Kategoria-arkisto:Lapsi- ja perhetyö

Nykyinen hallitus ajattelee kuin 1800-luvun keisari, paluu huutolaisajatteluun

Nykyhallitus perustelee leikkauksiaan taloudella, tehokkuudella ja vastuullisuudella. Kokoomus, perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja RKP puhuvat välttämättömistä sopeutuksista, ikään kuin vaihtoehtoja ei olisi. Samoja sanoja on kuitenkin kuultu ennenkin, 1800-luvulla.

Vuonna 1817 Venäjän keisarilta tuli käskykirje, jonka mukaan kerjuulla kulkeneet lapset tuli ensisijaisesti sijoittaa perhehoitoon. Päätös kuulosti inhimilliseltä. Todellisuudessa se johti huutolaisjärjestelmän laajenemiseen.

Lapset huutokaupattiin sille, joka suostui ottamaan heidät hoitoon halvimmalla.

Kyse ei ollut vain lapsista. Samalla logiikalla huutolaisiksi myytiin vanhuksia, sairaita ja vammaisia ihmisiä. Laitoshoitoa ei juuri ollut, eikä hoivan laatua valvottu. Ratkaisevaa oli hinta. Se, joka vaati vähiten, sai ihmisen hoidettavakseen.

Huutolaiset, olivat he lapsia tai vanhuksia, joutuivat raatamaan raskaita talon töitä. Heitä kohdeltiin usein julmasti. He olivat kustannuserä, ei ihmisiä. Onnekkaat lapset saivat koulutusta töidensän ohella välittävissä perheissä.

Vuonna 1849 keisarilta tuli uusi kirje: kuntien tuli pienentää vaivaishoidon kuluja. Seuraukset olivat ennakoitavat. Huutolaisuus lisääntyi ja oli vilkkaimmillaan 1870–1880-luvuilla. Säästettiin ja inhimillinen hinta maksettiin kaikkein heikoimpien elämässä.

Historia ei toista itseään täsmälleen samanlaisena. Mutta ajattelu toistaa.

Nykyinen hallitus tekee samaa politiikkaa uudella kielellä. Lastensuojelusta leikataan ennaltaehkäiseviä tukia. Vanhustenhoidossa mitoituksia väljennetään ja vastuu siirretään omaisille. Vammaispalveluissa ihmiset joutuvat taistelemaan välttämättömästä avusta. Palveluja kilpailutetaan hinnalla, ei laadulla.

Se, joka vaatii vähiten palvelujen ylläpidosta, voittaa. Laadusta viis.

Tämä hallitus vähät välittää ikäihmisistäsi, vähävaraisista, lapsista, nuorista, avuntarvitsijoista ja heikoimmista. Kokoomus, perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja RKP ovat tehneet tietoisia poliittisia valintoja, joissa talous asetetaan ihmisen edelle. Nämäkin ns. talous ensin päätökset ovat olleet vähintäänkin huonoja ja talouttamme heikentäviä.

Kyse ei ole tietämättömyydestä. Kyse ei ole pakosta. Kyse on arvovalinnoista.

Me olemme yhteiskuntana jo kerran nähneet, mihin tällainen säästölogiikka johtaa. Silloin sitä kutsuttiin vaivaishoidoksi ja huutolaisuudeksi. Nyt sitä kutsutaan sopeutukseksi ja vastuulliseksi talouspolitiikaksi.

Kysymys kuuluu: kuinka monta askelta taaksepäin olemme valmiita ottamaan ennen kuin myönnämme, että kyse ei ole taloudesta, vaan siitä, kenen elämä on suojelemisen arvoinen?

Huutolaisten perintö

Alaikäisten vankien määrä on 2,5-kertaistunut ja rikosten uhrit jäävät jonoon

Tänään 15.1.2026 on kerrottu, että alaikäisten vankien määrä on 2,5-kertaistunut vuodesta 2023. Tämä ei ole sattumaa, eikä yksittäinen ilmiö. Tämä kertoo järjestelmästä, joka puuttuu liian myöhään ja maksaa siitä inhimillisesti ja taloudellisesti kalliin hinnan.

Samaan aikaan alaikäisten tekemiä rikoksia tutkivat yksiköt ovat ruuhkautuneet. Tutkintoja joudutaan priorisoimaan, koska resursseja ei ole riittävästi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikkia rikoksia ei ehditä tutkia ajoissa.

Jonon hännille jäävät myös alaikäisiin kohdistuneet pahoinpitelyt ja seksuaaliväkivaltarikokset. Käytännössä siis rikokset, joiden uhreina ovat useimmiten tytöt ja nuoret naiset.

Mitä viestiä tämä lähettää?

  • Rikoksen uhrille: sinun kokemuksesi voi odottaa
  • Tekijälle: seuraukset eivät ole kiireellisiä
  • Yhteiskunnalle: kaikki rikokset eivät ole yhtä vakavia

Ja kaikkein rajuin, ääneen sanomaton viesti:
tyttöihin kohdistuvat rikokset ovat vähäpätöisempiä.
tyttöjä saa rikkoa.

Tätä viestiä emme voi hyväksyä.

Alaikäinen vanki on aina merkki siitä, että useampi turvaverkko on pettänyt: perheen tuki, koulu, mielenterveys- ja päihdepalvelut, nuorisotyö ja erityisesti lastensuojelun ennaltaehkäisevät avohuollon palvelut.

Kun apua ei anneta ajoissa, ongelmat kasaantuvat.
Kun avohuollosta säästetään, säästö ei poista tarvetta, vaan se siirtää sen poliisille, syyttäjälle ja vankilalle.

Säästämme 100 euroa ennaltaehkäisevästä tuesta ja maksamme myöhemmin 100 000 euroa sijaishuollosta, rikosprosesseista ja vankeudesta. Samalla ruuhkautamme järjestelmän niin, että edes vakavimpien rikosten uhrit eivät saa oikeutta ajoissa.

Tämä ei ole vain lastensuojelukysymys.
Tämä on oikeusturvakysymys, tasa-arvokysymys ja turvallisuuskysymys.

Kun ennaltaehkäiseviä palveluja ajetaan alas:

  • tukihenkilöt jäävät ilman palkkaa
  • yrittäjät ilman tuloa
  • alueellinen elinvoima heikkenee
  • työttömyys kasvaa

Ja samalla rikosten määrä kasvaa, tutkinnat ruuhkautuvat ja oikeus viivästyy.

Me tiedämme, että toisin voi tehdä.
Kun nuori saa ajoissa pitkäjänteistä tukea, rikoskierre katkeaa. Kun perhe saa apua, kriisit eivät eskaloidu. Kun ennaltaehkäisy toimii, poliisi ja oikeusjärjestelmä voivat keskittyä niihin tapauksiin, joissa niitä todella tarvitaan.

Vankila ei ole lapselle palvelu.
Ja jonon perälle jäävä seksuaalirikos ei ole oikeusvaltio.

Jos hyväksymme tämän kehityksen, hyväksymme myös sen viestin, jonka se välittää.


Minä en hyväksy.

Säästöt lastensuojelun avohuollosta kostautuvat ja 100 euron ”säästö” on 100 000 euron lasku

Hyvinvointialueilla tehdään päätöksiä, joissa lastensuojelun avohuollon palveluja lakkautetaan tai sopimuksia päätetään säästösyihin vedoten. Samaan aikaan perheet ja nuoret tarvitsevat apua enemmän kuin koskaan. Tämä yhtälö on mahdoton ja se tulee yhteiskunnalle kalliiksi.

Tilastoharha hämärtää todellisuuden

Hyvinvointialueiden aluehallituksille perustellaan lastensuojeluilmoitusten kasvua sillä, että samoista lapsista tehdään useita ilmoituksia. Tämä selitys hyväksytään usein sellaisenaan, ilman kriittisiä kysymyksiä.

Tosiasia on kuitenkin tämä: jos samasta lapsesta tehdään useita ilmoituksia, kyse ei ole tilastoharhasta, vaan huutavasta hätähuudosta. Se on merkki siitä, että lapsi ei saa tarvitsemaansa apua. Kun avohuollon tukipalveluja ajetaan alas, avun tarve ei katoa, vaan se siirtyy kriisipalveluihin, hätänumeroihin ja lopulta kalliiseen sijaishuoltoon.

Mitä 100 euron säästö tarkoittaa käytännössä?

Kun puhumme ”leikkauksista”, puhumme usein vain numeroista budjetissa. Mutta mitä tarkoittaa käytännössä, kun avohuollosta säästetään esimerkiksi 100 euroa?

  • Nuori jää yksin: Yksi ammatillisen tukihenkilön tapaaminen jää väliin. Se voi olla juuri se kohtaaminen, jossa nuori olisi tullut kuulluksi ennen tilanteen kärjistymistä.
  • Luottamus katkeaa: Lastensuojelu perustuu luottamukseen. Kun palvelu katkeaa seinään, pitkään rakennettu suhde murenee.
  • Paikallinen elinvoima heikkenee: Tukihenkilö jää ilman palkkaa ja yrittäjä ilman tuloa. Työntekijän palkkaraha ei päädy paikalliseen elinkeinoelämään ja pahimmillaan osaaminen katoaa alueelta kokonaan yritysten lopettaessa.

100 € nyt vai 100 000 € myöhemmin?

On absurdia, että samaan aikaan kun ennaltaehkäisystä säästetään, hyvinvointialueet kilpailuttavat lisää sijaishuoltoyksiköitä ja sijoituslaitoksia. Järeät keinot maksavat moninkertaisesti:

ToimenpideKustannus (arvio)
Yksi ammatillinen tukikäyntin. 100 €
Yksi vuorokausi sijaishuollossa200–500 €
Yksi kuukausi sijoituksessa6 000 – 15 000 €
Yksi vuosi sijoituksessayli 100 000 €

Jos nuori ajautuu ilman tukea rikoskierteeseen, hyväksikäytetyksi tai pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle, kokonaiskustannukset nousevat satoihin tuhansiin, puhumattakaan inhimillisestä kärsimyksestä.

Onnistuminen on mahdollista, jos siihen panostetaan

Meillä on lukemattomia esimerkkejä toisenlaisesta polusta. Eräskin koulusta syrjäytynyt ja rikoksia tehnyt nuori sai vuoden ajan tiivistä ammatillista tukihenkilötyötä. Tänään hän opiskelee ja käy töissä.

Tämä vuoden tuki maksoi vain murto-osan siitä, mitä yksikin vuosi sijaishuollossa olisi maksanut. Samalla se työllisti ammattilaisen ja piti paikallisen yrityksen pystyssä. Tämä ei ole poikkeus, vaan juuri sitä vaikuttavaa ennaltaehkäisyä, josta nyt leikataan.

Arvovalinta, jota emme voi väistää

Ennaltaehkäisy ei ole pelkkä kulu, vaan se on investointi, joka maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin. Kyse on siitä, uskallammeko katsoa seuraavaa talousarviovuotta pidemmälle.

Haluammeko säästää 100 euroa tänään, vai maksaa 100 000 euroa myöhemmin? Tämä on se valinta, jota hyvinvointialueilla tehdään joka päivä. Meillä ei ole varaa valita väärin.

VUOSIKERTOMUKSENI 2025 POLITIIKKAA KENTÄLTÄ KASVANEENA

Vuosi 2025 poliitikkona

Vuosi 2025 on ollut poliittisesti intensiivinen ja samalla äärimmäisen opettavainen. Tätä vuotta leimaavat kentän kuuleminen, konkreettiset havainnot ja perheiden arjen realiteetit, kaikki ne asiat, joiden takia politiikan täytyy olla tekemisen ja kuulemisen politiikkaa.

Olen kirjoittanut tämän vuoden aikana blogiini monista teemoista, joita kohtaan arjessa ja päätöksenteossa: lasten ja nuorten hyvinvointi, omaishoito, yksilölliset palvelut, ennaltaehkäisy ja ravitsemuksen merkitys hoitoketjuissa.

Kentältä päätöksentekoon

Yksi tärkeimmistä kokemuksista tänäkin vuonna on ollut se, kuinka paljon suora yhteys kenttään ja sen ihmisiin, ammattilaisiin ja perheisiin vahvistaa päätöksentekoa. Aluevaltuustoryhmänä olemme jatkaneet viime kaudella aloittamaamme tapaa ja vierailleet monissa toimipisteissä alueellamme kuullaksemme suoraan, mistä päätämme ja miten päätökset näkyvät ihmisten arjessa. Tämä on auttanut ymmärtämään, miksi palveluiden toimivuus ja saavutettavuus on tärkeää jokaiselle asukkaalle ja miksi päätöksiä ei voi tehdä pelkän hallinnon tai tilastojen varassa.

Lasten ja nuorten hyvinvointi

Lasten ja nuorten hyvinvointi on ollut yksi kirjoitusteni keskeisistä teemoista. Olen erityisesti nostanut esiin sen, miten tärkeää on panostaa ennaltaehkäisevään työhön, varhaiseen tukeen ja palveluiden oikea-aikaisuuteen Lotta Paakkunainen.

Olen myös korostanut sitä, ettei lastensuojelun toimintaa voi jättää hallinnolliseksi prosessiksi ilman selkeää analyysiä ja ymmärrystä siitä, mitä palvelujen muutokset merkitsevät perheiden arjessa.

Omaishoito ja jatkuva tuki

Omaishoito on saanut tänä vuonna enemmän huomiota sekä valtuustossa että blogissa. Olen vaatinut, että omaishoitajien asema ja palvelujen kehittäminen otetaan vakavasti huomioon ja että palveluiden kattavuus ja vaikutus arvioidaan aidosti, ei vain muodollisesti Lotta Paakkunainen.

Olen myös tuonut esiin sen, miten erityisen tuen lasten lomahoitojen kehittäminen on olennainen osa monen perheen arkea, ja miksi turvallinen ja ennakoitava palvelu on tärkeä tuki vanhemmille ja lapsille.

Vajaaravitsemus ja ennaltaehkäisy

Olen kirjoittanut siitä, miten vajaaravitsemuksen tunnistaminen ja hoito tulisi saada osaksi ainakin ikääntyneiden hoitoketjuja ja miksi se on paitsi inhimillinen myös taloudellinen prioriteetti. Hyvinvointialueilla on mahdollisuus ja vastuu varmistaa, että ravitsemuksen arviointi ja hoito tehdään yhdenmukaisesti ja kattavasti Lotta Paakkunainen.

Luopuminen ja jatkuvuus

Vuoteen 2025 liittyy myös henkilökohtaisesti merkittävä päätös:
luovuin kuntapolitiikasta oltuani mukana erilaisissa luottamustehtävissä vuodesta 2013 alkaen.

Päätös ei ollut minulle helppo. Kuntapolitiikka on ollut vuosien ajan paikka, jossa olen saanut vaikuttaa konkreettisesti, oppia päätöksenteosta ja kasvaa ihmisenä. Se on ollut myös yhteisö, vastuu ja luottamus, jota en ole ottanut kevyesti.

Uskon kuitenkin, että sekä ihmisissä että politiikassa kehitys vaatii liikettä.
Vaihtuvuutta, uusia näkökulmia ja sitä, ettei kukaan jää paikoilleen vain tottumuksesta.

Luopuminen ei tarkoita vetäytymistä yhteiskunnallisesta vastuusta. Päinvastoin. Se on ollut tietoinen valinta antaa tilaa ja samalla jatkaa vaikuttamista niillä tavoilla, joissa koen voivani olla hyödyksi juuri nyt.

Katse eteenpäin

Vuosi 2025 on vahvistanut käsitystäni siitä, miksi olen mukana politiikassa: rakentamassa yhteiskuntaa, jossa jokainen lapsi, nuori ja perhe voi kokea tulevaisuuden mahdollisuutena. Ennaltaehkäisevä työ, kentän kuuleminen ja inhimillinen arjen ymmärrys eivät ole vain termejä, vaan ne ovat tapoja, joilla teemme politiikasta merkityksellistä.

Sain luottamuksen jatkaa aluevaltuustossa ja kiitän siitä. Ollaan yhteydessä edelleenkin. Hyvää uutta vuotta sinulle.

Leikkaukset tuettuihin perhelomiin ja nuorten asumiseen kertovat karua kieltään päätöksenteon arvopohjasta

Kun perheiden ja nuorten tukiverkkoja puretaan, puramme samalla oman tulevaisuutemme

Hallituksen suunnittelemat leikkaukset tuettuihin perhelomiin ja nuorten tuettuun asumiseen eivät ole irrallisia yksittäisiä päätöksiä. Ne heijastavat laajempaa arvopohjaa ja ymmärrystä, tai ymmärtämättömyyttä siitä, miten suomalaiset perheet elävät, miten nuoret kiinnittyvät yhteiskuntaan ja miten hyvinvointia oikeasti rakennetaan.

1. Tuetut perhelomat eivät ole etuoikeus, vaan ne ovat korjaava ja ennaltaehkäisevä tukitoimi

Tuetut perhelomat on suunnattu perheille, jotka elävät kuormittavissa elämäntilanteissa: taloudellisesti tiukilla, sairauksien keskellä, arjen kriisien runtelemana tai monin tavoin jaksamisen äärirajoilla.
Monelle lapselle nämä lomat ovat:

  • vuoden ainoa yhteinen lepohetki
  • mahdollisuus nähdä vanhemmat ilman jatkuvaa stressiä
  • hetki, jolloin arjen huolten paino väliaikaisesti hellittää
  • kokemus, joka vahvistaa perheen yhteenkuuluvuutta

Ne ovat siis ennen kaikkea lapsiin kohdistuva tuki.

Kun tästä leikataan, viesti on pysäyttävä:
jos olet köyhä, et ansaitse lomaa perheesi kanssa.

Tämä ajattelutapa sivuuttaa täysin sen, mitä hyvinvointi on. Se ei ole pelkkää kustannusten karsimista; se on investointia turvallisiin lapsuuksiin, toimiviin perheisiin ja tulevaisuuden hyvinvointiin.

Ennaltaehkäisy maksaa vähemmän kuin korjaavat toimet

Kaikki hyvinvointialueet ja yleensä poliittiset päättäjät tietävät, ainakin pitäisi tietää, että ennaltaehkäisy on moninkertaisesti halvempaa kuin kriisiytyneiden perhetilanteiden korjaaminen:

  • vanhempien uupuminen
  • lasten oireilu
  • lastensuojelun kasvu
  • mielenterveyspalvelujen tarve

Kun perhe saa hengähdystauon ajoissa, moni ongelma ei ehdi kasvaa kriisiksi.

2. Leikkaus nuorten tuettuun asumiseen: lyhytnäköistä, kallista ja vastoin kaikkea tutkimustietoa

Nuorten tuettu asuminen ei ole “ylimääräistä tukea”, vaan monelle nuorelle silta itsenäiseen elämään.
Tuen kautta nuori:

  • saa ensimmäisen turvallisen kodin
  • oppii arjen taitoja
  • selviää opinnoista tai työelämään kiinnittymisestä
  • pystyy rakentamaan omannäköistä tulevaisuutta

Kun tätä tukea heikennetään, seuraukset ovat usein vakavat:

  • lisää syrjäytymistä
  • enemmän asunnottomuutta
  • mielenterveysongelmien kärjistymistä
  • vaikeuksia opiskella tai työllistyä
  • pahimmillaan pitkäaikainen tuen tarve aikuisuudessa

Kaikki tämä on taloudellisesti moninkertaisesti kalliimpaa kuin se tuki, jota nyt ollaan purkamassa.

Politiikka, joka katsoo vain tätä päivää

Kun päätöksiä tehdään vain sen perusteella, mitä ne maksavat ensi vuonna, ei huomata, mitä ne maksavat viiden tai kymmenen vuoden kuluttua.
Hyvinvointitalous toimii juuri päinvastoin: sijoitetaan nuorten ja perheiden tukeen nyt, jotta tulevaisuudessa ongelmat ja kustannukset eivät kasva.

3. “Kuka meidät hoitaa?” on irvokas kysymys, jos emme huolehdi nuorista nyt

Suomessa kannetaan suurta huolta ikääntyvien määrästä ja työvoiman puutteesta.
Silti samaan aikaan tehdään päätöksiä, jotka:

  • heikentävät nuorten mahdollisuuksia pärjätä
  • kaventavat heidän hyvinvointiaan
  • vaikeuttavat kiinnittymistä opintoihin ja työelämään
  • vähentävät luottamusta yhteiskuntaan

On ristiriitaista pohtia tulevia hoivahaasteita, jos samaan aikaan rakennetaan politiikkaa, joka käytännössä sanoo nuorille: selviydy itse, me emme tue sinua.

4. Leikkaukset kohdistuvat samoihin ryhmiin, joita retoriikassa luvattiin auttaa

On huomionarvoista, että sekä perhelomia että tuettua asumista tarvitsevat usein juuri ne ihmiset, jotka tämän hallituksen vaalipuheissa mainittiin:

  • pienituloiset perheet
  • yksinhuoltajat
  • erityistä tukea tarvitsevat lapset
  • nuoret, joilla ei ole vahvaa tukiverkkoa
  • perheet, joilla arki on jatkuvaa selviytymistä

Leikkauslistat ovat kertomus siitä, että poliittiset lupaukset ja käytännön päätökset eivät kulje käsi kädessä.

5. Tällaisten palveluiden purkaminen ei rakenna säästöjä vaan ongelmia

On olemassa päätöksiä, jotka voivat olla kipeitä mutta välttämättömiä.
Sitten on päätöksiä, jotka ovat:

  • lyhytnäköisiä
  • heikosti valmisteltuja
  • yhteiskunnallisesti vahingollisia
  • kustannuksia lisääviä

Perhelomiin ja nuorten asumiseen kohdistuvat leikkaukset kuuluvat valitettavasti näihin kaikkiin kategorioihin.

Nämä ovat pieniä menoja isossa budjetissa, mutta niiden vaikutukset ovat yhteiskunnallisesti suhteettoman suuria.
Ne koskettavat heikoimmassa asemassa olevia ja juuri heissä pienetkin leikkaukset tuntuvat kaikkein eniten.

6. Lopuksi: yhteiskunta määritellään sen mukaan, miten kohtelemme heikoimmassa asemassa olevia

Perhelomien ja nuorten tuetun asumisen leikkaaminen ei ole vain talouskysymys.


Se on arvovalinta.

Se kertoo, minkälaista yhteiskuntaa haluamme rakentaa:
sellaisen, jossa vain vahvimmat pärjäävät, vai sellaisen, jossa jokaisella on mahdollisuus hyvään elämään taustastaan riippumatta.

Meidän pitäisi vahvistaa perheiden ja nuorten tukirakenteita, ei purkaa niitä. Koska kun autamme kaikkein haavoittuvimpia, rakennamme samalla vakaampaa, turvallisempaa ja inhimillisempää yhteiskuntaa kaikille.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011683355.html?fbclid=IwY2xjawOnallleHRuA2FlbQIxMQBzcnRjBmFwcF9pZBAyMjIwMzkxNzg4MjAwODkyAAEeQkiiRAS-l94zyonDCGwwoZMAsJvqCIYMe9F527TktnHuB2zf95vtX8W1hOc_aem_CMyvALA4DvxKy4D-wG0K8g

Aluevaltuustoaloite: Palautuneet järjestöavustukset takaisin järjestöjen hyväksi

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella järjestöt tekevät valtavan arvokasta työtä. Ne tukevat asukkaiden hyvinvointia, ennaltaehkäisevät ongelmia ja tarjoavat yhteisöllisyyttä, tukea ja osallistumismahdollisuuksia ja usein siellä, minne julkinen palvelu ei yllä. Juuri siksi hyvinvointialueen yhteistyö järjestöjen kanssa ei ole vain hyvää hallintoa vaan myös lakisääteinen velvollisuus. Järjestämislain 7 § velvoittaa hyvinvointialueita tekemään yhteistyötä yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa ja tukemaan niiden toimintaedellytyksiä.

Tästä näkökulmasta on ongelmallista, että järjestöavustuksista palautuneet varat eivät nykyisin palaudu järjestöjen toimintaan, vaan siirtyvät hyvinvointialueen yleiseen talouteen. Näin käy esimerkiksi silloin, kun hanke ei toteudu kokonaan, kustannukset jäävät ennakoitua pienemmiksi tai järjestö palauttaa käyttämättä jääneen osuuden tilikauden päätyttyä.

Vaikka palautuvat summat ovat usein pieniä, niiden vaikutus voi olla järjestöille suuri. Ne voivat mahdollistaa esimerkiksi:

  • kohtaamispaikan aukioloaikojen jatkamisen,
  • vapaaehtoistoiminnan laajentamisen,
  • tai uuden matalan kynnyksen toiminnan käynnistämisen.

Samaan aikaan ruohonjuuritason toimijoiden tarve kasvaa, eikä hyvinvointialueen budjetti ole kasvamassa. Siksi on tärkeää varmistaa, että kaikki järjestötoimintaan budjetoidut eurot päätyvät siihen tarkoitukseen, johon ne on alun perin osoitettu.

Aloitteemme ydin: järkevä ja oikeudenmukainen toimintamalli

Jätin 9.12.2025 aluevaltuustossa aluevaltuustoryhmämme puolesta aloitteen, jossa esitetään, että hyvinvointialueelle luodaan selkeä toimintamalli palautuneiden järjestöavustusvarojen hyödyntämiseen. Käytännössä tämä tarkoittaisi:

  • palautuneiden varojen kirjaamista ja seurantaa erillisenä kokonaisuutena
  • niiden ohjaamista seuraavan vuoden avustuskierrokseen
  • järjestöjen toimintaedellytysten vahvistamista ilman lisäkustannuksia hyvinvointialueelle.

Tämä olisi yksinkertainen, kustannustehokas ja läpinäkyvä tapa toteuttaa järjestämislain 7 §:n henkeä ja kirjainta: tukea järjestöjen toimintamahdollisuuksia ja vahvistaa yhteistyötä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi.

Miksi tämä on tärkeää?

Koska jokainen euro, joka saadaan järjestöjen käyttöön, tuottaa moninkertaisen hyödyn: yhteisöllisyyttä, tukea ja ennaltaehkäisyä. Ja koska järjestöt tekevät tätä työtä suurelta osin vapaaehtoisvoimin, pienikin lisärahoitus voi olla ratkaiseva.

Samalla tämä toimintamalli lisäisi avustusten ennakoitavuutta ja jatkuvuutta, mikä puolestaan tukee pitkäjänteistä kehittämistä.

Kohti vahvempaa kumppanuutta

Hyvinvointialueen ja järjestöjen välinen yhteistyö on keskeinen osa alueemme hyvinvoinnin rakentamista. Nyt on aika tehdä pieni mutta merkittävä parannus, joka vahvistaa tätä kumppanuutta ja varmistaa, ettei yhtäkään järjestöavustus-euroa hukata.

Aloitteen myötä toivon, että voimme entistä paremmin tukea kolmannen sektorin korvaamatonta työtä ja varmistaa, että alueemme asukkaat saavat jatkossakin apua, tukea ja yhteisöllisyyttä sieltä, missä sitä eniten tarvitaan.

Voit lukea aloitteen alta:

Aluevaltuustoaloite: Palautuneiden järjestöavustusten hyödyntäminen seuraavan vuoden avustuksiin

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue jakaa vuosittain järjestöavustuksia, joilla tuetaan kolmannen sektorin toimintaa, asukkaiden hyvinvointia ja osallisuutta.

Järjestämislain 7 §:ssä säädetään hyvinvointialueen velvollisuudesta tehdä yhteistyötä yleishyödyllisten yhteisöjen ja järjestöjen kanssa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä sekä tukea niiden toimintaedellytyksiä. Tämä lainsäädännöllinen velvoite korostaa järjestöjen merkitystä hyvinvointialueen kumppaneina ja edellyttää toimivia rakenteita ja pitkäjänteistä yhteistyötä.

Järjestöavustuksista palautuu kuitenkin vuosittain jonkin verran varoja hyvinvointialueelle esimerkiksi seuraavista syistä:

  • hanke tai toiminta ei toteudu kokonaisuudessaan,
  • toiminnan kustannukset jäävät arvioitua pienemmiksi,
  • tai järjestö palauttaa avustuksen käyttämättömän osan tilikauden päätyttyä.

Nykykäytännössä palautuneet varat siirtyvät osaksi hyvinvointialueen yleistä talousylijäämää tai menokehyksiä, eivätkä ne palaudu järjestötoiminnan tueksi. Tämä vähentää järjestöavustusten kokonaisvaikutusta, vaikka tarve ruohonjuuritason toiminnalle kasvaa jatkuvasti. Samalla se on ristiriidassa järjestämislain 7 §:n hengen kanssa, jonka mukaan hyvinvointialueen tulee tukea järjestöjen toimintamahdollisuuksia.

Järjestöjen toiminta on monessa tapauksessa ennaltaehkäisevää ja täydentää hyvinvointialueen omaa palvelutuotantoa. Pienikin lisärahoitus voi mahdollistaa esimerkiksi:

  • kohtaamispaikkojen toiminnan jatkumisen,
  • vapaaehtoistoiminnan laajentamisen,
  • tai uusien yhteistyöhankkeiden käynnistämisen.

Palautuneiden avustusvarojen ohjaaminen uudelleen seuraavan vuoden avustuskierrokselle olisi hallinnollisesti yksinkertainen ja kustannustehokas tapa vahvistaa järjestöyhteistyötä ilman, että se kasvattaisi hyvinvointialueen kokonaisbudjettia. Samalla se toteuttaisi järjestämislain 7 §:n velvoitetta edistää järjestöjen toimintaedellytyksiä.

Me allekirjoittaneet aluevaltuutetut esitämme, että

Hyvinvointialueella valmistellaan toimintamalli, jonka mukaisesti palautuneet järjestöavustusvarat voidaan kohdentaa seuraavan vuoden järjestöavustuksiin.

Mallissa määritellään, miten palautuneet varat kirjataan, seurataan ja otetaan huomioon seuraavan vuoden avustuspäätösten valmistelussa.

Tarkoituksena on, että järjestötoimintaan osoitettu määräraha säilyy todellisuudessa järjestötoiminnan käytössä myös silloin, kun osa varoista palautuu käyttämättöminä. Tämä tukee hyvinvointialueen lakisääteistä tehtävää vahvistaa yleishyödyllisten järjestöjen toimintamahdollisuuksia.

Tavoite: vahvistaa kolmannen sektorin ja hyvinvointialueen kumppanuutta sekä varmistaa, että kaikki järjestöavustuksiin osoitetut varat käytetään siihen tarkoitukseen, johon ne on budjetoitu.

Vaikutukset: lisää läpinäkyvyyttä ja jatkuvuutta järjestöavustuksiin sekä vahvistaa hyvinvointialueen yhteisöllistä hyvinvointityötä ilman lisäkustannuksia.