistä tukea”, vaan monelle nuorelle silta itsenäiseen elämään.
Tuen kautta nuori:

  • saa ensimmäisen turvallisen kodin
  • oppii arjen taitoja
  • selviää opinnoista tai työelämään kiinnittymisestä
  • pystyy rakentamaan omannäköistä tulevaisuutta

Kun tätä tukea heikennetään, seuraukset ovat usein vakavat:

  • lisää syrjäytymistä
  • enemmän asunnottomuutta
  • mielenterveysongelmien kärjistymistä
  • vaikeuksia opiskella tai työllistyä
  • pahimmillaan pitkäaikainen tuen tarve aikuisuudessa

Kaikki tämä on taloudellisesti moninkertaisesti kalliimpaa kuin se tuki, jota nyt ollaan purkamassa.

Politiikka, joka katsoo vain tätä päivää

Kun päätöksiä tehdään vain sen perusteella, mitä ne maksavat ensi vuonna, ei huomata, mitä ne maksavat viiden tai kymmenen vuoden kuluttua.
Hyvinvointitalous toimii juuri päinvastoin: sijoitetaan nuorten ja perheiden tukeen nyt, jotta tulevaisuudessa ongelmat ja kustannukset eivät kasva.

3. “Kuka meidät hoitaa?” on irvokas kysymys, jos emme huolehdi nuorista nyt

Suomessa kannetaan suurta huolta ikääntyvien määrästä ja työvoiman puutteesta.
Silti samaan aikaan tehdään päätöksiä, jotka:

  • heikentävät nuorten mahdollisuuksia pärjätä
  • kaventavat heidän hyvinvointiaan
  • vaikeuttavat kiinnittymistä opintoihin ja työelämään
  • vähentävät luottamusta yhteiskuntaan

On ristiriitaista pohtia tulevia hoivahaasteita, jos samaan aikaan rakennetaan politiikkaa, joka käytännössä sanoo nuorille: selviydy itse, me emme tue sinua.

4. Leikkaukset kohdistuvat samoihin ryhmiin, joita retoriikassa luvattiin auttaa

On huomionarvoista, että sekä perhelomia että tuettua asumista tarvitsevat usein juuri ne ihmiset, jotka tämän hallituksen vaalipuheissa mainittiin:

  • pienituloiset perheet
  • yksinhuoltajat
  • erityistä tukea tarvitsevat lapset
  • nuoret, joilla ei ole vahvaa tukiverkkoa
  • perheet, joilla arki on jatkuvaa selviytymistä

Leikkauslistat ovat kertomus siitä, että poliittiset lupaukset ja käytännön päätökset eivät kulje käsi kädessä.

5. Tällaisten palveluiden purkaminen ei rakenna säästöjä vaan ongelmia

On olemassa päätöksiä, jotka voivat olla kipeitä mutta välttämättömiä.
Sitten on päätöksiä, jotka ovat:

  • lyhytnäköisiä
  • heikosti valmisteltuja
  • yhteiskunnallisesti vahingollisia
  • kustannuksia lisääviä

Perhelomiin ja nuorten asumiseen kohdistuvat leikkaukset kuuluvat valitettavasti näihin kaikkiin kategorioihin.

Nämä ovat pieniä menoja isossa budjetissa, mutta niiden vaikutukset ovat yhteiskunnallisesti suhteettoman suuria.
Ne koskettavat heikoimmassa asemassa olevia ja juuri heissä pienetkin leikkaukset tuntuvat kaikkein eniten.

6. Lopuksi: yhteiskunta määritellään sen mukaan, miten kohtelemme heikoimmassa asemassa olevia

Perhelomien ja nuorten tuetun asumisen leikkaaminen ei ole vain talouskysymys.


Se on arvovalinta.

Se kertoo, minkälaista yhteiskuntaa haluamme rakentaa:
sellaisen, jossa vain vahvimmat pärjäävät, vai sellaisen, jossa jokaisella on mahdollisuus hyvään elämään taustastaan riippumatta.

Meidän pitäisi vahvistaa perheiden ja nuorten tukirakenteita, ei purkaa niitä. Koska kun autamme kaikkein haavoittuvimpia, rakennamme samalla vakaampaa, turvallisempaa ja inhimillisempää yhteiskuntaa kaikille.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011683355.html?fbclid=IwY2xjawOnallleHRuA2FlbQIxMQBzcnRjBmFwcF9pZBAyMjIwMzkxNzg4MjAwODkyAAEeQkiiRAS-l94zyonDCGwwoZMAsJvqCIYMe9F527TktnHuB2zf95vtX8W1hOc_aem_CMyvALA4DvxKy4D-wG0K8g

Ajankohtaista aluevaltuustosta: 9.12. kokouksen pääkohdat

Aluevaltuuston kokouksessa käsiteltiin sekä ajankohtaisia talousasioita että hyvinvointialueen keskeisiä kehityskohteita. Alla tiivis katsaus siitä, mitä kokouksessa nousi esiin ja mitä pidin tärkeänä tuoda esille.

Ajankohtaiset asiat ja luvut

Hyvinvointialueen muutoslupauksiin on panostettu yhteensä 25,7 miljoonaa euroa, ja LUVN on tekemässä kuluvana vuonna ylijäämäisen tuloksen. Omalääkärimalliin on saatu kahdeksan uutta lääkäriä, vaikkakaan tarkkaa aluerajausta ei kokouksessa nostettu esiin.

THL:n arvioiden mukaan kustannustasoltaan Länsi-Uusimaa on valtakunnallisesti keskitasoa. Lisäksi lasten ja nuorten määrä kasvaa alueellamme ja Lunna-palvelu on jo noin 180 000 asukkaan käytössä.

AVI:n huomautukset ja kehittämiskohteet

Aluehallintovirasto nosti esiin useita kehittämistarpeita:

  • Onnettomuuksia tulee vähentää ja tulipalojen määrä puolittaa vuoteen 2030 mennessä.
  • Pelastustoimen resurssit ja väestönsuojelu on varmistettava.
  • Työhyvinvointiin ja työturvallisuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota.
  • Uudellamaalla sote-integraatiota ja yhteisiä investointeja tulee vahvistaa edelleen.
  • Lasten ja nuorten riippuvuus- ja mielenterveyspalvelut on turvattava perustasolla.
  • Sote-tietojen oikeellisuutta ja tiedonhallintaa on kehitettävä.

Taloustilanne: ylijäämää, mutta myös kysymyksiä

Talousarvioon esitettiin muutoksia sekä käyttö- että investointitalouteen. Alijäämä saadaan katettua jo tämän vuoden aikana tai ensi vuoden alkupuolella ja kokonaisuudessa on tulossa 47 miljoonan ylijäämä.

On kuitenkin aiheellista pohtia, missä määrin ostopalveluista tehdyt yli 10 miljoonan euron säästöt ovat järkeviä, jos samalla ennaltaehkäiseviin palveluihin olisi voitu panostaa ja ehkä välttää osa AVI:n huomautuksista.

Puheenvuoroni talousarviosta

Nostin esiin useita kohtia, jotka vaativat päättäjiltä tarkkaa seurantaa ja konkreettisia toimenpiteitä:

Vammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminta sekä kesätoiminta
Vuonna 2026 lakisääteinen vastuu siirtyy kunnista hyvinvointialueelle. Tämä ei kuitenkaan näy budjetissa. On tärkeää varmistaa, ettei palveluun synny katkosta ja että toiminta järjestetään turvallisesti.

Omaishoito
Lakisääteinen korotus ei saa tarkoittaa tiukempia myöntämiskriteerejä. Omaishoitajien vapaat ja lyhytaikaishoito ovat yhä riittämättömiä, ja jos tukea ei ole saatavilla, kustannukset siirtyvät nopeasti raskaampiin palveluihin.

Ikääntyneiden ravitsemus
Nykykäytännöissä on selviä puutteita. Vajaaravitsemuksen seulonta ei johda riittävästi toimenpiteisiin. Ennaltaehkäisevä ravitsemustyö on tutkitusti tehokasta ja kustannuksia säästävää ja meidän on vahvistettava tätä työtä.

Lasten ja nuorten palvelut
Opiskeluhuoltoon on tulossa lisäresursseja, mikä on hyvä. Samalla on varmistettava, ettei ennaltaehkäisy heikkene, jos ostopalveluja vähennetään ilman oman henkilöstön vahvistamista. Alueelliset erot on otettava huomioon, eikä tasapuolisuus saa tarkoittaa mekaanista yhdenmukaistamista.

Vammaispalvelut
Esteettömyys, saavutettavuus ja oikea-aikaisuus ovat keskeisiä. Prosessien parantaminen ei riitä, jos palveluihin ei pääse ajoissa.

Järjestöjen tuki
Järjestöt ovat korvaamaton osa palvelukokonaisuutta, mutta avustusten reaaliarvo laskee. Tätä kumppanuutta ei saa päästää heikkenemään.

Keskustan näkökulmasta ihmislähtöisyys, ravitsemushoito ja ennaltaehkäisy ovat investointeja, jotka maksavat itsensä takaisin sekä hyvinvointina että pitkän aikavälin säästöinä.

Jätetyt aloitteet ja kysymykset

Jätin kokouksessa kaksi asiaa etenemään:

  1. Valtuustoaloitteen, jossa esitin, että palautuneet järjestöavustukset palautetaan takaisin järjestöjen käyttöön sen sijaan, että ne menevät yhteiseen kassaan.
  2. Aluevaltuustokysymyksen, joka koskee vammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä kesätoiminnan järjestämisvastuun siirtymistä hyvinvointialueelle vuonna 2026.

Aluevaltuustoaloite: Palautuneet järjestöavustukset takaisin järjestöjen hyväksi

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella järjestöt tekevät valtavan arvokasta työtä. Ne tukevat asukkaiden hyvinvointia, ennaltaehkäisevät ongelmia ja tarjoavat yhteisöllisyyttä, tukea ja osallistumismahdollisuuksia ja usein siellä, minne julkinen palvelu ei yllä. Juuri siksi hyvinvointialueen yhteistyö järjestöjen kanssa ei ole vain hyvää hallintoa vaan myös lakisääteinen velvollisuus. Järjestämislain 7 § velvoittaa hyvinvointialueita tekemään yhteistyötä yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa ja tukemaan niiden toimintaedellytyksiä.

Tästä näkökulmasta on ongelmallista, että järjestöavustuksista palautuneet varat eivät nykyisin palaudu järjestöjen toimintaan, vaan siirtyvät hyvinvointialueen yleiseen talouteen. Näin käy esimerkiksi silloin, kun hanke ei toteudu kokonaan, kustannukset jäävät ennakoitua pienemmiksi tai järjestö palauttaa käyttämättä jääneen osuuden tilikauden päätyttyä.

Vaikka palautuvat summat ovat usein pieniä, niiden vaikutus voi olla järjestöille suuri. Ne voivat mahdollistaa esimerkiksi:

  • kohtaamispaikan aukioloaikojen jatkamisen,
  • vapaaehtoistoiminnan laajentamisen,
  • tai uuden matalan kynnyksen toiminnan käynnistämisen.

Samaan aikaan ruohonjuuritason toimijoiden tarve kasvaa, eikä hyvinvointialueen budjetti ole kasvamassa. Siksi on tärkeää varmistaa, että kaikki järjestötoimintaan budjetoidut eurot päätyvät siihen tarkoitukseen, johon ne on alun perin osoitettu.

Aloitteemme ydin: järkevä ja oikeudenmukainen toimintamalli

Jätin 9.12.2025 aluevaltuustossa aluevaltuustoryhmämme puolesta aloitteen, jossa esitetään, että hyvinvointialueelle luodaan selkeä toimintamalli palautuneiden järjestöavustusvarojen hyödyntämiseen. Käytännössä tämä tarkoittaisi:

  • palautuneiden varojen kirjaamista ja seurantaa erillisenä kokonaisuutena
  • niiden ohjaamista seuraavan vuoden avustuskierrokseen
  • järjestöjen toimintaedellytysten vahvistamista ilman lisäkustannuksia hyvinvointialueelle.

Tämä olisi yksinkertainen, kustannustehokas ja läpinäkyvä tapa toteuttaa järjestämislain 7 §:n henkeä ja kirjainta: tukea järjestöjen toimintamahdollisuuksia ja vahvistaa yhteistyötä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi.

Miksi tämä on tärkeää?

Koska jokainen euro, joka saadaan järjestöjen käyttöön, tuottaa moninkertaisen hyödyn: yhteisöllisyyttä, tukea ja ennaltaehkäisyä. Ja koska järjestöt tekevät tätä työtä suurelta osin vapaaehtoisvoimin, pienikin lisärahoitus voi olla ratkaiseva.

Samalla tämä toimintamalli lisäisi avustusten ennakoitavuutta ja jatkuvuutta, mikä puolestaan tukee pitkäjänteistä kehittämistä.

Kohti vahvempaa kumppanuutta

Hyvinvointialueen ja järjestöjen välinen yhteistyö on keskeinen osa alueemme hyvinvoinnin rakentamista. Nyt on aika tehdä pieni mutta merkittävä parannus, joka vahvistaa tätä kumppanuutta ja varmistaa, ettei yhtäkään järjestöavustus-euroa hukata.

Aloitteen myötä toivon, että voimme entistä paremmin tukea kolmannen sektorin korvaamatonta työtä ja varmistaa, että alueemme asukkaat saavat jatkossakin apua, tukea ja yhteisöllisyyttä sieltä, missä sitä eniten tarvitaan.

Voit lukea aloitteen alta:

Aluevaltuustoaloite: Palautuneiden järjestöavustusten hyödyntäminen seuraavan vuoden avustuksiin

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue jakaa vuosittain järjestöavustuksia, joilla tuetaan kolmannen sektorin toimintaa, asukkaiden hyvinvointia ja osallisuutta.

Järjestämislain 7 §:ssä säädetään hyvinvointialueen velvollisuudesta tehdä yhteistyötä yleishyödyllisten yhteisöjen ja järjestöjen kanssa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä sekä tukea niiden toimintaedellytyksiä. Tämä lainsäädännöllinen velvoite korostaa järjestöjen merkitystä hyvinvointialueen kumppaneina ja edellyttää toimivia rakenteita ja pitkäjänteistä yhteistyötä.

Järjestöavustuksista palautuu kuitenkin vuosittain jonkin verran varoja hyvinvointialueelle esimerkiksi seuraavista syistä:

  • hanke tai toiminta ei toteudu kokonaisuudessaan,
  • toiminnan kustannukset jäävät arvioitua pienemmiksi,
  • tai järjestö palauttaa avustuksen käyttämättömän osan tilikauden päätyttyä.

Nykykäytännössä palautuneet varat siirtyvät osaksi hyvinvointialueen yleistä talousylijäämää tai menokehyksiä, eivätkä ne palaudu järjestötoiminnan tueksi. Tämä vähentää järjestöavustusten kokonaisvaikutusta, vaikka tarve ruohonjuuritason toiminnalle kasvaa jatkuvasti. Samalla se on ristiriidassa järjestämislain 7 §:n hengen kanssa, jonka mukaan hyvinvointialueen tulee tukea järjestöjen toimintamahdollisuuksia.

Järjestöjen toiminta on monessa tapauksessa ennaltaehkäisevää ja täydentää hyvinvointialueen omaa palvelutuotantoa. Pienikin lisärahoitus voi mahdollistaa esimerkiksi:

  • kohtaamispaikkojen toiminnan jatkumisen,
  • vapaaehtoistoiminnan laajentamisen,
  • tai uusien yhteistyöhankkeiden käynnistämisen.

Palautuneiden avustusvarojen ohjaaminen uudelleen seuraavan vuoden avustuskierrokselle olisi hallinnollisesti yksinkertainen ja kustannustehokas tapa vahvistaa järjestöyhteistyötä ilman, että se kasvattaisi hyvinvointialueen kokonaisbudjettia. Samalla se toteuttaisi järjestämislain 7 §:n velvoitetta edistää järjestöjen toimintaedellytyksiä.

Me allekirjoittaneet aluevaltuutetut esitämme, että

Hyvinvointialueella valmistellaan toimintamalli, jonka mukaisesti palautuneet järjestöavustusvarat voidaan kohdentaa seuraavan vuoden järjestöavustuksiin.

Mallissa määritellään, miten palautuneet varat kirjataan, seurataan ja otetaan huomioon seuraavan vuoden avustuspäätösten valmistelussa.

Tarkoituksena on, että järjestötoimintaan osoitettu määräraha säilyy todellisuudessa järjestötoiminnan käytössä myös silloin, kun osa varoista palautuu käyttämättöminä. Tämä tukee hyvinvointialueen lakisääteistä tehtävää vahvistaa yleishyödyllisten järjestöjen toimintamahdollisuuksia.

Tavoite: vahvistaa kolmannen sektorin ja hyvinvointialueen kumppanuutta sekä varmistaa, että kaikki järjestöavustuksiin osoitetut varat käytetään siihen tarkoitukseen, johon ne on budjetoitu.

Vaikutukset: lisää läpinäkyvyyttä ja jatkuvuutta järjestöavustuksiin sekä vahvistaa hyvinvointialueen yhteisöllistä hyvinvointityötä ilman lisäkustannuksia.

Miksi lapsiperheköyhyys kasvaa, vaikka tiedämme sen seuraukset?

Lapsiperheköyhyys on noussut julkiseen keskusteluun ja se on tärkeää pitää näkyvillä. Viime kuukausien uutiset ja tutkimukset piirtävät yhteisen, pysäyttävän kuvan: Suomessa yhä useampi lapsi elää perheessä, jonka tulot eivät riitä arjen tarpeisiin.

Köyhyyden kasvu ei ole pelkkä tilastoluku

THL:n arviot kertovat karua kieltä: pienituloisten määrä kasvaa Suomessa enemmän kuin ennakoitiin. Arvioiden mukaan jopa 110 000 ihmistä putoaa pienituloisuuden rajan alle ja 27 000 heistä on lapsia.
Sosiaaliturvaleikkauksilla ja heikennyksillä on tässä kehityksessä selkeä rooli. Kun lapsiperheiden tuloja pienennetään ja tukiverkkoa heikennetään, vaikutus näkyy suoraan lasten arjessa: ruokalautasella, harrastusmahdollisuuksissa ja vanhempien jaksamisessa.

Itlan datakatsaus: monikerroksinen ongelma

Itlan artikkeli “Lapsiperheköyhyys datana” syventää keskustelua tuomalla esiin ilmiön moniulotteisuuden.
Vuonna 2023 noin 120 000 lasta eli pienituloisessa perheessä, se on 12,2 % kaikista lapsista. Köyhyys ei jakaudu tasaisesti: se on yleisempää yksinhuoltajaperheissä, työttömien ja sairastuneiden vanhempien kodeissa sekä tietyillä alueilla Suomessa.

Itla muistuttaa, että köyhyys ei ole vain rahasta kiinni. Se liittyy myös sosiaaliseen osallisuuteen, koulutukseen ja mielenterveyteen. Kun perheen arki on jatkuvaa selviytymistä, lapsen mahdollisuudet keskittyä oppimiseen, kaverisuhteisiin ja tulevaisuuden haaveisiin kaventuvat.

Turun yliopisto: lapsuuden köyhyys seuraa aikuisuuteen

Turun yliopiston Aurora-artikkeli nostaa esiin vielä pysäyttävämmän näkökulman: köyhyys lapsuudessa jättää pitkän varjon aikuisuuteen.
Tutkimukset osoittavat, että lapsuuden perheen pitkäaikainen toimeentulotuen saanti moninkertaistaa riskin jäädä ilman toisen asteen tutkintoa, joutua taloudellisiin vaikeuksiin ja kärsiä mielenterveysongelmista aikuisena.

Toisin sanoen lapsiperheköyhyys ei ole vain tämän hetken kriisi, vaan se rakentaa jo nyt eriarvoista tulevaisuutta seuraaville sukupolville.

Sama viesti kolmesta suunnasta: emme voi katsoa sivusta

Vaikka MTV:n uutinen, Itlan analyysi ja Turun yliopiston tutkimus lähestyvät aihetta eri suunnista, niiden sanoma on yhteinen: lapsiperheköyhyys on kasvussa, ja sen seuraukset ovat vakavia ja pitkäkestoisia.

  • MTV korostaa talouspolitiikan ja sosiaaliturvan vaikutuksia.
  • Itla kuvaa ilmiön laajuutta ja arjen todellisuutta datan kautta.
  • Turun yliopisto muistuttaa köyhyyden ylisukupolvisista vaikutuksista.

Yhdessä ne muodostavat varoituksen, jota ei voi ohittaa: jos emme nyt tue lapsiperheitä, maksamme hintaa tulevaisuudessa inhimillisesti ja yhteiskunnallisesti.

Mitä pitäisi tehdä?

Ratkaisuja on olemassa. Itlan mukaan keskeistä on varmistaa riittävä ja selkeä sosiaaliturva, vanhempien työllisyyden tukeminen, koulutuksen saavutettavuus ja peruspalvelujen vahvistaminen.
Turun yliopiston tutkijat korostavat myös lapsivaikutusten arviointia kaikessa päätöksenteossa: jokainen talouspäätös vaikuttaa lopulta lapsiin.

Mutta tarvitaan muutakin. Tarvitsemme yhteistä tahtoa nähdä köyhyys paitsi tilastona myös ihmisten todellisuutena.
Se alkaa pienistä teoista: harrastusmaksujen tukemisesta, ruoka-avun arvostamisesta, perheiden jaksamisen huomioimisesta työelämässä.

Lapsiperheköyhyys ei ole vain joidenkin perheiden ongelma. Se on yhteinen mittari sille, miten hyvinvointivaltio voi.
Jos emme huolehdi lapsista nyt, emme voi puhua aidosti kestävästä tulevaisuudesta.


Lähteet:

Ravitsemusterveyden edistäminen vaatii tekoja, ei vain kyselyitä ja ylätason puhetta

Osallistuin sosiaali- ja terveysministeriön järjestämään webinaariin “Ravitsemusterveyden edistämisen ja liikuntaneuvonnan itsearviointi – työkaluja kehittämiseen”, jossa esiteltiin uusia arviointityökaluja hyvinvointialueiden käyttöön.

Webinaarissa käytiin läpi kaksi kyselytyökalua:

  • Itsearviointikysely ravitsemusterveyden edistämisen ja ravitsemushoidon arviointiin, jonka tarkoituksena on tukea hyvinvointialueiden kehittämistyötä, auttaa tunnistamaan onnistumisia ja kehittämiskohteita sekä priorisoimaan toimenpiteitä.
  • Itsearviointikysely liikuntaneuvonnan kehittämiseen, joka kokoaa alueellista tietoa yhteistyökäytännöistä, vaikuttavuuden seurannasta ja menetelmistä.

Ylätason ohjausta, missä konkretia?

Webinaarin sisältö jäi valitettavasti hyvin ylätasolle. Vaikutelma oli, että nämä kyselyt on laadittu lähinnä ministeriön omiksi ohjausvälineiksi, eikä vastaamaan kentän todellisiin haasteisiin, kuten vajaaravitsemuksen seulonnan ja hoidon puutteeseen.

Esitin useita kysymyksiä:

Alueella on aloitteestani tehty työtä vajaaravitsemuksen seulonnan ja hoidon sisällyttämiseksi ikääntyneiden hoitopolkuun, mutta käytäntö ei ole vielä levinnyt koko alueelle.

Kysyin ministeriöltä muun muassa:

  • Miten ministeriö aikoo ohjata hyvinvointialueita niin, että seulonta ja hoito otetaan käyttöön koko maassa?
  • Miten varmistetaan, että seulonta johtaa konkreettisiin toimenpiteisiin, ei vain arviointiraportteihin?
  • Mihin itsearviointikysely on tarkoitus johtaa ja kuka seuraa, mitä toimenpiteitä sen perusteella syntyy?
  • Miten lääkäreille ja muille ammattilaisille saadaan lisää ravitsemuskoulutusta?
  • WHO on äskettäin hyväksynyt uuden ICD-11-diagnoosikoodin aikuisen vajaaravitsemukselle (5B72), mikä on merkittävä kansainvälinen askel kliinisessä ravitsemuksessa. Miten näette, että tämä uusi luokitus voisi tukea ravitsemusterveyden edistämistä ja käytännön kehittämistyötä Suomessa, erityisesti ikääntyneiden vajaaravitsemuksen ehkäisyssä ja hoidossa?

Ministeriön vastaukset olivat höttöisiä ja vältteleviä

Ministeriön tarjoamat vastaukset olivat valitettavasti varsin höttöisiä. Sain muun muassa linkin, jonka mukaan hoitotyö seuraa vajaaravitsemuksen seulontojen tekemistä, mutta kuka seuraa seulonnoista syntyviä toimenpiteitä ja niiden vaikutuksia?

Ministeriö liikkuu aivan liian ylätasolla, vaikka kentällä tarvitaan nyt konkreettisia ohjeita ja yhdenmukaista toimeenpanoa. Totesin webinaarissa, että ministeriön vahvempaa ohjausta tarvitaan, sillä muuten asukkaat ovat epätasa-arvoisessa asemassa riippuen siitä, missä hyvinvointialueella sattuvat asumaan.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että kyselyt on tehty lähinnä hyvinvointialueiden omien suunnitelmien tueksi, eikä ohjaamaan todellisiin muutoksiin. Oli jopa hieman surkuhupaisaa, että ministeriössä kyseltiin, kuka on kyselyä käyttänyt ja mitä siitä on seurannut.

Seulonta on tehtävä velvoittavaksi ja koko maan kattavaksi

Itsearviointi ei voi olla päämäärä. Sen täytyy johtaa käytännön toimenpiteisiin, jotka ovat samanlaisia eri puolilla maata. Kansalaisilla on oltava yhtäläiset oikeudet ravitsemukselliseen tukeen asuinpaikasta riippumatta.

Nyt kun hyvinvointialueilla neuvotellaan ensi vuoden talousarvioista ja taloussuunnitelmista, vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito tulisi ottaa taloudellisena ja inhimillisenä prioriteettina.

  • Pelkästään Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella säästöpotentiaali on noin 25 miljoonaa euroa vuodessa ikääntyneiden osalta, ja yli 50 miljoonaa euroa, jos seulonta ja hoito ulotettaisiin kaikkiin yli 18-vuotiaisiin.
  • Itä-Uudenmaan alueella vastaavat säästöt olisivat lähes 6 miljoonaa euroa vuodessa.

Nämä luvut eivät ole toiveajattelua, vaan tutkitusti realistisia arvioita. THL:n ja kansainvälisten tutkimusten mukaan vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito voisivat tuoda Suomessa jopa 600 miljoonan euron vuosittaiset säästöt.

WHO:n uusi diagnoosikoodi tarjoaa suunnan

WHO:n hyväksymä uusi ICD-11-diagnoosikoodi (5B72) aikuisen vajaaravitsemukselle on merkittävä askel kliinisessä ravitsemuksessa. Se tekee vajaaravitsemuksesta virallisesti tunnistettavan ja hoidettavan sairauden. Suomessa tämä tulisi nähdä mahdollisuutena parantaa ravitsemushoidon laatua, tiedonkeruuta ja seurantaa, eikä vain hallinnollisena yksityiskohtana.

Ministeriön on aika siirtyä arvioinneista ja kyselyistä konkreettisiin päätöksiin ja velvoittavaan ohjaukseen. Ilman sitä vajaaravitsemuksen seulonta jää paperille, eikä potentiaalisia säästöjä tai terveyshyötyjä saavuteta.

Itsearviointi ei riitä, vaan tarvitaan toimeenpanoa, joka takaa kaikille suomalaisille yhdenvertaisen ravitsemushoidon.