Kategoria-arkisto:alueellinen tasa-arvo

Ravitsemusterveyden edistäminen vaatii tekoja, ei vain kyselyitä ja ylätason puhetta

Osallistuin sosiaali- ja terveysministeriön järjestämään webinaariin “Ravitsemusterveyden edistämisen ja liikuntaneuvonnan itsearviointi – työkaluja kehittämiseen”, jossa esiteltiin uusia arviointityökaluja hyvinvointialueiden käyttöön.

Webinaarissa käytiin läpi kaksi kyselytyökalua:

  • Itsearviointikysely ravitsemusterveyden edistämisen ja ravitsemushoidon arviointiin, jonka tarkoituksena on tukea hyvinvointialueiden kehittämistyötä, auttaa tunnistamaan onnistumisia ja kehittämiskohteita sekä priorisoimaan toimenpiteitä.
  • Itsearviointikysely liikuntaneuvonnan kehittämiseen, joka kokoaa alueellista tietoa yhteistyökäytännöistä, vaikuttavuuden seurannasta ja menetelmistä.

Ylätason ohjausta, missä konkretia?

Webinaarin sisältö jäi valitettavasti hyvin ylätasolle. Vaikutelma oli, että nämä kyselyt on laadittu lähinnä ministeriön omiksi ohjausvälineiksi, eikä vastaamaan kentän todellisiin haasteisiin, kuten vajaaravitsemuksen seulonnan ja hoidon puutteeseen.

Esitin useita kysymyksiä:

Alueella on aloitteestani tehty työtä vajaaravitsemuksen seulonnan ja hoidon sisällyttämiseksi ikääntyneiden hoitopolkuun, mutta käytäntö ei ole vielä levinnyt koko alueelle.

Kysyin ministeriöltä muun muassa:

  • Miten ministeriö aikoo ohjata hyvinvointialueita niin, että seulonta ja hoito otetaan käyttöön koko maassa?
  • Miten varmistetaan, että seulonta johtaa konkreettisiin toimenpiteisiin, ei vain arviointiraportteihin?
  • Mihin itsearviointikysely on tarkoitus johtaa ja kuka seuraa, mitä toimenpiteitä sen perusteella syntyy?
  • Miten lääkäreille ja muille ammattilaisille saadaan lisää ravitsemuskoulutusta?
  • WHO on äskettäin hyväksynyt uuden ICD-11-diagnoosikoodin aikuisen vajaaravitsemukselle (5B72), mikä on merkittävä kansainvälinen askel kliinisessä ravitsemuksessa. Miten näette, että tämä uusi luokitus voisi tukea ravitsemusterveyden edistämistä ja käytännön kehittämistyötä Suomessa, erityisesti ikääntyneiden vajaaravitsemuksen ehkäisyssä ja hoidossa?

Ministeriön vastaukset olivat höttöisiä ja vältteleviä

Ministeriön tarjoamat vastaukset olivat valitettavasti varsin höttöisiä. Sain muun muassa linkin, jonka mukaan hoitotyö seuraa vajaaravitsemuksen seulontojen tekemistä, mutta kuka seuraa seulonnoista syntyviä toimenpiteitä ja niiden vaikutuksia?

Ministeriö liikkuu aivan liian ylätasolla, vaikka kentällä tarvitaan nyt konkreettisia ohjeita ja yhdenmukaista toimeenpanoa. Totesin webinaarissa, että ministeriön vahvempaa ohjausta tarvitaan, sillä muuten asukkaat ovat epätasa-arvoisessa asemassa riippuen siitä, missä hyvinvointialueella sattuvat asumaan.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että kyselyt on tehty lähinnä hyvinvointialueiden omien suunnitelmien tueksi, eikä ohjaamaan todellisiin muutoksiin. Oli jopa hieman surkuhupaisaa, että ministeriössä kyseltiin, kuka on kyselyä käyttänyt ja mitä siitä on seurannut.

Seulonta on tehtävä velvoittavaksi ja koko maan kattavaksi

Itsearviointi ei voi olla päämäärä. Sen täytyy johtaa käytännön toimenpiteisiin, jotka ovat samanlaisia eri puolilla maata. Kansalaisilla on oltava yhtäläiset oikeudet ravitsemukselliseen tukeen asuinpaikasta riippumatta.

Nyt kun hyvinvointialueilla neuvotellaan ensi vuoden talousarvioista ja taloussuunnitelmista, vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito tulisi ottaa taloudellisena ja inhimillisenä prioriteettina.

  • Pelkästään Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella säästöpotentiaali on noin 25 miljoonaa euroa vuodessa ikääntyneiden osalta, ja yli 50 miljoonaa euroa, jos seulonta ja hoito ulotettaisiin kaikkiin yli 18-vuotiaisiin.
  • Itä-Uudenmaan alueella vastaavat säästöt olisivat lähes 6 miljoonaa euroa vuodessa.

Nämä luvut eivät ole toiveajattelua, vaan tutkitusti realistisia arvioita. THL:n ja kansainvälisten tutkimusten mukaan vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito voisivat tuoda Suomessa jopa 600 miljoonan euron vuosittaiset säästöt.

WHO:n uusi diagnoosikoodi tarjoaa suunnan

WHO:n hyväksymä uusi ICD-11-diagnoosikoodi (5B72) aikuisen vajaaravitsemukselle on merkittävä askel kliinisessä ravitsemuksessa. Se tekee vajaaravitsemuksesta virallisesti tunnistettavan ja hoidettavan sairauden. Suomessa tämä tulisi nähdä mahdollisuutena parantaa ravitsemushoidon laatua, tiedonkeruuta ja seurantaa, eikä vain hallinnollisena yksityiskohtana.

Ministeriön on aika siirtyä arvioinneista ja kyselyistä konkreettisiin päätöksiin ja velvoittavaan ohjaukseen. Ilman sitä vajaaravitsemuksen seulonta jää paperille, eikä potentiaalisia säästöjä tai terveyshyötyjä saavuteta.

Itsearviointi ei riitä, vaan tarvitaan toimeenpanoa, joka takaa kaikille suomalaisille yhdenvertaisen ravitsemushoidon.

Omaishoidosta ja lastensuojelusta ei saa tulla hallinnollisia sanoja

Aluevaltuuston lokakuun kokouksessa käsiteltiin talouden hyvää kehitystä ja alueen uutta strategiaa. Pidin puheenvuorot omaishoidon ja erityisen tuen lasten palveluiden kehittämisestä sekä lastensuojelun tilanteesta. Vaadin, että päätöksenteko perustuu avoimeen tietoon ja että perheiden arki otetaan aidosti huomioon, jotta hyvinvointialueen oman sloganin mukaan kaikki länsiuusimaalaiset voivat hyvin.

Aluevaltuuston lokakuun kokouksessa käsiteltiin monia tärkeitä teemoja, joista keskeisimpinä olivat hyvinvointialueiden rahoitustilanne sekä alueemme strategia vuosille 2026–2029.

Talouskatsauksen perusteella olemme Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella tekemässä merkittävää tulosparannusta. Talousarvio on laadittu 76 miljoonan euron ylijäämäiseksi, ja tulos näyttää paranevan vielä noin 31 miljoonalla eurolla. Konsernipalvelujen johtaja Syrjäsen arvion mukaan tämän vuoden ylijäämä riittää kattamaan aiemmat alijäämät, jotka lain mukaan olisi katettava vuoteen 2026 mennessä.

Vaikka LUVN:lla on muihin hyvinvointialueisiin nähden heikommat lähtökohdat, sillä meille siirtyneet kustannukset ovat olleet korkeammat (6,6 % vs. muiden 5,9 %) olemme tehneet nopeimmat tasokorjaukset ja sopeutukset, yhteensä noin 110 miljoonan euron edestä. Olemme myös ensimmäisten joukossa kattamassa alijäämämme. Toki talouden tämän päivän nopea kattaminen ja lyhytnäköisyys tulee näkymään tulevaisuudessa ikävänä pahoinvoinnin lisääntymisenä sekä talouden jyrkässä laskussa.

Strategiasovussa lähes kaikki valtuustoryhmät ovat mukana ja Keskusta sai mukaan useita meille tärkeitä painotuksia ja olemme olleet rakentavassa hengessä mukana viemässä hyvinvointialuetta eteenpäin.

Puheenvuorot omaishoidosta, lasten lomahoidoista ja lastensuojelusta

Pidin kokouksessa puheenvuorot tekemistäni aloitteista hyvän omaishoidon takaamiseksi sekä erityisen tuen lasten lomahoitojen kehittämiseksi, vaikka jälkimmäinen ei enää tullut valtuuston käsittelyyn. Lisäksi käytin puheenvuoron lastensuojelun tilanteesta tekemäni valtuustokysymyksen vastauksesta.

Omaishoitajien tilanne puhuttaa monella tasolla. Aloitteeseeni annettu vastaus oli valitettavasti epämääräinen. Siinä viitattiin useisiin kehittämishankkeisiin, mutta aloitteen keskeinen vaatimus, eli omaishoidon nykytilan selvittäminen ja sen pohjalta tehtävä kehitysohjelma jäi toteutumatta. Hankkeet ja kokeilut eivät yksin riitä, jos kokonaiskuva palveluiden riittävyydestä ja yhdenvertaisuudesta puuttuu.

Palvelusetelit ovat hyvä väline, mutta niiden käyttö ja saavutettavuus vaihtelevat alueittain. Esimerkiksi omaishoitajan vapaan aikainen palveluseteli on kiinteäarvoinen (167 euroa/vrk, enintään kolme vuorokautta kuukaudessa), mutta sen hyödyntämisessä on ollut alueellisia eroja. Tämä osoittaa, että pelkkä olemassaolo ei riitä, vaan käyttöä ja kattavuutta on seurattava ja kehitettävä määrätietoisesti.

Toinen aloitteeni, jonka allekirjoitti yli puoluerajojen 14 valtuutettua, koski erityisen tuen oppilaiden loma-ajan hoidon kehittämistä. Aloite ei edennyt valtuustoon, koska allekirjoittajia oli alle 15, mutta se on monille omaishoitajaperheille elintärkeä asia.
Perheet tarvitsevat ennakoitavaa, turvallista ja jatkuvaa hoitoa myös loma-aikoina. Nykyinen järjestelmä jättää perheet helposti epävarmuuden varaan. Tuttu ja toimiva hoitopaikka lapselle olisi samalla tukea vanhempien jaksamiselle ja hallinnolle kustannustehokasta.

Hyvinvointialueemme slogan on “jotta länsiuusimaalaiset voivat hyvin”. Sen ei pitäisi koskea vain suurta enemmistöä, vaan kaikkia asukkaita, myös omaishoitajia ja erityisen tuen lapsia perheineen. Lapsen etu on lakisääteinen velvoite, ja meidän tehtävämme on varmistaa, ettei yksikään perhe jää hallinnollisten rajojen väliin.

Kriittinen puheenvuoro lastensuojelukysymyksestä

Jätimme myös valtuustokysymyksen, jossa pyysimme selkeää analyysiä lastensuojelun toimintaedellytyksistä ja strategisista linjauksista. Valitettavasti saamamme vastaus oli käsittämättömän huono. Se jäi yleiselle ja hallinnolliselle tasolle, eikä vastannut kysymyksiin pyydetyllä tarkkuudella.

Alunperin olin kritisoinut ankarasti puheenvuorossani myös koko valtuustokysymysinstituutiota, sillä tällä kertaa se tuntui enemmän poliittiselta akrobatialta kuin aidolta tiedonhankinnalta. Jos kysymyksiin vastataan vain muodollisesti, ilman avoimuutta tai konkreettisia toimenpiteitä, on vaarana, että valtuustokysymykset jäävät pelkäksi näytelmäksi. Mutta koska minun on samalla kuitenkin todettava, että muihin kysymyksiin oli annettu parempia vastauksia. Ehkä siis annan tälle uudelle konseptille ja uudelle lastensuojelun vastuuviranhaltijalle vielä aikaa. Meidän luottamushenkilöiden tehtävä on varmistaa, että lasten ja perheiden ääni kuuluu päätöksenteossa ja että päätökset perustuvat tietoon, ei oletuksiin.

Muut tärkeät päätökset ja kannanotot

Kokouksessa kannatin valtuutettujen Hukarin (vihr) ja Kajavan (ps) tekemiä toivomusesityksiä, jotka liittyivät lasten ja nuorten huumekuolemien vähentämiseen. Nämä esitykset olivat tärkeitä muistutuksia siitä, että hyvinvointialueen on vahvistettava ehkäisevää työtä ja varmistettava, ettei yksikään nuori jää ilman tukea.

Lisäksi äänestin sen puolesta, että selvitetään tämän syksyn talousarvioneuvotteluita varten toteuttamisvaihtoehdot kustannuksineen päivittäisen lounasruokailun järjestämiseksi Olarinluoman tilapäismajoituksen yksikössä, osana asiakkaiden arjenhallinnan vahvistamista ja ilman henkilöstökustannusten lisäämistä. Tämä esitys ikävä kyllä ei saanut tarpeeksi kannatusta.

Olarinluoman tilapäismajoitus on sosiaalihuoltolain mukaista asumispalvelua täysi-ikäisille asunnottomille henkilöille, jotka tarvitsevat mielenterveys- tai päihdesairauden vuoksi lyhytaikaista, kiireellistä asumispalvelua. Päivittäinen lämmin ateria tukisi asiakkaiden hyvinvointia ja toisi arkeen rytmiä ja inhimillisyyttä, eli juuri niitä asioita, joilla on merkitystä, kun rakennetaan polkua pois asunnottomuudesta ja riippuvuuksista.

Katse eteenpäin

Olen jättänyt aluevaltuustolle toivomuksen, että laaditaan arvio omaishoidon ja erityisen tuen lasten palveluiden kattavuudesta ja vaikuttavuudesta suhteessa asukkaiden tarpeisiin. Lisäksi toivon, että kehittämistoimille asetetaan selkeät aikataulut ja mittarit, ja että etenemistä seurataan aktiivisesti aluevaltuustossa ja lautakunnissa.

Valtuustoaloitteiden ja kysymysten tulee olla välineitä todelliseen kehittämistyöhön, ei pelkkää muodollisuutta. Jokaisen länsiuusimaalaisen, myös omaishoitajan ja erityisen tuen lapsen, hyvinvointi on yhteinen tehtävämme.

Lastensuojelun kysymyksiin ei vastattu aluehallituksessa

Jätin aluevaltuustossa valtuustokysymyksen, joka allekirjoitettiin yli puoluerajojen. Valtuustokysymyksessä pyysimme selkeyttä siihen, miksi lastensuojeluilmoitukset ovat kasvaneet mutta asiakasmäärät laskeneet, miten tukisuhdetoiminta turvataan ostopalvelujen vähentämisen jälkeen ja millä tavoin perhehoitoa kehitetään. Kysyimme myös, mitä järjestöyhteistyölle kuuluu. Toivoimme ennen kaikkea arviota siitä, mitä nämä muutokset merkitsevät lasten ja perheiden hyvinvoinnin kannalta.

Aluehallituksen vastaus 15.9.2025 käymässään kokouksessa oli suuri pettymys. Jälleen. Se keskittyi hallinnollisten prosessien kuvailuun, mutta ei tarjonnut todellisia vastauksia kysymyksiin.

  1. Ilmoitusten ja asiakasmäärien suhde jäi selittämättä: Tilastot mainittiin, mutta analyysi puuttui. Miksi ilmoituksia tulee enemmän, mutta asiakasmäärät eivät kasva? Johtuuko tämä resursseista, arviointikäytännöistä vai jostain muusta?
  2. Tukisuhteiden väheneminen kuitattiin omatyöntekijällä: Vastauksessa ei huomioitu, että lapsen pitkäjänteinen tukisuhde on aivan eri asia kuin viranhaltijan vaihteleva kontakti. Monelle lapselle tukisuhde on ollut ratkaiseva turvaverkko.
  3. Järjestöyhteistyöstä kerrottiin tapaamisia, ei tuloksia: On hyvä, että kumppanitapaamisia järjestetään, mutta montako lasta ja perhettä järjestöjen vapaaehtoistoiminta todella tavoittaa? Tätä ei kerrottu.
  4. Perhehoidosta annettiin lukuja ilman vaikutusarviota: On hienoa, että perhehoidon osuus on kasvanut, mutta miten sijaisperheiden jaksaminen turvataan? Mitkä riskit on tunnistettu ja miten niitä hallitaan? Vastauksessa tätä ei avattu.
  5. Asiakasohjauksen yhtenäistämisestä puhuttiin yleisesti: Lupaus yhdenvertaisuudesta kuulostaa hyvältä, mutta konkreettiset esimerkit siitä, miten lasten palvelujen oikea-aikaisuus on aidosti parantunut, puuttuivat.

Tarvitsemme läpinäkyvyyttä ja todellisia arvioita

Aluehallituksen vastaus jäi kuvailevaksi ja hallinnolliseksi. Lasten ja perheiden näkökulma, eli se, mitä palveluissa tapahtuvat muutokset merkitsevät heidän arjessaan jäi täysin pimentoon. Meidän tehtävämme luottamushenkilöinä ei ole tyytyä prosessikuvausten luettelemiseen, vaan varmistaa, että palvelut toimivat ja lapset saavat tarvitsemansa tuen oikeaan aikaan.

Lapsen etu on kirjattu lakiin. Se ei toteudu juhlapuheilla tai ympäripyöreillä vastauksilla, vaan konkreettisilla teoilla ja aidolla sitoutumisella perheiden tukemiseen.

Aluevaltuustokysymyksiin suotaisi vastattavan asiaan kuuluvalla vakavuudella ja arvokkuudella. Mikä virka näillä kysymyksillä on, jos niihin ei oikeasti vastata ja jos ne eivät johda mihinkään. Turhaa byrokratiaa ja akrobatiaa.

Perheet eivät saa jäädä hallinnollisten rajojen väliin

Tein aluevaltuustoaloitteen erityisen tuen oppilaiden loma-ajan hoidon kehittämisestä. Aloite sai laajaa kannatusta yli puoluerajojen, mikä osoitti aiheen tärkeyden ja sen, että tarve on yhteinen koko alueella. Monelle perheelle loma-ajan hoito ei ole ylellisyys vaan välttämätön osa arjen sujuvuutta ja lasten hyvinvointia.

Kun aluehallituksen vastaus 15.9.2025 kokouksesta saatiin, se oli suuri pettymys. Vastaus jäi hallinnolliseksi kuvaukseksi eri toimijoiden vastuista eikä tarttunut perheiden esiin nostamiin ongelmiin. Näytti siltä, ettei todellista halua ratkaisuihin ole, tai että perheiden arjen todellisuutta ei ole ymmärretty.

Aluehallituksen vastaus on juridis-hallinnollinen ja korostaa vastuunjakoa (opetustoimi vs. vammaispalvelut). Sen sijaan aloitteen ydinviesti, eli perheiden arjen turvaaminen ja palveluketjun selkeyttäminen jää lähes kokonaan käsittelemättä. Vastaus ohittaa monia konkreettisia ongelmia, joihin aloitteessa kiinnitettiin huomiota.

Mitä aloitteessani esitin?
Ehdotin, että erityisen tuen oppilaiden loma-ajan hoito selkeytetään osaksi palveluketjua niin, että se on ennakoitavaa ja jatkuvaa. Toivoin yhtenäistä hakumenettelyä, ajoissa tehtäviä ja kirjallisia päätöksiä, selkeää tietoa kustannuksista ja kuljetuksista sekä parempaa viestintää. Lisäksi esitin, että selvitetään vaihtoehto pitää esimerkiksi Jalavan luokat kesällä auki, koska se voisi olla sekä kustannustehokas että lapsilähtöinen ratkaisu.

Mitä aluehallitus vastasi?
Aluehallitus totesi, että opiskeluhuollon palvelut eivät järjestä loma-ajan hoitoa, vaan vastuu on vammaispalveluilla niille lapsille, jotka ovat vammaispalvelujen asiakkaita. Erityisen tuen oppilas ei automaattisesti saa vammaispalveluja, vaan asiakkuus ja palvelut arvioidaan sosiaalihuollon prosessissa. Jos palvelu myönnetään, se on maksutonta, mutta kuljetuksista voidaan periä omavastuu. Kunnan koulut voivat halutessaan edelleen järjestää loma-ajan hoitoa omana palvelunaan ja päättää sen hinnasta.

Olen nostanut esiin, että seuraavat asiat tulisi toteuttaa:

  1. Hyvinvointialue ja kunnat kehittävät yhteistyötä: hyvinvointialue vastaa hoidosta, kunta kuljetuksista. Näin palveluketju on perheelle selkeä ja arki ennakoitavaa.
  2. Yhtenäinen hakumenettely: perhe saa tehdä hakemuksen yhdellä kertaa ja saa siitä aina kirjallisen päätöksen.
  3. Parempi viestintä ja aikataulutus: päätökset on saatava ajoissa, jotta perheillä on aikaa suunnitella lomakautta.
  4. Selkeä tieto kustannuksista ja kuljetuksista: epävarmuus poistuu, kun perhe tietää heti hakuvaiheessa mitä palvelu maksaa ja miten kuljetus järjestetään.
  5. Jalavan koulun kesäaukiolon selvittäminen: tämä voisi olla sekä kustannustehokas että lapsille turvallinen ja jatkuvuutta tukeva ratkaisu.

Tärkeintä on, että perheet eivät jää hallinnollisten rajojen väliin. Lapsen etu ja perheiden arjen sujuvuus on aina asetettava etusijalle. Yhteistyön vahvistaminen kuntien ja hyvinvointialueen välillä on ainoa tapa varmistaa, että loma-ajan hoito toimii aidosti perheiden tarpeista käsin.

Koska aloitteessani oli 14 allekirjoittajaa, menettely hallintosäännön pykälän 26 mukaan aluehallituksen ei tarvitse tuoda vastausta aluevaltuuston käsiteltäväksi, vaan riittää että se annetaan tiedoksi. Aloitteeni ei siis tule enää aluevaltuustoon.

Aloitevastaukset riippuvat allekirjoittajien määrästä

Valtuustoaloitteiden käsittely ja toimenpiteet riippuvat siitä, montako allekirjoitusta aloitteeseen kertyy. Jos allekirjoittajia on vähintään 15, vastaus tuodaan valtuustoon käsiteltäväksi. Jos allekirjoittajia on vähemmän, vastaus jää hallituksen käsittelyyn ja toimitetaan vain tiedoksi. Ymmärrän toisaalta tämän työnjaon, sillä aloitteita tehdään useita. Toisaalta on ongelmallista, että näin tärkeiden asioiden, jotka liittyvät lasten ja perheiden hyvinvointiin, käsittelyn painoarvo määrittyy pelkän allekirjoitusmäärän perusteella. Usein aloitteet nousevat juuri asukkaiden todellisista tarpeista ja arjen ongelmista.

Mitä seuraavaksi?

En ajatellut jättää asiaa tähän. Tulen pohtimaan, miten voin jatkossa varmistaa, että tärkeät aloitteet tulevat aidosti käsittelyyn ja että niiden sisältöön vastataan, ei vain muodollisesti. Yksi vaihtoehto on kerätä jatkossa aloitteille yli 15 allekirjoitusta, jolloin vastaus on pakko käsitellä aluevaltuustossa. Lisäksi aion käyttää puheenvuoroja ja tehdä tarvittaessa toivomusesityksiä, jotta lasten ja perheiden näkökulmat eivät huku hallinnollisten rajojen taakse.

Lukion ovet sulkeutuvat oppilailta, jotka tarvitsevat eniten tukea

Olen antanut lausunnon hallituksen ehdotuksesta, joka koskee lukiokoulutuksen valintaperusteiden muuttamista. Ehdotuksen mukaan lukiokoulutuksen valintaperusteasetuksen 6 §:n 2 momentti kumottaisiin, jolloin koulutuksen järjestäjän harkintaan perustuvaa valintaa ei enää sovellettaisi yksilöllistetyn matematiikan ja äidinkielen arvosanan perusteella. Tämä kytkeytyy perusopetuksen arviointiuudistukseen, jonka mukaan rajatun oppimäärän mukaisesti opiskellut aine arvioidaan päättötodistuksessa aina arvosanalla 5*.

Mitä tämä tarkoittaa?

Muutos merkitsee sitä, että oppilas ei voi saada rajatun oppimäärän aineesta parempaa arvosanaa, vaikka hän saavuttaisi omat tavoitteensa kiitettävästi. Kun lukiopaikoista kilpaillaan yhteishaussa todistusarvosanojen perusteella, rajatun oppimäärän oppilaat jäävät väistämättä heikompaan asemaan.

Yhdenvertaisuus uhattuna

Lausunnossani nostin esiin, että muutos heikentää hakijoiden ja opiskelijoiden yhdenvertaisuutta:

  • Rajatun oppimäärän oppilaat asetetaan eriarvoiseen asemaan verrattuna muihin hakijoihin.
  • Koulutuksellinen tasa-arvo vaarantuu, kun oppimisvaikeuksien kanssa painivat nuoret menettävät realistisen mahdollisuuden hakeutua lukioon.
  • 5*-merkintä toimii leimana, joka ei kerro oppilaan todellisesta osaamisesta vaan hänen erityisestä asemastaan.

Miksi tämä on ongelmallista?

Uudistus muuttaa yksilöllistämisen alkuperäisen tarkoituksen päälaelleen. Sen sijaan, että oppilasta tuettaisiin ja arvioitaisiin suhteessa omiin tavoitteisiin, hänet sidotaan pysyvästi alimpaan hyväksyttyyn arvosanaan. Tämä:

  • heikentää jatko-opintopolkuja,
  • voi lisätä syrjäytymisen riskiä,
  • vie motivaatiota oppimiselta.

Mitä pitäisi tehdä?

Esitin lausunnossani, että:

  • Rajatun oppimäärän arvioinnissa tulisi mahdollistaa myös arvosanat 6–10 suhteessa yksilöllisiin tavoitteisiin.
  • Mikäli arvosanarajoitus 5* säilytetään, lukiokoulutukseen hakeville tulisi tarjota vaihtoehtoisia tapoja näyttää osaamistaan (esim. erilliset kokeet, soveltuvuuskokeet).
  • Oppimisvaikeudet tulisi säilyttää harkintaan perustuvan valinnan perusteena.

Tämä muutos ei ole pelkkä tekninen tarkistus arviointiin – se määrittää, kuka pääsee lukioon ja kuka ei. Nyt näyttää siltä, että ne nuoret, jotka tarvitsevat eniten tukea, jäävät entistä heikompaan asemaan. Yhdenvertaisuuden näkökulmasta kyseessä on vakava kysymys.

Lausua voi vielä 1.10. saakka osoitteessa: Lausuntopalvelu.fi – ehdotus

Alla lausuntoni kokonaisuudessaan:

Lausunto ehdotetusta muutoksesta ammatillisen koulutuksen valintaperusteisiin

Kiitän mahdollisuudesta lausua ehdotukseen liittyen. Nostan esiin muutamia keskeisiä huolia ja näkökulmia.

Rajattu oppimäärä ja arvosanan rajoittaminen

Ehdotuksen mukaan perusopetuksen päättötodistukseen merkitään rajatun oppimäärän mukaisesti opiskellusta aineesta aina arvosana 5*. Tämä tarkoittaa, että oppilas ei voi saada korkeampaa arvosanaa, vaikka hän saavuttaisi HOJKS:ssa määritellyt tavoitteensa erinomaisesti. Käytännössä tämä muutos kaventaa oppilaiden jatko-opintomahdollisuuksia huomattavasti. Jos päättötodistukseen jää useampia 5*-merkintöjä, heikentää se oppilaan mahdollisuuksia päästä toisen asteen koulutukseen.

Alkuperäinen ajatus yksilöllistämisestä, eli että oppilas arvioidaan suhteessa omiin tavoitteisiinsa ja voi saada myös hyvän tai kiitettävän arvosanan, poistuu. Tämä on ongelmallista, sillä se muuttaa yksilöllistämisen/rajauksen luonteen tuesta rajoitteeksi.

Harkintaan perustuvan valinnan poistaminen

On lisäksi esitetty, että harkintaan perustuva valinta ei enää koskisi oppimisvaikeuksia. Tämä yhdessä rajatun oppimäärän arvosanarajoituksen kanssa luo kaksinkertaisen esteen niille oppilaille, joilla on oppimisvaikeuksia. He eivät voi osoittaa osaamistaan suhteessa omiin tavoitteisiinsa eivätkä enää myöskään hyötyä harkinnanvaraisesta valinnasta, jonka tarkoitus on ollut turvata koulutuspolku heille, jotka sitä eniten tarvitsevat.

Koulutuksellinen tasa-arvo

Muutokset ovat ristiriidassa koulutuksellisen tasa-arvon periaatteen kanssa. On välttämätöntä, että myös ne oppilaat, jotka tarvitsevat rajattua oppimäärää, voivat jatkaa opintojaan toisella asteella. Muuten vaarana on, että oppimisen tuki ei enää tue, vaan kaventaa nuorten tulevaisuuden mahdollisuuksia.

Ehdotukset

  • Rajatun oppimäärän arvioinnin tulisi mahdollistaa osaamisen arviointi suhteessa yksilöllisiin tavoitteisiin siten, että myös arvosanat 6–10 olisivat saavutettavissa.
  • Mikäli arvosana rajoitetaan 5*:een, tulee turvata erityisiä kompensaatiomekanismeja jatko-opintovalinnoissa, jotta oppilaat eivät jää yhteishaussa jälkeen.
  • Oppimisvaikeuksien poistaminen harkintaan perustuvan valinnan perusteista tulisi arvioida uudelleen, sillä muutos yhdessä rajatun oppimäärän kanssa lisää riskiä koulutuksellisesta syrjäytymisestä.

Yhteenvetona katson, että esitetyt muutokset heikentävät merkittävästi niiden oppilaiden asemaa, jotka tarvitsevat tukea. Jotta hallitusohjelman tavoite oppimisen tuen selkeyttämisestä ja jatkuvuuden vahvistamisesta toteutuisi, on tärkeää, että uudistus ei johda oppilaiden eriarvoistumiseen ja jatko-opintopolkujen kaventumiseen.

Rajatulla oppimäärällä rajatut unelmat?

Olen jättänyt oman lausuntoni hallituksen ehdottamasta muutoksesta, joka koskee ammatillisen koulutuksen valintaperusteita sekä perusopetuksen arvioinnin uudistusta. Muutoksen myötä yksilöllistetty oppimäärä poistuu ja tilalle tulee rajattu oppimäärä. Tämä tarkoittaa, että oppilas, joka opiskelee rajatun oppimäärän mukaan, saa päättötodistukseen kyseisestä aineesta aina arvosanan 5* – riippumatta siitä, kuinka hyvin hän saavuttaa hänelle HOJKS:ssa määritellyt tavoitteet. Lisäksi harkintaan perustuva valinta ei jatkossa enää koskisi oppimisvaikeuksia.

Miksi muutos on ongelmallinen?

Olen lausunnossani nostanut esiin, että muutos:

  • heikentää jatko-opintomahdollisuuksia: 5*-merkintä päättötodistuksessa rajoittaa käytännössä mahdollisuuksia hakeutua toisen asteen koulutukseen,
  • syrjäyttää oppilaita: oppimisvaikeudet poistetaan harkinnanvaraisen valinnan perusteista, jolloin juuri ne nuoret, jotka tarvitsevat eniten tukea, jäävät ilman turvaverkkoa,
  • on ristiriidassa koulutuksellisen tasa-arvon kanssa: oppilaan oma edistyminen ja motivaatio eivät näy todistuksessa, mikä on vastoin oppimisen tuen alkuperäistä tarkoitusta.

Lausuntokierroksen tilanne

Tähän mennessä annetut lausunnot näyttävät suurelta osin puoltavan hallituksen esitystä. Tämä tekee kriittisten äänten esille tuomisen entistä tärkeämmäksi. On tärkeää, että päättäjät kuulevat myös sen näkökulman, että uudistus voi johtaa oppilaiden eriarvoistumiseen ja kaventaa heidän jatko-opintopolkujaan.

Vielä ehdit lausua

Lausuntoja voi jättää 1.10. saakka. Jos haluat tuoda oman näkemyksesi esiin, voit osallistua lausuntokierrokseen osoitteessa:
Lausuntopalvelu.fi – Rajattu oppimäärä ja valintaperusteet

Minun näkemykseni on selvä: oppimisen tuen tulee aidosti tukea, ei rajoittaa. Nyt esitetty muutos uhkaa tehdä juuri päinvastoin. On meidän kaikkien vastuulla varmistaa, että nuorten koulutuspolut pysyvät avoimina ja tasa-arvoisina.

Alla lausuntoni kokonaisuudessaan:

Lausunto ehdotetusta muutoksesta ammatillisen koulutuksen valintaperusteisiin

Kiitän mahdollisuudesta lausua ehdotukseen liittyen. Nostan esiin muutamia keskeisiä huolia ja näkökulmia.

Rajattu oppimäärä ja arvosanan rajoittaminen

Ehdotuksen mukaan perusopetuksen päättötodistukseen merkitään rajatun oppimäärän mukaisesti opiskellusta aineesta aina arvosana 5*. Tämä tarkoittaa, että oppilas ei voi saada korkeampaa arvosanaa, vaikka hän saavuttaisi HOJKS:ssa määritellyt tavoitteensa erinomaisesti. Käytännössä tämä muutos kaventaa oppilaiden jatko-opintomahdollisuuksia huomattavasti. Jos päättötodistukseen jää useampia 5*-merkintöjä, heikentää se oppilaan mahdollisuuksia päästä toisen asteen koulutukseen. Alkuperäinen ajatus yksilöllistämisestä, eli että oppilas arvioidaan suhteessa omiin tavoitteisiinsa ja voi saada myös hyvän tai kiitettävän arvosanan, poistuu. Tämä on ongelmallista, sillä se muuttaa yksilöllistämisen/rajauksen luonteen tuesta rajoitteeksi.

Harkintaan perustuvan valinnan poistaminen

On lisäksi esitetty, että harkintaan perustuva valinta ei enää koskisi oppimisvaikeuksia. Tämä yhdessä rajatun oppimäärän arvosanarajoituksen kanssa luo kaksinkertaisen esteen niille oppilaille, joilla on oppimisvaikeuksia. He eivät voi osoittaa osaamistaan suhteessa omiin tavoitteisiinsa, eivätkä enää myöskään hyötyä harkinnanvaraisesta valinnasta, jonka tarkoitus on ollut turvata koulutuspolku heille, jotka sitä eniten tarvitsevat.

Koulutuksellinen tasa-arvo

Muutokset ovat ristiriidassa koulutuksellisen tasa-arvon periaatteen kanssa. On välttämätöntä, että myös ne oppilaat, jotka tarvitsevat rajattua oppimäärää, voivat jatkaa opintojaan toisella asteella. Muuten vaarana on, että oppimisen tuki ei enää tue, vaan kaventaa nuorten tulevaisuuden mahdollisuuksia. Ehdotukset Rajatun oppimäärän arvioinnin tulisi mahdollistaa osaamisen arviointi suhteessa yksilöllisiin tavoitteisiin siten, että myös arvosanat 6–10 olisivat saavutettavissa. Mikäli arvosana rajoitetaan 5*:een, tulee turvata erityisiä kompensaatiomekanismeja jatko-opintovalinnoissa, jotta oppilaat eivät jää yhteishaussa jälkeen.

Oppimisvaikeuksien poistaminen harkintaan perustuvan valinnan perusteista tulisi arvioida uudelleen, sillä muutos yhdessä rajatun oppimäärän kanssa lisää riskiä koulutuksellisesta syrjäytymisestä.

Yhteenvetona katson, että esitetyt muutokset heikentävät merkittävästi niiden oppilaiden asemaa, jotka tarvitsevat tukea. Jotta hallitusohjelman tavoite oppimisen tuen selkeyttämisestä ja jatkuvuuden vahvistamisesta toteutuisi, on tärkeää, että uudistus ei johda oppilaiden eriarvoistumiseen ja jatko-opintopolkujen kaventumiseen.