Virkkalan päiväkodin hankesuunnittelun aika on nyt (olisiko vihdoin)

Virkkalan päiväkodin hankesuunnittelusta on muodostunut pitkä ja monivaiheinen prosessi, joka on herättänyt keskustelua niin asukkaiden, päättäjien kuin viranhaltijoiden keskuudessa. Kaupunginvaltuuston kokouksessa 22.1.2025 pidin ryhmäpuheenvuoron aiheesta ja haluan tässä kirjoituksessa avata sen keskeisiä teemoja ja näkökulmia.

Päätöksenteon viivästyminen on ollut kallista – ei vain rahassa mitattuna, vaan myös ajassa ja epävarmuudessa, jota se on aiheuttanut alueen perheille. Jo vuonna 2019 esitin lasten, nuorten ka perheiden lautakunnassa kahteen eri otteeseen, että hankesuunnittelua tulisi jatkaa tarveselvityksen pohjalta tarkentaen vaihtoehtoja päiväkodin sijainnista, kustannuksista ja rakentamisen eri vaihtoehdoista. Valitettavasti tämä esitys ei silloin saanut kannatusta. Päätöstä mielummin pöydättiin ja sen jälkeen suunniteltiin Rauhalan koulun kiinteistöön (ei niin kovin viisasta). Nyt, vuosien jälkeen, olemme tilanteessa, jossa päätöksentekoa ei voi enää lykätä.

Virkkalan päiväkotihankkeessa on kyse paljon muustakin kuin pelkästä rakennuksesta. Se on investointi alueen lasten, perheiden ja koko yhteisön tulevaisuuteen. Hankesuunnittelun viivästykset ovat tuoneet mukanaan haasteita, mutta samalla ne ovat osoittaneet, miten tärkeää on tehdä ratkaisuja, jotka ovat paitsi kestäviä myös oikeudenmukaisia ja alueen tarpeet huomioivia.

Uudisrakentaminen – järkevä ratkaisu muuttuvassa ympäristössä

Rauhalan koulun peruskorjauksen kustannusten nousu ja rakennuksen kunto ovat tehneet selväksi, että alkuperäiseen suunnitelmaan ei voi enää nojata. Uudisrakentaminen ei ole vain järkevä vaihtoehto, vaan se tarjoaa myös mahdollisuuden suunnitella tilat alusta alkaen terveellisiksi, toimiviksi ja tulevaisuuden tarpeisiin muuntojoustaviksi. Keskustan alueen asukkaat ovat toistuvasti viestittäneet, että uusi päiväkoti tulisi sijoittaa Virkkalan keskustaan – viesti, jota päätöksenteossa on syytä kunnioittaa.

Keskustasijainti helpottaa perheiden arkea ja tukee samalla alueen elinvoimaisuutta. Virkkala on monimuotoinen yhteisö, jossa on omat erityispiirteensä, kuten ruotsinkielisten perheiden tarpeet. Tasavertaisuuden varmistaminen ei tarkoita samanlaisten ratkaisujen tarjoamista jokaiselle alueelle, vaan yksilöllisten tarpeiden huomioimista oikeudenmukaisella tavalla.

Tulevaisuuteen katsova ratkaisu

Varhaiskasvatuspalvelujen tarpeiden ennustaminen on haastavaa, mutta yksi asia on varmaa: lasten ja perheiden hyvinvointi on tärkein ohjenuora päätöksenteossa. Virkkalan päiväkotihankkeen kohdalla on nyt aika tehdä ratkaisu, joka vastaa paitsi tämän hetken myös tulevaisuuden tarpeisiin – olipa kyse terveellisistä tiloista, energiatehokkuudesta tai toiminnallisista ratkaisuista.

Ryhmäpuheenvuorossani korostin, että prosessi on opettanut meille paljon. Hankkeiden käsittelyssä on tärkeää huomioida tasapuolisuus ja yhdenvertaisuus riippumatta niiden sijainnista. Päätöksenteon viivästykset ovat luoneet epävarmuutta, joka olisi voitu välttää, jos prosessi olisi ollut selkeämpi ja ripeämpi.

Katse eteenpäin – opit käyttöön

Keskustan valtuustoryhmä kannattaa päiväkodin rakentamista Virkkalan alueelle ja pitää tärkeänä, että sijaintivaihtoehdot – kuten Rauhalan koulun tontti, vanhan päiväkodin tontti tai muu keskustan alue – selvitetään huolellisesti. Nyt on aika tehdä päätös, joka palvelee Virkkalan lapsia ja perheitä parhaalla mahdollisella tavalla. Samalla on syytä ottaa oppia tästä prosessista ja varmistaa, että vastaavat viivästykset vältetään tulevaisuudessa.

Päätöksenteossa meillä on mahdollisuus tehdä Virkkalan päiväkodista esimerkki siitä, miten laadukkaat, terveelliset ja tarpeita vastaavat tilat voivat palvella yhteisöä pitkällä aikavälillä. Kiitän kaikkia, jotka ovat olleet mukana tämän hankkeen valmistelussa – työpanoksenne ansaitsee arvostusta. Nyt on aika tehdä ratkaisu, joka osoittaa, että olemme valmiita rakentamaan tulevaisuutta yhdessä.

Virkkalan lasten ja perheiden arki ei voi enää odottaa – tehdään tästä päätös, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen.

Voit lukea ryhmäpuheenvuoroni alta:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, viranhaltijat ja muut kuulijat niin etänä kuin läsnä täällä paikan päällä

Virkkalan päiväkodin hankesuunnittelusta on muodostunut pitkäaikainen prosessi, jossa päätöksenteko on viivästynyt monista syistä. Keskustan valtuustoryhmä haluaa nostaa esille muutamia keskeisiä huomioita ja ajatuksia, jotka liittyvät tähän hankkeeseen.

”Sitä tikulla silmään, joka menneitä muistaa; ja sitä molempiin, joka unohtaa,” vai miten se sananlasku nyt menikään, mutta sanonpa nyt kuitenkin: Vuonna 2019 tein lasten, nuorten ja perheiden lautakunnassa kahteen otteeseen esityksen, että hankesuunnittelua jatkettaisiin tarveselvityksen pohjalta tarkentaen vaihtoehtoja päiväkodin sijainnista, kustannuksista ja rakentamisen vaihtoehdoista. Valitettavasti tämä esitys ei saanut kannatusta. Jälkiviisaana voi nyt todeta, että päätöksenteon viivästyminen on maksanut aikaa – ja todennäköisesti myös rahaa.

Rauhalan koulun peruskorjauksen kustannusten nousu ja rakennuksen heikko kunto ovat tehneet alkuperäisestä suunnitelmasta kestämättömän. Näissä olosuhteissa uudisrakentaminen ei ole pelkästään järkevä ratkaisu, vaan se tarjoaa myös mahdollisuuden tehdä tiloista terveellisiä, toiminnallisia ja pitkäaikaisesti kestäviä.

Alueen asukkaat ovat selvästi ilmaisseet, että uusi päiväkoti tulisi sijoittaa Virkkalan keskustaan. Tämä on tärkeä viesti, jota päätöksenteossa tulisi kunnioittaa. Keskustasijainti parantaa perheiden arkea ja tukee alueen elinvoimaisuutta.

Uudisrakentaminen tarjoaa mahdollisuuden suunnitella tilat alusta alkaen muuntojoustaviksi ja tulevaisuuden tarpeisiin vastaaviksi. Tämä on erityisen tärkeää tilanteessa, jossa varhaiskasvatuspalvelujen kysyntä ja tarpeet voivat vaihdella. Päädytään sitten uudis- tai korjaamisrakentamiseen, tilojen terveellisyyteen ja laadukkuuteen pitää panostaa. 

Lapsilukumäärän ennustaminen on osoittautunut vaikeaksi tehtäväksi. Alueella varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten määrä on noussut osallistumisasteen kasvun myötä, mutta toisaalta syntyvyys ja muuttoliike tuovat epävarmuutta tulevaisuuden tarpeisiin.

Päiväkotihankkeiden yhteydessä on puhuttu tasavertaisuudesta. Mitä tasavertaisuus tarkoittaa varhaiskasvatuksessa? Onko kyse samanlaisista tiloista jokaiselle alueelle vai siitä, että eri alueiden erityispiirteet huomioidaan yksilöllisesti? Virkkalassa on esimerkiksi ruotsinkielisten perheiden tarpeita, joita ei kaikilla alueilla ole. Samaan aikaan resurssit ovat rajalliset, joten meidän on määriteltävä, miten takaamme tasavertaiset mahdollisuudet kaikille lapsille, riippumatta heidän asuinpaikastaan. Tasavertaisuus ei välttämättä tarkoita samaa kaikille, vaan tarpeiden ja olosuhteiden huomioimista oikeudenmukaisella tavalla.

Pitkä prosessi on myös opettanut meille sen, että hankkeita tulisi käsitellä tasapuolisesti ja yhdenvertaisesti riippumatta niiden sijainnista. Päätöksenteon viivästykset ovat aiheuttaneet tarpeetonta epävarmuutta ja viivästyttäneet lasten ja perheiden arkeen tarvittavia ratkaisuja.

Keskustan valtuustoryhmä hyväksyy esityksen päiväkodin rakentamisesta Virkkalan alueelle. Kannatamme, että sijaintivaihtoehdot – kuten Rauhalan koulun tontti, vanhan päiväkodin tontti tai muu keskustan alue – selvitetään huolellisesti. Samalla haluamme painottaa ratkaisun löytymistä, joka vastaa nykypäivän ja tulevaisuuden tarpeisiin niin toiminnallisuuden, terveellisyyden kuin energiatehokkuuden osalta.

Kiitämme kaikkia, jotka ovat olleet mukana tämän hankkeen valmistelussa ja tässä vuosien aikana heitä on ehtinyt olemaan jo monta. Nyt on aika tehdä päätös, joka palvelee Virkkalan lapsia ja perheitä parhaalla mahdollisella tavalla – ja voisiko jo nyt ottaa oppia prosessista, jotta jatkossa vältämme vastaavat viivästykset.

Kiitos.

Vuosi 2024  vastuun kantamista ja tulevaisuuden puolustamista



Vuosi 2024 oli politiikan saralla täynnä toimintaa, haasteita ja myös syvää vastuuntuntoa. Vaikka päätöksenteossa oli paljon vaikeita hetkiä, pysyin linjassani: hyvinvointi, oikeudenmukaisuus ja lasten sekä perheiden etu ovat aina etusijalla. Vuosi koostui intensiivisistä kokouksista, alueellisten palvelujen puolustamisesta, ja selkeästä viestistä siitä, että päätösten vaikutuksia ei saa unohtaa.

Lastensuojelun kriisi ja ennaltaehkäisevä työ
Vuoden alusta lähtien jatkoin puhumista lastensuojelun syvenevästä kriisistä. Helmikuussa kirjoitin, kuinka resurssipula vaarantaa lasten turvallisuuden ja peräänkuulutin konkreettisia toimia tilanteen ratkaisemiseksi. Myös ennaltaehkäisevän työn merkitystä korostin useissa yhteyksissä – sen leikkaaminen on paitsi lyhytnäköistä, myös taloudellisesti kestämätöntä. Valitettavasti poliittisissa neuvotteluissa prioriteetit eivät aina kohdanneet, mutta jatkoin sinnikkäästi vaikutustyötäni.

Lohjan sairaalan synnytysosaston puolustaminen
Kesällä Lohjan synnytysosaston sulkemispäätös oli monien mielissä. Nostin tämän esiin niin aluevaltuustossa kuin kolumneissani. Vaadin tasa-arvoisempaa palveluiden saatavuutta ja tein kantelun tasa-arvovaltuutetulle. On täysin kohtuutonta, että synnytysoikeus määrittyy asuinpaikan perusteella. Taistelu oikeudenmukaisuuden puolesta jatkuu.

Lähipalvelut ja sote-uudistuksen demokratiavaje
Hyvinvointialueen asukkaiden parissa heräsi vuonna 2024 suurta huolta, erityisesti lähipalveluiden osalta. Olin aktiivisesti mukana puolustamassa palvelujen saavutettavuutta ja vastustin leikkauksia, jotka kohdistuvat heikossa asemassa oleviin. Demokratiavaje päätöksenteossa oli toinen iso teema; päätöksentekoon osallistuvien ääntä ei aina kuunneltu, mikä heikentää luottamusta järjestelmään.

Koulut, nuoret ja ennaltaehkäisevät palvelut
Koulunuorisotyön vakinaistaminen Lohjalla oli yksi konkreettisista aloitteistani, jotka toivat esiin pitkäjänteisen työn merkityksen. Korostin myös kouluverkkoon liittyvien päätösten perusteellista vaikutusten arviointia. Nuoriso on tulevaisuus, ja heidän tukensa varmistaminen vaatii kaikkien toimijoiden yhteistyötä.

Vuoden kohokohtia ja pettymyksiä
Olin mukana useissa merkittävissä kokouksissa, vierailin perhekeskuksissa ja alueen palvelupisteissä ja tapasin niin päättäjiä kuin kuntalaisia, asukkaita. Erityisen tärkeää oli nostaa keskusteluun omaishoitajien asema sekä vanhuspalveluiden ongelmat. Pettymykset liittyivät etenkin siihen, kuinka säästöt ajoivat liian usein perustarpeiden ja -palveluiden edelle.

Katse vuoteen 2025
Vuoden lopussa tunnelmat olivat kaksijakoiset. Toisaalta tuntui, että taisteluja hävittiin, mutta samalla uskon, että jokainen teko ja jokainen puheenvuoro rakensi pohjaa oikeudenmukaisemmalle tulevaisuudelle. Vuosi 2024 opetti paljon – päätöksentekoon tarvitaan aina enemmän ihmisläheisyyttä ja arvopohjaista johtamista. Tulevaisuus on avoin, mutta otan sen vastaan rohkeasti ja määrätietoisesti.

Kiitän kaikkia yhteistyöstä ja tuesta kuluneena vuonna. Jatketaan yhdessä työtä paremman huomisen puolesta!

Miksi tutkimme, jos emme toimi?

Mäntynummen koulurakennuksen ongelmat ovat olleet esillä vuosia. Niin kauan, että lapset ovat ehtineet kasvaa päiväkodista yläkouluun, altistuen jatkuvasti sisäilmaongelmiin ja rakenteellisiin riskeihin. Vuosien varrella on teetetty lukuisia tutkimuksia – kalliita sellaisia – jotka ovat toistuvasti osoittaneet kiinteistön sisäilman ja rakenteiden vakavat puutteet. Olemme saaneet kattavaa asiantuntijatietoa, mutta päätöksenteossa olemme juuttuneet epäröintiin. Kysyn: miksi tilaamme tutkimuksia, jos ne eivät johda konkreettisiin toimenpiteisiin?

Tämän tilanteen suurin uhri on Mäntynummi ja sen lapset. Päätöksenteon tehottomuus on johtanut siihen, että lapset ja henkilökunta joutuvat työskentelemään kiinteistössä, jonka tiedetään olevan haitallinen terveydelle. Kaikki eivät oireile, mutta kaikki altistuvat. Miksi olemme sallineet tämän jatkua näin pitkään?

Kokouksessa käsiteltiin Mäntynummen monitoimijatalon toteutussuunnitelmaa. Valitettavasti esityksessä oli jälleen yksi merkittävä haaste: päätösteksti ei ollut riittävän selkeä eikä yksiselitteinen. Ehdotus ”osittain uudisrakennuksena, mikäli uusimpia rakennusosia voidaan hyödyntää” jättää liikaa tulkinnanvaraa. Tämä voi johtaa epäjohdonmukaisuuksiin toteutuksessa ja siten lisäkustannuksiin tai ongelmiin.

Olisin mieluummin nähnyt teknisen lautakunnan alkuperäisen, asiantuntijoiden perusteleman esityksen suoraan osana valtuuston päätöstä. Se olisi linjannut yksiselitteisesti:

  1. Mäntynummen monitoimijatalo toteutetaan kokonaan uudisrakennuksena.
  2. Ei-käyttöön jäävät vanhat rakennukset, pois lukien liikuntasali, puretaan.
  3. Uudisrakennus suunnitellaan muuntojoustavaksi, jotta tiloja voidaan tulevaisuudessa laajentaa tai pienentää tarpeen mukaan.

Tämä olisi ollut selkeä ja johdonmukainen ratkaisu, joka perustuu asiantuntijatietoon ja takaa terveellisen, turvallisen ja kustannustehokkaan lopputuloksen.

Jos tekisin vastaesityksen, se perustuisi juuri tähän. Mutta en tehnyt vastaesitystä. Mäntynummi ja sen oppilaat ansaitsevat vihdoin päästä eteenpäin. Olemme viivyttäneet hanketta jo liian pitkään, ja nyt on tärkeintä saada toteutus liikkeelle.

Toivon kuitenkin, että jatkossa päätöksentekomme on selkeämpää ja nojaa johdonmukaisesti asiantuntijoiden suosituksiin. Emme voi sallia tilannetta, jossa tutkimuksia teetetään loputtomasti ilman, että ne johtavat todellisiin toimenpiteisiin. Päätösten on oltava niin selkeitä, että ne toteutuvat ilman viivästyksiä tai epäselvyyksiä.

Mäntynummen monitoimijatalo on tärkeä investointi, joka vaikuttaa lapsiemme terveyteen ja henkilökunnan työhyvinvointiin. Nyt on aika varmistaa, että tämä hanke viimein etenee ja tuottaa terveelliset, turvalliset ja tarkoituksenmukaiset tilat vuosikymmeniksi eteenpäin.

On aika mennä eteenpäin.

Puheenvuoroni kaupunginvaltuuston kokouksessa liittyen Mäntynummen monitoimijatalon toteutussuunnitelmaan:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, viranhaltijat sekä kokousta seuraavat

Mäntynummen koulurakennuksen ongelmat ja mahdolliset ratkaisut ovat olleet pitkään esillä. Vuosia. Olemme teettäneet kalliita tutkimuksia, jotka ovat kerta toisensa jälkeen osoittaneet rakennuksen sisäilma- ja rakenteelliset ongelmat. Näistä tutkimuksista on saatu kattavaa asiantuntijatietoa, mutta silti päätöksentekomme tuntuu etenevän epäröiden, vaikka on asetettu työryhmiä ja käyty keskusteluja. Kysyn teiltä: miksi tilaamme tutkimuksia, jos ne eivät johda selkeisiin ja konkreettisiin toimenpiteisiin?

Mäntynummi ja sen lapset on joutunut päätöksenteon tehottomuuden sivulliseksi uhriksi.

Tämän lisäksi tässä esityksessä on kuitenkin yksi merkittävä haaste. Päätösteksti ei ole riittävän selkeä eikä yksiselitteinen, vaan jättää liian paljon tulkinnanvaraa. Esimerkiksi ehdotus ”osittain uudisrakennuksena, mikäli uusimpia rakennusosia voidaan hyödyntää” on hämmentävä ja voi johtaa epäjohdonmukaisuuksiin toteutuksessa. Olisin mieluummin nähnyt, että teknisen lautakunnan ammattilaisten selkeä ja perusteltu esitys olisi suoraan tuotu osaksi valtuuston päätöstä – tekstinä, jonka ammattilaiset ovat analyysien ja tutkimusten perusteella nähneet parhaaksi.

Jos tekisin vastaesityksen, tekisin sen niin, että päätösteksti korjattaisiin vastaamaan teknisen lautakunnan alkuperäistä suositusta:

  1. Mäntynummen monitoimijatalo toteutetaan kokonaan uudisrakennuksena.
  2. Ei-käyttöön jäävät vanhat rakennukset, pois lukien liikuntasali, puretaan.
  3. Uudisrakennus suunnitellaan niin, että sen tiloja voidaan tulevaisuudessa laajentaa tai pienentää.

Tämä olisi selkeämpi ja johdonmukaisempi linjaus, joka perustuu asiantuntijatietoon ja takaa terveellisen, turvallisen ja kustannustehokkaan ratkaisun.

Mutta en tee vastaesitystä. Mäntynummi ja sen oppilaat ansaitsevat jo päästä eteenpäin. Tärkeintä tässä vaiheessa on, että saamme hankkeen liikkeelle ja varmistamme sen toteutuksen sellaisena, joka palvelee kaupunkilaisia parhaalla mahdollisella tavalla. On kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että päätöksenteossamme hyödynnetään jatkossa selkeästi asiantuntijoiden suosituksia, eikä jätetä avainkysymyksiä avoimiksi tai tulkinnanvaraisiksi.

Arvoisat valtuutetut, meillä on mahdollisuus tehdä nyt vihdoin päätös, joka varmistaa terveelliset ja turvalliset tilat lapsille ja henkilökunnalle. Toivon, että tämä päätös vie Mäntynummen hankkeen viimein eteenpäin kohti toteutusta. Mennään eteenpäin.

Kiitos.

Luonnollisesti salin vasemmalta laidalta tuli laidallinen minulle puheenvuoroni jälkeen.

Kirjoittajavieras-kolumni: Katse peiliin – Päätösten vastuu ja vaikutukset

Kirjoitin Länsi-Uusimaa-lehden Kirjoittajavieras-vuorollani pohdintojani miksi virheiden myöntäminen ja päätösten taustalla olevien tietojen kattavuus ovat tärkeitä erityisesti silloin, kun kyse on merkittävistä, kauaskantoisista päätöksistä, kuten koulujen lakkautuksista.


Mitä päätöksenteossa pelätään?

Viimeisin kaupunginvaltuuston kokous jätti minut miettimään päätöksenteon perimmäisiä kysymyksiä: Miksi virheitä ei haluta myöntää? Miksi emme halua katsoa peiliin ja tarkastella päätöksiämme kriittisesti?

Esitin valtuustossa, että koulujen lakkautuksia koskeva aloite tulisi käsitellä uudelleen. Käsittelyn aikana minulle valkeni, että vaikka taloudellisia vaikutuksia oli arvioitu osittain, laskelmat olivat epätäydellisiä, ja kokonaisvaltaiset vaikutukset lasten ja perheiden hyvinvointiin sekä kyläyhteisöjen elinvoimaisuuteen jäivät huomiotta.

Tämä herättää kysymyksen: kuinka voimme tehdä perusteltuja päätöksiä, jos emme tiedä kaikkia vaikutuksia?

Pelko myöntää virheitä?

Miksi päätöksentekijät usein karttavat perusteellisempaa itsetutkiskelua? Joskus kyse voi olla siitä, että myönnetään puutteellisten tietojen vaikutus. Ehkä on pelottavaa tunnustaa, että päätöksiä tehdään keskeneräisten tietojen pohjalta.

Tämä ei kuitenkaan saa estää meitä vaatimasta tarkempia selvityksiä. Jos taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset jäävät vajavaisiksi, kuka siitä kärsii? Lapset, perheet, ja kyläyhteisöt. Päätöksentekijöinä meillä on vastuu varmistaa, että vaikutukset on arvioitu kokonaisvaltaisesti, ennen kuin päätämme kaupungin tulevaisuudesta.

Päätöksenteon inhimillinen puoli

Lopulta kyse ei ole vain numeroista. Päätöksenteko on myös ihmisten arkeen vaikuttamista. Meidän täytyy kysyä itseltämme: teemmekö päätöksiä, jotka palvelevat kaikkien kaupunkilaisten etua? Jos emme voi tähän varmuudella vastata, on pysähdyttävä, tarkasteltava kokonaisuutta ja tarvittaessa suunnattava takaisin perusteellisemman selvityksen äärelle.


Voit lukea kolumnini 18.10.2024 julkaistusta verkkolehdestä: https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/7978811

Tai alta:

Katse peiliin – Päätösten vastuu ja vaikutukset

Viimeisin kaupunginvaltuuston kokous jätti pohtimaan, miksei virheitä haluta myöntää ja miksi päätöksenteossa vältetään syvällisempää itsetutkiskelua. Esitin, että koulujen lakkautusten vaikutuksia koskeva valtuustoaloitteen vastaus palautettaisiin uudelleen valmisteluun, sillä aloitetta ei oltu käsitelty riittävän kattavasti, eikä taloudellisia vaikutuksia arvioitu perusteellisesti.

Vaikka vastauksessa huomioitiin osittain taloudellisia vaikutuksia, kuten koulukuljetusten kustannuksia ja säästöjä, kokonaiskuva jäi vajaaksi. Lakkautusten vaikutukset lasten hyvinvointiin ja kyläyhteisöjen elinvoimaisuuteen sivuutettiin ja laskelmat koulukuljetusten sekä tyhjien kiinteistöjen ylläpidon todellisista kustannuksista olivat puutteellisia.

Tällaisessa tilanteessa on mahdotonta tehdä perusteltuja päätöksiä. Ilman kattavaa selvitystä lakkautusten taloudellisista ja sosiaalisista vaikutuksista riskinä on, että päätökset nojaavat epätäydellisiin tietoihin. Nämä ovat merkittäviä päätöksiä, joilla on kauaskantoisia seurauksia. Siksi on tärkeää tarkastella vaikutuksia laajemmin – ei vain taloudellisesti, vaan myös inhimilliseltä kannalta.

Virheiden välttely tai piiloutuminen epätäydellisten tietojen taakse ei palvele kaupunkilaisten etua. Onko niin, että valtuutetut eivät halua katsoa peiliin ja myöntää, että päätöksentekoon tarvitaan laajempaa selvitystä?

On huolestuttavaa, että valtuuston enemmistö katsoi, ettei perusteellisia laskelmia tai vaikutusten arviointeja tarvita. Päätöksenteon pitäisi kuitenkin perustua siihen, että ymmärretään päätösten kaikki seuraukset. Ilman kattavia selvityksiä lasten hyvinvoinnista, kyläyhteisöjen elinvoimasta tai taloudellisista realiteeteista, on vaikea väittää, että päätökset ovat aidosti harkittuja.

Päätöksenteko ei ole vain numeroiden pyörittelyä, vaan myös ihmisten arjen ja yhteisöjen huomioimista. Meidän on katsottava peiliin ja kysyttävä, teemmekö päätöksiä kaikkien kaupunkilaisten parhaaksi. Jos vastaus on epävarma, on aika pysähtyä, korjata suuntaa ja palata takaisin perusteellisemman selvityksen äärelle – juuri lasten ja perheiden hyvinvoinnin vuoksi.

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu ja aluevaltuutettu (kesk.).

Perusteellinen selvitys tarvitaan ennen kouluverkon muutoksia

Pidin kaupunginvaltuuston 9.10.2024 kokouksessa puheenvuoron, jossa esitin, että koulujen lakkautusten vaikutuksia koskeva valtuustoaloitteen vastaus palautetaan uudelleen valmisteluun. Mielestäni aloitetta ei ole käsitelty riittävän kattavasti, ja lasten, perheiden sekä kyläyhteisöjen hyvinvointiin kohdistuvia vaikutuksia ei ole selvitetty tarpeeksi perusteellisesti.

Vaikka vastauksessa on käsitelty joitakin koulujen lakkautuksiin liittyviä taloudellisia vaikutuksia, kuten koulukuljetusten kustannuksia ja joitakin säästöjä, vastaus ei silti anna täydellistä kuvaa aloitteen vaatimista asioista. Olennaisia kysymyksiä, kuten lakkautusten vaikutukset lasten hyvinvointiin, vetovoimaan tai kyläyhteisöjen elinvoimaisuuteen, on käsitelty vain osittain tai puutteellisesti. Samalla laskelmat koulukuljetusten ja tyhjille jäävien kiinteistöjen ylläpitokustannuksista puuttuvat tai ovat vaillinaisia.

Tällaisessa tilanteessa on mahdotonta tehdä perusteltuja päätöksiä ilman laajempaa selvitystä kouluverkon taloudellisista ja sosiaalisista vaikutuksista. Meidän on tärkeää varmistaa, että jokainen lapsi ja perhe saa tarvitsemansa tuen, ja että päätöksenteko perustuu kokonaisvaltaiseen arvioon vaikutuksista – niin taloudellisista kuin sosiaalisistakin.

Siksi keskusta esittää, että aloite palautetaan uudelleen valmisteluun ja tuodaan takaisin valtuuston käsittelyyn kattavampien ja yksityiskohtaisempien selvitysten pohjalta. Tämä on meidän vastuumme, jotta voimme tehdä oikeudenmukaisia ja kestäviä ratkaisuja kaupunkimme kouluverkon tulevaisuudesta.

Tällaiset päätökset ovat merkittäviä, ja meidän on varmistettava, että ne tehdään huolella – lasten ja perheiden hyvinvointi edellä!

Puheenvuoroni alla tekstinä ja voit myös katsoa tästä:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja viranhaltijat,

Keskustan valtuustoryhmä esittää, että valtuustoaloitteen vastaus palautetaan uudelleen valmisteluun. Aloitteessa pyydetyt selvitykset lähikoulujen lakkautusten vaikutuksista lasten, lapsiperheiden ja kyläyhteisöjen hyvinvointiin sekä taloudellisista vaikutuksista – kuten koulukuljetusten kustannuksista ja tyhjilleen jääneiden kiinteistöjen ylläpitokuluista – eivät ole tulleet riittävästi ja kattavasti käsitellyiksi.

Vaikka vastaus tuo esiin joitakin koulujen lakkautusten vaikutuksia ja niihin liittyviä taloudellisia laskelmia, se ei vastaa kaikkiin aloitteessa esitettyihin kysymyksiin. Selvityksessä käsitellään muun muassa koulujen lakkautusten vaikutuksia lasten, perheiden ja alueiden hyvinvointiin sekä vetovoimaan, ja siinä on esitetty joitakin säästöjä sekä tarkasteltu koulukuljetusten ja muiden kulujen kehitystä. Lisäksi todetaan, että laajempi arviointi on vielä kesken, ja kaupungin tulisi tehdä lisää analyysia kouluverkon taloudellisista ja sosiaalisista vaikutuksista.

Aloitteessa pyydetty kokonaisvaltainen selvitys esimerkiksi lasten hyvinvoinnista on kuitenkin vielä puutteellinen, ja osaa lapsivaikutusten arvioinneista ei ole tehty tai ne on toissijaisia. Myöskään selkeitä laskelmia koulujen lakkautusten nettosäästöistä – erityisesti kun otetaan huomioon koulukuljetusten ja kiinteistöjen ylläpidon kustannukset – ei ole esitetty.

Perusteellinen selvitys näistä vaikutuksista on välttämätön ennen kuin voimme tehdä päätöksiä kouluverkon tulevaisuudesta. Esitämme siksi, että asia valmistellaan uudelleen ja tuodaan valtuuston käsittelyyn kattavampien ja yksityiskohtaisempien selvitysten pohjalta.

Harmillisesti suurin osa kaupunginvaltuutetuista katsoo, ettei perusteellisia ja kattavia laskelmia tai muita vaikutusten arviointeja ole tarpeen tehdä.

Koulupudokkaat – kuka uskaltaa ottaa kopin taloushaasteiden keskellä?



Suomessa puhutaan usein koulutuksen tasa-arvosta ja siitä, kuinka jokaisella nuorella on oikeus oppia.

Koulupudokkuus on jatkuvasti kasvava ongelma, mutta monille tuntuu epäselvältä, kenen vastuulla ongelma lopulta on. Koulutoimi, sosiaalitoimi, nuorisotyö ja lastensuojelu toimivat omilla sektoreillaan, mutta näiden rajojen ylittäminen on yllättävän vaikeaa. Yksi keskeisistä syistä on taloudellisten resurssien puute, niin hyvinvointialueilla kuin kaupungeissa. Taloushaasteet ja yhteistyön kehittämisen vaikeudet tekevät tilanteesta entistäkin hankalamman.

Käytännössä näyttää siltä, ettei kukaan halua tai osaa tarttua tähän kysymykseen riittävällä vakavuudella.

Tilanne on absurdi: on olemassa koulujärjestelmä, sosiaalipalvelut, nuorisotyö ja lastensuojelu – kaikki valmiina auttamaan. Silti nuoret jäävät vaille tukea.

Miksi näin? Syy löytyy toimialojen välisistä rajoista, joita kukaan ei uskalla tai halua ylittää. Sen sijaan, että nuorta kohdeltaisiin kokonaisena ihmisenä, hänestä tulee ongelma, joka putoaa hallinnollisten sektoreiden väliin. Vai onko hän näkymätön?

Hyvinvointialueet talouskriisissä – ketä autetaan ensin?

Hyvinvointialueiden perustamisen myötä sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi ovat siirtyneet niiden vastuulle. Samalla vastuu koulupudokkaiden tukemisesta on entistä selvemmin hyvinvointialueiden ja kaupunkien yhteinen kysymys. Hyvinvointialueet ovat kuitenkin kohdanneet suuria taloudellisia haasteita heti toimintansa alusta alkaen. Alueet kamppailevat budjettivajeiden kanssa, ja monissa tapauksissa palvelujen saatavuutta ja laatua on jouduttu tarkastelemaan kriittisesti.

Tässä tilanteessa nuoret koulupudokkaat eivät aina ole prioriteettilistan kärjessä. Taloudellisten paineiden alla hyvinvointialueet joutuvat keskittämään voimavarojaan akuutteihin terveydenhoidollisiin ongelmiin ja kriisitilanteisiin, jolloin pitkäjänteinen työ nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi jää vähälle huomiolle. Samalla nuorten koulupudokkuuden taustalla olevat sosiaaliset ja psykologiset haasteet jäävät liian vähälle resurssille, vaikka niiden ennaltaehkäisy säästäisi pitkällä aikavälillä valtavasti yhteiskunnan varoja.

Kaupunkien taloudelliset paineet – koulutuksen resurssit tiukoilla

Kaupunkien taloudelliset haasteet ovat oma lukunsa. Vaikka koulutuksen järjestäminen on yhä kuntien vastuulla, monet kaupungit kamppailevat tiukkojen budjettileikkausten ja resurssipulan kanssa. Tämä näkyy koulujen arjessa, jossa oppilashuollon palveluja on niukasti, ryhmäkoot ovat suuria, ja opettajilla on liian vähän aikaa huomata, jos joku on pudonnut kelkasta.

Koulutoimen ja sosiaalitoimen rajapinnassa olevat nuoret – erityisesti ne, joilla on oppimisvaikeuksia tai sosiaalisia ongelmia – jäävät usein vaille tarvittavaa tukea. Vaikka koulu yrittäisi ohjata oppilaita tuen piiriin, resurssien puute kaupungeissa tarkoittaa, että tämä prosessi on hidas ja usein riittämätön. Kun kaupunkien talous on tiukilla, pitkän aikavälin investointeihin, kuten nuorten hyvinvointiin ja syrjäytymisen ehkäisyyn, ei aina löydy varoja.

Yhteistyön kehittämisen haasteet – miksi rajat ovat niin tiukat?

Koulupudokkaiden auttaminen vaatii toimialojen välistä yhteistyötä. Koulu, sosiaalitoimi, nuorisotyö ja lastensuojelu voisivat toimia yhdessä, mutta tämä vaatii tiivistä ja saumatonta yhteistyötä, jota ei ole helppo rakentaa. Ongelma ei ole pelkästään halussa tehdä yhteistyötä, vaan rakenteellisissa esteissä ja budjettirajoitteissa.

Yksi merkittävimmistä esteistä yhteistyön kehittämisessä on resurssien hajanaisuus. Jokaisella toimialalla on oma budjettinsa ja prioriteettinsa, eikä ole selvää, kuka rahoittaa monialaisen yhteistyön, joka voisi todella auttaa koulupudokkaita. Esimerkiksi hyvinvointialueet ja kaupungit saattavat molemmat odottaa, että toinen ottaa vastuun yhteistyön vetämisestä ja resurssoinnista. Tämä johtaa pattitilanteeseen, jossa mitään merkittävää kehitystä ei tapahdu.

Yhteistyötä jarruttavat myös hallinnolliset rakenteet. Koulut, sosiaalitoimi ja terveydenhuolto toimivat usein omissa siiloissaan, ja tiedonkulku niiden välillä on puutteellista. Moniammatillinen yhteistyö on periaatteessa hieno idea, mutta käytännössä se vaatii rakenteellisia muutoksia ja lisäresursseja, joita ei ole helppo saada. Yksikään toimiala ei halua kantaa lisää vastuuta, jos sen oma budjetti on jo tiukilla.

Milloin rajapinnat uskalletaan ylittää?

Koulupudokkaiden auttaminen on yhteiskunnallinen kysymys, johon tulisi tarttua kunnolla, mutta taloudellisten haasteiden ja yhteistyön esteiden vuoksi nuoret jäävät helposti väliinputoajiksi. Rajapinnat ylitetään vasta silloin, kun kaikki osapuolet – hyvinvointialueet, kaupungit ja valtiovalta – tunnustavat, että ennaltaehkäisy ja yhteistyö ovat pitkällä aikavälillä kannattavampia kuin kriisien jälkihoito.

Taloudelliset haasteet eivät saa olla syy jättää nuoret ilman tukea. Päinvastoin: juuri näinä aikoina tarvitaan rohkeita investointeja nuorten hyvinvointiin. Yhteistyön kehittäminen ei vaadi pelkästään uusia rakenteita, vaan myös uutta ajattelutapaa. On uskallettava katsoa toimialojen rajojen yli ja ymmärrettävä, että nuoren elämä ei lokeroidu siiloihin. Koulupudokas ei ole vain koulun tai sosiaalitoimen ongelma – hän on meidän kaikkien yhteinen vastuumme.