Kategoria-arkisto:vanhemmuus

Lastensuojelun kysymyksiin ei vastattu aluehallituksessa

Jätin aluevaltuustossa valtuustokysymyksen, joka allekirjoitettiin yli puoluerajojen. Valtuustokysymyksessä pyysimme selkeyttä siihen, miksi lastensuojeluilmoitukset ovat kasvaneet mutta asiakasmäärät laskeneet, miten tukisuhdetoiminta turvataan ostopalvelujen vähentämisen jälkeen ja millä tavoin perhehoitoa kehitetään. Kysyimme myös, mitä järjestöyhteistyölle kuuluu. Toivoimme ennen kaikkea arviota siitä, mitä nämä muutokset merkitsevät lasten ja perheiden hyvinvoinnin kannalta.

Aluehallituksen vastaus 15.9.2025 käymässään kokouksessa oli suuri pettymys. Jälleen. Se keskittyi hallinnollisten prosessien kuvailuun, mutta ei tarjonnut todellisia vastauksia kysymyksiin.

  1. Ilmoitusten ja asiakasmäärien suhde jäi selittämättä: Tilastot mainittiin, mutta analyysi puuttui. Miksi ilmoituksia tulee enemmän, mutta asiakasmäärät eivät kasva? Johtuuko tämä resursseista, arviointikäytännöistä vai jostain muusta?
  2. Tukisuhteiden väheneminen kuitattiin omatyöntekijällä: Vastauksessa ei huomioitu, että lapsen pitkäjänteinen tukisuhde on aivan eri asia kuin viranhaltijan vaihteleva kontakti. Monelle lapselle tukisuhde on ollut ratkaiseva turvaverkko.
  3. Järjestöyhteistyöstä kerrottiin tapaamisia, ei tuloksia: On hyvä, että kumppanitapaamisia järjestetään, mutta montako lasta ja perhettä järjestöjen vapaaehtoistoiminta todella tavoittaa? Tätä ei kerrottu.
  4. Perhehoidosta annettiin lukuja ilman vaikutusarviota: On hienoa, että perhehoidon osuus on kasvanut, mutta miten sijaisperheiden jaksaminen turvataan? Mitkä riskit on tunnistettu ja miten niitä hallitaan? Vastauksessa tätä ei avattu.
  5. Asiakasohjauksen yhtenäistämisestä puhuttiin yleisesti: Lupaus yhdenvertaisuudesta kuulostaa hyvältä, mutta konkreettiset esimerkit siitä, miten lasten palvelujen oikea-aikaisuus on aidosti parantunut, puuttuivat.

Tarvitsemme läpinäkyvyyttä ja todellisia arvioita

Aluehallituksen vastaus jäi kuvailevaksi ja hallinnolliseksi. Lasten ja perheiden näkökulma, eli se, mitä palveluissa tapahtuvat muutokset merkitsevät heidän arjessaan jäi täysin pimentoon. Meidän tehtävämme luottamushenkilöinä ei ole tyytyä prosessikuvausten luettelemiseen, vaan varmistaa, että palvelut toimivat ja lapset saavat tarvitsemansa tuen oikeaan aikaan.

Lapsen etu on kirjattu lakiin. Se ei toteudu juhlapuheilla tai ympäripyöreillä vastauksilla, vaan konkreettisilla teoilla ja aidolla sitoutumisella perheiden tukemiseen.

Aluevaltuustokysymyksiin suotaisi vastattavan asiaan kuuluvalla vakavuudella ja arvokkuudella. Mikä virka näillä kysymyksillä on, jos niihin ei oikeasti vastata ja jos ne eivät johda mihinkään. Turhaa byrokratiaa ja akrobatiaa.

Perheet eivät saa jäädä hallinnollisten rajojen väliin

Tein aluevaltuustoaloitteen erityisen tuen oppilaiden loma-ajan hoidon kehittämisestä. Aloite sai laajaa kannatusta yli puoluerajojen, mikä osoitti aiheen tärkeyden ja sen, että tarve on yhteinen koko alueella. Monelle perheelle loma-ajan hoito ei ole ylellisyys vaan välttämätön osa arjen sujuvuutta ja lasten hyvinvointia.

Kun aluehallituksen vastaus 15.9.2025 kokouksesta saatiin, se oli suuri pettymys. Vastaus jäi hallinnolliseksi kuvaukseksi eri toimijoiden vastuista eikä tarttunut perheiden esiin nostamiin ongelmiin. Näytti siltä, ettei todellista halua ratkaisuihin ole, tai että perheiden arjen todellisuutta ei ole ymmärretty.

Aluehallituksen vastaus on juridis-hallinnollinen ja korostaa vastuunjakoa (opetustoimi vs. vammaispalvelut). Sen sijaan aloitteen ydinviesti, eli perheiden arjen turvaaminen ja palveluketjun selkeyttäminen jää lähes kokonaan käsittelemättä. Vastaus ohittaa monia konkreettisia ongelmia, joihin aloitteessa kiinnitettiin huomiota.

Mitä aloitteessani esitin?
Ehdotin, että erityisen tuen oppilaiden loma-ajan hoito selkeytetään osaksi palveluketjua niin, että se on ennakoitavaa ja jatkuvaa. Toivoin yhtenäistä hakumenettelyä, ajoissa tehtäviä ja kirjallisia päätöksiä, selkeää tietoa kustannuksista ja kuljetuksista sekä parempaa viestintää. Lisäksi esitin, että selvitetään vaihtoehto pitää esimerkiksi Jalavan luokat kesällä auki, koska se voisi olla sekä kustannustehokas että lapsilähtöinen ratkaisu.

Mitä aluehallitus vastasi?
Aluehallitus totesi, että opiskeluhuollon palvelut eivät järjestä loma-ajan hoitoa, vaan vastuu on vammaispalveluilla niille lapsille, jotka ovat vammaispalvelujen asiakkaita. Erityisen tuen oppilas ei automaattisesti saa vammaispalveluja, vaan asiakkuus ja palvelut arvioidaan sosiaalihuollon prosessissa. Jos palvelu myönnetään, se on maksutonta, mutta kuljetuksista voidaan periä omavastuu. Kunnan koulut voivat halutessaan edelleen järjestää loma-ajan hoitoa omana palvelunaan ja päättää sen hinnasta.

Olen nostanut esiin, että seuraavat asiat tulisi toteuttaa:

  1. Hyvinvointialue ja kunnat kehittävät yhteistyötä: hyvinvointialue vastaa hoidosta, kunta kuljetuksista. Näin palveluketju on perheelle selkeä ja arki ennakoitavaa.
  2. Yhtenäinen hakumenettely: perhe saa tehdä hakemuksen yhdellä kertaa ja saa siitä aina kirjallisen päätöksen.
  3. Parempi viestintä ja aikataulutus: päätökset on saatava ajoissa, jotta perheillä on aikaa suunnitella lomakautta.
  4. Selkeä tieto kustannuksista ja kuljetuksista: epävarmuus poistuu, kun perhe tietää heti hakuvaiheessa mitä palvelu maksaa ja miten kuljetus järjestetään.
  5. Jalavan koulun kesäaukiolon selvittäminen: tämä voisi olla sekä kustannustehokas että lapsille turvallinen ja jatkuvuutta tukeva ratkaisu.

Tärkeintä on, että perheet eivät jää hallinnollisten rajojen väliin. Lapsen etu ja perheiden arjen sujuvuus on aina asetettava etusijalle. Yhteistyön vahvistaminen kuntien ja hyvinvointialueen välillä on ainoa tapa varmistaa, että loma-ajan hoito toimii aidosti perheiden tarpeista käsin.

Koska aloitteessani oli 14 allekirjoittajaa, menettely hallintosäännön pykälän 26 mukaan aluehallituksen ei tarvitse tuoda vastausta aluevaltuuston käsiteltäväksi, vaan riittää että se annetaan tiedoksi. Aloitteeni ei siis tule enää aluevaltuustoon.

Aloitevastaukset riippuvat allekirjoittajien määrästä

Valtuustoaloitteiden käsittely ja toimenpiteet riippuvat siitä, montako allekirjoitusta aloitteeseen kertyy. Jos allekirjoittajia on vähintään 15, vastaus tuodaan valtuustoon käsiteltäväksi. Jos allekirjoittajia on vähemmän, vastaus jää hallituksen käsittelyyn ja toimitetaan vain tiedoksi. Ymmärrän toisaalta tämän työnjaon, sillä aloitteita tehdään useita. Toisaalta on ongelmallista, että näin tärkeiden asioiden, jotka liittyvät lasten ja perheiden hyvinvointiin, käsittelyn painoarvo määrittyy pelkän allekirjoitusmäärän perusteella. Usein aloitteet nousevat juuri asukkaiden todellisista tarpeista ja arjen ongelmista.

Mitä seuraavaksi?

En ajatellut jättää asiaa tähän. Tulen pohtimaan, miten voin jatkossa varmistaa, että tärkeät aloitteet tulevat aidosti käsittelyyn ja että niiden sisältöön vastataan, ei vain muodollisesti. Yksi vaihtoehto on kerätä jatkossa aloitteille yli 15 allekirjoitusta, jolloin vastaus on pakko käsitellä aluevaltuustossa. Lisäksi aion käyttää puheenvuoroja ja tehdä tarvittaessa toivomusesityksiä, jotta lasten ja perheiden näkökulmat eivät huku hallinnollisten rajojen taakse.

Kun luvut näyttävät hyvältä, mutta asukkaat kertovat muuta -> palveluiden ristiriitainen todellisuus

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tuore kuukausikatsaus antaa monipuolisen kuvan palveluiden tilanteesta kesällä 2025. Raportti nostaa esiin sekä myönteistä kehitystä että kipukohtia, jotka erityisesti lastensuojelun, mielenterveyspalvelujen, ikääntyneiden ja vammaispalvelujen näkökulmasta vaativat syvällistä tarkastelua.

Hyviä uutisia

Raportin mukaan monissa palveluissa on tapahtunut edistystä:

  • Terapiatakuu toteutui 88 %:sti lain edellyttämässä 28 päivän määräajassa, keskimääräinen odotusaika vain 13 päivää. Tämä on selkeä parannus verrattuna aiempiin vuosiin.
  • Erikoissairaanhoitoon pääsy on poikkeuksellisen nopeaa, ja jonot ovat lyhentyneet.
  • Ikääntyneiden pitkäaikaiseen asumispalveluun ei kesällä joutunut kukaan odottamaan yli 90 vuorokautta.
  • Sosiaalityön mitoitus toteutuu lastensuojelussa, mikä on välttämätöntä laadukkaan työn ja lasten oikeusturvan kannalta.

Lastensuojelu ja perhepalveluista ristiriitainen kuva

Lastensuojelun asiakasmäärä on vähentynyt, mikä voisi ensisilmäyksellä vaikuttaa myönteiseltä. Samanaikaisesti lastensuojeluilmoitusten määrä on kuitenkin kasvanut, mikä kertoo lasten ja perheiden huolenaiheiden lisääntymisestä. Perhehoidon osuuden kasvu on hyvä kehitys sekä inhimillisesti että taloudellisesti, mutta avohuollon asiakkuuksien vähentyminen voi olla huolestuttavaa, sillä se heijastaa ennaltaehkäisevien palvelujen heikentymistä.

Perheneuvoloissa odotusajat vaihtelevat suuresti alueittain (3–10 viikkoa), ja lasten mielenterveyspalveluissa alueellinen eriarvoisuus on edelleen merkittävää. Tämä on vakava haaste tilanteessa, jossa lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat kasvussa.

Lisäksi neuvolapalveluista on tullut paljon ristiriitaista palautetta: tilastojen mukaan yhteydenottojen digitalisoituminen on sujunut hyvin, mutta käytännössä vanhemmat kertovat, että neuvolaan on vaikea saada yhteyttä ja kausirokotusaikoja ei ole tarjolla. Tämä heikentää luottamusta palvelujärjestelmään, joka pitäisi nähdä perheiden kivijalkana.

Mielenterveys- ja päihdepalvelut

Positiivista on, että raportin mukaan psykiatriset siirtoviiveet ovat käytännössä poistuneet uuden toimintamallin ansiosta. Sen sijaan asumispalveluiden jonot pysyvät sitkeästi korkeina. Kun tavoitteena on pitää jonot alle sadassa asiakkaassa, tilanne vaihtelee ja erityisesti yhteisöllisessä asumisessa jono on kasvanut. Tämä kertoo siitä, että matalamman kynnyksen palveluita tarvittaisiin enemmän.

Lunna, digitaalinen lupaus vai pullonkaula?

Digipalvelu Lunna on nopeuttanut yhteydenottojen hoitoa, mutta kentältä kuuluu myös huolestuttavia viestejä. Asiakkaille on kerrottu, että lääkäriaikoja ei ole lainkaan, näinhän ei saisi koskaan sanoa. Palvelun digitalisoituminen ei saa muuttua portiksi, joka karsii asiakkaita ulos tai syventää kokemusta, ettei apua ole saatavilla.

Ikääntyneiden palvelut

Ikääntyneiden asumispalvelujen jonotilanne on pysynyt hallinnassa (130 jonossa), mutta kotihoidon asiakasmäärät ovat laskeneet. Tämä kehitys on huolestuttava, sillä kotona asumisen tukeminen on sekä kansallisen strategian että ikäihmisten oman toiveen mukaista. Tilapäisen kotihoidon ja kotikuntoutuksen tilastointimuutokset selittävät osan laskusta, mutta trendi on syytä ottaa vakavasti.

Raportin mukaan sairaalapalveluissa hoitojaksojen määrä on kasvanut ja pituus lyhentynyt, mikä voisi olla myönteinen merkki hoitoketjujen toimivuudesta. Toisaalta kotisairaaloiden hoitopäivissä on alueellista vaihtelua, mikä heijastaa epätasa-arvoa palvelujen saavutettavuudessa.

Vammaispalvelut

Vammaispalveluissa asiakasmäärä on hienoisessa kasvussa, mutta suurin huoli liittyy päätösten käsittelyaikoihin. Vain 59 % päätöksistä käsiteltiin lain edellyttämässä kolmessa kuukaudessa. Uusi vammaispalvelulaki edellyttää palveluiden uudelleenarviointia, mikä on hidastanut prosesseja entisestään. Tämä viivästyttää palvelujen alkamista ja aiheuttaa tarpeetonta epävarmuutta asiakkaille ja heidän perheilleen.

Yhteenveto

Kesän 2025 katsaus piirtää kuvan hyvinvointialueesta, jossa on sekä onnistumisia että vakavia haasteita:

  • Digipalvelut, kuten Lunna, ovat parantaneet yhteydenottojen sujuvuutta, mutta ne eivät ratkaise vastaanottoaikojen riittävyyttä.
  • Mielenterveys- ja lastensuojelupalveluissa on nähtävissä alueellista eriarvoisuutta, mikä vaarantaa lasten ja nuorten yhdenvertaisen kohtelun.
  • Ikääntyneiden kotihoito ja vammaispalvelujen päätöksenteko vaativat välitöntä huomiota, jotta palvelut pysyvät lain ja inhimillisyyden vaatimalla tasolla.

Katsaus osoittaa, että edistystä on, mutta todelliset haasteet eivät ole poistuneet. Neuvolan vaikeutunut saavutettavuus, rokotusaikojen puute ja asiakkaiden huolestuttavat kokemukset Lunnasta eivät saa jäädä huomiotta. Lapsiperheiden, ikääntyneiden ja vammaisten palvelut tarvitsevat ennen kaikkea varmuutta ja inhimillisyyttä, ei lupauksia, jotka eivät toteudu käytännössä.

Todellinen mittari ei ole vain tilastot, vaan se, kokeeko ihminen saavansa apua silloin kun hän sitä tarvitsee. Nyt tuossa kokemuksessa on vielä liian suuria säröjä.

Mitä Kouluterveyskysely 2025 kertoo lasten ja nuorten hyvinvoinnista Länsi-Uudellamaalla?

THL:n tuore Kouluterveyskysely 2025 tarjoaa jälleen arvokasta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Raportti kattaa laajasti eri koulutusasteet perusopetuksen 4.–5. luokilta aina toisen asteen opiskelijoihin asti. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelta vastaajia oli tuhansia kaikilla ikäryhmillä, mikä tekee tuloksista alueellisesti käyttökelpoisia ja luotettavia.

Kyselyn avulla voidaan tarkastella muun muassa lasten ja nuorten mielenterveyttä, yksinäisyyttä, koulunkäyntiin liittyviä haasteita sekä kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä.

Mielenterveys ja ahdistuneisuus

Tulokset osoittavat, että joka kolmas nuori tyttö kokee kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta. Pojista vastaava osuus on alle kymmenesosa. Tämä vahvistaa sen, minkä tiedämme jo käytännön arjesta: tyttöjen psyykkinen kuormitus on suurta ja matalan kynnyksen mielenterveyspalveluille on valtava tarve.

Länsi-Uudenmaan luvuissa ei näy merkittävää poikkeamaa kansallisesta tasosta. Tämä tarkoittaa, että myös täällä on syytä vahvistaa koulupsykologien, kuraattorien ja muun opiskeluhuollon resursseja erityisesti toisen asteen oppilaitoksissa.

Yksinäisyys

Yksinäisyyden kokemukset ovat yleisiä erityisesti nuorten tyttöjen keskuudessa: jopa 15–19 % kertoo tuntevansa itsensä melko usein tai jatkuvasti yksinäiseksi. Pojilla vastaava osuus jää alle 10 prosenttiin. Tämä näkyy myös Länsi-Uudellamaalla.

Tarve yhteisöllisyyttä tukeville toimenpiteille on ilmeinen ja näenkin, että koulujen osallisuusprojektit, vertaistukiryhmät sekä nuorisotyön vahvistaminen voisivat ehkäistä syrjäytymistä ja vahvistaa nuorten sosiaalista hyvinvointia.

Kouluun sitoutuminen

Toisen asteen opiskelijoiden sitoutuminen koulunkäyntiin on valtakunnallisesti heikompaa kuin nuoremmilla. Erityinen haaste näkyy ammatillisissa oppilaitoksissa, joissa myös otoskoot ovat pienempiä. Tämä näkyy myös Länsi-Uudellamaalla.

Varhainen puuttuminen poissaoloihin ja yksilöllinen ohjaus ovat keskeisiä keinoja, joilla voidaan ehkäistä kouluakäymättömyyttä, koulupudokkuutta ja tukea opiskelijoiden polkua kohti valmistumista.

Seksuaalinen häirintä-ilmoitukset laskussa, mutta onko lasku todellinen?

Yksi huolestuttavimmista havainnoista liittyy seksuaaliseen häirintään ja ahdisteluun. Kansallisesti noin joka kolmas nuori tyttö kertoo kokeneensa seksuaalista häirintää viimeisen vuoden aikana. Länsi-Uudenmaan otos on niin suuri, että voidaan todeta tilanteen olevan samankaltainen täälläkin.

Tilastot kertovat, että osuus on hieman laskenut vuodesta 2023. Mutta mitä tämä todella tarkoittaa?

  • Onko seksuaalinen häirintä todella vähentynyt?
  • Vai onko kyse siitä, ettei siitä enää kerrota samalla tavalla?
  • Pidetäänkö sitä jälleen “asiaan kuuluvana” ilmiönä, jolle nuoret tytöt vain altistuvat ja johon ei edes kannata hakea apua?
  • Vai eikö sitä tunnisteta yhtä herkästi, vaikka vihamielisyys naisia kohtaan näyttää olevan nousussa?

Nämä kysymykset vaativat tarkempaa pohdintaa. Tilastollinen “lasku” ei saa hämärtää sitä tosiasiaa, että edelleen valtava määrä nuoria tyttöjä kokee seksuaalista häirintää arjessaan, koulussa, vapaa-ajalla tai verkossa. Jokainen kokemus on liikaa.

Siksi kouluilla ja alueellisilla toimijoilla on oltava selkeät käytännöt: ilmoituspolut, tukipalvelut ja ennaltaehkäisevä opetus. Lisäksi henkilöstön koulutus ja valmiudet tunnistaa ilmiö ovat keskeisiä.

Mitä pitäisi tehdä Länsi-Uudellamaalla?

  • Lisätään opiskeluhuollon resursseja, koulupsykologit ja kuraattorit ovat keskeisiä erityisesti toisen asteen oppilaitoksissa.
  • Kehitetään ohjelmia tyttöjen mielenterveyden tueksi, kuten vertaistukiryhmiä ja matalan kynnyksen terapiaa.
  • Vahvistetaan seksuaalisen häirinnän ehkäisyä ja raportointia, pakollista opetusta, tukipalveluiden näkyvyyttä ja verkkoympäristöön ulottuvia keinoja.
  • Vähennetään yksinäisyyttä luomalla tiloja ja toimintaa, jossa nuoret voivat kohdata toisiaan turvallisesti ja osallistua.
  • Seurataan koulupoissaoloja järjestelmällisesti ja puututaan ajoissa.

Kouluterveyskysely 2025 antaa meille arvokasta tietoa, mutta samalla se haastaa katsomaan pintaa syvemmälle. Seksuaalisen häirinnän tilastollinen väheneminen ei vielä tarkoita, että ongelma olisi ratkeamassa. Meillä tulee olla rohkeutta kysyä vaikeita kysymyksiä ja varmistaa, että jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön.

Rajattu oppimäärä – tukea vai eriarvoistamista?

Hallitus on päättänyt muuttaa perusopetuksen arviointikäytäntöjä niin, että 1.1.2026 alkaen yksilöllistetyn oppimäärän tilalle tulee käsite rajattu oppimäärä. Tämä muutos vaikuttaa erityisesti niihin oppilaisiin, jotka ovat tarvinneet oppimisen tueksi yksilöllistettyjä tavoitteita.

Mitä muutos tarkoittaa?

Uuden linjauksen mukaan, jos oppilas opiskelee rajatun oppimäärän mukaisesti, hänen päättöarvioinnissaan hyväksytystä suorituksesta annetaan aina arvosana 5*. Hän ei voi saada korkeampaa arvosanaa, riippumatta siitä, kuinka hyvin hän on saavuttanut henkilökohtaisessa suunnitelmassaan (HOJKS) määritellyt tavoitteet.

Tämä on suuri muutos verrattuna aiempaan käytäntöön, jossa yksilöllistetyn oppimäärän mukaisesti opiskeleva oppilas arvioitiin suhteessa omiin tavoitteisiinsa ja saattoi saada arvosanan 5–10.

Miksi tämä on ongelmallista?

Rajatun oppimäärän ajatus kääntyy helposti oppilasta vastaan. Sen sijaan, että oppimisvaikeuksien kanssa painivat saisivat tukea ja mahdollisuuden onnistua omien tavoitteidensa tasolla, heidät sidotaan automaattisesti alimpaan hyväksyttyyn arvosanaan. Tämä:

  • Heikentää jatko-opintomahdollisuuksia: Useampi 5* todistuksessa voi vaikeuttaa pääsyä toisen asteen koulutukseen.
  • On ristiriidassa tasa-arvon kanssa: Koulutuksellisen tasa-arvon periaate vaarantuu, kun oppilas ei voi saada tunnustusta omasta edistymisestään.
  • Vie pois kannustavuuden: Jos oppilaan työpanos ja motivaatio eivät voi koskaan näkyä parempana arvosanana, katoaa osa oppimisen ilosta ja motivaatiosta.

Alkuperäinen ajatus unohtuu

Yksilöllistämisen alkuperäinen tarkoitus oli tukea ja auttaa oppilaita, joilla on vaikeuksia saavuttaa yleisen oppimäärän tavoitteita. Nyt tämä tarkoitus hämärtyy: sen sijaan että yksilöllisyys olisi mahdollisuus onnistua, se muuttuu leimaksi, joka kaventaa jatkopolkuja.

Mitä pitäisi tehdä?

On tärkeää, että keskustelua käydään niin kunnissa kuin eduskunnassa. Kysymyksiä, joihin tarvitaan vastauksia:

  • Miten turvataan rajatun oppimäärän oppilaiden jatko-opintopolut?
  • Miten estetään se, ettei uudistus lisää eriarvoisuutta?
  • Voisiko arviointimalli olla joustavampi, jotta se tunnistaisi ja tunnustaisi oppilaiden yksilölliset saavutukset?

Tämä muutos ei ole vain tekninen uudistus arviointiin. Se koskettaa suoraan niitä nuoria, joiden koulupolku on jo valmiiksi haastava. On välttämätöntä varmistaa, että oppimisen tuki todella tukee, eikä tee oppilaista sivullisia jatko-opintojen kynnyksellä.

Lastensuojeluilmoitukset kasvavat, mutta avohuollon asiakkuudet eivät

Länsi-Uudenmaan tilastot (Sotkanet 08/2025) vuosilta 2022–2024 herättävät vakavan kysymyksen, joka koskettaa koko sosiaalialaa: miksi lastensuojeluilmoitusten määrä kasvaa hälyttävää vauhtia, mutta avohuollon asiakkuudet eivät seuraa samaa kehitystä? Tämä ilmiö kertoo paljon nykyisen järjestelmämme kipupisteistä.

Huoli kasvaa, mutta apu ei yllä perille

Numerot puhuvat puolestaan, ja ne ovat selvät:

  • Lastensuojeluilmoitusten määrä:
    • 2022: 16 100
    • 2023: 18 738 (+16 %)
    • 2024: 20 282 (+8 %)
    • Tulos: Huoli lasten ja nuorten hyvinvoinnista on kasvanut kahdessa vuodessa yli 4 000 ilmoituksen verran.

Samaan aikaan, kun ilmoitukset paukuttavat ennätyksiä, avohuollon asiakkuudet pysyvät lähes paikoillaan:

  • Avohuollon asiakkuudet (0–17 v.):
    • 2022: 3,3 % (3 429 lasta)
    • 2024: 3,3 % (3 372 lasta)
    • Tulos: Vaikka lastensuojeluilmoitusten määrä kasvoi, avohuollon asiakkaiden määrä ei käytännössä lisääntynyt. Vuonna 2023 nähtiin pieni piikki uusissa asiakkuuksissa, mutta se laski jälleen 2024.

Samanaikaisesti laitossijoitusten osuus on jopa hieman noussut:

  • 2022: 61,1 %
  • 2024: 63,1 %

Graafit, jos ne olisivat tässä näkyvillä, piirtäisivät selkeän kuvan: saksien lailla ilmoitusten ja avohuollon palveluiden välinen kuilu on syvenemässä.

Mitä tämä merkitsee käytännössä?

Tämä ristiriita on hälyttävä. Se kertoo, että vaikka huolia on enemmän kuin koskaan, apua ei tarjota riittävästi – tai riittävän ajoissa. Herää kysymyksiä:

  • Ovatko asiakkuuskriteerit kiristyneet ja palveluiden kynnys noussut?
  • Eivätkö resurssit yksinkertaisesti riitä ottamaan kaikkia asiakkaita vastaan?
  • Onko sosiaalityön painopiste siirtynyt pakon sanelemana ennaltaehkäisevästä tuesta ja varhaisesta puuttumisesta kriisityöhön ja akuuttien tilanteiden ratkomiseen?

Kun varhainen tuki ei tavoita perheitä, seurauksena on usein vääjäämättä raskaampia ja lapsen kannalta kuormittavampia toimenpiteitä – kuten juuri laitossijoituksia. Ja tämä kehitys näkyy jo ikävästi tilastoissa.

Ongelman ydin on kolmitahoinen:

  1. Lapsen näkökulmasta: Varhainen, tukea antava apu kotiin on lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta aina parempi ja vakaampi ratkaisu kuin sijoitus kodin ulkopuolelle. Sijoitus on traumaattinen kokemus, vaikka se olisi välttämätön.
  2. Talouden näkökulmasta: Laitossijoitukset ovat huomattavasti kalliimpia kunnalle tai hyvinvointialueelle kuin avohuollon tukitoimet. Jokainen onnistunut ennaltaehkäisevä toimenpide säästää yhteiskunnan varoja pitkällä aikavälillä.
  3. Yhteiskunnan näkökulmasta: Mitä myöhemmin ongelmiin puututaan, sitä syvemmiksi ne ehtivät juurtua. Syvenneet haasteet ovat vaikeampia ja kalliimpia ratkaista, ja ne voivat johtaa pitkäaikaiseen syrjäytymiseen ja pahoinvointiin.

Mitä tulisi tehdä?

Tilanne vaatii nopeita ja päättäväisiä toimenpiteitä. Meidän tulisi palauttaa painopiste sinne, missä se tuottaa eniten hyötyä niin lapsille, perheille kuin yhteiskunnallisesti:

  • Palautetaan painopiste ennaltaehkäisyyn: Perheille on tarjottava tukea jo silloin, kun ensimmäinen pieni huoli herää, ei vasta kriisin iskiessä.
  • Lisätään resursseja avohuollon palveluihin: Tarvitaan lisää osaavaa henkilöstöä, perhetyötä ja tukihenkilöitä, jotta jokainen apua tarvitseva saa sitä ajoissa.
  • Varmistetaan kriteerien läpinäkyvyys ja yhdenmukaisuus: Avun saaminen ei saa riippua siitä, kuka huolta arvioi, vaan tarpeesta.
  • Vahvistetaan kumppanuutta kolmannen sektorin kanssa: Järjestöt ja yksityiset palveluntuottajat, kuten Kasvuväylä Oy, voivat täydentää julkisia palveluja tarjoten joustavia ja vaikuttavia tukimuotoja.
  • Päätöksenteko on pohjattava tietoon: Tilastot eivät valehtele. Tarvitaan poliittista tahtoa reagoida faktoihin ja tehdä tarvittavat muutokset.

Investoimalla varhaiseen tukeen ja ennaltaehkäisyyn rakennamme lapsillemme parempaa tulevaisuutta ja varmistamme samalla kuntien ja hyvinvointialueiden taloudellista kestävyyttä.