Kategoria-arkisto:vanhemmuus

Lastensuojeluilmoitukset kasvavat, mutta avohuollon asiakkuudet eivät

Länsi-Uudenmaan tilastot (Sotkanet 08/2025) vuosilta 2022–2024 herättävät vakavan kysymyksen, joka koskettaa koko sosiaalialaa: miksi lastensuojeluilmoitusten määrä kasvaa hälyttävää vauhtia, mutta avohuollon asiakkuudet eivät seuraa samaa kehitystä? Tämä ilmiö kertoo paljon nykyisen järjestelmämme kipupisteistä.

Huoli kasvaa, mutta apu ei yllä perille

Numerot puhuvat puolestaan, ja ne ovat selvät:

  • Lastensuojeluilmoitusten määrä:
    • 2022: 16 100
    • 2023: 18 738 (+16 %)
    • 2024: 20 282 (+8 %)
    • Tulos: Huoli lasten ja nuorten hyvinvoinnista on kasvanut kahdessa vuodessa yli 4 000 ilmoituksen verran.

Samaan aikaan, kun ilmoitukset paukuttavat ennätyksiä, avohuollon asiakkuudet pysyvät lähes paikoillaan:

  • Avohuollon asiakkuudet (0–17 v.):
    • 2022: 3,3 % (3 429 lasta)
    • 2024: 3,3 % (3 372 lasta)
    • Tulos: Vaikka lastensuojeluilmoitusten määrä kasvoi, avohuollon asiakkaiden määrä ei käytännössä lisääntynyt. Vuonna 2023 nähtiin pieni piikki uusissa asiakkuuksissa, mutta se laski jälleen 2024.

Samanaikaisesti laitossijoitusten osuus on jopa hieman noussut:

  • 2022: 61,1 %
  • 2024: 63,1 %

Graafit, jos ne olisivat tässä näkyvillä, piirtäisivät selkeän kuvan: saksien lailla ilmoitusten ja avohuollon palveluiden välinen kuilu on syvenemässä.

Mitä tämä merkitsee käytännössä?

Tämä ristiriita on hälyttävä. Se kertoo, että vaikka huolia on enemmän kuin koskaan, apua ei tarjota riittävästi – tai riittävän ajoissa. Herää kysymyksiä:

  • Ovatko asiakkuuskriteerit kiristyneet ja palveluiden kynnys noussut?
  • Eivätkö resurssit yksinkertaisesti riitä ottamaan kaikkia asiakkaita vastaan?
  • Onko sosiaalityön painopiste siirtynyt pakon sanelemana ennaltaehkäisevästä tuesta ja varhaisesta puuttumisesta kriisityöhön ja akuuttien tilanteiden ratkomiseen?

Kun varhainen tuki ei tavoita perheitä, seurauksena on usein vääjäämättä raskaampia ja lapsen kannalta kuormittavampia toimenpiteitä – kuten juuri laitossijoituksia. Ja tämä kehitys näkyy jo ikävästi tilastoissa.

Ongelman ydin on kolmitahoinen:

  1. Lapsen näkökulmasta: Varhainen, tukea antava apu kotiin on lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta aina parempi ja vakaampi ratkaisu kuin sijoitus kodin ulkopuolelle. Sijoitus on traumaattinen kokemus, vaikka se olisi välttämätön.
  2. Talouden näkökulmasta: Laitossijoitukset ovat huomattavasti kalliimpia kunnalle tai hyvinvointialueelle kuin avohuollon tukitoimet. Jokainen onnistunut ennaltaehkäisevä toimenpide säästää yhteiskunnan varoja pitkällä aikavälillä.
  3. Yhteiskunnan näkökulmasta: Mitä myöhemmin ongelmiin puututaan, sitä syvemmiksi ne ehtivät juurtua. Syvenneet haasteet ovat vaikeampia ja kalliimpia ratkaista, ja ne voivat johtaa pitkäaikaiseen syrjäytymiseen ja pahoinvointiin.

Mitä tulisi tehdä?

Tilanne vaatii nopeita ja päättäväisiä toimenpiteitä. Meidän tulisi palauttaa painopiste sinne, missä se tuottaa eniten hyötyä niin lapsille, perheille kuin yhteiskunnallisesti:

  • Palautetaan painopiste ennaltaehkäisyyn: Perheille on tarjottava tukea jo silloin, kun ensimmäinen pieni huoli herää, ei vasta kriisin iskiessä.
  • Lisätään resursseja avohuollon palveluihin: Tarvitaan lisää osaavaa henkilöstöä, perhetyötä ja tukihenkilöitä, jotta jokainen apua tarvitseva saa sitä ajoissa.
  • Varmistetaan kriteerien läpinäkyvyys ja yhdenmukaisuus: Avun saaminen ei saa riippua siitä, kuka huolta arvioi, vaan tarpeesta.
  • Vahvistetaan kumppanuutta kolmannen sektorin kanssa: Järjestöt ja yksityiset palveluntuottajat, kuten Kasvuväylä Oy, voivat täydentää julkisia palveluja tarjoten joustavia ja vaikuttavia tukimuotoja.
  • Päätöksenteko on pohjattava tietoon: Tilastot eivät valehtele. Tarvitaan poliittista tahtoa reagoida faktoihin ja tehdä tarvittavat muutokset.

Investoimalla varhaiseen tukeen ja ennaltaehkäisyyn rakennamme lapsillemme parempaa tulevaisuutta ja varmistamme samalla kuntien ja hyvinvointialueiden taloudellista kestävyyttä.

Haastatteluja ja ajatuksia nuorten hyvinvoinnista

Sain hiljattain kunnian osallistua maisteriopiskelijan tutkimukseen Dublin City Universityn journalismin ohjelmasta. Hänen opinnäytetyönsä on sarja artikkeleita, jotka käsittelevät nuorten mielenterveyttä Suomessa. Tämän projektin puitteissa minua haastateltiin ja oli hienoa saada olla osa tätä tärkeää kokonaisuutta.

Opiskelija otti minuun yhteyttä huomattuaan mielipidekirjoitukseni “Nuori ei ole hallinnollinen tapaus vaan ihminen” Helsingin Sanomissa. Olin otettu ja iloinen, että sain jakaa ajatuksiani ja kokemuksiani nuorten hyvinvoinnin edistämisestä.

Opiskelijan lopputyössä oli esillä monia inspiroivia ja asiantuntevia näkökulmia ja olin vaikuttunut siitä, kuinka upeiden ammattilaisten joukossa sain olla.

Vaikutukset nuorten hyvinvointiin

Minulla on kokemusta perheisiin, lapsiin ja nuoriin liittyvistä asioista eri tasoilla. Näen, että nykyinen tilanne on seurausta pitkäaikaisesta kehityksestä.

“Olemme toistaneet 1990-luvun laman virheitä ja nyt hallituksen leikkaukset ennaltaehkäisevistä palveluista ovat entistä radikaalimpia ja vaarallisempia. Esimerkiksi synnytysklinikoiden palveluihin on vaikea päästä.”

Tilastollinen onnellisuus

”Maailman onnellisin maa” -ranking perustuu vain tilastoihin eikä ihmisten todellisiin kokemuksiin. Onnellisuus ei heijasta sitä, mitä ihmiset todella tuntevat.

“Kun arvo asetetaan kaikelle rahassa ja leikataan ennaltaehkäisevistä palveluista, seuraa ongelmia. Vaikka ‘terapiatakuu’ kuulostaa hyvältä, se ei tavoita kaikkia, ja monet tarvitsevat enemmän kuin matalan kynnyksen palveluita.”

Annetaan asioiden mennä liian pitkälle, jolloin ongelmat kasvavat liian suuriksi.

Ennaltaehkäisevä työ

Ennaltaehkäisy alkaa jo esinatalisesta hoidosta.

“Tuessa tulisi alkaa välittömästi äitiys- ja lasten klinikapalveluista. Varhainen puuttuminen vähentää kalliiden, intensiivisten palvelujen tarvetta myöhemmin. Kyse ei ole vain rahasta, vaan ihmisten elämästä.”

Yhteiskunnan paineet

Yhteiskunnassa on valtava paine olla jatkuvasti kiireinen ja “tehdä jotain”.

“Meitä arvostetaan sen perusteella, mitä tuotamme tai teemme. Paikallaan oloa tai läsnäoloa ei arvosteta samalla tavalla. Yksilöllisyys on liian korostunutta ja meiltä odotetaan, että menestymme yksin.”

Sukupolvien yli ulottuva trauma

Olen huomannut omassa perhehistoriassani, miten sodan ja muiden vaikeiden aikojen kokemukset kulkeutuvat sukupolvelta toiselle. Äitini lähetettiin lapsena Ruotsiin sotalapseksi, isäni syntyi Helsingin pommitusten aikaan ja isovanhempani kantoivat sodan ja jälleenrakennuksen raskaita taakkoja. Heidän kokemuksiaan ei koskaan kunnolla käsitelty, vaan niitä peitettiin vaikenemisella, kovuudella tai päihteillä.

Tämä kulttuuri jätti jälkensä myös seuraaviin sukupolviin. Kun traumaa ei sanoiteta, se siirtyy eteenpäin, osaksi tapaa olla ja kasvattaa lapsia. Näen, miten tämä ketju jatkuu yhä, vaikka sota-aika tuntuu kaukaiselta.

Nykyhetkessä nämä kokemukset näkyvät esimerkiksi perheissä, joissa tunteista on vaikea puhua, joissa uupumus tai mielenterveyden haasteet siirtyvät vanhemmilta lapsille. Nuoret kantavat usein huolia, joita heidän ei pitäisi joutua kantamaan. Kun arjen turvaa ja tukea ei ole, vanhat haavat alkavat elää uudessa muodossa.

Siksi uskon, että meidän tulisi olla myötätuntoisempia sekä itseämme että toisiamme kohtaan. Vain tunnistamalla ja käsittelemällä menneisyyden kipuja voimme estää niiden siirtymistä eteenpäin ja vahvistaa nuorten hyvinvointia tulevaisuudessa.

Haastatteluni ydin

Lopulta kaiken ytimessä on yksinkertainen viesti: tarvitsemme enemmän inhimillisyyttä.

“Vaikka rahaa tarvitaan yhteiskunnan pyörittämiseen, kaiken ei pitäisi pyöriä rahan ympärillä. Nykyiset hallituksen leikkaukset ovat kauhistuttavia ja kohdistuvat juuri niihin, jotka apua eniten tarvitsevat: opiskelijoihin, vanhuksiin, perheisiin ja lapsiin. Tämän vahingon vaikutukset näkyvät vielä kymmenen vuoden kuluttua ja silloin tilanteen korjaaminen tulee olemaan vieläkin kalliimpaa.”

Pikavoittoja ei ole.

Vajaaravitsemus on inhimillinen ja taloudellinen haaste, johon hallitus ei näytä tarttuvan

Kirjoitin hiljattain mielipidekirjoituksen ikääntyneiden vajaaravitsemuksesta ja sen ehkäisyn tärkeydestä. Tämä kirjoitus on julkaistu sekä Suomenmaa-lehdessä että Länsi-Uusimaassa ja 19.8 myös Helsingin Sanomissa ja Länsiväylässä.

Ikääntyneiden vajaaravitsemus on luultua yleisempi ja usein unohdettu ongelma. Heikentynyt ravitsemustila huonontaa toimintakykyä, lisää sairastumisten ja kaatumisten riskiä sekä johtaa usein ennenaikaiseen laitostumiseen. Kyse ei ole vain inhimillisestä kärsimyksestä, vaan myös merkittävästä kustannustekijästä hyvinvointialueille.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella vajaaravitsemusta seulotaan ja hoidetaan jo joissakin ikääntyneiden palveluissa. Osaamista ja tahtoa on, mutta systemaattinen ja koko aluetta koskeva toimintamalli puuttuu. Laajasti käyttöön otettu seulonta- ja hoitomalli voisi merkittävästi parantaa ikääntyneiden toimintakykyä ja vähentää raskaampien palvelujen tarvetta.

Nyt käsittelyssä oleva hallituksen esitys rahoituslain muuttamisesta (HE 38/2025 vp) toisi mahdollisuuden parantaa hyte-toimien rahoitusta ja vajaaravitsemuksen seulonta olisi juuri sellainen vaikuttava toimenpide, jolla hyvinvointialue voisi saada sekä parempia tuloksia että lisärahoitusta. Länsi-Uusimaa voisi tässä olla edelläkävijä.

Mutta kokonaisuudessaan hallituksen esityksessä on ongelmansa. Hyte-kertoimen kasvattaminen voi käytännössä johtaa siihen, että ennaltaehkäiseviin toimiin pystytään panostamaan vain siellä, missä resursseja jo on. Tämä voi lisätä alueellista eriarvoisuutta ja heikentää haavoittuvimmassa asemassa olevien ikäihmisten asemaa erityisesti haja-asutusalueilla.

Samalla on vaikea ymmärtää valtiovarainministerin esittämiä uusia leikkauksia ja sosiaaliturvaministerin pyyntöjä laatia listoja sosiaaliturvasta leikattavista asioista. Se on järjetöntä ja laiskaa politiikkaa. Inhimillisyydellä ja oikeanlaisilla, vaikuttavilla toimilla saataisiin aikaan parempia säästöjä ja mikä tärkeintä, parempaa elämää ihmisille. Mutta valitettavasti tämä ei tunnu olevan tämän hallituksen todellinen tavoite.

Ikäihmisten vajaaravitsemuksen ehkäisy on esimerkki siitä, miten sekä taloudelliset että inhimilliset hyödyt voidaan saavuttaa yhtä aikaa. Tarvitaan vain tahtoa nähdä kokonaisuus ja sijoittaa ennaltaehkäisyyn siellä, missä sen vaikutukset olisivat suurimmat.

Voit lukea mielipidekirjoitukseni Suomenmaasta alta olevasta linkistä ja Länsi-Uusimaan 14.8.2025 ilmestyneestä näköis- sekä printtilehdestä sekä 19.8 ilmestyneestä Helsingin Sanomista.

Lukijalta: Vajaaravitsemuksen seulonnalla terveyden lisäksi säästöjä – voiko hallituksen hyte-esitys lisätä eriarvoisuutta hyötyjen sijaan?

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011419859.html

https://www.lansivayla.fi/paakirjoitus-mielipide/8764827?fbclid=IwdGRjcAMaPV1leHRuA2FlbQIxMQABHjSWMLAQN66ymH3fw0WmpqFRIsrVX7gTfpBXw3qS5zu6Jk2BV8E8GQrQTg-1_aem_4oFuX6M9hNV_VquRwZhcpw

Ministeri Purra ja 900 miljoonan järjettömät leikkaukset, miksi ei käytä järkeä ja säästä miljardeja?

Valtiovarainministeri Riikka Purra on jälleen otsikoissa 900 miljoonan euron leikkauslistallaan. Perustelut ovat tutut: valtio velkaantuu ja menoja on karsittava. Mutta kun katsoo tarkemmin, mihin tämä ”säästö” oikein kohdistuu ja mitä vaihtoehtoja meillä olisi, herää kysymys onko kyse todellisesta taloudenpidosta vai silkasta laiskuudesta etsiä fiksumpia ratkaisuja?

Fakta: Vajaaravitsemuksen ehkäisy säästäisi enemmän kuin Purra leikkaa

Tutkimusnäyttö on selkeää: jos vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito otettaisiin osaksi ikääntyneiden hoitopolkua koko Suomessa, säästöt olisivat arviolta 600 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä ei ole mutu-arvio, vaan laskelma, joka perustuu sairaalajaksojen lyhenemiseen, komplikaatioiden vähenemiseen ja hoivan tarpeen pienenemiseen. Vajaaravitsemus pidentää toipumista, lisää kaatumisia, infektioita ja kuolleisuutta ja maksaa yhteiskunnalle valtavasti.

Toisin sanoen: pelkästään ikääntyneiden kohdalla voisimme säästää kaksi kolmasosaa Purran leikkauslistan summasta ilman, että kukaan menettäisi tukia, hoivaa tai toimeentuloa vaan päinvastoin, ihmisten terveys paranisi.

Ja jos laajennettaisiin… miljardisäästöt!

Jos vajaaravitsemuksen ehkäisy ja hoito ulotettaisiin myös muihin riskiryhmiin esimerkiksi vajaaravitsemusriskissä oleviin lapsiin, syöpäsairaisiin ja muihin pitkäaikaissairaisiin, säästöt nousisivat miljardiluokkaan. Vajaaravitsemuksen ehkäisy vähentää sairaalahoitoja, nopeuttaa kuntoutumista ja pienentää terveydenhuollon kokonaismenoja merkittävästi.

Miksi ei tehdä näin?

Syy ei ole tiedon puutteessa. Kaikki nämä luvut ovat olemassa, ja asiantuntijat ovat puhuneet tästä jo vuosia. Ongelma on poliittinen ja asenteellinen. On helpompaa ”leikata sieltä ja täältä” kuin oikeasti muuttaa järjestelmää ja investoida ehkäisyyn. Ehkäisy ei sovi poliittiseen pikavoittojen logiikkaan, vaikka se olisi pitkässä juoksussa taloudellisesti ja inhimillisesti ylivoimainen ratkaisu.

Lopuksi

Purran 900 miljoonan euron leikkaukset eivät ole merkki rohkeasta talouspolitiikasta, vaan kyvyttömyydestä nähdä pidemmälle kuin seuraavan budjettivuoden loppuun. Jos haluaisimme oikeasti säästää rahaa ja samalla parantaa suomalaisten terveyttä, ottaisimme vajaaravitsemuksen ehkäisyn ja hoidon kunnolla käyttöön aluksi ikääntyneillä ja pian kaikilla riskiryhmillä. Silloin puhuisimme miljardisäästöistä, emme miljardileikkauksista.

Lähteet

  • Alanne, S., ym. (2020). Vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito ikääntyneiden hoitopolussa – kustannusvaikutusten arviointi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
  • Stratton, R.J., Green, C.J., & Elia, M. (2003). Disease-related malnutrition: an evidence-based approach to treatment. CABI Publishing.
  • Freijer, K., ym. (2013). The economic costs of disease related malnutrition. Clinical Nutrition, 32(1), 136–141.

Aborttioikeus on ihmisoikeus, ei paluuta 1950-luvulle

Aborttioikeus ei ole mielipidekysymys. Se on ihmisoikeus, jonka toteutuminen vaikuttaa suoraan naisten terveyteen, itsemääräämisoikeuteen ja ihmisarvoon. Silti yhä uudelleen joudumme puolustamaan oikeutta päättää omasta kehosta myös Suomessa, jossa kansanedustaja ja entinen sisäministeri, lääkäri Päivi Räsänen (KD), esittää näkemyksiä, jotka vievät keskustelua vuosikymmeniä taaksepäin.

Päivi Räsänen on verrannut aborttia ”vauvansurmaksi”. Hänen puheensa ovat paitsi loukkaavia, myös vaarallisia. Ne rakentavat häpeän ja pelon ilmapiiriä aiheesta, josta tulisi voida puhua avoimesti, empaattisesti ja lääketieteelliseen tietoon nojaten. On häpeällistä, että tällaisia puheenvuoroja esittää nainen, jolla on lääkärin koulutus ja vieläpä puolueen edustajana, joka istuu hallituksessa.

On syytä kysyä: haluaako Kristillisdemokraatit todella viedä Suomen takaisin 1950-luvulle?

Vuoden 1950 aborttilaki säädettiin aikana, jolloin se vastasi silloista lääkärikunnan tarvetta. Se salli abortin vain, jos sikiö oli vakavasti vammainen, jos raskaana oleva oli alle 16-vuotias, tai jos raskaus vaaransi naisen hengen tai terveyden. Naisen oma tahto ei riittänyt perusteeksi. Laki ei tunnistanut naista itsenäisenä toimijana, jolla olisi oikeus päättää kehostaan. Tätäkö aikaa Kristillisdemokraatit peräänkuuluttavat?

Abortti ei ole kevyt päätös. Se on usein vaikea, henkilökohtainen ja syvällinen valinta, johon johtavat monisyiset syyt, kuten taloudelliset, sosiaaliset, terveydelliset tai muut henkilökohtaiset. Siksi sen on aina oltava raskaana olevan oma päätös. Piste. Raskaana olevan kehoa ja elämää koskevat ratkaisut kuuluvat vain hänelle itselleen, eivät uskonnollisille liikkeille, poliitikoille tai konservatiivisille puolueille.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan turvallinen abortti on olennainen osa naisten terveydenhuoltoa. Kun aborttioikeuksia kavennetaan tai kielletään, lisääntyvät laittomat ja vaaralliset toimenpiteet, naisten kuolleisuus ja kärsimys. Tätä osoittavat kiistatta kokemukset esimerkiksi Yhdysvalloista ja Puolasta. Aborttikielto ei vähennä aborttien määrää, se vain tekee niistä hengenvaarallisia.

Tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen yhteiskunta perustuu siihen, että jokaisella on vapaus elää omannäköistään elämää ja tehdä omaan kehoonsa liittyvät päätökset ilman ulkopuolista pakkoa tai häpeää. Aborttioikeuden puolustaminen on osa tätä suurempaa kamppailua: naisten oikeuksien, ihmisarvon ja terveyden puolustamista.

Meillä ei ole varaa vaieta silloin, kun ihmisoikeuksia kyseenalaistetaan. Eikä varsinkaan silloin, kun niitä kyseenalaistaa vallankäytön ytimessä oleva, lääkäriksi kouluttautunut päättäjä.

Lapsiystävällinen Lohja on sydämen ja rakenteiden asia

Lapsiystävällisyys voi tarkoittaa monia eri asioita: läsnäoloa arjessa, turvallisia aikuisia, leikin mahdollisuutta, osallisuutta tai tasa-arvoisia palveluita. Jokaisella meistä on oma tulkintamme siitä, mitä lapsiystävällisyys tarkoittaa. Kuntien hallinnollisessa työssä Unicef on määritellyt lapsiystävällisyyden konkreettiseksi ja tavoitteelliseksi kokonaisuudeksi, joka pohjautuu lapsen oikeuksiin. Tähän määrittelyyn voit tutustua Unicefin lapsen oikeuksien teemapaketeissa.

Lohja sai Unicefin lapsiystävällinen kunta -statuksen jo useita vuosia sitten. Tämän tunnustuksen myötä jokaisesta lautakunnasta nimettiin lapsiasiainhenkilö, jonka tehtävänä oli varmistaa, että päätöksiä tehtäessä huomioitiin myös lasten näkökulma. Lapsiasiainhenkilöiden toiminta jäi kuitenkin vain yhden valtuustokauden mittaiseksi, sillä viime kaudella heitä ei enää nimetty.

Olen saanut kunnian toimia luottamushenkilöedustajana lapsiystävällinen kunta -työryhmässä koko sen ajan, kun tätä työtä Lohjalla on tehty. Olen nähnyt, kuinka vahvalla sitoutumisella ja pitkäjänteisellä kehittämisellä on rakennettu toimintatapoja, jotka nostavat lasten hyvinvoinnin keskiöön, ei vain sanoissa vaan myös päätöksenteossa ja rakenteissa. Olen myös pyrkinyt jakamaan ajankohtaista tietoa työstä omalle valtuustoryhmälleni, jotta ymmärrys työn merkityksestä kasvaisi laajemmin.

Koko viime valtuustokauden ajan olen puhunut siitä, kuinka tärkeää olisi palauttaa lapsiasiainhenkilöt lautakuntiin. Tämä olisi tärkeä askel työn vakiinnuttamisessa ja signaali siitä, että lapsinäkökulma otetaan tosissaan osaksi kaikkea päätöksentekoa. Uskon vahvasti, että luottamushenkilöiden tuki on tässä työssä ratkaisevan tärkeää. Viranhaltijat tekevät suuren työn, usein muun työnsä ohessa, jotta Lohja voisi olla kunta, joka aidosti huomioi lasten oikeudet ja hyvinvoinnin.

Erinomaisena esimerkkinä lapsen oikeuksien huomioimisesta voidaan nostaa esiin Lohjan Varttivaltuusto, jolla on oikeus tehdä omia aloitteita suoraan kaupunginvaltuustolle. Tämä on konkreettinen osoitus siitä, että lasten osallisuutta ei vain puhuta, vaan myös toteutetaan. Lasten ääni kuuluu päätöksenteossa ja se otetaan vakavasti.

Lapsiystävällisen kunnan työtä on Lohjalla tehty yhdessä. On ollut erityisen merkityksellistä, että myös koordinaatiotyöryhmän johto on ollut läsnä ja mukana nuorisovaltuuston ja varttivaltuuston järjestämissä tapahtumissa. Ei vain edustamassa, vaan aidosti tukemassa ja kuulemassa lapsia ja nuoria.

Itse olen toteuttanut tätä työtä kaupunginvaltuustossa tehden lukuisia valtuustoaloitteita, joista suurin osa liittyy lasten ja nuorten hyvinvointiin. Viimeisimpiä aloitteitani ovat muun muassa koulunuorisotyöntekijöiden palkkaaminen, kouluvalmentajien palkkaamisen selvittäminen sekä Ankkuritoiminnan jatkuvuuden turvaamisen selvittäminen. Näissä kaikissa on kyse lasten ja nuorten hyvinvoinnista, turvallisuudesta ja siitä, että apu ja tuki ovat saatavilla ajoissa ja oikeassa muodossa.

Muutama esimerkki työstäni lapsiystävällinen kunta-koordinaatiotyöryhmäläisenä ja kaupunginvaltuutettuna

PäivämääräTapahtuma
15.3.2023Valtuustoaloite: Kouluvalmentajien palkkaamisen selvittäminen peruskouluihin – tuki oppimista ja hyvinvointia arjessa (lottapaakkunainen.com)
19.6.2024Puheenvuoro kaupunginvaltuustossa: Korostus kouluvalmentajien roolista tukiverkostossa ja koulunuorisotyön resursoinnin kysymys
9.10.2024Valtuustoaloite: Koulunuorisotyöntekijöiden vakinaistaminen peruskoulualueilla – pysyvää tukea nuorille
20.11.2024Puheenvuoro talousarviosta: Kolmen koulunuorisotyöntekijän määrärahan puolesta ja liikkumisen tärkeyden korostus Pusulassa
22.1.2025Valtuustoaloite: Ankkuritoiminnan turvaaminen – moniammatillisen tuen jatkuminen nuorille
13.5.2025Paneelikeskustelu: ”Nuorten ääni kuuluu” – kannustus nuorille rohkeaan vaikuttamiseen

Yhteenveto

  • Kouluvalmentajat & koulunuorisotyö ovat läpi ajanjakson olleet keskiössä ja olenkin jatkuvasti ajanut niiden selvittämistä ja resursointia.
  • Ankkuritoiminta vahvistaa moniammatillista tukea nuorille kriittisissä vaiheissa.
  • Nuorten osallisuus on näkyvästi esillä: korostin nuorten äänen kuulemista ja oikeutta vaikuttaa.

Luopuessani kunnallisista luottamustehtävistäni jään kaipaamaan juuri tätä työtä. Työtä, jossa sydän ja rakenteet kulkevat käsi kädessä ja jossa lapset todella lasketaan mukaan.

Lämmin kiitos koko upealle työryhmälle. On ollut ilo ja kunnia olla osa tätä tärkeää ja vaikuttavaa työtä.