Kategoria-arkisto:lastensuojelu

Perheet eivät saa jäädä hallinnollisten rajojen väliin

Tein aluevaltuustoaloitteen erityisen tuen oppilaiden loma-ajan hoidon kehittämisestä. Aloite sai laajaa kannatusta yli puoluerajojen, mikä osoitti aiheen tärkeyden ja sen, että tarve on yhteinen koko alueella. Monelle perheelle loma-ajan hoito ei ole ylellisyys vaan välttämätön osa arjen sujuvuutta ja lasten hyvinvointia.

Kun aluehallituksen vastaus 15.9.2025 kokouksesta saatiin, se oli suuri pettymys. Vastaus jäi hallinnolliseksi kuvaukseksi eri toimijoiden vastuista eikä tarttunut perheiden esiin nostamiin ongelmiin. Näytti siltä, ettei todellista halua ratkaisuihin ole, tai että perheiden arjen todellisuutta ei ole ymmärretty.

Aluehallituksen vastaus on juridis-hallinnollinen ja korostaa vastuunjakoa (opetustoimi vs. vammaispalvelut). Sen sijaan aloitteen ydinviesti, eli perheiden arjen turvaaminen ja palveluketjun selkeyttäminen jää lähes kokonaan käsittelemättä. Vastaus ohittaa monia konkreettisia ongelmia, joihin aloitteessa kiinnitettiin huomiota.

Mitä aloitteessani esitin?
Ehdotin, että erityisen tuen oppilaiden loma-ajan hoito selkeytetään osaksi palveluketjua niin, että se on ennakoitavaa ja jatkuvaa. Toivoin yhtenäistä hakumenettelyä, ajoissa tehtäviä ja kirjallisia päätöksiä, selkeää tietoa kustannuksista ja kuljetuksista sekä parempaa viestintää. Lisäksi esitin, että selvitetään vaihtoehto pitää esimerkiksi Jalavan luokat kesällä auki, koska se voisi olla sekä kustannustehokas että lapsilähtöinen ratkaisu.

Mitä aluehallitus vastasi?
Aluehallitus totesi, että opiskeluhuollon palvelut eivät järjestä loma-ajan hoitoa, vaan vastuu on vammaispalveluilla niille lapsille, jotka ovat vammaispalvelujen asiakkaita. Erityisen tuen oppilas ei automaattisesti saa vammaispalveluja, vaan asiakkuus ja palvelut arvioidaan sosiaalihuollon prosessissa. Jos palvelu myönnetään, se on maksutonta, mutta kuljetuksista voidaan periä omavastuu. Kunnan koulut voivat halutessaan edelleen järjestää loma-ajan hoitoa omana palvelunaan ja päättää sen hinnasta.

Olen nostanut esiin, että seuraavat asiat tulisi toteuttaa:

  1. Hyvinvointialue ja kunnat kehittävät yhteistyötä: hyvinvointialue vastaa hoidosta, kunta kuljetuksista. Näin palveluketju on perheelle selkeä ja arki ennakoitavaa.
  2. Yhtenäinen hakumenettely: perhe saa tehdä hakemuksen yhdellä kertaa ja saa siitä aina kirjallisen päätöksen.
  3. Parempi viestintä ja aikataulutus: päätökset on saatava ajoissa, jotta perheillä on aikaa suunnitella lomakautta.
  4. Selkeä tieto kustannuksista ja kuljetuksista: epävarmuus poistuu, kun perhe tietää heti hakuvaiheessa mitä palvelu maksaa ja miten kuljetus järjestetään.
  5. Jalavan koulun kesäaukiolon selvittäminen: tämä voisi olla sekä kustannustehokas että lapsille turvallinen ja jatkuvuutta tukeva ratkaisu.

Tärkeintä on, että perheet eivät jää hallinnollisten rajojen väliin. Lapsen etu ja perheiden arjen sujuvuus on aina asetettava etusijalle. Yhteistyön vahvistaminen kuntien ja hyvinvointialueen välillä on ainoa tapa varmistaa, että loma-ajan hoito toimii aidosti perheiden tarpeista käsin.

Koska aloitteessani oli 14 allekirjoittajaa, menettely hallintosäännön pykälän 26 mukaan aluehallituksen ei tarvitse tuoda vastausta aluevaltuuston käsiteltäväksi, vaan riittää että se annetaan tiedoksi. Aloitteeni ei siis tule enää aluevaltuustoon.

Aloitevastaukset riippuvat allekirjoittajien määrästä

Valtuustoaloitteiden käsittely ja toimenpiteet riippuvat siitä, montako allekirjoitusta aloitteeseen kertyy. Jos allekirjoittajia on vähintään 15, vastaus tuodaan valtuustoon käsiteltäväksi. Jos allekirjoittajia on vähemmän, vastaus jää hallituksen käsittelyyn ja toimitetaan vain tiedoksi. Ymmärrän toisaalta tämän työnjaon, sillä aloitteita tehdään useita. Toisaalta on ongelmallista, että näin tärkeiden asioiden, jotka liittyvät lasten ja perheiden hyvinvointiin, käsittelyn painoarvo määrittyy pelkän allekirjoitusmäärän perusteella. Usein aloitteet nousevat juuri asukkaiden todellisista tarpeista ja arjen ongelmista.

Mitä seuraavaksi?

En ajatellut jättää asiaa tähän. Tulen pohtimaan, miten voin jatkossa varmistaa, että tärkeät aloitteet tulevat aidosti käsittelyyn ja että niiden sisältöön vastataan, ei vain muodollisesti. Yksi vaihtoehto on kerätä jatkossa aloitteille yli 15 allekirjoitusta, jolloin vastaus on pakko käsitellä aluevaltuustossa. Lisäksi aion käyttää puheenvuoroja ja tehdä tarvittaessa toivomusesityksiä, jotta lasten ja perheiden näkökulmat eivät huku hallinnollisten rajojen taakse.

Lukion ovet sulkeutuvat oppilailta, jotka tarvitsevat eniten tukea

Olen antanut lausunnon hallituksen ehdotuksesta, joka koskee lukiokoulutuksen valintaperusteiden muuttamista. Ehdotuksen mukaan lukiokoulutuksen valintaperusteasetuksen 6 §:n 2 momentti kumottaisiin, jolloin koulutuksen järjestäjän harkintaan perustuvaa valintaa ei enää sovellettaisi yksilöllistetyn matematiikan ja äidinkielen arvosanan perusteella. Tämä kytkeytyy perusopetuksen arviointiuudistukseen, jonka mukaan rajatun oppimäärän mukaisesti opiskellut aine arvioidaan päättötodistuksessa aina arvosanalla 5*.

Mitä tämä tarkoittaa?

Muutos merkitsee sitä, että oppilas ei voi saada rajatun oppimäärän aineesta parempaa arvosanaa, vaikka hän saavuttaisi omat tavoitteensa kiitettävästi. Kun lukiopaikoista kilpaillaan yhteishaussa todistusarvosanojen perusteella, rajatun oppimäärän oppilaat jäävät väistämättä heikompaan asemaan.

Yhdenvertaisuus uhattuna

Lausunnossani nostin esiin, että muutos heikentää hakijoiden ja opiskelijoiden yhdenvertaisuutta:

  • Rajatun oppimäärän oppilaat asetetaan eriarvoiseen asemaan verrattuna muihin hakijoihin.
  • Koulutuksellinen tasa-arvo vaarantuu, kun oppimisvaikeuksien kanssa painivat nuoret menettävät realistisen mahdollisuuden hakeutua lukioon.
  • 5*-merkintä toimii leimana, joka ei kerro oppilaan todellisesta osaamisesta vaan hänen erityisestä asemastaan.

Miksi tämä on ongelmallista?

Uudistus muuttaa yksilöllistämisen alkuperäisen tarkoituksen päälaelleen. Sen sijaan, että oppilasta tuettaisiin ja arvioitaisiin suhteessa omiin tavoitteisiin, hänet sidotaan pysyvästi alimpaan hyväksyttyyn arvosanaan. Tämä:

  • heikentää jatko-opintopolkuja,
  • voi lisätä syrjäytymisen riskiä,
  • vie motivaatiota oppimiselta.

Mitä pitäisi tehdä?

Esitin lausunnossani, että:

  • Rajatun oppimäärän arvioinnissa tulisi mahdollistaa myös arvosanat 6–10 suhteessa yksilöllisiin tavoitteisiin.
  • Mikäli arvosanarajoitus 5* säilytetään, lukiokoulutukseen hakeville tulisi tarjota vaihtoehtoisia tapoja näyttää osaamistaan (esim. erilliset kokeet, soveltuvuuskokeet).
  • Oppimisvaikeudet tulisi säilyttää harkintaan perustuvan valinnan perusteena.

Tämä muutos ei ole pelkkä tekninen tarkistus arviointiin – se määrittää, kuka pääsee lukioon ja kuka ei. Nyt näyttää siltä, että ne nuoret, jotka tarvitsevat eniten tukea, jäävät entistä heikompaan asemaan. Yhdenvertaisuuden näkökulmasta kyseessä on vakava kysymys.

Lausua voi vielä 1.10. saakka osoitteessa: Lausuntopalvelu.fi – ehdotus

Alla lausuntoni kokonaisuudessaan:

Lausunto ehdotetusta muutoksesta ammatillisen koulutuksen valintaperusteisiin

Kiitän mahdollisuudesta lausua ehdotukseen liittyen. Nostan esiin muutamia keskeisiä huolia ja näkökulmia.

Rajattu oppimäärä ja arvosanan rajoittaminen

Ehdotuksen mukaan perusopetuksen päättötodistukseen merkitään rajatun oppimäärän mukaisesti opiskellusta aineesta aina arvosana 5*. Tämä tarkoittaa, että oppilas ei voi saada korkeampaa arvosanaa, vaikka hän saavuttaisi HOJKS:ssa määritellyt tavoitteensa erinomaisesti. Käytännössä tämä muutos kaventaa oppilaiden jatko-opintomahdollisuuksia huomattavasti. Jos päättötodistukseen jää useampia 5*-merkintöjä, heikentää se oppilaan mahdollisuuksia päästä toisen asteen koulutukseen.

Alkuperäinen ajatus yksilöllistämisestä, eli että oppilas arvioidaan suhteessa omiin tavoitteisiinsa ja voi saada myös hyvän tai kiitettävän arvosanan, poistuu. Tämä on ongelmallista, sillä se muuttaa yksilöllistämisen/rajauksen luonteen tuesta rajoitteeksi.

Harkintaan perustuvan valinnan poistaminen

On lisäksi esitetty, että harkintaan perustuva valinta ei enää koskisi oppimisvaikeuksia. Tämä yhdessä rajatun oppimäärän arvosanarajoituksen kanssa luo kaksinkertaisen esteen niille oppilaille, joilla on oppimisvaikeuksia. He eivät voi osoittaa osaamistaan suhteessa omiin tavoitteisiinsa eivätkä enää myöskään hyötyä harkinnanvaraisesta valinnasta, jonka tarkoitus on ollut turvata koulutuspolku heille, jotka sitä eniten tarvitsevat.

Koulutuksellinen tasa-arvo

Muutokset ovat ristiriidassa koulutuksellisen tasa-arvon periaatteen kanssa. On välttämätöntä, että myös ne oppilaat, jotka tarvitsevat rajattua oppimäärää, voivat jatkaa opintojaan toisella asteella. Muuten vaarana on, että oppimisen tuki ei enää tue, vaan kaventaa nuorten tulevaisuuden mahdollisuuksia.

Ehdotukset

  • Rajatun oppimäärän arvioinnin tulisi mahdollistaa osaamisen arviointi suhteessa yksilöllisiin tavoitteisiin siten, että myös arvosanat 6–10 olisivat saavutettavissa.
  • Mikäli arvosana rajoitetaan 5*:een, tulee turvata erityisiä kompensaatiomekanismeja jatko-opintovalinnoissa, jotta oppilaat eivät jää yhteishaussa jälkeen.
  • Oppimisvaikeuksien poistaminen harkintaan perustuvan valinnan perusteista tulisi arvioida uudelleen, sillä muutos yhdessä rajatun oppimäärän kanssa lisää riskiä koulutuksellisesta syrjäytymisestä.

Yhteenvetona katson, että esitetyt muutokset heikentävät merkittävästi niiden oppilaiden asemaa, jotka tarvitsevat tukea. Jotta hallitusohjelman tavoite oppimisen tuen selkeyttämisestä ja jatkuvuuden vahvistamisesta toteutuisi, on tärkeää, että uudistus ei johda oppilaiden eriarvoistumiseen ja jatko-opintopolkujen kaventumiseen.

Kun luvut näyttävät hyvältä, mutta asukkaat kertovat muuta -> palveluiden ristiriitainen todellisuus

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tuore kuukausikatsaus antaa monipuolisen kuvan palveluiden tilanteesta kesällä 2025. Raportti nostaa esiin sekä myönteistä kehitystä että kipukohtia, jotka erityisesti lastensuojelun, mielenterveyspalvelujen, ikääntyneiden ja vammaispalvelujen näkökulmasta vaativat syvällistä tarkastelua.

Hyviä uutisia

Raportin mukaan monissa palveluissa on tapahtunut edistystä:

  • Terapiatakuu toteutui 88 %:sti lain edellyttämässä 28 päivän määräajassa, keskimääräinen odotusaika vain 13 päivää. Tämä on selkeä parannus verrattuna aiempiin vuosiin.
  • Erikoissairaanhoitoon pääsy on poikkeuksellisen nopeaa, ja jonot ovat lyhentyneet.
  • Ikääntyneiden pitkäaikaiseen asumispalveluun ei kesällä joutunut kukaan odottamaan yli 90 vuorokautta.
  • Sosiaalityön mitoitus toteutuu lastensuojelussa, mikä on välttämätöntä laadukkaan työn ja lasten oikeusturvan kannalta.

Lastensuojelu ja perhepalveluista ristiriitainen kuva

Lastensuojelun asiakasmäärä on vähentynyt, mikä voisi ensisilmäyksellä vaikuttaa myönteiseltä. Samanaikaisesti lastensuojeluilmoitusten määrä on kuitenkin kasvanut, mikä kertoo lasten ja perheiden huolenaiheiden lisääntymisestä. Perhehoidon osuuden kasvu on hyvä kehitys sekä inhimillisesti että taloudellisesti, mutta avohuollon asiakkuuksien vähentyminen voi olla huolestuttavaa, sillä se heijastaa ennaltaehkäisevien palvelujen heikentymistä.

Perheneuvoloissa odotusajat vaihtelevat suuresti alueittain (3–10 viikkoa), ja lasten mielenterveyspalveluissa alueellinen eriarvoisuus on edelleen merkittävää. Tämä on vakava haaste tilanteessa, jossa lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat kasvussa.

Lisäksi neuvolapalveluista on tullut paljon ristiriitaista palautetta: tilastojen mukaan yhteydenottojen digitalisoituminen on sujunut hyvin, mutta käytännössä vanhemmat kertovat, että neuvolaan on vaikea saada yhteyttä ja kausirokotusaikoja ei ole tarjolla. Tämä heikentää luottamusta palvelujärjestelmään, joka pitäisi nähdä perheiden kivijalkana.

Mielenterveys- ja päihdepalvelut

Positiivista on, että raportin mukaan psykiatriset siirtoviiveet ovat käytännössä poistuneet uuden toimintamallin ansiosta. Sen sijaan asumispalveluiden jonot pysyvät sitkeästi korkeina. Kun tavoitteena on pitää jonot alle sadassa asiakkaassa, tilanne vaihtelee ja erityisesti yhteisöllisessä asumisessa jono on kasvanut. Tämä kertoo siitä, että matalamman kynnyksen palveluita tarvittaisiin enemmän.

Lunna, digitaalinen lupaus vai pullonkaula?

Digipalvelu Lunna on nopeuttanut yhteydenottojen hoitoa, mutta kentältä kuuluu myös huolestuttavia viestejä. Asiakkaille on kerrottu, että lääkäriaikoja ei ole lainkaan, näinhän ei saisi koskaan sanoa. Palvelun digitalisoituminen ei saa muuttua portiksi, joka karsii asiakkaita ulos tai syventää kokemusta, ettei apua ole saatavilla.

Ikääntyneiden palvelut

Ikääntyneiden asumispalvelujen jonotilanne on pysynyt hallinnassa (130 jonossa), mutta kotihoidon asiakasmäärät ovat laskeneet. Tämä kehitys on huolestuttava, sillä kotona asumisen tukeminen on sekä kansallisen strategian että ikäihmisten oman toiveen mukaista. Tilapäisen kotihoidon ja kotikuntoutuksen tilastointimuutokset selittävät osan laskusta, mutta trendi on syytä ottaa vakavasti.

Raportin mukaan sairaalapalveluissa hoitojaksojen määrä on kasvanut ja pituus lyhentynyt, mikä voisi olla myönteinen merkki hoitoketjujen toimivuudesta. Toisaalta kotisairaaloiden hoitopäivissä on alueellista vaihtelua, mikä heijastaa epätasa-arvoa palvelujen saavutettavuudessa.

Vammaispalvelut

Vammaispalveluissa asiakasmäärä on hienoisessa kasvussa, mutta suurin huoli liittyy päätösten käsittelyaikoihin. Vain 59 % päätöksistä käsiteltiin lain edellyttämässä kolmessa kuukaudessa. Uusi vammaispalvelulaki edellyttää palveluiden uudelleenarviointia, mikä on hidastanut prosesseja entisestään. Tämä viivästyttää palvelujen alkamista ja aiheuttaa tarpeetonta epävarmuutta asiakkaille ja heidän perheilleen.

Yhteenveto

Kesän 2025 katsaus piirtää kuvan hyvinvointialueesta, jossa on sekä onnistumisia että vakavia haasteita:

  • Digipalvelut, kuten Lunna, ovat parantaneet yhteydenottojen sujuvuutta, mutta ne eivät ratkaise vastaanottoaikojen riittävyyttä.
  • Mielenterveys- ja lastensuojelupalveluissa on nähtävissä alueellista eriarvoisuutta, mikä vaarantaa lasten ja nuorten yhdenvertaisen kohtelun.
  • Ikääntyneiden kotihoito ja vammaispalvelujen päätöksenteko vaativat välitöntä huomiota, jotta palvelut pysyvät lain ja inhimillisyyden vaatimalla tasolla.

Katsaus osoittaa, että edistystä on, mutta todelliset haasteet eivät ole poistuneet. Neuvolan vaikeutunut saavutettavuus, rokotusaikojen puute ja asiakkaiden huolestuttavat kokemukset Lunnasta eivät saa jäädä huomiotta. Lapsiperheiden, ikääntyneiden ja vammaisten palvelut tarvitsevat ennen kaikkea varmuutta ja inhimillisyyttä, ei lupauksia, jotka eivät toteudu käytännössä.

Todellinen mittari ei ole vain tilastot, vaan se, kokeeko ihminen saavansa apua silloin kun hän sitä tarvitsee. Nyt tuossa kokemuksessa on vielä liian suuria säröjä.

Oppilashuollon kaksoiskuva: miksi Länsi-Uusimaa näyttää paperilla paremmalta kuin todellisuudessa?

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue julkaisee säännöllisesti palvelutuotannon kuukausikatsauksia, joissa seurataan hoitoonpääsyä, henkilöstön määrää ja asiakastyytyväisyyttä. Uusin raportti (kesä–heinäkuu 2025) näyttää, että palvelut ovat monin paikoin parantuneet: lääkäriaikoja saa useammin alle kahdessa viikossa, terapiatakuu toteutuu 88 prosenttisesti ja digialusta Lunna helpottaa yhteydenottoja. Raportti antaa kuvan järjestelmästä, joka toimii yhä sujuvammin. (https://www.luvn.fi/fi/tahti)

Kun katse käännetään ulkopuoliseen arvioon, kuva muuttuu. Länsi-Uusimaan selvitys Etelä-Suomen aluehallintoviraston tiedoista paljastaa, että Länsi-Uusimaa on Uudenmaan alueista toiseksi eniten oppilashuoltoa koskevia kanteluita ja valvontatapauksia kerännyt hyvinvointialue. Vuosina 2022–2025 tapauksia kertyi 26, joista yhdeksän koski kuraattorien toimintaa. Taustalla on usein huoltajien kokema epäoikeudenmukaisuus lastensuojeluilmoituksissa sekä epäselvyydet kuraattorien roolissa mielenterveyden tukena. (https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/8867060)

Vakavan lisän tähän kuvaan tuo psykologiresurssien mitoitus. Lain mukaan yhtä psykologia kohden saa olla enintään 780 opiskelijaa. Kyse ei ole alueellisesta keskiarvosta, vaan yksittäisen psykologin maksimivastuusta ja tästä ovat niin psykologiliitto kuin Aluehallintovirastokin olleet yksiselitteisiä. Länsi-Uudellamaalla tarvittaisiin tämän perusteella laskennallisesti vähintään 114 psykologia. Koska ajanmukaista tietoa psykologien määrästä ei ole, katsomme vuotta 2023, jolloin vakituisia psykologeja oli kuitenkin vain 69 (tuskin on saatu rekryttyä tarpeeksi tällä välillä). Tämä tarkoittaa, että psykologilla voi olla vastuullaan jopa yli 1200 oppilasta, mikä on selvästi yli lain salliman enimmäismäärän. Näin suuri kuormitus ei ole vain paperinmakuinen ongelma, vaan se vaarantaa sekä työntekijöiden jaksamisen että lasten ja nuorten oikeuden saada apua ajoissa. Se lisää riskiä laissa säädettyjen määräaikojen ylittymiseen ja heikentää palvelujen yhdenvertaisuutta.

Oppilashuollon toimivuus ei kuitenkaan ole vain tukipalvelu, vaan se on yhteiskunnan investointi tulevaisuuteen. Jos lapset ja nuoret eivät saa oikea-aikaista apua koulupolun aikana, seuraukset näkyvät myöhemmin syrjäytymisenä, mielenterveyden ongelmina ja työllistymisvaikeuksina. Kun ulkoinen valvonta osoittaa rakenteellisia puutteita ja sisäinen raportointi korostaa onnistumisia, on syytä kysyä: katsommeko todellisuutta silmiin vai tyydymmekö kauniiseen tilastokuvaan?

Mitä meidän tulisi tehdä:

  • Yhteinen tilannekuva: hyvinvointialueen ja kuntien on rakennettava yhtenäinen, kuntakohtainen tietopohja lasten ja nuorten hyvinvoinnista.
  • Resursointi tarpeen mukaan: keskiarvojen sijaan resursseja on kohdennettava sinne, missä sairastavuus, työttömyys ja hyvinvointihaasteet ovat suurimmat.
  • Saumaton yhteistyö: neuvola, varhaiskasvatus, koulu ja oppilashuolto on nivottava yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi. Vastuiden ja roolien on oltava selkeitä.
  • Kielioikeuksien turvaaminen: palvelut on tarjottava aidosti kaksikielisinä ja saavutettavina myös digipalvelujen ulkopuolella.

Oppilashuollon ongelmia ei ratkaista vain sisäisiä mittareita kaunistelemalla. Tarvitaan rohkeutta tunnustaa puutteet ja sitoutumista siihen, että lasten ja nuorten oikeus tukeen toteutuu lain hengen ja kirjaimen mukaisesti kaikkialla ja kaikille.

Mitä Kouluterveyskysely 2025 kertoo lasten ja nuorten hyvinvoinnista Länsi-Uudellamaalla?

THL:n tuore Kouluterveyskysely 2025 tarjoaa jälleen arvokasta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Raportti kattaa laajasti eri koulutusasteet perusopetuksen 4.–5. luokilta aina toisen asteen opiskelijoihin asti. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelta vastaajia oli tuhansia kaikilla ikäryhmillä, mikä tekee tuloksista alueellisesti käyttökelpoisia ja luotettavia.

Kyselyn avulla voidaan tarkastella muun muassa lasten ja nuorten mielenterveyttä, yksinäisyyttä, koulunkäyntiin liittyviä haasteita sekä kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä.

Mielenterveys ja ahdistuneisuus

Tulokset osoittavat, että joka kolmas nuori tyttö kokee kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta. Pojista vastaava osuus on alle kymmenesosa. Tämä vahvistaa sen, minkä tiedämme jo käytännön arjesta: tyttöjen psyykkinen kuormitus on suurta ja matalan kynnyksen mielenterveyspalveluille on valtava tarve.

Länsi-Uudenmaan luvuissa ei näy merkittävää poikkeamaa kansallisesta tasosta. Tämä tarkoittaa, että myös täällä on syytä vahvistaa koulupsykologien, kuraattorien ja muun opiskeluhuollon resursseja erityisesti toisen asteen oppilaitoksissa.

Yksinäisyys

Yksinäisyyden kokemukset ovat yleisiä erityisesti nuorten tyttöjen keskuudessa: jopa 15–19 % kertoo tuntevansa itsensä melko usein tai jatkuvasti yksinäiseksi. Pojilla vastaava osuus jää alle 10 prosenttiin. Tämä näkyy myös Länsi-Uudellamaalla.

Tarve yhteisöllisyyttä tukeville toimenpiteille on ilmeinen ja näenkin, että koulujen osallisuusprojektit, vertaistukiryhmät sekä nuorisotyön vahvistaminen voisivat ehkäistä syrjäytymistä ja vahvistaa nuorten sosiaalista hyvinvointia.

Kouluun sitoutuminen

Toisen asteen opiskelijoiden sitoutuminen koulunkäyntiin on valtakunnallisesti heikompaa kuin nuoremmilla. Erityinen haaste näkyy ammatillisissa oppilaitoksissa, joissa myös otoskoot ovat pienempiä. Tämä näkyy myös Länsi-Uudellamaalla.

Varhainen puuttuminen poissaoloihin ja yksilöllinen ohjaus ovat keskeisiä keinoja, joilla voidaan ehkäistä kouluakäymättömyyttä, koulupudokkuutta ja tukea opiskelijoiden polkua kohti valmistumista.

Seksuaalinen häirintä-ilmoitukset laskussa, mutta onko lasku todellinen?

Yksi huolestuttavimmista havainnoista liittyy seksuaaliseen häirintään ja ahdisteluun. Kansallisesti noin joka kolmas nuori tyttö kertoo kokeneensa seksuaalista häirintää viimeisen vuoden aikana. Länsi-Uudenmaan otos on niin suuri, että voidaan todeta tilanteen olevan samankaltainen täälläkin.

Tilastot kertovat, että osuus on hieman laskenut vuodesta 2023. Mutta mitä tämä todella tarkoittaa?

  • Onko seksuaalinen häirintä todella vähentynyt?
  • Vai onko kyse siitä, ettei siitä enää kerrota samalla tavalla?
  • Pidetäänkö sitä jälleen “asiaan kuuluvana” ilmiönä, jolle nuoret tytöt vain altistuvat ja johon ei edes kannata hakea apua?
  • Vai eikö sitä tunnisteta yhtä herkästi, vaikka vihamielisyys naisia kohtaan näyttää olevan nousussa?

Nämä kysymykset vaativat tarkempaa pohdintaa. Tilastollinen “lasku” ei saa hämärtää sitä tosiasiaa, että edelleen valtava määrä nuoria tyttöjä kokee seksuaalista häirintää arjessaan, koulussa, vapaa-ajalla tai verkossa. Jokainen kokemus on liikaa.

Siksi kouluilla ja alueellisilla toimijoilla on oltava selkeät käytännöt: ilmoituspolut, tukipalvelut ja ennaltaehkäisevä opetus. Lisäksi henkilöstön koulutus ja valmiudet tunnistaa ilmiö ovat keskeisiä.

Mitä pitäisi tehdä Länsi-Uudellamaalla?

  • Lisätään opiskeluhuollon resursseja, koulupsykologit ja kuraattorit ovat keskeisiä erityisesti toisen asteen oppilaitoksissa.
  • Kehitetään ohjelmia tyttöjen mielenterveyden tueksi, kuten vertaistukiryhmiä ja matalan kynnyksen terapiaa.
  • Vahvistetaan seksuaalisen häirinnän ehkäisyä ja raportointia, pakollista opetusta, tukipalveluiden näkyvyyttä ja verkkoympäristöön ulottuvia keinoja.
  • Vähennetään yksinäisyyttä luomalla tiloja ja toimintaa, jossa nuoret voivat kohdata toisiaan turvallisesti ja osallistua.
  • Seurataan koulupoissaoloja järjestelmällisesti ja puututaan ajoissa.

Kouluterveyskysely 2025 antaa meille arvokasta tietoa, mutta samalla se haastaa katsomaan pintaa syvemmälle. Seksuaalisen häirinnän tilastollinen väheneminen ei vielä tarkoita, että ongelma olisi ratkeamassa. Meillä tulee olla rohkeutta kysyä vaikeita kysymyksiä ja varmistaa, että jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön.

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunnassa keskustelua järjestöavustuksista

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta kokoontui 28.8.2025 pohtimaan hyvinvointialueen strategialuonnosta ja antamaan siitä lausuntoa sekä päätettiin myös järjestöavustusten kriteereistä. Kokous venyi lähes neljään tuntiin, mikä kertoo asioiden laajuudesta ja merkityksestä.

Tiivistelmä

🔹 Ennaltaehkäisy ytimeen
Strategiassa se mainitaan vain hajanaisesti. Tarvitaan selkeitä linjauksia, mittareita ja resursseja.

🔹 Järjestöavustukset
Kriteereistä päätettiin pitkän keskustelun jälkeen. Uudelleenvalmistelua esitettiin, mutta sen evästykset olisivat eriarvoistaneet järjestöjä.

🔹 Hyvät linjaukset
Henkilöstön hyvinvointi, osaamisen kehittäminen ja digitalisaation mahdollisuudet nostettu vahvasti esiin.

🔹 Kehittämisen tarpeet
Neuvolatoiminta, lastensuojelun ennaltaehkäisy, ikäihmisten ja vammaisten palvelut, vaihtoehtoiset asumismuodot, pelastus- ja ensihoidon resurssit, digisyrjäytymisen ehkäisy sekä ekologisen kestävyyden konkretisointi.

Lausuntomme strategialuonnoksesta

Oli ilahduttavaa huomata, että sain hyvin esille keskustan ja esittämiäni näkökulmia. Ehdotuksemme vajaaravitsemuksen seulonnan ja hoidon lisäämisestä hyväksyttiin yksimielisesti lyhyen keskustelun jälkeen. Keskustelussa nousi esiin näkemys, että strategian ollessa ylätason asiakirja, vajaaravitsemuksen maininta voisi olla liian yksityiskohtainen. Kerroin kuitenkin, että vaikka teema voi tuntua spesifiltä, sen merkitys on valtava: pelkästään ikääntyneiden vajaaravitsemuksen seulonnalla ja hoidolla voidaan valtakunnallisesti säästää tutkitusti noin 600 miljoonaa euroa. Myös Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella säästöpotentiaali on kymmenissä miljoonissa. Siksi katsoin, että asia on kustannustenkin näkökulmasta niin merkittävä, että se ansaitsee tulla mainituksi strategiassa.
Haluan nostaa erityisesti esiin myös sen, että neuvolapalvelut puuttuivat kokonaan strategialuonnoksesta. Tein esityksen, että neuvolat on lisättävä lausuntoon ja tämä hyväksyttiin yksimielisesti. Neuvola on suomalaisen ennaltaehkäisyn kivijalka, eikä sen roolia voi ohittaa.
Lisäksi useita edustamieni ihmisten kysymyksiä ja huomioita kirjattiin osaksi lausuntoa.

Strategialuonnoksen vahvuudet

Strategialuonnos huomioi monipuolisesti väestönmuutokset, talouden reunaehdot ja digitalisaation mahdollisuudet. On hyvä, että henkilöstön hyvinvointi ja osaamisen kehittäminen on nostettu keskeisiksi linjauksiksi, sillä ilman motivoitunutta ja osaavaa henkilöstöä emme pysty uudistamaan palveluita.
Pidän myös tärkeänä, että strategiassa mainitaan sekä ennaltaehkäisy että digitaalisten ratkaisujen rinnalla niiden rajoitukset. Tosin ennaltaehkäisyä tulisi painottaa vahvasti enemmän, eivätkä kaikki asukkaat voi käyttää digipalveluja ja vaihtoehtoisia palvelutapoja on aina oltava saatavilla.

Ennaltaehkäisy kaipaa läpileikkaavaa otetta

Kritiikkini kohdistuu siihen, että ennaltaehkäisy mainitaan strategiassa vain hajanaisesti. Nyt painopiste on edelleen ongelmiin reagoinnissa, ei niiden ehkäisyssä. Tämä on kestävyysvajeen näkökulmasta suuri puute.

Toivon, että ennaltaehkäisy, varhainen tuki ja yhteisöllisyyden vahvistaminen kirjataan strategiassa selkeästi jokaisen linjauksen ja muutoslupauksen läpi ja että ne näkyvät myös mittareissa ja resursoinnissa.

Ennaltaehkäisy tarkoittaa esimerkiksi:

  • lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden ja kouluyhteisöjen tukemista
  • varhaisen toimintakyvyn tukemista ikäihmisille (kodin muutostyöt, esteettömyys, arjen apu)
  • syrjäytymisen ehkäisyä monikielisen väestön ja haavoittuvassa asemassa olevien kohdalla.

Teknologia on arvokas apuväline, mutta se ei voi korvata varhaista tukea tai ihmisten välistä kohtaamista. Strategia kaipaa tähän vahvempia linjauksia.

Järjestöjen ja omaishoitajien rooli

Pidän hyvänä, että järjestöjen aktiivisempaa roolia on nostettu esiin. Järjestöt tuovat merkittävän lisän omahoitoon ja arjen tukeen, mutta tämä edellyttää riittäviä järjestöavustuksia.

Samoin omaishoitajien panos on valtava, ja heidän jaksamisensa tukeminen on ensiarvoisen tärkeää. Uupumisen ehkäisy hyödyttää sekä omaishoitajaa että hoidettavaa. Erityisesti muistisairaiden kohdalla pysyvät hoitopaikat ja turvalliset intervallit ovat olennaisia, jatkuva siirtely ja vaihtuvat hoitajat lisäävät ahdistusta ja voivat heijastua kotiin vaikeina oireina.

Palvelujen kehittämisen kipukohdat

Strategiassa jäävät liian vähälle huomiolle useat tärkeät teemat, kuten:

  • Neuvolatoiminta
  • lastensuojelun ennaltaehkäisy ja varhainen tuki
  • vaihtoehtoiset asumismuodot ikäihmisille, joille koti ei ole turvallinen paikka
  • vammaisten palvelujen turvaaminen ja yhdenvertaisuus
  • pelastus- ja ensihoidon resurssien turvaaminen, joka vaatii selkeämpiä kirjauksia
  • tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan yhteistyö korkeakoulujen ja yritysten kanssa jää hieman epäselväksi
  • digisyrjäytymisen ehkäisy, jotta kukaan ei jää palveluiden ulkopuolelle
  • ekologisen kestävyyden konkretisointi: ilmastotavoitteiden tulee näkyä myös palveluiden uudistamisessa.

Lisäksi haluan nostaa esiin omalääkärimallin toteuttamisen ja pitkäaikaissairaiden seurannan turvaamisen. Esimerkiksi sydänsairauksien kontrollien pidentäminen jopa kahteen vuoteen voi johtaa hoidon heikkenemiseen ja päivystyksen kuormittumiseen.

Kriittiset kysymykset strategialuonnokseen

  • Miksi ennaltaehkäisy ei ole strategiassa läpileikkaava toimintaperiaate?
  • Millä konkreettisilla toimenpiteillä ja mittareilla ennaltaehkäisyä vahvistetaan?
  • Miten turvataan varhainen tuki kouluyhteisöissä, ikäihmisten toimintakyvyn ylläpidossa ja vammaisten palveluissa?
  • Miten ehkäistään digisyrjäytyminen ja varmistetaan vaihtoehtoiset palvelut?
  • Miksi pelastus- ja ensihoidon resurssien turvaamista ei ole kirjattu konkreettisesti?
  • Miten ekologinen kestävyys integroidaan palvelujen uudistamiseen?

Strategialuonnos antaa hyvän pohjan ja sisältää monia myönteisiä linjauksia, erityisesti henkilöstön hyvinvoinnin ja digitalisaation suhteen. Kuitenkin todellinen läpimurto palvelujen laadussa ja hyvinvoinnin edistämisessä tapahtuu vain, jos ennaltaehkäisy ja varhainen tuki nostetaan strategian läpileikkaaviksi periaatteiksi mittareilla, resursseilla ja konkreettisilla toimenpiteillä.

Järjestöavustuskriteereistä

Kokouksessa käsiteltiin pitkään myös järjestöavustusten kriteereitä. Tämä pykälä osoitti hyvin sen, miten tärkeää on valtuustokausien ylittävä jatkuvuus: itse olen seurannut avustuskriteerien kehitystä edelliseltä kaudelta asti ja ymmärsin valmistelun taustan, mutta uusille jäsenille kokonaisuus ei ollut yhtä selkeä. Tämä kertoo, että valmistelu ei ollut ehkä niin selkeää kuin olisi voinut toivoa.

Kriteereitä esitettiin myös uudelleenvalmisteluun, mutta en voinut olla sen takana niillä evästyksillä, mitä esitettiin. Näin, että ehdotetut evästykset olisivat voineet eriarvoistaa järjestöjä, alueellisesti, koon mukaan tai esimerkiksi sellaisia, joissa ei ole palkattua työntekijää tai joissa ei ammattimaisesti osata kuvata toimintaa ja täyttää avustushakemuksia. Siksi oli tärkeää, että valmistelua vietiin eteenpäin nykyisellä aikataululla ja nykyisillä esitetyillä kriteereillä, jonka valmistelussa on osallistettu itse järjestöjä.

Pidän hyvänä, että järjestöjen aktiivisempaa roolia on nostettu esiin. Järjestöt tuovat merkittävän lisän omahoitoon ja arjen tukeen, mutta tämä edellyttää riittäviä järjestöavustuksia.