Kategoria-arkisto:Perhe

Orpon hallituksen kotihoitomalli rikkoo lasten yhdenvertaisuutta

Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt lausuntoja lakiesityksestä, joka mullistaisi kotihoidon tuen saamisen edellytykset. Jos Orpon hallituksen ajama niin sanottu Norjan malli etenee, kotihoidon tukea voisi jatkossa saada vasta kolmen vuoden yhtäjaksoisen Suomessa asumisen jälkeen.

Kuulostaa ehkä tekniseltä muutokselta, mutta todellisuudessa kyse on arjesta. Lasten, vanhempien ja perheiden oikeuksista.

Lausuntopyyntö on avoinna 20.11.2025 klo 16.15 saakka ja ironisesti juuri tuolloin vietetään lapsen oikeuksien päivää.
Tutustu lausuntopyyntöön täällä »

Kolmen vuoden karenssi kotihoidon tuelle

Ehdotuksen mukaan kolmen vuoden asumisaikavaatimus koskisi perheen molempia vanhempia. Yhden vanhemman perheissä vaatimus koskisi lasta hoitavaa vanhempaa.
Kotihoidon tukea ei siis maksettaisi, jos lapsen perheeseen kuuluva huoltaja tai tämän avio- tai avopuoliso on asunut Suomessa alle kolme vuotta sen jälkeen, kun on täyttänyt 16 vuotta.

Lakimuutos koskisi niitä, jotka muuttavat Suomeen lain voimaantulon jälkeen. Silti sen symbolinen viesti on selvä: kotihoidon tuki ei enää ole kaikkien Suomessa asuvien perheiden yhteinen etuus, vaan sen saaminen sidotaan maassaolon kestoon.

Perhepolitiikka vai maahanmuuttopolitiikka?

Esitystä perustellaan vanhempien nopeammalla kotoutumisella ja lasten varhaiskasvatukseen osallistumisella.
Kielen oppiminen ja työllistyminen ovat toki tärkeitä tavoitteita, mutta eikö kotoutumista pitäisi tukea mahdollisuuksien ja palveluiden kautta, ei rajoittamalla perheiden valinnanvapautta?

Kotihoidon tuki on ollut perheiden itse valittavissa oleva etuus, joka mahdollistaa lapsen hoidon kotona ensimmäisinä ikävuosina. Nyt tästä ollaan tekemässä vain osalle perheistä kuuluvaa etua.

Lapsen etu unohtuu

Lapsen näkökulmasta on vaikea ymmärtää, miksi hänen oikeutensa hoivaan kotona riippuisi siitä, kuinka kauan vanhemmat ovat asuneet Suomessa.
Esitys on ristiriidassa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen periaatteiden kanssa, joiden mukaan kaikki lapset ovat yhdenvertaisia riippumatta taustastaan tai vanhempiensa asemasta.

Erityisen symbolista on, että lausuntopyyntö päättyy lapsen oikeuksien päivänä.
Päivänä, jolloin juhlistamme lasten yhdenvertaisia oikeuksia ja syrjimättömyyttä, pyydetään lausuntoja lakimuutoksesta, joka kaventaa juuri näitä oikeuksia.

Lapsiperheiden yhdenvertaisuus on koetuksella

Tämä ei ole vain hallinnollinen tai tekninen muutos. Se kertoo suunnasta, jossa sosiaaliturvasta tulee entistä valikoivampaa, ei universaalia.
Siinä missä aiemmin lapsiperhepolitiikkaa ohjasi ajatus kaikkien lasten yhdenvertaisesta tuesta, nyt esitystä perustellaan hallitusohjelman kirjauksilla, jotka painottavat ehtoja ja rajoituksia.

Jos tavoitteena todella on lasten ja perheiden hyvinvointi sekä kotoutumisen tukeminen, tarvitaan enemmän palveluja, tukea ja joustavia vaihtoehtoja, ei poissulkemista.

🟢 Lausuntoja voi antaa 20.11.2025 klo 16.15 saakka.
🔗 Lue ja anna oma lausuntosi täällä »

Olen lausunut ylläolevan linkin kautta näin:

Kiitän mahdollisuudesta lausua luonnoksesta hallituksen esitykseksi, jolla muutettaisiin lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annettua lakia niin, että kotihoidon tuen maksamisen edellytykseksi säädettäisiin kolmen vuoden asumisaikavaatimus perheen vanhemmille tai huoltajille.

Esitys on merkittävä muutos suomalaisen perhepolitiikan periaatteisiin. Kotihoidon tuki on tähän asti ollut universaali, lapsiperheiden yhdenvertaisuutta tukeva etuus. Nyt sen saamista ehdotetaan rajoitettavaksi maassaolon pituuden perusteella, mikä asettaa lapset ja perheet eriarvoiseen asemaan syntyperän tai vanhempien asumishistorian perusteella.

Suomi on sitoutunut YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen (LOS), jonka keskeisiä periaatteita ovat lapsen etu (artikla 3), syrjimättömyys (artikla 2), lapsen oikeus kehitykseen (artikla 6) sekä lapsen oikeus sosiaaliturvaan ja riittävään elintasoon (artiklat 26 ja 27).

Ehdotettu muutos ei ole linjassa näiden periaatteiden kanssa.

  • Syrjimättömyyden periaate edellyttää, että lapsia kohdellaan yhdenvertaisesti riippumatta heidän tai heidän vanhempiensa taustasta. Nyt lapsen oikeus kotihoidon tukeen riippuisi siitä, kuinka kauan hänen vanhempansa ovat asuneet Suomessa.
  • Lapsen edun ensisijaisuus tarkoittaa, että kaikkia lapsia koskevissa päätöksissä on arvioitava, mikä on lapsen kannalta paras ratkaisu. Tässä esityksessä lapsen etu ei ole ollut valmistelun lähtökohtana, vaan lapsen asemaa tarkastellaan aikuisten kotouttamisen ja työmarkkinapolitiikan välineenä.
  • Lapsen oikeus riittävään elintasoon ja sosiaaliturvaan vaarantuu, jos perheet jäävät ilman kotihoidon tukea pelkästään asumisajan perusteella. Tämä voi heikentää lapsen hyvinvointia, vanhemman mahdollisuuksia hoitaa lasta kotona ja koko perheen taloudellista turvallisuutta.

Lapsen etu ei toteudu

Esityksen perustelut keskittyvät aikuisten kotoutumiseen ja työmarkkinoille ohjautumiseen, mutta ne sivuuttavat lapsen yksilöllisen tarpeen hoivaan, turvaan ja jatkuvuuteen varhaisvuosina. Pienten lasten kohdalla kotihoidon ja varhaiskasvatuksen välinen valinta on herkkä kysymys, johon liittyy lapsen kiintymyssuhteiden kehittyminen, turvallisuuden tunne ja perheen tilanne kokonaisuutena.

Lapsen etu ei voi toteutua, jos päätöksiä ohjaa ensisijaisesti hallitusohjelman poliittinen tavoite eikä lapsivaikutusten arviointia tehdä perusteellisesti.

Suomessa on pitkään pidetty tärkeänä, että lapsiperheet voivat valita lapselleen sopivimman hoitomuodon, kotona tai varhaiskasvatuksessa ilman syrjintää tai taloudellisia esteitä. Nyt ehdotettu lainsäädäntö murtaa tämän periaatteen.

Lakimuutos luo eriarvoisuutta lasten välille. Kaksi lasta, jotka asuvat samalla paikkakunnalla ja ovat samanikäisiä, voivat jatkossa olla täysin eri asemassa sen mukaan, kuinka kauan heidän vanhempansa ovat asuneet Suomessa.
Tämä ei ole yhdenvertaista eikä sosiaalisesti kestävää.

Lisäksi lakiesitys voi lisätä perheiden toimeentulovaikeuksia ja kasvattaa riskiä syrjäytymiseen erityisesti niissä perheissä, joissa toinen vanhempi on kotona lapsen kanssa ja perheen kotoutuminen on vasta alkuvaiheessa.

On huomionarvoista ja symbolisesti merkittävää, että lausuntopyynnön määräaika on 20.11.2025 – lapsen oikeuksien päivä.
Samana päivänä, jolloin juhlistamme lasten yhdenvertaisia oikeuksia ja velvollisuutta kuulla lapsen ääntä, päättyy lausuntokierros lakiesityksestä, joka rajoittaisi lasten ja perheiden yhdenvertaisuutta.

Lakiesityksen tavoitteet kotoutumisen tukemisesta ja kielen oppimisesta ovat sinänsä kannatettavia, mutta keinot ovat väärät.
Kotihoidon tuen rajaaminen ei tue lapsen etua eikä edistä kotoutumista, vaan päinvastoin, se voi lisätä epävarmuutta, kuormitusta ja syrjinnän kokemuksia perheissä, jotka jo valmiiksi ovat sopeutumisen alkuvaiheessa.

Esitys on ristiriidassa:

  • YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen artiklojen 2, 3, 6, 26 ja 27 kanssa,
  • Suomen perustuslain 6 §:n (yhdenvertaisuus) ja 19 §:n (oikeus sosiaaliturvaan) kanssa,
  • sekä hallituksen omaa lapsistrategiaa ja lapsivaikutusten arvioinnin periaatteita vastaan.

Lapsen oikeuksia kunnioittava lainsäädäntö edellyttää, että lapsen etu asetetaan etusijalle ja että jokaisella Suomessa asuvalla lapsella on yhtäläinen oikeus sosiaaliturvaan ja perhettä tukeviin etuuksiin.


Ehdotettu kolmen vuoden asumisaikavaatimus kotihoidon tuen saamisen edellytyksenä on syrjivä, lapsen edun vastainen ja kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa ristiriidassa. Esitystä ei tule edistää ilman perusteellista lapsivaikutusten arviointia ja vaihtoehtoisten, lapsen oikeuksia kunnioittavien ratkaisujen tarkastelua.

Omaishoidosta ja lastensuojelusta ei saa tulla hallinnollisia sanoja

Aluevaltuuston lokakuun kokouksessa käsiteltiin talouden hyvää kehitystä ja alueen uutta strategiaa. Pidin puheenvuorot omaishoidon ja erityisen tuen lasten palveluiden kehittämisestä sekä lastensuojelun tilanteesta. Vaadin, että päätöksenteko perustuu avoimeen tietoon ja että perheiden arki otetaan aidosti huomioon, jotta hyvinvointialueen oman sloganin mukaan kaikki länsiuusimaalaiset voivat hyvin.

Aluevaltuuston lokakuun kokouksessa käsiteltiin monia tärkeitä teemoja, joista keskeisimpinä olivat hyvinvointialueiden rahoitustilanne sekä alueemme strategia vuosille 2026–2029.

Talouskatsauksen perusteella olemme Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella tekemässä merkittävää tulosparannusta. Talousarvio on laadittu 76 miljoonan euron ylijäämäiseksi, ja tulos näyttää paranevan vielä noin 31 miljoonalla eurolla. Konsernipalvelujen johtaja Syrjäsen arvion mukaan tämän vuoden ylijäämä riittää kattamaan aiemmat alijäämät, jotka lain mukaan olisi katettava vuoteen 2026 mennessä.

Vaikka LUVN:lla on muihin hyvinvointialueisiin nähden heikommat lähtökohdat, sillä meille siirtyneet kustannukset ovat olleet korkeammat (6,6 % vs. muiden 5,9 %) olemme tehneet nopeimmat tasokorjaukset ja sopeutukset, yhteensä noin 110 miljoonan euron edestä. Olemme myös ensimmäisten joukossa kattamassa alijäämämme. Toki talouden tämän päivän nopea kattaminen ja lyhytnäköisyys tulee näkymään tulevaisuudessa ikävänä pahoinvoinnin lisääntymisenä sekä talouden jyrkässä laskussa.

Strategiasovussa lähes kaikki valtuustoryhmät ovat mukana ja Keskusta sai mukaan useita meille tärkeitä painotuksia ja olemme olleet rakentavassa hengessä mukana viemässä hyvinvointialuetta eteenpäin.

Puheenvuorot omaishoidosta, lasten lomahoidoista ja lastensuojelusta

Pidin kokouksessa puheenvuorot tekemistäni aloitteista hyvän omaishoidon takaamiseksi sekä erityisen tuen lasten lomahoitojen kehittämiseksi, vaikka jälkimmäinen ei enää tullut valtuuston käsittelyyn. Lisäksi käytin puheenvuoron lastensuojelun tilanteesta tekemäni valtuustokysymyksen vastauksesta.

Omaishoitajien tilanne puhuttaa monella tasolla. Aloitteeseeni annettu vastaus oli valitettavasti epämääräinen. Siinä viitattiin useisiin kehittämishankkeisiin, mutta aloitteen keskeinen vaatimus, eli omaishoidon nykytilan selvittäminen ja sen pohjalta tehtävä kehitysohjelma jäi toteutumatta. Hankkeet ja kokeilut eivät yksin riitä, jos kokonaiskuva palveluiden riittävyydestä ja yhdenvertaisuudesta puuttuu.

Palvelusetelit ovat hyvä väline, mutta niiden käyttö ja saavutettavuus vaihtelevat alueittain. Esimerkiksi omaishoitajan vapaan aikainen palveluseteli on kiinteäarvoinen (167 euroa/vrk, enintään kolme vuorokautta kuukaudessa), mutta sen hyödyntämisessä on ollut alueellisia eroja. Tämä osoittaa, että pelkkä olemassaolo ei riitä, vaan käyttöä ja kattavuutta on seurattava ja kehitettävä määrätietoisesti.

Toinen aloitteeni, jonka allekirjoitti yli puoluerajojen 14 valtuutettua, koski erityisen tuen oppilaiden loma-ajan hoidon kehittämistä. Aloite ei edennyt valtuustoon, koska allekirjoittajia oli alle 15, mutta se on monille omaishoitajaperheille elintärkeä asia.
Perheet tarvitsevat ennakoitavaa, turvallista ja jatkuvaa hoitoa myös loma-aikoina. Nykyinen järjestelmä jättää perheet helposti epävarmuuden varaan. Tuttu ja toimiva hoitopaikka lapselle olisi samalla tukea vanhempien jaksamiselle ja hallinnolle kustannustehokasta.

Hyvinvointialueemme slogan on “jotta länsiuusimaalaiset voivat hyvin”. Sen ei pitäisi koskea vain suurta enemmistöä, vaan kaikkia asukkaita, myös omaishoitajia ja erityisen tuen lapsia perheineen. Lapsen etu on lakisääteinen velvoite, ja meidän tehtävämme on varmistaa, ettei yksikään perhe jää hallinnollisten rajojen väliin.

Kriittinen puheenvuoro lastensuojelukysymyksestä

Jätimme myös valtuustokysymyksen, jossa pyysimme selkeää analyysiä lastensuojelun toimintaedellytyksistä ja strategisista linjauksista. Valitettavasti saamamme vastaus oli käsittämättömän huono. Se jäi yleiselle ja hallinnolliselle tasolle, eikä vastannut kysymyksiin pyydetyllä tarkkuudella.

Alunperin olin kritisoinut ankarasti puheenvuorossani myös koko valtuustokysymysinstituutiota, sillä tällä kertaa se tuntui enemmän poliittiselta akrobatialta kuin aidolta tiedonhankinnalta. Jos kysymyksiin vastataan vain muodollisesti, ilman avoimuutta tai konkreettisia toimenpiteitä, on vaarana, että valtuustokysymykset jäävät pelkäksi näytelmäksi. Mutta koska minun on samalla kuitenkin todettava, että muihin kysymyksiin oli annettu parempia vastauksia. Ehkä siis annan tälle uudelle konseptille ja uudelle lastensuojelun vastuuviranhaltijalle vielä aikaa. Meidän luottamushenkilöiden tehtävä on varmistaa, että lasten ja perheiden ääni kuuluu päätöksenteossa ja että päätökset perustuvat tietoon, ei oletuksiin.

Muut tärkeät päätökset ja kannanotot

Kokouksessa kannatin valtuutettujen Hukarin (vihr) ja Kajavan (ps) tekemiä toivomusesityksiä, jotka liittyivät lasten ja nuorten huumekuolemien vähentämiseen. Nämä esitykset olivat tärkeitä muistutuksia siitä, että hyvinvointialueen on vahvistettava ehkäisevää työtä ja varmistettava, ettei yksikään nuori jää ilman tukea.

Lisäksi äänestin sen puolesta, että selvitetään tämän syksyn talousarvioneuvotteluita varten toteuttamisvaihtoehdot kustannuksineen päivittäisen lounasruokailun järjestämiseksi Olarinluoman tilapäismajoituksen yksikössä, osana asiakkaiden arjenhallinnan vahvistamista ja ilman henkilöstökustannusten lisäämistä. Tämä esitys ikävä kyllä ei saanut tarpeeksi kannatusta.

Olarinluoman tilapäismajoitus on sosiaalihuoltolain mukaista asumispalvelua täysi-ikäisille asunnottomille henkilöille, jotka tarvitsevat mielenterveys- tai päihdesairauden vuoksi lyhytaikaista, kiireellistä asumispalvelua. Päivittäinen lämmin ateria tukisi asiakkaiden hyvinvointia ja toisi arkeen rytmiä ja inhimillisyyttä, eli juuri niitä asioita, joilla on merkitystä, kun rakennetaan polkua pois asunnottomuudesta ja riippuvuuksista.

Katse eteenpäin

Olen jättänyt aluevaltuustolle toivomuksen, että laaditaan arvio omaishoidon ja erityisen tuen lasten palveluiden kattavuudesta ja vaikuttavuudesta suhteessa asukkaiden tarpeisiin. Lisäksi toivon, että kehittämistoimille asetetaan selkeät aikataulut ja mittarit, ja että etenemistä seurataan aktiivisesti aluevaltuustossa ja lautakunnissa.

Valtuustoaloitteiden ja kysymysten tulee olla välineitä todelliseen kehittämistyöhön, ei pelkkää muodollisuutta. Jokaisen länsiuusimaalaisen, myös omaishoitajan ja erityisen tuen lapsen, hyvinvointi on yhteinen tehtävämme.

Lastensuojelun kysymyksiin ei vastattu aluehallituksessa

Jätin aluevaltuustossa valtuustokysymyksen, joka allekirjoitettiin yli puoluerajojen. Valtuustokysymyksessä pyysimme selkeyttä siihen, miksi lastensuojeluilmoitukset ovat kasvaneet mutta asiakasmäärät laskeneet, miten tukisuhdetoiminta turvataan ostopalvelujen vähentämisen jälkeen ja millä tavoin perhehoitoa kehitetään. Kysyimme myös, mitä järjestöyhteistyölle kuuluu. Toivoimme ennen kaikkea arviota siitä, mitä nämä muutokset merkitsevät lasten ja perheiden hyvinvoinnin kannalta.

Aluehallituksen vastaus 15.9.2025 käymässään kokouksessa oli suuri pettymys. Jälleen. Se keskittyi hallinnollisten prosessien kuvailuun, mutta ei tarjonnut todellisia vastauksia kysymyksiin.

  1. Ilmoitusten ja asiakasmäärien suhde jäi selittämättä: Tilastot mainittiin, mutta analyysi puuttui. Miksi ilmoituksia tulee enemmän, mutta asiakasmäärät eivät kasva? Johtuuko tämä resursseista, arviointikäytännöistä vai jostain muusta?
  2. Tukisuhteiden väheneminen kuitattiin omatyöntekijällä: Vastauksessa ei huomioitu, että lapsen pitkäjänteinen tukisuhde on aivan eri asia kuin viranhaltijan vaihteleva kontakti. Monelle lapselle tukisuhde on ollut ratkaiseva turvaverkko.
  3. Järjestöyhteistyöstä kerrottiin tapaamisia, ei tuloksia: On hyvä, että kumppanitapaamisia järjestetään, mutta montako lasta ja perhettä järjestöjen vapaaehtoistoiminta todella tavoittaa? Tätä ei kerrottu.
  4. Perhehoidosta annettiin lukuja ilman vaikutusarviota: On hienoa, että perhehoidon osuus on kasvanut, mutta miten sijaisperheiden jaksaminen turvataan? Mitkä riskit on tunnistettu ja miten niitä hallitaan? Vastauksessa tätä ei avattu.
  5. Asiakasohjauksen yhtenäistämisestä puhuttiin yleisesti: Lupaus yhdenvertaisuudesta kuulostaa hyvältä, mutta konkreettiset esimerkit siitä, miten lasten palvelujen oikea-aikaisuus on aidosti parantunut, puuttuivat.

Tarvitsemme läpinäkyvyyttä ja todellisia arvioita

Aluehallituksen vastaus jäi kuvailevaksi ja hallinnolliseksi. Lasten ja perheiden näkökulma, eli se, mitä palveluissa tapahtuvat muutokset merkitsevät heidän arjessaan jäi täysin pimentoon. Meidän tehtävämme luottamushenkilöinä ei ole tyytyä prosessikuvausten luettelemiseen, vaan varmistaa, että palvelut toimivat ja lapset saavat tarvitsemansa tuen oikeaan aikaan.

Lapsen etu on kirjattu lakiin. Se ei toteudu juhlapuheilla tai ympäripyöreillä vastauksilla, vaan konkreettisilla teoilla ja aidolla sitoutumisella perheiden tukemiseen.

Aluevaltuustokysymyksiin suotaisi vastattavan asiaan kuuluvalla vakavuudella ja arvokkuudella. Mikä virka näillä kysymyksillä on, jos niihin ei oikeasti vastata ja jos ne eivät johda mihinkään. Turhaa byrokratiaa ja akrobatiaa.

Perheet eivät saa jäädä hallinnollisten rajojen väliin

Tein aluevaltuustoaloitteen erityisen tuen oppilaiden loma-ajan hoidon kehittämisestä. Aloite sai laajaa kannatusta yli puoluerajojen, mikä osoitti aiheen tärkeyden ja sen, että tarve on yhteinen koko alueella. Monelle perheelle loma-ajan hoito ei ole ylellisyys vaan välttämätön osa arjen sujuvuutta ja lasten hyvinvointia.

Kun aluehallituksen vastaus 15.9.2025 kokouksesta saatiin, se oli suuri pettymys. Vastaus jäi hallinnolliseksi kuvaukseksi eri toimijoiden vastuista eikä tarttunut perheiden esiin nostamiin ongelmiin. Näytti siltä, ettei todellista halua ratkaisuihin ole, tai että perheiden arjen todellisuutta ei ole ymmärretty.

Aluehallituksen vastaus on juridis-hallinnollinen ja korostaa vastuunjakoa (opetustoimi vs. vammaispalvelut). Sen sijaan aloitteen ydinviesti, eli perheiden arjen turvaaminen ja palveluketjun selkeyttäminen jää lähes kokonaan käsittelemättä. Vastaus ohittaa monia konkreettisia ongelmia, joihin aloitteessa kiinnitettiin huomiota.

Mitä aloitteessani esitin?
Ehdotin, että erityisen tuen oppilaiden loma-ajan hoito selkeytetään osaksi palveluketjua niin, että se on ennakoitavaa ja jatkuvaa. Toivoin yhtenäistä hakumenettelyä, ajoissa tehtäviä ja kirjallisia päätöksiä, selkeää tietoa kustannuksista ja kuljetuksista sekä parempaa viestintää. Lisäksi esitin, että selvitetään vaihtoehto pitää esimerkiksi Jalavan luokat kesällä auki, koska se voisi olla sekä kustannustehokas että lapsilähtöinen ratkaisu.

Mitä aluehallitus vastasi?
Aluehallitus totesi, että opiskeluhuollon palvelut eivät järjestä loma-ajan hoitoa, vaan vastuu on vammaispalveluilla niille lapsille, jotka ovat vammaispalvelujen asiakkaita. Erityisen tuen oppilas ei automaattisesti saa vammaispalveluja, vaan asiakkuus ja palvelut arvioidaan sosiaalihuollon prosessissa. Jos palvelu myönnetään, se on maksutonta, mutta kuljetuksista voidaan periä omavastuu. Kunnan koulut voivat halutessaan edelleen järjestää loma-ajan hoitoa omana palvelunaan ja päättää sen hinnasta.

Olen nostanut esiin, että seuraavat asiat tulisi toteuttaa:

  1. Hyvinvointialue ja kunnat kehittävät yhteistyötä: hyvinvointialue vastaa hoidosta, kunta kuljetuksista. Näin palveluketju on perheelle selkeä ja arki ennakoitavaa.
  2. Yhtenäinen hakumenettely: perhe saa tehdä hakemuksen yhdellä kertaa ja saa siitä aina kirjallisen päätöksen.
  3. Parempi viestintä ja aikataulutus: päätökset on saatava ajoissa, jotta perheillä on aikaa suunnitella lomakautta.
  4. Selkeä tieto kustannuksista ja kuljetuksista: epävarmuus poistuu, kun perhe tietää heti hakuvaiheessa mitä palvelu maksaa ja miten kuljetus järjestetään.
  5. Jalavan koulun kesäaukiolon selvittäminen: tämä voisi olla sekä kustannustehokas että lapsille turvallinen ja jatkuvuutta tukeva ratkaisu.

Tärkeintä on, että perheet eivät jää hallinnollisten rajojen väliin. Lapsen etu ja perheiden arjen sujuvuus on aina asetettava etusijalle. Yhteistyön vahvistaminen kuntien ja hyvinvointialueen välillä on ainoa tapa varmistaa, että loma-ajan hoito toimii aidosti perheiden tarpeista käsin.

Koska aloitteessani oli 14 allekirjoittajaa, menettely hallintosäännön pykälän 26 mukaan aluehallituksen ei tarvitse tuoda vastausta aluevaltuuston käsiteltäväksi, vaan riittää että se annetaan tiedoksi. Aloitteeni ei siis tule enää aluevaltuustoon.

Aloitevastaukset riippuvat allekirjoittajien määrästä

Valtuustoaloitteiden käsittely ja toimenpiteet riippuvat siitä, montako allekirjoitusta aloitteeseen kertyy. Jos allekirjoittajia on vähintään 15, vastaus tuodaan valtuustoon käsiteltäväksi. Jos allekirjoittajia on vähemmän, vastaus jää hallituksen käsittelyyn ja toimitetaan vain tiedoksi. Ymmärrän toisaalta tämän työnjaon, sillä aloitteita tehdään useita. Toisaalta on ongelmallista, että näin tärkeiden asioiden, jotka liittyvät lasten ja perheiden hyvinvointiin, käsittelyn painoarvo määrittyy pelkän allekirjoitusmäärän perusteella. Usein aloitteet nousevat juuri asukkaiden todellisista tarpeista ja arjen ongelmista.

Mitä seuraavaksi?

En ajatellut jättää asiaa tähän. Tulen pohtimaan, miten voin jatkossa varmistaa, että tärkeät aloitteet tulevat aidosti käsittelyyn ja että niiden sisältöön vastataan, ei vain muodollisesti. Yksi vaihtoehto on kerätä jatkossa aloitteille yli 15 allekirjoitusta, jolloin vastaus on pakko käsitellä aluevaltuustossa. Lisäksi aion käyttää puheenvuoroja ja tehdä tarvittaessa toivomusesityksiä, jotta lasten ja perheiden näkökulmat eivät huku hallinnollisten rajojen taakse.

Rajatulla oppimäärällä rajatut unelmat?

Olen jättänyt oman lausuntoni hallituksen ehdottamasta muutoksesta, joka koskee ammatillisen koulutuksen valintaperusteita sekä perusopetuksen arvioinnin uudistusta. Muutoksen myötä yksilöllistetty oppimäärä poistuu ja tilalle tulee rajattu oppimäärä. Tämä tarkoittaa, että oppilas, joka opiskelee rajatun oppimäärän mukaan, saa päättötodistukseen kyseisestä aineesta aina arvosanan 5* – riippumatta siitä, kuinka hyvin hän saavuttaa hänelle HOJKS:ssa määritellyt tavoitteet. Lisäksi harkintaan perustuva valinta ei jatkossa enää koskisi oppimisvaikeuksia.

Miksi muutos on ongelmallinen?

Olen lausunnossani nostanut esiin, että muutos:

  • heikentää jatko-opintomahdollisuuksia: 5*-merkintä päättötodistuksessa rajoittaa käytännössä mahdollisuuksia hakeutua toisen asteen koulutukseen,
  • syrjäyttää oppilaita: oppimisvaikeudet poistetaan harkinnanvaraisen valinnan perusteista, jolloin juuri ne nuoret, jotka tarvitsevat eniten tukea, jäävät ilman turvaverkkoa,
  • on ristiriidassa koulutuksellisen tasa-arvon kanssa: oppilaan oma edistyminen ja motivaatio eivät näy todistuksessa, mikä on vastoin oppimisen tuen alkuperäistä tarkoitusta.

Lausuntokierroksen tilanne

Tähän mennessä annetut lausunnot näyttävät suurelta osin puoltavan hallituksen esitystä. Tämä tekee kriittisten äänten esille tuomisen entistä tärkeämmäksi. On tärkeää, että päättäjät kuulevat myös sen näkökulman, että uudistus voi johtaa oppilaiden eriarvoistumiseen ja kaventaa heidän jatko-opintopolkujaan.

Vielä ehdit lausua

Lausuntoja voi jättää 1.10. saakka. Jos haluat tuoda oman näkemyksesi esiin, voit osallistua lausuntokierrokseen osoitteessa:
Lausuntopalvelu.fi – Rajattu oppimäärä ja valintaperusteet

Minun näkemykseni on selvä: oppimisen tuen tulee aidosti tukea, ei rajoittaa. Nyt esitetty muutos uhkaa tehdä juuri päinvastoin. On meidän kaikkien vastuulla varmistaa, että nuorten koulutuspolut pysyvät avoimina ja tasa-arvoisina.

Alla lausuntoni kokonaisuudessaan:

Lausunto ehdotetusta muutoksesta ammatillisen koulutuksen valintaperusteisiin

Kiitän mahdollisuudesta lausua ehdotukseen liittyen. Nostan esiin muutamia keskeisiä huolia ja näkökulmia.

Rajattu oppimäärä ja arvosanan rajoittaminen

Ehdotuksen mukaan perusopetuksen päättötodistukseen merkitään rajatun oppimäärän mukaisesti opiskellusta aineesta aina arvosana 5*. Tämä tarkoittaa, että oppilas ei voi saada korkeampaa arvosanaa, vaikka hän saavuttaisi HOJKS:ssa määritellyt tavoitteensa erinomaisesti. Käytännössä tämä muutos kaventaa oppilaiden jatko-opintomahdollisuuksia huomattavasti. Jos päättötodistukseen jää useampia 5*-merkintöjä, heikentää se oppilaan mahdollisuuksia päästä toisen asteen koulutukseen. Alkuperäinen ajatus yksilöllistämisestä, eli että oppilas arvioidaan suhteessa omiin tavoitteisiinsa ja voi saada myös hyvän tai kiitettävän arvosanan, poistuu. Tämä on ongelmallista, sillä se muuttaa yksilöllistämisen/rajauksen luonteen tuesta rajoitteeksi.

Harkintaan perustuvan valinnan poistaminen

On lisäksi esitetty, että harkintaan perustuva valinta ei enää koskisi oppimisvaikeuksia. Tämä yhdessä rajatun oppimäärän arvosanarajoituksen kanssa luo kaksinkertaisen esteen niille oppilaille, joilla on oppimisvaikeuksia. He eivät voi osoittaa osaamistaan suhteessa omiin tavoitteisiinsa, eivätkä enää myöskään hyötyä harkinnanvaraisesta valinnasta, jonka tarkoitus on ollut turvata koulutuspolku heille, jotka sitä eniten tarvitsevat.

Koulutuksellinen tasa-arvo

Muutokset ovat ristiriidassa koulutuksellisen tasa-arvon periaatteen kanssa. On välttämätöntä, että myös ne oppilaat, jotka tarvitsevat rajattua oppimäärää, voivat jatkaa opintojaan toisella asteella. Muuten vaarana on, että oppimisen tuki ei enää tue, vaan kaventaa nuorten tulevaisuuden mahdollisuuksia. Ehdotukset Rajatun oppimäärän arvioinnin tulisi mahdollistaa osaamisen arviointi suhteessa yksilöllisiin tavoitteisiin siten, että myös arvosanat 6–10 olisivat saavutettavissa. Mikäli arvosana rajoitetaan 5*:een, tulee turvata erityisiä kompensaatiomekanismeja jatko-opintovalinnoissa, jotta oppilaat eivät jää yhteishaussa jälkeen.

Oppimisvaikeuksien poistaminen harkintaan perustuvan valinnan perusteista tulisi arvioida uudelleen, sillä muutos yhdessä rajatun oppimäärän kanssa lisää riskiä koulutuksellisesta syrjäytymisestä.

Yhteenvetona katson, että esitetyt muutokset heikentävät merkittävästi niiden oppilaiden asemaa, jotka tarvitsevat tukea. Jotta hallitusohjelman tavoite oppimisen tuen selkeyttämisestä ja jatkuvuuden vahvistamisesta toteutuisi, on tärkeää, että uudistus ei johda oppilaiden eriarvoistumiseen ja jatko-opintopolkujen kaventumiseen.

Kun luvut näyttävät hyvältä, mutta asukkaat kertovat muuta -> palveluiden ristiriitainen todellisuus

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tuore kuukausikatsaus antaa monipuolisen kuvan palveluiden tilanteesta kesällä 2025. Raportti nostaa esiin sekä myönteistä kehitystä että kipukohtia, jotka erityisesti lastensuojelun, mielenterveyspalvelujen, ikääntyneiden ja vammaispalvelujen näkökulmasta vaativat syvällistä tarkastelua.

Hyviä uutisia

Raportin mukaan monissa palveluissa on tapahtunut edistystä:

  • Terapiatakuu toteutui 88 %:sti lain edellyttämässä 28 päivän määräajassa, keskimääräinen odotusaika vain 13 päivää. Tämä on selkeä parannus verrattuna aiempiin vuosiin.
  • Erikoissairaanhoitoon pääsy on poikkeuksellisen nopeaa, ja jonot ovat lyhentyneet.
  • Ikääntyneiden pitkäaikaiseen asumispalveluun ei kesällä joutunut kukaan odottamaan yli 90 vuorokautta.
  • Sosiaalityön mitoitus toteutuu lastensuojelussa, mikä on välttämätöntä laadukkaan työn ja lasten oikeusturvan kannalta.

Lastensuojelu ja perhepalveluista ristiriitainen kuva

Lastensuojelun asiakasmäärä on vähentynyt, mikä voisi ensisilmäyksellä vaikuttaa myönteiseltä. Samanaikaisesti lastensuojeluilmoitusten määrä on kuitenkin kasvanut, mikä kertoo lasten ja perheiden huolenaiheiden lisääntymisestä. Perhehoidon osuuden kasvu on hyvä kehitys sekä inhimillisesti että taloudellisesti, mutta avohuollon asiakkuuksien vähentyminen voi olla huolestuttavaa, sillä se heijastaa ennaltaehkäisevien palvelujen heikentymistä.

Perheneuvoloissa odotusajat vaihtelevat suuresti alueittain (3–10 viikkoa), ja lasten mielenterveyspalveluissa alueellinen eriarvoisuus on edelleen merkittävää. Tämä on vakava haaste tilanteessa, jossa lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat kasvussa.

Lisäksi neuvolapalveluista on tullut paljon ristiriitaista palautetta: tilastojen mukaan yhteydenottojen digitalisoituminen on sujunut hyvin, mutta käytännössä vanhemmat kertovat, että neuvolaan on vaikea saada yhteyttä ja kausirokotusaikoja ei ole tarjolla. Tämä heikentää luottamusta palvelujärjestelmään, joka pitäisi nähdä perheiden kivijalkana.

Mielenterveys- ja päihdepalvelut

Positiivista on, että raportin mukaan psykiatriset siirtoviiveet ovat käytännössä poistuneet uuden toimintamallin ansiosta. Sen sijaan asumispalveluiden jonot pysyvät sitkeästi korkeina. Kun tavoitteena on pitää jonot alle sadassa asiakkaassa, tilanne vaihtelee ja erityisesti yhteisöllisessä asumisessa jono on kasvanut. Tämä kertoo siitä, että matalamman kynnyksen palveluita tarvittaisiin enemmän.

Lunna, digitaalinen lupaus vai pullonkaula?

Digipalvelu Lunna on nopeuttanut yhteydenottojen hoitoa, mutta kentältä kuuluu myös huolestuttavia viestejä. Asiakkaille on kerrottu, että lääkäriaikoja ei ole lainkaan, näinhän ei saisi koskaan sanoa. Palvelun digitalisoituminen ei saa muuttua portiksi, joka karsii asiakkaita ulos tai syventää kokemusta, ettei apua ole saatavilla.

Ikääntyneiden palvelut

Ikääntyneiden asumispalvelujen jonotilanne on pysynyt hallinnassa (130 jonossa), mutta kotihoidon asiakasmäärät ovat laskeneet. Tämä kehitys on huolestuttava, sillä kotona asumisen tukeminen on sekä kansallisen strategian että ikäihmisten oman toiveen mukaista. Tilapäisen kotihoidon ja kotikuntoutuksen tilastointimuutokset selittävät osan laskusta, mutta trendi on syytä ottaa vakavasti.

Raportin mukaan sairaalapalveluissa hoitojaksojen määrä on kasvanut ja pituus lyhentynyt, mikä voisi olla myönteinen merkki hoitoketjujen toimivuudesta. Toisaalta kotisairaaloiden hoitopäivissä on alueellista vaihtelua, mikä heijastaa epätasa-arvoa palvelujen saavutettavuudessa.

Vammaispalvelut

Vammaispalveluissa asiakasmäärä on hienoisessa kasvussa, mutta suurin huoli liittyy päätösten käsittelyaikoihin. Vain 59 % päätöksistä käsiteltiin lain edellyttämässä kolmessa kuukaudessa. Uusi vammaispalvelulaki edellyttää palveluiden uudelleenarviointia, mikä on hidastanut prosesseja entisestään. Tämä viivästyttää palvelujen alkamista ja aiheuttaa tarpeetonta epävarmuutta asiakkaille ja heidän perheilleen.

Yhteenveto

Kesän 2025 katsaus piirtää kuvan hyvinvointialueesta, jossa on sekä onnistumisia että vakavia haasteita:

  • Digipalvelut, kuten Lunna, ovat parantaneet yhteydenottojen sujuvuutta, mutta ne eivät ratkaise vastaanottoaikojen riittävyyttä.
  • Mielenterveys- ja lastensuojelupalveluissa on nähtävissä alueellista eriarvoisuutta, mikä vaarantaa lasten ja nuorten yhdenvertaisen kohtelun.
  • Ikääntyneiden kotihoito ja vammaispalvelujen päätöksenteko vaativat välitöntä huomiota, jotta palvelut pysyvät lain ja inhimillisyyden vaatimalla tasolla.

Katsaus osoittaa, että edistystä on, mutta todelliset haasteet eivät ole poistuneet. Neuvolan vaikeutunut saavutettavuus, rokotusaikojen puute ja asiakkaiden huolestuttavat kokemukset Lunnasta eivät saa jäädä huomiotta. Lapsiperheiden, ikääntyneiden ja vammaisten palvelut tarvitsevat ennen kaikkea varmuutta ja inhimillisyyttä, ei lupauksia, jotka eivät toteudu käytännössä.

Todellinen mittari ei ole vain tilastot, vaan se, kokeeko ihminen saavansa apua silloin kun hän sitä tarvitsee. Nyt tuossa kokemuksessa on vielä liian suuria säröjä.