Ehdolla puoluevaltuustoon

Miksi minusta puoluevaltuuston jäsen? 

Puoluevaltuusto käyttää ylintä päätösvaltaa keskustassa puoluekokousten välillä ja tuo kentän ääntä päättäjien korviin. Se kokoontuu yleensä kahdesti vuodessa, syksyllä ja keväällä. Uudeltamaalta valitaan yhdeksän jäsentä ja yhdeksän varajäsentä puoluevaltuustoon.  

Keskustan puoluekokouksessa asetetaan uusi puoluevaltuusto seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. 

Uudeltamaalta valitaan puoluevaltuustoon yhdeksän puoluevaltuutetun ja yhdeksän varavaltuutetun ryhmä. Itse olen ehdolla tähän ryhmään.

Ehdolla olevan on kirjoitettava lyhyt esittely itsestä ja alla minun ”Miksi Lotta puoluevaltuustoon”-esittelyni:

Puoluevaltuuston jäsenehdokkaan henkilöesittely 

Kuka olen 

  • Olen 48-vuotias, viiden äiti, kolmen bonusäiti, yrittäjän puoliso, yhdistys- ja järjestötoimija sekä yhteisöpedagogian opiskelija. Taitava verkostoituja, toimissani arvostettu yhteistyökumppani ja mielipidevaikuttaja, joka haluaa katsoa eteenpäin, aina pyrkien yhteistyöhön. Avarakatseisuuteeni on vaikuttanut monella paikkakunnalla asuminen. Etsin poliittista kotiani hetken ja löysin sen keskustasta, mutta minulla on myös vankka näkemys, kuinka toimitaan muilla kentillä. 

Mihin uskon 

  • Uskon sinnikkyyteen ja siihen, että jokainen on yhtä arvokas ja kaikkia tulee kuulla. Tärkeää minulle on toimia asiat edellä, yhteistyössä ja toisia kunnioittaen. Uskon laajaan kansalaisvaikuttamistyöhön ja kannustamiseen.  

Miten olen vaikuttanut ja vaikutan nyt 

  • Otan aktiivisesti kantaa ja uskallan tuoda erilaisia näkökohtia ja muutostarpeita esille.  
  • Olen toista kautta kaupunginvaltuutettuna ja tänä aikana tehnyt 11 valtuustoaloitetta, joista viimeisimmät ovat:   
  • Perheneuvolan palveluiden riittävyyden kartoittamisesta (yhdessä sd:n valtuutetun kanssa),  
  • Vajaaravitsemuksen seulonnasta ja ravitsemushoidon sisällyttämisestä ikääntyneiden terveydenhuollon hoitopolkuun (tästä myös puoluekokousaloite) sekä  
  • vammaisvaikutusten arvioinnista.  
  • Olen toiminut kunnallisissa luottamustehtävissä vuodesta 2013 ja sinä aikana luottamus minuun yli puoluerajojen tekemäni työn ja yhteistyön ansiosta on kasvanut. 
  • Tällä hetkellä olen Lohjan kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen varajäsen ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston varavaltuutettu ja tulevaisuus- ja kehityslautakunnan jäsen. Toimin myös Lohjan kunnallisjärjestön puheenjohtajana. Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnassa sekä Lokova ry:ssä (Lohjan koulujen vanhemmat) toimin viime kauden aktiivisena kouluväkivallan ja –kiusaamisen vastustajana sekä lähikoulujen ja lastensuojelun palvelujen puolestapuhujana. Nostin kaupungissani esiin lastensuojelun ongelmat, vaikka tuota asiaa ei tuolloin haluttu kuulla sekä olen nostanut neurovähemmistöperheiden haasteita systemaattisesti esille. 
  • Olen säännönmukaisesti tukenut kuntalaisten aktivoitumista, nostanut osallistamisen tärkeyttä esiin, järjestänyt tapahtumia ja paneelikeskusteluja (puhujina mm. Hilkka Kemppi, Markus Lohi, Anu Vehviläinen, Riikka Slunga-Poutsalo, Päivi Kurikka (Kuntaliitto)). 
  • Olen tehnyt kaksi kansalaisaloitetta, joilla on tuhansia kannattaja-allekirjoituksia: toisen (kyläkoulut säilytettävä osana yhdenvertaista perusopetusta) aloitteen tein yhdessä sitoutumattoman kyläaktiivin kanssa ja toisen (takuueläkkeen parantamiseksi) aktiivisen kuntalaisen kanssa.  
  • Olen kyläasiamiehenä ja vapaaehtoistoimissani ollut vuosikymmenen ajan lähidemokratian ja osallisuuden kehittäjä, olen myös laatinut julkaisun lähidemokratiasta ja kuntalaisvaikuttamisesta. Olen aktiivinen alueen kehittäjä, yhtenäisyyden esiin nostaja, moninaisen asumisen puolestapuhuja ja pidän jatkuvasti yllä keskustelua lähipalveluiden kehittämisestä. Omalla asuinalueellani olen nostanut koululaisten turvallisuutta esiin ja tein sinnikkäästi töitä saadaksemme turvallisen koulutien. 
  • Kunnallisjärjestössä toimin myös viestintävastaavana ja vaalien aikana tuin ja koulutin jokaista ehdokastamme some-viestintäkampanjoissa. Ehdokkaiden välisen yhteistyön tukeminen ja yhteispelin tärkeys olivat keskeisiä teemojani. 

Mikä saa minut toimimaan  

Minut pitää toiminnassa vastuu. Vastuu lapsille, vastuu ikääntyneille ja heikommille. Koen kehittämisen tärkeänä ja olevani tärkeä osa kehitystä ja eteenpäin katsovaa vaikuttajaelintä. 

Koskettavin saavutukseni  

Olen vastaanottanut vuonna 2016 Tasavallan Presidentin myöntämän Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein ansiokkaasta kasvatustyöstäni ja sitä minulle esittivät yhteistyökumppanini, kuntalaiset ja kouluverkon vaikuttajaraadin jäsenet sinnikkäästä työstäni lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämisestä. 

Lisää liitteenä olevassa ansioluettelossa. 

Vaikutetaan tulevaisuuteemme – yhdessä! 

Lotta Paakkunainen 

Tw:@lottapaakku 

Paakkunainen Nummen ehdokas eduskuntavaaleihin 2023

Keskustan Nummen paikallisyhdistyksen vuosikokouksessa käytiin sääntömääräisten pykälien lisäksi vilkasta keskustelua kunnallisista teemoista, uuden kaupunginjohtajan valinnasta, koululaisten iltapäivätoiminnasta ja koulukyydeistä, tarkastuslautakunnasta ja hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista, kuten hyvinvointialuejohtajan valintaprosessista.  

Vuosikokous päätti myös esittää Lotta Paakkunaista ehdokkaaksi vuoden 2023 eduskuntavaaleihin. Lotta Paakkunainen on toiminut laajasti vapaaehtoistoimissa, alueen ja lähidemokratian kehittämisessä sekä eri kunnallisissa luottamustehtävissä vuodesta 2013. Tällä hetkellä hänen merkittävimmät luottamustehtävänsä on kaupunginvaltuuston jäsenyys, kaupunginhallituksen varajäsenyys sekä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston varajäsenyys ja kehittämis- ja tulevaisuuslautakunnan jäsenyys. Hän toimii myös Keskustan Lohjan kunnallisjärjestön puheenjohtajana.

Paakkunaisella on laaja työkokemustausta erilaisista aloista, terveydenhuollon ja kaupallisen sektorin sekä järjestömaailman saroilta. Toimiessaan kyläasiamiehenä Paakkunainen on toiminut kylien ja alueiden toimijoiden tukijana ja toimien kehittäjänä. Keskustan Nummen paikallisyhdistyksen mielestä juuri nyt olisi erityisen tärkeää saada eduskuntaan henkilö, jolla on vankka kokemus eri toimintasektoreista, asukkaiden osallistamisesta, aluekehittämisestä sekä hyvinvoinnin tukemisesta.

Lotta Paakkunainen on erinomainen verkostoituja, jolla on aitoa paloa vaikuttaa ja herkkä kuulemisen taito,  sanoo Keskustan Nummen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Päivi Alanne.  

Paakkunaisesta Lohja ja koko Uusimaa saa asiantuntevan, siltoja rakentavan ja osallistavan päätöksentekijän, jolla on sekä paikallistuntemusta että näkemystä koko Uudenmaan kehittämisestä. Paakkunainen on sinnikkäästi edistänyt alueen asioita, erityisesti hyvinvoinnin saralla.  

Ehdokasvalinnat vahvistaa Keskustan Uudenmaan piirin yleiskokous myöhemmin vuoden 2022 aikana.

Aluevaltuuston kokous 29.3.2022

Osallistuin toistamiseen Länsi-Uudenmaan aluevaltuuston kokoukseen varsinaisen valtuutetun ollessa estyneenä. Kokous pidettiin jälleen Espoossa, Dipolissa.

Olin hyvissä ajoin paikalla ja keskustelin vihreiden aluevaltuutetun Markus Myllyniemen kanssa. Hän oli tehnyt aloitteen seniorineuvolatoiminnasta. Allekirjoitin mielelläni aloitteen.

Pidimme ryhmäkokouksen ennen varsinaista kokousta ja hilpeyttä herätti ryhmähuoneen koko. Huoneen nimi oli puhelinkoppi ja koko oli kyllä sitä luokkaa.

Varsinaisessa kokouksessa esityslistalla olevat asiat eivät juuri keskustelua herättäneet, sillä päätettävänä oli rutiininomaisia ja lainmukaisia siirtoasioita. Saimme muutosjohtajalta ajankohtaisesityksen hyvinvointialueen valmisteluun.

Muutosjohtaja toi esille, että palvelujen turvallisen siirron keskeiset riskit ovat muutamat toteutuneet, kuten rahoitusta myönnetty liian vähän (Vuoden -22 valmistelurahoituksessa edelleen vajetta 38,5 miljoonaa euroa), ICT-järjestelmähankkeet eivät toteudu aikataulussa sekä liian monet samaan aikaan tapahtuvat muutokset aiheuttavat ennakoimattomia ja kertautuvia häiriöitä.

Kokouksia tullaan pitämään tulevassa sekä lähi- että etäkokouksina ja esimerkiksi seuraavat kokoukset tulevat olemaan Kirkkonummella ja Hangossa. Mielestäni on tärkeää, että valtuusto jalkautuu ja näkee muutakin kuin omat seudut, koko Länsi-Uudenmaan laajuuden ja erityisyyden.

Kokouskäytännöistä valtuustoaloitteiden esittelemättömyyttä pidän erikoisena ja vähän hämmentävänä sitä. Käsitellessä luonnollisesti niistä keskustellaan, mutta niitä jätettäessä niistä ei ole mitään tietoa kenelläkään, sillä aloitteita ei lähetetä kenellekään etukäteen, niitä ei lueta kokouksessa, edes otsikkotasolla. Aloitteet kiertävät salissa kokouksen ollessa käynnissä, eivätkä näin ollen kaikki valtuutetut edes näe aloitteita. Aloitteet pitäisi pystyä lukemaan ja kokouksen ollessa käynnissä itse haluaisin keskittyä kokoukseen. Tässä kokouksessa oli jätetty viisi aloitetta, joista näin kaksi ja toisen näin siksi, että olin etuajassa kokouspaikalla.

Omassa ryhmässä meillä oli puhetta myös siitä, onko tarpeellista heti tässä alussa jättää aloitteita, sillä alueen rakentamisessa on suuri työ ja asioista vastaavia virkamiehiä ei välttämättä vielä edes ole.

Seuraava kokous on huhtikuussa ja sen kokouksen esityslista on todennäköisesti pidempi.

Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtajan näkemys ensi kokouksesta – kuule

Sain haastateltavakseni keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtajan Eerikki Viljasen.

Hyvinvointialueiden aluevaltuustot ovat nyt maaliskuun alussa aloitelleet kauttaan ja niin aloitti myös Länsi-Uudenmaan aluevaltuustokin ja kysyin Eerikiltä perinteisen urheilutoimittajan peruskysymyksen: miltä nyt tuntuu?

Kuule Eerikin haastattelu:

Ensimmäinen aluevaltuustokokous

Eilen oli ensimmäinen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuustokokous. Ensimmäisenä varavaltuutettuna sain hälytyksen erään varsinaisen valtuutettumme sairastuttua.

Mielestäni ensimmäisen varavaltuutetun tehtävä on olla valmiina, jos kutsu kävisi. Tarkoittaen siis, että kalenterissa on aina kokoukset merkittynä ja esityslistaan ja materiaaliin tutustuttu ja valtuustoryhmän keskusteluihin osallistuttu. Ryhmän sihteerinä keskusteluihin osallistuminen on luonnollisesti jatkuvaa. Meidän ryhmällämme on erittäin hyvä ryhmähenki ja käymme paljon keskusteluja kokousten välilläkin. Ensimmäiseen valtuustokokousta edeltävään ryhmäkokoukseenkin pystyi osallistumaan lähes jokainen ryhmään kuuluva.

Kokous pidettiin Dipolissa ja puitteet olivatkin tilanteen historiallisuuteen sopivat.

Pitää kyllä sanoa, että Lohja voitti tarjoilut 6-0

Varsinainen valtuustokokous sujui hyvin, toisaalta ihmettelin kokouksen levottomuutta. Moni nousi paikaltaan esimerkiksi vastatakseen puheluun, tai haetaan kahvia/vesipulloa kesken toisten puheenvuorojen. Varmasti on ollut hyviä syitä.

Ensimmäisessä kokouksessa käsiteltiin hallintosääntöä, jonka aikana käytettiinkin eniten puheenvuoroja. Muutamia muutoksia tehtiin, mutta pääsääntöisesti yksimielisesti hyväksyttiin hallintosäännön ensimmäinen luonnos. Hallintosääntöön palataan vielä kesäkuussa ja marraskuussa, jolloin tarkastellaan vielä mm. toimielinten toimivaltaa.

Hallintosäännöstä käytiin yksi äänestys ja se koski ryhmärahaa. Ryhmäraha oli jo puolueiden välillä neuvoteltu syksyllä ja siitä oli käyty jo silloin kovia keskusteluja. Sitä ei ole tarkoitettu esim. vaalirahoitukseen, vaan ryhmien hyvinvointialuetyöhön ja sen työn tukemiseen ja kehittämiseen. Ryhmärahan käyttöä toivottavasti tullaan valvomaan tarkkaan.

Päätös tehtiin myös hyvinvointijohtajan viran perustamisesta, johon hallitus paneutuukin nyt ensimmäisenä. Aikataulu on tiukka, kesäkuun valtuustokokouksessa olisi tarkoitus valita henkilö tähän tehtävään.

Toimielinpaikoista oli käyty jo neuvottelut ja paikkajaot päätettiinkin nyt yksimielisesti. Minä sain merkittävän lautakuntapaikan tulevaisuus- ja kehittämislautakunnassa. Tälle lautakunnalle kuuluu mm. terveyden ja hyvinvoinnin edistämistehtävät.

Kuvassa Lotta Paakkunainen, Eerikki Viljanen ja Marjut Frantsi-Lankia

Kirjoittajavieras-kolumni Länsi-Uusimaassa 26.2.2022: Psykiatrinen hoito ei ole lainvaatimassa minimitasossa

Kirjoitin tällä kertaa Länsi-Uusimaan Kirjoittajavieras-kolumnissani psykiatrisesta hoidosta ja hoitotakuusta.

Nuoria on psykiatrisessa jonossa enemmän kuin koskaan. Nuorisopsykiatrian poliklinikoiden viesti on karu: potilaita on paljon, ja määrä vain kasvaa. Osa suurista sairaanhoitopiireistä sanoo koronapandemian lisänneen nuorten masennus- ja ahdistuneisuusoireilua entisestään. (yle: https://yle.fi/uutiset/3-11899434)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuonna 2013 julkaiseman tutkimuksen mukaan noin joka viides nuori kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä ja tällä hetkellä noin joka kymmenes uusimaalainen nuori on nuorisopsykiatrian potilaana.

Olen tehnyt valtuustoaloitteet erityislasten palvelujen parantamiseksi (19.5.2021) https://lottapaakkunainen.com/2021/05/20/valtuustoaloite-erityislasten-palvelujen-parantamiseksi-19-5-2021/ sekä jokaiselle Lohjan koulualueelle palkataan psykiatrian sairaanhoitaja osaksi kouluterveydenhuoltoa (11.12.2019) https://lottapaakkunainen.com/2019/12/11/valtuustoaloite-jokaiselle-lohjan-koulualueelle-palkataan-psykiatrian-sairaanhoitaja-osaksi-kouluterveydenhuoltoa/ mm. yllämainituista syistä. Lapsemme ja nuoremme tarvitsevat ennaltaehkäisevää tukea ja oireiden tunnistamista.

Kirjoittajavieras-kolumnini:

Psykiatrinen hoito ei ole lainvaatimassa minimitasossa 

Hoitotakuu tarkoittaa, että potilaalle on taattu oikeus päästä kiireettömään hoitoon laissa annetun määräajan kuluessa. Psykiatrinen hoito kuuluu hoitotakuun piirin. Hoitotakuu ei koske potilaan akuuttia vaivaa, sillä kiireellistä hoitoa tulee saada välittömästi. Psykiatrisessa hoidossa potilas saa kiireellistä hoitoa käytännössä vain psykoosin ja itsemurhavaaran perusteella.   

Hoitotakuun mukaan lähetteestä kolmessa viikossa tulisi saada aika erikoissairaanhoitoon. Psykiatrisen hoidon tapauksessa tämä voi kestää aikuisilla vuoden ja jos hoidon tarpeen arviointi edellyttää erikoislääkärin arvioita tai tutkimuksia, on ne lain mukaan tehtävä kolmessa kuukaudessa lähetteen saapumisesta. Erikoissairaanhoito tulee aloittaa kuudessa kuukaudessa hoidon tarpeen arvioinnista. Psykiatrista hoitoa kaipaavan on siis yleensä odotettava kuukausia ennen varsinaisen hoidon aloittamista. 

Nuorten psykiatrinen hoito on pahoin ruuhkautunut, hoitoon tai tutkimuksiin pääsyä voi joutua odottamaan kuukausia. Yhdeksi keinoksi nuorten kasvavaan mielenterveyshätään on pohdittu lyhytterapiaa. Koulujen opiskeluhuollon antama lyhytterapia voi lievittää nuorten masennusta. Tämä ilmeni HUS:n, Espoon kaupungin ja THL:n yhteisessä tutkimuksessa (2015). Kokeilu tuotti hyviä tuloksia lievän ja keskivaikean masennuksen hoidossa. Tutkimuksesta on jo tovi ja asia on edelleen puhumisen tasolla.  

Johtopäätökseni tänään on, että maailma on tehty terveille ja vahvoille, kriisittömille ja ikuisesti eläville. Lapsi/nuori: Älä siis traumaudu esim. koulukiusaamisesta, älä sairastu psyykkisesti ja herranen aika, jos sattuu olemaan perintötekijät sillä tavalla vinossa, että oireilusi johtuukin neuropsykiatrisesta haasteesta, niin älä. Voi olla onnesta kiinni, tunnistetaanko neuropsykiatrinen oireilusi ajoissa saadaksesi diagnoosia ja oikea-aikaista apua ja kuntoutusta, joka auttaisi sinua ja läheisiäsi ymmärtämään. Lastensuojelusta voit saada apua, joka sekään ei ole oikea taho, sillä heilläkään ei ole keinoja auttaa, paitsi sijoittamalla lapsi/nuori laitokseen. 

Maaliskuussa on ensimmäiset aluevaltuustojen kokoukset.  Saatetaan psykiatrinen hoito Suomessa edes lain vaatimalle minimitasolle. Nähdään lapset ja nuoret. Nähdään hätä! Nähdään mielenterveys- ja päihdesairaat sairaina, jotka tarvitsevat apua, mieluiten nopeasti. Nähdään kokonaisuus. Ei tehdä heillä politiikkaa, varsinkaan talouspolitiikkaa. 

Kirjoittaja on äiti Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston varavaltuutettu