Eilinen aluevaltuuston kokous oli monella tapaa silmiä avaava ja tunteita herättävä. Keskustelu Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen talousarviosta vuodelle 2025 osoitti, kuinka syvä ristiriita vallitsee arvojen ja konkreettisten ratkaisujen välillä. Keskustan ryhmänä emme voineet hyväksyä talousarvioesitystä, joka hakee säästöjä hinnalla millä hyvänsä – erityisesti omaishoitajien palkkioiden sekä lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kustannuksella ja jälleen pienen kunnan, tällä kertaa Siuntion palvelujen lakkauttamisella.
Kannatin aluevaltuutettu Frantsi-Lankian vastaesitystä omaishoitajien palkkioiden säilyttämisestä, perheiden palvelujen leikkauksien perumista ja Siuntion vuodeosaston toiminnasta ja Wickströmin tekemää vastaesitystä Siuntion vuodeosaston toiminnasta. Näissä esityksissä korostui inhimillisyys ja vastuullisuus, jotka ovat päätöksenteon peruskiviä.
Omaishoitajat ja perheiden palvelut säästöjen kohteena
Talousarviossa omaishoitajien palkkioiden leikkaaminen esitetään ratkaisuna talouden tasapainottamiseksi. Tämä on paitsi epäinhimillistä myös taloudellisesti lyhytnäköistä. Leikkaukset voivat johtaa siihen, että omaishoitajat eivät jaksa jatkaa työtään, ja hoivavastuu siirtyy julkiselle sektorille – huomattavasti korkeammilla kustannuksilla.
Lasten ja nuorten palveluihin kohdistuvat 1,3 miljoonan euron säästöt ovat erityisen huolestuttavia. Ne vaarantavat ennaltaehkäisevän työn ja lisäävät jo ennestään kuormittuneen lastensuojelun painetta, esimerkiksi ostopalveluiden leikkausten vuoksi. Resurssipula näkyy konkreettisesti myös, kun esimerkiksi Lohjalla lopetetaan LUVNin osallistuminen Ankkuritoimintaan – erittäin vaikuttavaan työhön, joka pyrkii auttamaan 10–17-vuotiaita nuoria rikos- ja ongelmakierteiden katkaisemiseksi. Tämä päätös on järkyttävä esimerkki yhteistyön päättämisestä ilman ymmärrystä sen seurauksista.
Ennaltaehkäisevä työ – jälleen leikkausten kohteena
Vuosi toisensa jälkeen olemme kuulleet poliittisissa puheenvuoroissa korostuksia siitä, kuinka ennaltaehkäisevään työhön ja varhaiseen puuttumiseen on panostettava. Tämä on ollut myös yksi hyvinvointialueiden perustamisen keskeisistä perusteista: parantaa perustason palveluita ja ennaltaehkäistä ongelmia ennen kuin ne kasvavat suuriksi ja kalliiksi. Ja mitä nyt nähtiin – jälleen? Jatkuvasti? Ennaltaehkäisystä leikataan.
HUSin taloudenpidosta käytiin kokouksessa useita puheenvuoroja, joissa todettiin, että sinne menee liikaa rahaa. Mutta jos haluamme keventää erikoissairaanhoidon kustannuksia, miksi emme panosta juuri ennaltaehkäisyyn? Hyvin hoidettu perusterveydenhuolto ja ennaltaehkäisevät palvelut vähentävät HUSin kustannuksia merkittävästi. Tämä yhtälö on niin ilmeinen, että sen jatkuva sivuuttaminen herättää väistämättä kysymyksiä päätöksenteon perusteista.
Investointisuunnitelman ongelmat
Investointisuunnitelma vuosille 2026–2029 on kunnianhimoinen, mutta siinä on merkittäviä puutteita. Konkreettiset tiedot kampuskehityksen ja palveluverkon muutosten vaikutuksista puuttuvat, ja suunnitelma nojaa vahvasti valtion lainanottovaltuuksiin. Tämä altistaa sen merkittävälle epävarmuudelle ja voi vaarantaa alueellisen tasapuolisuuden.
Digitaaliset investoinnit, kuten asiakas- ja potilastietojärjestelmien yhtenäistäminen, ovat tärkeitä, mutta niiden riskit – kustannusten paisuminen ja aikataulujen viivästykset – on arvioitu puutteellisesti. Lisäksi kestävän kehityksen näkökulma jää investoinneissa liian vähälle huomiolle, vaikka se on kriittinen tekijä tulevaisuuden palveluiden rakentamisessa.
Tunteet kuumenivat kokouksessa
Kokouksessa kuultiin useita tunteikkaita ja jopa loukkaantuneita puheenvuoroja. Yksi mieleenpainuva hetki oli, kun valtuutettu ilmoitti suoraan, ettei äänestäisi tietyn toivomusponnen puolesta, koska se oli väärän puolueen tekemä ja väärään aikaan esitetty – ja puheenvuoron sävy kertoi myös henkilökohtaisesta loukkaantumisesta. Tämä sai miettimään, kuinka vahvasti henkilökohtaiset tunteet ja puoluepolitikointi voivat ajoittain varjostaa päätösten sisältöön keskittymistä.
Monessa puheenvuorossa toistui myös ajatus siitä, että olisi ollut helppoa jäädä talousarviosovun ulkopuolelle, mutta vaikeita päätöksiä pitää tehdä. Itse koen asian toisin. Sovun ulkopuolelle jääminen ei ole helppoa – se vaatii selkärankaa ja rohkeutta. On paljon helpompaa kulkea sovussa mukana ja myydä omat arvot, mutta siihen en voi lähteä. Omaishoitajien palkkioiden leikkaaminen ja lasten palveluiden heikentäminen ovat vastoin niitä arvoja, joita olen täällä puolustamassa.
Mitä tästä opimme?
Aluevaltuuston kokous muistutti, kuinka tärkeää on pysyä päätöksenteossa keskittyneenä siihen, mikä on asukkaiden kannalta kestävää ja inhimillistä. Talouden tasapainottamisen kiireessä ei saa unohtaa, keiden kustannuksella säästöt lopulta tehdään. Meidän on rakennettava päätöksiä, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen – ei vain tämän vuoden budjetin läpi viemiseksi.
Toisaalta kokouksessa oli nähtävissä myös poliittista tasapainottelua – erityisesti SDP:n osalta, joka onnistui taidokkaasti navigoimaan kriittisten puheenvuorojen ja hyväksynnän välimaastossa. Tämä ”kaksilla rattailla ajaminen” on taito sinänsä, mutta jättää avoimeksi kysymyksen linjakkuuden säilymisestä.
Voit katsoa puheenvuoroni täältä:
Lotta Paakkunainen 