Kategoria-arkisto:vanhemmuus

Aluevaltuustoaloite 25.2.2025: hyvän omaishoidon turvaamiseksi hyvinvointialueella

Tein ryhmäni puolesta aluevaltuustoaloitteen hyvän omaishoidon turvaamiseksi hyvinvointialueella aluevaltuustokokouksessa 25.2.2025.

Omaishoidon tuen valtakunnalliset erot ovat kasvaneet kestämättömiksi. Omaishoitajat tekevät arvokasta työtä, joka säästää hyvinvointialueiden resursseja ja mahdollistaa monelle kotona asumisen pidempään. 

Tuen tasossa on kuitenkin huomattavia eroja eri hyvinvointialueiden välillä. Esimerkiksi Kainuussa omaishoitaja saa tuen tasolla 2 kuukausittain 618,52 euroa, kun taas naapurimaakunnassa Pohjois-Pohjanmaalla vastaava korvaus on 1061,92 euroa. Tällaiset erot ovat kohtuuttomia. Siksi tämä aloite tähtää omaishoidon tilanteen selvittämiseen alueellamme ja sen kehittämiseen. 

Suomen väestö ikääntyy ja suuret ikäluokat tulevat tarvitsemaan yhä enemmän palveluja. Omaishoidon tukeminen on taloudellisesti järkevää: korottamalla tukea ja parantamalla palveluita voidaan vähentää raskaamman hoidon tarvetta ja säästää hyvinvointialueiden resursseja. 

Päätöksenteon pohjaksi on tehtävä perusteellinen selvitys omaishoidon nykytilasta. Selvityksessä tulee tarkastella muun muassa: 

  • omaishoidon tuen tasoa ja kattavuutta alueellamme 
  • omaishoitajien määrää, ikäjakaumaa ja sopimusten kattavuutta 
  • lakisääteisten vapaiden käyttöastetta ja syitä niiden käyttämättä jättämiseen 
  • palveluiden saatavuutta ja vertailua muihin hyvinvointialueisiin 

Selvitys tulee tuoda aluevaltuuston tietoon ja tietoa on päivitettävä säännöllisesti. Tämän pohjalta on rakennettava kehitysohjelma, jossa asetetaan konkreettiset tavoitteet, mittarit ja aikataulut omaishoidon turvaamiseksi. 

Omaishoidon tukipalveluiden on vastattava perheiden tarpeisiin, jotta omaishoitajat jaksavat ja voivat yhdistää työn ja omaishoidon. Tämä edellyttää muun muassa: 

  • palveluseteleiden käyttöönottoa omaishoidon vapaiden hyödyntämisen helpottamiseksi 
  • riittävien kotiin tuotavien ja kodin ulkopuolisten hoitopaikkojen järjestämistä 
  • ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittamisen tukemista 

Esimerkiksi Lohjalla palvelusetelit lisäsivät omaishoidon vapaiden käyttöastetta ja omaishoitajien hyvinvointia. Tätä mallia tulee laajentaa koko hyvinvointialueelle. 

Omaishoitajien kokemuksia ja asiantuntemusta on hyödynnettävä palveluiden kehittämisessä. Hyvinvointialueiden on järjestettävä asiakasraateja, neuvostoja ja työpajoja sekä tehtävä yhteistyötä omaishoitoyhdistysten kanssa. 

Vaativissa omaishoitotilanteissa myös sopimuksettomilla omaishoitajilla on oikeus lakisääteisiin vapaapäiviin sosiaalihuoltolain 27 b §:n mukaisesti. Tietoisuutta tästä oikeudesta on lisättävä, jotta kaikki omaishoitajat saavat tarvitsemansa tuen. 

Me allekirjoittaneet vaadimme 

  1. Selvitys omaishoidon tuen tasosta ja tarpeista hyvinvointialueellamme, mukaan lukien tuen taso, lakisääteisten vapaiden käyttö ja tukipalveluiden saavutettavuus. 
  2. Kehitysohjelma hyvän omaishoidon turvaamiseksi, jossa määritellään tavoitteet, mittarit ja aikataulut. 
  3. Omaishoitoperheiden palveluiden parantaminen, erityisesti varmistamalla lastensa omaishoitajille oikeus omaishoidon tukeen sekä riittävät aamu- ja iltapäivähoitopaikat. 
  4. Palvelusetelit käyttöön koko hyvinvointialueella omaishoidon vapaiden hyödyntämisen helpottamiseksi. 

Hyvin toimiva omaishoito on inhimillinen ja taloudellisesti kestävä ratkaisu, joka tukee sekä omaishoitajien että hoidettavien hyvinvointia.  

Inkoossa 25.2.2025 Keskustan aluevaltuustoryhmä 

Aluevaltuuston kokouksessa 25.2.2025 Lasten ja nuorten hyvinvointi, ilmasto-ohjelma, lähisuhdeväkivalta ja omaishoito

Aluevaltuuston kokouksessa 25.2.2025 käsiteltiin useita keskeisiä teemoja, kuten lasten ja nuorten mielenterveyttä, hammashoitoa, ilmasto-ohjelmaa, lähisuhdeväkivaltaa sekä omaishoidon parantamista. Pidin useita puheenvuoroja ja nostin esiin huoleni siitä, miten tietyt tärkeät asiat jäävät päätöksenteossa taka-alalle. Lisäksi tein ryhmäni puolesta aluevaltuustoaloitteen hyvän omaishoidon turvaamiseksi hyvinvointialueella.

Psykiatriset sairaanhoitajat kouluihin – miksi ei oteta mallia Turusta?

Valtuustoaloitteessa, joka koski lasten, nuorten ja perheiden palveluja, esitettiin jälleen tutut perustelut sille, miksi psykiatrisia sairaanhoitajia ei haluta kouluihin. Tämä on lyhytnäköistä. Nuorten mielenterveysongelmat kasvavat, ja varhainen puuttuminen on avainasemassa.

Esimerkiksi Turussa psykiatristen sairaanhoitajien läsnäolo kouluissa on tuottanut erinomaisia tuloksia – miksi emme ottaisi tästä mallia? Sen sijaan aluehallitus vetoaa nykyisiin resursseihin, jotka eivät selvästikään riitä. Nuoret tarvitsevat apua ajoissa, eikä palveluiden hajauttaminen riitä vastaamaan tarpeeseen.

Lasten ja nuorten hammashoidon parantaminen

Pidin kannatuspuheenvuoron valtuutettu Kajavan tekemälle toivomusesitykselle käsitellessämme aloitetta, joka koski lasten ja nuorten suunterveyden laiminlyöntien ehkäisemistä. Toivomus koski sitä, että hammastarkastusten ajanvarauksesta tulisi sujuvampaa, mutta ilman konkreettisia toimia tämä jää tyhjäksi lupaukseksi.

Käytin puheenvuoroani hyväksi siinä, että nostin jälleen esiin huolen siitä, että Espoon toimimattomia malleja – ankkuritoimintaa, ohjaamotoimintaa ja lastensuojelun ratkaisuja – tuodaan jatkuvasti esille ilman näyttöä niiden todellisesta tehokkuudesta. Palveluiden kehittämisen täytyy perustua vaikuttavuuteen, ei pelkkiin hallinnollisiin uudistuksiin.

Ilmasto-ohjelma ja kokouskäytännöt

Ilmasto-ohjelmasta käydyssä keskustelussa pidin ryhmäni puheenvuoron ja tein lisäysesityksen esteettömyyden ja saavutettavuuden puolesta sekä kannatin esitystä uudelleenvalmistelusta. Keskustelu oli erikoista, ja osa valtuutetuista pyrki vähättelemään tekemäämme esitystä.

Kokouksessa käytettiin puheenvuoroja siitä, miten vain heidän tekemänsä muutoksensa olisivat riittäviä, mutta jättivät täysin huomiotta ryhmämme kannatetun esityksen. Toin esiin, että vaikka olemme pieni ryhmä, olemme silti asukkaiden äänestämiä edustajia ja tekemämme esitykset ja puheenvuorot ansaitsevat yhtä lailla huomion.

Lisäksi hämmästelin kokouksen levottomuutta – hyvä, jos kokousta oli mennyt edes puolta tuntia moni kävi jo hakemassa kahvia kesken keskustelujen. Tällaisella asenteella on vaikea tehdä pitkäjänteistä ja vastuullista päätöksentekoa.

Puheenvuoro: Lähisuhdeväkivalta – enemmän kuin fyysinen väkivalta

Pidin myös kannatuspuheenvuoron esityksestä, että sotehenkilöstön koulutusta lisättäisi tunnistamaan lähisuhdeväkivaltaa sekä Omatila-toimintamallin levittämisestä koko hyvinvointialueelle. Omatilan toimintamalli tarjoaa tärkeän ja vaikuttavan tavan tukea lähisuhde- ja perheväkivallan uhreja. Tiedämme, että palveluiden saatavuus hyvinvointialueella ei tällä hetkellä ole yhdenvertaista – ja tämä selvitys antaa meille konkreettista tietoa siitä, mitä resurssit tarkoittaisivat käytännössä.

On tärkeää, että tämä tieto on käytettävissämme ennen talousarvioneuvotteluja, jotta voimme tehdä vastuullisia ja kestäviä päätöksiä. Lähisuhdeväkivallan ehkäisy ja siihen puuttuminen eivät voi olla sattumanvaraista, vaan se on varmistettava kaikkialla alueellamme. Valmistelin myös puheenvuoroa kesken kokouksen siitä, että lähisuhdeväkivalta ei ole vain fyysistä, eikä se rajoitu parisuhteisiin. Se voi kohdistua lapseen, ikääntyneeseen, vammaiseen, ystävään tai muuhun läheiseen. Se voi olla henkistä vallankäyttöä, taloudellista kontrollia, seksuaalista hyväksikäyttöä tai digitaalista häirintää. Tätä puheenvuoroa valmistelin siksi, että erään ryhmän edustaja kävi pitämässä puheenvuoron, jossa nosti sen, ettei hänen mielestään lähisuhdeväkivalta ole sote-asia, vaan poliisiasia. En käynyt pitämässä puheenvuoroa, sillä niin moni muu nousi pitämään puheenvuoron, joka tuki omaani.

Olen hyvin huolissani siitä, että lähisuhdeväkivaltaa vähätellään, eikä tarvetta tunnistaa se tunnusteta. Moni uhri kokee, ettei väkivalta ole ”tarpeeksi vakavaa”, jos siitä ei jää mustelmia. Mutta väkivalta jättää aina jälkiä – vaikka ne eivät näkyisi ulospäin. Se rikkoo itsetunnon, turvallisuuden ja elämänhallinnan.

Tämä ei ole pelkästään yksilön tai perheen asia, vaan mitä suurimmassa määrin myös sosiaali- ja terveydenhuollon kysymys. Lähisuhdeväkivalta kuormittaa terveydenhuoltoa, mielenterveyspalveluja ja lastensuojelua. Sen ehkäisyyn ja hoitoon tarvitaan resursseja ja selkeitä toimintamalleja.

Väkivalta ei pääty suhteen päättyessä, eikä toipuminen tapahdu hetkessä. Uhri tarvitsee pitkäjänteistä tukea, ja myös tekijälle on tarjottava apua, jotta väkivallan kierre saadaan katkaistua. Hyvinvointialueen tehtävä on varmistaa, että apua on saatavilla kaikille – ajoissa ja matalalla kynnyksellä.

Aluevaltuustoaloite hyvän omaishoidon turvaamiseksi

Tein myös aluevaltuustoaloitteen hyvän omaishoidon turvaamiseksi hyvinvointialueella. Omaishoitajat tekevät arvokasta työtä läheistensä hyväksi, mutta liian usein he jäävät ilman riittävää tukea ja palveluita. Haluan varmistaa, että hyvinvointialueella panostetaan omaishoitajien jaksamiseen, heidän oikeuksiinsa sekä konkreettisiin tukitoimiin, kuten sijaishoitoon ja riittävään vapaaseen.

Omaishoito ei saa olla yksin omaishoitajan vastuulla – se on myös yhteiskunnan asia. Hyvä omaishoidon tuki parantaa sekä hoidettavan että hoitajan hyvinvointia ja vähentää tarvetta raskaammille palveluille.

Kokous osoitti jälleen, että moni tärkeä asia jää retoriikan ja vähättelyn jalkoihin. Jatkan työtä sen eteen, että lasten ja nuorten hyvinvointi, mielenterveyspalvelut ja oppilashuolto saavat ansaitsemansa huomion – ei vain juhlapuheissa, vaan myös käytännön päätöksissä.

Lisäksi toivon, että lähisuhdeväkivallan vakavuus ymmärretään ja siihen osoitetaan tarvittavat resurssit. Tämä ei ole asia, jonka voimme sivuuttaa. Samoin omaishoidon merkitystä on vahvistettava, jotta perheet eivät jää yksin vastuuseen hoidosta.

Nuorten rikollisuus kasvaa – onko meillä varaa odottaa?

Kirjoitin tästä tärkeästä aiheesta mielipidekirjoituksen, joka julkaistiin Länsi-Uusimaassa 21.2.2025. Nuorten rikollisuuden kasvu on huolestuttavaa ja samalla ennaltaehkäisevän työn tulevaisuus on epävarma. Länsi-Uusimaa uutisoi 19.2. Ankkuritoiminnan päättymisestä nykyisessä muodossaan helmikuun lopussa – ilman että korvaavaa mallia on vielä esitetty.

Vuonna 2024 Lohjalla kirjattiin 849 alaikäisten tekemää rikosta – 200 enemmän kuin edellisvuonna. Tämä kertoo karua kieltä siitä, että nuorten pahoinvointi ja rikollisuuteen ajautuminen eivät ole yksittäistapauksia, vaan laajempi ilmiö, johon on puututtava.

Ankkuritoiminta on ollut keskeinen keino ehkäistä nuorten rikoskierteitä moniammatillisen yhteistyön kautta. Poliisi, sosiaalityö ja nuorisotyö ovat yhdessä tukeneet nuoria, joilla on riski ajautua rikollisuuden polulle. Ilman tätä yhteistyötä vaarana on, että ongelmiin puututaan vasta, kun rikokset ovat jo toistuvia tai vakavia.

Olen jättänyt valtuustoaloitteen Ankkuritoiminnan jatkon tukemiseksi. Ennen kuin aloitetta on edes käsitelty, viranhaltijat ovat jo ilmoittaneet, ettei kaupunki aio ottaa toimintaa vastuulleen. Samalla hyvinvointialue ei ole tuonut esiin selkeitä suunnitelmia siitä, miten alaikäisten rikoksia jatkossa käsitellään ja miten nuorten ja perheiden tuki varmistetaan.

Ennaltaehkäisy maksaa aina vähemmän kuin korjaavat toimenpiteet

Meidän on ymmärrettävä, että ennaltaehkäisevä työ ei ole pelkkä menoerä, vaan se säästää pitkällä aikavälillä sekä inhimillistä kärsimystä että rahaa. Jokainen nuori, joka saadaan ajoissa tuen piiriin, on potentiaalinen tulevaisuuden veronmaksaja eikä syrjäytymisuhan alla oleva tapaus.

Koulujalkautuminen ja poliisin ennalta estävä työ ovat tärkeitä, mutta ne eivät yksin riitä. Tarvitsemme moniammatillista lähestymistapaa, jossa eri toimijat voivat yhdessä puuttua ongelmiin ennen kuin ne paisuvat hallitsemattomiksi.

Nyt ei ole aika jäädä odottamaan – tarvitsemme konkreettisia päätöksiä ja toimia. Nuoret ansaitsevat turvaverkon, joka kannattelee heitä ennen kuin ongelmat kasvavat liian suuriksi.

Voit lukea mielipidekirjoitukseni 21.2.2025 julkaistusta Länsi-Uusimaasta

https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/8315718?utm_source=bluetooth&utm_medium=social

ja alta:

Nuorten rikollisuus kasvaa – onko meillä varaa odottaa?


Länsi-Uusimaa uutisoi 19.2. Ankkuritoiminnan tulevaisuudesta ja siitä, miten nuorten rikollisuus on huolestuttavassa kasvussa. On tärkeää, että nuorille suunnattua ennaltaehkäisevää toimintaa mietitään ja vaihtoehtoja etsitään. Tästä kiitos kaikille tahoille, jotka ovat mukana ratkomassa haastetta.
Samalla on kuitenkin syytä kysyä: onko meillä varaa odottaa? Vuonna 2024 Lohjalla kirjattiin 849 alaikäisten tekemää rikosta – 200 enemmän kuin edellisvuonna. Ankkuritoiminta on ollut keskeinen keino puuttua nuorten rikoskierteisiin, mutta nykymuotoinen toiminta lakkaa helmikuun lopussa, eikä korvaavaa mallia ole vieläkään esitelty.
Olen jättänyt valtuustoaloitteen Ankkuritoiminnan jatkon tukemiseksi, mutta ennen kuin sitä on edes käsitelty, viranhaltijat ovat jo todenneet, ettei kaupunki tule ottamaan toimintaa vastuulleen. Samalla hyvinvointialue ei ole tuonut esiin selkeitä suunnitelmia siitä, miten alaikäisten rikoksia jatkossa käsitellään ja miten nuorten ja perheiden tuki varmistetaan.
Koulujalkautuminen ja poliisin ennalta estävä valvontatyö ovat tärkeitä, mutta eivät yksin riittäviä. Moniammatillinen työ, jossa poliisi, sosiaalityö ja nuorisotyö toimivat yhdessä, on ollut Ankkuritiimin vahvuus. Ilman tätä yhteistyötä riskinä on, että nuorten ongelmiin puututaan vasta, kun rikokset ovat jo toistuvia tai vakavia.
Nyt tarvitaan ratkaisuja – ei vain selvityksiä ja odottelua. Kunnilla on vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä, ja Ankkuritoiminnan ennaltaehkäisevä työ voidaan katsoa osaksi tätä. Tarvitaan pikaisia toimia, jotta nuoret eivät jää ilman tukea.

Lotta Paakkunainen
Aluevaltuutettu,
Kaupunginvaltuutettu, Lohja

Aika uudelle vaiheelle – en ole ehdolla kuntavaaleissa 2025, mutta haen luottamustanne aluevaaleissa

Nyt se on lehdessä, joten enää ei voi perääntyä. Asia, jota olen miettinyt viimeiseen asti. https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/8302173

Haluan ilmoittaa, että en asetu ehdolle vuoden 2025 kuntavaaleissa. Olen toiminut kunnallisissa luottamustehtävissä vuodesta 2013 lähtien ja koen, että nyt on sopiva hetki ottaa taukoa kunnallisesta toiminnasta. Uskon, että tämä tauko voi olla hyödyllinen sekä minulle että yhteisöllemme.

Päätökseeni vaikuttaa myös haluni viettää enemmän aikaa perheeni kanssa ja valmistautua elämänmuutoksiin, jotka ovat edessäni. Elämässä on hetkiä, jolloin suunnanmuutos avaa uusia mahdollisuuksia ja koen tämän olevan juuri sellainen hetki.

Kunnallispolitiikassa toimiminen on antanut minulle paljon ja olen pyrkinyt tekemään parhaani kuntalaisten hyväksi. Olen tehnyt aloitteita, esityksiä ja aina ajatellut koko Lohjan etua, erityisesti heikommassa asemassa olevien puolesta. Matkan varrella olen saanut arvokkaita yhteistyökumppaneita, käynyt rakentavia keskusteluja ja saavuttanut konkreettisia tuloksia. Erityinen kiitos teille, jotka olette pyytäneet minua olemaan ehdolla kuntavaaleissa – arvostan tätä suuresti ja olen kiitollinen luottamuksestanne.

Valitettavasti luottamustehtävät ovat tuoneet mukanaan myös ikäviä kokemuksia, kuten uhkailuja, herjauksia ja jopa perheeni uhkaamista. Vaikka nämä eivät ole päätökseni pääsyitä, ne ovat esimerkkejä siitä, mitä julkinen toiminta voi joskus sisältää. Olen kohdannut kampituksia ja painostusta, mutta myös paljon kannustusta ja kiitosta.

Perheeni on minulle aina etusijalla ja nyt haluan keskittyä heihin entistä enemmän. Kiitän kaikkia luottamuksestanne ja yhteistyöstänne vuosien varrella. Toivotan uudelle kaupunginvaltuustolle sekä muille kaupungin luottamushenkilöille viisautta ja menestystä tehtävissään.

Vaikka jätän kunnallispolitiikan toistaiseksi, olen edelleen mukana vaikuttamassa, sillä olen ehdolla aluevaaleissa. Hyvinvointialueiden päätöksillä on suuri merkitys meidän kaikkien arkeen ja haluan jatkaa työtä oikeudenmukaisten ja saavutettavien palveluiden puolesta. Toivon luottamustanne, jotta voin jatkaa hyvinvointialueen kehittämistä tavalla, joka turvaa sosiaali- ja terveyspalvelut oikeudenmukaisesti ja kaikkien hyvinvointi huomioiden.

Kiittäen,

Lotta

Vierailu Omaishoitajien äitien teemakahvilassa

Osallistuin hiljattain Omaishoitajien äitien teemakahvilaan, jossa keskustelimme siitä, mikä toimii ja mikä ei hyvinvointialueella. Minulta toivottiin myös avausta hyvinvointialueen päätöksenteosta ja kerroin siitä suunnilleen näin:

Hyvinvointialueella päätöksenteko perustuu valmisteltuihin esityksiin, jotka tulevat viranhaltijoilta. Aluevaltuusto on ylin päättävä elin, mutta sen päätöksenteko keskittyy pääasiassa strategioihin, talousarvioon ja hallintosääntöön. Viimeisimmän hallintosäännön muutoksen yhteydessä tein ryhmäni puolesta esityksen, että päätösvaltaa siirrettäisi aluehallitukselta ja virkajohdolta lautakunnille ja aluevaltuustolle, mutta enemmistö katsoi, ettei muutoksia tarvita, vaikka aluehallitus ja virkajohto tekevät suurimman osan päätöksistä, jotka vaikuttavat merkittävästi ihmisten arkeen.

Tämä näkyi esimerkiksi omaishoidon tuen osalta, kun virkajohto esitti aluevaltuuston talousarviopäätökseen perustuen leikkauksia erityisesti alle 17-vuotiaiden omaishoidon tukeen. Aluehallitus kuitenkin käytti otto-oikeuttaan tähän päätökseen, mikä osoittaa, että vaikuttaminen kannattaa – tekemänne kannanotto huomioitiin aluehallituksessa.

Päätöksenteossa merkittävässä roolissa on neuvottelukunta, johon kuuluu edustaja jokaisesta valtuustoryhmästä. Neuvotteluissa käsitellään ennen suuria päätöksiä, kuten talousarviota, palveluverkkoa ja hallintosääntöä. Keskustelut ovat yleensä rakentavia ja niissä pyritään sopuun, mutta käytännössä suuremmat ryhmät sanelevat linjauksia. Keskustelut ovat yleensä rakentavia, ja niissä pyritään sopuun. Käytännössä suuremmat ryhmät sanelevat linjauksia ja pienemmät ryhmät lähtevät mukaan sopuun, jotta saisivat omia esityksiään mukaan ja jotta näyttäisi siltä, että ollaan yhteistyössä.

Keskustalle monet kysymykset olivat kuitenkin tärkeämpiä kuin suurempien ryhmien esitykset ja vaatimukset. Esimerkiksi omaishoitajiin, lastensuojeluun ja ennaltaehkäiseviin toimiin suunnatut leikkaukset olivat meille kynnyskysymys – emme voineet hyväksyä niitä. Palveluiden on oltava saavutettavia ja lähellä ihmisiä, jotta ne todella palvelevat kaikkia asukkaita.

Lautakunnat ja neuvostot ovat päätöksenteon tukena, mutta niiden rooli on pitkälti lausunnollinen. Lautakunnissa ei päätetä kuin lausunnoista, jotka esitetään aluehallitukselle päätöksenteon tueksi. Itse olen tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan jäsen ja tämä lautakunta päättää järjestöavustuksista. Lisäksi vammais- ja vanhusneuvostot antavat lausuntoja aluehallitukselle. Toisinaan nämä lausunnot vaikuttavat päätöksiin, mutta nykyinen aluehallitus on kovin tyytyväinen itseensä siitä, kuinka paljon se on leikannut ja ”säästänyt” kustannuksista. Valitettavasti nämä säästöt tulevat maksamaan pitkällä aikavälillä – niin taloudellisesti kuin inhimillisesti.

Minulta kysyttiin, että kannattaako tehdä aloitteita. Kerroin, että olen itse tehnyt kaupunginvaltuustossa 15 aloitetta ja niiden käsittely siellä on hyvin erilaista kuin hyvinvointialueella. Hyvinvointialueella aloitteita ei esitellä erikseen, vaan ne vain jätetään kokousmateriaaliin. Jotta aloite etenee käsittelyyn, sen pitää saada tietty määrä kannatusta ja vielä suurempi kannatus tarvitaan, jotta se käsitellään puolen vuoden sisään. Itse olen tehnyt aluevaltuustoaloitteen omaishoidon neuvottelukunnan perustamiseksi hyvinvointialueelle, mutta se ei saanut tarpeeksi kannatusta. Lisäksi virkajohto esitti päätösesityksessään, että aloitteen toteuttaminen lisäisi byrokratiaa ja päätöksenteon kerroksia. Mielestäni vielä yksikään asukkaan tekemä aloite ei ole päätynyt käsittelyyn hyvinvointialueella.

Kahvilakeskustelussa nousi esiin monia tärkeitä teemoja. Toimiviksi asioiksi mainittiin vertaistuen merkitys ja se, että omaishoidon tuki tuo edes jonkinlaista turvaa ja tunnustusta omaishoitajien työlle. Toisaalta kehitettävää on edelleen paljon: jaksamisen tukemisessa, palveluiden joustavuudessa ja siinä, miten omaishoitajien ääni kuuluu päätöksenteossa.

Kävimme myös paljon hyvää keskustelua omaishoidon neuvottelukunnan tarpeellisuudesta. Esille nousi, että neuvottelukuntaan voisi kuulua kuten Lohjallakin oli kuulunut, omaishoidon edustajia, viranhaltijoita, luottamushenkilöitä, seurakunnan edustajia sekä ammattikoulun ja ammattikorkeakoulun edustajia. Moniammatillinen yhteistyö mahdollistaisi sen, että eri toimijat voisivat keskustella ja nostaa esiin omaishoidon kannalta tärkeitä asioita. Neuvottelukunta voisi myös tarjota arvokasta tietoa viranhaltijoille, joilla ei välttämättä aina ole syvällistä tuntemusta alueesta tai omaishoidon arjesta.

Jatkuvat esitykset omaishoidon tuen leikkauksista ja niistä kumpuava epävarmuus syövät omaishoitajien jaksamista. Erityisen raskaita ovat heinäkuut, jolloin omaishoidettavien lasten paikat ovat suljettuina, eikä sijaistavia paikkoja ole tarjolla. Lisäksi tiedonkulku on puutteellista – omaishoitajat eivät ole saaneet ennakkoon tietoa palvelujen lakkautuksista, tukien muutoksista tai edes indeksikorotuksista. Tämä lisää epävarmuutta ja vaikeuttaa jo valmiiksi kuormittavaa arkea.

Lupasin viedä näitä viestejä eteenpäin. Kaikkia haasteita ei ratkaista yhdessä yössä, mutta jokainen keskustelu ja kohtaaminen auttavat meitä rakentamaan parempaa tukea omaishoitajille. Kiitos vielä kutsusta ja tärkeästä keskustelusta!

Paluu 1990-luvun virheisiin

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen leikkaukset lastensuojeluun, oppilashuoltoon, ikääntyneiden terveydenhuoltoon ja asumispalveluihin sekä vammaispalveluihin ovat surullinen esimerkki siitä, kuinka lyhytnäköisesti palveluita johdetaan. Hyvinvointialueen virkajohdon ja aluehallituksen esityksiin perustuvat leikkaukset saivat enemmistön tuen aluevaltuustossa, vaikka historia on jo osoittanut, millaisia seurauksia tällä on.

1990-luvun laman aikana tehdyt sosiaali- ja terveyspalveluiden leikkaukset vaikuttavat yhteiskuntaamme edelleen. Tuolloin tehtiin niin sanottuja välttämättömiä säästöjä, joiden seurauksena lasten, nuorten, perheiden ja ikääntyneiden hyvinvointi heikkeni merkittävästi. Pitkällä aikavälillä nämä säästöt maksettiin moninkertaisesti lisääntyneinä sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksina, syrjäytymisenä ja jopa rikollisuuden kasvuna. Nyt, vuonna 2025, teemme täsmälleen samoja virheitä. Mitään ei ole opittu.

Leikkausten kohdistuminen lasten, nuorten, ikäihmisten ja vammaisten palveluihin on erityisen raju isku, sillä juuri nämä ryhmät tarvitsevat palveluita eniten. Lastensuojelun ja oppilashuollon heikennykset lisäävät koulupudokkuutta, pahoinvointia ja syrjäytymistä. Ikääntyneiden palveluiden heikennykset johtavat suurempaan kuormitukseen perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa, kun ennaltaehkäiseviin toimiin ei panosteta. Vammaispalveluiden leikkaukset rajoittavat itsenäistä elämää ja yhdenvertaisuutta entisestään.

Omaishoitajien tilanne on myös heikentynyt jatkuvien leikkausten vuoksi. Omaishoitajien palkkioita on esitetty leikattavaksi toistuvasti, ja koko aluevaltuustokauden ajan niitä onkin jo leikattu sekä omaishoitajien vapaiden käyttöä vaikeutettu. Lohjalla oli aiemmin erinomaisesti toimiva käytäntö, joka mahdollisti omaishoitajien vapaiden joustavan käytön ja lisäsi siten heidän jaksamistaan. Nyt vapaita käytetään huomattavasti vähemmän, mikä johtaa omaishoitajien uupumiseen. Samalla vapaiden ajaksi osoitettuja hoitopaikkoja lakkautetaan ilman, että tilalle tarjotaan sopivaa vaihtoehtoa, jolloin hoidettavien ja omaishoitajien tilanne vaikeutuu entisestään.

Erityisen hälyttävää on Ankkuritoiminnan alasajo Lohja-Vihti-Karkkila-alueella. Tätä ei voi perustella palvelujen yhdenmukaistamisella tai virtaviivaistamisella, sillä kyseinen alue on ainoa, jossa muutoksia tehdään. Samalla Lohja-Vihti-Karkkila on ainoa alue, jossa Ankkuritiimin työ on ollut erillinen, eikä vain muiden tehtävien ohessa hoidettava työmuoto. Tämän muutoksen taustalla ei ole edes säästöt, vaan jotain aivan muuta – mitä, sitä ei ole avattu asukkaille. Lopputulos on kuitenkin selkeä: rikoskierteessä olevien nuorten ja nuorten aikuisten tukeminen vaikeutuu.

Tämän päivän säästöt ovat huomisen suuria kustannuksia. Me maksamme niistä tulevaisuudessa niin inhimillisesti kuin taloudellisesti. Nyt olisi viimeinen hetki pysähtyä ja miettiä, millaisen yhteiskunnan haluamme jättää tuleville sukupolville. Onko meillä varaa tehdä samat virheet uudelleen?