Sain hiljattain kunnian osallistua maisteriopiskelijan tutkimukseen Dublin City Universityn journalismin ohjelmasta. Hänen opinnäytetyönsä on sarja artikkeleita, jotka käsittelevät nuorten mielenterveyttä Suomessa. Tämän projektin puitteissa minua haastateltiin ja oli hienoa saada olla osa tätä tärkeää kokonaisuutta.
Opiskelija otti minuun yhteyttä huomattuaan mielipidekirjoitukseni “Nuori ei ole hallinnollinen tapaus vaan ihminen” Helsingin Sanomissa. Olin otettu ja iloinen, että sain jakaa ajatuksiani ja kokemuksiani nuorten hyvinvoinnin edistämisestä.
Opiskelijan lopputyössä oli esillä monia inspiroivia ja asiantuntevia näkökulmia ja olin vaikuttunut siitä, kuinka upeiden ammattilaisten joukossa sain olla.
Vaikutukset nuorten hyvinvointiin
Minulla on kokemusta perheisiin, lapsiin ja nuoriin liittyvistä asioista eri tasoilla. Näen, että nykyinen tilanne on seurausta pitkäaikaisesta kehityksestä.
“Olemme toistaneet 1990-luvun laman virheitä ja nyt hallituksen leikkaukset ennaltaehkäisevistä palveluista ovat entistä radikaalimpia ja vaarallisempia. Esimerkiksi synnytysklinikoiden palveluihin on vaikea päästä.”
Tilastollinen onnellisuus
”Maailman onnellisin maa” -ranking perustuu vain tilastoihin eikä ihmisten todellisiin kokemuksiin. Onnellisuus ei heijasta sitä, mitä ihmiset todella tuntevat.
“Kun arvo asetetaan kaikelle rahassa ja leikataan ennaltaehkäisevistä palveluista, seuraa ongelmia. Vaikka ‘terapiatakuu’ kuulostaa hyvältä, se ei tavoita kaikkia, ja monet tarvitsevat enemmän kuin matalan kynnyksen palveluita.”
Annetaan asioiden mennä liian pitkälle, jolloin ongelmat kasvavat liian suuriksi.
Ennaltaehkäisevä työ
Ennaltaehkäisy alkaa jo esinatalisesta hoidosta.
“Tuessa tulisi alkaa välittömästi äitiys- ja lasten klinikapalveluista. Varhainen puuttuminen vähentää kalliiden, intensiivisten palvelujen tarvetta myöhemmin. Kyse ei ole vain rahasta, vaan ihmisten elämästä.”
Yhteiskunnan paineet
Yhteiskunnassa on valtava paine olla jatkuvasti kiireinen ja “tehdä jotain”.
“Meitä arvostetaan sen perusteella, mitä tuotamme tai teemme. Paikallaan oloa tai läsnäoloa ei arvosteta samalla tavalla. Yksilöllisyys on liian korostunutta ja meiltä odotetaan, että menestymme yksin.”
Sukupolvien yli ulottuva trauma
Olen huomannut omassa perhehistoriassani, miten sodan ja muiden vaikeiden aikojen kokemukset kulkeutuvat sukupolvelta toiselle. Äitini lähetettiin lapsena Ruotsiin sotalapseksi, isäni syntyi Helsingin pommitusten aikaan ja isovanhempani kantoivat sodan ja jälleenrakennuksen raskaita taakkoja. Heidän kokemuksiaan ei koskaan kunnolla käsitelty, vaan niitä peitettiin vaikenemisella, kovuudella tai päihteillä.
Tämä kulttuuri jätti jälkensä myös seuraaviin sukupolviin. Kun traumaa ei sanoiteta, se siirtyy eteenpäin, osaksi tapaa olla ja kasvattaa lapsia. Näen, miten tämä ketju jatkuu yhä, vaikka sota-aika tuntuu kaukaiselta.
Nykyhetkessä nämä kokemukset näkyvät esimerkiksi perheissä, joissa tunteista on vaikea puhua, joissa uupumus tai mielenterveyden haasteet siirtyvät vanhemmilta lapsille. Nuoret kantavat usein huolia, joita heidän ei pitäisi joutua kantamaan. Kun arjen turvaa ja tukea ei ole, vanhat haavat alkavat elää uudessa muodossa.
Siksi uskon, että meidän tulisi olla myötätuntoisempia sekä itseämme että toisiamme kohtaan. Vain tunnistamalla ja käsittelemällä menneisyyden kipuja voimme estää niiden siirtymistä eteenpäin ja vahvistaa nuorten hyvinvointia tulevaisuudessa.
Haastatteluni ydin
Lopulta kaiken ytimessä on yksinkertainen viesti: tarvitsemme enemmän inhimillisyyttä.
“Vaikka rahaa tarvitaan yhteiskunnan pyörittämiseen, kaiken ei pitäisi pyöriä rahan ympärillä. Nykyiset hallituksen leikkaukset ovat kauhistuttavia ja kohdistuvat juuri niihin, jotka apua eniten tarvitsevat: opiskelijoihin, vanhuksiin, perheisiin ja lapsiin. Tämän vahingon vaikutukset näkyvät vielä kymmenen vuoden kuluttua ja silloin tilanteen korjaaminen tulee olemaan vieläkin kalliimpaa.”
Pikavoittoja ei ole.
Lotta Paakkunainen 