Kategoria-arkisto:vanhemmuus

Lyhytnäköiset säästöt tulevat kalliiksi ja perheet jäävät yksin Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on tehty vakavia päätöksiä, joiden seuraukset näkyvät jo nyt arjessa ja joiden vaikutukset kantavat vielä pitkälle tulevaisuuteen. Ennaltaehkäisevistä palveluista on leikattu, mutta leikkausten ennakollisia vaikutuksia ei ole arvioitu riittävästi, tai niistä ei ole yksinkertaisesti välitetty.

Tämä ei ole pelkkä budjettitekninen ongelma. Tämä on syvästi inhimillinen kriisi, joka koskettaa erityisesti perheitä ja lapsia.

Ammatilliset tukihenkilöt irtisanottu, perheet jäävät ilman apua

Yhä useampi perhe jää yksin tilanteessa, jossa he ennen saivat tukea ammatillisilta tukihenkilöiltä. Nämä tärkeät ja pitkäjänteiset ihmissuhteet ovat katkenneet, kun ammattilaisia on irtisanottu säästöjen vuoksi. Samalla avohuollon tukipalveluita tarjonneet pienyrittäjät ovat joutuneet lopettamaan toimintansa, kun palvelusopimuksia ei enää uusita tai niitä ei ole koskaan kilpailutettu uudelleen, tai tilauksia ei yksinkertaisesti tehdä. Myös isommista toimijoista kuuluu irtisanomisuutisia.

Tämä kaikki tapahtuu tilanteessa, jossa ennaltaehkäisevälle työlle olisi enemmän tarvetta kuin koskaan.

Keskustan valtuutetut vastustivat leikkauksia ja syystä

Me Keskustan aluevaltuutetut vastustimme näitä leikkauksia, koska näimme jo etukäteen, mitä tulee tapahtumaan. Näimme sen, ettei inhimillistä hätää voi laskea euroissa ja ettei hätä katoa, vaikka se poistetaan budjetista. Näimme myös, että näennäiset säästöt tulevat kostautumaan raskaampina korjaavina palveluina, kasvavina kustannuksina ja inhimillisinä tragedioina.

Tämä on juuri sitä politiikkaa, jonka lyhytnäköisyys tulee meille kaikille kalliiksi. Ei vain taloudellisesti, vaan myös yhteisöllisesti ja eettisesti.

Omaishoidon tuen kiristäminen on epäinhimillistä ja lainvastaista

Osana tätä kylmää linjaa Länsi-Uudenmaan aluehallitus on maaliskuussa päättänyt myös kiristää omaishoidon tuen kriteereitä 0–17-vuotiaiden osalta. Päätös pohjautuu virheellisesti lapsen diagnoosiin, vaikka laki ei salli tuen myöntämistä tai epäämistä pelkän diagnoosin perusteella. Tämä on sekä epäinhimillistä että lainvastaista.

Monelle perheelle omaishoidon tuki on ollut elinehto, sillä se on mahdollistanut osapäivätyön tekemisen tai kokopäiväisen omaishoitajuuden silloin, kun muuta apua ei ole ollut saatavilla. Nyt nämä perheet joutuvat miettimään, voiko toinen vanhemmista enää jäädä kotiin hoitamaan lasta. Tai miten yksinhuoltaja voi ylipäätään selvitä arjesta ilman tukea. Tuen menettäminen voi merkitä koko perheen arjen romahtamista ja yksin lasta hoitavalle se voi tarkoittaa uupumista, toimeentulo-ongelmia ja jaksamisen täydellistä loppumista.

Aluehallitus ja viranhaltijat tekevät nyt sokeaa politiikkaa, jolla on erittäin epäinhimilliset kasvot ja kalliit, pitkäkestoiset seuraukset.

Me maksamme tästä vielä pitkään

Tukipalveluiden alasajo ei pysähdy yksittäiseen budjettikauteen. Se näkyy tulevina vuosina yhä kasvavina lastensuojeluilmoituksina, huostaanottoina, uupuneina vanhempina, koulupudokkaina ja pahoinvoivina nuorina. Samalla me maksamme yhä enemmän raskaista, korjaavista palveluista, eli niistä, joita olisi voitu ehkäistä riittävällä tuella jo paljon aiemmin.

Kyse ei ole vain euroista. Kyse on arvoista. Kyse on siitä, millaisen hyvinvointialueen haluamme rakentaa ja millaisen tulevaisuuden jätämme lapsillemme.

Meidän on palattava perusasioiden äärelle: ennaltaehkäisevä työ ei ole kuluerä, vaan sijoitus tulevaisuuteen.

Evakkopäivänä muistoja vaietuista juurista

Tänään Suomessa muistellaan evakkoja,  heitä, jotka joutuivat jättämään kotinsa sodan keskellä. Myös minun perheeni historia kietoutuu näihin tapahtumiin.

Isovanhempani, äitini vanhemmat, saivat käskyn lähteä. He asuivat Viipurin Rasalahdessa ja kävivät töissä kaupungissa. Mummuni työskenteli tarjoilijana Pyöreässä tornissa, Viipurissa. Papastani tiedän vähemmän, mutta vanhoissa kuvissa hän esiintyy viulu kädessään.

Noista ajoista ei juuri puhuttu. Ei äidilleni, eikä meille lastenlapsille. Kysymykset vaikenemisen kulttuuri hiljensi.
Kun käsky evakkoon tuli, pappani oli rintamalla.

Raskaana oleva mummuni, odotti silloin äitiäni,  lähti matkaan yhdessä siskonsa Ainon ja kolmen lapsensa kanssa. Taakse jäi koti, omakotitalo, koira, heidän koko elämänsä.


Evakkomatka on varmasti ollut raskas, pelottava ja epätodellinen. Sen vaikutukset eivät päättyneet matkan päätepisteeseen.

Olen evakkoon joutuneen lapsen, vaikkakin vielä syntymättömän, jälkeläinen ja kannan yhä sen jälkiä omassa elämässäni.

Äitini näkee edelleen painajaisia, joissa paetaan sotakoneita maastoon. Se, mitä tapahtui silloin, on muokannut meitä, ei vain muistoissa, vaan arjen valinnoissa, tunteissa ja tavoissa.


Tuon ajan ihmiset tekivät varmasti parhaansa. He pyrkivät suojelemaan kansansa ja perheensä ja antamaan lapsilleen tulevaisuuden. Silti myös me, evakkolasten lapset, maksamme yhä hintaa. Kukin omalla tavallamme, mutta tämä kokemus elää meissä. Se on kulkenut mukana ja ohjannut elämämme suuntaa.


Minun haaveeni on päästä joskus Rasalahteen, mummuni ja pappani kotikylään. Haluaisin nähdä, mistä olen lähtöisin. Tuntea maiseman, hengittää juureni. Mutta se haave on siirtynyt yhä kauemmas. Ennen Venäjän julmaa hyökkäyssotaa se tuntui mahdolliselta. Nyt ei enää. Jäljet sodista ja pakkomuutosta kantavat pitkälle ylisukupolvisesti, myös meihin, jotka emme itse olleet paikalla.

Rasalahti Google mallin silmin

Suomelle kuuluessaan Rasalahden kylä oli osa Viipurin maalaiskuntaa. Kylä sijaitsi Viipurinlahdesta länteen työntyvän Rasalahden pohjukan ympärillä. Nykyisin Rasalahti on lähes umpeenkasvanut. Kylään kuului myös Lammassaari keskeltä Rasalahtea. Rasalahden naapurikyliä olivat Pien-Merijoki, Lahti, Kärki, Ahokas, Haankylä ja Naulasaari. Rasalahdella oli myös lyhyen matkaa rajaa Viipurin kaupungin kanssa.

Rasalahden halki kulki valtatie 7 Helsingistä Viipuriin. Kylän asutus oli keskittynyt valtatien molemmin puolin sekä tien ja merenlahden väliselle alueelle. Omaa kansakoulua Rasalahdessa ei ollut, vaan koulua käytiin läheisessä Kiiskilän kylän kansakoulussa.[1] Vuonna 1937 Rasalahdessa oli 92 asukasta. (lähde:wikipedia)

Nuoren arvo

Kirjoitin lyhyen mielipidekirjoituksen, mutta aiheesta voisi kirjoittaa loputtomasti

Nuorten palveluista ja pahoinvoinnista voisi kirjoittaa loputtomasti. Tällä kertaa tiivistin ajatukseni mielipidekirjoitukseen, joka on julkaistu Suomenmaassa ja Länsi-Uusimaassa otsikolla

”Minkä arvoinen nuori on?”

Kirjoituksessa nostan esiin huoleni siitä, miten nuorisopsykiatrian poliklinikalle ei saa aikoja ja itsetuhoinen nuori voi joutua odottamaan lähetteen kanssa jopa 5–8 kuukautta. Omaishoidon tukea 0–17-vuotiaille kiristettiin maaliskuussa, kun aluehallitus käveli aluevaltuuston päätöksen yli, jättäen monet perheet ilman elintärkeää tukea. Samalla hallitus leikkaa lisää lastensuojelusta.

Meille on puhuttu vuosia ennaltaehkäisystä ja varhaisesta puuttumisesta, mutta silti leikkurit osuvat aina ensin niihin palveluihin, jotka näitä periaatteita tukisivat. Kuinka kauan voimme tehdä tällaisia päätöksiä? Me ryöväämme lastemme ja nuortemme tulevaisuuden ja samalla omamme.

Väestömme ikääntyy ja lapsimäärät vähenevät, mutta juuri siksi meillä ei ole varaa menettää yhtään lasta. Yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle noin 1,2 miljoonaa euroa, mutta minkä arvoinen yksi lapsi tai nuori on?

Lapsiin ja nuoriin panostaminen ei ole menoerä, vaan investointi, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Nyt olisi jo vihdoin aika kääntää suunta.

Voit lukea mielipidekirjoitukseni kokonaan 10.4. Suomenmaasta https://www.suomenmaa.fi/mielipide/lukijalta-minka-arvoinen-nuori-on/

ja 11.4 julkaistusta Länsi-Uusimaasta.

Se, mistä olen tyytyväinen ja toivon muuttavan paljon, on että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen lasten ja nuorten terapiatakuu tulee voimaan 1.5.2025. Sen myötä alle 23-vuotiaat pääsevät mielenterveyspalveluihin viimeistään 28 vuorokauden kuluessa tarpeen toteamisesta. Tavoitteena on turvata yhdenvertainen pääsy psykososiaaliseen hoitoon tai lyhytpsykoterapiaan. Alue on valmistautunut uudistukseen kouluttamalla ammattilaisia hoitomenetelmien käyttöön.

Vierailu Lohjan Klubitalolla – Miksi aluevaalit ovat tärkeät?

Sain kutsun vierailla Lohjan Klubitalolla kertomassa aluevaaleista – mistä hyvinvointialueilla päätetään, miten päätöksiä tehdään ja miksi äänestäminen on tärkeää. Tilaisuuden aluksi esittelin itseni ja kerroin omasta taustastani, siitä työstä, jota olen jo tehnyt aluevaltuustossa sekä siitä, miten haluaisin jatkaa työtäni alueen palveluiden parantamiseksi.

Keskustelu oli vilkasta ja kysymyksiä tuli monipuolisesti eri aiheista. Kävimme läpi, miten päätöksenteko hyvinvointialueella toimii: aluevaltuusto päättää strategisista linjauksista ja talousarviosta, mutta aluehallitus ja virkajohto tekevät päätökset palveluverkosta ja monista ihmisille tärkeistä asioista – usein jopa ohittaen aluevaltuuston päätökset. Lautakunnat eivät käytännössä tee päätöksiä, lukuun ottamatta tulevaisuus- ja kehittämislautakuntaa, joka vastaa järjestöavustuksista. Keskusta on esittänyt muutosta tähän niin, että valtaa siirrettäisiin enemmän aluevaltuustolle ja lautakunnille.

Luonnollisesti nostin esiin myös Lohjan Klubitalolle merkittävän päätöksen, joka tehtiin tulevaisuus- ja kehittämislautakunnassa järjestöavustuksista. Pohjaesityksenä oli, ettei Lohjan Klubitalolle myönnettäisi heidän hakemaansa 5000 euroa, vaikka summa on heidän toiminnalleen elintärkeä. Tein kokouksessa vastaesityksen, että Klubitalolle myönnetään kyseinen summa. Tällaisessa päätöksenteossa on aina esitettävä, mistä raha otetaan, joten ehdotin, että vastaavanlaista toimintaa harjoittavalta järjestöltä, joka oli hakenut 100 000 euroa ja oli saamassa koko summan, vähennettäisiin 5000 euroa. Asiasta äänestettiin, ja vastaesitykseni voitti selvin numeroin 12–1.

Keskustassa olemme vastustaneet leikkauksia lastensuojeluun ja omaishoitoon sekä vastustaneet palvelujen heikentämistä ja lakkautuksia. Aluevaalit eivät ole vain hallinnollisia vaaleja, vaan niillä päätetään suoraan siitä, miten ihmisten hyvinvointipalvelut toteutetaan. Äänestämällä voi vaikuttaa siihen, millaiset arvot ja linjaukset ohjaavat hyvinvointialueen toimintaa.

Oli ilo huomata, kuinka aktiivista ja keskustelevaa väkeä Klubitalolla oli! Toivottavasti osasin vastata kysymyksiin riittävän kattavasti. Kiitos kutsusta ja antoisasta keskustelusta – demokratia toimii parhaiten, kun jokainen osallistuu!

Ääni lapselle – Aluevaaliehdokkaana lasten ja perheiden puolesta

Lasten asiat ovat aina olleet minulle sydämenasia. Alun perin lähdinkin vaikuttamistyöhön ja politiikkaan omien lasteni vuoksi. Huomasin, että kun yritin parantaa oman lapseni palvelua, voin samalla työskennellä sen eteen, että kaikki lapset ja perheet saisivat tarvitsemansa tuen.

Lapsilla ei ole ääntä päättävissä elimissä, mutta me voimme olla se ääni. Oikea-aikaiset ja riittävät palvelut ovat tärkeitä lapsen hyvinvoinnille, ja niiden puute voi vaikuttaa koko perheen elämään. Haluan varmistaa, ettei yksikään perhe joutuisi käymään läpi samaa turhautumista ja taistelua palveluiden saamiseksi, kuin monet tänä päivänä joutuvat.

Miksi olen ehdolla?

Haluan rakentaa hyvinvointialueen, jossa lapset ja perheet kohdataan yksilöinä ja jossa palvelut ovat saavutettavia, ennaltaehkäiseviä ja oikea-aikaisia. Keskeisiä tavoitteitani ovat:

  • Perheiden tukipalveluiden kehittäminen, jotta vanhemmat saavat tarvitsemaansa apua ajoissa.
  • Mielenterveyspalveluiden vahvistaminen lapsille ja nuorille.
  • Perhe- ja lähiväkivallan uhrien tukeminen.
  • Lapsivaikutusten arvioinnin tuominen vahvemmin osaksi päätöksentekoa.

Minulle tämä ei ole vain vaaliteema, vaan pitkäaikainen sitoumus, joka näkyy niin työssäni, vaikuttamistyössäni kuin arjessani.

Voit vaikuttaa – suosittele ja jaa!

Jos koet, että työlläni on merkitystä, ja haluat tukea kampanjaani, arvostan suuresti suosituksia ja kokemuksiasi minusta. Voit jakaa ajatuksiasi somessa tai kertoa lähipiirillesi, miksi olen hyvä valinta aluevaltuustoon. Jokainen ääni on ääni lasten ja perheiden puolesta!

Tehdään yhdessä hyvinvointialueesta parempi paikka lapsillemme!

Omaishoitajien vaalipaneeli – tiukkaa keskustelua tärkeistä asioista



Tiistaina sain olla mukana Hiiden omaishoitajat ry:n järjestämässä vaalipaneelissa. Kiitos kutsusta ja aktiivisesta keskustelusta!

Paneeli oli paikoin kiivas, mutta se kertoo vain siitä, kuinka tärkeistä ja tunteita herättävistä asioista puhuimme. 

Olen aluevaltuutettu ja ehdolla jatkokaudelle. Minulla on pitkäaikainen kokemus omaishoidon asioista sekä päätöksenteossa että henkilökohtaisessa elämässäni. Olen toiminut vuosia omaishoidon neuvottelukunnassa – ensin sotelautakunnan ja kaupunginhallituksen edustajana ja lopulta asiantuntijajäsenenä. Tämä luottamustehtävä on ollut minulle erityisen tärkeä, sillä olen nähnyt, miten arvokasta työtä omaishoitajat tekevät ja miten heidän jaksamisensa vaikuttaa koko yhteiskuntaan. 

Omaishoito on koskettanut myös omaa perhettäni. Mieheni isä toimi puolisonsa omaishoitajana, ja hänen vapaidensa aikana minä toimin sijaisena. Äitini oli isäni omaishoitaja hänen viimeisinä kuukausinaan, ja olin tiiviisti mukana sekä hänen saattohoidossaan että äitini tukena. Lisäksi olen äiti neljälle erityiselle lapselle, joiden omaishoitaja en virallisesti ole. Yksittäisinä arvioituna en täytä kriteereitä, mutta kokonaisuutena tilanne on toinen – ja juuri tämä on asia, josta pitäisi keskustella enemmän. Omaishoitajuutta tulisi tarkastella laajemmin ja kokonaisvaltaisemmin kuin nykyisin tehdään. 

Omaishoitajien asema päätöksenteossa

Paneelissa saimme tärkeää tietoa omaishoidon nykytilanteesta Länsi-Uudellamaalla sekä yleisöltä tiukkojakin kysymyksiä. Erityisesti esiin nousi aluehallituksen päätös kiristää 0–17-vuotiaiden omaishoitajien kriteereitä. Paneelissa muistutimme toisen panelistin kanssa, että aluehallituksessa tehtiin vastaesitys, jonka mukaan kiristyksiä ei olisi tehty. Tämä esitys kuitenkin kaatui, kun kokoomus, perussuomalaiset, vasemmistoliitto ja RKP äänestivät kiristysten puolesta. 

Vasemmistoliiton paneeliedustaja totesi, ettei aluehallitus voi kävellä aluevaltuuston yli, koska aluevaltuusto oli määritellyt raamit, joiden puitteissa päätös tehtiin. Todellisuudessa aluehallitus kuitenkin kiristi kriteerejä enemmän kuin aluevaltuusto oli päättänyt. Keskusta esitti aluevaltuustossa, ettei omaishoitajilta leikattaisi lainkaan – mutta tämä esitys ei saanut riittävästi kannatusta. 

Omaishoito on investointi – ei säästökohde 

Olen vienyt omaishoitajien asioita eteenpäin aluevaltuustossa ja tehnyt kaksi aloitetta: 
✔ Omaishoidon neuvottelukunnan perustamisesta hyvinvointialueelle 
✔ Hyvän omaishoidon turvaamisesta – erityisesti omaishoitajien vapaiden mahdollistamisesta

Omaishoito on yhteiskunnallisesti merkittävä asia. Se on sekä inhimillisesti että taloudellisesti järkevää. Omaishoidon tuella ja riittävillä palveluilla voidaan siirtää kalliimpien palveluiden tarvetta, mutta silti sitä kohdellaan edelleen säästökohteena. Tämä on lyhytnäköistä politiikkaa. 

Erityinen huoli nepsylasten omaishoitajista 

💡 Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten vanhemmat kantavat merkittävää hoivavastuuta, mutta eivät saa siihen riittävää tukea.
💡 Työssäkäynti vaikeutuu tai estyy, kun lapsen tilanne vaatii jatkuvaa läsnäoloa. 
💡 Ehdotus: Omaishoidolle oma hoitoluokka nepsylasten vanhemmille ja päätökset nopeammin!

Lisäksi vammaispalvelulain muutokset vuoden 2025 alusta vaikuttavat myös omaishoitajiin. Laki tuo hyviä uudistuksia, kuten yksilöllisemmän palvelusuunnitelman ja vahvemman oikeuden henkilökohtaiseen apuun, mutta ilman riittäviä resursseja muutokset jäävät paperille.

Poliittinen tilanne: kuka puolustaa omaishoitajia? 

🔸 Keskustan aluevaltuustoryhmä vastusti säästöjä omaishoitajien palkkioista sekä lasten, nuorten ja perheiden palveluista. 
🔸 Lohjalla aiempi neljän tukiluokan malli kaventui kolmeen – kokonaisuus on heikentynyt, vaikka yksi korvausluokka on noussut. 
🔸 Alle 17-vuotiaiden omaishoidon tukea heikennettiin kokoomuksen, perussuomalaisten, vasemmiston ja RKP:n äänillä. 
🔸 Lapsiperheiden vanhemmilla tulisi olla oikeus käydä töissä ja saada sijaishoitoa, mutta paikkoja ei ole ja tiedotus ei toimi.

Olisi tietenkin toivottavaa, että päättäjät tietäisivät, mistä ovat päättämässä. Omaishoitajat tekevät valtavan arvokasta työtä, ja heidän tukemisensa pitäisi olla prioriteetti, ei säästökohde. Tästä työstä en aio luopua, vaan jatkan taistelua omaishoitajien oikeuksien puolesta.